"Suuri osa perheväkivallasta tapahtuu niin sanotuissa hyvissä perheissä, muilta piilossa"

Mitä mieltä olet?

Helsingin poliisilaitoksella on ollut (ilmeisesti salainen) ohje, että perheväkivaltaan liittyvät tutkinnat pitää ehdottomasti salata, koska ne ovat perheen sisäisiä asioita.

Iltalehti haki muutosta ainakin yhteen tapaukseen, jotta voisi uutisoida siitä sen yhteiskunnallisen merkityksen takia. Tottakai uutisointi tapahtui anonyymisti ja ilman nimien kertomista.

Minusta poliisin ohjeistus on ollut outo ja peitellyt perheväkivaltaa. Se pitäisi minusta olla paitsi yleisen syytteen alaista, kuten nykyään onkin, minkö lisäksi siitä pitää voida uutisoida anonyymisti. Sukupuolittunutta väkivaltaa peitellään edelleen ja siitä syyllistetään uhria. Minusta siitä vaikeneminen on lopetettava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuisena nämä samat hakatut lapset sitten jonottaa joihinkin sm-sessioihin saadakseen henkistä helpotusta omitiselle tuskalle sisällään joka muotoutuu seksuaalisen paineen valepukuun! Mistä muusta luulette että tuollaiset mielihalut aikuisena kumpuaa? On yhdistetty kurittaminen jo lapsena mukarakkauden osoitukseen.;

Jeesus näitä stereotypioita. Seuraavaksi varmaan toteat, että homous johtuu isättömyydestä.

Nyt ei kyllä viitattu tällä kertaa vähääkään homouteen minkä nostit itse esiin tässä yhteydessä.

On ihan faktaa että kovakouraisesta ja väkivaltaisesta kasvatuksesta kärsineistä OSA kokee viehtymystä aikuisena  tuon tyyppiseen käsittelyyn saadakseen emotionaalisen tai seksuaalisen helpotuksen tunteen.

 Otahan selvää ja kysele vaikka dominoilta heidän vakiasiakkaiden taustoja, erityisesti heidän jotka avautuvat sessioissa, ennen kuin sinä itse siellä niputat yksisilmäisesti kaikki "stereotypioiksi" ja vedät omituisesti  ja asiaan mitenkään liittymättä homokortin tiskiin.

Tunnen tämän asian varsin hyvin. Tuo mainitsemasi ”homokortti” sopii tähän tilanteeseen erinomaisesti, koska kyse on täsmälleen samanlaisesta stereotypiasta.

Tuossa alkuperäisessä viestissä kysyttiin ”Mistä muusta luulette että tuollaiset mielihalut aikuisena kumpuaa” eli esitettiin BDSM-viehtymyksen kumpuavan nimenomaan koetusta väkivallasta. Tämä ei pidä paikkaansa, ja sen osaa jokainen ammattidominakin sanoa.

OSA väkivaltaa kokeneista pitää BDSM:stä ja OSA ei. Aivan kuten väkivaltaa kuolemattomista OSA pitää BDSM:stä ja osa ei. Suoran syy-yhteyden vetäminen näiden välille on silkkaa stereotypiaa.

Vierailija kirjoitti:

"Jos on väkivaltainen vanhempi se on sitä aina, mikään laki tai asetus ei siinä auta tai estä. Lapsi on uhkailtu siten että se ei uskalla kertoa kellekään joten mitään kiinnijäämisen vaaraa ei ole ellei sitten luita murru ja lääkäri tajua mistä on kyse. .."

"On todella huolestuttavaa, että koulussa ei taota lasten päähän sitä, että apua pitää hakea viranomaiselta."

Tuossa on ideaa.

Olisi tärkeää ottaa kouluun oppiaineeksi suojautuminen kotiväkivallalta.

Madaltaa kunnolla kynnystä hakea tarvittaessa apua vaikka soittamalla tiettyyn numeroon , jos lapsi/nuori kokee ettei pysty puhumaan tai saamaan pikaista apua terveydenhoitajalta, kuraattorilta tai opettajalta.

