Lue keskustelun säännöt.
Tapailemani mies pyysi etten hylkää häntä
12.11.2019 |
Tuntui surulliselta katsoa, kun mieheltä valuu kyyneleet silmistä ja samalla hän pyytää etten hylkää häntä. Että olen ollut hönen tuki ja turva ja jos mua ei olisi hänellä olisi itsetuhoisia ajatuksia.
Hän on siis pudonnut korkeelta ja kovaa alas, vuositulot ennen 60 000e ja nyt on työtön ja syrjäytynyt. Ikäää sen verran, että pelkää ettei töitä saa.
Mun huoli on se, että hän tissuttelulla vielä pistää terveytensäki piloille.
Mutta kun ihmisenä hän on mitä ihanin ja meillä on hauskaa keskenämme, niin en voi perääntyäkään. Vaikka sellainen on käynyt mielessä.
Onko muut ollu vastaavassa tiöanteessa? Varsinkin töiden suhteen, miten on käynyt?
Kommentit (100)
Minä olen ollut juuri tuollaisessa tilanteessa, eroa on vain se, että en ole itkenyt ja pyydellyt, eikä minulla ole rahaa tissutella.
Hän oli aivan ihana. Hänen aloitteestaan ryhdyimme tapailemaan, ja minä uskoin löytäneeni viidenkympin kynnyksellä sen itselleni oikean kumppanin. Ajan mittaan hänelle selvisi, miten huonoiksi tilanteeni oli käymässä - yllätyksellinen työttömyys ja kaikki, mitä se tuo tullessaan - ja hän häipyi hiljalleen. En haluaisi ajatella näin, mutta ajattelen kuitenkin: hän oli luonut suhteen ihmiseen, jolla oli itsevarmuutta, omiksi tarpeiksi omaisuutta ja mukavat eläkepäivät odottamassa parinkymmenen vuoden kuluttua, mutta joka ei pahan päivän tullessa enää ollutkaan kiinnostava.
Nyt yritän selvitä päivästä toiseen valtavassa taloudellisessa ahdingossa, joka ei tule muuttumaan paremmaksi, koska olen työllistymiskelvoton ikäni vuoksi. Tahtomattani kuvittelen joka päivä (ja yö), millaista elämä olisi ollut, jos olisin säilyttänyt työni ja yksinkertaisen mutta mukavan elämäntapani ja löytänyt vierelleni kumppanin. Mutta näin tässä kävi: elämän perusta mureni ja rakkaus kävi ovella kurkistamassa, mutta pettyi näkemäänsä ja poistui. Harmittaa se, että vielä tässä iässä piti mennä haaveilemaan ja särkemään sydämensä.
Sinua en osaa neuvoa. Jos tapailemasi mies löytää töitä, kaikki voi muuttua hyväksi. Moni puhuu työnteosta välttämättömänä pahana ja riesana, mutta toden tullen työttömyys ja köyhyys syö itsetunnon ja rikkoo sielun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika jyrkkiä kommentteja. Ymmärrän sen, ei siinä mitään. Monella teillä on varmasti asiat hyvin ja katsotte tätä avaustani ehkä vähön ylimielisesti - ettehän itse ole tässä tilanteessa.
Niin se tällä miehelläkin oli vielä pari vuotta sitten, katseli ja nyrpisteli työttömiä - ja nyt on itse siinä tilanteessa. Vetää kuulema nöyräksi.
En ole jättämässä häntä, mutta en myöskään kuormita itseäni liikaa hänen murheillaan. Yritän puskea ja kannustaa, mutta mitään en hänelle valmiiksi tee.
Jos olisin itse vastaavassa tilanteessa, niin hän ei mua hylkäis.
Ap, ei täällä kukaan työttömyydelle nyrpistele! Älä viitsi olla naiivi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täälläpä taas empaattista porukkaa liikenteessä...
Mitä sinä tekisit?
