Taas juttua Suomen lapsivihamielisyydestä, Suomi taitaa olla ainoita maita jossa lapsi ei saa kuulua eikä näkyä

Miten niin ei saa näkyä?

Eli lapsi saa itkeä ja huutaa ja näyttää tunteensa, mutta tuntematon väsynyt aikuinen ei saa olla tympääntynyt kovasta äänestä joka sattuu korviin?

Huoh taas. En minä ainakaan mun tympääntymiselläni tarkoita, että jotakin asiaa ei saisi tapahtua. Jos olen väsynyt niin tympäännyn vaikka mihin esim. kassajonoon, siihen että joku ihminen katsoi minua, siihen että joku kävelee liian hitaasti tai liian nopeasti jne. Kyllä minä tiedän että pahantuulisuudestani huolimatta ihmisillä on silti täysi oikeus tehdä just niinkuin tekevät.

Ihmeelliseksi menee tämä maailma, kun aina vain yhdellä ihmisryhmällä kerrallaan on oikeus tunteisiin tai niiden osoittamiseen, oli sitten kyse saamelaisista, lapsista, persuista tai vaikka mummoista.

Yleisesti tuo mielipidekirjoitus on puhdasta uhriutumista ja ylitulkintaa ympäristön reaktiosta, jossa syytetään kaikkia kanssaihmisiä omasta pahasta olostaan.

Ei tietenkään kukaan nauti siitä että lapsi kirkuu kurkku suorana bussissa, mutta useimmiten kukaan siinä bussissa/kaupassa ei mahda sille nälkäkiukulle/väsymykselle mitään ja tuskin edes muistaa sitä huutavaa lasta astuttuaan ulos bussista/kaupasta.  Miten ylipäätään raivoavan lapsen kanssa ehtii katsomaan miten muut katselevat paheksuvasti perään tai edes kuulee sitä tuhahtelua... jos tälläistä käytöstä ylipäätänsä on merkittävissä määrin.

Jos tilanteeseen menee avuksi, niin todennäköisesti se vanhempi loukkaantuu... koska pitää avuksi menemistä osoituksena huonosta vanhemmuudesta. Siinä ei myöskään pahemmin lisäkädet auta jos lapsi raivoaa väsymystään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ovat lapseni ovat jo teinejä, mutta muistan vielä minkälaista oli käydä kaupassa ja ravintoloissa heidän kanssaan lasten ollessa pieniä.

Ennen eri paikkoihin menoa puhuttiin mitä siellä tehdään. Esim. Mennään Prismaan ostamaan ruokaa. Annoin lapsille omat ostoslistat , joiden mukaan he poimivat autettuina ruokia kärryyn. Sovittiin myös etukäteen, että käydään katselemassa leluja leluosastolla. Kun niin tehtiin, lapset tiesivät että leluja katsellaan, mutta niihin ei kosketa, saati leikitä. Jos kaupassa alkoi vinkuminen, totesin ettei asiaa osteta, koska sitä ei ostoslistassa ole. Jos vinkuminen jatkui, palautin ostokset paikoilleen ja lähdettiin pois kaupasta.

Ravintoloissa sama juttu. Puhuttiin etukäteen miten toimitaan; tervehditään henkilökuntaa, tilausta tehdessä sanotaan kiitos. Jos ruokaa odotellessa tulee pitkä aika, laskettiin yhdessä vaikka kattolamppuja tai piirrettiin. Ruokaa ei ollut pakko syödä kokonaan, mutta sitä ei kommentoitu pahaksi.

Kerran jäätiin kolme pysäkkiä aikaisemmin pois kyydistä, koska poika ei lopettanut edessä olevan penkin potkimista. Ei pohtinut sen jälkeen.

Lapset tarvitsevat ennakointia ja logiikkaa. Tärkein on vanhempien antama esimerkki.

