En pysty jakamaan akateemisia onnistumisia duunarivanhempieni kanssa

Vierailija kirjoitti:

Yritä kertoa onnistumisesi heidän ymmärtämällään kielellä ja riittävästi lyhyesti.

Heidän voi olla vaikea iloita, jos ei ymmärrä mistä oli kyse.

Mieti jos et itse pelaisi esim golfia ja joku selittää tunnin golf-termistöllä sinulle miten hänen golf-kisansa meni. Voi olla, että selityksen jälkeen mietit, että öö voittikohan se vai ei. Vaikea siinä on tuuletella mukana. Mutta jos toinen kertoo, että onnistui lyömään joka reiällä paremmin kuin muut ja voitti kilpailun, niin kaikki ymmärtää.

Fiksu osaa sovittaa juttujansa kuulijakunnalle sopivaksi.

Tässä hyvä vinkki!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä yritä jakaa sellaista, mikä ei ole Jaettavissa. jaa heidän kanssaan jotain sellaisia asioita, jotka ovat heille jaettavissa.

Mutta tottakai sun työ joustaa enemmän kuin sisartesi. Olet todennäköisesti esimiesasemassa ja sulla on joko kokonaistyöaika tai vähintään liukuma. Se on akateemisen työn etuja.

Itselle kun nämä onnistumiset ovat tärkeitä, niin haluaisin niitä myös vanhemmilleni jakaa. Aiemmin en kertonut oikeastaan mitään, mutta sitten päätin, että nämä ovat niitä omia onnen hetkiä, niin totta kai ne jaan. Viime viikolla äitini kertoi, kuinka onnellinen oli, kun löysi lenkiltä koiran kanssa 2 tyhjää pulloa. Sai panttina 30 senttiä, kun palautti kauppaan. Iloitsin tästäkin ja sanoin, että olipas hyvä löytö.

-ap

Sinä ja sinun tyhjänpäiväiset onnistumisesi. Korjaa itsetuntosi ja tee elämästäsi monipuolista, niin ei tarvitse jollain maakuntayliopiston pseudotieteiden kupongeilla itseään pönkittää.

Vierailija kirjoitti:

Joo, tuttua. Vanhempani kommentoivat aina "hohhoijaa" jos edes yritän kertoa jotain ja äiti on kertonut naureskellen, ettei osaa edes kertoa mitä minä teen työkseni, muuta kuin tittelin ja ehkä että istun paljon palavereissa. (Jos yrittäisin kertoa, seuraisi näyttävää haukottelua.) En usko, että edes tietävät minkä alan hommia tarkalleen ottaen teen, koska eivät ole koskaan jaksaneet kuunnella niin pitkään.

Kyse ei ole siitä, että eivät pystyisi ymmärtämään, vaan jostain asennevammasta tai tuo on joku puolustusmekanismi tai jotain, en minä tiedä, enkä pysty ymmärtämään. Minä itse pidän kaikkea työtä arvokkaana ja etenkin arvostan vanhempieni ammatteja, tekevät kummatkin tärkeää työtä.

”Hohhoijjaa” on kyllä niin törkeää! Meillä taas vanhempien osalta syvä hiljaisuus ja lasittunut katse alaviistoon. Tuon hiljaisuuden pystyy rikkomaan jatkamalla: ”Ajoiko Kimi tänään aika-ajoissa paalulle?”. Sitten jutellaan Kimistä ja äiti kommentoi Minttua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen akateemisen perheen lapsi ja kouluttautunu tohtoriksi asti. Mies on duunaritaustainen. Appivanhemmat väheksyvät työtäni toistuvasti, se ei ole oikeaa työtä koska siinä ei tule hiki. Enkä siis oikeastaa lomiakaan tarvitsisi, kun on niin "helppo työ". 

Enemmän kertoo heistä ja heidän maailmankuvansa suppeudesta kuin minusta. 

Ja sit toisaalta, omat vanhempani ovat samalla alalla kuin akateeminen siskoni, ja tietysti pitävät hänen työtään raskaampana kuin mikään muu. Jokaisen on taipumus nähdä se oma hommansa kaikkein vaativimpana.  Inhimillistä kait.

