Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En pysty jakamaan akateemisia onnistumisia duunarivanhempieni kanssa
10.11.2019 |
Tiedetään, typerä otsikko ja aloitus, mutta kyllä tämä harmittaa edelleen minua.
Olen siis duunariperheen ainoa yliopistosta valmistunut lapsi. Sisarukset kävivät ammattikoulun ja ovat hoitaja ja kokki. Itse opiskelin humanistista alaa ja olen aina ollut hyvissä töissä (kiitos duunaritaustan, arvostan työtä!). Kuitenkaan en pysty jakamaan onnistumisiani vanhempieni kanssa. He eivät joko ymmärrä asioitani, tai heille ne ovat merkityksettömiä.
Esim. He eivät arvosta työtäni. Olen hyvässä tehtävässä yksityisellä sektorilla, mutta työni on kuulemma ”paperin pyöritystä” ja voin olla töistä koska vain pois, koska en kuitenkaan tee mitään hyödyllistä. Etäpäivät ovat laiskottelua varten ja sisaruksieni työvuorolistat ovat paljon tärkeämpiä, niitä kun ei voi muutella kuin kysymällä pomolta! Arvatenkin minun työni joustaa, sisarteni ei.
Perheessämme on muuten hyvät välit, mutta harmittaa, ettei työtäni arvosteta. He itse kuitenkin kannustivat minua yliopisto-opintoihin.
Kommentit (359)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä ja erikoista te juttelette vapaa-ajalla, kun ette ymmärrä toisianne? Varsin outoa.
Mun mummi 95v on käynyt 5v kansakoulua, molemmat vanhemmat väitelleet tohtoriksi, itse olen käsityöläinen ja tytär kirjoitti viime keväänä ylioppilaaksi, eikä meillä koskaan ole ollut vastaavia ongelmia.
Ja jos joku ei ymmärrä jotakin asiaa, niin se kerrotaan mitä se tarkoittaa.Ettet vain ongelmattomuudesta tekisi ongelmaa. Vai käytätkö vapaa-ajalla puhekielessä ammattitermejä yms. jotka eivät aukene niille, jotka ei ole asian kanssa tekemisissä, niin kuin tekee naapurini, joka tuntuu pitävän sitä jotenkin sivistyneenä.
Ammattitermit eivät liity oikeastaan mitenkään akateemisuuteen. Kyse on enemmänkin käsitteellisestä ajattelusta ja eri tasoilla liikkumisesta ja assosioimisesta. Ammattilainen hallitsee yhden alan, akateeminen tuntee ja ymmärtää vähintään paria alaa eli on ns. yleissivistynyt eikä vain yhden asian osaaja.
Keskiverto akateeminen on kaikkea muuta kuin yleissivistynyt. Suurin osa höpöaineiden opiskelijoista ei tiedä edes opiskelemansa alan keskeisiä teorioita.
Luonnontieteiden, tekniikan ja esimerkiksi lääketieteen puolella tilanne on sitten toisenlainen. Niillä vaaditaan osaamistakin.
Eivätkö humanistiset aineet vaadi mielestäsi osaamista? Onko arkeologia, romaaninen kirjallisuus, poliittinen historia tai vaikkapa filosofia sinulle jotain höpöä?
Olen eri, mutta pitkälti kyllä.
Vastauksesi osoittaa hybristä ja mitä suurinta yleissivistyksen puutetta. Mietitäänpä maailmaa. Tuleeko se toimeen ilman teknologian uusimpia hilavitkuttimia? Kyllä. Mutta tuleeko ihmiskunta toimeen ilman näkemystä omasta historiastaan? Ei, koska silloin se tekee aina samat virheet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä että jollain tasolla pelkäävät. Että tekevät vääränlaisia kysymyksiä, nolaavat itsensä kun eivät osaa keskustella työhösi liittyvistä asioista. Voivat hyvinkin myös pelätä, että menettävät sinut pikku hiljaa aivan muihin ympyröihin. Häpeävät ehkä salaa omaa vaatimattomampaa koulutustaan ja työtään.
Keskittykää löytämään muunlaisia yhteisiä asioita ja juttuja. Toivottavasti niille on aikaa ja energiaa, vaikka luonnollisesti työsi on sinulle keskeistä juuri nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihme on ollut motivaatiosi hankkia akateeminen koulutus? Ihmiset, jotka löytävät oman alansa, eivät kaipaa tunnustusta ulkopuolisilta. Heille merkityksellistä on työ itsessään.
Oma äitini oli tukevassa uraputkessa hyväpalkkaisessa esimiesasemassa, mutta kouluttautui pieneläinhoitajaksi, vaikka palkka siinä hommassa on aivan mitätön. Hän on kertonut, että rahaa on ikävä, mutta yhtään mitään muuta ei.
Varmaan moni haluaa juuri rahaa, kun kotoa on lähdetty taskut tyhjinä. Rahaa kun tarvitaan asunnon hankkimiseen ja lasten kasvattamiseen. Jos on jotain erityistä lahjakkuuttakin, niin voi olla jopa kutsumusta. Omissa koulukavereissani oli matemaattisesti lahjakkaita, joista joku on nyt lääkäri ja joku on tutkija jne. On heillä varmaan ollut rankkaa, mutta mielestäni he ovat tehneet oikein, kun ovat käyttäneet lahjojaan. Olisi heistä varmasti tullut hyviä pieneläinhoitajiakin.