Seksuaalivalistusta annetaan kiitettävästi kouluissa, on korkea aika jakaa kohdennettua tietoutta väkivallattomasta elämästä ja jakaa vaikka käyntikortteina oppilaille tietoa auttavista numeroista, painattaa vaikka heijastimiin tai vihkoihin tai pyyhekumeihin , pääasia että asiaan panostetaan ja Suomi voi olla tässä asiassa edelläkävijämaa joka panostaa suuresti lasten turvallisuuteen.

Ettei yhdenkään lapsen tarvitsisi enää kärsiä siitä ettei tiedä mistä saisi turvaa.

Samalla pitäisi opettaa myös manipulaatiosta, että se isä vaikka saattaa juuri yrittää pelotella ja uhkailla lapsen hiljaiseksi, mutta siitä huolimatta tulisi pyytää apua. Ja sen avun tulisi olla taattu jos lapsi sitä pyytää. Esim Eerikahan sai "apua", joka ei lainkaan auttanut. Muuten lapsi altistuisi avun pyytämisellä entistä suurempaan vaaraan.

Vierailija kirjoitti:

Mutta MIKSI tämä vaan jatkuu yhä? Miksi miehet yhä kasvatetaan väkivaltaiseksi ja ikäänkuin hyväksytään miesten väkivalta?

En kyllä ole samaa mieltä siitä, että miehiä kasvatetaan väkivaltaisiksi. Väkivalta ei millään tavalla ole tavoite. Väkivalta on monen asian summa. Kotona opitut mallit, päihteet, rap-kulttuuri, poikien keskinäinen isottelu, puhumattomuus jne. Meillä Suomessa harva opettaa lapselleen puhumista ja tunteiden käsittelyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ihmiset on naiiveja jos luulevat että väkivalta loppui siihen kun laki lasten ruulpmiillisen kurituksen kieltämisestä tuli (olikohan v 1983?)

Mun kiilusilmä hakkaja isä vaan nauroi ivallisesti että muahan ei yksikään laki estä lapsia pieksämästä ja tän uuden lain kunniaksi pieksän nyt entistäkin kovempaa! Ja psskaiset röhönaurut päälle.

Samainen isä on käynyt kimppuuni ollessani 24, 30 ja 32v. Ei sitä estä sekään että AIKUISTEN pahoinpitelykin on laissa kielletty. Nauroi vaan ja pöllytti tukasta ja retuutti lattialla.

Jos on väkivaltainen vanhempi se on sitä aina, mikään laki tai asetus ei siinä auta tai estä. Lapsi on uhkailtu siten että se ei uskalla kertoa kellekään joten mitään kiinnijäämisen vaaraa ei ole ellei sitten luita murru ja lääkäri tajua mistä on kyse. 80-90 luvulla ei tajunnut - äiti valehteli kaikki vammat että ”kaatui pyörällä”, ”tippui ikkunasta”. Jos lääkäri kysyi onko se totta, niin toki lapsi vaikeana vastaa pelosta vapisten että joo niin se meni, ”kaaduin pyörällä”.

Olen pahoillani, että isäsi on mielipuoli. Miksi näit häntä vielä aikuisena? Ei siksi, että väkivaltatilanne olisi sinun syysi, vaan ihan puhtaasti, miksi halusit tavata moista hirviötä?

On todella huolestuttavaa, että koulussa ei taota lasten päähän sitä, että apua pitää hakea viranomaiselta. Olin tosi järkyttynyt Oulun tapahtumista kun meillä kuitenkin yleisesti puhutaan ja annetaan ohjeita tuollaisten tilanteiden varalta. Sitten kuitenkaan eivät uskaltaneet hakea apua.

Systeemissä on vielä paljon korjattavaa. Voit kuitenkin olla ylpeä itsestäsi, että et ole antanut huonon perimän määrätä elämäsi suuntaa vaan olet itse halunnut elää paremmin.