Tämä oli parhaimpia kommentteja mitä tähän aiheeseen on tullut; olen täysin samaa mieltä sanoista "ennakointi" ja "logiikka". Jos vanhemmilla ei ole kasvatuksessa mitään logiikkaa, jonain päivänä ollaan hyvin tiukkoja, toisena päivänä sama asia menee läpi sormien yms, tai pahimmillaan isä ja äiti ovat täysin eri linjoilla asioiden suhteen, ei lapsi pysty ymmärtämään ollenkaan. Selkeät, loogiset rajat ja kasvatus. Ennakointi on erittäin hyvä, samoin asioiden rauhallisesti selittäminen. Ei todellakaan tarvitse mennä mihinkään läpsimisiin saatikka lyömiseen; en ymmärrä ollenkaan sellaista, se yleensä kasvattaa vain uhmaa vanhempaa kohtaan. Alle 3-vuotiailla tulee monesti se uhmaikä siinä 2-vuotiaana, koettu on todellakin. Silloin raivokohtauksen sattuessa lähtemään lapsi sylissä mahdollisuuksien mukaan paikalta pois, bussista vaikkapa seuraavalla pysäkillä; kaupasta, ravintolasta heti vähäksi aikaa ulos tai muihin tiloihin. Ja koska elämä ei yleensä mene niinkuin Strömsössä, joskus tulee tilanne että lapsi kiukuttelee, et saa häntä rauhoittumaan, tilanteesta ei pääse heti pois, ja ihmiset mulkoilee: sitten vain leuka pystyyn ja tehdään mikä voidaan, mutta niistä muiden ihmisten tylyistäkin kommenteista ei pidä silloin välittää. Kukaan tai mikään ei ole täydellinen.

Tällä tavoin muotoutuu ehkä hyviä kansalaisia. Ennakoitavia, sääntöjä kunnioittavia, miellyttämishaluisia ja rumasti sanottuna jonkin verran tylsiä ihmisiä. Todellisessa elämässä ei kuitenkaan ole läheskään niin paljon sääntöjä ja ennakoitavuutta kuin tällä tavalla kasvatettu ihminen saattaa olettaa. Toisaalta lapsi, joka on jo pienestä pitäen tottunut siihen, että eri ihmiset vaativat eri asioita ja saattavat käyttäytyä arvaamattomasti, saattaa joissain tilanteissa pärjätä paljon paremmin kuin jäykillä odotuksilla varustettu lapsi. Itse huomasin tämän nuoruudessani kun seurustelin sellaisen pojan kanssa, jonka kotiolot ja elämä oli olleet hyvinkin ei-ennakoivat, ja hän oli kuin kala vedessä missä hyvänsä tilanteessa, joissa itse menin ihan lukkoon.

Nämä kasvatusasiat ovat monesti paljon monimutkaisempia kuin jonkun self-help-kirjan perusteella voisi päätellä.

Itse kyllä ymmärsin tämän ennakoinnin kasvattamisessa sellaiseksi, että kerrotaan etukäteen esimerkiksi miten ravintolassa ollaan, miten bussissa ollaan, miten yleensäkin käyttäydytään toisten ihmisten kanssa oltaessa. Ei siis mitään jäykkiä, sääntökirjoihin perustuvia kasvatusmetodeja, vaan ihan maalaisjärjellä kasvattamista, mutta sitä että pienestä pitäen todellakin kasvatetaan; ei sitä että ei ennakoida mitään ja annetaan lasten käyttäytyä miten haluavat missä vain tilanteessa, kun itseä ei vanhempana oikeastaan kiinnnosta se miten lapset käyttäytyvät. Omat neljä lastani on kasvatettu aivan pienestä lempeästi, mutta määrätietoisesti, myös sillä alueella kuinka ollaan muiden ihmisten seurassa (sehän on vain osa kasvatusta), ja kaikki ovat nyt aikuisina "kuin kala vedessä" missä vain tilanteessa, koska heillä on mm. käytöstavat, itsetunto, muiden ihmisten huomioonottaminen kohdillaan. Eikä ole tarvittu mitään jäykistelyä meidän perheessä koskaan. Nimenomaan niitä tilanteita todellisessa elämässä ei voikaan ennakoida, siksi kasvatuksen pitääkin olla ennakoivaa; varustaudutaan mihin vaan tilanteeseen.

