Kumppanin ristiriitainen käytös (vastakohtien vaatiminen)

Mielestäni miehellä on ennemmin vastuu olla aloittamatta sanomaankaan sellaista kuten esim. "mikset tee tätä, miksi teet tota" sen sijaan, että vaatisi sinulta erilaista reagointia. Kuinka surkeaa voi jonkun edistyminen terapiassa olla? Ilmeisesti aika surkeaa, jos terapeutti on tuollainen, että sanoo, että kumppanin olisi kohdeltava tuota toddler tantrumia kuin sitä ei olisi ja vaatii, että sinä hallitset tunteesi, kun mies tosiaan saa purkaa omiaan miten haluaa. Ymmärsinkö nyt oikein?

Tietenkin on järkevämpää, että ei mene mukaan siihen riitelemään, mutta toi on ihan p*skaa, että sinulla olisi vastuu miehestä oman käytöksesi kautta. Miehen pitäisi terapiassa opetella hallitsemaan _itseään_.

Totta, se on asian ratkaisua väärästä päästä jos minun vastuulla on estää riidat sillä että rauhoittelisin miestä. Onhan hän varmasti saanut ohjeita myös omaan käytökseen. Sen tiedän että miehellä on suuria ongelmia ollut tunteiden ilmaisussa. Hän on pitänyt ne sisällään lapsuudesta pitkälle aikuisuuteen. Nyt hän osaa ilmaista niitätässä kuvatulla tavalla eli purkautumalla yllättäen ja kohtuuttomasti. Ongelma on siistunteiden säätelyssä, ilmaisemisessa ja ehkä siinäkin että tunteet vaihtelee miten sattuu.

Ja minä olen persoonaltanisemmonen uhrautujatyyppi. En kynnysmatto, vaan tavallaan enemmän vahvuuteen sairastunut, eli kestän huonoa kohtelua ihan liikaa, koskaymmärrän loputtomasti ja uskon kestäväni. Siinä on ero siihen että olisi kynnysmatto joka luulee ettei ansaitse muuta.

Ap

Tiedän miehen aikaisemmista suhteista sen, että minä olen kuulemma erilainen nainen kuin mitä hän on aikaisemmin hakenut. Hän on aiemmin suhteissaan joutunut kerjäämään huomiota ja häneltä on vaadittu asioita ja hän on sitten koittanut miellyttää kumppania ja ansaita huomiota yms. Minä olen sitten erilainen, hyväksynyt hänet sellaisena kun on, en ole arvostellut ja olen laittanut hänet tärkeälle sijalle joten ei ole joutunut kilpailemaan minun huomiostani. On alkanut tuntua, että mies ei tätä osaakaan arvostaa. Hän pikemminkin tuntuu ottavan sen merkkinä siitä, että minun rakkaus ei ole arvokasta, koska sen saa ihan olemalla oma itsensä. Että hän jollain tapaa kaipaisi sitä että häntä tylytettäisiin ja hän joutuisi kerjäämään huomiota. Olen aika varma että tällainen palautuu etäiseen äitiin jonka rakkautta koittaa saada ja siksi valitsee suhteen jossa sitä ei ikinä saa. No, luulin että mies olisi yli näistä nyt kun valitsikin erilaisen naisen, mutta tuntuu että hän kohtelee muakin niin kuin niissä edellisissä suhteissa, eli haluaisi että käyttäytyisin samoin. Kuten joku tuossa aiemmin sanoi että kaipaisi naiseksi jotain psykopaattia jota ei loukkaa hänen kiukuttelu siksi koska se ei kiinnosta. Se kommentti osui varmaan aika oikeaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Tiedän miehen aikaisemmista suhteista sen, että minä olen kuulemma erilainen nainen kuin mitä hän on aikaisemmin hakenut. Hän on aiemmin suhteissaan joutunut kerjäämään huomiota ja häneltä on vaadittu asioita ja hän on sitten koittanut miellyttää kumppania ja ansaita huomiota yms. Minä olen sitten erilainen, hyväksynyt hänet sellaisena kun on, en ole arvostellut ja olen laittanut hänet tärkeälle sijalle joten ei ole joutunut kilpailemaan minun huomiostani. On alkanut tuntua, että mies ei tätä osaakaan arvostaa. Hän pikemminkin tuntuu ottavan sen merkkinä siitä, että minun rakkaus ei ole arvokasta, koska sen saa ihan olemalla oma itsensä. Että hän jollain tapaa kaipaisi sitä että häntä tylytettäisiin ja hän joutuisi kerjäämään huomiota. Olen aika varma että tällainen palautuu etäiseen äitiin jonka rakkautta koittaa saada ja siksi valitsee suhteen jossa sitä ei ikinä saa. No, luulin että mies olisi yli näistä nyt kun valitsikin erilaisen naisen, mutta tuntuu että hän kohtelee muakin niin kuin niissä edellisissä suhteissa, eli haluaisi että käyttäytyisin samoin. Kuten joku tuossa aiemmin sanoi että kaipaisi naiseksi jotain psykopaattia jota ei loukkaa hänen kiukuttelu siksi koska se ei kiinnosta. Se kommentti osui varmaan aika oikeaan.

