Pitääkö ystävyyden ylläpitäminen olla vastavuoroista? Jaksatteko ylläpitää ystävyyttä yksin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä keskustelussa on sekoitettu ystävyys ja tuttavuus.

Tuttavat ovat juuri noita, joita tapaillaan vain joskus, silloin tällöin.

Ystävä, tosi ystävä, on mukana elämässä ja arjessa, joka päivä, jolkakin tapaa.

On luotettava ja lojaali.

Tuttavia menee ja tulee, mutta ystävyys pysyy ja elää hyvin.

Etenkin silloin kun sairastuu tai vastoinkäymisiä on, hyvä ystävä ottaa yhteyttä, käy kstsomassa, ja tsemppaa. Ja itse teemme samoin.

Ketään, jonka kanssa on yhteyksissä kerran kerran kahdessa vuodessa ei voi kutsua ystäväksi.

Miten ihmeessä aikuinen ihminen, jolla on työpaikka (ehkä vielä epäsäännölliset työajat tai reissutyö)/perhe/harrastuksia yms ehtii pitämään ystävät mukana arjessa joka päivä??? 

Kutsun ystäväksi ihmistä, jonka näen kahdesti vuodessa, mutta jonka kanssa luontevasti juttu jatkuu siitä, mihin jäi edellisellä kerralla. 

Hyvin. Priorisoin ystäväni aika korkealle. Etenkään tuo ”työ” ei mene heidän edelleen. Eikä kyllä perhekään. Ihmiset rakentelevat ihmeellisiä yhteiskunnan osoittamia kuplia joissa elävät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi mielenkiintoista kuulla näiltä passiivisilta ihmisiltä, että miksi ette ota yhteyttä? Ja miksi oletatte että toinen jaksaa ottaa yhteyttä vuosi toisensa jälkeen? Ettekö ymmärrä että se tuntuu nöyryyttävältä?

Hän oli sairas ja minulla nousujohteinen ura. Säälistä vastailin silloin tällöin. Oltiin niin eri piireissä, enkä missään tapauksessa olisi enää halunnut tapailla, koska liikuin ns ”sisäkehällä”. Olisi ollut loukkaavaa sanoa suoraan, niinpä annoin ”roikkua mukana”.

Eli sinä siis nöyryytät tahallaan ihmisiä? Vieläkö ihmettelet että jotkut suuttuvat tai loukkaantuvat tästä? Olet pahin esimerkki sellaisesta, joka ei ota yhteyttä, vaan roikuttaa mukanaan. Sitä paitsi, jos pitäisit ihmisestä, mitä merkitystä sillä on että olette eri piireissä? Hyi hitto miten pinnallista.

Kuule tietyillä aloilla status ja näkyvyys (seura) on tosi tärkeää! En voi hengata jonkun pitkäaikaissairaan kanssa - niin karulta kuin se kuulostaakin. On tosi kiirettä työrintamalla, ja se vähäinen ylimääräinen aika on oikeasti sijoitettava oikeanlaisiin (poliittisesti ja meriiteiltään) ihmisiin! Näistä sitten pyrin rakentamaan busineskumppanuuden ohella myös ystävyyssuhteita, jotka ovat satukseltaan samanarvoisia, ja joista molemmat hyödymme.

Aina ehtii ystävälle lähettää jonkun pikku viestin, sähköpostia tai soittaa.

Ystävä on myös se, joka lähtee mukaan tärkeiden vaatteiden ostoskierrokselle.

Ystävä on se, joka piipahtaa sotkuiseen kotiisi, ilman sen kummempia.

Häntä varten ei tarvitse meikata, ei laittaa erikoisruokaa eikä erikoiskahveja.

Ystävä on se, jonka puoleen voi kääntyä kun tulee yllätysvieraita tai yllätysmenoja ulos.

Ja samoin olen itse käytettävissä, pakastimestani löytyy aina vierasvaraa, ystäväni perheen

yllätysvieraiden kahvipöytään.

Ystävyys tarkoittaa yhteyttä, toisesta välittämisestä.

Se on erilaista välittämistä kuin lapset tai aviopuoliso, se on ystävyyttä hyvässä ja pahassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi mielenkiintoista kuulla näiltä passiivisilta ihmisiltä, että miksi ette ota yhteyttä? Ja miksi oletatte että toinen jaksaa ottaa yhteyttä vuosi toisensa jälkeen? Ettekö ymmärrä että se tuntuu nöyryyttävältä?