Toisaalta ennakointi voi olla myös ongelma. Kun ihminen on tottunut ennakoimaan tilanteita, hän on vähän pihalla sitten kun tulee tilanne, jota hän ei osannut ennakoida. Jotkut lamaantuu, toiset sekoilee, ja sitten on ihmisiä, jotka oikein heräävät henkiin ja loistavat. Tietysti tähän vaikuttaa temperamentti myös, eikä kaikkien tarvitse olla dynaamisia ja nopeita.

Monikultuurisessa helsingissä esim. lähijunissa näkee jatkuvasti tilanteita jossa pikku kersa kyykyttää 100-0 suomalaisia vanhempiaan ja häiritsee tahallaan muita junamatkustajia. Vanhemmat koettavat hädissään neuvotella uhmakasta lastaan käyttäytymään joka ei tietenkään tottele, koska vanhemmilla ei ole auktoriteettia.

Monesti samassa tilanteessa ulkomaalaisen perheen isän pelkkä katse saa kiukuttelevan lapsen tottelemaan ja käyttäytymään ja näin junassa on taas rauha

Vierailija kirjoitti:

Ruuhka-aikaan julkisissa kulkuvälineissä pitäisi osata olla hiljaa koska niissä matkustavat työtätekevät ovat jo valmiiksi stressaantuneita ja ahdistuneita odottaessaan jokapäiväistä kärsimystään.

No sehän järjestyy sillä, että lapsiperheiden tuet nostetaan sellaiseksi ettei lapsiperheiden vanhempien tarvitse käydä töissä muun rahvaan kanssa. Helppo juttu. Mutta toistaiseksi, lastenkin on kuljettava päivähoitoon.

Vierailija kirjoitti:

Kuljen päivittäin näin talviaikaan bussilla ja siellä kyllä huomaa, miten monia risoo lasten ihan tavalliset iloiset äänet, rupattelu ym. Saati sitten jos vaunuissa oleva vauva alkaakin kesken matkan huutaa. Ahdistaa jo valmiiksi jos joskus hankin lapsia, koska minulla ei ole ajokorttia joten matkat taittunee bussilla.

Minulla on onneksi isokokoinen lapsi.

Silloin kun vielä käytin rattaita liikkuessa niin ihmiset mulkoilivat "isoa lasta rattaissa".

Mutta kun ikää ja kokoa tuli lisää ja rattaat jäivät pois, niin mulkoilu ensin väheni ja myöhemmin loppui.

Nyt lapsi on 12 v ja 180 cm pitkä eikä kukaan mulkoile, vaikka hän käyttäytyy ihan tavallisen 12-vuotiaan tavoin. Toisinaan saa hyvää palautetta spontaaniudesta ja avoimuudesta, varsinkin sellaisilta ihmisiltä jotka eivät tiedä että kyseessä on lapsi.

Niitä 40 cm lyhyempiä 12-vuotiaita kyllä mulkoillaan ja he aiheuttavat pahennusta olemassaolollaan.

Minusta tämä on aika jännä ilmiö.

Minä olen välillä hymyillyt kiukuttelevan lapsen vanhemmalle. Mutta sitten on tullut mieleen, että senki voi ylitulkita ja lapsen vanhempi voi luulla että nauran heille tms. sen sijaan että hymyilen rohkaisevasti.

Että aika kiusallinen tilanne se raivari on jokatapauksessa, eikä se ole kanssakulkijoiden vika ollenkaan. Hoidan työkseni lapsia, mutta en ota jossain retkellä ollenkaan itseeni jos joku sivullinen ärsyyntyy lapsista varsinkaan jos joku lapsi karjuu tms. ihan ymmärrettävää ärsyyntymistä eikä se ole henkilökohtainen loukkaus joka olisi suunnattu juuri minuun.

Luulen, että jos kovasti miettii mitä muut ajattelee, niin kaikki mitä toiset tekee voi kääntää negatiiviseksi, esim. muut ei huomioi ollenkaan = ei välitetä tai kiusallisesti katsellaan muualle, joku vilkaisee äänensuuntaan naama perusilmeellä = se mulkaisi, joku hymyilee = nauraa meille, joku kommentoi lapsen kiukkua = arvostelee vanhempaa jne.