Pitääkö työn vaativuudesta kilpailla? Onko kansainvälisesen yhtiön johdossa raskaampaa kuin perhekodissa, johon sijoitetaan vaikeassa huumekierteessä olevia? Vai pitääkö noita edes verrata? 

Ei mielestäni tarvitse kilpailla työn vaativuudesta tai raskaudesta. Mielestäni kaikki työ on arvokasta. Mutta en ymmärrä myöskään toisen työn vähättelyä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joissain perheissä jopa jätetään kertomatta lapsen koulutus tutuille tai valehdellaan se matalammaksi.

Tämäkin koettu! Olin joskus uutisissa asiantuntijana, niin mutkan kautta kuulin, että se oli itsensä tyrkyttämistä.

-ap

Mäkin esiinnyn säännöllisesti televisiossa ja minun tapauksessani vasta se on selvittänyt, etten vaan kaada kahvia. Tämäkin vaati sen, että vanhempieni naapurit kävivät kehaisemassa ”Martin tyttöä”.

Terveisiä Kainuun herravihamailta. Luojan kiitos puolisoni on maaseudulla kuin kotonaan. Siinä missä hän on tyypillinen ”latteisä” kaupungissa, hän osaa ampua. Vähän sokeroi tätä kokonaisuutta.

Kaikissa kolkytluvun "kevyissä" kirjoissa on aina "agronomi" ja sille vähän kumarrellaan kotikylällä kun on koulutettu ja ylempää kastia. Ap on tämä agronomi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joissain perheissä jopa jätetään kertomatta lapsen koulutus tutuille tai valehdellaan se matalammaksi.

Tämäkin koettu! Olin joskus uutisissa asiantuntijana, niin mutkan kautta kuulin, että se oli itsensä tyrkyttämistä.

-ap

Mäkin esiinnyn säännöllisesti televisiossa ja minun tapauksessani vasta se on selvittänyt, etten vaan kaada kahvia. Tämäkin vaati sen, että vanhempieni naapurit kävivät kehaisemassa ”Martin tyttöä”.

Terveisiä Kainuun herravihamailta. Luojan kiitos puolisoni on maaseudulla kuin kotonaan. Siinä missä hän on tyypillinen ”latteisä” kaupungissa, hän osaa ampua. Vähän sokeroi tätä kokonaisuutta.

Tämä on jotain koodikieltä kaikille akateemisille?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joissain perheissä jopa jätetään kertomatta lapsen koulutus tutuille tai valehdellaan se matalammaksi.

Tämäkin koettu! Olin joskus uutisissa asiantuntijana, niin mutkan kautta kuulin, että se oli itsensä tyrkyttämistä.

-ap

Mäkin esiinnyn säännöllisesti televisiossa ja minun tapauksessani vasta se on selvittänyt, etten vaan kaada kahvia. Tämäkin vaati sen, että vanhempieni naapurit kävivät kehaisemassa ”Martin tyttöä”.

Terveisiä Kainuun herravihamailta. Luojan kiitos puolisoni on maaseudulla kuin kotonaan. Siinä missä hän on tyypillinen ”latteisä” kaupungissa, hän osaa ampua. Vähän sokeroi tätä kokonaisuutta.

Tämä on jotain koodikieltä kaikille akateemisille?

Naiset ovat hyvin tietoisia näistä. Koko elämä on vastakkainasettelujen rakentamista sekä itsen ja muiden arvottamista. Nyt tiedämme, että ainakin akateemisuus, kaupungissa asuminen ja televisiossa esiintyminen tekevät ihmisestä paremman.

Minä en ole edes yrittänyt jakaa mitään. Jo se kun kerroin päässeeni yliopistoon, sain vastaukseksi onnittelujen sijaan 'aha'.

