Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En pysty jakamaan akateemisia onnistumisia duunarivanhempieni kanssa
10.11.2019 |
Tiedetään, typerä otsikko ja aloitus, mutta kyllä tämä harmittaa edelleen minua.
Olen siis duunariperheen ainoa yliopistosta valmistunut lapsi. Sisarukset kävivät ammattikoulun ja ovat hoitaja ja kokki. Itse opiskelin humanistista alaa ja olen aina ollut hyvissä töissä (kiitos duunaritaustan, arvostan työtä!). Kuitenkaan en pysty jakamaan onnistumisiani vanhempieni kanssa. He eivät joko ymmärrä asioitani, tai heille ne ovat merkityksettömiä.
Esim. He eivät arvosta työtäni. Olen hyvässä tehtävässä yksityisellä sektorilla, mutta työni on kuulemma ”paperin pyöritystä” ja voin olla töistä koska vain pois, koska en kuitenkaan tee mitään hyödyllistä. Etäpäivät ovat laiskottelua varten ja sisaruksieni työvuorolistat ovat paljon tärkeämpiä, niitä kun ei voi muutella kuin kysymällä pomolta! Arvatenkin minun työni joustaa, sisarteni ei.
Perheessämme on muuten hyvät välit, mutta harmittaa, ettei työtäni arvosteta. He itse kuitenkin kannustivat minua yliopisto-opintoihin.
Kommentit (359)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihme on ollut motivaatiosi hankkia akateeminen koulutus? Ihmiset, jotka löytävät oman alansa, eivät kaipaa tunnustusta ulkopuolisilta. Heille merkityksellistä on työ itsessään.
Oma äitini oli tukevassa uraputkessa hyväpalkkaisessa esimiesasemassa, mutta kouluttautui pieneläinhoitajaksi, vaikka palkka siinä hommassa on aivan mitätön. Hän on kertonut, että rahaa on ikävä, mutta yhtään mitään muuta ei.
Eli kun äitisi teki noin, niin pitäisi perustella, miksi joku haluaa akateemisen koulutuksen?
Ihmettelen, miksi joku kaipaa akateemiselle koulutukselle tunnustusta. Eivät motivoituneet ihmiset janoa hyväksyntää ulkopuolisilta. Heitä motivoi itse ala.
Esimerkiksi taiteilijat, mm. kirjailijat, elävät aivan uskomattoman vähällä rahalla vain siksi, että saisivat kirjoittaa. Juuri kukaan ei tiedä heistä tai tunnista heitä. He kirjoittavat silkasta sisäisestä kirjoittamisen pakosta.
Miksi johonkin ammattiin kouluttautunut ihminen tahtoo tunnustusta ammatistaan?
Katsopa itsenäisyyspäivänä, uutisoidaanko, että joku tuhansista ansioituneista kieltäytyisi vastaanottamasta tunnustusta. Yleensä se kelpaa ihmisille asemasta ja saavutuksista riippumatta. Samalla tavalla kelpaa se ystävällinen taputus olalle, kun joku kiittää hyvästä työstä. Meidän pitäisi avata suumme ja osoittaa arvostusta ja rakkautta ennen kuin vasta sitten hautajaisissa.
Mutta näistä palkituista kaikki eivät ole jotain akateemisia! Ja olen alkanut vihata sanaa akateeminen, muuten, tämän palstan takia.
Akateeminen on helppo saavutus, jonka voi kuitenkin ajatella nostavan itsen joidenkin muiden yläpuolelle. Siksi se lienee niin puhuttu täällä.
Sinä ehkä pääsit kolmeen tiedekuntaan samana vuonna ja suoritit kaikista maisterintutkinnon ja päälle parit tohtorintutkinnot. Mutta ei se kaikille niin helppoa ole.
Sana akateeminen on vain sana, joka kuvaa yliopisto-opiskelua. Ei se ole mikään ylistävä termi.
Tällaista arvostuksen puutetta ymmärtää kovakalloisempikin ehkä, jos ajattelee toisenlaista perhettä. On akateeminen pariskunta, joiden lapsista yksi on juristi ja toinen ekonomi. Mutta kolmas onkin sitten puuseppä. Vanhemmat pitävät kolmatta omituisena eivätkä koskaan sano, että hyvän alan valitsit ja hienoa työtä teet, vaan luimistelevat ja melkeinpä häpeävät moista kummajaista. No, tietysti se eheä ja reipas puuseppä siitä vähät välittää. Mutta kun kaikki eivät ole sellaisia. Jotkut on lannistettu lapsesta lähtien. Joillakin on herkempi mieli. Jne. Aika harva ihminen on sitä mieltä, ettei vanhempien tekemisillä, suhtautumisella tai poissaololla olisi (ollut) mitään vaikutusta omaan kasvuun ja elämään myös aikuisena. Jos sellaista kuvittelee, ei ole kenties vielä ajatellut kovin syvällisesti koko elämää.
Tyhmää ihmistä ei voi rakastaa.
Oma äitini on yksinkertainen.
Muutin kotoa 16 vuotiaana..kävin lukion ja ammattikoulun.
Asuin YKSIN ..myös viikonloput....
Välillä mietin olisinko kouluttautunut paremmin jos olisin syntynyt hienostoon.
Olin kaunis ja älykäs ..mutta itsetunto 0 jatkuvan laiminlyönnin takia.
Äiti elää en ole pitänyt mitään yhteyttä (äiti tyhmä kuin saapas)
Isä kuoli jo kun olin nuori.Taidat olla vanhapiika.
En yhtään ihmettele, että amiksia voi joku väheksyä puolisoehdokkaina, kuka nyt ilkeän ja ylimielisen kumppanin itselleen haluaisi, joka kohtelisi lapsiakin eri tavoin sen mukaan, ovatko nämä käyneet amiksen vai yliopiston. Tosiaan, sitä pitää heillekin sanoa, että rakkautta ei pidä etsiä sieltä, missä sitä ei ole. Itsepähän amikset ovat inhottavalla käytöksellään aiheuttaneet sen, että jotkut heitä karsastavat.
Myös se on saavutus, että vanhempien ei tarvitse junailla rahalla ja suhteillaan opiskelupaikkoja lapsilleen, vaan kyvykkyyttä arvostetaan yli yhteiskuntaluokkarajojen.Jos olisit oikeasti älykäs olisit mennyt yliopistoon.
Ei siihen tarvita rahaa tai vanhempien tukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä ja erikoista te juttelette vapaa-ajalla, kun ette ymmärrä toisianne? Varsin outoa.
Mun mummi 95v on käynyt 5v kansakoulua, molemmat vanhemmat väitelleet tohtoriksi, itse olen käsityöläinen ja tytär kirjoitti viime keväänä ylioppilaaksi, eikä meillä koskaan ole ollut vastaavia ongelmia.
Ja jos joku ei ymmärrä jotakin asiaa, niin se kerrotaan mitä se tarkoittaa.Ettet vain ongelmattomuudesta tekisi ongelmaa. Vai käytätkö vapaa-ajalla puhekielessä ammattitermejä yms. jotka eivät aukene niille, jotka ei ole asian kanssa tekemisissä, niin kuin tekee naapurini, joka tuntuu pitävän sitä jotenkin sivistyneenä.
Ammattitermit eivät liity oikeastaan mitenkään akateemisuuteen. Kyse on enemmänkin käsitteellisestä ajattelusta ja eri tasoilla liikkumisesta ja assosioimisesta. Ammattilainen hallitsee yhden alan, akateeminen tuntee ja ymmärtää vähintään paria alaa eli on ns. yleissivistynyt eikä vain yhden asian osaaja.
Keskiverto akateeminen on kaikkea muuta kuin yleissivistynyt. Suurin osa höpöaineiden opiskelijoista ei tiedä edes opiskelemansa alan keskeisiä teorioita.
Luonnontieteiden, tekniikan ja esimerkiksi lääketieteen puolella tilanne on sitten toisenlainen. Niillä vaaditaan osaamistakin.
Eivätkö humanistiset aineet vaadi mielestäsi osaamista? Onko arkeologia, romaaninen kirjallisuus, poliittinen historia tai vaikkapa filosofia sinulle jotain höpöä?
Olen eri, mutta pitkälti kyllä.
Vastauksesi osoittaa hybristä ja mitä suurinta yleissivistyksen puutetta. Mietitäänpä maailmaa. Tuleeko se toimeen ilman teknologian uusimpia hilavitkuttimia? Kyllä. Mutta tuleeko ihmiskunta toimeen ilman näkemystä omasta historiastaan? Ei, koska silloin se tekee aina samat virheet.
Milloin humanistit saavat työnsä valmiiksi? Alkaa kieltämättä tympäistä nämä jatkuvat sodat, kansanmurhat ja muut kauheat virheet, mitä tehdään uudestaan ja uudestaan.
Kannattaisi kuunnella humanisteja ja sosiologeja eikä kohdella meitä höpöhöpöihmisinä.
Humanistit tekevät keskimäärin hyvinkin laadukasta työtä isolla intohimolla. Työllä ei yleensä ole juurikaan arvoa, mutta se ei sinänsä ole näiden ihmisten vika.
Millä tavalla esim. historian tutkimuksella ei ole arvoa?
Historiantutkimuksesta lähes kaikki on yhdenlaista harrastelua, joka tarjoaa näkökulmia elämään, mutta josta ei ole mitään varsinaista hyötyä yhteiskunnalle.
Rinnastan sen viihdebisnekseen.
Jahas. Mitä historia sinusta sitten on? Viihdettäkö? Perustele, miksi historia on susta harrastelua.
Koska se ei opeta maailmasta enää mitään, millä olisi merkitystä.
Luen mielelläni kulttuurihistoriaa ja kuuntelen esimerkiksi kaikki Ylen kulttuurihistoriaa käsittelevät radio-ohjelmat. Ne ovat minusta mielenkiintoisia ja saan niistä mielihyvää, mutta tutkimusta, johon ohjelmat perustuvat, ei oikeasti tarvittaisi.
Olen ammatiltani Sibelius-Akatemiasta valmistunut klassisen kitaran opettaja. Koska soittimien opetus on yksilöllistä toimintaa, koulutukseeni on koko koulutuskaari huomioiden tuhlattu aivan mieletön määrä varoja. Ja kun itse opetan yhtä oppilasta kerrallaan, myös siihen tuhrautuu valtavasti rahaa. Siinä missä peruskoulun opettaja opettaa kerrallaan kymmeniä, minä opetan yhtä.
Ja vaikka olen todella tehoton yhteiskunnalle, silti minulla on kohtalainen palkka, erittäin pitkät lomat ja erittäin pieni viikkotuntimäärä.
En pidä itseäni varsinaisesti hyödyttömänä, koska taiteella ja itsensä kehittämisellä on yhteiskunnalle arvoa, mutta kyllä työntekoni yhteiskunnalle kalliiksi tulee.
Samalla tavalla suhtaudun historiantutkijoihin. Eivät he varsinaisesti hyödyttömiä ole, mutta todellinen hyöty mitaten aivan hittosen kalliita yhteiskunnalle.
En usko, että saan nauttia nykyisistä eduistani koko elinikääni. Jossain vaiheessa tilanne muuttuu sellaiseksi, että minun on myytävä työpanokseni sillä hinnalla, jolla se kaupaksi menee. Virkani lakkautetaan ja minut pakotetaan yrittäjäksi. Saman soisi koskevan historiantutkijoita. Heidänkin tulisi perustaa tutkimuksensa kaupankäyntiin. Se on kuitenkin todellisin tapa mitata tutkimuksen arvo. Jos tutkimukselle ei ole ostajia, niin lieneekö sillä sitten arvoakaan?
Esimerkiksi historioitsija Teemu Keskisarja on yrittäjä, joka myy kirjojaan ja itseään (käy mm. puhumassa yleisötilaisuuksissa) Siinä on mallia muuhunkin historiantutkimukseen.
Olivatko vanhempasi duunareita?
Sätkä paloi ja kossupullo sihahti perjantai iltana.
Kuka maksoi opintosi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihme on ollut motivaatiosi hankkia akateeminen koulutus? Ihmiset, jotka löytävät oman alansa, eivät kaipaa tunnustusta ulkopuolisilta. Heille merkityksellistä on työ itsessään.
Oma äitini oli tukevassa uraputkessa hyväpalkkaisessa esimiesasemassa, mutta kouluttautui pieneläinhoitajaksi, vaikka palkka siinä hommassa on aivan mitätön. Hän on kertonut, että rahaa on ikävä, mutta yhtään mitään muuta ei.
