Lue keskustelun säännöt.
Pitääkö ystävyyden ylläpitäminen olla vastavuoroista? Jaksatteko ylläpitää ystävyyttä yksin?
Kommentit (77)
Jos se ei ole vastavuoroista, niin onko se ystävyyttä? Vai jotain roikkumista välinpitämättömässä ihmisessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Antakaa niiden olla rauhassa, jotka ei koskaan ota yhteyttä. Tai antakaa niille tilaa myös ottaa yhteyttä, vaikka sitten 5 vuoden väliajoin.
Itse taidan olla tuollainen yhteyttä pitämätön. En osaa sanoa mikä on syy. Kai itsellä tulee luonnottoman harvoin sellainen tunne, että haluaa kysyä kuulumisia, ystävät ehtivät yleensä ensin. Onneksi tosiystävät ymmärtävät tämän ominaisuuteni eivätkä laske kuka otti yhteyttä viimeksi... Kovin montaa ystävää mulla ei kylläkään ole, ehkä näillä asioilla on yhteys. :'D En ole myöskään erityisen sosiaalinen enkä jaksa pitää yllä kovin montaa läheistä kaveruutta samaan aikaan. On mullakin kavereita joita on kiva nähdä silloin joskus jos kutsuvat jonnekin mutta en itse yleensä ehdota tapaamista. Ehkä heidän kanssa en sitten voi olla niin luonteva ja oma itseni, mikä on minulle ystävyydessä tärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksipuolisen yhteydenpidon kutsuminen ystävyydeksi on sama kuin kutsuisi kaukorakkautta julkkikseen parisuhteeksi. Eihän ihmissuhdetta ole olemassakaan, jos se ei ole molemminpuolinen. Sellaisen yksipuolisesta ylläpidosta luopuminen ei tarkoita ettei itse olisi (halunnut olla) ystävä, vaan tosiasioiden tunnustamista - mitään ystävyyttä ei ollut edes olemassa jos se ei ole molemminpuolista, eikä sellaisen teeskentely muuta tosiasioita. Yksipuolisessa suhteessa roikkuminen ei ole tervettä.
Eihän sitä voi noin verrata, ellei se julkkis aina kun soitat haluaisi nähdä ja lähtisi baariin/tulisi kylään/ kahville. Ystävyys on sitä, ettei aseteta ehtoja. Siihen ei mikään lapsellinen omien vaivojen laskeminen vaikuta. Se on kaveruutta vain, jos haluaa laskea vuoroja ja muuta lapsellista.
Mieti tilalle sitten vaikka keskustelubotti - sehän vastaa aina kun sille viestii. Ei se silti ystävä ole, koska heti kun lakkaat itse viestimästä, et kuule botista mitään.
Entä sen viestimättomän ehdot - hänhän asettaa ystävyydelle ehdon "olemme ystäviä vain jos sinä otat aina yhteyttä, ja jos sinä ehdotat ja järjestät tekemistä". Se viestimäton ihminen ei ole enää ystäväsi, jos sinä ja vain sinä et tee kaikkea ystäyyden eteen. Tämä on paljon enemmän vaadittu kuin sen toisen "ota sinäkin joskus yhteyttä".
Sinä keksit sen ”olemme ystäviä vain jos minä otan yhteyttä” -ehdon päästäsi :D
Ei minun näkemykseni toisista ainakaan muutu, vaikkemme olisikaan aikoihin tekemisissä. Sinä vain et taida olla kenenkään oikea ystävä. Joudut uhrautumaan, ja syytät siitä muita.
Vierailija kirjoitti:
Meitä on viiden tytön porukka, tutustuimme 15 vuotta sitten. 10 vuotta liikuimme todella tiiviisti yhdessä. Kolme vuotta harvemmin, näimme neljästi vuodessa. Tuon viimeisen kolme vuotta näimme aina, kun minä sitä ehdotin ja järjestin. Aina mentiin meidän perheen mökille, minä varasin konserttiliput jne.
Kesän 2017 mökkireissun jälkeen kypsyin aivan täysin. Olemme olleet mökille aina kaksi yötä, pe-su, nyt viimeiset kaksi tuli mökille la aamuna ja kysyivät, koska lähdetään kotiin. Jos ei kiinnosta, ei tarvitse tulla. Lopetin yhteydenpidon ja järjestelyt kokonaan, emme ole nähneet porukalla tuon reissun jälkeen. Ei näköjään haittaa muitakaan, koska kukaan ei ole tehnyt mitään asian eteen.
Ja kaikilla siis se tilanne, että on perhettä, työpaikat, lapsia, harrastuksia jnejne.
Vaikuttaa, että sinua kuitenkin vähän haittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos se ei ole vastavuoroista, niin onko se ystävyyttä? Vai jotain roikkumista välinpitämättömässä ihmisessä?