Hän oli sairas ja minulla nousujohteinen ura. Säälistä vastailin silloin tällöin. Oltiin niin eri piireissä, enkä missään tapauksessa olisi enää halunnut tapailla, koska liikuin ns ”sisäkehällä”. Olisi ollut loukkaavaa sanoa suoraan, niinpä annoin ”roikkua mukana”.

Eli sinä siis nöyryytät tahallaan ihmisiä? Vieläkö ihmettelet että jotkut suuttuvat tai loukkaantuvat tästä? Olet pahin esimerkki sellaisesta, joka ei ota yhteyttä, vaan roikuttaa mukanaan. Sitä paitsi, jos pitäisit ihmisestä, mitä merkitystä sillä on että olette eri piireissä? Hyi hitto miten pinnallista.

Kuule tietyillä aloilla status ja näkyvyys (seura) on tosi tärkeää! En voi hengata jonkun pitkäaikaissairaan kanssa - niin karulta kuin se kuulostaakin. On tosi kiirettä työrintamalla, ja se vähäinen ylimääräinen aika on oikeasti sijoitettava oikeanlaisiin (poliittisesti ja meriiteiltään) ihmisiin! Näistä sitten pyrin rakentamaan busineskumppanuuden ohella myös ystävyyssuhteita, jotka ovat satukseltaan samanarvoisia, ja joista molemmat hyödymme.

Pelleiletkö?

Mulle on tärkeää, että ystävyys ja kaikki siihen liittyvä on molemmille täysin vapaaehtoista. En edes halua, että ystäväni kyselisi kuulumisiani vain velvollisuudesta eikä siksi, että hän oikeasti juuri sillä hetkellä haluaisi tietää, mitä mulle kuuluu. En myöskään halua, että ystäväni pyytää mut mukaansa johonkin vain velvollisuudesta eikä siksi, että hän ihan oikeasti juuri silloin haluaisi mun lähtevän mukaansa. En halua, että ystäväni kutsuu mut kotiinsa vain velvollisuudesta enkä myöskään silloin, jos kutsuun liittyy halu päästä mun kotiini. Kun tarjoudun hoitamaan ystäväni kissaa hänen lomansa aikana, en edellytä, että ystäväni hoitaisi mun kissaani mun lomani aikana. Mulle vastavuoroisuudenperiaate ilmentää enemminkin kaupankäyntiä tietyistä asioista kuin aitoa halua näitä asioita kohtaan. 

En pidä ongelmana, jos minä vastaan pääasiassa yhteydenpidosta. Koska en pidä yhteyttä velvollisuudesta vaan otan yhteyttä ystäviini silloin, kun haluan ja sillloin kun se mulle sopii. Mulla on useampia ystäviä ja jos päätän lähteä paikkaan X, pyydän ystävistäni mukaan sen, jota arvelen ko jutun eniten kiinnostavan ja/tai jolla on parhaimmat mahdollisuudet (aika, raha, maantieteellinen etäisyys, työajat, perhetilanne jne) lähteä mukaani. 

Olen itse tuollainen ystävä, joka ei pidä yhteyttä. Tai muutaman kerran viimeisen kymmenen vuoden aikana olen jotain ehdottanut. Kerran kutsuin valmistujaisiini, ystävä väitti olevansa matkoilla mutta sattumalta törmäsimme samana päivänä kaupungilla. Tuo yksi kerta ei ole mikään syy olla pitämättä yhteyttä vaikka se silloin harmittikin, nuorempana olin itse se joka piti kavereihin yhteyttä ja kun itse lopetin väsymyksen, masennuksen yms takia loppui moni ystävyyskin. En vaan pysty vieläkään uskomaan, että ketään kaveria kiinnostaisi mun seura ja asiat. Silti ne pari ystävää, jotka siis pitävät yhteyttä mutta itse en saa aikaiseksi, ovat hyvin tärkeitä. Aiemmat ihmissuhteet on antaneet mulle itsestäni sellaisen kuvan, että oon taakka ja takertuva, ja uskon monella ketkä ei pidä yhteyttä ihmisiin olevan hankaluuksia itsetunnon kanssa, ei se automaattisesti ole itsekkyyttä tai paremmuudentuntoa kuin saattaa vaikuttaa, tai sitten vaan kuormittava elämäntilanne.

Mulla on elämässä ihminen, johon minä tunnun aina olevan se aloitteen tekijä; yleensä kaveri kyllä jatkaa tuosta tai jos joku päivä ei sovi, ehdottaa toista. Aina kun nähdään, juttu luistaa kuten ennenkin (ollaan tunnettu lapsuudesta saakka). Silti välillä mietityttää, miksei hän ota yhteyttä, vaan se olen aina minä.