Eli kun äitisi teki noin, niin pitäisi perustella, miksi joku haluaa akateemisen koulutuksen?
Ihmettelen, miksi joku kaipaa akateemiselle koulutukselle tunnustusta. Eivät motivoituneet ihmiset janoa hyväksyntää ulkopuolisilta. Heitä motivoi itse ala.
Esimerkiksi taiteilijat, mm. kirjailijat, elävät aivan uskomattoman vähällä rahalla vain siksi, että saisivat kirjoittaa. Juuri kukaan ei tiedä heistä tai tunnista heitä. He kirjoittavat silkasta sisäisestä kirjoittamisen pakosta.
Miksi johonkin ammattiin kouluttautunut ihminen tahtoo tunnustusta ammatistaan?
Katsopa itsenäisyyspäivänä, uutisoidaanko, että joku tuhansista ansioituneista kieltäytyisi vastaanottamasta tunnustusta. Yleensä se kelpaa ihmisille asemasta ja saavutuksista riippumatta. Samalla tavalla kelpaa se ystävällinen taputus olalle, kun joku kiittää hyvästä työstä. Meidän pitäisi avata suumme ja osoittaa arvostusta ja rakkautta ennen kuin vasta sitten hautajaisissa.
Mutta näistä palkituista kaikki eivät ole jotain akateemisia! Ja olen alkanut vihata sanaa akateeminen, muuten, tämän palstan takia.
Akateeminen on helppo saavutus, jonka voi kuitenkin ajatella nostavan itsen joidenkin muiden yläpuolelle. Siksi se lienee niin puhuttu täällä.
Sinä ehkä pääsit kolmeen tiedekuntaan samana vuonna ja suoritit kaikista maisterintutkinnon ja päälle parit tohtorintutkinnot. Mutta ei se kaikille niin helppoa ole.
Sana akateeminen on vain sana, joka kuvaa yliopisto-opiskelua. Ei se ole mikään ylistävä termi.
Tällaista arvostuksen puutetta ymmärtää kovakalloisempikin ehkä, jos ajattelee toisenlaista perhettä. On akateeminen pariskunta, joiden lapsista yksi on juristi ja toinen ekonomi. Mutta kolmas onkin sitten puuseppä. Vanhemmat pitävät kolmatta omituisena eivätkä koskaan sano, että hyvän alan valitsit ja hienoa työtä teet, vaan luimistelevat ja melkeinpä häpeävät moista kummajaista. No, tietysti se eheä ja reipas puuseppä siitä vähät välittää. Mutta kun kaikki eivät ole sellaisia. Jotkut on lannistettu lapsesta lähtien. Joillakin on herkempi mieli. Jne. Aika harva ihminen on sitä mieltä, ettei vanhempien tekemisillä, suhtautumisella tai poissaololla olisi (ollut) mitään vaikutusta omaan kasvuun ja elämään myös aikuisena. Jos sellaista kuvittelee, ei ole kenties vielä ajatellut kovin syvällisesti koko elämää.
Tyhmää ihmistä ei voi rakastaa.
Oma äitini on yksinkertainen.
Muutin kotoa 16 vuotiaana..kävin lukion ja ammattikoulun.
Asuin YKSIN ..myös viikonloput....
Välillä mietin olisinko kouluttautunut paremmin jos olisin syntynyt hienostoon.
Olin kaunis ja älykäs ..mutta itsetunto 0 jatkuvan laiminlyönnin takia.
Äiti elää en ole pitänyt mitään yhteyttä (äiti tyhmä kuin saapas)
Isä kuoli jo kun olin nuori.Taidat olla vanhapiika.
En yhtään ihmettele, että amiksia voi joku väheksyä puolisoehdokkaina, kuka nyt ilkeän ja ylimielisen kumppanin itselleen haluaisi, joka kohtelisi lapsiakin eri tavoin sen mukaan, ovatko nämä käyneet amiksen vai yliopiston. Tosiaan, sitä pitää heillekin sanoa, että rakkautta ei pidä etsiä sieltä, missä sitä ei ole. Itsepähän amikset ovat inhottavalla käytöksellään aiheuttaneet sen, että jotkut heitä karsastavat.
Naisen todellakin kannattaa olla ennemmin vanhapiika kuin jonkun paskanrassaajan sylkykuppi. Alaluokan tavatkin tarttuvat kuin tauti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä ja erikoista te juttelette vapaa-ajalla, kun ette ymmärrä toisianne? Varsin outoa.
Mun mummi 95v on käynyt 5v kansakoulua, molemmat vanhemmat väitelleet tohtoriksi, itse olen käsityöläinen ja tytär kirjoitti viime keväänä ylioppilaaksi, eikä meillä koskaan ole ollut vastaavia ongelmia.
Ja jos joku ei ymmärrä jotakin asiaa, niin se kerrotaan mitä se tarkoittaa.Ettet vain ongelmattomuudesta tekisi ongelmaa. Vai käytätkö vapaa-ajalla puhekielessä ammattitermejä yms. jotka eivät aukene niille, jotka ei ole asian kanssa tekemisissä, niin kuin tekee naapurini, joka tuntuu pitävän sitä jotenkin sivistyneenä.
Ammattitermit eivät liity oikeastaan mitenkään akateemisuuteen. Kyse on enemmänkin käsitteellisestä ajattelusta ja eri tasoilla liikkumisesta ja assosioimisesta. Ammattilainen hallitsee yhden alan, akateeminen tuntee ja ymmärtää vähintään paria alaa eli on ns. yleissivistynyt eikä vain yhden asian osaaja.
Keskiverto akateeminen on kaikkea muuta kuin yleissivistynyt. Suurin osa höpöaineiden opiskelijoista ei tiedä edes opiskelemansa alan keskeisiä teorioita.
Luonnontieteiden, tekniikan ja esimerkiksi lääketieteen puolella tilanne on sitten toisenlainen. Niillä vaaditaan osaamistakin.
Eivätkö humanistiset aineet vaadi mielestäsi osaamista? Onko arkeologia, romaaninen kirjallisuus, poliittinen historia tai vaikkapa filosofia sinulle jotain höpöä?
Olen eri, mutta pitkälti kyllä.
Vastauksesi osoittaa hybristä ja mitä suurinta yleissivistyksen puutetta. Mietitäänpä maailmaa. Tuleeko se toimeen ilman teknologian uusimpia hilavitkuttimia? Kyllä. Mutta tuleeko ihmiskunta toimeen ilman näkemystä omasta historiastaan? Ei, koska silloin se tekee aina samat virheet.
Milloin humanistit saavat työnsä valmiiksi? Alkaa kieltämättä tympäistä nämä jatkuvat sodat, kansanmurhat ja muut kauheat virheet, mitä tehdään uudestaan ja uudestaan.
Kannattaisi kuunnella humanisteja ja sosiologeja eikä kohdella meitä höpöhöpöihmisinä.
Humanistit tekevät keskimäärin hyvinkin laadukasta työtä isolla intohimolla. Työllä ei yleensä ole juurikaan arvoa, mutta se ei sinänsä ole näiden ihmisten vika.
Millä tavalla esim. historian tutkimuksella ei ole arvoa?
Historiantutkimuksesta lähes kaikki on yhdenlaista harrastelua, joka tarjoaa näkökulmia elämään, mutta josta ei ole mitään varsinaista hyötyä yhteiskunnalle.
Rinnastan sen viihdebisnekseen.
Jahas. Mitä historia sinusta sitten on? Viihdettäkö? Perustele, miksi historia on susta harrastelua.
Koska se ei opeta maailmasta enää mitään, millä olisi merkitystä.
Luen mielelläni kulttuurihistoriaa ja kuuntelen esimerkiksi kaikki Ylen kulttuurihistoriaa käsittelevät radio-ohjelmat. Ne ovat minusta mielenkiintoisia ja saan niistä mielihyvää, mutta tutkimusta, johon ohjelmat perustuvat, ei oikeasti tarvittaisi.
Olen ammatiltani Sibelius-Akatemiasta valmistunut klassisen kitaran opettaja. Koska soittimien opetus on yksilöllistä toimintaa, koulutukseeni on koko koulutuskaari huomioiden tuhlattu aivan mieletön määrä varoja. Ja kun itse opetan yhtä oppilasta kerrallaan, myös siihen tuhrautuu valtavasti rahaa. Siinä missä peruskoulun opettaja opettaa kerrallaan kymmeniä, minä opetan yhtä.
Ja vaikka olen todella tehoton yhteiskunnalle, silti minulla on kohtalainen palkka, erittäin pitkät lomat ja erittäin pieni viikkotuntimäärä.
En pidä itseäni varsinaisesti hyödyttömänä, koska taiteella ja itsensä kehittämisellä on yhteiskunnalle arvoa, mutta kyllä työntekoni yhteiskunnalle kalliiksi tulee.
Samalla tavalla suhtaudun historiantutkijoihin. Eivät he varsinaisesti hyödyttömiä ole, mutta todellinen hyöty mitaten aivan hittosen kalliita yhteiskunnalle.
En usko, että saan nauttia nykyisistä eduistani koko elinikääni. Jossain vaiheessa tilanne muuttuu sellaiseksi, että minun on myytävä työpanokseni sillä hinnalla, jolla se kaupaksi menee. Virkani lakkautetaan ja minut pakotetaan yrittäjäksi. Saman soisi koskevan historiantutkijoita. Heidänkin tulisi perustaa tutkimuksensa kaupankäyntiin. Se on kuitenkin todellisin tapa mitata tutkimuksen arvo. Jos tutkimukselle ei ole ostajia, niin lieneekö sillä sitten arvoakaan?
Esimerkiksi historioitsija Teemu Keskisarja on yrittäjä, joka myy kirjojaan ja itseään (käy mm. puhumassa yleisötilaisuuksissa) Siinä on mallia muuhunkin historiantutkimukseen.
Olivatko vanhempasi duunareita?
Sätkä paloi ja kossupullo sihahti perjantai iltana.
Kuka maksoi opintosi?
Isoisäni on Jean sibelius...saan duunia ,koska rikkaat haluaa sibeliuksen opettavan lapsiaan
Ja pappa kyllä röökas ja ryyppäs:)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä ja erikoista te juttelette vapaa-ajalla, kun ette ymmärrä toisianne? Varsin outoa.
Mun mummi 95v on käynyt 5v kansakoulua, molemmat vanhemmat väitelleet tohtoriksi, itse olen käsityöläinen ja tytär kirjoitti viime keväänä ylioppilaaksi, eikä meillä koskaan ole ollut vastaavia ongelmia.
Ja jos joku ei ymmärrä jotakin asiaa, niin se kerrotaan mitä se tarkoittaa.Ettet vain ongelmattomuudesta tekisi ongelmaa. Vai käytätkö vapaa-ajalla puhekielessä ammattitermejä yms. jotka eivät aukene niille, jotka ei ole asian kanssa tekemisissä, niin kuin tekee naapurini, joka tuntuu pitävän sitä jotenkin sivistyneenä.
Ammattitermit eivät liity oikeastaan mitenkään akateemisuuteen. Kyse on enemmänkin käsitteellisestä ajattelusta ja eri tasoilla liikkumisesta ja assosioimisesta. Ammattilainen hallitsee yhden alan, akateeminen tuntee ja ymmärtää vähintään paria alaa eli on ns. yleissivistynyt eikä vain yhden asian osaaja.
Keskiverto akateeminen on kaikkea muuta kuin yleissivistynyt. Suurin osa höpöaineiden opiskelijoista ei tiedä edes opiskelemansa alan keskeisiä teorioita.
Luonnontieteiden, tekniikan ja esimerkiksi lääketieteen puolella tilanne on sitten toisenlainen. Niillä vaaditaan osaamistakin.
Eivätkö humanistiset aineet vaadi mielestäsi osaamista? Onko arkeologia, romaaninen kirjallisuus, poliittinen historia tai vaikkapa filosofia sinulle jotain höpöä?
Olen eri, mutta pitkälti kyllä.
Vastauksesi osoittaa hybristä ja mitä suurinta yleissivistyksen puutetta. Mietitäänpä maailmaa. Tuleeko se toimeen ilman teknologian uusimpia hilavitkuttimia? Kyllä. Mutta tuleeko ihmiskunta toimeen ilman näkemystä omasta historiastaan? Ei, koska silloin se tekee aina samat virheet.
