Lue keskustelun säännöt.
En pysty jakamaan akateemisia onnistumisia duunarivanhempieni kanssa
10.11.2019 |
Tiedetään, typerä otsikko ja aloitus, mutta kyllä tämä harmittaa edelleen minua.
Olen siis duunariperheen ainoa yliopistosta valmistunut lapsi. Sisarukset kävivät ammattikoulun ja ovat hoitaja ja kokki. Itse opiskelin humanistista alaa ja olen aina ollut hyvissä töissä (kiitos duunaritaustan, arvostan työtä!). Kuitenkaan en pysty jakamaan onnistumisiani vanhempieni kanssa. He eivät joko ymmärrä asioitani, tai heille ne ovat merkityksettömiä.
Esim. He eivät arvosta työtäni. Olen hyvässä tehtävässä yksityisellä sektorilla, mutta työni on kuulemma ”paperin pyöritystä” ja voin olla töistä koska vain pois, koska en kuitenkaan tee mitään hyödyllistä. Etäpäivät ovat laiskottelua varten ja sisaruksieni työvuorolistat ovat paljon tärkeämpiä, niitä kun ei voi muutella kuin kysymällä pomolta! Arvatenkin minun työni joustaa, sisarteni ei.
Perheessämme on muuten hyvät välit, mutta harmittaa, ettei työtäni arvosteta. He itse kuitenkin kannustivat minua yliopisto-opintoihin.
Kommentit (359)
Älä yritä jakaa sellaista, mikä ei ole Jaettavissa. jaa heidän kanssaan jotain sellaisia asioita, jotka ovat heille jaettavissa.
Mutta tottakai sun työ joustaa enemmän kuin sisartesi. Olet todennäköisesti esimiesasemassa ja sulla on joko kokonaistyöaika tai vähintään liukuma. Se on akateemisen työn etuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin kuin joku jo totesi: tervetuloa luokkaretkijoukkueeseen.
Vierailija kirjoitti:
Tuo se sitä luokkaretkiläisen ongelmakenttää yhteiskuntaluokkien välimaastossa. Samoja kokemuksia meillä on kaikilla, jotka olemme sen retken tehneet.
Jep, juuri tästä kyse. Haluatko kertoa omasta ”retkestäsi” ja miten pääsit harmituksesta eroon?
-ap
No tosiaan sitten vaan puhuu muista asioista. Itse duunariperheestä ja aina kannustettiin opiskeluun ja sivistyneet vanhemmat. Varmasti olis iloinneet saavutuksista, jos olis elos olleet.
Joissain perheissä jopa jätetään kertomatta lapsen koulutus tutuille tai valehdellaan se matalammaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älä yritä jakaa sellaista, mikä ei ole Jaettavissa. jaa heidän kanssaan jotain sellaisia asioita, jotka ovat heille jaettavissa.
Mutta tottakai sun työ joustaa enemmän kuin sisartesi. Olet todennäköisesti esimiesasemassa ja sulla on joko kokonaistyöaika tai vähintään liukuma. Se on akateemisen työn etuja.
Itselle kun nämä onnistumiset ovat tärkeitä, niin haluaisin niitä myös vanhemmilleni jakaa. Aiemmin en kertonut oikeastaan mitään, mutta sitten päätin, että nämä ovat niitä omia onnen hetkiä, niin totta kai ne jaan. Viime viikolla äitini kertoi, kuinka onnellinen oli, kun löysi lenkiltä koiran kanssa 2 tyhjää pulloa. Sai panttina 30 senttiä, kun palautti kauppaan. Iloitsin tästäkin ja sanoin, että olipas hyvä löytö.
-ap
Varmaan niitäkin harmittaa, että sinusta tuli kusipäinen snobi.
Persu tässä jotenkin haisee. Voitko avata vaikka sitä, mistä teit gradusi ja onko itse tehty vai copy-pastettu muilta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isovanhempani olivat samanlaisia. Metsätyö oli tärkeämpää kuin toimistotyö. Ei se tosin minua harmittanut, koska tiesin sen itselleni paremmaksi vaihtoehdoksi. Enkä muutenkaan elä muiden arvostuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo se sitä luokkaretkiläisen ongelmakenttää yhteiskuntaluokkien välimaastossa. Samoja kokemuksia meillä on kaikilla, jotka olemme sen retken tehneet.
Jep, juuri tästä kyse. Haluatko kertoa omasta ”retkestäsi” ja miten pääsit harmituksesta eroon?
-ap
Olen jo vankasti keski-iässä oleva ihminen. Työväenluokasta ponnistanut, vanhemmilla jäi oppikoulutkin kesken. Olen suorittanut kaksi maisterintutkintoa. Nuorempana oli vaikeampaa, kun vanhemmilla ei ollut käsitystä mitä teen saati mitä yliopistoprofessorimieheni teki. Tuli riitojakin, kun ei puhuttu enää samaa kieltä. Vanhemmiten alkanut helpottaa kun ovat tottuneet siihen, että ei kannata paljoa kysellä meidän töistä ja itse ovat eläkkeellä ettei paljoa ole heilläkään töistään puhumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin kuin joku jo totesi: tervetuloa luokkaretkijoukkueeseen.
Kiitos, täällä taitaa olla tungosta!
-ap
Kuulostaa vähän vanhempien aliarvioimiselta. Harvoin akateemisten jutut niin ihmeellisen ufoja ovat, etteivät vanhemmat niitä ymmärtäisi edes jollakin tapaa. Enkä jaksa uskoa siihenkään, että oman lapsen tekemiset eivät jaksaisi kiinnostaa lainkaan.