Mistä ihmeestä nämä ihmiset saavat siitä välinpitämättömän, joka ei ota yhteyttä? Eikö se olisi sitä vasta sitten, jos yhteydenoton kohdalla ei kiinnostaisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista kuulla näiltä passiivisilta ihmisiltä, että miksi ette ota yhteyttä? Ja miksi oletatte että toinen jaksaa ottaa yhteyttä vuosi toisensa jälkeen? Ettekö ymmärrä että se tuntuu nöyryyttävältä?
Hän oli sairas ja minulla nousujohteinen ura. Säälistä vastailin silloin tällöin. Oltiin niin eri piireissä, enkä missään tapauksessa olisi enää halunnut tapailla, koska liikuin ns ”sisäkehällä”. Olisi ollut loukkaavaa sanoa suoraan, niinpä annoin ”roikkua mukana”.
Eli sinä siis nöyryytät tahallaan ihmisiä? Vieläkö ihmettelet että jotkut suuttuvat tai loukkaantuvat tästä? Olet pahin esimerkki sellaisesta, joka ei ota yhteyttä, vaan roikuttaa mukanaan. Sitä paitsi, jos pitäisit ihmisestä, mitä merkitystä sillä on että olette eri piireissä? Hyi hitto miten pinnallista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onkohan tämä jotenkin erityisen yleistä Suomessa. Itsellä aivan samanlaisia kokemuksia siltä ajalta, kun asuin vielä Suomessa. Olin usein se, joka laittoi ensin viestiä, ehdotti tapaamista ym. Sitten koitti rankka ajanjakso, jolloin en jaksanut pitää yhteyttä juuri kehenkään. Voitte arvata mitä tapahtui. Aivan, ei mitään. Suurimmasta osasta kavereista ei kuulunut mitään, joten minäkin päätin lopettaa yksipuolisen yhteydenpidon.
Pitkän ulkomailla asumisen jälkeen olen nyt pikkuhiljaa saanut myös paikallisia ystäviä. He kaikki kyselevät säännöllisesti kuulumisia ja tapaamisia ehdotellaan molemminpuolin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä se ystävyys punnitaan.. Minullakin on kaksi sellaista ystävää, jotka aina innoissaan kyllä lähtee mukaan - mikäli minä selvittelen ja hommaan esim liput tms.
Koskaan, ikinä he eivät tee mitään aloitteita.
Olenkin ajatellut, että antaa sitten hiipua, nyt minulle on tullut raja vastaan. Ciao.
Eli et itsekään ollut koskaan ystävä.
Häh? :D Minunko pitäisi hamaan tappiin keksiä viihdykettä ja menoja, kutsua kahville ja ehdottaa reissuja, matkoja ja leffoja, hankkia lippuja konsertteihin ja järjestää niihin kyydit ja vielä maksaa bensatkin kaupan päälle?
Ja toinen ei koskaan tee mitään, odottaa vain minun ehdotuksia.
Jaahas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meitä on viiden tytön porukka, tutustuimme 15 vuotta sitten. 10 vuotta liikuimme todella tiiviisti yhdessä. Kolme vuotta harvemmin, näimme neljästi vuodessa. Tuon viimeisen kolme vuotta näimme aina, kun minä sitä ehdotin ja järjestin. Aina mentiin meidän perheen mökille, minä varasin konserttiliput jne.
Kesän 2017 mökkireissun jälkeen kypsyin aivan täysin. Olemme olleet mökille aina kaksi yötä, pe-su, nyt viimeiset kaksi tuli mökille la aamuna ja kysyivät, koska lähdetään kotiin. Jos ei kiinnosta, ei tarvitse tulla. Lopetin yhteydenpidon ja järjestelyt kokonaan, emme ole nähneet porukalla tuon reissun jälkeen. Ei näköjään haittaa muitakaan, koska kukaan ei ole tehnyt mitään asian eteen.
Ja kaikilla siis se tilanne, että on perhettä, työpaikat, lapsia, harrastuksia jnejne.
Vaikuttaa, että sinua kuitenkin vähän haittaa.
Tietysti siinä mielessä, että nämä ihmiset olivat minulle tärkeitä, heidän kanssaan jaettiin monta hienoa hetkeä. Mutta ehkä sitten kasvoimme aikuisiksi ja yhteisiä asioita ei enää ole niin paljoa.
Jos molemmille on ok, että vain toinen yleensä tai aina ottaa yhteyden, niin silloin se on ok. Lähtökohtaisesti vastavuoroisuus olisi tietysti parempi, tai ainakin on ymmärrettävää, jos haluaa tietää syyn, miksi vain toinen ylläpitää yhteyttä.