En kuitenkaan uskalla koittaa, miten kauan menisi, jos en itse ota yhteyttä. Hän on minulle niin tärkeä, ja kaipaan usein hänen seuraansa. Mietin, voiko olla, että tästä on tullut vain tapa, ja hän odottaa minun ottavan yhteyttä. Tai että hänellä on yksinkertaisesti harvemmin tarvetta nähdä, kaikki kun olemme erilaisia. En silti kehtaa ottaa asiaa suoraan puheeksi. :(

Kyllä lopetin yhdeydenpidon erääseen ystävään, kun suurin osa puheluistani meni puhelinvastaajaan, jos hän vastasi hän sanoi soittelevansa illalla (ei soittanut), jos soitin illalla uudelleen se meni taas vastaajaan. Hän ei soittanut koskaan takaisin. Se olin taas minä kun otin seuraavan kerran yhteyttä.

Sovituista treffeistä hän perui 9/10, usein samana päivänä, ettei hän tänään jaksakaan lähteä, on ollut pitkä päivä/viikko/kaikenlaista kiirettä.

Se oli outoa, kun sitten hän kuitenkin puheissaan halusi pitää yhteyttä ja tavata.

Erään turhan soittelukerran ja peruuntuneen tapaamisen jälkeen viimein päätin, että nyt hän saa seuraavaksi ottaa yhteyttä kun hänestä siltä tuntuu että hitt ojako minä tässä roikun.

Tästä on nyt 5 vuotta.

Harmittaa, mutta minkäs teet. Ei varmaan oltu niin hyviä ystäviä kun luulin.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on elämässä ihminen, johon minä tunnun aina olevan se aloitteen tekijä; yleensä kaveri kyllä jatkaa tuosta tai jos joku päivä ei sovi, ehdottaa toista. Aina kun nähdään, juttu luistaa kuten ennenkin (ollaan tunnettu lapsuudesta saakka). Silti välillä mietityttää, miksei hän ota yhteyttä, vaan se olen aina minä.

En kuitenkaan uskalla koittaa, miten kauan menisi, jos en itse ota yhteyttä. Hän on minulle niin tärkeä, ja kaipaan usein hänen seuraansa. Mietin, voiko olla, että tästä on tullut vain tapa, ja hän odottaa minun ottavan yhteyttä. Tai että hänellä on yksinkertaisesti harvemmin tarvetta nähdä, kaikki kun olemme erilaisia. En silti kehtaa ottaa asiaa suoraan puheeksi. :(

Sama tilanne. Mutta eikö luulisi, että toinen huomaa yhteydenpidon olevan täysin toisen ihmisen varassa? Tai jos sinusta ei vähään aikaan kuulu, eikö hän ajattele sinua koskaan?

Vierailija kirjoitti:

Mikä on sellainen ystävä, joka ei koskaan kutsu käymään?

Itse kutsuin ystäväni usein kahville ja syömään kotiini.

Samoin tarjosin monia kertoja lounaan ja lukemattomia kertoja kahvit ulkona.

Myös kaikkiin juhliin kutsuin hänet. Pidin häntä hyvänä ystävänä.

Mutta milloinkaan en saanut yhtään kutsua hänen kotiinsa.

Tämä ei ollut vastavuoroista ystävyyttä, jäi koko kaveruudesta ontto olo.

Sellainen joka ei osaa kokata ja jonka luona on aina niin sotkuista ettei kehtaa pyytää ihmisiä kylään. Esim. Minä itse

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli joskus ystävä jonka kanssa yhteydenotot alkoivat harventua elämäntilanteen muuttumisen takia, ja tämän jälkeen tuo ystävyyden yksipuolisuus alkoi muuttua hänelle joksikin ideaaliksi. Siis niin että minusta alkoi tulla hänelle enemmän tai vähemmän tarpeeton ystävä, mutta hän ei suostunut millään hyväksymään sitä että hän olisi minulle tarpeeton. Otin yleensä häneen ensin yhteyttä ja yritin hieman tiedustella miten hänellä menee, mutta aina hän käänsi keskustelun fokuksen väkisin omaan elämäntilanteeseeni ja sen tapahtumiin. Hän otti yhteyttä vain silloin jos en ollut vähään aikaan itse ottanut yhteyttä, ja soitti kauhuissaan että mikä minun on kun minusta ei ole kuulunut. Ja taas kyseli kaikki mahdolliset yksityiskohdat elämästäni sivuuttaen kaiken mitä yritin hänen elämästään varovasti kysyä. Ja aina hän muistutti että hänelle voi aina soittaa ja kuuntelee aina kuten tosiystävä tekee. Tunsin tuon lähinnä nöyryyttäväksi.