Jos ihminen on muutenkin mukava niin kuin ap kertoi, niin tietysti tutustuisin ja katsoisin mihin suhde johtaa. Toki kannustaisin myös työnhakuun ja itsestä huolehtimiseen, niin kuin aina. Mutta eihän tuo kommentti että että en jättäisi pitäisi mihinkään vaikuttaa. Mies on selvästi ap:sta kiinnostunut. Ei ole paljon suhteita tiedossa jos aina jättää sellaisen joka kiinnostuu.
Hän on aidosti kyllä sitoutunut ja välittää musta. On sanonut sen monta kertaa ääneen. Osaa olla myös yksin, mutta toisinaan se yksinäisyys sitten on liikaa. Mulla on kaksi teiniä, joten emme näe päivittäin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Aika jyrkkiä kommentteja. Ymmärrän sen, ei siinä mitään. Monella teillä on varmasti asiat hyvin ja katsotte tätä avaustani ehkä vähön ylimielisesti - ettehän itse ole tässä tilanteessa.
Niin se tällä miehelläkin oli vielä pari vuotta sitten, katseli ja nyrpisteli työttömiä - ja nyt on itse siinä tilanteessa. Vetää kuulema nöyräksi.
En ole jättämässä häntä, mutta en myöskään kuormita itseäni liikaa hänen murheillaan. Yritän puskea ja kannustaa, mutta mitään en hänelle valmiiksi tee.
Jos olisin itse vastaavassa tilanteessa, niin hän ei mua hylkäis.
Olen ollut tuossa tilanteessa ja kokemuksen tuomalla viisaudella kehoitan sinua jättämään miehen. Jos alat vakavampaan suhteeseen, sinusta tulee hänen elämänsä mahdollistaja. Tissuttelu ei tule loppumaan, rakkaus ei paranna tälläistä. Sääli parisuhteen perustana on pidemmän päälle tuhoisaa. Jos jo tapailuvaiheessa itsketään, ettei saa hylätä ja että tappaa itsensä jos jätät, niin ei kuulosta hyvältä. Minä nuorena ja naiivina kuvittelin, että kun minä vaan rakastan, niin se toinen lopettaa itseään vahingoittavan käytöksen. No ei lopettanut. 14 yhdesssäolovuoden jälkeen oli kaksi hajallaan olevaa ihmistä, mutta jostain sain voiman lähteä todella todella todella sairaasta suhteesta. Itse olen nyt henkisesti toipunut, mutta toinen ei. Hän on edelleen samasa jamassa oman itsensä kanssa. Ja hänelle olen se kamala ihminen joka hylkäsi hänet kun hän olisi eniten tarvinnut minua. Mutta hän itse ei saanut asioitaan kuntoon 14 vuoteen, ei osannut itseään rakastaa jotta olisi päässyt jaloilleen. Ei siinä ulkoapäin tuleva rakkaus auttanut. Minä en häntä saanut pinnalle, mutta hän meinasi saada minut pohjalle. Niin, oma moka mitäs läksin. Paljon opin. Ja niin toivon, että ihan jokaisen ei tarvitsisi samoja virheitä tehdä, vaan voisi minunkin tarinani olla opiksi ja neuvoksi.
Mitä mieltä ap olet miehen mielenterveysongelmista, joita hän hoitaa päihteillä? Suosittelisitko sellaista kumppania esim. siskollesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ollut juuri tuollaisessa tilanteessa, eroa on vain se, että en ole itkenyt ja pyydellyt, eikä minulla ole rahaa tissutella.
Hän oli aivan ihana. Hänen aloitteestaan ryhdyimme tapailemaan, ja minä uskoin löytäneeni viidenkympin kynnyksellä sen itselleni oikean kumppanin. Ajan mittaan hänelle selvisi, miten huonoiksi tilanteeni oli käymässä - yllätyksellinen työttömyys ja kaikki, mitä se tuo tullessaan - ja hän häipyi hiljalleen. En haluaisi ajatella näin, mutta ajattelen kuitenkin: hän oli luonut suhteen ihmiseen, jolla oli itsevarmuutta, omiksi tarpeiksi omaisuutta ja mukavat eläkepäivät odottamassa parinkymmenen vuoden kuluttua, mutta joka ei pahan päivän tullessa enää ollutkaan kiinnostava.
