Miksi Peteliuksen anteeksipyyntö ärsyttää monia?
Hän pyysi anteeksi vain omasta puolestaan. Ei ole vaatinut ketään muita pyytelemään anteeksi. Kai ihmisellä on vapaus pyytää anteeksi jos haluaa? Itse en todennäköisesti olisi pyydellyt anteeksi mutta sehän on sitten eri asia.
Kommentit (85)
Tästä keskustelusta on siivottu pois ihan hitosti vastauksia.
Masa Niemen ja Esa Pakarisen tekemiset myös syytä asettaa rikostutkinnan alle, ja tekijöiden tulee joka tapauksessa esittää julkinen anteeksipyyntö.
Tänään oli hesarissa ja iltasanomissa eri näkemyksen jutut tästä anteeksi pyynnöstä. Mun mielestä se hesarin näkökulma oli väärässä ja iltasanoman juttu oikeassa. Ei nyt täysin oikeassa mutta kuitenkin niistä kahdesta huomattavasti järkevämpi.
Poliitikon puheita. Kuka niitä uskoo.
Vierailija kirjoitti:
Muistetaan hyvin miten tietyt piirit pahoittivat mielensä Ylen tehtyä oman versionsa Mannerheimista.
Nyt pelottaa, että Kyrön mielensäpahoittaja saa paljon kilpailijoita, kun kaikki muistaa jokaisen loukkauksen ja miettii anteeksipyyntöjä.
Meillä kotona aikoinaan sanottiin, että kuka vanhoja muistelee, niin tikulla silmään.
T. Mummeli
Vierailija kirjoitti:
Kuten nyt on nähty niin sekä vertaisryhmä eli muut koomikot, että oikeusministeri, että poliisit ja rikosprofessorit että moni muukin sekä ihmettelee että kritisoi tätä ilmiötä että vanhat tv-komediat antaisi aihetta jotenkin erityisesti anteeksipyytämiseen.
Eli siis ppp tuntuu pyytelevän anteeksi koska erehdytettiin kuplassaan kuvittelemaan että sille on tarvetta. Tämä vaan kuvastaa sitä miten herkästi poliitikolta katoaa tuntuma siihen missä kansan keskuudessa mennään kun ympärillä on vain (samaa mieltä enimmäkseen olevia) poliitikkokavereita ja mediaa. Eli ppp on tietoa suodattavassa kuplassa muttei ole tajunnut tätä.
Minusta ppp tuntuu pyytävän anteeksi koska koki toimineensa väärin ja halusi nyt pahoitella asiaa. Muut toimikoon miten itse haluavat.
Vierailija kirjoitti:
Aika oli erilainen silloin 90-luvulla eikä kukaan nähnyt mitään ihmeellistä noissa sketseissä eikä myöskään paheksunut niitä.
Nyt kaivellaan kaikki vanhatkin jutut esiin, että saadaan olla tuohtuneita.
Kuulemani mukaan ainakin jotkut saamelaiset näkivät niissä jo silloin jotain ihmeellistä ja paheksuivat. En tiedä kuinka suuri osa saamelaisista, mutta enemmän kuin "ei kukaan" kuitenkin. Ehkä he eivät olleet silloin ketään muiden silmissä eivätkä saaneet ääntään kuuluviin valtamediassa.
Ottamatta varsinaisesti kantaa anteeksipyynnön motiiveihin ja sen mielekkyyteen tässä tilanteessa.
Omasta puolestani voin sanoa, että minua EI ärsytä se, että Petelius pyysi anteeksi. Tai siis ei ärsyttäisi, jos se olisi jotain, jonka Petelius itse on oman pohdintansa kautta todennut ja joka olisi tehty ilman ilmiselvää kytköstä nykyiseen noitavainomaiseen yhteiskunnalliseen ilmapiiriin, jossa kaivellaan jopa kymmeniä vuosia vanhoja tekoja ja vaaditaan aktiivista katumista jopa rangautuksen uhalla. Sellainen sairas käytäntö ja ilmapiiri on jotain, johon en halua yhteiskunnan ajautuvan ja ilmiötä pitäisi ennemmin vastustaa kuin ruokkia.
