En pysty jakamaan akateemisia onnistumisia duunarivanhempieni kanssa

Vierailija kirjoitti:

Omat duunarivanhempani ovat aina kannustaneet ja etenkin äiti ymmärtää työn rankkuuden (stressi, vastuu, aikataulut, jatkuva uudistuminen, tiukka fokus ja keskittyminen jne.), vaikka ei mitään fyysisesti raskasta tehdäkään. Isä on vähän sellainen, että tietokoneen ääressä "istuminen" ei voi olla mitenkään raskasta. Mutta ei pahantahtoisesti. Ei vain oikeasti ymmärrä, mitä ko työ on ja miten paljon se vaatii. Nimenomaan henkisellä ja osaamispuolella.

Sitten usein "vähätellään" vaativia töitä, koska kun omaa tosi kovan paineensietokyvyn, eivät isotkaan haasteet saa murtumaan. Sitten luullaan, että työ on "helppoa", kun "noin rennosti ottaa". Tosiasiassa on oppinut käsittelemään tosi kovaa stressiä ja paineita. On osaamiseltaan ja henkiseltä kantiltaan ns tehtävän tasalla, että pystyy pitämään pään kylmänä. Ulkopuolinen ei voi taaskaan ymmärtää, ellei ole itse ollut vaikka esimiesasemassa tai vaikka vähintäänkin kohtuukokoisen firman toimitusjohtajana. Sitä on niin helppo vähätellä jotain mitä ei ole itse tehnyt.

Hyvin kiteytit ajatuksiani.

-ap

Minä olen akateemisen perheen lapsi ja kouluttautunu tohtoriksi asti. Mies on duunaritaustainen. Appivanhemmat väheksyvät työtäni toistuvasti, se ei ole oikeaa työtä koska siinä ei tule hiki. Enkä siis oikeastaa lomiakaan tarvitsisi, kun on niin "helppo työ". 

Enemmän kertoo heistä ja heidän maailmankuvansa suppeudesta kuin minusta. 

Ja sit toisaalta, omat vanhempani ovat samalla alalla kuin akateeminen siskoni, ja tietysti pitävät hänen työtään raskaampana kuin mikään muu. Jokaisen on taipumus nähdä se oma hommansa kaikkein vaativimpana.  Inhimillistä kait.

Miksi te itse ajattelette, että työn pitäisi olla raskasta ja raskaaksi tunnustettua? Mitä se tuo lisää työn arvostukseen? Eikö parempi olisi, että se olisi merkityksellistä, mielenkiintoista ja omalle osaamistasolle sopiaa (ts. ei liian raskasta eikä liian helppoa, vaan sopivaa)

Katkaise välisi vanhempiisi muutamaksi vuodeksi. Kummasti alkavat kiinnostua saavutuksistasi piristävän tauon jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa vähän vanhempien aliarvioimiselta. Harvoin akateemisten jutut niin ihmeellisen ufoja ovat, etteivät vanhemmat niitä ymmärtäisi edes jollakin tapaa. Enkä jaksa uskoa siihenkään, että oman lapsen tekemiset eivät jaksaisi kiinnostaa lainkaan.

Kyllä minä kyselen lasten opinnoista ja ryhmätöiden etenemisestä, kandeista, kypsäreistä ja graduista. Kaikesta voi keskustella ainakin yleisellä tasolla ja aivan varmasti vanhempia kiinnostaa mitä omalle muksulle kuuluu.

Joskus se ongelma onkin sisarukset. 

Eli siis perheessä duunarivanhemmat, sekä kolme lasta - kokki, hoitsu, ja joku humanistisiä lukenut. Johan nyt noilla tiedoilla varmaan joku tunnistaakin perheen, ainakin jos joku perheenjäsen itse sattuu palstoille. Sitten voittekin keskustella aiheesta kasvotusten, niinkuin olisi koko ajan pitänytkin.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen akateemisen perheen lapsi ja kouluttautunu tohtoriksi asti. Mies on duunaritaustainen. Appivanhemmat väheksyvät työtäni toistuvasti, se ei ole oikeaa työtä koska siinä ei tule hiki. Enkä siis oikeastaa lomiakaan tarvitsisi, kun on niin "helppo työ". 

Enemmän kertoo heistä ja heidän maailmankuvansa suppeudesta kuin minusta. 

Ja sit toisaalta, omat vanhempani ovat samalla alalla kuin akateeminen siskoni, ja tietysti pitävät hänen työtään raskaampana kuin mikään muu. Jokaisen on taipumus nähdä se oma hommansa kaikkein vaativimpana.  Inhimillistä kait.

Pitääkö työn vaativuudesta kilpailla? Onko kansainvälisesen yhtiön johdossa raskaampaa kuin perhekodissa, johon sijoitetaan vaikeassa huumekierteessä olevia? Vai pitääkö noita edes verrata? 

Vierailija kirjoitti:

Eli siis perheessä duunarivanhemmat, sekä kolme lasta - kokki, hoitsu, ja joku humanistisiä lukenut. Johan nyt noilla tiedoilla varmaan joku tunnistaakin perheen, ainakin jos joku perheenjäsen itse sattuu palstoille. Sitten voittekin keskustella aiheesta kasvotusten, niinkuin olisi koko ajan pitänytkin.

