Ahkerat äidit pystyvät pyörittämään yritystoimintaa vauvojen ja taaperoiden hoidon ohessa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan normaalia täällä maalla että äidit jatkavat maatilan hommia vaikka ois kuinka monta lasta. Mulla on hevostalli ja niin on vauvat nukkuneet vaunuissa kun olen tehnyt tallitöitä. Ja joka aamu piti mennä talliin vaikka olis yön valvonut.

Mitenkäs syliä vaativa koliikkivauva, joka nukkuu vartin pätkissä?

Meinaatko että pitäs luopua lehmistä ja elannosta vauvan takia?

Miksi hankkia vauva, jos täytyy jättää yksin itkemään tuotantoeläinten takia?

Vierailija kirjoitti:

Itse olen onneksi omasta kotiäitiydestä onnellinen ja jopa ylpeä että pystymme laittamaan työt pariksi vuodeksi sivuun ja keskittyä vain vauva/taapero -aikaan.

Luojalle kiitos siitä että oma mieleni ei halaja jatkuvaan suorittamiseen vaan minun ei tarvitse kuin olla läsnä.

Jollakin tavalla säälin näitä lapsia jotka ovat toimistoilla mukana rattaissa tai taaperot tabletilla kun äiti puhuu työpuheluita.

Mielestäni tällaista suorituskeskeistä äitiyttä ei pitäisi ihailla.

Kas kun minä pystyin sillä yrittämisellä takaamaan lapsille kotihoidon kuudeksi vuodeksi ja alaluokillakin täydet kesälomat, muut lomat ja hyvät iltapäivät.

Se että löhöää pari vuotta kotona ja sen jälkeen tunkee lapset täyspäivähoitoon ei ole mikään ylpeyden aihe.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan normaalia täällä maalla että äidit jatkavat maatilan hommia vaikka ois kuinka monta lasta. Mulla on hevostalli ja niin on vauvat nukkuneet vaunuissa kun olen tehnyt tallitöitä. Ja joka aamu piti mennä talliin vaikka olis yön valvonut.

Mitenkäs syliä vaativa koliikkivauva, joka nukkuu vartin pätkissä?

Kaikki vauvat pystytään opettamaan nukkumaan hyvin.

Tämä ei kyllä pidä  ollenkaan paikkaansa, mutta asialla provoilu on eittämättä antoisaa, jos ei ole kauheasti muuta sisältöä elämässä.

Ulkopuolisena, ei kaikkia mutta kyllä vauvan rutiineihin voi vaikuttaa. Monesti ensimmäisen kanssa ovat hankalat, seuraavat menevöt helpommin kun tottuvat perheen tapoihin ja rutiineihin ja tottuvat odottamaan vuoroaan.

Riippuu myös ihan äidin iästä. Nuoremmat jaksavat vauvan kanssa fyysisesti paremmin, mutta vanhemmat taas henkisesti. Kun henkinen hyvinvointi on parempi niin silloin jaksaa myös noita muitakin juttuja tehdä. Nuoremmat imevät helpommin itseensä noita "täydellinen äiti" -vaikutteita ja stressaavat niistä, jolloin melkein kaikki aika menee äitiyteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan normaalia täällä maalla että äidit jatkavat maatilan hommia vaikka ois kuinka monta lasta. Mulla on hevostalli ja niin on vauvat nukkuneet vaunuissa kun olen tehnyt tallitöitä. Ja joka aamu piti mennä talliin vaikka olis yön valvonut.

Mitenkäs syliä vaativa koliikkivauva, joka nukkuu vartin pätkissä?

Kaikki vauvat pystytään opettamaan nukkumaan hyvin.

Tämä ei kyllä pidä  ollenkaan paikkaansa, mutta asialla provoilu on eittämättä antoisaa, jos ei ole kauheasti muuta sisältöä elämässä.

Ulkopuolisena, ei kaikkia mutta kyllä vauvan rutiineihin voi vaikuttaa. Monesti ensimmäisen kanssa ovat hankalat, seuraavat menevöt helpommin kun tottuvat perheen tapoihin ja rutiineihin ja tottuvat odottamaan vuoroaan.

Jos nyt luit noita lainauksia, niin koliikkivauvasta puhuttiin. Mulla muuten oli ihan päin vastoin, esikoinen kyllä aluksi meni yöunille vasta todella myöhään, mutta nukkui sitten hyvin. Kuopus taas valvotteli yöllä ja heräsi myös helposti ihan kaikkiin äänin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen onneksi omasta kotiäitiydestä onnellinen ja jopa ylpeä että pystymme laittamaan työt pariksi vuodeksi sivuun ja keskittyä vain vauva/taapero -aikaan.

Luojalle kiitos siitä että oma mieleni ei halaja jatkuvaan suorittamiseen vaan minun ei tarvitse kuin olla läsnä.

Jollakin tavalla säälin näitä lapsia jotka ovat toimistoilla mukana rattaissa tai taaperot tabletilla kun äiti puhuu työpuheluita.

Mielestäni tällaista suorituskeskeistä äitiyttä ei pitäisi ihailla.

Kas kun minä pystyin sillä yrittämisellä takaamaan lapsille kotihoidon kuudeksi vuodeksi ja alaluokillakin täydet kesälomat, muut lomat ja hyvät iltapäivät.

Se että löhöää pari vuotta kotona ja sen jälkeen tunkee lapset täyspäivähoitoon ei ole mikään ylpeyden aihe.