Vastavuoroisuuden vaatimuksessa on se ongelma, että ystävyksillä voi olla erilaiset tarpeet siinä, kuinka tiheään pidetään yhteyttä. Esim. minulle riittää harvakseltaan tapaaminen. Se voi käytännössä johtaa siihen, että aina se, joka haluaisi olla tekemisissä useammin, ottaa yhteyden, vaikka se toinenkin haluaa olla ystävä.
Ystävyys ei minusta ole velvollisuus, johon ollaan joskus sitouduttu, vaan ystäviä ollaan, koska molemmat haluavat.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksipuolisen yhteydenpidon kutsuminen ystävyydeksi on sama kuin kutsuisi kaukorakkautta julkkikseen parisuhteeksi. Eihän ihmissuhdetta ole olemassakaan, jos se ei ole molemminpuolinen. Sellaisen yksipuolisesta ylläpidosta luopuminen ei tarkoita ettei itse olisi (halunnut olla) ystävä, vaan tosiasioiden tunnustamista - mitään ystävyyttä ei ollut edes olemassa jos se ei ole molemminpuolista, eikä sellaisen teeskentely muuta tosiasioita. Yksipuolisessa suhteessa roikkuminen ei ole tervettä.
Jos ystävyyttä ei ollut edes olemassa, niin miksi nämä henkilöt sitten edes tapasivat? Mitä se toinen henkilö tästä ystävyydestä oletti, se joka ei ottanut yhteyttä? Jotainhan hänenkin päässään liikkuu, vai miksi edes suostuu tapaamaan tätä ns. ystävää?
"En koe heitä ystävikseni, mutta tavallaan säälistä menen mukaan teatteriin (toki maksan omat kuluni) ja ovathan he hetken aikaa hyvää seuraa. "
Eli koetaan että yhteyttä ottavat ovat parempi kuin ei mitään, jos ei ole parempaa tekemistä, mutta itsellä ei ole mitään tarvetta tai tunnesidettä pitää yhteyttä. Eiko silloin ole kaikille parempi, että se yhteydenpitäjä lopettaa yksipuolisen yhteydenpidon? En minä ainakaan halua kenenkään sääliseuraa.
En jaksa. Ensinnäkin minä olen yliherkkä ajatukselle, että jotenkin tuppaudun toisen seuraan vaikka hän ei haluaisi olla kanssani, ja toisekseen minulla on aika maksimimäärä ihmissuhteita mitä pystyn ylipäätään hoitamaan, ne joista.vastavuoroisuus puuttuu jäävät automaattisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä keskustelussa on sekoitettu ystävyys ja tuttavuus.
Tuttavat ovat juuri noita, joita tapaillaan vain joskus, silloin tällöin.
Ystävä, tosi ystävä, on mukana elämässä ja arjessa, joka päivä, jolkakin tapaa.
On luotettava ja lojaali.
Tuttavia menee ja tulee, mutta ystävyys pysyy ja elää hyvin.
Etenkin silloin kun sairastuu tai vastoinkäymisiä on, hyvä ystävä ottaa yhteyttä, käy kstsomassa, ja tsemppaa. Ja itse teemme samoin.
Ketään, jonka kanssa on yhteyksissä kerran kerran kahdessa vuodessa ei voi kutsua ystäväksi.
Itse tykkään nähdä harvakseltaan kavereita. Viestittelen myös harvoin. Mutta olen huomannut että viime aikoina olen ollut ainoa joka pitää yhteyttä. Ehkä näille muille ei riitä se etäisempi kaveruus missä nähdään harvoin ehkä mutta ollaan ystäviä ja on mukavaa yhdessä. Päätin vuosi sitten antaa olla kun tajusin että olen ainoa joka kyselee eikä multa kysellä edes takaisin. Ei ole heistä kuulunut. Kyllä se harmittaa, mutta ehkä meillä oli eri tarpeet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksipuolisen yhteydenpidon kutsuminen ystävyydeksi on sama kuin kutsuisi kaukorakkautta julkkikseen parisuhteeksi. Eihän ihmissuhdetta ole olemassakaan, jos se ei ole molemminpuolinen. Sellaisen yksipuolisesta ylläpidosta luopuminen ei tarkoita ettei itse olisi (halunnut olla) ystävä, vaan tosiasioiden tunnustamista - mitään ystävyyttä ei ollut edes olemassa jos se ei ole molemminpuolista, eikä sellaisen teeskentely muuta tosiasioita. Yksipuolisessa suhteessa roikkuminen ei ole tervettä.
Eihän sitä voi noin verrata, ellei se julkkis aina kun soitat haluaisi nähdä ja lähtisi baariin/tulisi kylään/ kahville. Ystävyys on sitä, ettei aseteta ehtoja. Siihen ei mikään lapsellinen omien vaivojen laskeminen vaikuta. Se on kaveruutta vain, jos haluaa laskea vuoroja ja muuta lapsellista.