Milloin humanistit saavat työnsä valmiiksi? Alkaa kieltämättä tympäistä nämä jatkuvat sodat, kansanmurhat ja muut kauheat virheet, mitä tehdään uudestaan ja uudestaan.
Kannattaisi kuunnella humanisteja ja sosiologeja eikä kohdella meitä höpöhöpöihmisinä.
Humanistit tekevät keskimäärin hyvinkin laadukasta työtä isolla intohimolla. Työllä ei yleensä ole juurikaan arvoa, mutta se ei sinänsä ole näiden ihmisten vika.
Millä tavalla esim. historian tutkimuksella ei ole arvoa?
Historiantutkimuksesta lähes kaikki on yhdenlaista harrastelua, joka tarjoaa näkökulmia elämään, mutta josta ei ole mitään varsinaista hyötyä yhteiskunnalle.
Rinnastan sen viihdebisnekseen.
Jahas. Mitä historia sinusta sitten on? Viihdettäkö? Perustele, miksi historia on susta harrastelua.
Koska se ei opeta maailmasta enää mitään, millä olisi merkitystä.
Luen mielelläni kulttuurihistoriaa ja kuuntelen esimerkiksi kaikki Ylen kulttuurihistoriaa käsittelevät radio-ohjelmat. Ne ovat minusta mielenkiintoisia ja saan niistä mielihyvää, mutta tutkimusta, johon ohjelmat perustuvat, ei oikeasti tarvittaisi.
Olen ammatiltani Sibelius-Akatemiasta valmistunut klassisen kitaran opettaja. Koska soittimien opetus on yksilöllistä toimintaa, koulutukseeni on koko koulutuskaari huomioiden tuhlattu aivan mieletön määrä varoja. Ja kun itse opetan yhtä oppilasta kerrallaan, myös siihen tuhrautuu valtavasti rahaa. Siinä missä peruskoulun opettaja opettaa kerrallaan kymmeniä, minä opetan yhtä.
Ja vaikka olen todella tehoton yhteiskunnalle, silti minulla on kohtalainen palkka, erittäin pitkät lomat ja erittäin pieni viikkotuntimäärä.
En pidä itseäni varsinaisesti hyödyttömänä, koska taiteella ja itsensä kehittämisellä on yhteiskunnalle arvoa, mutta kyllä työntekoni yhteiskunnalle kalliiksi tulee.
Samalla tavalla suhtaudun historiantutkijoihin. Eivät he varsinaisesti hyödyttömiä ole, mutta todellinen hyöty mitaten aivan hittosen kalliita yhteiskunnalle.
En usko, että saan nauttia nykyisistä eduistani koko elinikääni. Jossain vaiheessa tilanne muuttuu sellaiseksi, että minun on myytävä työpanokseni sillä hinnalla, jolla se kaupaksi menee. Virkani lakkautetaan ja minut pakotetaan yrittäjäksi. Saman soisi koskevan historiantutkijoita. Heidänkin tulisi perustaa tutkimuksensa kaupankäyntiin. Se on kuitenkin todellisin tapa mitata tutkimuksen arvo. Jos tutkimukselle ei ole ostajia, niin lieneekö sillä sitten arvoakaan?
Esimerkiksi historioitsija Teemu Keskisarja on yrittäjä, joka myy kirjojaan ja itseään (käy mm. puhumassa yleisötilaisuuksissa) Siinä on mallia muuhunkin historiantutkimukseen.
Jos perustat argumentointisi kulttuurihistoriaan pelkästään, niin luonnollisesti pelkkä viihteellisyys korostuu. Oletko koskaan lukenut aatehistoriaa, vertailevaa sivilisaatiostoriaa? Miettinyt oikeasti suuria kysymyksiä kuten vaikkapa miten läntisen kulttuurin valta-asema on perustunut ja miten se kehittyi ja miten sille on käymässä tulevaisuudessa tai vaikkapa millaisiin tarpeisiin syntyi kapitalismi ja miten sen eteneminen heijastuu historiallisessa perspektiivissä? Toki jos käsityksesi historiasta perustuu siihen, että yhtenä aikana naiset pitivät krinoliinia ja toisena turnyyriä, niin jatka toki samalla linjalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä ja erikoista te juttelette vapaa-ajalla, kun ette ymmärrä toisianne? Varsin outoa.
Mun mummi 95v on käynyt 5v kansakoulua, molemmat vanhemmat väitelleet tohtoriksi, itse olen käsityöläinen ja tytär kirjoitti viime keväänä ylioppilaaksi, eikä meillä koskaan ole ollut vastaavia ongelmia.
Ja jos joku ei ymmärrä jotakin asiaa, niin se kerrotaan mitä se tarkoittaa.Ettet vain ongelmattomuudesta tekisi ongelmaa. Vai käytätkö vapaa-ajalla puhekielessä ammattitermejä yms. jotka eivät aukene niille, jotka ei ole asian kanssa tekemisissä, niin kuin tekee naapurini, joka tuntuu pitävän sitä jotenkin sivistyneenä.
Ammattitermit eivät liity oikeastaan mitenkään akateemisuuteen. Kyse on enemmänkin käsitteellisestä ajattelusta ja eri tasoilla liikkumisesta ja assosioimisesta. Ammattilainen hallitsee yhden alan, akateeminen tuntee ja ymmärtää vähintään paria alaa eli on ns. yleissivistynyt eikä vain yhden asian osaaja.
Keskiverto akateeminen on kaikkea muuta kuin yleissivistynyt. Suurin osa höpöaineiden opiskelijoista ei tiedä edes opiskelemansa alan keskeisiä teorioita.
Luonnontieteiden, tekniikan ja esimerkiksi lääketieteen puolella tilanne on sitten toisenlainen. Niillä vaaditaan osaamistakin.
Eivätkö humanistiset aineet vaadi mielestäsi osaamista? Onko arkeologia, romaaninen kirjallisuus, poliittinen historia tai vaikkapa filosofia sinulle jotain höpöä?
Olen eri, mutta pitkälti kyllä.
Vastauksesi osoittaa hybristä ja mitä suurinta yleissivistyksen puutetta. Mietitäänpä maailmaa. Tuleeko se toimeen ilman teknologian uusimpia hilavitkuttimia? Kyllä. Mutta tuleeko ihmiskunta toimeen ilman näkemystä omasta historiastaan? Ei, koska silloin se tekee aina samat virheet.
Milloin humanistit saavat työnsä valmiiksi? Alkaa kieltämättä tympäistä nämä jatkuvat sodat, kansanmurhat ja muut kauheat virheet, mitä tehdään uudestaan ja uudestaan.
Kannattaisi kuunnella humanisteja ja sosiologeja eikä kohdella meitä höpöhöpöihmisinä.
Humanistit tekevät keskimäärin hyvinkin laadukasta työtä isolla intohimolla. Työllä ei yleensä ole juurikaan arvoa, mutta se ei sinänsä ole näiden ihmisten vika.
Millä tavalla esim. historian tutkimuksella ei ole arvoa?
Historiantutkimuksesta lähes kaikki on yhdenlaista harrastelua, joka tarjoaa näkökulmia elämään, mutta josta ei ole mitään varsinaista hyötyä yhteiskunnalle.
Rinnastan sen viihdebisnekseen.
Jahas. Mitä historia sinusta sitten on? Viihdettäkö? Perustele, miksi historia on susta harrastelua.
Koska se ei opeta maailmasta enää mitään, millä olisi merkitystä.
Luen mielelläni kulttuurihistoriaa ja kuuntelen esimerkiksi kaikki Ylen kulttuurihistoriaa käsittelevät radio-ohjelmat. Ne ovat minusta mielenkiintoisia ja saan niistä mielihyvää, mutta tutkimusta, johon ohjelmat perustuvat, ei oikeasti tarvittaisi.
Olen ammatiltani Sibelius-Akatemiasta valmistunut klassisen kitaran opettaja. Koska soittimien opetus on yksilöllistä toimintaa, koulutukseeni on koko koulutuskaari huomioiden tuhlattu aivan mieletön määrä varoja. Ja kun itse opetan yhtä oppilasta kerrallaan, myös siihen tuhrautuu valtavasti rahaa. Siinä missä peruskoulun opettaja opettaa kerrallaan kymmeniä, minä opetan yhtä.
Ja vaikka olen todella tehoton yhteiskunnalle, silti minulla on kohtalainen palkka, erittäin pitkät lomat ja erittäin pieni viikkotuntimäärä.
En pidä itseäni varsinaisesti hyödyttömänä, koska taiteella ja itsensä kehittämisellä on yhteiskunnalle arvoa, mutta kyllä työntekoni yhteiskunnalle kalliiksi tulee.
Samalla tavalla suhtaudun historiantutkijoihin. Eivät he varsinaisesti hyödyttömiä ole, mutta todellinen hyöty mitaten aivan hittosen kalliita yhteiskunnalle.
En usko, että saan nauttia nykyisistä eduistani koko elinikääni. Jossain vaiheessa tilanne muuttuu sellaiseksi, että minun on myytävä työpanokseni sillä hinnalla, jolla se kaupaksi menee. Virkani lakkautetaan ja minut pakotetaan yrittäjäksi. Saman soisi koskevan historiantutkijoita. Heidänkin tulisi perustaa tutkimuksensa kaupankäyntiin. Se on kuitenkin todellisin tapa mitata tutkimuksen arvo. Jos tutkimukselle ei ole ostajia, niin lieneekö sillä sitten arvoakaan?
Esimerkiksi historioitsija Teemu Keskisarja on yrittäjä, joka myy kirjojaan ja itseään (käy mm. puhumassa yleisötilaisuuksissa) Siinä on mallia muuhunkin historiantutkimukseen.
Jos perustat argumentointisi kulttuurihistoriaan pelkästään, niin luonnollisesti pelkkä viihteellisyys korostuu. Oletko koskaan lukenut aatehistoriaa, vertailevaa sivilisaatiostoriaa?
Epäilemättä sillä on ollut jonkinlainen arvo aikaisemmin, mutta asioiden perustat tiedetään jo. Nykyään kuljetaan nyansseissa, luodaan uusia tulkintoja ja kiistellään keskenään. Oppineiden tieteen tekeminen on kuitenkin loppujen lopuksi yhdenlaista harrastamista.
Minusta myös ihmiset ovat eriarvoisessa asemassa. Esimerkiksi kirjailijat pakotetaan köyhyyteen (kirjailijan keskitulo on Suomessa 2000 euroa vuodessa), mutta tutkijoille ja opettajille jostain syystä maksetaan. Kuitenkin kirjailija voi olla aivan yhtä tärkeä inhimillisen ymmäryksen lisäämisessä kuin tutkijakin.
Lähinnä kysymys näyttää olevan siitä, ettei hyötyä edes pyritä mittaamaan vaan ihmiset vain pitävät vakiintuneista valta-asetelmista kiinni.
Noin sivumennen sanoen minusta historiantutkimuksesta pitäisi siirtää runsaasti rahaa kirjailijoille.
Vierailija kirjoitti:
Tässä oli viikonloppuna monta "akateemista" koolla. Oli lastentarhanopettaja, luokanopettaja, historianmaikka, pappi, everstiluutnantti, KTM, DI, proviisori ja tutkija.
Ei puhuttu töistä tai urasuunnitelmista. Oikeastaan kenelläkään ei ole mitään erityistä uraa, ehkä proviisori on ainoa uraihminen, koska tähtää apteekkariksi, me muut vain teemme työtämme, josta saamme elantomme.
No, onpa surullista, ettei työ merkitse enempää kuin elantoa. Meillä käytiin isänpäivänä useita kiinnostavia työhön liittyviä keskusteluja. Yksi oli joutunut irtisanomaan johtavassa asemassa olevan työkaverinsa, puhuimme, miltä se hänestä tuntui. Isäni muisteli omaa työaikaansa, jolloin hänkin joutui kiperiin tilanteisiin ja kertoi, miten ne tulivat uniin asti. Yksi puolestaan oli ollut lounaalla ulkomaisten kollegoiden kanssa ja kertoi hauskasta sattumuksesta. Yksi porukasta on juuri syksyllä aloittanut opiskelut ja kertoi kokemuksistaan.
