Elintason lasku avioeron jälkeen ollut JÄRKYTYS!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ap sinua hyvin. Elän hyvin samankaltaisesta tilanteessa, erosta 3 vuotta aikaa. Minulla open palkka, lapsen isällä vähintään tuplasti isompi.

Päätin, että selviän vaikka elintaso putoaa. Olen karsinut kaiken ylimääräisen (ei enää autoa, maksullisia harrastuksia, matkoja, ulkonasyömisiä jne). 67% tuloistani menee asumiskustannuksiin. Olen selvinnyt ja asian hyväksynyt, mutta loma-aikoina harmittelen etten voi lähteä mihinkään. Onneksi Suomessa on kaunis luonto, jossa riittää tutkittavaa. Lapsen isä rakastaa lastaan, tapaa kerran viikossa muttei ole suostunut maksamaan elatusta hänestä. Takana jo yli vuoden prosessi tämänkin asian selvittämiseksi joka ei vaan etene.

Asia, mistä puhutaan vähän on se, että nyt kun olen rakentamassa uutta parisuhdetta ja yhteenmuuttamassa, ei minun elintasoni silti nouse yhtään. Vaikka hän osallistuu pian asumiseen, nousee lapsen päivähoitomaksut tappiin ja lapsilisän korotus poistuu. Tilanne jää plus miinus nollaksi. Raha ei tietenkään ole syy yhteenmuuttoon, mutta nyt ikään kuin oma elintasoni siirtyy uudelle kumppanille, koska emme voi matkustaa tai syödä liiemmin ulkona vain koska minä en voi. Tämä minua hävettää mutta olen ollut tästä tosi avoin lähipiirissä. Ja lähtökohtaisesti en halua, että uusi kumppani maksaisi minunkin hupimenoja. Tuntuisi epäreilulta häntä kohtaan.

Ydinperheessä oli perheen yhteiset kustannukset, nyt uusioperheenä on minun ja lapsen kustannukset ja uuden kumppanin omat kustannukset.

Toivon, etten saanut tätä kuulostamaan valituksesta vaan realistiselta kuvaukselta, koska niitä on liian vähän tästä aiheesta.

Ja niille, jotka täällä miettivät, että eikö tämä käynyt mielessä erotessa, niin ei. Eron syyt ovat varmasti kaikilla niin isot ja painavat, että tällaiset tuntui ja tuntuu minulle vain järjestelykysymyksiltä.

Ihmettelen tätä vastausta. Miten et yhtään muka osannut ajatella realiteetteja ja talousasioita? Ja miten on mahdollista, että asumiskuluihin menee melkein 70 %? Asutko vuokralla? Mikset muuttanut alunperin halvempaan? Yksikään pankki ei myönnä lainaa jos noin suuri määrä tuloista kuluisi asumiseen. Sanoohan jo järkikin ettei silloin jää muuhun elämään yhtään mitään.

Toki ymmärsin erotessa, että talous muuttuu paljon. Tarkoitin vain, että eron syyt olivat niin painavat, ettei raha siinä sopassa merkinnyt. Asun vuokralla, Helsingissä lähiössä. Olen asuntooni ja asuinalueeseeni tyytyväinen. Ainoa, miten saisin talouttani nousemaan olisi vaihtaa parempipalkkaiseen työhön. Tämä edellyttäisi opiskeluja, johon minulla ei ole varaa. Minulle raha ei juuri merkitse mitään vaan tavallinen, rauhallinen elämä. Se, miksi kommentoin tänne oli, että elintasoni siirtyy uudelle kumppanille. Tämä on yllättänyt minua eniten.

Siis mitä hittoa nyt!? Entinen kumppanisi on tarjonnut sinulle sen entisen elintasosi. Miksi ihmeessä hänen pitäisi eron jälkeen tarjota sinulle se sama elintaso? Tai miksi hän ei saisi tarjota sitä nyt nykyiselle kumppanilleen? Missä kohtaa hänen tienaamansa tulotaso muuttui sinun oikeudeksesi, jota hän ei saisi nykyiseen elämäänsä käyttää? 