En tunne ainuttakaan akateemista, joka olisi opiskellut pelkän rahan vuoksi. Useimmille akateemisille opiskelu on kiinnostuksesta lähtöisin ja oman kiinnostuksen sisäisestä kunnianhimosta. Halusta elää omanlaista elämää, vapaampaa elämää.
Ilmeisesti tunnet sitten vain akateemisia, joiden taustassa ei ole ollut puutetta rahasta.
Minä myönnän aina avoimesti, että valitsin ammattini katsomalla taulukosta, missä ammateissa on paras palkka.
Totta kai olen päätynyt myös nauttimaan työstäni, mutta jos olisin voinut valita työn muuta kuin rahan takia, tekisin jotain ihan muuta.
Jos näytän siltä että olen työssäni hyvä, onko tullut mieleen, että olen tunnistanut kilpailukykyisimmät taitoni ja myynyt ne mahdollisimman kalliilla.
Miten röyhkeää ja naiivia olettaa, että akateemisilla ei olisi sama kamppailu saada leipä pöytään ja katto pään päälle, ihan erityisesti silloin, jos vanhemmat ovat työväenluokkaa, eikä heillä ole ollut resursseja kustantaa opintoja eikä asuntoja.
Lisäksi, mitä akateemista vapautta kuvittelet virkamiehellä olevan? Tai jollain johtajalla? Päättää, tekeekö ylituntinsa ennen vai jälkeen puolenyön?
-akateeminenOlen ensimmäisen polven akateeminen suvussani ja valitsin ammattini kiinnostuksen mukaan rahasta piittaamatta. Lähtökohtani eivät ole varakkaat. Olen tehnyt myös ei akateemisia hommia ja voin kertoa, että vapauden aste akateemisella on valtava verrattuna duunariin.
Kiinnostaisi tietää tuosta vapaudesta. Minulle akateeminen vapaus on tarkoittanut lähinnä ylitöitä ilman palkkaa.
Lisäksi tuntuu, että työtehtäväni lavenevat koko ajan täysin hallitsemattomasti. Ei ole mitään selvää työnkuvaa vaan jatkuvaa stressaavaa sopeutumista ja uuden opettelua.
Duunareille sentään maksetaan heti lisää, kun kello naksahtaa yli rajan, mutta minulle ei makseta ylitöistä minkäänlaista palkkaa, ei edes peruspalkkaa. Niitä vain oletetaan tehtävän.
Niin, sellaista se akateeminen työ on. Laajoja toimenkuvia, joissa itse joudut pohtimaan miten otat sen haltuun, niin, että saat edes jonkinlaisen hallinnan tunteen ja itse rakentelet kalenterisi milloin työsi teet. Työhön useimmilla kuuluu vielä kokouksia siellä tai täällä, työmatkoja. Duunari työ on erilaista. Soita vaikka pankkiisi. Siellä vastaa pankkitoimihenkilö, jolle on parhaassa tapauksessa lyöty vuorosanatkin valmiiksi ja jonka jokaista näppäimenpainallusta seurataan. Mitataan oliko puhelu kuinka monta sekuntia, tarjottiinko kaikkia pankin tuotteita, koska pääsee tauolle ja kuinka monta minuuttia siellä meni. Ei akateemiselle kukaan sellaista kyttäystä laita päälle, koska sillä ei ole itse työn kannalta mitään merkitystä. Vai luuletko, että varastomies voi aamulla liukua, koska pitää käydä lapsen päiväkodin vasu -keskustelussa tai lähteä perjantaina aikaisemmin?
Heillä on työajat, jonka puitteissa he voivat sopia asioita.
Olen akateeminen, ja säännönmukaisesti en pääse lapseni vanhempainiltaan, koska ne järjestetään aina päivänä jolloin minulla on pakollinen iltakokous. En voi vaikuttaa sen ajankohtaan ja minun on viran puolesta oltava paikalla. Tiedän monia, jotka eivät voi päättää jäädä pois ulkomaanmatkalta tai pitää hiihtolomaa. Käsityksesi akateemisista on työelämälle vieras.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä että jollain tasolla pelkäävät. Että tekevät vääränlaisia kysymyksiä, nolaavat itsensä kun eivät osaa keskustella työhösi liittyvistä asioista. Voivat hyvinkin myös pelätä, että menettävät sinut pikku hiljaa aivan muihin ympyröihin. Häpeävät ehkä salaa omaa vaatimattomampaa koulutustaan ja työtään.
Keskittykää löytämään muunlaisia yhteisiä asioita ja juttuja. Toivottavasti niille on aikaa ja energiaa, vaikka luonnollisesti työsi on sinulle keskeistä juuri nyt.