Minulle tuo tapahtui ex-panokaverin kanssa. Meillä oli panosuhteen lisäksi todella hyvä ystävyyssuhde, mutta ajan myötä hänen kiinnostuksensa minuun hiipui. Ensin se tuntui ihan mukavalta että hän siitä huolimatta jaksoi aina silloin tällöin olla huolissaan minusta ja miten pärjäilen. Lopulta se kuitenkin meni siihen että hän hyvin avoimesti teki selväksi ettei haluaisi itse enää tavata, mutta olisi kuitenkin aina valmis auttamaan minua jos tarvetta on. Se olikin sitten enemmän nöyryyttävää kuin mukavaa.

Minulla on sellainen sanotaanko kohtalaisen hyvä ystävä joka pitää minuun yhteyttä välillä todella usein, mutta välillä sitten taas "katoaa" täysin eikä vastaa ollenkaan jos hänelle yrittää soittaa tai laittaa viestiä. Väkisin se menee sitten siihen että annan hänen hoitaa kaikki yhteydenotot koska minun yhteydenotot eivät häntä kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi mielenkiintoista kuulla näiltä passiivisilta ihmisiltä, että miksi ette ota yhteyttä? Ja miksi oletatte että toinen jaksaa ottaa yhteyttä vuosi toisensa jälkeen? Ettekö ymmärrä että se tuntuu nöyryyttävältä?

Hän oli sairas ja minulla nousujohteinen ura. Säälistä vastailin silloin tällöin. Oltiin niin eri piireissä, enkä missään tapauksessa olisi enää halunnut tapailla, koska liikuin ns ”sisäkehällä”. Olisi ollut loukkaavaa sanoa suoraan, niinpä annoin ”roikkua mukana”.

Eli sinä siis nöyryytät tahallaan ihmisiä? Vieläkö ihmettelet että jotkut suuttuvat tai loukkaantuvat tästä? Olet pahin esimerkki sellaisesta, joka ei ota yhteyttä, vaan roikuttaa mukanaan. Sitä paitsi, jos pitäisit ihmisestä, mitä merkitystä sillä on että olette eri piireissä? Hyi hitto miten pinnallista.

Kuule tietyillä aloilla status ja näkyvyys (seura) on tosi tärkeää! En voi hengata jonkun pitkäaikaissairaan kanssa - niin karulta kuin se kuulostaakin. On tosi kiirettä työrintamalla, ja se vähäinen ylimääräinen aika on oikeasti sijoitettava oikeanlaisiin (poliittisesti ja meriiteiltään) ihmisiin! Näistä sitten pyrin rakentamaan busineskumppanuuden ohella myös ystävyyssuhteita, jotka ovat satukseltaan samanarvoisia, ja joista molemmat hyödymme.

Voiko joku tosissaan ajatella näin?

Vierailija kirjoitti:

Mikä on sellainen ystävä, joka ei koskaan kutsu käymään?

Itse kutsuin ystäväni usein kahville ja syömään kotiini.

Samoin tarjosin monia kertoja lounaan ja lukemattomia kertoja kahvit ulkona.

Myös kaikkiin juhliin kutsuin hänet. Pidin häntä hyvänä ystävänä.

Mutta milloinkaan en saanut yhtään kutsua hänen kotiinsa.

Tämä ei ollut vastavuoroista ystävyyttä, jäi koko kaveruudesta ontto olo.

Mä olen vasta tällä palstalla kuullut ilmiöstä, että joillakin on lähes pakkomielteinen tarve päästä ystäviensä koteihin. Ja sen vuoksi he kutsuvat ystäviään omiin koteihinsa, jotta pääsisivät näkemään ystäviensä kodit. Miksi? Mulla on yksi ystävä, joka kutsuu aina kotiinsa. Ymmärrän syyn: hän on pitkäikaistyötön eikä hänellä ole varaa käydä ravintolassa syömässä eikä kahvilassa kahvilla. Kun mä pyydän hänet seurakseni kahvilaan tai ravintolaan, mä tarjoan. Koska tiedän hänen taloudellisen tilanteensa. Vastaveroisuus perustuu tässä siihen, että koska hän ei voi toimia samoin kuin minä, hän kutsuu kotiinsa. Mun ei siis tarvitse kutsua häntä kotiini ja tarjota hänelle kotonani ruokaa tai kahvia, koska voin tarjota ravintolassa tai kahvilassakin. 