Nyt en ymmärrä, mistä teit nämä tulkinnat? Entisessä elämässä oli kahden aikuisen ja yhden lapsen yhteiset tulot ja menot. Silloin minun oma tulotasoni riitti enempään. Mies ei siis tuloillaan maksanut minun menojani vaan makoimme kaiken 50/50. Nyt minulla on yhä samoilla tuloilla yksin maksettavana oma ja lapseni elämä. En todellakaan halua häneltä mitään muuta kuin lapselle kuuluvan elatuksen. Tämä tuskin muuttaisi arjessamme mitään muuta kuin ehkä lapsen kohdalla. En siis edes odota elintasoni nousevan vaan olen hyväksynyt tämän.

Ah, nyt ymmärsin mitä tarkoitit. Siis minun elintasoni siirtyy MINUN uudelle kumppanille.

Okei, eli et puhunutkaan exäsi uudesta kumppanista. Ymmärsin väärin. 

Mutta silti en ymmärrä, miksi sinun ja uuden kumppanisi elintaso ei nouse, jos jaatte kulut samalla tavalla kuin exäsikin kanssa ja tulot ovat suunnilleen samaa tasoa. Eihän tuo kerro mitään eron vaikutuksesta vaan siitä, että sinun tulosi ovat suuremmat kuin nykyisen kumppanisi, jos hän ei pysty osallistumaan kuluihin. 

Avasin tuossa ylempänä, miksi minun talouteni ei muutu uuden parisuhteen myötä. Toki asumisen kustannukseen tulee helpotuksena hänen osuutensa (minulla minun ja lapseni osuus). Samalla kun uusi kumppani muuttaa asumaan kanssani, katsoo yhteiskunta, että taloutemme on yhteinen jolloin lapsen päivähoitomaksuissa otetaan uuden kumppanini tulot huomioon. Eli vaikka asumiskustannukset osaltani laskevat, nousevat muut menot saman verran. 

Uudessa suhteessa kuluja ei lasketa enää 50/50 kuten ydinperheessä, koska eihän hänen tule tietenkään maksaa minun lapseni asumisen osaa, päivähoitoa tms. Uudella kumppanilla on tosi isot tulot ja hän niistä saa itse nauttiakin, matkustella kavereittensa kanssa ym. Mutta pariskuntana tai perheenä emme sellaista voi tehdä. Jos olisin lapseton, olisi tilanne aivan eri. 

Mutta ettekö te maksa sitten lapsen isän kanssa näitä päivähoitoja sun muita puoliksi? Ja olisivathan ne päivähoitomaksut exänkin kanssa eläessä korkeammat kuin yksin asuessa.

Tottakai lasten kanssa esim se matkustaminen on kalliimpaa, mutta edelleen lapsilla on molemmat vanhemmat, jotka niihin kuluihin osallistuu. Jos esimerkiksi tänä kesänä sinä viet lapset matkalle ja ensi kesänä he matkustavat isänsä kanssa, matkat maksavat per vanhempi täsmälleen yhtä paljon. Ehkä unohdat nyt sen, että entisen yhden koko perheen lomamatkan sijaan kaksi lomamatkaa samana kesänä maksaa tietysti enemmän, mutta lapsillehan siinä on tuplamäärä lomamatkoja.

Vierailija kirjoitti:

Minulla elintaso suorastaan romahti, mutta se on ollut jotenkin mitättömän tuntuinen tekijä siihen henkisen hyvinvointiin minkä saavutin. Parisuhteessa ei ollut väkivaltaa, puoliso oli hyvä isä ja hyvä ystävä minulle. Mutta parisuhteen ilmapiiri oli ahdistava eikä antanut minulle tilaa olla oma itseni.

Puolen miljoonan euron asunto vaihtui 21m2 yksiöön, koska muuta en siihen hätään saanut sillä olen opiskelija. Minulla on myös kaksi lasta. Opintorahat ovat suunnilleen lopussa, joten nostan lainaa ja teen töitä minkä vain kerkeän. En silti stressaa, koska tuleva ammattini työllistää minut idioottivarmasti hyväpalkkaiseen työhön. Koskaan en elämässäni ole euroja laskenut, mutta nyt sekin on pitänyt opetella.