Joo siis en todellakaan HALUA nähdä isääni mutta nuo kerrat tapatuivat tilanteessa jossa kävin tapaamassa äitiäni (on yhä isäni kanssa naimisissa ja isä sättii ja mukiloi entiseen malliin). Nyt noiden jälkeen en enää voi käydä enää äitiä katsomassa. Siellö on yksinkertaisesti vaarallista.

Olihan äiti osasyyllinen kun salasi, peitteli ja mahdollisti isän perseilyn mutta häntä olisin voinut kyllä nähdä. Isä ei anna äidin liikkua yksin kodin ulkopuolella joten nyt emme sitten näe. Äiti joskus salaa isältä soittaa pikaisen puhelun kun isä on jossain käymässä.

Ajatella nyt, aikuinen äiti ei uskalla pitää yhteyttä tyttäreensä kun pelkää hakkaajaukkoa niin kovasti. Olipa järkeä jäädä liittoon ja pilata oma elämä.

Sen kun keksisi miten jokainen ymmärtäisi arvostaa itseään ja lähteä. Toisaalta se pelko siitä, että yksin ei pärjää ja ei se vaihtamalla parane ovat ymärrettäviä syitä siihen, että haluaa yrittää korjata suhteensa paremmaksi. Ajan kanssa on vaan pahemmassa suossa.

Oletteko oikeasti sitä mieltä, että väkivaltateemoilla täytetyt tv-sarjat, elokuvat ja musiikki eivät aiheuta väkivaltaista käyttäytymistä myös kotona? Väkivallalla mässäillään joka paikassa ja sillä tehdään rahaa. Samalla kuitenkin toistetaan joka tuutista väkivaltaista roolimallia 24/7, sitten sitä kunnollista roolimallia ei tule mistään.

Työkaveri kertoi isästään, arvostettu ja korkeassa asema oleva herrasmies(??)

Tulee töistään kotiin hienoon omakotitalonsa. Havaitsee että oma taikka naapurin koira on kaivanut puutarhan aidan alta semmoisen koiran mentävän aukon. Väärin! Aidan alta on selkeesti ryöminyt naapurin mies panemaan vaimon kanssa. Tulos: vaimolle oikein kunnolla turpaan. Syyhän oli siis ihan selkeä.

Vierailija kirjoitti:

Oletteko oikeasti sitä mieltä, että väkivaltateemoilla täytetyt tv-sarjat, elokuvat ja musiikki eivät aiheuta väkivaltaista käyttäytymistä myös kotona? Väkivallalla mässäillään joka paikassa ja sillä tehdään rahaa. Samalla kuitenkin toistetaan joka tuutista väkivaltaista roolimallia 24/7, sitten sitä kunnollista roolimallia ei tule mistään.

Voi olla, että joissakuissa aiheuttaa, varsinkin jos tilanne on muutenkin huono. Ns. normaalissa kasvuympäristössä ihminen ei kyllä muutu väkivaltaiseksi, vaikka illat pitkät tuijottelisi Ramboja.

Vierailija kirjoitti:

Työkaveri kertoi isästään, arvostettu ja korkeassa asema oleva herrasmies(??)

Tulee töistään kotiin hienoon omakotitalonsa. Havaitsee että oma taikka naapurin koira on kaivanut puutarhan aidan alta semmoisen koiran mentävän aukon. Väärin! Aidan alta on selkeesti ryöminyt naapurin mies panemaan vaimon kanssa. Tulos: vaimolle oikein kunnolla turpaan. Syyhän oli siis ihan selkeä.

Tämä nauratti, vaikkei pitäisi. Ei ollut tuon herrasmiehen itsetunnossa hurraamista.

" Se ajattelu muuttuu henkisesti sorretulla ihmisellä niin paljon, että hän ei pysty eikä osaa. "

Uskoisin että täsmälleen tuosta on kysymys.

Valitettavan moni meistä tuntee tai tietää tapauksia, missä elämäniloinen ja reippaan itsevarma yksilö muuttuu yllättäen pahimmassa tapauksessa eristäytyneeksi, seiniä pitkin hiipiväksi ja araksi vastakohdakseen haksahdettuaan väkivaltaiseen kumppaniin joka kohtelee huonosti. 