Tämä oli viisas kommentti. He ovat vieraalla maaperällä ja välttelevät sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihme on ollut motivaatiosi hankkia akateeminen koulutus? Ihmiset, jotka löytävät oman alansa, eivät kaipaa tunnustusta ulkopuolisilta. Heille merkityksellistä on työ itsessään.
Oma äitini oli tukevassa uraputkessa hyväpalkkaisessa esimiesasemassa, mutta kouluttautui pieneläinhoitajaksi, vaikka palkka siinä hommassa on aivan mitätön. Hän on kertonut, että rahaa on ikävä, mutta yhtään mitään muuta ei.
Varmaan moni haluaa juuri rahaa, kun kotoa on lähdetty taskut tyhjinä. Rahaa kun tarvitaan asunnon hankkimiseen ja lasten kasvattamiseen. Jos on jotain erityistä lahjakkuuttakin, niin voi olla jopa kutsumusta. Omissa koulukavereissani oli matemaattisesti lahjakkaita, joista joku on nyt lääkäri ja joku on tutkija jne. On heillä varmaan ollut rankkaa, mutta mielestäni he ovat tehneet oikein, kun ovat käyttäneet lahjojaan. Olisi heistä varmasti tullut hyviä pieneläinhoitajiakin.
En tunne ainuttakaan akateemista, joka olisi opiskellut pelkän rahan vuoksi. Useimmille akateemisille opiskelu on kiinnostuksesta lähtöisin ja oman kiinnostuksen sisäisestä kunnianhimosta. Halusta elää omanlaista elämää, vapaampaa elämää.
Ilmeisesti tunnet sitten vain akateemisia, joiden taustassa ei ole ollut puutetta rahasta.
Minä myönnän aina avoimesti, että valitsin ammattini katsomalla taulukosta, missä ammateissa on paras palkka.
Totta kai olen päätynyt myös nauttimaan työstäni, mutta jos olisin voinut valita työn muuta kuin rahan takia, tekisin jotain ihan muuta.
Jos näytän siltä että olen työssäni hyvä, onko tullut mieleen, että olen tunnistanut kilpailukykyisimmät taitoni ja myynyt ne mahdollisimman kalliilla.
Miten röyhkeää ja naiivia olettaa, että akateemisilla ei olisi sama kamppailu saada leipä pöytään ja katto pään päälle, ihan erityisesti silloin, jos vanhemmat ovat työväenluokkaa, eikä heillä ole ollut resursseja kustantaa opintoja eikä asuntoja.
Lisäksi, mitä akateemista vapautta kuvittelet virkamiehellä olevan? Tai jollain johtajalla? Päättää, tekeekö ylituntinsa ennen vai jälkeen puolenyön?
-akateeminenOlen ensimmäisen polven akateeminen suvussani ja valitsin ammattini kiinnostuksen mukaan rahasta piittaamatta. Lähtökohtani eivät ole varakkaat. Olen tehnyt myös ei akateemisia hommia ja voin kertoa, että vapauden aste akateemisella on valtava verrattuna duunariin.
Kiinnostaisi tietää tuosta vapaudesta. Minulle akateeminen vapaus on tarkoittanut lähinnä ylitöitä ilman palkkaa.
Lisäksi tuntuu, että työtehtäväni lavenevat koko ajan täysin hallitsemattomasti. Ei ole mitään selvää työnkuvaa vaan jatkuvaa stressaavaa sopeutumista ja uuden opettelua.
Duunareille sentään maksetaan heti lisää, kun kello naksahtaa yli rajan, mutta minulle ei makseta ylitöistä minkäänlaista palkkaa, ei edes peruspalkkaa. Niitä vain oletetaan tehtävän.
Niin, sellaista se akateeminen työ on. Laajoja toimenkuvia, joissa itse joudut pohtimaan miten otat sen haltuun, niin, että saat edes jonkinlaisen hallinnan tunteen ja itse rakentelet kalenterisi milloin työsi teet. Työhön useimmilla kuuluu vielä kokouksia siellä tai täällä, työmatkoja. Duunari työ on erilaista. Soita vaikka pankkiisi. Siellä vastaa pankkitoimihenkilö, jolle on parhaassa tapauksessa lyöty vuorosanatkin valmiiksi ja jonka jokaista näppäimenpainallusta seurataan. Mitataan oliko puhelu kuinka monta sekuntia, tarjottiinko kaikkia pankin tuotteita, koska pääsee tauolle ja kuinka monta minuuttia siellä meni. Ei akateemiselle kukaan sellaista kyttäystä laita päälle, koska sillä ei ole itse työn kannalta mitään merkitystä. Vai luuletko, että varastomies voi aamulla liukua, koska pitää käydä lapsen päiväkodin vasu -keskustelussa tai lähteä perjantaina aikaisemmin?
Jos ei esimiehen luvalla voi sovitusti tehdä näin, niin vika ei ole tutkinnossa vaan työnantajassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihme on ollut motivaatiosi hankkia akateeminen koulutus? Ihmiset, jotka löytävät oman alansa, eivät kaipaa tunnustusta ulkopuolisilta. Heille merkityksellistä on työ itsessään.