Olenpa silti onnellisempi kuin koskaan. Rahaa on ollut aina niin paljon että tiedän ettei se tee onnelliseksi. Puolet viikosta me iltaisin levitetään lasten kanssa siskonpeti ja ihmetellään tätä seikkailua :)

Nykyajan työmarkkinoilla ei valitettavasti ole mitään idioottivarmaa työpaikkaa.

Toisaalta tuollainen 21m2 yksiö varmaan kohta maksaa sen puoli miljoonaa €uroa.

Lapseni ovat nyt jo omillaan, mutta aikoinaan osasin (opettaja kun olen ) ihan itse laskea jo ennen eroa käyttövarojen muuttumisen. Ja itseasiassa käyttövarani kasvoivat(!) huomattavasti, kun minun ei enää tarvinnut maksaa lääkäri-mieheni menoja. Hän kun käytti 95% tuloistaan täysin OMIIN harrastuksiinsa ja hankintoihinsa.  Elatusmaksut olivat varsin kohtuulliset ja onneksi velaton asunto oli sentään vain ja ainoataan minun omistuksessani ja olin sen avioehdolla suojannut :)  nimim. Onnellinen ex-yh-äiti

Onhan  tuo rankka paikka. Itselläni asiakaspalvelijan työ pienellä palkalla, jotain 2,7 k. Exä lähti kun hän sai ylennyksen ja oli varaa lähteä. Itsekin olen parempaa työpaikkaa hakenut mutta ainakaan vielä ei ole tärpännyt, vaikka koulutusta ja työkokemusta on. Avioliiton aikana tuo riitti ihan hyvin ja ajattelin että tässähän apinatyössä voi ottaa rennosti ja silti säästyy vain rahaa niin että ranteita särkee. Toisin kävi, mutta olisiko sitten pitänyt varmuuden vuoksi tehdä jotain p e r s e duunia oman jaksamisensa riskillä ihan vain sen takia että rahaa säästyy enemmän jos vain käy näin?

Ennen säästimme 500-1000 euroa kuussa, painotten ehkä jälkimmäiseen, eikä mistään tarvinnut tinkiä. Nyt on hyvä kun selviää kädestä suuhun.

Toisen asunnon vuokra, elatusmaksut (jotka kyllä mielelläni maksan), lohtubiletys ja kalliimpien ruokien ostaminen, jne... EIkä exäkään sen paremmin pärjäile, kun ollaan päätetty että pidetään entinen asunto lasten kaverisuhteiden takia.

Kun rakkaus loppuu, lompakkoa kysytään.

Yhteiselon aikana elintasosi oli epänormaalin korkea koska lokkeilit miehesi lompakolla. Nyt olet palannut omalle tasollesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumma juttu, minun elintasoni nousi kun yksin muutin. Ukolle joutu ruuat sun muut nokan eteen järjestään, kaikki mitä tuli niin myös meni. Nyt on jopa hieman jäänyt säästöön.

Sama täällä. Mies elätti minulla itsensä ja perheensä. Tienasi hyvin, mutta käytti kaiken itseensä. En vaan tajunnut sitä, luulin että meillä oli yhteinen talous. Eron jälkeen sain säästöön tonnin kuussa, toki pistin talouden tiukille, kun en mikään hirveän hyvätuloinen ole.

Jos yksin elävä pystyy säästämään tonnin kuussa on hyvätuloinen ainakin suomalaisen mittapuun mukaan.

Minä en ymmärrä, millaisessa ihmekuplassa ihmiset elävät, ketään sormella erityisesti osoittamatta.

Ihmettelen, että joku ihan vilpittömästi kuvittelee avioliiton kestävän "kunnes kuolema teidät erottaa", koska nykymeno on sellaista, että tarve omaan aikaan ja menoihin kaikki erottaa, jos se syy ei ole alkoholin liikakäyttö, jopa alkoholismi.

--

En paheksu omaa aikaa tarvitsevia, en eroavia, eronneita, en köyhiä tai rikkaita.

Ihmettelen sitä, että kuvitellaan kaiken jatkuvan samalla tavalla kuin ennenkin, jos jokin muutos tapahtuu.

Shokissa oleminen ei ole väärin, mutta senkin olisi voinut välttää.