Toki puhuimme paljon muustakin kuin työstä, mutta en itse erottele aina työtä ja yksityiselämää toisistaan. Olen sellaisessa ammatissa, että voin saada työhön liittyvän idean vaikka kesken sukupäivällisen - ja toisaalta saatan tehdä töitä kotona, jotta flunssasta toipuva lapsenlapsi saa muutaman lisäpäivän ennen päiväkotiin menoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä ja erikoista te juttelette vapaa-ajalla, kun ette ymmärrä toisianne? Varsin outoa.
Mun mummi 95v on käynyt 5v kansakoulua, molemmat vanhemmat väitelleet tohtoriksi, itse olen käsityöläinen ja tytär kirjoitti viime keväänä ylioppilaaksi, eikä meillä koskaan ole ollut vastaavia ongelmia.
Ja jos joku ei ymmärrä jotakin asiaa, niin se kerrotaan mitä se tarkoittaa.Ettet vain ongelmattomuudesta tekisi ongelmaa. Vai käytätkö vapaa-ajalla puhekielessä ammattitermejä yms. jotka eivät aukene niille, jotka ei ole asian kanssa tekemisissä, niin kuin tekee naapurini, joka tuntuu pitävän sitä jotenkin sivistyneenä.
Ammattitermit eivät liity oikeastaan mitenkään akateemisuuteen. Kyse on enemmänkin käsitteellisestä ajattelusta ja eri tasoilla liikkumisesta ja assosioimisesta. Ammattilainen hallitsee yhden alan, akateeminen tuntee ja ymmärtää vähintään paria alaa eli on ns. yleissivistynyt eikä vain yhden asian osaaja.
Keskiverto akateeminen on kaikkea muuta kuin yleissivistynyt. Suurin osa höpöaineiden opiskelijoista ei tiedä edes opiskelemansa alan keskeisiä teorioita.
Luonnontieteiden, tekniikan ja esimerkiksi lääketieteen puolella tilanne on sitten toisenlainen. Niillä vaaditaan osaamistakin.
Eivätkö humanistiset aineet vaadi mielestäsi osaamista? Onko arkeologia, romaaninen kirjallisuus, poliittinen historia tai vaikkapa filosofia sinulle jotain höpöä?
Olen eri, mutta pitkälti kyllä.
Vastauksesi osoittaa hybristä ja mitä suurinta yleissivistyksen puutetta. Mietitäänpä maailmaa. Tuleeko se toimeen ilman teknologian uusimpia hilavitkuttimia? Kyllä. Mutta tuleeko ihmiskunta toimeen ilman näkemystä omasta historiastaan? Ei, koska silloin se tekee aina samat virheet.
Milloin humanistit saavat työnsä valmiiksi? Alkaa kieltämättä tympäistä nämä jatkuvat sodat, kansanmurhat ja muut kauheat virheet, mitä tehdään uudestaan ja uudestaan.
Kannattaisi kuunnella humanisteja ja sosiologeja eikä kohdella meitä höpöhöpöihmisinä.
Humanistit tekevät keskimäärin hyvinkin laadukasta työtä isolla intohimolla. Työllä ei yleensä ole juurikaan arvoa, mutta se ei sinänsä ole näiden ihmisten vika.
Millä tavalla esim. historian tutkimuksella ei ole arvoa?
Historiantutkimuksesta lähes kaikki on yhdenlaista harrastelua, joka tarjoaa näkökulmia elämään, mutta josta ei ole mitään varsinaista hyötyä yhteiskunnalle.
Rinnastan sen viihdebisnekseen.
Jahas. Mitä historia sinusta sitten on? Viihdettäkö? Perustele, miksi historia on susta harrastelua. Ovatko kaikki menneisyyden ihmisten teot, kokemukset ja ajatukset sulle vain yhdentekevää hölynpölyä, jolla ei ole nykyihmisille mitään arvoa? Voisit yhtä hyvin muuttaa yksin Marsiin kuin irrottaa itsesi muun ihmiskunnan historiasta.
Sen verran olen oppinut historiasta, että tämä keskustelu historian tutkimuksen tarpeellisuudesta ei johda mihinkään.
Historian puolustajat kertovat abstraktisti, miten tärkeää historia on yhteiskunnallisen ymmärryksen, ihmisyyden ja vastaavien kannalta. Lisäksi heitetään savuverhoksi spesifejä historian osa-alueita, ja väheksytään muita junteiksi.
Historian väheksyjät vaativat konkreettisia esimerkkejä, miten historian tutkimusta hyödynnetään päätöksenteossa tai uusien asioiden kehittämisessä. Näitä ei löydy, joten väheksyjät leimaavat koko homman humpuukiksi.
Vierailija kirjoitti:
Olen törmännyt tähän samaan sukulaisteni parissa. Olen halunnut kehittyä työssäni ja suorittanut perustutkinnon (maisteri) lisäksi pari muuta tutkintoa ja erilaisia täydentäviä opintoja. Sukulaiset ihmettelevät, enkö ikinä valmistu, kun aina vaan opiskelen. Heille opiskelu on vain väylä ammattiin, itsensä tai oman osaamisen kehittäminen ei heitä kiinnosta. Olen siis kotoisin duunarisuvusta.
Myös etäpäivät ja työmatkat ovat heille vieraita käsitteitä. Samoin kuin se, ettei minulla ole varsinaista työaikaa. He eivät ymmärrä, miten muka voin tehdä töitä kotona, junassa tai mökillä. Tai miten minulla on näin paljon lomaa, että voin joka kuukausi matkustaa ulkomaille. Ihan turha selittää, etteivät ne matkat mitään lomaa ole. Eivätkä he ymmärrä, miksi minun pitää olla ”työajan ulkopuolella” tavoitettavissa. Heistä on myös aivan käsittämätöntä se, että saatan lähteä ulos kävelemän ja puhumaan työpuhelua – mitä se sellainen työ muka on…
Olen tottunut tähän, mutta väkisinkin yhteydenpito sukuuni on vähentynyt vuosien aikana, koska meitä yhdistävät asiat ovat vähentyneet – vanhemmat ovat kuolleet ja omat lapset kasvaneet.
Koulutuksen arvostaminen on siirtynyt sukupolvesta toiseen. Omat lapseni ovat opiskelleet paljon pidemälle kuin serkkunsa. Valitettavasti serkuksetkin ovat vieraantuneet toisistaan. Heillä ei ole samalla tavalla yhdistäviä asioita kuin silloin, kun olivat lapsia.
Ovatko sukulaisesi kenties hiukan vajaaälyisiä? En muuten keksi, miten joku ei voi ymmärtää, että matkapuhelimeen voi puhua muuallakin kuin omalla työpisteellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä ja erikoista te juttelette vapaa-ajalla, kun ette ymmärrä toisianne? Varsin outoa.
Mun mummi 95v on käynyt 5v kansakoulua, molemmat vanhemmat väitelleet tohtoriksi, itse olen käsityöläinen ja tytär kirjoitti viime keväänä ylioppilaaksi, eikä meillä koskaan ole ollut vastaavia ongelmia.
Ja jos joku ei ymmärrä jotakin asiaa, niin se kerrotaan mitä se tarkoittaa.Ettet vain ongelmattomuudesta tekisi ongelmaa. Vai käytätkö vapaa-ajalla puhekielessä ammattitermejä yms. jotka eivät aukene niille, jotka ei ole asian kanssa tekemisissä, niin kuin tekee naapurini, joka tuntuu pitävän sitä jotenkin sivistyneenä.
Ammattitermit eivät liity oikeastaan mitenkään akateemisuuteen. Kyse on enemmänkin käsitteellisestä ajattelusta ja eri tasoilla liikkumisesta ja assosioimisesta. Ammattilainen hallitsee yhden alan, akateeminen tuntee ja ymmärtää vähintään paria alaa eli on ns. yleissivistynyt eikä vain yhden asian osaaja.
Keskiverto akateeminen on kaikkea muuta kuin yleissivistynyt. Suurin osa höpöaineiden opiskelijoista ei tiedä edes opiskelemansa alan keskeisiä teorioita.
Luonnontieteiden, tekniikan ja esimerkiksi lääketieteen puolella tilanne on sitten toisenlainen. Niillä vaaditaan osaamistakin.
Eivätkö humanistiset aineet vaadi mielestäsi osaamista? Onko arkeologia, romaaninen kirjallisuus, poliittinen historia tai vaikkapa filosofia sinulle jotain höpöä?
Olen eri, mutta pitkälti kyllä.
Vastauksesi osoittaa hybristä ja mitä suurinta yleissivistyksen puutetta. Mietitäänpä maailmaa. Tuleeko se toimeen ilman teknologian uusimpia hilavitkuttimia? Kyllä. Mutta tuleeko ihmiskunta toimeen ilman näkemystä omasta historiastaan? Ei, koska silloin se tekee aina samat virheet.
Milloin humanistit saavat työnsä valmiiksi? Alkaa kieltämättä tympäistä nämä jatkuvat sodat, kansanmurhat ja muut kauheat virheet, mitä tehdään uudestaan ja uudestaan.
Kannattaisi kuunnella humanisteja ja sosiologeja eikä kohdella meitä höpöhöpöihmisinä.
Humanistit tekevät keskimäärin hyvinkin laadukasta työtä isolla intohimolla. Työllä ei yleensä ole juurikaan arvoa, mutta se ei sinänsä ole näiden ihmisten vika.
Millä tavalla esim. historian tutkimuksella ei ole arvoa?
Historiantutkimuksesta lähes kaikki on yhdenlaista harrastelua, joka tarjoaa näkökulmia elämään, mutta josta ei ole mitään varsinaista hyötyä yhteiskunnalle.
Rinnastan sen viihdebisnekseen.
Jahas. Mitä historia sinusta sitten on? Viihdettäkö? Perustele, miksi historia on susta harrastelua.
Koska se ei opeta maailmasta enää mitään, millä olisi merkitystä.
Luen mielelläni kulttuurihistoriaa ja kuuntelen esimerkiksi kaikki Ylen kulttuurihistoriaa käsittelevät radio-ohjelmat. Ne ovat minusta mielenkiintoisia ja saan niistä mielihyvää, mutta tutkimusta, johon ohjelmat perustuvat, ei oikeasti tarvittaisi.
Olen ammatiltani Sibelius-Akatemiasta valmistunut klassisen kitaran opettaja. Koska soittimien opetus on yksilöllistä toimintaa, koulutukseeni on koko koulutuskaari huomioiden tuhlattu aivan mieletön määrä varoja. Ja kun itse opetan yhtä oppilasta kerrallaan, myös siihen tuhrautuu valtavasti rahaa. Siinä missä peruskoulun opettaja opettaa kerrallaan kymmeniä, minä opetan yhtä.
Ja vaikka olen todella tehoton yhteiskunnalle, silti minulla on kohtalainen palkka, erittäin pitkät lomat ja erittäin pieni viikkotuntimäärä.
En pidä itseäni varsinaisesti hyödyttömänä, koska taiteella ja itsensä kehittämisellä on yhteiskunnalle arvoa, mutta kyllä työntekoni yhteiskunnalle kalliiksi tulee.
Samalla tavalla suhtaudun historiantutkijoihin. Eivät he varsinaisesti hyödyttömiä ole, mutta todellinen hyöty mitaten aivan hittosen kalliita yhteiskunnalle.
En usko, että saan nauttia nykyisistä eduistani koko elinikääni. Jossain vaiheessa tilanne muuttuu sellaiseksi, että minun on myytävä työpanokseni sillä hinnalla, jolla se kaupaksi menee. Virkani lakkautetaan ja minut pakotetaan yrittäjäksi. Saman soisi koskevan historiantutkijoita. Heidänkin tulisi perustaa tutkimuksensa kaupankäyntiin. Se on kuitenkin todellisin tapa mitata tutkimuksen arvo. Jos tutkimukselle ei ole ostajia, niin lieneekö sillä sitten arvoakaan?
Esimerkiksi historioitsija Teemu Keskisarja on yrittäjä, joka myy kirjojaan ja itseään (käy mm. puhumassa yleisötilaisuuksissa) Siinä on mallia muuhunkin historiantutkimukseen.
Jos perustat argumentointisi kulttuurihistoriaan pelkästään, niin luonnollisesti pelkkä viihteellisyys korostuu. Oletko koskaan lukenut aatehistoriaa, vertailevaa sivilisaatiostoriaa?
Epäilemättä sillä on ollut jonkinlainen arvo aikaisemmin, mutta asioiden perustat tiedetään jo. Nykyään kuljetaan nyansseissa, luodaan uusia tulkintoja ja kiistellään keskenään. Oppineiden tieteen tekeminen on kuitenkin loppujen lopuksi yhdenlaista harrastamista.