Kuvitteletko tuon yhdistelmän olevan kovinkin ainutlaatuinen maassa, jossa on miljoonia ihmisiä? :D

No, kerropa mikä on asiantuntijatyö? Sehän voi olla mitä vaan, vaikutat itse täydeltä m... lta. En tunne yhtään akateemista, joka olisi noin tärkeä, kaikki osaavat keskustella kenen tahansa kanssa, kertoa vaikka lapselle mitä tekevät.

Hoitajana voin sanoa, että voihan hoitaja jäädä kotiin kuljettamaan mummoa sairaalaan tai tulla illalla kahvikutsuille kun muutenkin on epäsäännöllisesti töissä, ei vaan mene illalla töihin.

Kerro kuinka paljon saat palkkaa. Rahan arvon ymmärtää jokainen.

Vierailija kirjoitti:

Katkaise välisi vanhempiisi muutamaksi vuodeksi. Kummasti alkavat kiinnostua saavutuksistasi piristävän tauon jälkeen.

Tai sitten ap alkaa miettiä, olisiko hänen omassa asenteessaankin syytä pahaanoloon.

Et tietenkään, ei ne ymmärrä että sanelet.

Vierailija kirjoitti:

Kerro kuinka paljon saat palkkaa. Rahan arvon ymmärtää jokainen.

Auttaa hetkeksi, kunnes tulee kysymys: ”Miten noin helpolla voi tienata noin paljon”?

Miksi tämä akateemisuus pitäisi aina jotenkin jalustalle nostaa? Eikä lähes kenenkään duuni ole niin mielenkiintoinen että siitä jaksaisi niin hirveästi jutella.

Omassa tapauksessa vanhemmat kyllä kannustavat opiskelemaan, koska eivät tahtoisi minun päätyvän mihinkään rankkaan työhön jossa itse ovat olleet. Muuten heidän on sitten aika vaikeaa ymmärtää kaikkia asioita, kun ne ovat heille vieraita. Oikeastaan meillä on silti paremminkin niin ettei se "duunaritausta" ole sen ymmärryksen esteenä vaan me olemme muutenkin todella erilaisia ihmisiä ja jos itse puhun jostain asiasta niin tulee helposti se tilanne ettei meillä ole mitään annettavaa toisillemme. Äitini puhuu arikpäivän jutuista ja isäni vielä enemmän ja itse tykkäisin pohtia kaikkia vaikeita ja tieteellisiäkin juttuja mitä he eivät sitten jaksa miettiä yhtään. Toisaalta tähän ei varmasti ole mikään koulutustausta ainoana syynä vaan ihmiset ovat vaan erilaisia ja jotkut opiskelevat itse paljon joten ammattia ei voi katsoa. 

Yritä kertoa onnistumisesi heidän ymmärtämällään kielellä ja riittävästi lyhyesti.

Heidän voi olla vaikea iloita, jos ei ymmärrä mistä oli kyse.

Mieti jos et itse pelaisi esim golfia ja joku selittää tunnin golf-termistöllä sinulle miten hänen golf-kisansa meni. Voi olla, että selityksen jälkeen mietit, että öö voittikohan se vai ei. Vaikea siinä on tuuletella mukana. Mutta jos toinen kertoo, että onnistui lyömään joka reiällä paremmin kuin muut ja voitti kilpailun, niin kaikki ymmärtää.

Fiksu osaa sovittaa juttujansa kuulijakunnalle sopivaksi.

Vierailija kirjoitti:

Miksi tämä akateemisuus pitäisi aina jotenkin jalustalle nostaa? Eikä lähes kenenkään duuni ole niin mielenkiintoinen että siitä jaksaisi niin hirveästi jutella.

Just niin. Mä en halua puhua vapaa-ajalla omista työasioistani enkä halua kuulla muidenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli siis perheessä duunarivanhemmat, sekä kolme lasta - kokki, hoitsu, ja joku humanistisiä lukenut. Johan nyt noilla tiedoilla varmaan joku tunnistaakin perheen, ainakin jos joku perheenjäsen itse sattuu palstoille. Sitten voittekin keskustella aiheesta kasvotusten, niinkuin olisi koko ajan pitänytkin.

Kuvitteletko tuon yhdistelmän olevan kovinkin ainutlaatuinen maassa, jossa on miljoonia ihmisiä? :D

En sanonut 'ainutlaatuinen', mutta sen verran harvinainen kyllä, ettei kovin montaa ole juuri noilla spekseillä. 

Joo, tuttua. Vanhempani kommentoivat aina "hohhoijaa" jos edes yritän kertoa jotain ja äiti on kertonut naureskellen, ettei osaa edes kertoa mitä minä teen työkseni, muuta kuin tittelin ja ehkä että istun paljon palavereissa. (Jos yrittäisin kertoa, seuraisi näyttävää haukottelua.) En usko, että edes tietävät minkä alan hommia tarkalleen ottaen teen, koska eivät ole koskaan jaksaneet kuunnella niin pitkään.

Kyse ei ole siitä, että eivät pystyisi ymmärtämään, vaan jostain asennevammasta tai tuo on joku puolustusmekanismi tai jotain, en minä tiedä, enkä pysty ymmärtämään. Minä itse pidän kaikkea työtä arvokkaana ja etenkin arvostan vanhempieni ammatteja, tekevät kummatkin tärkeää työtä.

Mitä ihmettä sinä tänne tulet asiaa vatvomaan? Emme ole sinun perhettäsi, joten emme voi asialle mitään. Kai sinä nyt edes oman perheesi kanssa osaat jutella asiasta?