Ainahan erossa elintaso laskee rajusti.  Itse olen myös it alalla oleva mies.  Iso omakotitalo Espoossa vaihtui kerrostalokolmioon Vantaalla. 

Velkoja ei jäänyt.  Elintaso laski.  Elämänlaatu parani tosi paljon.  Huomasin nopeasti, että maailma on täynnä mukavia naisia.  Nyt olen onnellinen.

Minä en ole eroa suunnittelemassa, mutta kyllä minulle on ollut koko ajan hyvin selvää, etten yksin voi elellä niin mukavasti kuin hyvätuloisen miehen kanssa. Olin pitkään työttömänäkin ja opiskelin vuosia turhaan. Nyt olen sentään töissä, mutta pienellä palkalla (noin 2000€/kk netto). Vaikka olenkin hyvin raha-asioista perillä ja jossain välissä pidin perheen menoista kirjanpitoa vuosia, niin vasta töihinpääsyn kautta minulle on alkanut uudelleen hahmottua rahan arvo. Monet ihan tavalliset hankinnat näyttäytyvät aivan erilaisessa valossa, kun niitä katselee 2000€/kk netto -näkökulmasta. 

Vaikka eroa ei ole näköpiirissä, niin tuleehan se muutos siinä kohtaa jos mies kuolee minua ennen ja jään leskeksi. Lapselle menee puolet yhteisestä omaisuudesta perintönä ja minun pitää katsastaa pienempi ja edullisempi asunto. Nyt ollaan vasta viisikymppisiä, mutta kyllä tämä on koko ajan takaraivossa. Onneksi en ole niin koukussa hulppeaan elämään ettenkö pärjäisi vähemmälläkin. Voin aivan hyvin asustaa tyytyväisenä pienessä kaksiossa jossain metron varressa ja ajella pienemmällä autolla ja syödä halvemmin. Nyt olen omaan makuuni liian hulppean elintason vankina ja meillä ei jää säästöön niin paljon kuin haluaisin. Tai ehkä niin päin, että rahaa menee enemmän kuin minusta on kohtuullista ja minusta olisi hyvä totutella elämään kohtuullisemmin, ettei eläkepäivinä sitten tunnu ankealta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattele positiivisesti. Sait vuosikausia nauttia elintasosta, johon itselläsi ei olisi ollut koskaan varaa. Nyt elät sitä elintasoa, johon sinulla on varaa. 

Useiden idioottimaisten kommenttien (miksi muuten teette noin???) joukossa tämä kolahti kovasti. Ehkä itselle ehti tulla 15 vuoden aikana ns. "vauhtisokeus" ja sitä tottui paljon parempaan elintasoon kuin itsellä olisi ollut varaa ja sitä tuli pidettyä itsestäänselvyytenä. Nyt esim. jo arkiset asiat kuten isot laadukkaat ruokaostokset viikonlopun kalleista viineistä puhumattakaan tuntuu kuin unelta. Vaikka opettajan työssä toki näen paljon vähäosaisia ihmisiä ja tiedän ettei tämä ihmisarvo nyt rahasta saa olla kiinni niin pakko myöntää, että tuollaisista mukavuuksista luopuminen ei ole ollut helppoa.

No pienituloiset eivät voi erota ollenkaan. Kun kummallekin jää alle 2000 e kuussa, niin millaiseen murjuun sitä muuttaa lapsen kanssa asumaan. Kummallakin pitäisi olla asunto, jossa lapsi mahtuu olemaan, kun yhteishuoltajuus on itsestäänselvää. Lisäksi vuorotyö kummallakin. Ehei, tässä on oltava loppuun asti!

Vierailija kirjoitti:

Olen koko avioliiton ajan elänyt omien tulojeni mukaan. En edes tiedä miehen tuloja ja menoja, ne eivät kuulu minulle niin kauan kun mies maksaa lasten kuluista puolet. Siksi ero ei aiheuttaisi minulle mitään muuta kuin muuton suunnilleen samantasoisella alueella samantasoiseen asuntoon.