Nyt yritän selvitä päivästä toiseen valtavassa taloudellisessa ahdingossa, joka ei tule muuttumaan paremmaksi, koska olen työllistymiskelvoton ikäni vuoksi. Tahtomattani kuvittelen joka päivä (ja yö), millaista elämä olisi ollut, jos olisin säilyttänyt työni ja yksinkertaisen mutta mukavan elämäntapani ja löytänyt vierelleni kumppanin. Mutta näin tässä kävi: elämän perusta mureni ja rakkaus kävi ovella kurkistamassa, mutta pettyi näkemäänsä ja poistui. Harmittaa se, että vielä tässä iässä piti mennä haaveilemaan ja särkemään sydämensä.
Sinua en osaa neuvoa. Jos tapailemasi mies löytää töitä, kaikki voi muuttua hyväksi. Moni puhuu työnteosta välttämättömänä pahana ja riesana, mutta toden tullen työttömyys ja köyhyys syö itsetunnon ja rikkoo sielun.
Lukemattomat työttömät ovat parisuhteessa. Työttömyys tuo tullessaan paljon haittoja, erityisesti jos mielenterveys pettää. Ei se kuitenkaan kaikkien parisuhteita kaada.
Voisin olla ystävä, mutta en jäisi parisuhteeseen. Ei ole mitään syytä jakaa vuodetta ja koko elämää jonkun kanssa säälistä. Vähempikin tuki pitäisi riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ollut juuri tuollaisessa tilanteessa, eroa on vain se, että en ole itkenyt ja pyydellyt, eikä minulla ole rahaa tissutella.
Hän oli aivan ihana. Hänen aloitteestaan ryhdyimme tapailemaan, ja minä uskoin löytäneeni viidenkympin kynnyksellä sen itselleni oikean kumppanin. Ajan mittaan hänelle selvisi, miten huonoiksi tilanteeni oli käymässä - yllätyksellinen työttömyys ja kaikki, mitä se tuo tullessaan - ja hän häipyi hiljalleen. En haluaisi ajatella näin, mutta ajattelen kuitenkin: hän oli luonut suhteen ihmiseen, jolla oli itsevarmuutta, omiksi tarpeiksi omaisuutta ja mukavat eläkepäivät odottamassa parinkymmenen vuoden kuluttua, mutta joka ei pahan päivän tullessa enää ollutkaan kiinnostava.
Nyt yritän selvitä päivästä toiseen valtavassa taloudellisessa ahdingossa, joka ei tule muuttumaan paremmaksi, koska olen työllistymiskelvoton ikäni vuoksi. Tahtomattani kuvittelen joka päivä (ja yö), millaista elämä olisi ollut, jos olisin säilyttänyt työni ja yksinkertaisen mutta mukavan elämäntapani ja löytänyt vierelleni kumppanin. Mutta näin tässä kävi: elämän perusta mureni ja rakkaus kävi ovella kurkistamassa, mutta pettyi näkemäänsä ja poistui. Harmittaa se, että vielä tässä iässä piti mennä haaveilemaan ja särkemään sydämensä.
Sinua en osaa neuvoa. Jos tapailemasi mies löytää töitä, kaikki voi muuttua hyväksi. Moni puhuu työnteosta välttämättömänä pahana ja riesana, mutta toden tullen työttömyys ja köyhyys syö itsetunnon ja rikkoo sielun.
Lukemattomat työttömät ovat parisuhteessa. Työttömyys tuo tullessaan paljon haittoja, erityisesti jos mielenterveys pettää. Ei se kuitenkaan kaikkien parisuhteita kaada.
Millä tavalla kommenttisi liittyy minun kirjoitukseeni?
Nro 22
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täälläpä taas empaattista porukkaa liikenteessä...
Mitä sinä tekisit?
