Pitääkö ystävyyden ylläpitäminen olla vastavuoroista? Jaksatteko ylläpitää ystävyyttä yksin?

Mikä on sellainen ystävä, joka ei koskaan kutsu käymään?

Itse kutsuin ystäväni usein kahville ja syömään kotiini.

Samoin tarjosin monia kertoja lounaan ja lukemattomia kertoja kahvit ulkona.

Myös kaikkiin juhliin kutsuin hänet. Pidin häntä hyvänä ystävänä.

Mutta milloinkaan en saanut yhtään kutsua hänen kotiinsa.

Tämä ei ollut vastavuoroista ystävyyttä, jäi koko kaveruudesta ontto olo.

Olisi mielenkiintoista kuulla näiltä passiivisilta ihmisiltä, että miksi ette ota yhteyttä? Ja miksi oletatte että toinen jaksaa ottaa yhteyttä vuosi toisensa jälkeen? Ettekö ymmärrä että se tuntuu nöyryyttävältä?

Mulla on monta ystävää, jotka on aina ihan innoissaan kun otan yhteyttä. Ja sanookin sen että kiva kun sä aina soitat tms.

Mä olen lapseton kevyttä rahakasta duunia tekevä sinkku, heillä on perheet ja autot ja mökit ja rankat duunit. Ei se yksipuolisuus ole multa pois mitenkään. Kyllä sen sitten ihmisestä huomaa jos ei kiinnosta, sitten voi antaa olla. 

Vierailija kirjoitti:

Mikä on sellainen ystävä, joka ei koskaan kutsu käymään?

Itse kutsuin ystäväni usein kahville ja syömään kotiini.

Samoin tarjosin monia kertoja lounaan ja lukemattomia kertoja kahvit ulkona.

Myös kaikkiin juhliin kutsuin hänet. Pidin häntä hyvänä ystävänä.

Mutta milloinkaan en saanut yhtään kutsua hänen kotiinsa.

Tämä ei ollut vastavuoroista ystävyyttä, jäi koko kaveruudesta ontto olo.

Eli sinäkään et ollut aito, oikea ystävä. Sulla olikin ehtoja ystävyydellesi. Sellainen ei ole ystävä. Mulle ystävät ovat ihmisiä, joille en asettele ehtoja. En toki ole ihan minkälaisten ihmisten ystävä tahansa. Mutta jos joku on minun ystäväkseni päässyt, niin olen hänen ystävänsä ehdoitta.

Yksipuolisen yhteydenpidon kutsuminen ystävyydeksi on sama kuin kutsuisi kaukorakkautta julkkikseen parisuhteeksi. Eihän ihmissuhdetta ole olemassakaan, jos se ei ole molemminpuolinen. Sellaisen yksipuolisesta ylläpidosta luopuminen ei tarkoita ettei itse olisi (halunnut olla) ystävä, vaan tosiasioiden tunnustamista - mitään ystävyyttä ei ollut edes olemassa jos se ei ole molemminpuolista, eikä sellaisen teeskentely muuta tosiasioita. Yksipuolisessa suhteessa roikkuminen ei ole tervettä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on monta ystävää, jotka on aina ihan innoissaan kun otan yhteyttä. Ja sanookin sen että kiva kun sä aina soitat tms.

Mä olen lapseton kevyttä rahakasta duunia tekevä sinkku, heillä on perheet ja autot ja mökit ja rankat duunit. Ei se yksipuolisuus ole multa pois mitenkään. Kyllä sen sitten ihmisestä huomaa jos ei kiinnosta, sitten voi antaa olla. 

Nimenomaan näin. Nämä muka ystävät, jotka laittavat ehtoja toisille ja uhriutuvat, kun nämä eivät olleet ystäviä, eli tanssineet ehtojen tahtiin, saisivat katsella peiliin.

Itse en ainakaan ota koskaan yhteyttä ystäviini, jos ei minulla ole jotakin asiaa. Yleensä ystäväni ottavat joskus yhteyttä ja kutsuvat johonkin. Menen mielelläni, mutta vaikka kutsuminen loppuisi, ei hetkauttaisi elämääni.

Luulen että kyse on eriarvoisuudesta. Se toinen ei pidä sinua arvossa, olet ehkä köyhempi tai muuta sellaista. Ja hän ei näin ollen ota yhteyttä sinuun, mutta suostuu kyllä tapaamaan kun ehdotat (kun hänellä ei ole muutakaan tekemistä). Tämä ei ole ystävyyttä. Tuollaiset ihmiset myös ehkä nauttivat huomiosta, eli kenen tahansa huomio tuntuu hyvältä, ja siksi hän suostuu tapaamaan. Mutta ei heitä kiinnosta teidän kuulumiset.