Ap

Kuulostaa siltä, että olet aiempiin verrattuna osoittautunut turvalliseksi roskakoriksi ja tarkoitan tällä sitä että hän on oppinut sinun juurikin kestävän aika paljon ja purkaa lapsuudessa syntyneitä patoumiaan (vihaa ja raivoa äitiään kohtaan?) sinuun, koska uskaltaa. Jos sinua ei loukkaisi hänen kiukuttelunsa, niin veikkaisin, että hän suuttuisi sitten siitä. Mies ei ole tarpeeksi vakaa parisuhteeseen. Ei parisuhteessa leikitä äitiä ja kiukuttelevaa toddleria.

Sanot sille suoraan miten omituisen ristiriitaisesti käyttäytyy ja että lakkaa tuollaisen s**tanan pelleilyn.

Nyt vanhan kurpan rinta-äänellä, et tule onnelliseksi tuon kanssa.

Äärettömän vaikea luonne, ja ootapa kun alkaa ikää karttua ja vanhettua, niin kaikki tuollainen vaan voimistuu.

Siinäpä olet käyttänyt elämäsi luovimiseen ja mutkitteluun ja yrittämiseen, ja ikinä et voi tuollaisen rinnalla olla oikeanlainen.

Olet koukussa kelpaamiseen. Mitä jos sanoisit itsellesi, ettei sun tarvitse tuollaiselle loukkaavalle marakatille kelvata. Lohduksesi, ei tule olemaan pyolisoa joka tuollaiselle kelpaa, hän on nöyryyttäjä.

Muistui mieleen lyhytaikainen miesystäväni vuosien takaa. Olen hänestä joskus kirjoittanutkin tänne. Diagnoosia ei ole, mutta ammattilainen varmasti saisi hänestä mehevän potilaan.

Kaikkein kummallisin ristiriitaisuus hänen toiveissaan ja sittemmin vaatimuksissaan oli se, että minun olisi päivällä pitänyt olla sutjakka jakkunainen (olinkin), mutta yöllä hän valitti jatkuvasti sitä, että en ollut erittäin lihava nainen, joka olisi voinut tukahduttaa hänet makaamalla hänen päällään. Yritin kertoa hänelle, että sadan kilon lihominen ja laihtuminen päivittäin ei oikein ollut mahdollista, ja hän reagoi tiuskimalla ja mököttämällä.

Tyypillisen kummallinen tapaus oli se, että kerran viimeisen vieraan lähdettyä hän kietoi kätensä ympärilleni ja kuiskasi korvaani: "Sinä olit aivan mahtava tänä iltana, mutta älä koskaan enää nöyryytä minua tuolla tavalla." Puhuminen ei auttanut, koska hän halusi vain rähistä. Ainoa selitys, minkä sain, oli tämä: "Jollet sinä itse tiedä, mitä sinä teit, minä en rupea sitä sinulle kertomaan!"