Minua ärsyttää se kahdesta syystä:
- naurettavana moraaliposeerauksena, jossa omaa statusta nostetaan
- tuolle tielle ei pidä kenenkään lähteä, ei kenenkään, jatko voi olla karmivaa...
Ei se anteeksipyyntö minua ärsytä. Olisi saanut olla ja mennä, ihan sama. Enemmän ärsyttää kohu, joka siitä on seurannut.
Päivi Räsäsen kohussa taas oli oikein hyvä, että valtakunnansyyttäjä Toiviaisen näkemykset koskien rikoksen vanhenemista ovat tulleet esille. Eli niin kauan kuin "vahinko jatkuu akuutisti", eli kirjoitus on jossain jatkuvasti esillä, rikos ei ole vanhentunut. Mitenkähän tämä toimii muiden rikosten kanssa? Esim. tappo, joka vanhenee 20 vuodessa. Onko "vahinko" korjaantunut siinä ajassa? Ei taida olla, vaan tapettu on ja pysyy kuolleena, eikä pala elämään. Törkeä pahoinpitelykin vanhenee 20 vuodessa. Luulisi, että se on tapauskohtaista, milloin kivut ja säryt tai mahdollinen pysyvä haitta lakkaa jatkumasta akuutisti.
Mutta pitää kai ymmärtää, että mielipiderikos on kaikkein pahin, joten sen vanhenemisaikoja voi soveltaa luovemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistetaan hyvin miten tietyt piirit pahoittivat mielensä Ylen tehtyä oman versionsa Mannerheimista.
Nyt pelottaa, että Kyrön mielensäpahoittaja saa paljon kilpailijoita, kun kaikki muistaa jokaisen loukkauksen ja miettii anteeksipyyntöjä.
Meillä kotona aikoinaan sanottiin, että kuka vanhoja muistelee, niin tikulla silmään.
T. Mummeli
Se on vanha kokemuksesta syntynyt viisaus. Siitä ei muuta synny kuin katkeruutta ettei ihmisen anneta ikinä unohtaa jotain ikiajat sitten tapahtunutta virhettä tai vastaavaa konfliktia. Katkeruus taas lietsoo kostonhimoa ja tuollaiset vanhat ylläpidetyt katkeruudet ei ole yhteisöille hyväksi, oli ne sitten perheitä tai isompia kyliä yms.
Vierailija kirjoitti:
Persuleita ahdistaa, tuskin meitä terveitä. Yleensäkin henkisesti terve kykenee arvioimaan tekojaan, katumaan aidosti ja pyytämään anteeksi, mutta sosiopaatti ei koskaan. Ja juuri siinä on suurin ero ps:n ja kaikkien muiden puolueiden välillä.
Aika on muuttunut. Sen myötä myös vanha tunkka pitää tuulettaa. Esim. Speden "huumori" oli silkkaa naisvihaa ja alkoi tympiä katsojia jo omana aikanaan. Siksihän eräs Speden leffa esitettiin teatterissa yhden ainoan kerran.
Tämän kirjoittaja oli vasta kutinaa isin palleissa kun kansa nauroi speden sketseille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika oli erilainen silloin 90-luvulla eikä kukaan nähnyt mitään ihmeellistä noissa sketseissä eikä myöskään paheksunut niitä.
Nyt kaivellaan kaikki vanhatkin jutut esiin, että saadaan olla tuohtuneita.
Kuulemani mukaan ainakin jotkut saamelaiset näkivät niissä jo silloin jotain ihmeellistä ja paheksuivat. En tiedä kuinka suuri osa saamelaisista, mutta enemmän kuin "ei kukaan" kuitenkin. Ehkä he eivät olleet silloin ketään muiden silmissä eivätkä saaneet ääntään kuuluviin valtamediassa.
