Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko täällä ketään, joka on saanut paniikkihäiriön/ ahdistuksen hoidettua?
12.11.2019 |
Tai en tiedä, onko kyseessä kaksi eri vaivaa: sosiaalinen ahdistus ja paniikkihäiriökohtauksen pelko. Joka tapauksessa välttelen sosiaalisia tilanteita ja suljettuja paikkoja.
Välttääkseni jotain tapahtumaa, joka tuntuu ahdistavalta, keksin vaikka mitä tekosyitä, että ei tarvitse mennä. Jos en mene, pelastun ahdistukselta, mutta tunnen itseni ihan kehnoksi ihmiseksi ja haukun itseäni. Jos menen, hermoilen monta päivää etukäteen ja itse tilaisuudessa vatsani on sekaisin ja hikoilen voimakkaasti. En kuitenkaan pelkää paniikkikohtauksia, vaan nämä fyysiset oireet ahdistavat. Ajattelen, että jotenkin nolaan itseni.
Suljetut paikat taas ahdistaa siksi, että pelkään niissä saavani paniikkikohtauksen. Tuntuu, että on pakko päästä heti pois, jos alkaa ahdistaa. Siksi en enää mielelläni matkusta metrossa.
Mistä voisi saada apua, vai täytyykö erakoitua?
Kommentit (32)
Yleisimmät keinot lievittää olotilaa ovat SSRI-lääkitys + lisäksi ehkä vielä joku bentso kuten Xanor tarvittaessa tai esim. Lyrica (joka ei ole bentso). Lyrican kohdalla kannattaa tiedostaa kuitenkin että lääkkeestä vierottautuminen voi olla hankalaa. Joka tapauksessa kannatta hakeutua yksityiselle psykiatrille jos vain on varaa siihen. Ahdituksen kanssa eläminen voi olla todella raskasta ja haitata merkittävästi elämää.
Lääkityksen lisäksi psykoterapia voi auttaa mutta pelkän terapian avulla voi olla pitkä tie.
Säännöllinen meditointi voi auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sitä saa pois koskaan. Rauhoittava lääke auttaa sen ajan mitä se vaikuttaa.
En mielelläni haluaisi lääkitystä. Eikä oikein ole varaa yksityiseen terapiaankaan.
Mistä tämmöinen ahdistus johtuu? Olen nuoresta saakka vältellyt asioita, kun pelkään kohdata ahdistavaa tunnetta.
Vierailija kirjoitti:
Oletko siis käynyt jossakin hoidossa vai miettinyt vain itseksesi? Itse olen saanut yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä lievennettyä tosi paljon terapian ja lääkityksen yhdistelmällä, mutta hoito taisi kestää ainakin vuoden. Sinä aikana kun lääkitys oli päällä aivot oppi uuden suhtautumistavan ahdistaviin tilanteisiin ja ajatuksiin, jota olen nyt jo vuosia pystynyt jatkamaan.
Pääsitkö terveyskeskuksen kautta terapiaan?
Vierailija kirjoitti:
En mielelläni haluaisi lääkitystä. Eikä oikein ole varaa yksityiseen terapiaankaan.
Mistä tämmöinen ahdistus johtuu? Olen nuoresta saakka vältellyt asioita, kun pelkään kohdata ahdistavaa tunnetta.
Kannattaa ottaa suosiolla lääkitys jos ahdistus on vakavaa ja jatkuvaa. Ahdistuksen taustalla on pohjimmiltaan erilaiset pelot mutta ihan vain itseään analysoimalla ahdistuksesta voi olla vaikeaa päästä eroon. Ahdistuksen aiheuttaa aivojen limbinen järjestelmä ja se ei "järkipuhetta" välttämättä pajon kuuntele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on samanlaista. Olen jo aika erakoitunut. Se alkoi murrosiässä, kun eräs läheinen käytti seksuaalisesti hyväksi. Ei auta kuin rauhoittavat hetkellisesti. Olen lopettanut tekosyiden keksimisen tilaisuuksista poisjäämiselle. Ei kai kenenkään tarvitse kiusata itseään tahallaan. Olen kertonut rajoitteistani usein aiemmin. Kaikki eivät tule koskaan ymmärtämään.