On ilmiselvää että jatkuva ja arkeen kuuluvaksi toimintamalliksi muodostuva henkinen ja fyysinen sortaminen vaikuttaa ihmisen minäkuvaan tuhoisasti. Riippuen kestosta ja mitä kenenkin psyyke kestää plus yksilön selvitymismekanismeista.

Puhutaan resilienssistä.

Vierailija kirjoitti:

" Se ajattelu muuttuu henkisesti sorretulla ihmisellä niin paljon, että hän ei pysty eikä osaa. "

Uskoisin että täsmälleen tuosta on kysymys.

Valitettavan moni meistä tuntee tai tietää tapauksia, missä elämäniloinen ja reippaan itsevarma yksilö muuttuu yllättäen pahimmassa tapauksessa eristäytyneeksi, seiniä pitkin hiipiväksi ja araksi vastakohdakseen haksahdettuaan väkivaltaiseen kumppaniin joka kohtelee huonosti. 

On ilmiselvää että jatkuva ja arkeen kuuluvaksi toimintamalliksi muodostuva henkinen ja fyysinen sortaminen vaikuttaa ihmisen minäkuvaan tuhoisasti. Riippuen kestosta ja mitä kenenkin psyyke kestää plus yksilön selvitymismekanismeista.

Puhutaan resilienssistä.

Jatkan edelliseen vielä...

"  Trauma tekee ihmisestä erittäin herkän, mutta se ei ole sairaus" 

 Sanoi Psykiatri Boris CYRULNIK, joka menetti perheensä Auschwitzissä .

Kovia kokenut mies on nykyään Ranskan johtavia neuropsykiatreja ja on kehittänyt  resilienssin  eli sielullisen joustavuuden teorian.

Hän kertoo :

" Pystyin nauramaan, työskentelemään ja puhumaan , mutta samaan aikaan kärsin hiljaisuudessa.

En voinut puhua koska ihmiset eivät kestäneet kuulla eivätkä pystyneet ymmärtämään mitä olin kokenut.

Siksi mieleni oli jakautunut. "

" Traumat voidaan hoitaa. Pitää vain analysoida mitä on tapahtunut ennen traumaa".

( Yllä oleva teksti lyhyesti referoitu YLE  akuutti aiheesta joka löytyy kiinnostuneille sieltä otsikolla : Perheensä Auschwitzissä menettänyt psykiatri Boris Cyrulnik: Trauma tekee ihmisestä erittäin herkän, mutta se ei ole sairaus.) 

Vierailija kirjoitti:

" Se ajattelu muuttuu henkisesti sorretulla ihmisellä niin paljon, että hän ei pysty eikä osaa. "

Uskoisin että täsmälleen tuosta on kysymys.

Valitettavan moni meistä tuntee tai tietää tapauksia, missä elämäniloinen ja reippaan itsevarma yksilö muuttuu yllättäen pahimmassa tapauksessa eristäytyneeksi, seiniä pitkin hiipiväksi ja araksi vastakohdakseen haksahdettuaan väkivaltaiseen kumppaniin joka kohtelee huonosti. 

On ilmiselvää että jatkuva ja arkeen kuuluvaksi toimintamalliksi muodostuva henkinen ja fyysinen sortaminen vaikuttaa ihmisen minäkuvaan tuhoisasti. Riippuen kestosta ja mitä kenenkin psyyke kestää plus yksilön selvitymismekanismeista.

Puhutaan resilienssistä.

Varmaankin näin. Mutta en ymmärrä miten kaikki tällaisten lapset eivät myös ole esim skitsofreenisia tai muita pahoja mielisairauksia tai päihdeongelmia omaavia, vaan on monia jotka pystyvät normaaliin elämään ja jopa kasvattamaan omat lapset hienosti. Ihailen ja ihmettelen, vaikka ymmärrän kyllä täysin myös jos kärsisi luettelemistani ongelmista. Jotkuthan taas omaksuvat häiriintyneen vanhemman mallin ja heistä tulee itsestään samanlaisia.