Vierailija kirjoitti:

Monikultuurisessa helsingissä esim. lähijunissa näkee jatkuvasti tilanteita jossa pikku kersa kyykyttää 100-0 suomalaisia vanhempiaan ja häiritsee tahallaan muita junamatkustajia. Vanhemmat koettavat hädissään neuvotella uhmakasta lastaan käyttäytymään joka ei tietenkään tottele, koska vanhemmilla ei ole auktoriteettia.

Monesti samassa tilanteessa ulkomaalaisen perheen isän pelkkä katse saa kiukuttelevan lapsen tottelemaan ja käyttäytymään ja näin junassa on taas rauha

Jaa.

Itse olen nähnyt aika erilaisia tapauksia. Suomalaiset lapset ovat joko hiljaa tai keskustelevat vanhemman kanssa. Ne monikult...et taas kirkuvat niin että tärykalvot melkein hajoaa ja vanhempi katselee toisaalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuljen päivittäin näin talviaikaan bussilla ja siellä kyllä huomaa, miten monia risoo lasten ihan tavalliset iloiset äänet, rupattelu ym. Saati sitten jos vaunuissa oleva vauva alkaakin kesken matkan huutaa. Ahdistaa jo valmiiksi jos joskus hankin lapsia, koska minulla ei ole ajokorttia joten matkat taittunee bussilla.

Minulla on onneksi isokokoinen lapsi.

Silloin kun vielä käytin rattaita liikkuessa niin ihmiset mulkoilivat "isoa lasta rattaissa".

Mutta kun ikää ja kokoa tuli lisää ja rattaat jäivät pois, niin mulkoilu ensin väheni ja myöhemmin loppui.

Nyt lapsi on 12 v ja 180 cm pitkä eikä kukaan mulkoile, vaikka hän käyttäytyy ihan tavallisen 12-vuotiaan tavoin. Toisinaan saa hyvää palautetta spontaaniudesta ja avoimuudesta, varsinkin sellaisilta ihmisiltä jotka eivät tiedä että kyseessä on lapsi.

Niitä 40 cm lyhyempiä 12-vuotiaita kyllä mulkoillaan ja he aiheuttavat pahennusta olemassaolollaan.

Minusta tämä on aika jännä ilmiö.

Kuka tahansa uskaltaa potkaista jotain kissan kokoista koiraa tai pientä lasta, kukaan ei uskalla käydä ison koiran tai ihmisen päälle.

Niin se vaan menee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuljen päivittäin näin talviaikaan bussilla ja siellä kyllä huomaa, miten monia risoo lasten ihan tavalliset iloiset äänet, rupattelu ym. Saati sitten jos vaunuissa oleva vauva alkaakin kesken matkan huutaa. Ahdistaa jo valmiiksi jos joskus hankin lapsia, koska minulla ei ole ajokorttia joten matkat taittunee bussilla.

Minulla on onneksi isokokoinen lapsi.

Silloin kun vielä käytin rattaita liikkuessa niin ihmiset mulkoilivat "isoa lasta rattaissa".

Mutta kun ikää ja kokoa tuli lisää ja rattaat jäivät pois, niin mulkoilu ensin väheni ja myöhemmin loppui.

Nyt lapsi on 12 v ja 180 cm pitkä eikä kukaan mulkoile, vaikka hän käyttäytyy ihan tavallisen 12-vuotiaan tavoin. Toisinaan saa hyvää palautetta spontaaniudesta ja avoimuudesta, varsinkin sellaisilta ihmisiltä jotka eivät tiedä että kyseessä on lapsi.

Niitä 40 cm lyhyempiä 12-vuotiaita kyllä mulkoillaan ja he aiheuttavat pahennusta olemassaolollaan.

Minusta tämä on aika jännä ilmiö.

Kuka tahansa uskaltaa potkaista jotain kissan kokoista koiraa tai pientä lasta, kukaan ei uskalla käydä ison koiran tai ihmisen päälle.

Niin se vaan menee.