Yritin aluksi joustaa ja sietää, mutta minusta ei ole elämään noin hankalan ihmisen kanssa. Tuo mies ei olisi suurin surminkaan lähtenyt terapiaan muussa kuin siinä mielessä, että hänestä olisi varmasti ollut kiva yrittää saada terapeutti myöntämään joko alempiarvoisuutensa tai se, että tämä mies on erittäin hankalien ihmisten pyhimysmäinen uhri. Toista kertaa en ryhtyisi edes harkitsemaan seurustelua, jos eilisen mielipide on yön aikana muuttunut päinvastaiseksi ja on minun tehtäväni arvata ja olla vastuussa siitä, mitä se huomenna tulee olemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän miehen aikaisemmista suhteista sen, että minä olen kuulemma erilainen nainen kuin mitä hän on aikaisemmin hakenut. Hän on aiemmin suhteissaan joutunut kerjäämään huomiota ja häneltä on vaadittu asioita ja hän on sitten koittanut miellyttää kumppania ja ansaita huomiota yms. Minä olen sitten erilainen, hyväksynyt hänet sellaisena kun on, en ole arvostellut ja olen laittanut hänet tärkeälle sijalle joten ei ole joutunut kilpailemaan minun huomiostani. On alkanut tuntua, että mies ei tätä osaakaan arvostaa. Hän pikemminkin tuntuu ottavan sen merkkinä siitä, että minun rakkaus ei ole arvokasta, koska sen saa ihan olemalla oma itsensä. Että hän jollain tapaa kaipaisi sitä että häntä tylytettäisiin ja hän joutuisi kerjäämään huomiota. Olen aika varma että tällainen palautuu etäiseen äitiin jonka rakkautta koittaa saada ja siksi valitsee suhteen jossa sitä ei ikinä saa. No, luulin että mies olisi yli näistä nyt kun valitsikin erilaisen naisen, mutta tuntuu että hän kohtelee muakin niin kuin niissä edellisissä suhteissa, eli haluaisi että käyttäytyisin samoin. Kuten joku tuossa aiemmin sanoi että kaipaisi naiseksi jotain psykopaattia jota ei loukkaa hänen kiukuttelu siksi koska se ei kiinnosta. Se kommentti osui varmaan aika oikeaan.

Ap

Kuulostaa siltä, että olet aiempiin verrattuna osoittautunut turvalliseksi roskakoriksi ja tarkoitan tällä sitä että hän on oppinut sinun juurikin kestävän aika paljon ja purkaa lapsuudessa syntyneitä patoumiaan (vihaa ja raivoa äitiään kohtaan?) sinuun, koska uskaltaa. Jos sinua ei loukkaisi hänen kiukuttelunsa, niin veikkaisin, että hän suuttuisi sitten siitä. Mies ei ole tarpeeksi vakaa parisuhteeseen. Ei parisuhteessa leikitä äitiä ja kiukuttelevaa toddleria.

No tämäpä, kun siinä vaiheessa kun minä hermostun ja haluan kysyä tai keskustella jostain loukkaavasta tilanteesta, niin mies on sitä mieltä että ei halua tämmöistä draamaa ja aikuisten suhde pitäisi olla erilainen, minä olen kuin teini kun koko ajan pitää olla jostain keskustelemassa. Eli hänen mielestään selkeästi hänen pitäisi voida käyttäytyä miten vaan mutta minun ei pitäisi välittää siitä. Hän näkee minun niihin puuttumisen lapsellisena mutta ei sitä, että itse toimii miten toimii.