Jos ihminen on muutenkin mukava niin kuin ap kertoi, niin tietysti tutustuisin ja katsoisin mihin suhde johtaa. Toki kannustaisin myös työnhakuun ja itsestä huolehtimiseen, niin kuin aina. Mutta eihän tuo kommentti että että en jättäisi pitäisi mihinkään vaikuttaa. Mies on selvästi ap:sta kiinnostunut. Ei ole paljon suhteita tiedossa jos aina jättää sellaisen joka kiinnostuu.
Hän on aidosti kyllä sitoutunut ja välittää musta. On sanonut sen monta kertaa ääneen. Osaa olla myös yksin, mutta toisinaan se yksinäisyys sitten on liikaa. Mulla on kaksi teiniä, joten emme näe päivittäin.
Ap
Tarvitsee jonkun, ihan kenet vaan ja sinäkin kelpaat. Tosi ihana pohja parisuhteelle? Et toivo enempää? No sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ollut juuri tuollaisessa tilanteessa, eroa on vain se, että en ole itkenyt ja pyydellyt, eikä minulla ole rahaa tissutella.
Hän oli aivan ihana. Hänen aloitteestaan ryhdyimme tapailemaan, ja minä uskoin löytäneeni viidenkympin kynnyksellä sen itselleni oikean kumppanin. Ajan mittaan hänelle selvisi, miten huonoiksi tilanteeni oli käymässä - yllätyksellinen työttömyys ja kaikki, mitä se tuo tullessaan - ja hän häipyi hiljalleen. En haluaisi ajatella näin, mutta ajattelen kuitenkin: hän oli luonut suhteen ihmiseen, jolla oli itsevarmuutta, omiksi tarpeiksi omaisuutta ja mukavat eläkepäivät odottamassa parinkymmenen vuoden kuluttua, mutta joka ei pahan päivän tullessa enää ollutkaan kiinnostava.
Nyt yritän selvitä päivästä toiseen valtavassa taloudellisessa ahdingossa, joka ei tule muuttumaan paremmaksi, koska olen työllistymiskelvoton ikäni vuoksi. Tahtomattani kuvittelen joka päivä (ja yö), millaista elämä olisi ollut, jos olisin säilyttänyt työni ja yksinkertaisen mutta mukavan elämäntapani ja löytänyt vierelleni kumppanin. Mutta näin tässä kävi: elämän perusta mureni ja rakkaus kävi ovella kurkistamassa, mutta pettyi näkemäänsä ja poistui. Harmittaa se, että vielä tässä iässä piti mennä haaveilemaan ja särkemään sydämensä.
Sinua en osaa neuvoa. Jos tapailemasi mies löytää töitä, kaikki voi muuttua hyväksi. Moni puhuu työnteosta välttämättömänä pahana ja riesana, mutta toden tullen työttömyys ja köyhyys syö itsetunnon ja rikkoo sielun.
Kiitos kun jaoit tarinasi. Voin hyvin samaistua tähän. Voisin jopa kuvitella, että sinä olet tuo mies, ikä täsmää ja tarina muuten. Ja tuo kun kerroit, että hän ehkä löysi jonkun muun. Itse olen miettinyt, että millaista okisi jos siinä olisi joku juuri tuollainen . Mutta sitten samassa hetkessä se heti unohtuu. Ollaan nimittäin luotu joku maaginen yhteys, joka on jatkunut alusta asti. Joku meitä pitää yhdessä, se mikä se on selviää ehkä myöjhemmin.
Kun luin tarinasi, niin se saa yhä enemmän olemaan hänen tukena.
Kiitos sinulle! Ap
Vierailija kirjoitti:
Aika jyrkkiä kommentteja. Ymmärrän sen, ei siinä mitään. Monella teillä on varmasti asiat hyvin ja katsotte tätä avaustani ehkä vähön ylimielisesti - ettehän itse ole tässä tilanteessa.
Niin se tällä miehelläkin oli vielä pari vuotta sitten, katseli ja nyrpisteli työttömiä - ja nyt on itse siinä tilanteessa. Vetää kuulema nöyräksi.