Mieti tilalle sitten vaikka keskustelubotti - sehän vastaa aina kun sille viestii. Ei se silti ystävä ole, koska heti kun lakkaat itse viestimästä, et kuule botista mitään.
Entä sen viestimättomän ehdot - hänhän asettaa ystävyydelle ehdon "olemme ystäviä vain jos sinä otat aina yhteyttä, ja jos sinä ehdotat ja järjestät tekemistä". Se viestimäton ihminen ei ole enää ystäväsi, jos sinä ja vain sinä et tee kaikkea ystäyyden eteen. Tämä on paljon enemmän vaadittu kuin sen toisen "ota sinäkin joskus yhteyttä".
Sinä keksit sen ”olemme ystäviä vain jos minä otan yhteyttä” -ehdon päästäsi :D
Ei minun näkemykseni toisista ainakaan muutu, vaikkemme olisikaan aikoihin tekemisissä. Sinä vain et taida olla kenenkään oikea ystävä. Joudut uhrautumaan, ja syytät siitä muita.
Onko sun mielestä siis ystävyys olemassa, jos ihmiset eivät ole missään tekemisissä 5-10-15-50 vuoteen? Mun mielestä ei, ts. jos se aktiivinen ei ota yhteyttä, ei ole ystävyyttä, ts. aktiivisuus on ehto ystävyyden jatkumiselle. Sitä ei ole sanottu ehkä ääneen, mutta käytännossä se on ehto jonka se passiivinen ystävyydelle (/yhteydenpidolle) asettaa toiminnallaan.
Ja niin, tottakai, jos kukaan ei pidä minuunpäin yhteyttä, niin todellakin tulkitsen sen niin etten ole kenenkään oikea ystävä. Tämä kai oli aloittajankin aihe?
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa on sekoitettu ystävyys ja tuttavuus.
Tuttavat ovat juuri noita, joita tapaillaan vain joskus, silloin tällöin.
Ystävä, tosi ystävä, on mukana elämässä ja arjessa, joka päivä, jolkakin tapaa.
On luotettava ja lojaali.Tuttavia menee ja tulee, mutta ystävyys pysyy ja elää hyvin.
Etenkin silloin kun sairastuu tai vastoinkäymisiä on, hyvä ystävä ottaa yhteyttä, käy kstsomassa, ja tsemppaa. Ja itse teemme samoin.
Ketään, jonka kanssa on yhteyksissä kerran kerran kahdessa vuodessa ei voi kutsua ystäväksi.
Miten ihmeessä aikuinen ihminen, jolla on työpaikka (ehkä vielä epäsäännölliset työajat tai reissutyö)/perhe/harrastuksia yms ehtii pitämään ystävät mukana arjessa joka päivä???
Kutsun ystäväksi ihmistä, jonka näen kahdesti vuodessa, mutta jonka kanssa luontevasti juttu jatkuu siitä, mihin jäi edellisellä kerralla.
Minulla oli joskus ystävä jonka kanssa yhteydenotot alkoivat harventua elämäntilanteen muuttumisen takia, ja tämän jälkeen tuo ystävyyden yksipuolisuus alkoi muuttua hänelle joksikin ideaaliksi. Siis niin että minusta alkoi tulla hänelle enemmän tai vähemmän tarpeeton ystävä, mutta hän ei suostunut millään hyväksymään sitä että hän olisi minulle tarpeeton. Otin yleensä häneen ensin yhteyttä ja yritin hieman tiedustella miten hänellä menee, mutta aina hän käänsi keskustelun fokuksen väkisin omaan elämäntilanteeseeni ja sen tapahtumiin. Hän otti yhteyttä vain silloin jos en ollut vähään aikaan itse ottanut yhteyttä, ja soitti kauhuissaan että mikä minun on kun minusta ei ole kuulunut. Ja taas kyseli kaikki mahdolliset yksityiskohdat elämästäni sivuuttaen kaiken mitä yritin hänen elämästään varovasti kysyä. Ja aina hän muistutti että hänelle voi aina soittaa ja kuuntelee aina kuten tosiystävä tekee. Tunsin tuon lähinnä nöyryyttäväksi.
Toivottavasti tuo yksi hyypiö on vain turhautunut trolli. Jos ei ole, niin kyllä on hyytävää ajatella, että meidän joukossa liikkuu tuollaisia ihmisiä :¨/
Niinpä. Nämä jokapaikkaan pyytäjät taitavat vain pelätä, etteivät ole oikeasti merkityksellisiä ihmisiä toisille, ja sehän on tietenkin muiden syy. Minusta on ainakin paljon tylsempää mennä jonnekin, minne toinen haluaa, kuin saada ystävä mukaan paikkaan, jonne itse haluan. Mutta en ikinä menisi niin, että toisen pitää tulla mukaan miellyttääkseen minua. Siksi en oikeastaan ole ihmisten kanssa, joita pitää erikseen kysyä minnekään.