En järjestä juhlia kotonani ystävilleni. En oikeastaan missään muuallakaan. Nuorempana tuli lähdettyä juhlimaan synttäreitä ystävien ja kavereiden kanssa baariin, mutta en ole niiden vuosien jälkeen juhlinut synttäreitäni. Muita syitä juhliin, joihin kutsuttaisiin ystäviä, mulla ei ole ollut. Jos olisin mennyt naimisiin,  toki häihin olisin, mutta en olisi järjestänyt häitä kotonani. Mulla on läheinen suku ja vietän joulut ja muut juhlapyhät sukulaisteni enkä ystävieni kanssa. En ala keksimään  syitä, miksi pitäisi järjestää vielä juhlia ystävillekin. 

Rehellisesti sanottuna mua ei kiinnosta muiden ihmisten kodit, joten en usko ystäviänikään kiinnostavan mun kotini. Jos joku ehdottomasti haluaa kutsua mut kotiinsa, oletan hänellä olevan jokin syy, miksi hänellä ei ole halua tai mahdollisuutta tavata jossain muualla (huono rahatilanne, ei jaksa ottaa pieniä lapsia mukaan eikä ole lapsenvahtia tms). 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on sellainen sanotaanko kohtalaisen hyvä ystävä joka pitää minuun yhteyttä välillä todella usein, mutta välillä sitten taas "katoaa" täysin eikä vastaa ollenkaan jos hänelle yrittää soittaa tai laittaa viestiä. Väkisin se menee sitten siihen että annan hänen hoitaa kaikki yhteydenotot koska minun yhteydenotot eivät häntä kiinnosta.

Sama minulla. Ystävyyssuhde on muodostunut sellaiseksi että ystäväni on aina se joka ottaa yhteyttä ihan siitä syystä että aina kun itse otan yhteyttä niin hänellä on juuri silloin kamala kiire tms. ja hän lupaa soittaa parin tunnin päästä takaisin. Tuo pari tuntia on sitten yleensä pari päivää tai pari viikkoa. Olen suosiolla luovuttanut yhteydenotot hänelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on sellainen sanotaanko kohtalaisen hyvä ystävä joka pitää minuun yhteyttä välillä todella usein, mutta välillä sitten taas "katoaa" täysin eikä vastaa ollenkaan jos hänelle yrittää soittaa tai laittaa viestiä. Väkisin se menee sitten siihen että annan hänen hoitaa kaikki yhteydenotot koska minun yhteydenotot eivät häntä kiinnosta.

Sama minulla. Ystävyyssuhde on muodostunut sellaiseksi että ystäväni on aina se joka ottaa yhteyttä ihan siitä syystä että aina kun itse otan yhteyttä niin hänellä on juuri silloin kamala kiire tms. ja hän lupaa soittaa parin tunnin päästä takaisin. Tuo pari tuntia on sitten yleensä pari päivää tai pari viikkoa. Olen suosiolla luovuttanut yhteydenotot hänelle.

Normaali ihminen ( ystävä joka kunnioittaa sinua) palauttaa kyllä soitot saman tai seuraavan päivän aikana. Oletko sitä mieltä, että tämä ihminen kunnioittaa tunteitasi?

Vierailija kirjoitti:

Mikä on sellainen ystävä, joka ei koskaan kutsu käymään?

Itse kutsuin ystäväni usein kahville ja syömään kotiini.

Samoin tarjosin monia kertoja lounaan ja lukemattomia kertoja kahvit ulkona.

Myös kaikkiin juhliin kutsuin hänet. Pidin häntä hyvänä ystävänä.

Mutta milloinkaan en saanut yhtään kutsua hänen kotiinsa.

Tämä ei ollut vastavuoroista ystävyyttä, jäi koko kaveruudesta ontto olo.

Ei läheskään kaikki ihmiset järjestä ystävilleen juhlia. Onhan näitä rapujuhlia, venetsialaisia, Halloweenia ja vaikka mitä, mutta ei niitä kaikki vietä. Jos saa kutsun, voi osallistuakin, mutta jos ei saa, ei vietä koko juhlaa lainkaan. Ei toisen rapujuhliin osallistuminen tarkoita, että olisi sen jälkeen velvollinen järjestämään itsekin rapujuhlia.