Vierailija kirjoitti:

Luulen että kyse on eriarvoisuudesta. Se toinen ei pidä sinua arvossa, olet ehkä köyhempi tai muuta sellaista. Ja hän ei näin ollen ota yhteyttä sinuun, mutta suostuu kyllä tapaamaan kun ehdotat (kun hänellä ei ole muutakaan tekemistä). Tämä ei ole ystävyyttä. Tuollaiset ihmiset myös ehkä nauttivat huomiosta, eli kenen tahansa huomio tuntuu hyvältä, ja siksi hän suostuu tapaamaan. Mutta ei heitä kiinnosta teidän kuulumiset.

Tästä kokemusta. Vaasa.

Vierailija kirjoitti:

Yksipuolisen yhteydenpidon kutsuminen ystävyydeksi on sama kuin kutsuisi kaukorakkautta julkkikseen parisuhteeksi. Eihän ihmissuhdetta ole olemassakaan, jos se ei ole molemminpuolinen. Sellaisen yksipuolisesta ylläpidosta luopuminen ei tarkoita ettei itse olisi (halunnut olla) ystävä, vaan tosiasioiden tunnustamista - mitään ystävyyttä ei ollut edes olemassa jos se ei ole molemminpuolista, eikä sellaisen teeskentely muuta tosiasioita. Yksipuolisessa suhteessa roikkuminen ei ole tervettä.

Eihän sitä voi noin verrata, ellei se julkkis aina kun soitat haluaisi nähdä ja lähtisi baariin/tulisi kylään/ kahville. Ystävyys on sitä, ettei aseteta ehtoja. Siihen ei mikään lapsellinen omien vaivojen laskeminen vaikuta. Se on kaveruutta vain, jos haluaa laskea vuoroja ja muuta lapsellista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on monta ystävää, jotka on aina ihan innoissaan kun otan yhteyttä. Ja sanookin sen että kiva kun sä aina soitat tms.

Mä olen lapseton kevyttä rahakasta duunia tekevä sinkku, heillä on perheet ja autot ja mökit ja rankat duunit. Ei se yksipuolisuus ole multa pois mitenkään. Kyllä sen sitten ihmisestä huomaa jos ei kiinnosta, sitten voi antaa olla. 

Nimenomaan näin. Nämä muka ystävät, jotka laittavat ehtoja toisille ja uhriutuvat, kun nämä eivät olleet ystäviä, eli tanssineet ehtojen tahtiin, saisivat katsella peiliin.

Sinä kuulostat julmalta. Mitä peiliin katsomista siinä on, jos loukkaantuu siitä että toinen ei koskaan ota yhteyttä? Ihan normaaliahan tuo on.

Vierailija kirjoitti:

Olisi mielenkiintoista kuulla näiltä passiivisilta ihmisiltä, että miksi ette ota yhteyttä? Ja miksi oletatte että toinen jaksaa ottaa yhteyttä vuosi toisensa jälkeen? Ettekö ymmärrä että se tuntuu nöyryyttävältä?

Hän oli sairas ja minulla nousujohteinen ura. Säälistä vastailin silloin tällöin. Oltiin niin eri piireissä, enkä missään tapauksessa olisi enää halunnut tapailla, koska liikuin ns ”sisäkehällä”. Olisi ollut loukkaavaa sanoa suoraan, niinpä annoin ”roikkua mukana”.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksipuolisen yhteydenpidon kutsuminen ystävyydeksi on sama kuin kutsuisi kaukorakkautta julkkikseen parisuhteeksi. Eihän ihmissuhdetta ole olemassakaan, jos se ei ole molemminpuolinen. Sellaisen yksipuolisesta ylläpidosta luopuminen ei tarkoita ettei itse olisi (halunnut olla) ystävä, vaan tosiasioiden tunnustamista - mitään ystävyyttä ei ollut edes olemassa jos se ei ole molemminpuolista, eikä sellaisen teeskentely muuta tosiasioita. Yksipuolisessa suhteessa roikkuminen ei ole tervettä.

Eihän sitä voi noin verrata, ellei se julkkis aina kun soitat haluaisi nähdä ja lähtisi baariin/tulisi kylään/ kahville. Ystävyys on sitä, ettei aseteta ehtoja. Siihen ei mikään lapsellinen omien vaivojen laskeminen vaikuta. Se on kaveruutta vain, jos haluaa laskea vuoroja ja muuta lapsellista.