Niinpä ja ihmiset olettaa että kyseessä on vanhempi kehitysvammainen niin tietenkin sellaiselle riittää sympatiaa. Vammaiset ei ärsytä ihmisiä kuten lapset ja niitä ymmärretään.

Pitäisi muistaa että kun pieni lapsi (siis alle kouluikäinen) väsyneenä itkee ruuhka bussissa niin sille aikuinen ei välttämättä voi tehdä mitään. Siitä on turha alkaa osoittamaan vanhempaa ja leimaamaan lasta huonotapaiseksi. On eri asia jos pienen lapsen antaa juosta ravintolassa, leikkiä rualla, hakata leluilla pöydän pintaa ja repiä tavaroita kaupanhyllyiltä ym.

Kouluikäisen pitäisi jo osaa käyttäytyä JOS vanhemmat ovat esim opettaneet käytöstapoja kuten että esim. kiitetään, pyydetään anteeksi, istutaan rauhallisesti ruokapöydässä ja ettei karjumalla tai raivoamalla saada tahtoaan läpi.

Moni keski-iän ylittänyt osaa olla tosi häijy ja suvaitsematon pieniä lapsia kohtaan. Tämän olen useamman kerran joutunut toteamaan kun olen liikkunut julkisilla ja kaupungilla lastenlapseni kanssa. Jo se että joutuvat hieman väistämään bussissa kun ovat kävelleet vaunujen ohi on ollut joillekin iso ärsyyntymiskynnys. Puhumattakaan sittä että kukaan olisi avannut oven tai vastaavaa kun on ollut liikenteessä vaunujen kanssa. Moni nuorempi sen sijaan on auttanut. Ja monesti olen ihmetellyt kuinka tervejärkinen aikuinen voi katsoa pientä lasta (joka ei siis edes häiritse ketään) murhaavasti?!

"Lapseni on selvästi väsynyt ja vinkuminen on muuttumassa raivariksi. Etsin jo pakoreittiä pois kaupasta. Hiki puskee otsalle. Päät alkavat kääntyillä ja katseet pidentyä. Osa muista asiakkaista mulkoilee jo avoimen paheksuvasti, joku tuhahtaa." (Yle)

En itse mulkoile enkä tuhahtele, mutta täytyy muistaa sekin, että mulkoilijat ja tuhahtelijat eivät välttämättä vihaa lapsia, heitä vain ärsyttää.

Eli on ok vihata asiaa x (jännittynyt vanhempi rauhoittelee huutavaa lasta) koska se tuo mieleen asian y (vanhempi vaan antaa lapsen huutaa)? Suunilleen noin joku kommentoi ja moni tykkäsi.

Itse en ainakaan esim  katso vihaisesti älypuhelinta käyttävää teiniä ja ajattele "ennen oli kaikki paremmin, nyt tuokin ylimielinen tyttö lataa pärstäkuviaan nettiin". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monesti unohdetaan, etteivät pienet lapset vielä kykene osaamaan käytöstapoja (esim hillitsemään tunteitaan) vaan heille tosiaan vasta OPETETAAN tätä.

Ja maailmaa nähneenä ja monia ulkomaalaisia ystäviä ja perheenjäseniä omaavana sanon: monessa muussa maassa lapset saavat näkyä ja kuulua ja heihin suhtaudutaan iloisesti. Naurua ja juoksemista pidetään normaalina. He ovat osa yhteiskuntaa. Tämä ei toki tarkoita, että kaikkea siedetään.

Se, että Suomi olisi joku huonokäytöksisien lasten ihmemaa on keksittyä huttua, jota lapsivihamieliset ihmiset haluavat ylläpitää ja näkevät ympäristönsä sen mukaisena.

Kamalaa miten täällä mielummin jopa läpsittäisiin lapsia hiljaiseksi, kun oltaisiin empaattisia ja ymmärretäisiin, että se ruuhkabussin lapsikin on väsynyt ja stressaantunut, eikä hänellä ole vielä aivojen kehitysasteesta johtuen kykyä pitää tätä sisällään ja nököttää näkymättömästi hiljaa.