Oma äitini oli tukevassa uraputkessa hyväpalkkaisessa esimiesasemassa, mutta kouluttautui pieneläinhoitajaksi, vaikka palkka siinä hommassa on aivan mitätön. Hän on kertonut, että rahaa on ikävä, mutta yhtään mitään muuta ei.
Varmaan moni haluaa juuri rahaa, kun kotoa on lähdetty taskut tyhjinä. Rahaa kun tarvitaan asunnon hankkimiseen ja lasten kasvattamiseen. Jos on jotain erityistä lahjakkuuttakin, niin voi olla jopa kutsumusta. Omissa koulukavereissani oli matemaattisesti lahjakkaita, joista joku on nyt lääkäri ja joku on tutkija jne. On heillä varmaan ollut rankkaa, mutta mielestäni he ovat tehneet oikein, kun ovat käyttäneet lahjojaan. Olisi heistä varmasti tullut hyviä pieneläinhoitajiakin.
En tunne ainuttakaan akateemista, joka olisi opiskellut pelkän rahan vuoksi. Useimmille akateemisille opiskelu on kiinnostuksesta lähtöisin ja oman kiinnostuksen sisäisestä kunnianhimosta. Halusta elää omanlaista elämää, vapaampaa elämää.
Ilmeisesti tunnet sitten vain akateemisia, joiden taustassa ei ole ollut puutetta rahasta.
Minä myönnän aina avoimesti, että valitsin ammattini katsomalla taulukosta, missä ammateissa on paras palkka.
Totta kai olen päätynyt myös nauttimaan työstäni, mutta jos olisin voinut valita työn muuta kuin rahan takia, tekisin jotain ihan muuta.
Jos näytän siltä että olen työssäni hyvä, onko tullut mieleen, että olen tunnistanut kilpailukykyisimmät taitoni ja myynyt ne mahdollisimman kalliilla.
Miten röyhkeää ja naiivia olettaa, että akateemisilla ei olisi sama kamppailu saada leipä pöytään ja katto pään päälle, ihan erityisesti silloin, jos vanhemmat ovat työväenluokkaa, eikä heillä ole ollut resursseja kustantaa opintoja eikä asuntoja.
Lisäksi, mitä akateemista vapautta kuvittelet virkamiehellä olevan? Tai jollain johtajalla? Päättää, tekeekö ylituntinsa ennen vai jälkeen puolenyön?
-akateeminenOlen ensimmäisen polven akateeminen suvussani ja valitsin ammattini kiinnostuksen mukaan rahasta piittaamatta. Lähtökohtani eivät ole varakkaat. Olen tehnyt myös ei akateemisia hommia ja voin kertoa, että vapauden aste akateemisella on valtava verrattuna duunariin.
Kiinnostaisi tietää tuosta vapaudesta. Minulle akateeminen vapaus on tarkoittanut lähinnä ylitöitä ilman palkkaa.
Lisäksi tuntuu, että työtehtäväni lavenevat koko ajan täysin hallitsemattomasti. Ei ole mitään selvää työnkuvaa vaan jatkuvaa stressaavaa sopeutumista ja uuden opettelua.
Duunareille sentään maksetaan heti lisää, kun kello naksahtaa yli rajan, mutta minulle ei makseta ylitöistä minkäänlaista palkkaa, ei edes peruspalkkaa. Niitä vain oletetaan tehtävän.
Niin, sellaista se akateeminen työ on. Laajoja toimenkuvia, joissa itse joudut pohtimaan miten otat sen haltuun, niin, että saat edes jonkinlaisen hallinnan tunteen ja itse rakentelet kalenterisi milloin työsi teet. Työhön useimmilla kuuluu vielä kokouksia siellä tai täällä, työmatkoja. Duunari työ on erilaista. Soita vaikka pankkiisi. Siellä vastaa pankkitoimihenkilö, jolle on parhaassa tapauksessa lyöty vuorosanatkin valmiiksi ja jonka jokaista näppäimenpainallusta seurataan. Mitataan oliko puhelu kuinka monta sekuntia, tarjottiinko kaikkia pankin tuotteita, koska pääsee tauolle ja kuinka monta minuuttia siellä meni. Ei akateemiselle kukaan sellaista kyttäystä laita päälle, koska sillä ei ole itse työn kannalta mitään merkitystä. Vai luuletko, että varastomies voi aamulla liukua, koska pitää käydä lapsen päiväkodin vasu -keskustelussa tai lähteä perjantaina aikaisemmin?
Mille kokemukselle perustat nämä väitteesi? Olen akateeminen, ja edellinen esimies kellotti kaikki kahvituntimme.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen akateemisen perheen lapsi ja kouluttautunu tohtoriksi asti. Mies on duunaritaustainen. Appivanhemmat väheksyvät työtäni toistuvasti, se ei ole oikeaa työtä koska siinä ei tule hiki.
Sano niille että väänsit toimiston lämppärin täysille ja nyt hiki virtaa vuolaasti koko päivän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miten teitä uutisissa olleita asiantuntijoita ja ap:TA sitten tulisi kohdella? Tuuletella, teititellä, heitellä wau-efektejä kun olette paikalla, jotenkin osoittaa omaa alemmuuttaan teitä akateemisia ja asiantuntijoita kohtaan? Mikä olisi oikea tapa ja olisiko sekään riittävä buustaamaan teidän egoanne? Punaista mattoa etsimään kun tulette käymään ja varmistaa että koko kylä tietää että ”meidän Maija se onkin kuulkaa akateeminen”?