En ole jättämässä häntä, mutta en myöskään kuormita itseäni liikaa hänen murheillaan. Yritän puskea ja kannustaa, mutta mitään en hänelle valmiiksi tee.
Jos olisin itse vastaavassa tilanteessa, niin hän ei mua hylkäis.
En nyrpistele työttömyyttä, vaan kiristämistä itsemurhauhkauksilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täälläpä taas empaattista porukkaa liikenteessä...
Tuo itsarilla uhkailu (jos jätät mut) on stereotyyppisen narsistin harjoittamaa manipulointia.
On ihan eri asia itkeä surkeuttaan kuin vannottaa toista jäämään samalla olettaen, että TIETENKIN TUO OLI KANSSANI VAIN RAHAN TAKIA. Eihän tunne-elämältään terve niin ajattele.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ollut juuri tuollaisessa tilanteessa, eroa on vain se, että en ole itkenyt ja pyydellyt, eikä minulla ole rahaa tissutella.
Hän oli aivan ihana. Hänen aloitteestaan ryhdyimme tapailemaan, ja minä uskoin löytäneeni viidenkympin kynnyksellä sen itselleni oikean kumppanin. Ajan mittaan hänelle selvisi, miten huonoiksi tilanteeni oli käymässä - yllätyksellinen työttömyys ja kaikki, mitä se tuo tullessaan - ja hän häipyi hiljalleen. En haluaisi ajatella näin, mutta ajattelen kuitenkin: hän oli luonut suhteen ihmiseen, jolla oli itsevarmuutta, omiksi tarpeiksi omaisuutta ja mukavat eläkepäivät odottamassa parinkymmenen vuoden kuluttua, mutta joka ei pahan päivän tullessa enää ollutkaan kiinnostava.
Nyt yritän selvitä päivästä toiseen valtavassa taloudellisessa ahdingossa, joka ei tule muuttumaan paremmaksi, koska olen työllistymiskelvoton ikäni vuoksi. Tahtomattani kuvittelen joka päivä (ja yö), millaista elämä olisi ollut, jos olisin säilyttänyt työni ja yksinkertaisen mutta mukavan elämäntapani ja löytänyt vierelleni kumppanin. Mutta näin tässä kävi: elämän perusta mureni ja rakkaus kävi ovella kurkistamassa, mutta pettyi näkemäänsä ja poistui. Harmittaa se, että vielä tässä iässä piti mennä haaveilemaan ja särkemään sydämensä.
Sinua en osaa neuvoa. Jos tapailemasi mies löytää töitä, kaikki voi muuttua hyväksi. Moni puhuu työnteosta välttämättömänä pahana ja riesana, mutta toden tullen työttömyys ja köyhyys syö itsetunnon ja rikkoo sielun.
Kiitos kun jaoit tarinasi. Voin hyvin samaistua tähän. Voisin jopa kuvitella, että sinä olet tuo mies, ikä täsmää ja tarina muuten. Ja tuo kun kerroit, että hän ehkä löysi jonkun muun. Itse olen miettinyt, että millaista okisi jos siinä olisi joku juuri tuollainen . Mutta sitten samassa hetkessä se heti unohtuu. Ollaan nimittäin luotu joku maaginen yhteys, joka on jatkunut alusta asti. Joku meitä pitää yhdessä, se mikä se on selviää ehkä myöjhemmin.
Kun luin tarinasi, niin se saa yhä enemmän olemaan hänen tukena.
Kiitos sinulle! Ap
Se maaginen yhteys: alkoholismi läheisriippuvuus
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täälläpä taas empaattista porukkaa liikenteessä...
Tuo itsarilla uhkailu (jos jätät mut) on stereotyyppisen narsistin harjoittamaa manipulointia.
On ihan eri asia itkeä surkeuttaan kuin vannottaa toista jäämään samalla olettaen, että TIETENKIN TUO OLI KANSSANI VAIN RAHAN TAKIA. Eihän tunne-elämältään terve niin ajattele.