Mulla on täsmälleen sama tilanne. Eroajatus ei ole millään lailla ajankohtainen, päin vastoin, mutta en voisi elää millään lailla mieheni siivellä tai hyötyen. Toki nyt yhdessä ollessamme asunnon koko on toki isompi kuin mihin yksin olisi varaa, sen verran hyötyä mulle joo. Elän koko ajan omien varojeni mukaan, miehelläni on enemmän pelivaraa. Ei mulle ongelma, olen valinnut näin.

Jos ero tulisi, muuttaisin johonkin suunnilleen samantasoiselle alueelle pienempään luukkuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on paljon rahaa, muttei naista. En kyllä naista ota, koska sen jälkeen minulla on vähän rahaa. Senkin lompakkaloiset! Minä nautin omaisuudestani ja käyn maksullisissa milloin seksiä haluan. Helppoa ja hauskaa! Tyhmät naiset.

Moni tuntemani mies toimii noin. Et ole mitenkään ainutlaatuinen. 

Niin, mitä sitten? Sanoinko olevani ainutlaatuinen? Kuulun kyllä kaikista viisaimpien miesten joukkoon! Vain tyhmät kynnysmatot menevät parisuhteisiin naisten tossun alle!

Monesta olemme mieheni kanssa eri mieltä, mutta se on molemmille selvää, että ero on täysin poissuljettu vaihtoehto. Syy: elintaso, josta kumpikaan ei halua luopua. Korostettakoon, että ei meillä erityisen huonosti mene, mutta ei toisaalta enää kovin hyvinkään. Mutta kaikkeahan ei voi saada, joten kannattaa pitää hyvistä asioista kiinni.

Olen ilmoittanut rouvalleni että 2027 syksyllä tulee ero. Eli kun nuorempi muuttaa oletettavasti tuolloin omilleen opiskeluiden vuoksi.

Ja minä olen se joka jää jokseenkin joka asiassa voitolle ja hänellä elintaso romahtaa. Mm pystyn ostamaan hänet ulos tästä kämpästä (hyvä sijainti rauhallisella alueella), hän taas ei edes todnäk perintönsäkään avulla pysty samaan.

Tosin olen tuolloin jo 55v eikä ole mitään järkeä ottaa uusionaista. Harmittaa vaan että 30 vuotta hukkaan typerän ja ahneen naikkosen kanssa jolle en ole ollut muuta kuin keino keskiluokkaiseen elämään kakaroiden kera.

AP voisi olla ex-vaimoni, paitsi meillä on vain yksi lapsi. Valittaa minulle, että kotonani on liian hienoa, auto on liian uusi ja lomamatkoilla hotellit liian hyviä jnr. Häntä tuntuu ärsyttävän, kun elintasoero on niin suuri, että lapsikin sen kyllä tajuaa. Myös opettaja ja minä tienaan kaksi kertaa enemmän kuin hän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hieman kyseenalaista, että eronneita naisia usutetaan täällä hakemaan asumistukea vaikka tilille juoksee jo palkka, korotetut lapsilisät ja elarit. Tarkoitus kuitenkin on, että kulutus sovitetaan omiin tuloihin. Tai sitten ei erota jos halutaan korkeampi elintaso. Ei kestävä yhteiskunta voi perustua siihen, että joillekin maksetaan jatkuvasti jotain ylimääräistä tukea toisten verorahoilla.

En tiedä, ketä tässä on usutettu, mutta en ymmärrä, mitä väärää siinä on, että olen hakenut asumistukea. Juu, lapsilisät tulevat minun tililleni, mutta elareita en saa senttiäkään, koska meillä on vuoroviikot. Ei se minun syyni ole, että tuloni ovat niin pienet, että olen oikeutettu asumistukeen. Ei sitä asumistukeakaan kovin isoilla tuloilla edes saa. 

Mistä te saatte päähänne, ettei viikko-viikossa saa elareita? Ihan samalla tavalla saa. Ainoastaan tehdään luonapitovähennys.

Vierailija kirjoitti:

Olen ilmoittanut rouvalleni että 2027 syksyllä tulee ero. Eli kun nuorempi muuttaa oletettavasti tuolloin omilleen opiskeluiden vuoksi.