Olin nuorena vuosia suhteessa, jossa miehellä oli erinäisiä ongelmia ja hän kävi myös terapiassa koko ajan. Minua piti suhteessa ajatus, että hän ennemmin tai myöhemmin "paranee" ja sitten saan sellaisen suhteen, jota toivoisin. Kävin myös itse terapiassa. Meilläkin oli paljon hyvää, paljon keskustelua, monesti myös hauskaa yms. Minulle kuitenkin tuli yhtäkkiä mitta täyteen ja ero tapahtui nopealla aikataululla. Hän jäi eron jälkeen moneksi vuodeksi sinkuksi omasta tahdostaan. Hän sanoi, ettei osannut aidosti arvostaa minun panosta suhteessa kuin vasta jälkeenpäin, hän koki sen tietyn hankalan käytöksen oikeudekseen. Hän ei olisi suhteessa ollessaan pystynyt muuttumaan ja tajuamaan omaa osuuttaan meidän ongelmissa, vaan tarvitsi sen eron. Kummallekin jäi tunne, että meillä oli raskas suhde ja jälkeenpäin ihmetytti, miksi sitä jatkettiin niin pitkään. Paljon siinä oli kyse keskenäisestä riippuvuudesta. Minulla kyllä olo helpotti heti, aloin sisustamaan ja laittamaan entistä yhteistä kotiamme -ilman että kukaan arvostelee vieressä. Myös hänen elämässään alkoi hyvä jakso. 

Kerron tämän kaiken siksi, että vähän tuntuu kuin teilläkin jumitettaisiin paikallaan. Kannattaa miettiä, kuinka kauan jaksat yrittää. Ulospäin suhteenne vaikuttaa hyvin kuormittavalta. Hyvät hetket eivät anna voimavaroja, jos joutuu koko ajan olemaan vähän varuillaan. Vaikuttaisi että miehesi menettää herkästi eläytymiskykynsä sinuun ristiriitatilanteissa ja se on se mitä hänen tulisi kehittää. Sinun vastuuttaminen riitatilanteista on vain vastuun siirtämistä ja taas yksi keino syyllistää sinua hänen omista ongelmistaan.

Yksi vastakohtainen juttu mitä olen miettinyt, on se, että välillä mies moittii minua naisellisuuden puutteesta (moittii on ehkä liian voimakas sana. On sanonut, että tykkäisi jos olisin naisellisempi, esim. käyttäisin korkokenkiä, hameita yms. Olen enemmän maiharit ja farkut -tyyppi mutta olen miehen mieliksi koittanut joskus panostaa). Sitten toisaalta hän moittii minua välillä sellaisten ominaisuuksien puutteesta, jotka ovat maskuliinisia. Esim. minun täytyisi olla hänen mielestään voimakkaampi fyysisesti ja rohkeampi. Eli hän toivoisi minulle naisellisempaa ulkomuotoa mutta miehisiä ominaisuuksia, jos näin voi sanoa. Eli ristiriitaa tässäkin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Yksi vastakohtainen juttu mitä olen miettinyt, on se, että välillä mies moittii minua naisellisuuden puutteesta (moittii on ehkä liian voimakas sana. On sanonut, että tykkäisi jos olisin naisellisempi, esim. käyttäisin korkokenkiä, hameita yms. Olen enemmän maiharit ja farkut -tyyppi mutta olen miehen mieliksi koittanut joskus panostaa). Sitten toisaalta hän moittii minua välillä sellaisten ominaisuuksien puutteesta, jotka ovat maskuliinisia. Esim. minun täytyisi olla hänen mielestään voimakkaampi fyysisesti ja rohkeampi. Eli hän toivoisi minulle naisellisempaa ulkomuotoa mutta miehisiä ominaisuuksia, jos näin voi sanoa. Eli ristiriitaa tässäkin.

ap

Ihan tosi, älä ole ihmisen kanssa, jonka mielestä sinun tulisi muuttua koko ajan ja muuttaa itseäsi ja olla erilainen. Se ei lopu kuitenkaan ikinä. Vai luuletko, että jokin kaunis päivä olet muuttanut kaikki yksityiskohdat itsessäsi miehen makua vastaavaksi ja sitten kaikki on hyvin? Saan sellaisen vaikutelman kirjoituksistasi, että mies joka tapauksessa vaihtaa mieltään sen suhteen koko ajan, että millainen sinun pitäisi milloinkin olla niin milloinkohan olet sitten hyvä hänen mielestään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi vastakohtainen juttu mitä olen miettinyt, on se, että välillä mies moittii minua naisellisuuden puutteesta (moittii on ehkä liian voimakas sana. On sanonut, että tykkäisi jos olisin naisellisempi, esim. käyttäisin korkokenkiä, hameita yms. Olen enemmän maiharit ja farkut -tyyppi mutta olen miehen mieliksi koittanut joskus panostaa). Sitten toisaalta hän moittii minua välillä sellaisten ominaisuuksien puutteesta, jotka ovat maskuliinisia. Esim. minun täytyisi olla hänen mielestään voimakkaampi fyysisesti ja rohkeampi. Eli hän toivoisi minulle naisellisempaa ulkomuotoa mutta miehisiä ominaisuuksia, jos näin voi sanoa. Eli ristiriitaa tässäkin.