Minusta myös ihmiset ovat eriarvoisessa asemassa. Esimerkiksi kirjailijat pakotetaan köyhyyteen (kirjailijan keskitulo on Suomessa 2000 euroa vuodessa), mutta tutkijoille ja opettajille jostain syystä maksetaan. Kuitenkin kirjailija voi olla aivan yhtä tärkeä inhimillisen ymmäryksen lisäämisessä kuin tutkijakin.
Lähinnä kysymys näyttää olevan siitä, ettei hyötyä edes pyritä mittaamaan vaan ihmiset vain pitävät vakiintuneista valta-asetelmista kiinni.
Noin sivumennen sanoen minusta historiantutkimuksesta pitäisi siirtää runsaasti rahaa kirjailijoille.
No sinähän tässä olisit sysäämässä historiantutkijat sinne nälkäkirjailijoiden joukkoon.
Historiankirjoittaminen on jossain määrin poliittista, koska historia tutkii oikeasti eläneiden ihmisten tekoja ja ajatuksia. Samasta syystä myös historiantulkinnat eroavat toisistaan, esim. Neuvostoliiton käsitys talvisodan alkamisesta poikkesi suomalaisten versiosta. Riippumaton, tieteellinen historiankirjoitus,joka ei käytä historiaa tukeakseen omia poliittisia tavoitteitaan, on ihan paikallaan, jotta poliitikkojen pahimpia vääristelyjä ei nieltäisi totuutena. Ja jos isoisoisäsi oli Jean Sibelius, niin historiankirjoittaja ei voi hänestä esittää yhtä lailla puppua kuin fiktiivisiä romaaneja kirjoittava, jota todellisuuden vaatimukset eivät koske. Historioitsija käyttää lähteinään esim. kirjeitä tai päiväkirjoja, todellista, tutkimaltaan aikakaudelta peräisin olevaa aineistoa, jonka ymmärtämiseen eivät taviksen taidot välttämättä riitä - romaanikirjailijalle luovuus ja mielikuvituksen käyttö on suotavampaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä ja erikoista te juttelette vapaa-ajalla, kun ette ymmärrä toisianne? Varsin outoa.
Mun mummi 95v on käynyt 5v kansakoulua, molemmat vanhemmat väitelleet tohtoriksi, itse olen käsityöläinen ja tytär kirjoitti viime keväänä ylioppilaaksi, eikä meillä koskaan ole ollut vastaavia ongelmia.
Ja jos joku ei ymmärrä jotakin asiaa, niin se kerrotaan mitä se tarkoittaa.Ettet vain ongelmattomuudesta tekisi ongelmaa. Vai käytätkö vapaa-ajalla puhekielessä ammattitermejä yms. jotka eivät aukene niille, jotka ei ole asian kanssa tekemisissä, niin kuin tekee naapurini, joka tuntuu pitävän sitä jotenkin sivistyneenä.
Ammattitermit eivät liity oikeastaan mitenkään akateemisuuteen. Kyse on enemmänkin käsitteellisestä ajattelusta ja eri tasoilla liikkumisesta ja assosioimisesta. Ammattilainen hallitsee yhden alan, akateeminen tuntee ja ymmärtää vähintään paria alaa eli on ns. yleissivistynyt eikä vain yhden asian osaaja.
Keskiverto akateeminen on kaikkea muuta kuin yleissivistynyt. Suurin osa höpöaineiden opiskelijoista ei tiedä edes opiskelemansa alan keskeisiä teorioita.
Luonnontieteiden, tekniikan ja esimerkiksi lääketieteen puolella tilanne on sitten toisenlainen. Niillä vaaditaan osaamistakin.
Eivätkö humanistiset aineet vaadi mielestäsi osaamista? Onko arkeologia, romaaninen kirjallisuus, poliittinen historia tai vaikkapa filosofia sinulle jotain höpöä?
Olen eri, mutta pitkälti kyllä.
Vastauksesi osoittaa hybristä ja mitä suurinta yleissivistyksen puutetta. Mietitäänpä maailmaa. Tuleeko se toimeen ilman teknologian uusimpia hilavitkuttimia? Kyllä. Mutta tuleeko ihmiskunta toimeen ilman näkemystä omasta historiastaan? Ei, koska silloin se tekee aina samat virheet.
Milloin humanistit saavat työnsä valmiiksi? Alkaa kieltämättä tympäistä nämä jatkuvat sodat, kansanmurhat ja muut kauheat virheet, mitä tehdään uudestaan ja uudestaan.
Kannattaisi kuunnella humanisteja ja sosiologeja eikä kohdella meitä höpöhöpöihmisinä.
Humanistit tekevät keskimäärin hyvinkin laadukasta työtä isolla intohimolla. Työllä ei yleensä ole juurikaan arvoa, mutta se ei sinänsä ole näiden ihmisten vika.
Millä tavalla esim. historian tutkimuksella ei ole arvoa?
Historiantutkimuksesta lähes kaikki on yhdenlaista harrastelua, joka tarjoaa näkökulmia elämään, mutta josta ei ole mitään varsinaista hyötyä yhteiskunnalle.
Rinnastan sen viihdebisnekseen.
Jahas. Mitä historia sinusta sitten on? Viihdettäkö? Perustele, miksi historia on susta harrastelua.
Koska se ei opeta maailmasta enää mitään, millä olisi merkitystä.
Luen mielelläni kulttuurihistoriaa ja kuuntelen esimerkiksi kaikki Ylen kulttuurihistoriaa käsittelevät radio-ohjelmat. Ne ovat minusta mielenkiintoisia ja saan niistä mielihyvää, mutta tutkimusta, johon ohjelmat perustuvat, ei oikeasti tarvittaisi.
Olen ammatiltani Sibelius-Akatemiasta valmistunut klassisen kitaran opettaja. Koska soittimien opetus on yksilöllistä toimintaa, koulutukseeni on koko koulutuskaari huomioiden tuhlattu aivan mieletön määrä varoja. Ja kun itse opetan yhtä oppilasta kerrallaan, myös siihen tuhrautuu valtavasti rahaa. Siinä missä peruskoulun opettaja opettaa kerrallaan kymmeniä, minä opetan yhtä.
Ja vaikka olen todella tehoton yhteiskunnalle, silti minulla on kohtalainen palkka, erittäin pitkät lomat ja erittäin pieni viikkotuntimäärä.
En pidä itseäni varsinaisesti hyödyttömänä, koska taiteella ja itsensä kehittämisellä on yhteiskunnalle arvoa, mutta kyllä työntekoni yhteiskunnalle kalliiksi tulee.
Samalla tavalla suhtaudun historiantutkijoihin. Eivät he varsinaisesti hyödyttömiä ole, mutta todellinen hyöty mitaten aivan hittosen kalliita yhteiskunnalle.
En usko, että saan nauttia nykyisistä eduistani koko elinikääni. Jossain vaiheessa tilanne muuttuu sellaiseksi, että minun on myytävä työpanokseni sillä hinnalla, jolla se kaupaksi menee. Virkani lakkautetaan ja minut pakotetaan yrittäjäksi. Saman soisi koskevan historiantutkijoita. Heidänkin tulisi perustaa tutkimuksensa kaupankäyntiin. Se on kuitenkin todellisin tapa mitata tutkimuksen arvo. Jos tutkimukselle ei ole ostajia, niin lieneekö sillä sitten arvoakaan?
Esimerkiksi historioitsija Teemu Keskisarja on yrittäjä, joka myy kirjojaan ja itseään (käy mm. puhumassa yleisötilaisuuksissa) Siinä on mallia muuhunkin historiantutkimukseen.
Jos perustat argumentointisi kulttuurihistoriaan pelkästään, niin luonnollisesti pelkkä viihteellisyys korostuu. Oletko koskaan lukenut aatehistoriaa, vertailevaa sivilisaatiostoriaa?
Epäilemättä sillä on ollut jonkinlainen arvo aikaisemmin, mutta asioiden perustat tiedetään jo. Nykyään kuljetaan nyansseissa, luodaan uusia tulkintoja ja kiistellään keskenään. Oppineiden tieteen tekeminen on kuitenkin loppujen lopuksi yhdenlaista harrastamista.
Minusta myös ihmiset ovat eriarvoisessa asemassa. Esimerkiksi kirjailijat pakotetaan köyhyyteen (kirjailijan keskitulo on Suomessa 2000 euroa vuodessa), mutta tutkijoille ja opettajille jostain syystä maksetaan. Kuitenkin kirjailija voi olla aivan yhtä tärkeä inhimillisen ymmäryksen lisäämisessä kuin tutkijakin.
Lähinnä kysymys näyttää olevan siitä, ettei hyötyä edes pyritä mittaamaan vaan ihmiset vain pitävät vakiintuneista valta-asetelmista kiinni.
Noin sivumennen sanoen minusta historiantutkimuksesta pitäisi siirtää runsaasti rahaa kirjailijoille.
No sinähän tässä olisit sysäämässä historiantutkijat sinne nälkäkirjailijoiden joukkoon.
Arvostan enemmän kirjailijoita kuin historiantutkijoita, koska kirjailijoilla on kyky luoda menneitä ja vaihtoehtoisia maailmoja ja vahvistaa inhimillistä ymmärrystä. Kukaan teini ei jaksa lukea kuivaa tutkimusta, mutta kun sama asia rakennetaan jännittäväksi romaaniksi, se vetoaa paljon paremmin. Edes se ei haittaa, ettei romaani ole faktuaalisesti täysin tarkka, koska oleellista eivät ole yksityiskohdat vaan kokonaisymmärrys jostain erilaisesta.
Kirjailijat tavoittavat kansan, edes pienen osan siitä, mutta tutkijat pyörittävät harrastuspiiriään keskenään, siirtävät papereita toinen toiselleen koskaan kansaa kohtaamatta.
Mielenkiintoista on sekin, että Ylen radio-ohjelmissa esiintyy usein historiaa harrastavia ammattitutkijoiden sijaan. He ovat kiinnostuneet jostain aiheesta, tutkineet sitä ja kirjoittaneet siitä kirjan, mistä toimittaja on kiinnostunut.
Vähintä, mitä ammattitutkijat voisivat tehdä, olisi tulla esiin ja popularisoida tietoa. Esimerkiksi netti mahdollistaisi mitä mielenkiintoisimman mahdollisuuden elävöittää historiaa interaktiivisella ja pedagogisesti harkitulla esityksellä, kun joku vain sellaisen tekisi, mutta tällainen kansan sivistäminen on ammattitutkijoille vierasta. Heille tärkeämpää on jatkaa harrastustaan pikkupiireissään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä ja erikoista te juttelette vapaa-ajalla, kun ette ymmärrä toisianne? Varsin outoa.
Mun mummi 95v on käynyt 5v kansakoulua, molemmat vanhemmat väitelleet tohtoriksi, itse olen käsityöläinen ja tytär kirjoitti viime keväänä ylioppilaaksi, eikä meillä koskaan ole ollut vastaavia ongelmia.
Ja jos joku ei ymmärrä jotakin asiaa, niin se kerrotaan mitä se tarkoittaa.Ettet vain ongelmattomuudesta tekisi ongelmaa. Vai käytätkö vapaa-ajalla puhekielessä ammattitermejä yms. jotka eivät aukene niille, jotka ei ole asian kanssa tekemisissä, niin kuin tekee naapurini, joka tuntuu pitävän sitä jotenkin sivistyneenä.
Ammattitermit eivät liity oikeastaan mitenkään akateemisuuteen. Kyse on enemmänkin käsitteellisestä ajattelusta ja eri tasoilla liikkumisesta ja assosioimisesta. Ammattilainen hallitsee yhden alan, akateeminen tuntee ja ymmärtää vähintään paria alaa eli on ns. yleissivistynyt eikä vain yhden asian osaaja.
Keskiverto akateeminen on kaikkea muuta kuin yleissivistynyt. Suurin osa höpöaineiden opiskelijoista ei tiedä edes opiskelemansa alan keskeisiä teorioita.
Luonnontieteiden, tekniikan ja esimerkiksi lääketieteen puolella tilanne on sitten toisenlainen. Niillä vaaditaan osaamistakin.
Eivätkö humanistiset aineet vaadi mielestäsi osaamista? Onko arkeologia, romaaninen kirjallisuus, poliittinen historia tai vaikkapa filosofia sinulle jotain höpöä?