Minulle ihan riittäisi se, että vaikka olenkin kulkenut erilaista tietä elämässä, olisin silti vanhemmilleni tärkeä. Enkä niin paljon epäkiinnostavampi ja vaikeammin rakastettava kuin amistaustainen sisarukseni.
Siis oliko tässä sittenkin tuosta kysymys eikö työsi arvostamisesta? Luuletko, etteivät rakasta sinua yhtä paljon tai ole yhtä tärkeä? Tiedätkö oikein itsekään mikä sua häikkää? Ehkä olet mustasukkainen sisaruksillesi ja nyt sait tästäkin jonkun yhden aiheen lisää...
Jos olet ap, vaikutat kyllä aika lapselliselta. Kuin joku 4v joka epätoivoisesti kerjää vanhempien kehuja "äiti äiti, kato mä osaa tätä!"
Tähän asti kommentteja lukiessa ei ole tullut ilmi, miten olet vanhempiesi kanssa keskustellut asiasta, vai oletko ollenkaan. Eikö siitä olisi pitänyt aloittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihme on ollut motivaatiosi hankkia akateeminen koulutus? Ihmiset, jotka löytävät oman alansa, eivät kaipaa tunnustusta ulkopuolisilta. Heille merkityksellistä on työ itsessään.
Oma äitini oli tukevassa uraputkessa hyväpalkkaisessa esimiesasemassa, mutta kouluttautui pieneläinhoitajaksi, vaikka palkka siinä hommassa on aivan mitätön. Hän on kertonut, että rahaa on ikävä, mutta yhtään mitään muuta ei.
Varmaan moni haluaa juuri rahaa, kun kotoa on lähdetty taskut tyhjinä. Rahaa kun tarvitaan asunnon hankkimiseen ja lasten kasvattamiseen. Jos on jotain erityistä lahjakkuuttakin, niin voi olla jopa kutsumusta. Omissa koulukavereissani oli matemaattisesti lahjakkaita, joista joku on nyt lääkäri ja joku on tutkija jne. On heillä varmaan ollut rankkaa, mutta mielestäni he ovat tehneet oikein, kun ovat käyttäneet lahjojaan. Olisi heistä varmasti tullut hyviä pieneläinhoitajiakin.
En tunne ainuttakaan akateemista, joka olisi opiskellut pelkän rahan vuoksi. Useimmille akateemisille opiskelu on kiinnostuksesta lähtöisin ja oman kiinnostuksen sisäisestä kunnianhimosta. Halusta elää omanlaista elämää, vapaampaa elämää.
Ilmeisesti tunnet sitten vain akateemisia, joiden taustassa ei ole ollut puutetta rahasta.
Minä myönnän aina avoimesti, että valitsin ammattini katsomalla taulukosta, missä ammateissa on paras palkka.
Totta kai olen päätynyt myös nauttimaan työstäni, mutta jos olisin voinut valita työn muuta kuin rahan takia, tekisin jotain ihan muuta.
Jos näytän siltä että olen työssäni hyvä, onko tullut mieleen, että olen tunnistanut kilpailukykyisimmät taitoni ja myynyt ne mahdollisimman kalliilla.
Miten röyhkeää ja naiivia olettaa, että akateemisilla ei olisi sama kamppailu saada leipä pöytään ja katto pään päälle, ihan erityisesti silloin, jos vanhemmat ovat työväenluokkaa, eikä heillä ole ollut resursseja kustantaa opintoja eikä asuntoja.
Lisäksi, mitä akateemista vapautta kuvittelet virkamiehellä olevan? Tai jollain johtajalla? Päättää, tekeekö ylituntinsa ennen vai jälkeen puolenyön?
-akateeminenOlen ensimmäisen polven akateeminen suvussani ja valitsin ammattini kiinnostuksen mukaan rahasta piittaamatta. Lähtökohtani eivät ole varakkaat. Olen tehnyt myös ei akateemisia hommia ja voin kertoa, että vapauden aste akateemisella on valtava verrattuna duunariin.
Kiinnostaisi tietää tuosta vapaudesta. Minulle akateeminen vapaus on tarkoittanut lähinnä ylitöitä ilman palkkaa.
Lisäksi tuntuu, että työtehtäväni lavenevat koko ajan täysin hallitsemattomasti. Ei ole mitään selvää työnkuvaa vaan jatkuvaa stressaavaa sopeutumista ja uuden opettelua.
Duunareille sentään maksetaan heti lisää, kun kello naksahtaa yli rajan, mutta minulle ei makseta ylitöistä minkäänlaista palkkaa, ei edes peruspalkkaa. Niitä vain oletetaan tehtävän.