Itse olen tutkijana lääketeollisuudessa. En kyllä muista, että olisin koskaan puhunut perheeni tai muidenkaan kanssa työstäni sen kummempaa kuin että koetetaan kehittää patenttilääkkeitä ja jos joskus onnistutaan, niin kerron sitten.

Muuten jutellaan kaikesta maan ja taivaan välillä, käydään kalassa, lenkillä, lasketellaan Tahkolla, tavataan vanhoja tuttuja jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kuin joku jo totesi: tervetuloa luokkaretkijoukkueeseen.

Kiitos, täällä taitaa olla tungosta!

-ap

Täällä ilmoittautuu yksi lisää. Älä sure, ajan kanssa tuo helpottaa, nimittäin sitä hyväksyy sen, että omat vanhemmat on jo vanhoja. Ei odota enää heiltä hyväksyntää tai huolenpitoa, vaan sen sijaan antaa heille huomiota ja huolenpitoa.

Aloin puhua asioista jotka he ymmärsivät, kielellä joka oli heille tuttu. Heillä oli vielä paljon annettavaa, valitettavasti kaikkea ei voi jakaa vanhempien kanssa luokkaretkellä, se on kuin postikortti maasta jossa he eivät ole koskaan käyneet.

Minun ja lapseni välillä tilanne on jo toinen, meillä on "vain" sukupolviero, ei luokkaeroa. Voimme jakaa opiskelun, urakehityksen ja asiantuntijatyön aiheita.

Vierailija kirjoitti:

Niin kuin joku jo totesi: tervetuloa luokkaretkijoukkueeseen.

Luokkaretki-käsite on kotoisin Ruotsista ja sopii sinne paljon paremmin. Yhteiskunta on enemmän jakaantunut, vaikka sitä onkin yritetty verhota kansankodin kaapuun.

Välttelen puhumasta töistä aina! En halua jutella niistä edes parhaiden kavereiden kanssa, paitsi jos on kyseessä joku hullunkurinen juttu.

Ihmeellisiä vanhempia. Minä ja mieheni   olemme duunareita ja lapset akateemisia. Oikein hyvin osaamme heidän kanssaan jutelle ja ymmärrämme kyllä mitä noin suunnilleen tekevät töikseen. Ja sen tarkemmin ei toisten töitä monesti tiedetäkään, ellei itse olla ihan samoissa hommissa.

Minun oma työ on terveydenhuollossa, kuntoutuspuolelle ja sekin näyttää suurimmalle osalle ihmisiä olevan ihan hebreaa. Ei lapsetkaan tarkalleen tiedä, mitä minä päivät pitkät töissä teen, niin ei kai minunkaan tarvitse prikulleen tietää mitä lapset töissään tekee, eivät hekään tarkkaan tiedä mitä minä teen.

Jos minä kertoisin ap:lle miten tyytyväinen olen siitä , että sain sen hemin pysymään pystyssä ihan omin apuinsa, niin tuskin se ap:lle paljoakaan merkkaisi. 

Jokaisella on töissä omat juttunsa, eikä niitä toisten töiden hienouksia aina ymmärretä, kun ollaan eri alalla. Aina ei ole kyse koulutustasoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kuin joku jo totesi: tervetuloa luokkaretkijoukkueeseen.

Luokkaretki-käsite on kotoisin Ruotsista ja sopii sinne paljon paremmin. Yhteiskunta on enemmän jakaantunut, vaikka sitä onkin yritetty verhota kansankodin kaapuun.

Suomalainen yhteiskunta jakautuu parhaillaankin hyvin voimakkaasti. Jopa niin, että ääripäät ovat niin polarisoituneet ettei niillä ole enää käytännössä mitään yhteistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä yritä jakaa sellaista, mikä ei ole Jaettavissa. jaa heidän kanssaan jotain sellaisia asioita, jotka ovat heille jaettavissa.

Mutta tottakai sun työ joustaa enemmän kuin sisartesi. Olet todennäköisesti esimiesasemassa ja sulla on joko kokonaistyöaika tai vähintään liukuma. Se on akateemisen työn etuja.