Kyllä minä kyselen lasten opinnoista ja ryhmätöiden etenemisestä, kandeista, kypsäreistä ja graduista. Kaikesta voi keskustella ainakin yleisellä tasolla ja aivan varmasti vanhempia kiinnostaa mitä omalle muksulle kuuluu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sinulla akateemisia ystäviä? Voisitko ottaa vähän etäisyyttä perheeseesi? Viettäisitkö perheenjäsenten kaltaisten ihmisten kanssa aikaa ilman biologista sidettä? Itse otin etäisyyttä perheeseeni ja voin nyt paremmin. Heidän maailmansa on jotenkin kovin raskas, tyhjänpäiväinen ja aivan erilainen kuin omani
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo se sitä luokkaretkiläisen ongelmakenttää yhteiskuntaluokkien välimaastossa. Samoja kokemuksia meillä on kaikilla, jotka olemme sen retken tehneet.
Jep, juuri tästä kyse. Haluatko kertoa omasta ”retkestäsi” ja miten pääsit harmituksesta eroon?
-ap
Olen jo vankasti keski-iässä oleva ihminen. Työväenluokasta ponnistanut, vanhemmilla jäi oppikoulutkin kesken. Olen suorittanut kaksi maisterintutkintoa. Nuorempana oli vaikeampaa, kun vanhemmilla ei ollut käsitystä mitä teen saati mitä yliopistoprofessorimieheni teki. Tuli riitojakin, kun ei puhuttu enää samaa kieltä. Vanhemmiten alkanut helpottaa kun ovat tottuneet siihen, että ei kannata paljoa kysellä meidän töistä ja itse ovat eläkkeellä ettei paljoa ole heilläkään töistään puhumista.
Kuulostaa niin tutulta. Asiantuntijan tehtävät ovat suuri kysymysmerkki edelleen ja huomaan itse jopa vähätteleväni itseäni välillä vanhempieni seurassa.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omat duunarivanhempani ovat aina kannustaneet ja etenkin äiti ymmärtää työn rankkuuden (stressi, vastuu, aikataulut, jatkuva uudistuminen, tiukka fokus ja keskittyminen jne.), vaikka ei mitään fyysisesti raskasta tehdäkään. Isä on vähän sellainen, että tietokoneen ääressä "istuminen" ei voi olla mitenkään raskasta. Mutta ei pahantahtoisesti. Ei vain oikeasti ymmärrä, mitä ko työ on ja miten paljon se vaatii. Nimenomaan henkisellä ja osaamispuolella.
Sitten usein "vähätellään" vaativia töitä, koska kun omaa tosi kovan paineensietokyvyn, eivät isotkaan haasteet saa murtumaan. Sitten luullaan, että työ on "helppoa", kun "noin rennosti ottaa". Tosiasiassa on oppinut käsittelemään tosi kovaa stressiä ja paineita. On osaamiseltaan ja henkiseltä kantiltaan ns tehtävän tasalla, että pystyy pitämään pään kylmänä. Ulkopuolinen ei voi taaskaan ymmärtää, ellei ole itse ollut vaikka esimiesasemassa tai vaikka vähintäänkin kohtuukokoisen firman toimitusjohtajana. Sitä on niin helppo vähätellä jotain mitä ei ole itse tehnyt.
Pointti on, että ap häpeää taustaansa ja "tausta" huomaa sen. Kehity ihmisenä, tutkinto nimittäin irtoaa pakaralihaksilla.
Vierailija kirjoitti:
Joissain perheissä jopa jätetään kertomatta lapsen koulutus tutuille tai valehdellaan se matalammaksi.
Tämäkin koettu! Olin joskus uutisissa asiantuntijana, niin mutkan kautta kuulin, että se oli itsensä tyrkyttämistä.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla akateemisia ystäviä? Voisitko ottaa vähän etäisyyttä perheeseesi? Viettäisitkö perheenjäsenten kaltaisten ihmisten kanssa aikaa ilman biologista sidettä? Itse otin etäisyyttä perheeseeni ja voin nyt paremmin. Heidän maailmansa on jotenkin kovin raskas, tyhjänpäiväinen ja aivan erilainen kuin omani
Ilman sukutaustaa, en heidän kanssaan tekemisissä olisi, mutta mielestäni erilaisuus on rikkaus! Ja omat vanhemmat ja sisarukset kuitenkin rakkaita, heitä en pois vaihtaisi koskaan!
-ap
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa vähän vanhempien aliarvioimiselta. Harvoin akateemisten jutut niin ihmeellisen ufoja ovat, etteivät vanhemmat niitä ymmärtäisi edes jollakin tapaa. Enkä jaksa uskoa siihenkään, että oman lapsen tekemiset eivät jaksaisi kiinnostaa lainkaan.
Kyllä minä kyselen lasten opinnoista ja ryhmätöiden etenemisestä, kandeista, kypsäreistä ja graduista. Kaikesta voi keskustella ainakin yleisellä tasolla ja aivan varmasti vanhempia kiinnostaa mitä omalle muksulle kuuluu.
Avainsanoja ovat kiinnostus ja empatia. Kyllä molemmat ymmärtävät toisiaan jos on halu ja kyky kertoa ja kuunnella. En mäkään muiden akateemisten töitä ihan tarkalleen ymmärrä ja silti voi tsempata puolin ja toisin. Oppiakin sekä duunareilta että ihan minkä vain alan edustajilta. Se ihminen kuitenkin tärkein on.
Kuulostaa rankalta elämältä Otan osaa. NOT!
Hanki oikeita ongelmia tai jelpi heitä, joilla niitä on.
Tuo se sitä luokkaretkiläisen ongelmakenttää yhteiskuntaluokkien välimaastossa. Samoja kokemuksia meillä on kaikilla, jotka olemme sen retken tehneet.