Ja minä olen se joka jää jokseenkin joka asiassa voitolle ja hänellä elintaso romahtaa. Mm pystyn ostamaan hänet ulos tästä kämpästä (hyvä sijainti rauhallisella alueella), hän taas ei edes todnäk perintönsäkään avulla pysty samaan.

Tosin olen tuolloin jo 55v eikä ole mitään järkeä ottaa uusionaista. Harmittaa vaan että 30 vuotta hukkaan typerän ja ahneen naikkosen kanssa jolle en ole ollut muuta kuin keino keskiluokkaiseen elämään kakaroiden kera.

Eli et eroa ennen kuin lapsi muuttaa omilleen? Silti pidät näitä vuosia ajan tuhlaamisena, vaikka ihan itse tuossa näköjään olet päättänyt jatkaa? Pelottaako erovanhemmuus vai miksi ihmeessä et eroa jo nyt? Siinähän joutuisi tosiaan itsekin välillä olemaan lapsen kanssa. 

Jos ostat hänet kämpästä ulos, hänhän saa ihan mukavat rahat ja pääsee jatkamaan mukavaa elämää. Miten hänellä mielestäsi elintaso siinä romahtaa, kun ei ole enää lastakaan elätettävänä? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jossakin vaiheessa pankkialalla työskennellessäni kuulin, että luottojen myöntämisessä ja seurannassa on huomattu, että opettajat elävät aika usein yli varojensa eli ostavat tuloihinsa nähden älyttömän isoja asuntoja, jotta näyttävät varakkaammilta ja pitkien lomien aikana pitää olla pihat ja uima-altaatkin viimeisen päälle. Jostakin syystä Turun seudulla näkyi tämä ilmiö erityisesti. Siis pankkien riskianalyyseissä tämä otettiin huomioon. Nykytilannetta en tiedä. 

Ehkä ainakin matematiikan opettajat osaavat laskea.

Tunnen useita miespuolisia sinkkuopettajia luma-aineista ja ovat kuin viestisi vastakohtia :D asuvat melko vaatimattomasti koulun lähellä tai helppojen kulkuyhteyksien päässä ja ainoa mihin menee rahaa on tekniikka ja pizza-online

Syy on siinä opettajavaimossa siis. Eräs mieheni serkku joutui yrittäjänä vararikkoon, kun vaimo.opettaja vaati ostamaan hulvattoman talon, hienot autot jne ja raha ei oikeasti olisi riittänyt. Tuli konkurssi ja ero.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hieman kyseenalaista, että eronneita naisia usutetaan täällä hakemaan asumistukea vaikka tilille juoksee jo palkka, korotetut lapsilisät ja elarit. Tarkoitus kuitenkin on, että kulutus sovitetaan omiin tuloihin. Tai sitten ei erota jos halutaan korkeampi elintaso. Ei kestävä yhteiskunta voi perustua siihen, että joillekin maksetaan jatkuvasti jotain ylimääräistä tukea toisten verorahoilla.

En tiedä, ketä tässä on usutettu, mutta en ymmärrä, mitä väärää siinä on, että olen hakenut asumistukea. Juu, lapsilisät tulevat minun tililleni, mutta elareita en saa senttiäkään, koska meillä on vuoroviikot. Ei se minun syyni ole, että tuloni ovat niin pienet, että olen oikeutettu asumistukeen. Ei sitä asumistukeakaan kovin isoilla tuloilla edes saa. 

Mistä te saatte päähänne, ettei viikko-viikossa saa elareita? Ihan samalla tavalla saa. Ainoastaan tehdään luonapitovähennys.

Ihan siitä olen saanut sen päähäni, että en ole koskaan niitä pyytänyt maksamaan ja mielestäni se ei olisi mitenkään edes perusteltua. Minä saan kuitenkin lähivanhempana asumistuen ja lapsilisät. Miksi ihmeessä vaatisin vielä elareitakin, kun ruoka- ja asumiskulut ovat kuitenkin exälläni yhtä suuret kuin minullakin? Sopimiskysymyshän se on. 

Daa kaikki maksetaan ukdin vs kaikki maksetaan puoliksi tai tulojen suhteessa. No, miksi on vähemmän rahaa pakollisten jälkeen?