Jokaisella joka vähänkään on ahdingossa, on varmasti näitä itsetuhoajatuksia. Itselläkin on ollut aiemmassa suhteessa, jossa silloinen kumppani sanoi että "jos tapat itsesi niin katsokin etten minä ole se syy".
Tämä nykyinen ei varsinaisesti sanonut nöin, totesi että enemmän olisi näitä ajatuksia, jos ei olis joku syy jota varten elää.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ollut juuri tuollaisessa tilanteessa, eroa on vain se, että en ole itkenyt ja pyydellyt, eikä minulla ole rahaa tissutella.
Hän oli aivan ihana. Hänen aloitteestaan ryhdyimme tapailemaan, ja minä uskoin löytäneeni viidenkympin kynnyksellä sen itselleni oikean kumppanin. Ajan mittaan hänelle selvisi, miten huonoiksi tilanteeni oli käymässä - yllätyksellinen työttömyys ja kaikki, mitä se tuo tullessaan - ja hän häipyi hiljalleen. En haluaisi ajatella näin, mutta ajattelen kuitenkin: hän oli luonut suhteen ihmiseen, jolla oli itsevarmuutta, omiksi tarpeiksi omaisuutta ja mukavat eläkepäivät odottamassa parinkymmenen vuoden kuluttua, mutta joka ei pahan päivän tullessa enää ollutkaan kiinnostava.
Nyt yritän selvitä päivästä toiseen valtavassa taloudellisessa ahdingossa, joka ei tule muuttumaan paremmaksi, koska olen työllistymiskelvoton ikäni vuoksi. Tahtomattani kuvittelen joka päivä (ja yö), millaista elämä olisi ollut, jos olisin säilyttänyt työni ja yksinkertaisen mutta mukavan elämäntapani ja löytänyt vierelleni kumppanin. Mutta näin tässä kävi: elämän perusta mureni ja rakkaus kävi ovella kurkistamassa, mutta pettyi näkemäänsä ja poistui. Harmittaa se, että vielä tässä iässä piti mennä haaveilemaan ja särkemään sydämensä.
Sinua en osaa neuvoa. Jos tapailemasi mies löytää töitä, kaikki voi muuttua hyväksi. Moni puhuu työnteosta välttämättömänä pahana ja riesana, mutta toden tullen työttömyys ja köyhyys syö itsetunnon ja rikkoo sielun.
Kiitos kun jaoit tarinasi. Voin hyvin samaistua tähän. Voisin jopa kuvitella, että sinä olet tuo mies, ikä täsmää ja tarina muuten. Ja tuo kun kerroit, että hän ehkä löysi jonkun muun. Itse olen miettinyt, että millaista okisi jos siinä olisi joku juuri tuollainen . Mutta sitten samassa hetkessä se heti unohtuu. Ollaan nimittäin luotu joku maaginen yhteys, joka on jatkunut alusta asti. Joku meitä pitää yhdessä, se mikä se on selviää ehkä myöjhemmin.
Kun luin tarinasi, niin se saa yhä enemmän olemaan hänen tukena.
Kiitos sinulle! Ap
Se maaginen yhteys: alkoholismi <-> läheisriippuvuus
Niin kai sit, ap
Eli olet siis löytänyt ikääntyvän juopon joka on satuillut sinulle historiansa ja nyt haluaa jatkaa suhdetta kun uhkaat lähteä. News flash ne tekee tuon kaikille. Nuo itkut on osa parkiaisen roolia mitä ne vetää. Juopot on läheisriippuvaisia ja hän vain käyttäytyy noin riippuvuutensa takia. Hänellä on uusi satujen kuuntelija sinun tilallasi hyvin pian.
Miten ap selität, että vaikka teillä on "maaginen yhteys", miehen itsemurhalla uhkailu saa sinut laittamaan viestin av:lle. Toivoitko, että vastaukset olisivat toisenlaisia ja olisit saanut tukea suhteeseen jäämiselle, vaikka syvältä sisimmästäsi kumpuaa miehestä varoittava ääni?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täälläpä taas empaattista porukkaa liikenteessä...
Mitä sinä tekisit?