ap

Ihan tosi, älä ole ihmisen kanssa, jonka mielestä sinun tulisi muuttua koko ajan ja muuttaa itseäsi ja olla erilainen. Se ei lopu kuitenkaan ikinä. Vai luuletko, että jokin kaunis päivä olet muuttanut kaikki yksityiskohdat itsessäsi miehen makua vastaavaksi ja sitten kaikki on hyvin? Saan sellaisen vaikutelman kirjoituksistasi, että mies joka tapauksessa vaihtaa mieltään sen suhteen koko ajan, että millainen sinun pitäisi milloinkin olla niin milloinkohan olet sitten hyvä hänen mielestään?

En minä ole muuttanut itseäni mitenkään. Olen ostanut yhden silkkisen yöpaitahepeneen jota käytän ehkä kerran kuussa, siinä se naisellisuuteen panostaminen, muuten pukeudun juuri kuten haluan. En myöskään ole koittanut rohkaistua, saada lihaksia, mitä nyt ikinä onkaan ollut toivomuslistalla. En ole tavallaan välittänyt näistä jutuista. Totta kai tiedän ettei suhteessa pidä toista muuttaa, vaan on otettava tai jätettävä. Kun tutustuttiin, keskusteltiin tästä aiheesta eli toisten hyväksyminen vikoineen. Mies sanoi kutakuinkin juuri näin: "olen oppinut että jokainen on se mikä on, se täytyy vain hyväksyä ja arvostaa sitä". Tietenkin luulin sitten että kumppaniehdokas on tämän asian suhteen viisas, ja siis huomioikaa nyt että tästä on siis todella keskusteltu ja halusin selvittää kumppaniehdokkaan ajatukset aiheesta. Siksi onkin lievästi ällistynyt olo, että vaikka teki nämä varotoimet aikanaan, muka selvitti näkemykset itselle tärkeistä asioista, päätyi kuitenkin suhteeseen jossa vihjaillaan että pitäisi muuttua.

En usko että mies tekee näitä asioita ilkeyttään, koska hän on kuitenkin kiltti. Hän vaikuttaa vain olevan todella hukassa, häneltä puuttuu hyvän suhteen malli ja hän on opetellut sitä vasta terapiasta ja hän ei varmaan osaa oikeasti käyttäytyä suhteessa ilman sitä terapian ohjeistusta. Eli siksi kokonaisuus on outo vaikka jotkin yksityiskohdat hyviä, eli on oppinut kiittämään ja pyytämään anteeksi terapian ansiosta mutta tunteitaan ei hallitse.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi vastakohtainen juttu mitä olen miettinyt, on se, että välillä mies moittii minua naisellisuuden puutteesta (moittii on ehkä liian voimakas sana. On sanonut, että tykkäisi jos olisin naisellisempi, esim. käyttäisin korkokenkiä, hameita yms. Olen enemmän maiharit ja farkut -tyyppi mutta olen miehen mieliksi koittanut joskus panostaa). Sitten toisaalta hän moittii minua välillä sellaisten ominaisuuksien puutteesta, jotka ovat maskuliinisia. Esim. minun täytyisi olla hänen mielestään voimakkaampi fyysisesti ja rohkeampi. Eli hän toivoisi minulle naisellisempaa ulkomuotoa mutta miehisiä ominaisuuksia, jos näin voi sanoa. Eli ristiriitaa tässäkin.

ap

Ihan tosi, älä ole ihmisen kanssa, jonka mielestä sinun tulisi muuttua koko ajan ja muuttaa itseäsi ja olla erilainen. Se ei lopu kuitenkaan ikinä. Vai luuletko, että jokin kaunis päivä olet muuttanut kaikki yksityiskohdat itsessäsi miehen makua vastaavaksi ja sitten kaikki on hyvin? Saan sellaisen vaikutelman kirjoituksistasi, että mies joka tapauksessa vaihtaa mieltään sen suhteen koko ajan, että millainen sinun pitäisi milloinkin olla niin milloinkohan olet sitten hyvä hänen mielestään?