Vierailija kirjoitti:

Työkaveri kertoi isästään, arvostettu ja korkeassa asema oleva herrasmies(??)

Tulee töistään kotiin hienoon omakotitalonsa. Havaitsee että oma taikka naapurin koira on kaivanut puutarhan aidan alta semmoisen koiran mentävän aukon. Väärin! Aidan alta on selkeesti ryöminyt naapurin mies panemaan vaimon kanssa. Tulos: vaimolle oikein kunnolla turpaan. Syyhän oli siis ihan selkeä.

Kuulehaan näitä surullisia tarinoita silloin tällöin , että joku on ratkaisevan minuutin myöhästynyt kappareissulta paluusta, jättänyt maitopurkin pöydälle, kuivannut kylppärin lattian huolimattomasti,naurahtanut väärässä paikassa, jne,jne --ja selkäsauna on vääjäämätön.

Uhri ei voi koskaan voittaa tuossa pirunpelissä ellei ole voimia lähteä tilanteesta -- ja sitten vielä jos hänellä on lapset siinä jaloissa pyörimässä, avuttomat raasut jotka kasvavat tuollaisissa olosuhteissa eikä kukaan pelasta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

" Se ajattelu muuttuu henkisesti sorretulla ihmisellä niin paljon, että hän ei pysty eikä osaa. "

Uskoisin että täsmälleen tuosta on kysymys.

Valitettavan moni meistä tuntee tai tietää tapauksia, missä elämäniloinen ja reippaan itsevarma yksilö muuttuu yllättäen pahimmassa tapauksessa eristäytyneeksi, seiniä pitkin hiipiväksi ja araksi vastakohdakseen haksahdettuaan väkivaltaiseen kumppaniin joka kohtelee huonosti. 

On ilmiselvää että jatkuva ja arkeen kuuluvaksi toimintamalliksi muodostuva henkinen ja fyysinen sortaminen vaikuttaa ihmisen minäkuvaan tuhoisasti. Riippuen kestosta ja mitä kenenkin psyyke kestää plus yksilön selvitymismekanismeista.

Puhutaan resilienssistä.

Varmaankin näin. Mutta en ymmärrä miten kaikki tällaisten lapset eivät myös ole esim skitsofreenisia tai muita pahoja mielisairauksia tai päihdeongelmia omaavia, vaan on monia jotka pystyvät normaaliin elämään ja jopa kasvattamaan omat lapset hienosti. Ihailen ja ihmettelen, vaikka ymmärrän kyllä täysin myös jos kärsisi luettelemistani ongelmista. Jotkuthan taas omaksuvat häiriintyneen vanhemman mallin ja heistä tulee itsestään samanlaisia.

Totta. Tokikaan kaikki väkivaltaisessa ympäristössä kasvaneet eivät sairastu mieleltään aikuisina, mutta ei se heidän kärsimystään vähennä kun kamppailevat kokemustensa kanssa yksinään niitä mielessään salaa surullisina hautoen.

Myös köyhissä ja "huonoissa" perheissä perheväkivalta tapahtuu salassa muilta. Mikä tämän jutun pointti mahtaa olla taas...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

" Se ajattelu muuttuu henkisesti sorretulla ihmisellä niin paljon, että hän ei pysty eikä osaa. "

Uskoisin että täsmälleen tuosta on kysymys.

Valitettavan moni meistä tuntee tai tietää tapauksia, missä elämäniloinen ja reippaan itsevarma yksilö muuttuu yllättäen pahimmassa tapauksessa eristäytyneeksi, seiniä pitkin hiipiväksi ja araksi vastakohdakseen haksahdettuaan väkivaltaiseen kumppaniin joka kohtelee huonosti. 