Minulle tulee fyysisesti paha olo ja ahdistus monesta eri syystä. Ehkä olemme vain niin herkkiä, että muut vaikuttavat meihin helpommin. Kovat ihmiset ne mennä porskuttaa muista välittämättä. En tiedä auttaisiko jonkinlainen mielen kovettaminen. Lääkkeet eivät minulla ainakaan auta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen päässyt otsikon vaivoista kokonaan eroon! Mua auttoi about tässä tärkeysjärjestyksessä psykoterapia, lääkkeet, aika, positiiviset ihmissuhdekokemulset ja hormonaalisesta ehkäisystä luopuminen. Tsemppiä ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen saanut.
Kun stressaava elämäntilanne helpotti, sain terapiaa.
Lääkkeet auttaa vaan tilapäisesti.
Kyseessä on elimistön äärimmäinen pelkotila, joka jää päälle.
Tärkeää hoitaa pois. Ensin pitää jäljittää syy.
Joo! Olin parikymppinen, yksi syksy oli ihan karsee enkä uskaltanut käydä missään. Kävin sit juttelemassa (olin amk-opiskelija, sain terkan kautta lähetteen psykologille) sen syksyn aikana viikkottain niin pikkuhiljaa meni ohi.
Halusin kirjoittaa tämän viestin, koska itse omassa tilanteessa olin epätoivoinen. Googlettelin muiden tarinoita ja vastaan tuli vain tosi surullisia juttuja. Olin varma, että en koskaan pysty elämään normaalisti.
Paniikki- ja ahdistuskohtauksia on tullut joskus, mutta olen oppinut käsittelemään niitä. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vähemmän jaksan näille kohtauksille arvoa antaa. Elän täysin normaalia elämää, vaikka joskus ajattelin, että en uskalla enää koskaan mennä julkisille paikoille. Tsemppiä hurjasti sinulle! ❤️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmista, ettei ole mitään somaattista.
Mulla esim. oli kohonnut verenpaine ja anemia, ja ferr. alhaalla.
Minun miehellä on, eikä mikään auta. Lääkkeistä ei ollut hyötyä, tuli masennus. Psykoterapia ei auta koska ei usko siihen. Kokee että hänen pelot ovat hänen asioita ja lääkitsee itseään alkoholilla. Juo joka päivä kun ahdistaa, ja aina löytyy asioita joista ahdistua. Pelkää mm. kuumemittaria koska jos se näyttää lämpöä niin on vähintään kuolemanvakava tauti ja pitää mennä lääkäriin jota pelkää enemmän kuin ruttoa. Ei voi lääkäriin mennä koska siellä laitetaan ovi kiinni ja väkisin piikitetään ja kidutetaan potilaita. Ei auta järkipuhe vaikka itsekin ymmärtää että pelkonsa ovat aiheettomia. Pelkää ihmismassaa, eikä siksi voi mennä elokuviin tai konsertteihin. Pelkää vieraita kauppoja ja siksi käy aina samassa pienessä lähikaupassa. Eläminen on kutistunut korttelin kokoiseksi ja mitään uutta ei voi maistaa tai kokeilla. Vuosi vuodelta tilanne tuntuu pahentuvan ja suuttuu kun yritän sanoa että ongelmat ei parane sillä että laittaa pään pensaaseen. Ei ole kai lapsena koskaan joutunut kokemaan jännitystä (äiti hoitanut kaiken niin ettei ole tarvinnut tehdä mitään jännää, edes koulussa kun äiti vaati vapautuksia mm. Luokan juhlaesityksistä) ja siksi ei sitä pysty kohtaamaan. On tietysti myös työtön, uskalsi sentään työhaastatteluun ja tuli valituksi muttei uskaltanut mennä työhöntulotarkastukseen ja työsopimus sitten purettiin. Rankkaa on mutta en halua miestä jättääkään, rakkaus on joskus pashkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina kun jokin asia alkaa nostaa sykettä, tehkää se heti! Älkää jääkö puntaroimaan tai ylianalysoimaan omaa olotilaa. Tekemällä ja kokemalla pääsee jännitystiloista eroon heti, jolloin ne ei pääse kehittymään isoksi. Ja onnistumisen tunne kasvattaa luottamusta omiin kykyihin, mitä enemmän itseensä luottaa, sen vähemmän mikään pelottaa kun tietää että pärjää, osaa ja uskaltaa. Tsemppiä kaikille.
Paniikissahan pelottaa, että muut näkee sussa jotain outoa.
Anna tälle pelolle hatkat, sano esim kaupan kassalla, että nyt on tulossa paniikkikohtaus ja mua vähän pelottaa.
Silloin olet paljastanut itsesi eikä sun tartte enää pelätä että se tapahtuu.