En minä ole muuttanut itseäni mitenkään. Olen ostanut yhden silkkisen yöpaitahepeneen jota käytän ehkä kerran kuussa, siinä se naisellisuuteen panostaminen, muuten pukeudun juuri kuten haluan. En myöskään ole koittanut rohkaistua, saada lihaksia, mitä nyt ikinä onkaan ollut toivomuslistalla. En ole tavallaan välittänyt näistä jutuista. Totta kai tiedän ettei suhteessa pidä toista muuttaa, vaan on otettava tai jätettävä. Kun tutustuttiin, keskusteltiin tästä aiheesta eli toisten hyväksyminen vikoineen. Mies sanoi kutakuinkin juuri näin: "olen oppinut että jokainen on se mikä on, se täytyy vain hyväksyä ja arvostaa sitä". Tietenkin luulin sitten että kumppaniehdokas on tämän asian suhteen viisas, ja siis huomioikaa nyt että tästä on siis todella keskusteltu ja halusin selvittää kumppaniehdokkaan ajatukset aiheesta. Siksi onkin lievästi ällistynyt olo, että vaikka teki nämä varotoimet aikanaan, muka selvitti näkemykset itselle tärkeistä asioista, päätyi kuitenkin suhteeseen jossa vihjaillaan että pitäisi muuttua.

En usko että mies tekee näitä asioita ilkeyttään, koska hän on kuitenkin kiltti. Hän vaikuttaa vain olevan todella hukassa, häneltä puuttuu hyvän suhteen malli ja hän on opetellut sitä vasta terapiasta ja hän ei varmaan osaa oikeasti käyttäytyä suhteessa ilman sitä terapian ohjeistusta. Eli siksi kokonaisuus on outo vaikka jotkin yksityiskohdat hyviä, eli on oppinut kiittämään ja pyytämään anteeksi terapian ansiosta mutta tunteitaan ei hallitse.

ap

Tarkoitinkin, että mies haluaa sinun muuttuvan. En siis sitä, että sinä olisit muuttanut itseäsi. Se on kummiskin aika raskasta varmaankin, joutua kuulemaan rakastamaltaan ihmiseltä ettei ole hyvä sellaisena kuin olet vaan että pitäisi koko ajan tehdä jotain eri tavalla ja olla erilainen?

Sanoisin, että olet ihan oikeassa analyysissäsi hänestä. Eikä hän varmastikaan ole mitenkään paha ihminen, mutta valitettava totuus on, että jossei ole jo lapsena oppinut tasapainoista tunne-elämää ja kommunikaatiota, niin joutuu sitä sitten aikuisena harjoittelemaan. Sinä nyt satut olemaan tässä kärsivänä osapuolena, sillä mies ei selkeästi ole vielä päässyt prosessissa siihen pisteeseen, jossa sinä lähimmäisenä et kärsisi. 

Ongelma on lähinnä se, ettei ole mitään takeita siitä, että mies siis koskaan oppii näitä taitoja, jotka useimmilla ihmisillä on jo olemassa. Haluatko viettää loppuelämäsi hänen kanssaan, jossei hän koskaan muutu?