Pitäisin ystävänä, mutta jäädyttäisin seksisuhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ollut juuri tuollaisessa tilanteessa, eroa on vain se, että en ole itkenyt ja pyydellyt, eikä minulla ole rahaa tissutella.
Hän oli aivan ihana. Hänen aloitteestaan ryhdyimme tapailemaan, ja minä uskoin löytäneeni viidenkympin kynnyksellä sen itselleni oikean kumppanin. Ajan mittaan hänelle selvisi, miten huonoiksi tilanteeni oli käymässä - yllätyksellinen työttömyys ja kaikki, mitä se tuo tullessaan - ja hän häipyi hiljalleen. En haluaisi ajatella näin, mutta ajattelen kuitenkin: hän oli luonut suhteen ihmiseen, jolla oli itsevarmuutta, omiksi tarpeiksi omaisuutta ja mukavat eläkepäivät odottamassa parinkymmenen vuoden kuluttua, mutta joka ei pahan päivän tullessa enää ollutkaan kiinnostava.
Nyt yritän selvitä päivästä toiseen valtavassa taloudellisessa ahdingossa, joka ei tule muuttumaan paremmaksi, koska olen työllistymiskelvoton ikäni vuoksi. Tahtomattani kuvittelen joka päivä (ja yö), millaista elämä olisi ollut, jos olisin säilyttänyt työni ja yksinkertaisen mutta mukavan elämäntapani ja löytänyt vierelleni kumppanin. Mutta näin tässä kävi: elämän perusta mureni ja rakkaus kävi ovella kurkistamassa, mutta pettyi näkemäänsä ja poistui. Harmittaa se, että vielä tässä iässä piti mennä haaveilemaan ja särkemään sydämensä.
Sinua en osaa neuvoa. Jos tapailemasi mies löytää töitä, kaikki voi muuttua hyväksi. Moni puhuu työnteosta välttämättömänä pahana ja riesana, mutta toden tullen työttömyys ja köyhyys syö itsetunnon ja rikkoo sielun.
Kiitos kun jaoit tarinasi. Voin hyvin samaistua tähän. Voisin jopa kuvitella, että sinä olet tuo mies, ikä täsmää ja tarina muuten. Ja tuo kun kerroit, että hän ehkä löysi jonkun muun. Itse olen miettinyt, että millaista okisi jos siinä olisi joku juuri tuollainen . Mutta sitten samassa hetkessä se heti unohtuu. Ollaan nimittäin luotu joku maaginen yhteys, joka on jatkunut alusta asti. Joku meitä pitää yhdessä, se mikä se on selviää ehkä myöjhemmin.
Kun luin tarinasi, niin se saa yhä enemmän olemaan hänen tukena.
Kiitos sinulle! Ap
Kiva, että sait kokemuksestani uutta näkökulmaa tai ainakin ajattelemisen aihetta. Kommentoijilta usein unohtuu se, että kaikki ei ole aivan niin mustavalkoista kuin ensi silmäyksellä vaikuttaa olevan. Moni näkyy innostuneen tuomitsemaan tapailemasi miehen muitta mutkitta alkoholistiksi ja mielenterveysongelmaiseksi, vaikkei hän välttämättä ole kumpaakaan, ainakaan vielä. Hän on suuren elämänmuutoksen kokenut ja selvästi sitä pelästynyt ihminen, joka ei tiedä, mihin suuntaa edetä tai minne elämä väkisin vie.
Tämä minuun vakavissaan suhdetta luonut ihminen ei löytänyt jotakuta muuta, hän ei vain halunnut enää olla minun kanssani. On kieltämättä helpompi ajatella, että hän jätti minut minun kelpaamattomuuteni vuoksi eikä jonkun toisen, paremman, vuoksi; kaipauksen vielä kestää, kun on koko ikänsä elellyt sinkkuna, mutta mustasukkaisuutta ei tähän kaaokseen enää tarvita.
Nro 22
Hän ei ole koskaan lainannut rahaa. Ruoat ja se harva kerta kun käydään syömässä maksetaan puoliks. Ap