Olen eri, mutta pitkälti kyllä.
Vastauksesi osoittaa hybristä ja mitä suurinta yleissivistyksen puutetta. Mietitäänpä maailmaa. Tuleeko se toimeen ilman teknologian uusimpia hilavitkuttimia? Kyllä. Mutta tuleeko ihmiskunta toimeen ilman näkemystä omasta historiastaan? Ei, koska silloin se tekee aina samat virheet.
Milloin humanistit saavat työnsä valmiiksi? Alkaa kieltämättä tympäistä nämä jatkuvat sodat, kansanmurhat ja muut kauheat virheet, mitä tehdään uudestaan ja uudestaan.
Kannattaisi kuunnella humanisteja ja sosiologeja eikä kohdella meitä höpöhöpöihmisinä.
Humanistit tekevät keskimäärin hyvinkin laadukasta työtä isolla intohimolla. Työllä ei yleensä ole juurikaan arvoa, mutta se ei sinänsä ole näiden ihmisten vika.
Millä tavalla esim. historian tutkimuksella ei ole arvoa?
Historiantutkimuksesta lähes kaikki on yhdenlaista harrastelua, joka tarjoaa näkökulmia elämään, mutta josta ei ole mitään varsinaista hyötyä yhteiskunnalle.
Rinnastan sen viihdebisnekseen.
Jahas. Mitä historia sinusta sitten on? Viihdettäkö? Perustele, miksi historia on susta harrastelua.
Koska se ei opeta maailmasta enää mitään, millä olisi merkitystä.
Luen mielelläni kulttuurihistoriaa ja kuuntelen esimerkiksi kaikki Ylen kulttuurihistoriaa käsittelevät radio-ohjelmat. Ne ovat minusta mielenkiintoisia ja saan niistä mielihyvää, mutta tutkimusta, johon ohjelmat perustuvat, ei oikeasti tarvittaisi.
Olen ammatiltani Sibelius-Akatemiasta valmistunut klassisen kitaran opettaja. Koska soittimien opetus on yksilöllistä toimintaa, koulutukseeni on koko koulutuskaari huomioiden tuhlattu aivan mieletön määrä varoja. Ja kun itse opetan yhtä oppilasta kerrallaan, myös siihen tuhrautuu valtavasti rahaa. Siinä missä peruskoulun opettaja opettaa kerrallaan kymmeniä, minä opetan yhtä.
Ja vaikka olen todella tehoton yhteiskunnalle, silti minulla on kohtalainen palkka, erittäin pitkät lomat ja erittäin pieni viikkotuntimäärä.
En pidä itseäni varsinaisesti hyödyttömänä, koska taiteella ja itsensä kehittämisellä on yhteiskunnalle arvoa, mutta kyllä työntekoni yhteiskunnalle kalliiksi tulee.
Samalla tavalla suhtaudun historiantutkijoihin. Eivät he varsinaisesti hyödyttömiä ole, mutta todellinen hyöty mitaten aivan hittosen kalliita yhteiskunnalle.
En usko, että saan nauttia nykyisistä eduistani koko elinikääni. Jossain vaiheessa tilanne muuttuu sellaiseksi, että minun on myytävä työpanokseni sillä hinnalla, jolla se kaupaksi menee. Virkani lakkautetaan ja minut pakotetaan yrittäjäksi. Saman soisi koskevan historiantutkijoita. Heidänkin tulisi perustaa tutkimuksensa kaupankäyntiin. Se on kuitenkin todellisin tapa mitata tutkimuksen arvo. Jos tutkimukselle ei ole ostajia, niin lieneekö sillä sitten arvoakaan?
Esimerkiksi historioitsija Teemu Keskisarja on yrittäjä, joka myy kirjojaan ja itseään (käy mm. puhumassa yleisötilaisuuksissa) Siinä on mallia muuhunkin historiantutkimukseen.
Jos perustat argumentointisi kulttuurihistoriaan pelkästään, niin luonnollisesti pelkkä viihteellisyys korostuu. Oletko koskaan lukenut aatehistoriaa, vertailevaa sivilisaatiostoriaa?
Epäilemättä sillä on ollut jonkinlainen arvo aikaisemmin, mutta asioiden perustat tiedetään jo. Nykyään kuljetaan nyansseissa, luodaan uusia tulkintoja ja kiistellään keskenään. Oppineiden tieteen tekeminen on kuitenkin loppujen lopuksi yhdenlaista harrastamista.
Minusta myös ihmiset ovat eriarvoisessa asemassa. Esimerkiksi kirjailijat pakotetaan köyhyyteen (kirjailijan keskitulo on Suomessa 2000 euroa vuodessa), mutta tutkijoille ja opettajille jostain syystä maksetaan. Kuitenkin kirjailija voi olla aivan yhtä tärkeä inhimillisen ymmäryksen lisäämisessä kuin tutkijakin.
Lähinnä kysymys näyttää olevan siitä, ettei hyötyä edes pyritä mittaamaan vaan ihmiset vain pitävät vakiintuneista valta-asetelmista kiinni.
Noin sivumennen sanoen minusta historiantutkimuksesta pitäisi siirtää runsaasti rahaa kirjailijoille.
No sinähän tässä olisit sysäämässä historiantutkijat sinne nälkäkirjailijoiden joukkoon.
Arvostan enemmän kirjailijoita kuin historiantutkijoita, koska kirjailijoilla on kyky luoda menneitä ja vaihtoehtoisia maailmoja ja vahvistaa inhimillistä ymmärrystä. Kukaan teini ei jaksa lukea kuivaa tutkimusta, mutta kun sama asia rakennetaan jännittäväksi romaaniksi, se vetoaa paljon paremmin. Edes se ei haittaa, ettei romaani ole faktuaalisesti täysin tarkka, koska oleellista eivät ole yksityiskohdat vaan kokonaisymmärrys jostain erilaisesta.
Kirjailijat tavoittavat kansan, edes pienen osan siitä, mutta tutkijat pyörittävät harrastuspiiriään keskenään, siirtävät papereita toinen toiselleen koskaan kansaa kohtaamatta.
Mielenkiintoista on sekin, että Ylen radio-ohjelmissa esiintyy usein historiaa harrastavia ammattitutkijoiden sijaan. He ovat kiinnostuneet jostain aiheesta, tutkineet sitä ja kirjoittaneet siitä kirjan, mistä toimittaja on kiinnostunut.
Vähintä, mitä ammattitutkijat voisivat tehdä, olisi tulla esiin ja popularisoida tietoa. Esimerkiksi netti mahdollistaisi mitä mielenkiintoisimman mahdollisuuden elävöittää historiaa interaktiivisella ja pedagogisesti harkitulla esityksellä, kun joku vain sellaisen tekisi, mutta tällainen kansan sivistäminen on ammattitutkijoille vierasta. Heille tärkeämpää on jatkaa harrastustaan pikkupiireissään.
Ensin sinä valitat että historia ei ole kovaa tiedettä ja sen jälkeen ehdotat, että siitä tehtäisiin enemmänkin viihteellistä, historiallista fiktiota. Haluatko vielä sarjakuvaversiotkin? Entäpä räppinä vaikka koko kristinuskon historia? Olisko kova?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä oli viikonloppuna monta "akateemista" koolla. Oli lastentarhanopettaja, luokanopettaja, historianmaikka, pappi, everstiluutnantti, KTM, DI, proviisori ja tutkija.
Ei puhuttu töistä tai urasuunnitelmista. Oikeastaan kenelläkään ei ole mitään erityistä uraa, ehkä proviisori on ainoa uraihminen, koska tähtää apteekkariksi, me muut vain teemme työtämme, josta saamme elantomme.
No, onpa surullista, ettei työ merkitse enempää kuin elantoa. Meillä käytiin isänpäivänä useita kiinnostavia työhön liittyviä keskusteluja. Yksi oli joutunut irtisanomaan johtavassa asemassa olevan työkaverinsa, puhuimme, miltä se hänestä tuntui. Isäni muisteli omaa työaikaansa, jolloin hänkin joutui kiperiin tilanteisiin ja kertoi, miten ne tulivat uniin asti. Yksi puolestaan oli ollut lounaalla ulkomaisten kollegoiden kanssa ja kertoi hauskasta sattumuksesta. Yksi porukasta on juuri syksyllä aloittanut opiskelut ja kertoi kokemuksistaan.
Toki puhuimme paljon muustakin kuin työstä, mutta en itse erottele aina työtä ja yksityiselämää toisistaan. Olen sellaisessa ammatissa, että voin saada työhön liittyvän idean vaikka kesken sukupäivällisen - ja toisaalta saatan tehdä töitä kotona, jotta flunssasta toipuva lapsenlapsi saa muutaman lisäpäivän ennen päiväkotiin menoa.
En ole tuo jolle vastasit, mutta ei se ole yhtään surullista, vaikka työ ei olekaan sen suuremmassa roolissa ihmisen elämässä, kuin vain tuomassa elantoa.
Itsellänikin on ihan ok työ, mutta se on siltikin vain työ jateen sitä vain sen takia, että saan siitä elannon.
Se ei tokikaan tarkoita sitä, ettenkö tekisi työtäni hyvin ja sydämellä.
Mutta työ on vain työ, ei koko elämä.
Enemmän minusta on surullista, jos ihmisellä ei ole muuta puhumista kuin vain se työ ja mitä siellä tapahtui.
Itse en jaksa ihmisiä, jotka puhuu aina vain töistään. Ei ne toisten työt tahdo jaksaa niin kiinnostaa.
Sen vielä ymmärtää, jos harrastuksesta on tullut työ ja se on koko elämä, mutta muuten : työ on vain työtä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä ja erikoista te juttelette vapaa-ajalla, kun ette ymmärrä toisianne? Varsin outoa.
Mun mummi 95v on käynyt 5v kansakoulua, molemmat vanhemmat väitelleet tohtoriksi, itse olen käsityöläinen ja tytär kirjoitti viime keväänä ylioppilaaksi, eikä meillä koskaan ole ollut vastaavia ongelmia.
Ja jos joku ei ymmärrä jotakin asiaa, niin se kerrotaan mitä se tarkoittaa.Ettet vain ongelmattomuudesta tekisi ongelmaa. Vai käytätkö vapaa-ajalla puhekielessä ammattitermejä yms. jotka eivät aukene niille, jotka ei ole asian kanssa tekemisissä, niin kuin tekee naapurini, joka tuntuu pitävän sitä jotenkin sivistyneenä.
Ammattitermit eivät liity oikeastaan mitenkään akateemisuuteen. Kyse on enemmänkin käsitteellisestä ajattelusta ja eri tasoilla liikkumisesta ja assosioimisesta. Ammattilainen hallitsee yhden alan, akateeminen tuntee ja ymmärtää vähintään paria alaa eli on ns. yleissivistynyt eikä vain yhden asian osaaja.
Keskiverto akateeminen on kaikkea muuta kuin yleissivistynyt. Suurin osa höpöaineiden opiskelijoista ei tiedä edes opiskelemansa alan keskeisiä teorioita.
Luonnontieteiden, tekniikan ja esimerkiksi lääketieteen puolella tilanne on sitten toisenlainen. Niillä vaaditaan osaamistakin.
Eivätkö humanistiset aineet vaadi mielestäsi osaamista? Onko arkeologia, romaaninen kirjallisuus, poliittinen historia tai vaikkapa filosofia sinulle jotain höpöä?
Olen eri, mutta pitkälti kyllä.
Vastauksesi osoittaa hybristä ja mitä suurinta yleissivistyksen puutetta. Mietitäänpä maailmaa. Tuleeko se toimeen ilman teknologian uusimpia hilavitkuttimia? Kyllä. Mutta tuleeko ihmiskunta toimeen ilman näkemystä omasta historiastaan? Ei, koska silloin se tekee aina samat virheet.
Milloin humanistit saavat työnsä valmiiksi? Alkaa kieltämättä tympäistä nämä jatkuvat sodat, kansanmurhat ja muut kauheat virheet, mitä tehdään uudestaan ja uudestaan.
Kannattaisi kuunnella humanisteja ja sosiologeja eikä kohdella meitä höpöhöpöihmisinä.
Humanistit tekevät keskimäärin hyvinkin laadukasta työtä isolla intohimolla. Työllä ei yleensä ole juurikaan arvoa, mutta se ei sinänsä ole näiden ihmisten vika.