Niin, sellaista se akateeminen työ on. Laajoja toimenkuvia, joissa itse joudut pohtimaan miten otat sen haltuun, niin, että saat edes jonkinlaisen hallinnan tunteen ja itse rakentelet kalenterisi milloin työsi teet. Työhön useimmilla kuuluu vielä kokouksia siellä tai täällä, työmatkoja. Duunari työ on erilaista. Soita vaikka pankkiisi. Siellä vastaa pankkitoimihenkilö, jolle on parhaassa tapauksessa lyöty vuorosanatkin valmiiksi ja jonka jokaista näppäimenpainallusta seurataan. Mitataan oliko puhelu kuinka monta sekuntia, tarjottiinko kaikkia pankin tuotteita, koska pääsee tauolle ja kuinka monta minuuttia siellä meni. Ei akateemiselle kukaan sellaista kyttäystä laita päälle, koska sillä ei ole itse työn kannalta mitään merkitystä. Vai luuletko, että varastomies voi aamulla liukua, koska pitää käydä lapsen päiväkodin vasu -keskustelussa tai lähteä perjantaina aikaisemmin?
Mille kokemukselle perustat nämä väitteesi? Olen akateeminen, ja edellinen esimies kellotti kaikki kahvituntimme.
Omassa asiantuntijatyössäni ei kannata kellotella, koska sille ei ole tarvetta. Kukaan ei sijaista minua, jos olen poissa. Ei vaikka kahvituntini venyisi tai sairastuisin. Edes vuosilomiani ei sijaisteta. Kaaos vain pahenee, jos en ole sitä hoitamassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä toinen puoli suvusta (akateemiset) eivät muusta koskaan puhu kuin töistä. "Mitä kuuluu?" On yleensä: "Ootkos sä nyt lomalla?" Tai "Vieläkö työskentelet x" tai "Millaisia töitä oot hakenut?" "No nyt sä oot kotona, mut milloin x menee hoitoon?" Jne. Kaikki kiinnostus kohdistuu vain siihen mitä ihminen tekee työkseen. Surullista.
Ja toinen puoli (sekajoukko tohtoreista kouluttamattomiin) ei juuri koskaan puhu töistä, kun muutakin juteltavaa riittää ja nauru raikaa yhteisten kokemusten ja muistojen parissa. Toki töistä voidaan myös puhua, ei se mikään tabu ole.
Miten tämä sitten liittyy ap:n ongelmaan? No eihän se juurikaan liity, mutta voisin vaihtaa muutaman tyypin tuosta ensimmäisestä ryhmästä ap:n kanssa? ;)
Kiinnostaisko?
Vanhemmillasi on enemmän varmuutta keskustella sisarustesi työhön liittyvistä asioista. Esim työvuorolista on joissakin ammateissa aivan ensisijaisen oleellinen, elämää ohjaava asia, jonka hallitsevuutta akateemisen työntekijän voi olla vaikeaa ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miten teitä uutisissa olleita asiantuntijoita ja ap:TA sitten tulisi kohdella? Tuuletella, teititellä, heitellä wau-efektejä kun olette paikalla, jotenkin osoittaa omaa alemmuuttaan teitä akateemisia ja asiantuntijoita kohtaan? Mikä olisi oikea tapa ja olisiko sekään riittävä buustaamaan teidän egoanne? Punaista mattoa etsimään kun tulette käymään ja varmistaa että koko kylä tietää että ”meidän Maija se onkin kuulkaa akateeminen”?
Minulle ihan riittäisi se, että vaikka olenkin kulkenut erilaista tietä elämässä, olisin silti vanhemmilleni tärkeä. Enkä niin paljon epäkiinnostavampi ja vaikeammin rakastettava kuin amistaustainen sisarukseni.
Siis oliko tässä sittenkin tuosta kysymys eikö työsi arvostamisesta? Luuletko, etteivät rakasta sinua yhtä paljon tai ole yhtä tärkeä? Tiedätkö oikein itsekään mikä sua häikkää? Ehkä olet mustasukkainen sisaruksillesi ja nyt sait tästäkin jonkun yhden aiheen lisää...
Jos olet ap, vaikutat kyllä aika lapselliselta. Kuin joku 4v joka epätoivoisesti kerjää vanhempien kehuja "äiti äiti, kato mä osaa tätä!"
Tähän asti kommentteja lukiessa ei ole tullut ilmi, miten olet vanhempiesi kanssa keskustellut asiasta, vai oletko ollenkaan. Eikö siitä olisi pitänyt aloittaa.
Onko perheensä ainoa amiksen käynyt tai palstan duunarit lapsellisia, jos he valittavat siitä, etteivät kelpaa omille vanhemmilleen tai kumppaniehdokkaalleen? Lapsellisia, vinkuvia neljävuotiaita, joille ei työn sisältö riitä, vaan tunnustusta ja arvonantoa pitäisi saada myös muilta?
En yhtään ihmettele, että amiksia voi joku väheksyä puolisoehdokkaina, kuka nyt ilkeän ja ylimielisen kumppanin itselleen haluaisi, joka kohtelisi lapsiakin eri tavoin sen mukaan, ovatko nämä käyneet amiksen vai yliopiston. Tosiaan, sitä pitää heillekin sanoa, että rakkautta ei pidä etsiä sieltä, missä sitä ei ole. Itsepähän amikset ovat inhottavalla käytöksellään aiheuttaneet sen, että jotkut heitä karsastavat.