Itselle kun nämä onnistumiset ovat tärkeitä, niin haluaisin niitä myös vanhemmilleni jakaa. Aiemmin en kertonut oikeastaan mitään, mutta sitten päätin, että nämä ovat niitä omia onnen hetkiä, niin totta kai ne jaan. Viime viikolla äitini kertoi, kuinka onnellinen oli, kun löysi lenkiltä koiran kanssa 2 tyhjää pulloa. Sai panttina 30 senttiä, kun palautti kauppaan. Iloitsin tästäkin ja sanoin, että olipas hyvä löytö.

-ap

Totut vähitellen etkä yritäkään jakaa sellaista, joka menee yli toisten hilseen. Aikuistuminen tekee kipeää, mutta niinhän kaikki muutos. Toisaalta voit sitten nauttia yksinkertaisemmista iloista kotiväkesi kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä sinä tänne tulet asiaa vatvomaan? Emme ole sinun perhettäsi, joten emme voi asialle mitään. Kai sinä nyt edes oman perheesi kanssa osaat jutella asiasta?

Sehän se, kun ei voi, ei ole välttämättä ketään koko suvussa, tuttavissa tai ystäväpiirissä.

Eikä opiskelukavereilla ollut samanlaista työläistaustaa, heillä ei ollut mitään ongelmaa.

-toinen luokkaretkeläinen-

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä sinä tänne tulet asiaa vatvomaan? Emme ole sinun perhettäsi, joten emme voi asialle mitään. Kai sinä nyt edes oman perheesi kanssa osaat jutella asiasta?

Sehän se, kun ei voi, ei ole välttämättä ketään koko suvussa, tuttavissa tai ystäväpiirissä.

Eikä opiskelukavereilla ollut samanlaista työläistaustaa, heillä ei ollut mitään ongelmaa.

-toinen luokkaretkeläinen-

Sanoo perheelle, että älkää viitsikö väheksyä työtäni, se tuntuu ikävältä. Siinä se. Luokkaretkipelleilyt voi unohtaa ja puhua kuin normaalisti ihmisten kesken.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kuin joku jo totesi: tervetuloa luokkaretkijoukkueeseen.

Kiitos, täällä taitaa olla tungosta!

-ap

Täällä ilmoittautuu yksi lisää. Älä sure, ajan kanssa tuo helpottaa, nimittäin sitä hyväksyy sen, että omat vanhemmat on jo vanhoja. Ei odota enää heiltä hyväksyntää tai huolenpitoa, vaan sen sijaan antaa heille huomiota ja huolenpitoa.

Aloin puhua asioista jotka he ymmärsivät, kielellä joka oli heille tuttu. Heillä oli vielä paljon annettavaa, valitettavasti kaikkea ei voi jakaa vanhempien kanssa luokkaretkellä, se on kuin postikortti maasta jossa he eivät ole koskaan käyneet.

Minun ja lapseni välillä tilanne on jo toinen, meillä on "vain" sukupolviero, ei luokkaeroa. Voimme jakaa opiskelun, urakehityksen ja asiantuntijatyön aiheita.

En ole huomannut mitään ihme eroa vanhempieni ja itseni välillä, vaikka olen sisarieni tavoin pitkälle opiskellut toisin kuin he. Ollaan kaikki ihan "fiksuja" tavallisia ihmisiä, joilla ei kenelläkään ole oppiarvot nousseet päähän.

Samoin lasteni kanssa puheenaiheet ovat ihan muuta kuin urakehitysjuttuja. Onneksi!

Siis miten teitä uutisissa olleita asiantuntijoita ja ap:TA sitten tulisi kohdella? Tuuletella, teititellä, heitellä wau-efektejä kun olette paikalla, jotenkin osoittaa omaa alemmuuttaan teitä akateemisia ja asiantuntijoita kohtaan? Mikä olisi oikea tapa ja olisiko sekään riittävä buustaamaan teidän egoanne? Punaista mattoa etsimään kun tulette käymään ja varmistaa että koko kylä tietää että ”meidän Maija se onkin kuulkaa akateeminen”?