Millä tavalla esim. historian tutkimuksella ei ole arvoa?
Historiantutkimuksesta lähes kaikki on yhdenlaista harrastelua, joka tarjoaa näkökulmia elämään, mutta josta ei ole mitään varsinaista hyötyä yhteiskunnalle.
Rinnastan sen viihdebisnekseen.
Jahas. Mitä historia sinusta sitten on? Viihdettäkö? Perustele, miksi historia on susta harrastelua.
Koska se ei opeta maailmasta enää mitään, millä olisi merkitystä.
Luen mielelläni kulttuurihistoriaa ja kuuntelen esimerkiksi kaikki Ylen kulttuurihistoriaa käsittelevät radio-ohjelmat. Ne ovat minusta mielenkiintoisia ja saan niistä mielihyvää, mutta tutkimusta, johon ohjelmat perustuvat, ei oikeasti tarvittaisi.
Olen ammatiltani Sibelius-Akatemiasta valmistunut klassisen kitaran opettaja. Koska soittimien opetus on yksilöllistä toimintaa, koulutukseeni on koko koulutuskaari huomioiden tuhlattu aivan mieletön määrä varoja. Ja kun itse opetan yhtä oppilasta kerrallaan, myös siihen tuhrautuu valtavasti rahaa. Siinä missä peruskoulun opettaja opettaa kerrallaan kymmeniä, minä opetan yhtä.
Ja vaikka olen todella tehoton yhteiskunnalle, silti minulla on kohtalainen palkka, erittäin pitkät lomat ja erittäin pieni viikkotuntimäärä.
En pidä itseäni varsinaisesti hyödyttömänä, koska taiteella ja itsensä kehittämisellä on yhteiskunnalle arvoa, mutta kyllä työntekoni yhteiskunnalle kalliiksi tulee.
Samalla tavalla suhtaudun historiantutkijoihin. Eivät he varsinaisesti hyödyttömiä ole, mutta todellinen hyöty mitaten aivan hittosen kalliita yhteiskunnalle.
En usko, että saan nauttia nykyisistä eduistani koko elinikääni. Jossain vaiheessa tilanne muuttuu sellaiseksi, että minun on myytävä työpanokseni sillä hinnalla, jolla se kaupaksi menee. Virkani lakkautetaan ja minut pakotetaan yrittäjäksi. Saman soisi koskevan historiantutkijoita. Heidänkin tulisi perustaa tutkimuksensa kaupankäyntiin. Se on kuitenkin todellisin tapa mitata tutkimuksen arvo. Jos tutkimukselle ei ole ostajia, niin lieneekö sillä sitten arvoakaan?
Esimerkiksi historioitsija Teemu Keskisarja on yrittäjä, joka myy kirjojaan ja itseään (käy mm. puhumassa yleisötilaisuuksissa) Siinä on mallia muuhunkin historiantutkimukseen.
Jos perustat argumentointisi kulttuurihistoriaan pelkästään, niin luonnollisesti pelkkä viihteellisyys korostuu. Oletko koskaan lukenut aatehistoriaa, vertailevaa sivilisaatiostoriaa?
Epäilemättä sillä on ollut jonkinlainen arvo aikaisemmin, mutta asioiden perustat tiedetään jo. Nykyään kuljetaan nyansseissa, luodaan uusia tulkintoja ja kiistellään keskenään. Oppineiden tieteen tekeminen on kuitenkin loppujen lopuksi yhdenlaista harrastamista.
Minusta myös ihmiset ovat eriarvoisessa asemassa. Esimerkiksi kirjailijat pakotetaan köyhyyteen (kirjailijan keskitulo on Suomessa 2000 euroa vuodessa), mutta tutkijoille ja opettajille jostain syystä maksetaan. Kuitenkin kirjailija voi olla aivan yhtä tärkeä inhimillisen ymmäryksen lisäämisessä kuin tutkijakin.
Lähinnä kysymys näyttää olevan siitä, ettei hyötyä edes pyritä mittaamaan vaan ihmiset vain pitävät vakiintuneista valta-asetelmista kiinni.
Noin sivumennen sanoen minusta historiantutkimuksesta pitäisi siirtää runsaasti rahaa kirjailijoille.
No sinähän tässä olisit sysäämässä historiantutkijat sinne nälkäkirjailijoiden joukkoon.
Arvostan enemmän kirjailijoita kuin historiantutkijoita, koska kirjailijoilla on kyky luoda menneitä ja vaihtoehtoisia maailmoja ja vahvistaa inhimillistä ymmärrystä. Kukaan teini ei jaksa lukea kuivaa tutkimusta, mutta kun sama asia rakennetaan jännittäväksi romaaniksi, se vetoaa paljon paremmin. Edes se ei haittaa, ettei romaani ole faktuaalisesti täysin tarkka, koska oleellista eivät ole yksityiskohdat vaan kokonaisymmärrys jostain erilaisesta.
Kirjailijat tavoittavat kansan, edes pienen osan siitä, mutta tutkijat pyörittävät harrastuspiiriään keskenään, siirtävät papereita toinen toiselleen koskaan kansaa kohtaamatta.
Mielenkiintoista on sekin, että Ylen radio-ohjelmissa esiintyy usein historiaa harrastavia ammattitutkijoiden sijaan. He ovat kiinnostuneet jostain aiheesta, tutkineet sitä ja kirjoittaneet siitä kirjan, mistä toimittaja on kiinnostunut.
Vähintä, mitä ammattitutkijat voisivat tehdä, olisi tulla esiin ja popularisoida tietoa. Esimerkiksi netti mahdollistaisi mitä mielenkiintoisimman mahdollisuuden elävöittää historiaa interaktiivisella ja pedagogisesti harkitulla esityksellä, kun joku vain sellaisen tekisi, mutta tällainen kansan sivistäminen on ammattitutkijoille vierasta. Heille tärkeämpää on jatkaa harrastustaan pikkupiireissään.
Hyvää historiallista kirjallisuutta on esim
Game of thrones, Kalevala,Taru sormusten herrasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä oli viikonloppuna monta "akateemista" koolla. Oli lastentarhanopettaja, luokanopettaja, historianmaikka, pappi, everstiluutnantti, KTM, DI, proviisori ja tutkija.
Ei puhuttu töistä tai urasuunnitelmista. Oikeastaan kenelläkään ei ole mitään erityistä uraa, ehkä proviisori on ainoa uraihminen, koska tähtää apteekkariksi, me muut vain teemme työtämme, josta saamme elantomme.
No, onpa surullista, ettei työ merkitse enempää kuin elantoa. Meillä käytiin isänpäivänä useita kiinnostavia työhön liittyviä keskusteluja. Yksi oli joutunut irtisanomaan johtavassa asemassa olevan työkaverinsa, puhuimme, miltä se hänestä tuntui. Isäni muisteli omaa työaikaansa, jolloin hänkin joutui kiperiin tilanteisiin ja kertoi, miten ne tulivat uniin asti. Yksi puolestaan oli ollut lounaalla ulkomaisten kollegoiden kanssa ja kertoi hauskasta sattumuksesta. Yksi porukasta on juuri syksyllä aloittanut opiskelut ja kertoi kokemuksistaan.
Toki puhuimme paljon muustakin kuin työstä, mutta en itse erottele aina työtä ja yksityiselämää toisistaan. Olen sellaisessa ammatissa, että voin saada työhön liittyvän idean vaikka kesken sukupäivällisen - ja toisaalta saatan tehdä töitä kotona, jotta flunssasta toipuva lapsenlapsi saa muutaman lisäpäivän ennen päiväkotiin menoa.
En ole tuo jolle vastasit, mutta ei se ole yhtään surullista, vaikka työ ei olekaan sen suuremmassa roolissa ihmisen elämässä, kuin vain tuomassa elantoa.
Itsellänikin on ihan ok työ, mutta se on siltikin vain työ jateen sitä vain sen takia, että saan siitä elannon.
Se ei tokikaan tarkoita sitä, ettenkö tekisi työtäni hyvin ja sydämellä.
Mutta työ on vain työ, ei koko elämä.
Enemmän minusta on surullista, jos ihmisellä ei ole muuta puhumista kuin vain se työ ja mitä siellä tapahtui.
Itse en jaksa ihmisiä, jotka puhuu aina vain töistään. Ei ne toisten työt tahdo jaksaa niin kiinnostaa.
Sen vielä ymmärtää, jos harrastuksesta on tullut työ ja se on koko elämä, mutta muuten : työ on vain työtä.
Selkä hiessä on sinun leipäsi syömän (jumala)
jumalan rangaistus kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä oli viikonloppuna monta "akateemista" koolla. Oli lastentarhanopettaja, luokanopettaja, historianmaikka, pappi, everstiluutnantti, KTM, DI, proviisori ja tutkija.
Ei puhuttu töistä tai urasuunnitelmista. Oikeastaan kenelläkään ei ole mitään erityistä uraa, ehkä proviisori on ainoa uraihminen, koska tähtää apteekkariksi, me muut vain teemme työtämme, josta saamme elantomme.
No, onpa surullista, ettei työ merkitse enempää kuin elantoa. Meillä käytiin isänpäivänä useita kiinnostavia työhön liittyviä keskusteluja. Yksi oli joutunut irtisanomaan johtavassa asemassa olevan työkaverinsa, puhuimme, miltä se hänestä tuntui. Isäni muisteli omaa työaikaansa, jolloin hänkin joutui kiperiin tilanteisiin ja kertoi, miten ne tulivat uniin asti. Yksi puolestaan oli ollut lounaalla ulkomaisten kollegoiden kanssa ja kertoi hauskasta sattumuksesta. Yksi porukasta on juuri syksyllä aloittanut opiskelut ja kertoi kokemuksistaan.
Toki puhuimme paljon muustakin kuin työstä, mutta en itse erottele aina työtä ja yksityiselämää toisistaan. Olen sellaisessa ammatissa, että voin saada työhön liittyvän idean vaikka kesken sukupäivällisen - ja toisaalta saatan tehdä töitä kotona, jotta flunssasta toipuva lapsenlapsi saa muutaman lisäpäivän ennen päiväkotiin menoa.
En ole tuo jolle vastasit, mutta ei se ole yhtään surullista, vaikka työ ei olekaan sen suuremmassa roolissa ihmisen elämässä, kuin vain tuomassa elantoa.
Itsellänikin on ihan ok työ, mutta se on siltikin vain työ jateen sitä vain sen takia, että saan siitä elannon.
Se ei tokikaan tarkoita sitä, ettenkö tekisi työtäni hyvin ja sydämellä.
Mutta työ on vain työ, ei koko elämä.
Enemmän minusta on surullista, jos ihmisellä ei ole muuta puhumista kuin vain se työ ja mitä siellä tapahtui.
Itse en jaksa ihmisiä, jotka puhuu aina vain töistään. Ei ne toisten työt tahdo jaksaa niin kiinnostaa.
Sen vielä ymmärtää, jos harrastuksesta on tullut työ ja se on koko elämä, mutta muuten : työ on vain työtä.
Selkä hiessä on sinun leipäsi syömän (jumala)
Raamatussa Mooseksen kirjan 3. luvussa kerrotaan, että sen jälkeen, kun nainen söi omenan kielletystä puusta ja antoi myös miehensä syödä, Jumala sanoi heille: ”Otsasi hiessä sinun pitää leipäsi ansaita”. Toisin sanoen: Jumalan rangaistuksena oli annetun kiellon rikkomisesta tuomita ihmiset tekemään raskasta työtä otsa hiessä. Ihmiskunnan kannettavaksi langetettiin kirous, raskaan ja uuvuttavan työn kirous.
Vierailija kirjoitti:
jumalan rangaistus kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä oli viikonloppuna monta "akateemista" koolla. Oli lastentarhanopettaja, luokanopettaja, historianmaikka, pappi, everstiluutnantti, KTM, DI, proviisori ja tutkija.
Ei puhuttu töistä tai urasuunnitelmista. Oikeastaan kenelläkään ei ole mitään erityistä uraa, ehkä proviisori on ainoa uraihminen, koska tähtää apteekkariksi, me muut vain teemme työtämme, josta saamme elantomme.