P. on yleisiä, monilla on niitä joskus, kaikki on kuulleet ilmiöstä.
Ei tartte pelätä leimaamista.
Paniikki on elimistön sos.merkki.
Luonnollinen ja hyvä asia, se käskee sua kiinnittämään huomiota hyvinvointiisi.
Kaverini parantui.
Aluksi Temestaa sen verran, että pystyy menemään mukaan sosiaalisiin juttuihin.
Sitten eräänä päivänä koki oivalluksen koskien erästä menneisyyden traumaa, joka poisti suurimman osan ahdistuksesta. Voi sanoa, että se muutti koko persoonallisuuden.
Todella tehokkaita keinoja ymmärtää ja muuttaa mieltään ovat käytännössä psykoanalyysi ja psykedeeliset sienet (jotka toivottavasti pian laillistetaan osaksi terapiaa Suomessa).
Minä olen parantunut ihan itsekseni "hoitamalla" paniikkihäriötäni. Kärsin myös aikanaan pahasta sosiaalisten tilanteiden pelosta, mutta en enää. Ahtaita paikkoja olen aina kammonnut, siitä en ole päässyt eroon ja tuskin tulen pääsemäänkään.
Olihan se alkuun kamalaa, kun pyörrytti, kurkkua kuristi, tärisytti, oksetti jne, mutta se alkoi kyllä helpottamaan kun toistin vain. Hakeuduin kammoamiini tilanteisiin, se helpotti paljon kun varasin jotakin ajatuksia pois vievää tekemistä mukaan esim. bussimatkalle, keskityin siihen sitten kauhealla tarmolla ja meninkin pari kertaa pysäkkini ohi, mutta auttoi. Esim. kauppalistan teko, jonkin työjutun/harrastusjutun suunnittelu, joku mihin helposti uppoudut tai mikä kiinnostaa sinua.
Se oli kuitenkin suurin tekijä, että aloin torimyyjäksi, siinä oli pakko olla ihmismassojen keskellä ja olla tekemisissä ihmisten kanssa. Todella nopeasti oireet helpottivatkin ja nykyään ei ole mitään ongelmaa. En ahdistu tuntemattomille puhumisesta, vitsailen tuntemattomienkin kanssa ja myös small talk onnistuu luontevasti. Kukaan ei olekaan uskonut, kun olen kertonut aiemmista oireistani ja ongelmistani, eivät voi uskoa että olisin kärsinyt moisista.
Ainoa, että puhelimella soittamista karsastan vieläkin, se on ollut lapsesta asti minulle inhottavaa, en tiedä mikä siinä on. Soitan silti, mietin mielessäni ennen soittamista mitä sanon jne. Soittamistakaan en silti kammoa enää lainkaan niin paljon kuin ennen, paitsi todella virallisille tahoille, esim. Te-toimisto ja Kela. Lapsen neuvola, päiväkoti, hammaslääkäri, terveyskeskus, lääkärit, ei mitään ongelmaa.
Ei siitä pääse eroon paitsi siedättämällä, ikävä kyllä. Ensimmäiset kerrat ovat vaikeimpia, mutta se alkaa nopeasti helpottaa!
Hae ihmeessä terapiaan! Jos olet työssä tai opiskelet, on sinulla hyvät mahdollisuudet saada KELAn tuki. Lääkehoidostakin on paljon hyötyä, mutta tarvitset siihen rinnalle terapian itsesi ymmärtämiseksi ja pitkäaikainen toipumisesi ennuste paranee merkittävästi.
Eilen metroon tuli vika Hakaniemessä ja se pysähtyi sinne pitkäksi aikaa. Minun oli pakko lähteä kävellen aika kauas bussille. En vaan pystynyt enää olemaan metrossa, kauhistutti ajatus, että se olisi hajonnut uudestaan ja pysähtynyt tunneliin. Metrossa on ahdistavaa, kun sieltä ei pääse ulos silloin kun haluaa!
Alue: Aihe vapaa
Oletko siis käynyt jossakin hoidossa vai miettinyt vain itseksesi? Itse olen saanut yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä lievennettyä tosi paljon terapian ja lääkityksen yhdistelmällä, mutta hoito taisi kestää ainakin vuoden. Sinä aikana kun lääkitys oli päällä aivot oppi uuden suhtautumistavan ahdistaviin tilanteisiin ja ajatuksiin, jota olen nyt jo vuosia pystynyt jatkamaan.