Sitten tulee vielä mieleen että voiko todella olla kyse siitä että peilaa vain muhun suoraan sitä mitä hänelle on elämän aikana sanottu. Nimittäin musta on tosi outoa että hän moittii mua yhta aikaa naisellisuuden mutta myös rohkeuden tai voimakkuuden puutteesta (maskuliinisia ominaisuuksia) mutta hän on sanonut että joku ex vaati että hänen tulisi olla miehekkäämpi. Eli voiko olla niin sekaisin että heijastaa sen muhun nyt, olkoonkin että olen pienikokoinen nainen ja on naurettavaa odottaa minulta miehen ominaisuuksia. Myöskin olen itse sitä mieltä että naisellisuus, jos hän sitä tahtoo, ilmenee juuri minun erossa suhteessa häneen, ei missään vaatetuksessa. Ehkä mies on aika yksinkertainen siinä mielessä että ei tajua että naisellisuus ei tule korkokengistä. Kuten yllä on sanottu, ei sillä ole väliä mistä tämä johtuu vaan sillä, haluanko tällaista elämää. Kuitenkin mua kiinnostaa syyt, onko kyseessä kiintymyssuhteen vääristymä vai mikä laittaa ihmisen toimimaan näin. 

ap

Vierailija kirjoitti:

En usko että mies tekee näitä asioita ilkeyttään, koska hän on kuitenkin kiltti. Hän vaikuttaa vain olevan todella hukassa, häneltä puuttuu hyvän suhteen malli ja hän on opetellut sitä vasta terapiasta ja hän ei varmaan osaa oikeasti käyttäytyä suhteessa ilman sitä terapian ohjeistusta. Eli siksi kokonaisuus on outo vaikka jotkin yksityiskohdat hyviä, eli on oppinut kiittämään ja pyytämään anteeksi terapian ansiosta mutta tunteitaan ei hallitse.

ap

Millä tavalla hän on kiltti?

Ja lopulta mitä väliä sillä on, onko puoliso kus*pää tahallisesti vai tahattomasti? Ei jatkuvaa huonoa käytöstä tarvitse sietää mistään syystä, ellei kyseessä ole oma alaikäinen lapsi.

Eksälläni oli samantyyppistä käytöstä, tosin hänellä ei ollut mitään traumataustaa eikä hän käynyt terapiassa. Minä olin ja tein ja olin olematta ja tekemättä aina väärin. Milloin olin liian hissukka ja milloin liian räväkkä. Milloin liian mustasukkainen ja milloin liian ei-mustasukkainen. Kaverini olivat pe*seestä ja eivät kuulemma oikeasti kavereitani. Hän vietti kaiken vapaa-aikansa omien kavereidensa kanssa, mutta valitti ja kiukutteli jos minä näin kavereitani joskus. Jos olin yksikseni, oli sekin väärin. Niin tai näin, aina väärinpäin.

Jos pukeutuisit "naisellisemmin" (mitä ikinä se puolisosi mielestä tarkoittaakin), todennäköisesti sekin olisi väärin. Hän syyttäisi sinua pinnallisuudesta, feikkiydestä, muiden miesten huomion kalastelusta tai mitä ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Sitten tulee vielä mieleen että voiko todella olla kyse siitä että peilaa vain muhun suoraan sitä mitä hänelle on elämän aikana sanottu. Nimittäin musta on tosi outoa että hän moittii mua yhta aikaa naisellisuuden mutta myös rohkeuden tai voimakkuuden puutteesta (maskuliinisia ominaisuuksia) mutta hän on sanonut että joku ex vaati että hänen tulisi olla miehekkäämpi. Eli voiko olla niin sekaisin että heijastaa sen muhun nyt, olkoonkin että olen pienikokoinen nainen ja on naurettavaa odottaa minulta miehen ominaisuuksia. Myöskin olen itse sitä mieltä että naisellisuus, jos hän sitä tahtoo, ilmenee juuri minun erossa suhteessa häneen, ei missään vaatetuksessa. Ehkä mies on aika yksinkertainen siinä mielessä että ei tajua että naisellisuus ei tule korkokengistä. Kuten yllä on sanottu, ei sillä ole väliä mistä tämä johtuu vaan sillä, haluanko tällaista elämää. Kuitenkin mua kiinnostaa syyt, onko kyseessä kiintymyssuhteen vääristymä vai mikä laittaa ihmisen toimimaan näin. 

ap

Jos sinua kiinnostaa miksi hän on tuollainen, niin kysy mitä terapeutti on mieltä?