Aikuiset pystyvät muokkaamaan asenteitaan ja sietämään tunteitaan paljon helpommin kuin lapset.

Eletään yhdessä, siedetään toisiamme ja puututaan, kun nähdään vääryyttä. Meistä jokainen on ollut lapsi.

Siis siedetään huonoa käytöstä lapsen 18v synttäripäivään saakka, jolloin lapsen pitäisi kuin taikaiskusta osata hillitä itsensä vaikka sellaista ei ole siihen asti vaadittu?

Ihme kyllä hyvinkin pienillä lapsilla on kyky olla hiljaa myös sellaisissa tilanteissa joissa he eivät haluaisi olla hiljaa. Kyky on ihan eri asia kuin halu.

Lasten temperamentit ovat yksilöllisiä: yksi hiljenee harmistuneena kun toinen huutaa. Molemmat ovat yhtä arvokkaita. Viestissä puhutaan PIENISTÄ lapsista. Esimerkiksi alle 2-vuotiaat eivät usein kykene hillitsemään tunteitaan, ellei heitä ole esimerkiksi väkivallalla tai hylkäämisellä tähän peloteltu.

Eräs tuttava lastensuojeluviranomainen sanoikin, että eniten huolta herättävät ne pienet lapset, jotka vain hiljaa kyyhöttävät yksin leikkien tai istuvat paikoillaan.

Tuttavasi on väärässä. Hiljaa yksin leikkivä tai istuva lapsi on mitä tasapainoisin, kun pystyy toimimaan myös itsekseen. Nykyään on Suomessa muotia, että lapsen (isonkin) tulee käyttäytyä mahdollisimman lapsellisesti, levottomasti ja häiritsevästi.

Kokemusasiantuntijan teoriaa artikkelista:

"Jos kaipaat toimintaohjeita vihamielisen mulkoilun tilalle, tässä vinkit kokemusasiantuntijalta:

1. Hymyile lempeästi. Näin osoitat hienovaraisesti vanhemmalle ja lapselle empatiaa.

2. Juttele lapselle ja vie huomio toisaalle.

3. Tarjoa apua vanhemmalle."

Tosielämä:

1. Hymyile lempeästi. Näin osoitat hienovaraisesti vanhemmalle ja lapselle empatiaa.

*** Äiti mulkoilee ja jos lapsi istuu vaunuissa, vetää kopan "verhon" kiinni.  (tapahtui tavaratalon hississä)

2. Juttele lapselle ja vie huomio toisaalle.

*** Äiti mulkoilee ja sanoo: älä sekaannu. 

3. Tarjoa apua vanhemmalle.

*** Äiti sanoo: "Haista v-u" (tapahtui talvisessa ruuhkabussissa. Vaunuissa ollut vauva huusi hiki päässä, koska bussin lämmityslaite puski täysillä. Ehdotin äidille ystävällisesti, että kannattaisi ehkä avata vaunun peitteitä ja haalaria, ettei lapsella olisi niin kuuma)

Nämä jutut ovat täysin naurettavia, koska ihmisillä ei ole todellista vertailukohtaa. Täytyisi asua monessa eri maassa eri-ikäisten lasten kanssa pitkän aikaa, jotta todellisuus selviäisi. 

Suomi sitä ja Suomi tätä perustuu lähes aina vain siihen, että on käynyt lomalla tai asunut korkeakoulutettuna muiden korkeakoulutettujen kanssa vieraassa maassa.

Se ei eri maiden todellisuudesta paljoa opeta.

Ei täällä saa näkyä eikä kuulua kukaan. Ei mummot, eio teinit, ei keski-ikäiset miehet, ei feissarit, varsinkaan ulkomaalaiset, ei romanit, ei kassajonottaja tai julkisissa matkustava, eieieieikukaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monesti unohdetaan, etteivät pienet lapset vielä kykene osaamaan käytöstapoja (esim hillitsemään tunteitaan) vaan heille tosiaan vasta OPETETAAN tätä.