Tuskin se noin on. Eivät vaan noteeraa, kun ei se akateeminen työ ole yhtään sen tärkeämpää kuin vaikkapa se metsätyö tai kenkien korjaaminen.
Työ kuin työ. Meitä on monia joiden mielestä jokaisesta työstä pitäisi maksaa tismalleen sama määrä palkkaa tilille kuussa.
Meitä on todella paljon. Useilla meillä on akateeminen koulutus ja sen päälle ammattikoulut käytynä.
Yhteensä pätevyyksiä kuudelle erilaiselle alalle.
Miehelläni on pätevyydet seitsemälle erilaiselle alalle. Akateeminen koulutus on sitten lukion aineen opettajan tutkinto.
Että repikääs siitä.
Jokainen meistä voi tehdä ihan mitä työtä haluaa. Se on itsestä kiinni.
Aktiivimalli olisi ajanut tämänkin asian. Toki aktiivimallista saatava tulo on liian pieni.
Jokaiselle parisen tonnia ihan työstä kuin työstä.
Että eipä minultakaan tule ap:lle mitään kehuja tai sympatioita. Hanki päälle vielä metsäkonekoulutus ohessa jos joudut työttömäksi.
Tai vaikka parturikampaajan kokemukset päälle.
Meidän suvun mottona on ollut että kuha jottai tekkee ja ittesä elättelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kerro kuinka paljon saat palkkaa. Rahan arvon ymmärtää jokainen.
Just.
Ja jos on kuulijan mielestä liikaa, "maksetaan tyhjästä".
Jokaiselle sama palkka kirjoitti:
Tuskin se noin on. Eivät vaan noteeraa, kun ei se akateeminen työ ole yhtään sen tärkeämpää kuin vaikkapa se metsätyö tai kenkien korjaaminen.
Työ kuin työ. Meitä on monia joiden mielestä jokaisesta työstä pitäisi maksaa tismalleen sama määrä palkkaa tilille kuussa.
Meitä on todella paljon. Useilla meillä on akateeminen koulutus ja sen päälle ammattikoulut käytynä.
Yhteensä pätevyyksiä kuudelle erilaiselle alalle.
Miehelläni on pätevyydet seitsemälle erilaiselle alalle. Akateeminen koulutus on sitten lukion aineen opettajan tutkinto.
Että repikääs siitä.
Jokainen meistä voi tehdä ihan mitä työtä haluaa. Se on itsestä kiinni.
Aktiivimalli olisi ajanut tämänkin asian. Toki aktiivimallista saatava tulo on liian pieni.
Jokaiselle parisen tonnia ihan työstä kuin työstä.
Että eipä minultakaan tule ap:lle mitään kehuja tai sympatioita. Hanki päälle vielä metsäkonekoulutus ohessa jos joudut työttömäksi.
Tai vaikka parturikampaajan kokemukset päälle.
Meidän suvun mottona on ollut että kuha jottai tekkee ja ittesä elättelee.
Todella sääli ettei työväenluokka ymmärtänyt mistä aktiivimallissa on kyse.
Laajennettuaan se olisi kehittynyt lähes kolhoosimaiseen kukkaansa.
Miettikääpä sairaalaa jossa kukaan ei ole oikeastaan virallisesti töissä, vaan jokainen käy vähän hommailemassa samalla tuella töitä.
Edullinen kaikille.
Välillä lääkäri voisi luututa lattiat. Ja välillä siivoojaltakin voitaisiin vaatia lääkärin osaamista. Kuka tahansa voi opiskella, jos taistelee laiskuutta vastaan tai laiskuus kuritetaan pois jo koulussa oppilaista.
Jokaiselta vaadittaisiin samaa pätevyyttä.
Nyyhkis. Ei tossa akateemisuus tai duunaritausta ole se juttu. Jos ihmiset arvostaa sua niin ne kannustaa ja iloitsee sun onnistumisista vaikkei ihan ymmärtäisikään mitä teet. Mun hommat kuulostaa scifiltä sellaiselle joka ei näitten asioitten kanssa ole tottunut puljaamaan, kuitenkin jos kerron asiaan vihkiytymättömälle läheiselle tai ystävälle onnistumisesta he ovat iloisia puolestani. Kuten minä olen iloinen muiden puolesta, vaikkei asia olisi minulle kiinnostava tai en sitä ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo se sitä luokkaretkiläisen ongelmakenttää yhteiskuntaluokkien välimaastossa. Samoja kokemuksia meillä on kaikilla, jotka olemme sen retken tehneet.
Jep, juuri tästä kyse. Haluatko kertoa omasta ”retkestäsi” ja miten pääsit harmituksesta eroon?