Mieti tilalle sitten vaikka keskustelubotti - sehän vastaa aina kun sille viestii. Ei se silti ystävä ole, koska heti kun lakkaat itse viestimästä, et kuule botista mitään.

Entä sen viestimättomän ehdot - hänhän asettaa ystävyydelle ehdon "olemme ystäviä vain jos sinä otat aina yhteyttä, ja jos sinä ehdotat ja järjestät tekemistä". Se viestimäton ihminen ei ole enää ystäväsi, jos sinä ja vain sinä et tee kaikkea ystäyyden eteen. Tämä on paljon enemmän vaadittu kuin sen toisen "ota sinäkin joskus yhteyttä".

Vierailija kirjoitti:

Yksipuolisen yhteydenpidon kutsuminen ystävyydeksi on sama kuin kutsuisi kaukorakkautta julkkikseen parisuhteeksi. Eihän ihmissuhdetta ole olemassakaan, jos se ei ole molemminpuolinen. Sellaisen yksipuolisesta ylläpidosta luopuminen ei tarkoita ettei itse olisi (halunnut olla) ystävä, vaan tosiasioiden tunnustamista - mitään ystävyyttä ei ollut edes olemassa jos se ei ole molemminpuolista, eikä sellaisen teeskentely muuta tosiasioita. Yksipuolisessa suhteessa roikkuminen ei ole tervettä.

Jos ystävyyttä ei ollut edes olemassa, niin miksi nämä henkilöt sitten edes tapasivat? Mitä se toinen henkilö tästä ystävyydestä oletti, se joka ei ottanut yhteyttä? Jotainhan hänenkin päässään liikkuu, vai miksi edes suostuu tapaamaan tätä ns. ystävää?

Vierailija kirjoitti:

Olisi mielenkiintoista kuulla näiltä passiivisilta ihmisiltä, että miksi ette ota yhteyttä? Ja miksi oletatte että toinen jaksaa ottaa yhteyttä vuosi toisensa jälkeen? Ettekö ymmärrä että se tuntuu nöyryyttävältä?

Minulla on muutama tuttu, jotka tämän tästä kutsuvat käymään, järjestävät tapaamisia jne. En koe heitä ystävikseni, mutta tavallaan säälistä menen mukaan teatteriin (toki maksan omat kuluni) ja ovathan he hetken aikaa hyvää seuraa. En mitenkään koe, että minulla olisi vastuullani tehdä samaa, koska tämä ystävyys on yksipuolista heidän taholtaan. Itse en edes huomaisi, jos yhteydenottoja ei tulisi. Heillä vain ei ole kovinkaan montaa kaveria, joten yhteydenottokielto todennäköisesti aiheuttaisi heille murhetta.

Mulla oli ystävä, jonka olin valmis hyväksymään ehdoitta. Hän oli aiemmin harrastanut kiusaamistani, eli se asia vielä oli puimatta, etten voinut täysin hyväksyä häntä ystäväkseni. Hän ilmeisesti koitti päästä siitä teostaan kuin koura veräjästä, koska häneltä alkoi tulla minulle päin kaikenlaisia ehtoja ja vaatimuksia, millälailla olisin hänen ystävänsä. Olin ikävä kyllä niin kiusattu myös kodissani, ettei kukaan auttanut minua ja sanonut, että vaikka tämä ihminen oli usein kysymässä minua seurakseen, niin hän ei ole itse lainkaan aito ystävä, eikä sen arvoinen, koska hänellä oli ehtoja ystävyydelleen. En tajua, jos kysyy toista jonnekin, niin EIKÖ SE RIITÄ, ETTÄ TOINEN LÄHTEE MUKAAN? Miksi pitää kuvitella itsestään jotain niin ylimaallista, että se ei riitä? jos minulla olisi joku, jota voisin kysyä minne vain ja hän (lähes) aina lähtisi mukaan, niin olisin tosi iloinen.

Ei tulisi mieleenkään alkaa kiukutella, jos ei joskus lähtisi tai kun hän ei kysyisi minua minnekään. Mieluummin mentäisiin paikkoihin, joita itse ehdotan, eikö niin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksipuolisen yhteydenpidon kutsuminen ystävyydeksi on sama kuin kutsuisi kaukorakkautta julkkikseen parisuhteeksi. Eihän ihmissuhdetta ole olemassakaan, jos se ei ole molemminpuolinen. Sellaisen yksipuolisesta ylläpidosta luopuminen ei tarkoita ettei itse olisi (halunnut olla) ystävä, vaan tosiasioiden tunnustamista - mitään ystävyyttä ei ollut edes olemassa jos se ei ole molemminpuolista, eikä sellaisen teeskentely muuta tosiasioita. Yksipuolisessa suhteessa roikkuminen ei ole tervettä.