Ja maailmaa nähneenä ja monia ulkomaalaisia ystäviä ja perheenjäseniä omaavana sanon: monessa muussa maassa lapset saavat näkyä ja kuulua ja heihin suhtaudutaan iloisesti. Naurua ja juoksemista pidetään normaalina. He ovat osa yhteiskuntaa. Tämä ei toki tarkoita, että kaikkea siedetään.

Se, että Suomi olisi joku huonokäytöksisien lasten ihmemaa on keksittyä huttua, jota lapsivihamieliset ihmiset haluavat ylläpitää ja näkevät ympäristönsä sen mukaisena.

Kamalaa miten täällä mielummin jopa läpsittäisiin lapsia hiljaiseksi, kun oltaisiin empaattisia ja ymmärretäisiin, että se ruuhkabussin lapsikin on väsynyt ja stressaantunut, eikä hänellä ole vielä aivojen kehitysasteesta johtuen kykyä pitää tätä sisällään ja nököttää näkymättömästi hiljaa.

Aikuiset pystyvät muokkaamaan asenteitaan ja sietämään tunteitaan paljon helpommin kuin lapset.

Eletään yhdessä, siedetään toisiamme ja puututaan, kun nähdään vääryyttä. Meistä jokainen on ollut lapsi.

Siis siedetään huonoa käytöstä lapsen 18v synttäripäivään saakka, jolloin lapsen pitäisi kuin taikaiskusta osata hillitä itsensä vaikka sellaista ei ole siihen asti vaadittu?

Ihme kyllä hyvinkin pienillä lapsilla on kyky olla hiljaa myös sellaisissa tilanteissa joissa he eivät haluaisi olla hiljaa. Kyky on ihan eri asia kuin halu.

Lasten temperamentit ovat yksilöllisiä: yksi hiljenee harmistuneena kun toinen huutaa. Molemmat ovat yhtä arvokkaita. Viestissä puhutaan PIENISTÄ lapsista. Esimerkiksi alle 2-vuotiaat eivät usein kykene hillitsemään tunteitaan, ellei heitä ole esimerkiksi väkivallalla tai hylkäämisellä tähän peloteltu.

Eräs tuttava lastensuojeluviranomainen sanoikin, että eniten huolta herättävät ne pienet lapset, jotka vain hiljaa kyyhöttävät yksin leikkien tai istuvat paikoillaan.

Tuttavasi on väärässä. Hiljaa yksin leikkivä tai istuva lapsi on mitä tasapainoisin, kun pystyy toimimaan myös itsekseen. Nykyään on Suomessa muotia, että lapsen (isonkin) tulee käyttäytyä mahdollisimman lapsellisesti, levottomasti ja häiritsevästi.

Maailma muuttuu. Ennen kieri toreja yksi helppoheikki, nykyään joka ikinen myyntitilanne on tykitystä. Sellaisessa maailmassa pärjää tykittäjät.

Vierailija kirjoitti:

Kuljen päivittäin näin talviaikaan bussilla ja siellä kyllä huomaa, miten monia risoo lasten ihan tavalliset iloiset äänet, rupattelu ym. Saati sitten jos vaunuissa oleva vauva alkaakin kesken matkan huutaa. Ahdistaa jo valmiiksi jos joskus hankin lapsia, koska minulla ei ole ajokorttia joten matkat taittunee bussilla.

Lapsen huudosta onkin ihan luonnolista stressaantua. Se äänentaajuus on ihan tarkoituksella ohjelmoitu sellaiseksi, että se häiritsee ja sille tarttis tehä jotain. Monesti olen itsekin ollut noissa tilanteissa sivusta seuraajana, kun tällainen tapahtuu, mutta koskaan kukaan ei siitä harmituksesta huolimatta ole alkanut vänisemään vanhemmalle aiheesta. Mitä siinä sitten pitäisi tehdä?

Sitä ei vaan haluta myöntää että lapsiviha Suomessa on alkanut siitä ettei lapsia saa enää kurittaa. Jo lapsen ankara toruminen nähdään huonona vanhemmuutena fyysisestä ojentamisesta puhumattakaan. Kukaan ei pidä kurittomista lapsita ei suomessa eikä muuallakaan.