Siis minun mielestäni vaikuttaa siltä että ei mies mitään konkreettista tarkoita noilla muuttuvilla vaatimuksillaan, vaan hänen sisäinen tunne-elämänsä on jotenkin vinoutunut minkä seurauksena hänen aivonsa muodostavat milloin mistäkin asiasta ongelman, josta saa sitten konflikti , jossa hän voi purkaa sinuun epästabiilia tunnemaailmaansa. Niin kauan kun hän ei opi kontrolloimaan omia tunteitaan, tai koe oloaan hyväksi vakaassa suhteessa, niin en usko että hän myöskään lakkaa etsimästä niitä ongelmia. Tyyliin ihmiset jotka ovat kasvaneet väkivaltaisissa kodeissa lapsina, eivät osaa aikuisina käsitellään tunteitaan kuin ikuisen konfliktin kautta? Eikä se siis ole tietoista käytöstä sellaisenaan, mutta sitä voi halutessaan oppia hallitsemaan.

Vierailija kirjoitti:

Jos pukeutuisit "naisellisemmin" (mitä ikinä se puolisosi mielestä tarkoittaakin), todennäköisesti sekin olisi väärin. Hän syyttäisi sinua pinnallisuudesta, feikkiydestä, muiden miesten huomion kalastelusta tai mitä ikinä.

Itse asiassa joo näin varmasti. Laitoin kerran hänelle yksityisesti työmatkalla ollessani sellaisen kuvan itsestäni, jossa minulla oli meikit ja vaatteet ojennuksessa. Kommentoi ettei oikein arvosta tuollaisia keikistelykuvia. Toisaalta MUISTA IHMISISTÄ hän puhuu siihen tyyliin että instatyrkkybimbot ovat avoimia ja rohkeita ja nauttivat seksikkyydestään ja se olisi jotenkin ihailtavaa että he "uskaltavat" poseerata kuten tekevät. Aina ne muut... ovat eri asia, heidän tekemänä asiat on oikein. Eli aivan kuten sanoitkin. Toisaalta kyllä hän myös monesti kehuu ulkonäköäni tai kuviani. Sataa kehua vastaan on yksi tuollainen törppökommentti.

ap

Vierailija kirjoitti:

Nyt vanhan kurpan rinta-äänellä, et tule onnelliseksi tuon kanssa.

Äärettömän vaikea luonne, ja ootapa kun alkaa ikää karttua ja vanhettua, niin kaikki tuollainen vaan voimistuu.

Siinäpä olet käyttänyt elämäsi luovimiseen ja mutkitteluun ja yrittämiseen, ja ikinä et voi tuollaisen rinnalla olla oikeanlainen.

Olet koukussa kelpaamiseen. Mitä jos sanoisit itsellesi, ettei sun tarvitse tuollaiselle loukkaavalle marakatille kelvata. Lohduksesi, ei tule olemaan pyolisoa joka tuollaiselle kelpaa, hän on nöyryyttäjä.

Näin ei käy välttämättä. Tyypillisesti tunne-elämä päin vastoin tasapainottuu, kun ikää tulee lisää. Mutta se onkin sitten toinen juttu, kannattaako sitä jäädä odottelemaan.

En lukenut ketjua, vain aloituksen: minun eksässäni oli noita piirteitä. Kun laitoimme taulua seinälle (tämä tapahtui monesti, sillä muutimme aina parin vuoden välein, olimme yhdessä parikymmentä vuotta), niin olin apuna mittailemassa ja pitämässä taulua suoraan. ”Mitä sä siinä sähellät”. Lopetin ja odotin, että käsky käy, minkälaista apua mies haluaa. ” mitä sä siinä seisot tumput suorina”.

Eron jälkeen luin hyvin paljon kaikkia erokirjoja ja selfhelp-kirjoja ja sitten vasta tajusin, että hänen koko käyttäytymisensä oli jokseenkin narsistista. Ei, ei hän diagnoosia saisi, mutta tämä ristiriitaisuus on myös narsistista, että toinen hämätään. Teet niin tai näin, aina se on väärin päin.