Eihän sitä voi noin verrata, ellei se julkkis aina kun soitat haluaisi nähdä ja lähtisi baariin/tulisi kylään/ kahville. Ystävyys on sitä, ettei aseteta ehtoja. Siihen ei mikään lapsellinen omien vaivojen laskeminen vaikuta. Se on kaveruutta vain, jos haluaa laskea vuoroja ja muuta lapsellista.

Mieti tilalle sitten vaikka keskustelubotti - sehän vastaa aina kun sille viestii. Ei se silti ystävä ole, koska heti kun lakkaat itse viestimästä, et kuule botista mitään.

Entä sen viestimättomän ehdot - hänhän asettaa ystävyydelle ehdon "olemme ystäviä vain jos sinä otat aina yhteyttä, ja jos sinä ehdotat ja järjestät tekemistä". Se viestimäton ihminen ei ole enää ystäväsi, jos sinä ja vain sinä et tee kaikkea ystäyyden eteen. Tämä on paljon enemmän vaadittu kuin sen toisen "ota sinäkin joskus yhteyttä".

Hyvin sanottu! Taitaa nää viestimättömät olla aika itsekeskeisiä ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on monta ystävää, jotka on aina ihan innoissaan kun otan yhteyttä. Ja sanookin sen että kiva kun sä aina soitat tms.

Mä olen lapseton kevyttä rahakasta duunia tekevä sinkku, heillä on perheet ja autot ja mökit ja rankat duunit. Ei se yksipuolisuus ole multa pois mitenkään. Kyllä sen sitten ihmisestä huomaa jos ei kiinnosta, sitten voi antaa olla. 

Nimenomaan näin. Nämä muka ystävät, jotka laittavat ehtoja toisille ja uhriutuvat, kun nämä eivät olleet ystäviä, eli tanssineet ehtojen tahtiin, saisivat katsella peiliin.

Sinä kuulostat julmalta. Mitä peiliin katsomista siinä on, jos loukkaantuu siitä että toinen ei koskaan ota yhteyttä? Ihan normaaliahan tuo on.

Ei ole normaalia. Onko se sinusta normaalia, että saat itse aina ehdottaa minne mennään ja oikein nakella niskojasi, jos toinen ei lähde? Miten se, että saat aina päättää, minne pyydät toista mukaan, on paha asia? Sinun ei koskaan tarvitse ainakaan suostua p*skoihin pyyntöihin.

Meitä on viiden tytön porukka, tutustuimme 15 vuotta sitten. 10 vuotta liikuimme todella tiiviisti yhdessä. Kolme vuotta harvemmin, näimme neljästi vuodessa. Tuon viimeisen kolme vuotta näimme aina, kun minä sitä ehdotin ja järjestin. Aina mentiin meidän perheen mökille, minä varasin konserttiliput jne. 

Kesän 2017 mökkireissun jälkeen kypsyin aivan täysin. Olemme olleet mökille aina kaksi yötä, pe-su, nyt viimeiset kaksi tuli mökille la aamuna ja kysyivät, koska lähdetään kotiin. Jos ei kiinnosta, ei tarvitse tulla. Lopetin yhteydenpidon ja järjestelyt kokonaan, emme ole nähneet porukalla tuon reissun jälkeen. Ei näköjään haittaa muitakaan, koska kukaan ei ole tehnyt mitään asian eteen. 

Ja kaikilla siis se tilanne, että on perhettä, työpaikat, lapsia, harrastuksia jnejne. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi mielenkiintoista kuulla näiltä passiivisilta ihmisiltä, että miksi ette ota yhteyttä? Ja miksi oletatte että toinen jaksaa ottaa yhteyttä vuosi toisensa jälkeen? Ettekö ymmärrä että se tuntuu nöyryyttävältä?

Hän oli sairas ja minulla nousujohteinen ura. Säälistä vastailin silloin tällöin. Oltiin niin eri piireissä, enkä missään tapauksessa olisi enää halunnut tapailla, koska liikuin ns ”sisäkehällä”. Olisi ollut loukkaavaa sanoa suoraan, niinpä annoin ”roikkua mukana”.

Ei saatana. Olet sairas 🤢