On ilmiselvää että jatkuva ja arkeen kuuluvaksi toimintamalliksi muodostuva henkinen ja fyysinen sortaminen vaikuttaa ihmisen minäkuvaan tuhoisasti. Riippuen kestosta ja mitä kenenkin psyyke kestää plus yksilön selvitymismekanismeista.

Puhutaan resilienssistä.

Varmaankin näin. Mutta en ymmärrä miten kaikki tällaisten lapset eivät myös ole esim skitsofreenisia tai muita pahoja mielisairauksia tai päihdeongelmia omaavia, vaan on monia jotka pystyvät normaaliin elämään ja jopa kasvattamaan omat lapset hienosti. Ihailen ja ihmettelen, vaikka ymmärrän kyllä täysin myös jos kärsisi luettelemistani ongelmista. Jotkuthan taas omaksuvat häiriintyneen vanhemman mallin ja heistä tulee itsestään samanlaisia.

Lastensuojelussa työskentelevät tietävät, että usein pahoinpidellyt lapset ovat nöyriä, miellyttäviä käytökseltään, ahkeria ja hiljaisia ja  auttavaisia. Saadessaan kasvaa rauhassa turvallisissa olosuhteissa  puhkeavat kukkaan monella tavoin.

Toki haavoittavissa oloissa kasvaneilla voi traagisimmillaan olla psyykkisiä ja fyysisiä vammoja.

Vierailija kirjoitti:

Myös köyhissä ja "huonoissa" perheissä perheväkivalta tapahtuu salassa muilta. Mikä tämän jutun pointti mahtaa olla taas...

Kaikkki ymmärtää tuon itsestään selvyyden.

Mieti sinä puolestasi mikä mahtaa olla sen pointti, että tämä tapa lähestyä aihetta (alkuperäisen haastattelun) tiimoilta, häiritsee sinua niin kovasti että tulit pelkästään painottamaan keskusteluun "köyhien ja "huonojen" perheiden tilanteita samanveroisina. Omituista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

" Se ajattelu muuttuu henkisesti sorretulla ihmisellä niin paljon, että hän ei pysty eikä osaa. "

Uskoisin että täsmälleen tuosta on kysymys.

Valitettavan moni meistä tuntee tai tietää tapauksia, missä elämäniloinen ja reippaan itsevarma yksilö muuttuu yllättäen pahimmassa tapauksessa eristäytyneeksi, seiniä pitkin hiipiväksi ja araksi vastakohdakseen haksahdettuaan väkivaltaiseen kumppaniin joka kohtelee huonosti. 

On ilmiselvää että jatkuva ja arkeen kuuluvaksi toimintamalliksi muodostuva henkinen ja fyysinen sortaminen vaikuttaa ihmisen minäkuvaan tuhoisasti. Riippuen kestosta ja mitä kenenkin psyyke kestää plus yksilön selvitymismekanismeista.

Puhutaan resilienssistä.

Varmaankin näin. Mutta en ymmärrä miten kaikki tällaisten lapset eivät myös ole esim skitsofreenisia tai muita pahoja mielisairauksia tai päihdeongelmia omaavia, vaan on monia jotka pystyvät normaaliin elämään ja jopa kasvattamaan omat lapset hienosti. Ihailen ja ihmettelen, vaikka ymmärrän kyllä täysin myös jos kärsisi luettelemistani ongelmista. Jotkuthan taas omaksuvat häiriintyneen vanhemman mallin ja heistä tulee itsestään samanlaisia.

Totta. Tokikaan kaikki väkivaltaisessa ympäristössä kasvaneet eivät sairastu mieleltään aikuisina, mutta ei se heidän kärsimystään vähennä kun kamppailevat kokemustensa kanssa yksinään niitä mielessään salaa surullisina hautoen.

Tämä. Olen ns ”terve”, menestynyt, lempeä ja hyvä äiti lapsilleni, normaali noin näennäisesti, - mutta silti traumatisoitunut ja se lapsuuden silmitön väkuvalta ja kauhu kulkee mukanani jokaisessa hengenvedossa ja sydämenlyönnissä. Kärsin ja suren ja ahdistaa, ulkopuoliset eivät tärä tietenkään näe eikä huomaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasketaanko kurittaminen perheväkivallaksi? Olihan ainakin ennen hyvissä perheissä usein tiukka kuri ja lapsille annettiin tarvittaessa selkään.