-ap
Olen jo vankasti keski-iässä oleva ihminen. Työväenluokasta ponnistanut, vanhemmilla jäi oppikoulutkin kesken. Olen suorittanut kaksi maisterintutkintoa. Nuorempana oli vaikeampaa, kun vanhemmilla ei ollut käsitystä mitä teen saati mitä yliopistoprofessorimieheni teki. Tuli riitojakin, kun ei puhuttu enää samaa kieltä. Vanhemmiten alkanut helpottaa kun ovat tottuneet siihen, että ei kannata paljoa kysellä meidän töistä ja itse ovat eläkkeellä ettei paljoa ole heilläkään töistään puhumista.
Heikot sosiaaliset taidot, jos ei pysty enää ”puhumaan samaa kieltä”. Vai oliko tämä kiertoilmaus sille, että aloit puoliavoimesti halveksimaan vanhempiasi ja kotiseutujen ihmisiä?
Vierailija kirjoitti:
Nyyhkis. Ei tossa akateemisuus tai duunaritausta ole se juttu. Jos ihmiset arvostaa sua niin ne kannustaa ja iloitsee sun onnistumisista vaikkei ihan ymmärtäisikään mitä teet. Mun hommat kuulostaa scifiltä sellaiselle joka ei näitten asioitten kanssa ole tottunut puljaamaan, kuitenkin jos kerron asiaan vihkiytymättömälle läheiselle tai ystävälle onnistumisesta he ovat iloisia puolestani. Kuten minä olen iloinen muiden puolesta, vaikkei asia olisi minulle kiinnostava tai en sitä ymmärrä.
Mutta sinulle ei olekaan tärkeää jakaa onnistumisiasi ja puhua itsestäsi päivät pääksytysten. Sehän tässä ongelma ap:lla on, ettei paperin entistä nopeampi pyöriminen kiinnosta muita riittämiin.
Tässä on ihanne kaikille kirjoitti:
Jokaiselle sama palkka kirjoitti:
Tuskin se noin on. Eivät vaan noteeraa, kun ei se akateeminen työ ole yhtään sen tärkeämpää kuin vaikkapa se metsätyö tai kenkien korjaaminen.
Työ kuin työ. Meitä on monia joiden mielestä jokaisesta työstä pitäisi maksaa tismalleen sama määrä palkkaa tilille kuussa.
Meitä on todella paljon. Useilla meillä on akateeminen koulutus ja sen päälle ammattikoulut käytynä.
Yhteensä pätevyyksiä kuudelle erilaiselle alalle.
Miehelläni on pätevyydet seitsemälle erilaiselle alalle. Akateeminen koulutus on sitten lukion aineen opettajan tutkinto.
Että repikääs siitä.
Jokainen meistä voi tehdä ihan mitä työtä haluaa. Se on itsestä kiinni.
Aktiivimalli olisi ajanut tämänkin asian. Toki aktiivimallista saatava tulo on liian pieni.
Jokaiselle parisen tonnia ihan työstä kuin työstä.
Että eipä minultakaan tule ap:lle mitään kehuja tai sympatioita. Hanki päälle vielä metsäkonekoulutus ohessa jos joudut työttömäksi.
Tai vaikka parturikampaajan kokemukset päälle.
Meidän suvun mottona on ollut että kuha jottai tekkee ja ittesä elättelee.
Todella sääli ettei työväenluokka ymmärtänyt mistä aktiivimallissa on kyse.
Laajennettuaan se olisi kehittynyt lähes kolhoosimaiseen kukkaansa.
Miettikääpä sairaalaa jossa kukaan ei ole oikeastaan virallisesti töissä, vaan jokainen käy vähän hommailemassa samalla tuella töitä.
Edullinen kaikille.
Välillä lääkäri voisi luututa lattiat. Ja välillä siivoojaltakin voitaisiin vaatia lääkärin osaamista. Kuka tahansa voi opiskella, jos taistelee laiskuutta vastaan tai laiskuus kuritetaan pois jo koulussa oppilaista.
Jokaiselta vaadittaisiin samaa pätevyyttä.
Kyllähän jos sotkee, pitää jäljetkin siivota. Eli siitä vaan kirurgi luuttuamaan leikkaussali leikkauksen jälkeen. Oppiipahan olemaan sotkematta seuraavilla kerroilla.
Alue: Aihe vapaa
Niin, sellaista se akateeminen työ on. Laajoja toimenkuvia, joissa itse joudut pohtimaan miten otat sen haltuun, niin, että saat edes jonkinlaisen hallinnan tunteen ja itse rakentelet kalenterisi milloin työsi teet. Työhön useimmilla kuuluu vielä kokouksia siellä tai täällä, työmatkoja. Duunari työ on erilaista. Soita vaikka pankkiisi. Siellä vastaa pankkitoimihenkilö, jolle on parhaassa tapauksessa lyöty vuorosanatkin valmiiksi ja jonka jokaista näppäimenpainallusta seurataan. Mitataan oliko puhelu kuinka monta sekuntia, tarjottiinko kaikkia pankin tuotteita, koska pääsee tauolle ja kuinka monta minuuttia siellä meni. Ei akateemiselle kukaan sellaista kyttäystä laita päälle, koska sillä ei ole itse työn kannalta mitään merkitystä. Vai luuletko, että varastomies voi aamulla liukua, koska pitää käydä lapsen päiväkodin vasu -keskustelussa tai lähteä perjantaina aikaisemmin?