Ottamatta varsinaisesti kantaa anteeksipyynnön motiiveihin ja sen mielekkyyteen tässä tilanteessa.
Aina on joku joka näkee missä tahansa jotain ihmeellistä ja paheksuttavaa.
Jos asioita pitää tehdä siltä pohjalta että on täysin varmaa ettei siitä kukaan pahastu niin ei tehdä mitään. Tai no, siitäkinj joku pahastuu.
PPP pyysi anteeksi ainoastaan Vihreiden eduskuntaryhmän painostuksesta.
T. Kansanedustaja, Vihr.
Nyt oli iltasanomassa kolumni aiheesta. Se oli suoraan sanottuna täyttä diipadaapaa. Anteeksi että olen olemassa ja sori että synnyin. Siinä mun mielipiteeni tuosta peteliuksen anteeksi pyyntö sketsistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika oli erilainen silloin 90-luvulla eikä kukaan nähnyt mitään ihmeellistä noissa sketseissä eikä myöskään paheksunut niitä.
Nyt kaivellaan kaikki vanhatkin jutut esiin, että saadaan olla tuohtuneita.
Kuulemani mukaan ainakin jotkut saamelaiset näkivät niissä jo silloin jotain ihmeellistä ja paheksuivat. En tiedä kuinka suuri osa saamelaisista, mutta enemmän kuin "ei kukaan" kuitenkin. Ehkä he eivät olleet silloin ketään muiden silmissä eivätkä saaneet ääntään kuuluviin valtamediassa.
Ottamatta varsinaisesti kantaa anteeksipyynnön motiiveihin ja sen mielekkyyteen tässä tilanteessa.
Aina on joku joka näkee missä tahansa jotain ihmeellistä ja paheksuttavaa.
Jos asioita pitää tehdä siltä pohjalta että on täysin varmaa ettei siitä kukaan pahastu niin ei tehdä mitään. Tai no, siitäkinj joku pahastuu.
Pointti oli ehkä enemmänkin se, että helposti ajattelemme että jokin asia "ei haitannut ketään" vain koska ei kuunneltu heitä, joita se haittasi. Tässä tulee näkyväksi se, keitä pidetään niin tärkeinä, että heidän mielipiteitään kysytään ja kuunnellaan. Tai keiden näkökulmasta asioita osataan edes yrittää katsoa.
Tietenkään mitään ei pidä jättää tekemättä vain sen takia, että joku saattaisi pahastua. Ainakaan jos tekemiselle on joku mielekäs syy.
Silloin kun Petelius ja Kalliala rienasivat romaneja ja saamelaisia, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin Yle ja Maikkari. Ihan käsittämätön monopoli mielipiteisiin, asenteisiin - mihin tahansa.
Nykyaikana on vaikea käsittää, miten vähissä nuo vaihtoehdot 80-luvulla vielä olivat. Muutamat valtamediat pystyivät kontrolloimaan erittäin tehokkaasti viestintää. Onneksi nyt on toisin!

Siksi juuri netti on valtaa pitävien kannalta paha asia. Virallinen totuus ja oikea totuus eivät ole läheskään aina sama asia. Siinä joutuu sitten puhuvat päät eli politikot heittämään mitä hurjempia meriselityksiä. En sano että valehtelevat vaan sanon korrektisti että puhuvat muunneltua totuutta.
Eihän nyt h e r r a r o d u n tarvitse pyydellä anteeksi. Tavallisten suomalaisten pitää muistaa että meidän kuuluu palvella ja passata heitä. Palvominen on myös suotavaa. Polvistua ainakin pitää kun kohtaat heitä kaupungilla.
He ovat sentään kehityksen ylin ja älykkäin muoto.