Täytyykö se kasvatus suorittaa kurittamisella?

Kyllä ne rajat ja käytöstavat moni pystyy kummasti opettamaan ja näyttämään toteen ihan kasvattamalla rakkaudellisesti ja ilman pelkoa.

Meillä oli hyvä perhe, siis oikeasti, ja minä ihan tavallinen kiltti tyttö. Ja rakkautta oli eikä pelkoa. Silti käytettiin ruumillista kurittamista eli käytännössä annettiin vyöstä takapuolelle. En tiedä, miten yleistä tällainen sitten on ollut, että ei ole muuten mitään henkistä eikä fyysistä väkivaltaa tai muuta. Ei kuritusta tullut mitenkään randomisti yllättäen vaan kyllä se tavallaan oli itse aiheutettua eli olisi halutessaan voinut sen välttääkin, kun olisi tehnyt niin kuin oli jo sanottu.

Ja en todellakaan puolustele kenenkään kurittamista. Halusin vain tuoda esiin, että kurittavat perheet  ei välttämättä olleet läpeensä pahoja.

Traumatisoituuko siitä, jos on saanut aiheesta ja kohtuudella remmiä? Tässä tapauksessa kuitenkin kuulostaa siltä, että on aidosti välitetty ja tarkoitus on ollut hyvä. Kokemuksia tällaisesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasketaanko kurittaminen perheväkivallaksi? Olihan ainakin ennen hyvissä perheissä usein tiukka kuri ja lapsille annettiin tarvittaessa selkään.

Täytyykö se kasvatus suorittaa kurittamisella?

Kyllä ne rajat ja käytöstavat moni pystyy kummasti opettamaan ja näyttämään toteen ihan kasvattamalla rakkaudellisesti ja ilman pelkoa.

Meillä oli hyvä perhe, siis oikeasti, ja minä ihan tavallinen kiltti tyttö. Ja rakkautta oli eikä pelkoa. Silti käytettiin ruumillista kurittamista eli käytännössä annettiin vyöstä takapuolelle. En tiedä, miten yleistä tällainen sitten on ollut, että ei ole muuten mitään henkistä eikä fyysistä väkivaltaa tai muuta. Ei kuritusta tullut mitenkään randomisti yllättäen vaan kyllä se tavallaan oli itse aiheutettua eli olisi halutessaan voinut sen välttääkin, kun olisi tehnyt niin kuin oli jo sanottu.

Ja en todellakaan puolustele kenenkään kurittamista. Halusin vain tuoda esiin, että kurittavat perheet  ei välttämättä olleet läpeensä pahoja.

Traumatisoituuko siitä, jos on saanut aiheesta ja kohtuudella remmiä? Tässä tapauksessa kuitenkin kuulostaa siltä, että on aidosti välitetty ja tarkoitus on ollut hyvä. Kokemuksia tällaisesta?

Mua on hakattu ilman syytä, mielivaltaisesti, ja väkivallan aste oli aivan liian rajua. Tällaisesta todella jää trauma kun mitenkään ei voinut estää sitä. Ei vaikka olin ylikiltti ja totteleva, alistuva, en koskaan kiukutellut tai väittänyt vastaan (ei uskaltanut), koulusta kannoin kymppejä kokeista. Silti tuli lättyyn.

Jos taas väkivalta olisi AIHEESTA kurittamista niin se tuskin traumatisoi. Sen voi välttää olemalla kiltti eli tavallaan se on kontrolloitavissa, silloin kurittamista ei tarvitse alati pelätä ja olla pelossa, ja se on ikäänkuin oikeudenmukaista ja liittyy tehtyyn ”tuhmuuteen”.

Muelivaltainen sadistisen vanhemman milloin tahansa ilman syytä tekemä väkivalta on monin kerroin tuhoisampaa.