No, onpa surullista, ettei työ merkitse enempää kuin elantoa. Meillä käytiin isänpäivänä useita kiinnostavia työhön liittyviä keskusteluja. Yksi oli joutunut irtisanomaan johtavassa asemassa olevan työkaverinsa, puhuimme, miltä se hänestä tuntui. Isäni muisteli omaa työaikaansa, jolloin hänkin joutui kiperiin tilanteisiin ja kertoi, miten ne tulivat uniin asti. Yksi puolestaan oli ollut lounaalla ulkomaisten kollegoiden kanssa ja kertoi hauskasta sattumuksesta. Yksi porukasta on juuri syksyllä aloittanut opiskelut ja kertoi kokemuksistaan.
Toki puhuimme paljon muustakin kuin työstä, mutta en itse erottele aina työtä ja yksityiselämää toisistaan. Olen sellaisessa ammatissa, että voin saada työhön liittyvän idean vaikka kesken sukupäivällisen - ja toisaalta saatan tehdä töitä kotona, jotta flunssasta toipuva lapsenlapsi saa muutaman lisäpäivän ennen päiväkotiin menoa.
En ole tuo jolle vastasit, mutta ei se ole yhtään surullista, vaikka työ ei olekaan sen suuremmassa roolissa ihmisen elämässä, kuin vain tuomassa elantoa.
Itsellänikin on ihan ok työ, mutta se on siltikin vain työ jateen sitä vain sen takia, että saan siitä elannon.
Se ei tokikaan tarkoita sitä, ettenkö tekisi työtäni hyvin ja sydämellä.
Mutta työ on vain työ, ei koko elämä.
Enemmän minusta on surullista, jos ihmisellä ei ole muuta puhumista kuin vain se työ ja mitä siellä tapahtui.
Itse en jaksa ihmisiä, jotka puhuu aina vain töistään. Ei ne toisten työt tahdo jaksaa niin kiinnostaa.
Sen vielä ymmärtää, jos harrastuksesta on tullut työ ja se on koko elämä, mutta muuten : työ on vain työtä.
Selkä hiessä on sinun leipäsi syömän (jumala)
Raamatussa Mooseksen kirjan 3. luvussa kerrotaan, että sen jälkeen, kun nainen söi omenan kielletystä puusta ja antoi myös miehensä syödä, Jumala sanoi heille: ”Otsasi hiessä sinun pitää leipäsi ansaita”. Toisin sanoen: Jumalan rangaistuksena oli annetun kiellon rikkomisesta tuomita ihmiset tekemään raskasta työtä otsa hiessä. Ihmiskunnan kannettavaksi langetettiin kirous, raskaan ja uuvuttavan työn kirous.
Jos työstään nauttii? niin silloin Jumalaa ei ole olemassa, koska ei ole rangaistustakaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihme on ollut motivaatiosi hankkia akateeminen koulutus? Ihmiset, jotka löytävät oman alansa, eivät kaipaa tunnustusta ulkopuolisilta. Heille merkityksellistä on työ itsessään.
Oma äitini oli tukevassa uraputkessa hyväpalkkaisessa esimiesasemassa, mutta kouluttautui pieneläinhoitajaksi, vaikka palkka siinä hommassa on aivan mitätön. Hän on kertonut, että rahaa on ikävä, mutta yhtään mitään muuta ei.
Eli kun äitisi teki noin, niin pitäisi perustella, miksi joku haluaa akateemisen koulutuksen?
Ihmettelen, miksi joku kaipaa akateemiselle koulutukselle tunnustusta. Eivät motivoituneet ihmiset janoa hyväksyntää ulkopuolisilta. Heitä motivoi itse ala.
Esimerkiksi taiteilijat, mm. kirjailijat, elävät aivan uskomattoman vähällä rahalla vain siksi, että saisivat kirjoittaa. Juuri kukaan ei tiedä heistä tai tunnista heitä. He kirjoittavat silkasta sisäisestä kirjoittamisen pakosta.
Miksi johonkin ammattiin kouluttautunut ihminen tahtoo tunnustusta ammatistaan?
Katsopa itsenäisyyspäivänä, uutisoidaanko, että joku tuhansista ansioituneista kieltäytyisi vastaanottamasta tunnustusta. Yleensä se kelpaa ihmisille asemasta ja saavutuksista riippumatta. Samalla tavalla kelpaa se ystävällinen taputus olalle, kun joku kiittää hyvästä työstä. Meidän pitäisi avata suumme ja osoittaa arvostusta ja rakkautta ennen kuin vasta sitten hautajaisissa.
Mutta näistä palkituista kaikki eivät ole jotain akateemisia! Ja olen alkanut vihata sanaa akateeminen, muuten, tämän palstan takia.
Akateeminen on helppo saavutus, jonka voi kuitenkin ajatella nostavan itsen joidenkin muiden yläpuolelle. Siksi se lienee niin puhuttu täällä.
Höpö höpö. Akateeminen loppututkinto ei ole mikään yhdentekevä asia, se vaatii monen vuoden päätoimista opiskelua, taloudellisia uhrauksiakin. Eikä yliopistoon päästä noin vain, sekin edellyttää yleensä hyvää koulumenestystä, ylioppilastutkintoa hyvin arvosanoin.
Miksi ihmeessä ei saisi olla ylpeä kahdeksan vuoden täysipäiväisestä urakasta?! Haloo! Mistä jos ei siitä sitten?!!!
Kyllä siitä saa olla todellakin ylpeä.
Ja nyt ei ollut kyse siitä, miten muut suhtautuvat koulutukseen. Nyt oli kyse siitä, miten omat vanhemmar suhtautuvat. Kehuvatko lastaan, arvostavatko hänen ammattiaan ja haluan edetä uralla - vai mollaavatko mennen tullen ja vähättelevät suhteessa muihin lapsiin.
Omien vanhempiemme suhteen me olemme aina vähän lapsia, missä iässä vain. Heiltä soisi saavansa hyväksyntää, empatiaa ja arvostusta. Ei se siitä riipu, arvostaako itse omaa ammattiaan vai ei.
97
Nuorista ikäluokista 25 prosenttia saa akateemisen tutkinnon. Ei se ihan oikeasti ole mikään saavutus. Minullakin on tuplatutkinto, mutta paaaaljon ylpeämpi olen siitä, mitä olen saanut myöhemmin aikaan. Työllistän muun muassa 20 ihmistä vakaaseen, hyväpalkkaiseen ja miellyttävään työhön. Sitä pidän jo jonkinlaisena saavutuksena, vaikka tietysti moni paremminkin on menestynyt.
Ei niitä tutkintoja silti jaella joka neljännelle, vaan itse kukin joutuu sen suorittamaan.
Kukin joutuu suorittamaan peruskoulunkin. Joillekin se on jo juhlittava saavutus, ja sitten juhlitaan.
Eräälle kommentoijalle peruskoulu ei ole mikään saavutus, koska melkein kaikki saavat sen läpäistyä. Yliopistotutkinnonkin suorittaneet ovat hänelle kuin meren mutaa. Mutta jos työllistää 20 henkeä, niin sitten voi jo vähän kerskaillakin. Ihmisistä kaikkein arvostettavin hänelle lienee se, joka työllistää väkeä ja ansaitsee eniten. Mikä kertookin hänen arvomaailmastaan ihan riittävästi.
Kumpi sinusta on vaativampi suoritus?
Riippunee aika paljon aloista. Peruskoulupohjaltakin joku voi perustaa menestyvän yrityksen. Mutta toisin kuin miehet kuvittelevat, taloudellinen menestys ei tee miehestä kaikkien naisten silmissä mielenkiintoista ihmistä. Kun olen joskus opistotasopohjalta yrittäneen kanssa seurustellut, niin minulle se kokemus osoitti, että miehelläni pitää olla vähintään maisterintutkinto, jotta kommunikointi sujuu. Ansiotasolla taas ei ole niinkään väliä.
Luulen että alapäähän liittyvät pohdinnat ei ollut pointtina tässä.
?? Mistä alapään pohdinnoista mahdat puhua?
Jos tarkoitat tuossa kommentissa mainittua seurustelua niin miten joku voi olla oikeasti niin juntti, että hänelle se on= "alapään pohdinta"?
Sinäkö seurustelet vain alapäälläsi ja sillä "yläpäällä" ei ole mitään merkitystä???
Kaikenlaisia ihmisiä sitä onkin olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Arvostan enemmän kirjailijoita kuin historiantutkijoita, koska kirjailijoilla on kyky luoda menneitä ja vaihtoehtoisia maailmoja ja vahvistaa inhimillistä ymmärrystä. Kukaan teini ei jaksa lukea kuivaa tutkimusta, mutta kun sama asia rakennetaan jännittäväksi romaaniksi, se vetoaa paljon paremmin. Edes se ei haittaa, ettei romaani ole faktuaalisesti täysin tarkka, koska oleellista eivät ole yksityiskohdat vaan kokonaisymmärrys jostain erilaisesta.
Kirjailijat tavoittavat kansan, edes pienen osan siitä, mutta tutkijat pyörittävät harrastuspiiriään keskenään, siirtävät papereita toinen toiselleen koskaan kansaa kohtaamatta.
Mielenkiintoista on sekin, että Ylen radio-ohjelmissa esiintyy usein historiaa harrastavia ammattitutkijoiden sijaan. He ovat kiinnostuneet jostain aiheesta, tutkineet sitä ja kirjoittaneet siitä kirjan, mistä toimittaja on kiinnostunut.
Vähintä, mitä ammattitutkijat voisivat tehdä, olisi tulla esiin ja popularisoida tietoa. Esimerkiksi netti mahdollistaisi mitä mielenkiintoisimman mahdollisuuden elävöittää historiaa interaktiivisella ja pedagogisesti harkitulla esityksellä, kun joku vain sellaisen tekisi, mutta tällainen kansan sivistäminen on ammattitutkijoille vierasta. Heille tärkeämpää on jatkaa harrastustaan pikkupiireissään.
No nyt ainakin tiedän että trollaat. Jatkvuastihan Suomessa julkaistaan yleisesityksiä historiasta. Jos vain viitsisit tutustua, löytäisit ne.
1800-luvulla Suomi oli rutiköyhä kehitysmaa ja silloinkin meillä oli varaa kansallisiin instituutioihin, Helsingin Yliopistoon ja humanistiseen perustutkimukseen.
Alue: Aihe vapaa
Koska se ei opeta maailmasta enää mitään, millä olisi merkitystä.
Luen mielelläni kulttuurihistoriaa ja kuuntelen esimerkiksi kaikki Ylen kulttuurihistoriaa käsittelevät radio-ohjelmat. Ne ovat minusta mielenkiintoisia ja saan niistä mielihyvää, mutta tutkimusta, johon ohjelmat perustuvat, ei oikeasti tarvittaisi.
Olen ammatiltani Sibelius-Akatemiasta valmistunut klassisen kitaran opettaja. Koska soittimien opetus on yksilöllistä toimintaa, koulutukseeni on koko koulutuskaari huomioiden tuhlattu aivan mieletön määrä varoja. Ja kun itse opetan yhtä oppilasta kerrallaan, myös siihen tuhrautuu valtavasti rahaa. Siinä missä peruskoulun opettaja opettaa kerrallaan kymmeniä, minä opetan yhtä.
Ja vaikka olen todella tehoton yhteiskunnalle, silti minulla on kohtalainen palkka, erittäin pitkät lomat ja erittäin pieni viikkotuntimäärä.
En pidä itseäni varsinaisesti hyödyttömänä, koska taiteella ja itsensä kehittämisellä on yhteiskunnalle arvoa, mutta kyllä työntekoni yhteiskunnalle kalliiksi tulee.
Samalla tavalla suhtaudun historiantutkijoihin. Eivät he varsinaisesti hyödyttömiä ole, mutta todellinen hyöty mitaten aivan hittosen kalliita yhteiskunnalle.
En usko, että saan nauttia nykyisistä eduistani koko elinikääni. Jossain vaiheessa tilanne muuttuu sellaiseksi, että minun on myytävä työpanokseni sillä hinnalla, jolla se kaupaksi menee. Virkani lakkautetaan ja minut pakotetaan yrittäjäksi. Saman soisi koskevan historiantutkijoita. Heidänkin tulisi perustaa tutkimuksensa kaupankäyntiin. Se on kuitenkin todellisin tapa mitata tutkimuksen arvo. Jos tutkimukselle ei ole ostajia, niin lieneekö sillä sitten arvoakaan?
Esimerkiksi historioitsija Teemu Keskisarja on yrittäjä, joka myy kirjojaan ja itseään (käy mm. puhumassa yleisötilaisuuksissa) Siinä on mallia muuhunkin historiantutkimukseen.