Hyvä! Jos sinä itse voit hyvin ja lapsesi voi hyvin, niin sittenhän tuo on erinomainen tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan normaalia täällä maalla että äidit jatkavat maatilan hommia vaikka ois kuinka monta lasta. Mulla on hevostalli ja niin on vauvat nukkuneet vaunuissa kun olen tehnyt tallitöitä. Ja joka aamu piti mennä talliin vaikka olis yön valvonut.

Mitenkäs syliä vaativa koliikkivauva, joka nukkuu vartin pätkissä?

Kaikki vauvat pystytään opettamaan nukkumaan hyvin.

Itsekin olisin saattanut väittää näin jos minulla olisi ollut vain yksi lapsi. Ensimmäisen opetin nukkumaan hyvin ja nukkuikin jo 3kk iässä tosi hyvin läpi yön. Toinen vauva ei sitten oppinut nukkumaan hyvin ennenkuin noin 7v iässä. Toinen lapsi nukkui ekan kokonaisen yön 4v iässä. Alunperin pidettiin lasta terveenä mutta nukkuu vain huonosti. Vuosien saatossa löytyi kolme pitkäiaikaissairautta jotka kaikki haittasivat lapsen unta. Vieläkin valvoo välillä sairauksiensa takia vaikka ikää jo 14v mutta toki ei enää herättelee meitä vanhempia.

Mutta lainaamalleni kirjoittajalle ei kaikkia vauvoja ei voi opettaa nukkumaan hyvin. Ei niin ainakaan että se olisi inhimillistä. Ja taustalla voi olla esim sairaus jota ei ole vaan vielä diagnosoitu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen onneksi omasta kotiäitiydestä onnellinen ja jopa ylpeä että pystymme laittamaan työt pariksi vuodeksi sivuun ja keskittyä vain vauva/taapero -aikaan.

Luojalle kiitos siitä että oma mieleni ei halaja jatkuvaan suorittamiseen vaan minun ei tarvitse kuin olla läsnä.

Jollakin tavalla säälin näitä lapsia jotka ovat toimistoilla mukana rattaissa tai taaperot tabletilla kun äiti puhuu työpuheluita.

Mielestäni tällaista suorituskeskeistä äitiyttä ei pitäisi ihailla.

Kas kun minä pystyin sillä yrittämisellä takaamaan lapsille kotihoidon kuudeksi vuodeksi ja alaluokillakin täydet kesälomat, muut lomat ja hyvät iltapäivät.

Se että löhöää pari vuotta kotona ja sen jälkeen tunkee lapset täyspäivähoitoon ei ole mikään ylpeyden aihe.

Mitä tämä on oikein tarkoittavinaan? Voisitko ihan kirjoittaa auki, mitä tarkoitat?

Mä oon itse yrittäjä (kääntäjä), enkä kyllä voi sanoa, että kotona olevien lasten ja töiden yhdistäminen olisi jotenkin helppoa, tai monessa tilanteessa edes mahdollista. Olen joutunut tosi paljon tekemään töitä niin, että lapset ovat siinä ympärillä pyörimässä, eikä se ole kyllä kenellekään kivaa, ei lapsille eikä sille, joka työtä tekee. Oma työni vaatii keskittymistä, mitä vaikeampi työ, sitä enemmän rauhaa se vaatii, eikä lasten "vahtiminen" sovi sen kanssa yhteen ollenkaan, vaikka monesti ei muuta vaihtoehtoa ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan normaalia täällä maalla että äidit jatkavat maatilan hommia vaikka ois kuinka monta lasta. Mulla on hevostalli ja niin on vauvat nukkuneet vaunuissa kun olen tehnyt tallitöitä. Ja joka aamu piti mennä talliin vaikka olis yön valvonut.

Mitenkäs syliä vaativa koliikkivauva, joka nukkuu vartin pätkissä?

Meinaatko että pitäs luopua lehmistä ja elannosta vauvan takia?

Miksi hankkia vauva, jos täytyy jättää yksin itkemään tuotantoeläinten takia?

Aika harvaa meistä olisi olemassa jos isoäidit ja isoisoäidit olisivat ajatelleet noin. Lapset olivat osa perhettä, eivät sen keskipiste. Ehkä tuollainen tarpeeksi hyvä vanhemmuus ajattelu saattaisi olla armollista niin lapsille kuin vanhemmille. Lapset eivät säry jos niiden tarpeita ei täytetä samalla sekunnilla (ei tarkoita tunniksi yksin itkettämistä), ja vanhemmat (äidit) voisivat selvitä vanhemmuudestaan vähemmällä ahdistuksella kun keskittyisivät muuhunkin kuin vauvaan.

Esikoisen kanssa vauva aikana kerkesi puuhailla vaikka mitä. Vauva nukkui hyvin pitkät yöt ja päivisin viihtyi paljon lattialla omissa touhuissa. Seuraava ei sitten nukkunut öisin eikä viihtynyt päivisinkään juuri muualla kuin sylissä. Ei olisi ollut mitään mahdollisuutta siinä vaiheessa tehdä töitä/opintoja ym lasten ohella. Kun oli kolme pientä yhtäaikaa niin mies otti vuorotteluvapaata että selvittiin ensimmäiset kuukaudet. Ja siinä tosiaankin tarvittiin meitä kumpaakin alussa (jo ihan siksikin että aina välillä toinen oli keskimmäisen kanssa sairaalajaksolla mukana ja toinen hoiti muut lapset kotona).

Eli näille viisastelijoille joiden mukaan on vaan laiskuutta jos ei pysty lasten kanssa tekemään töitä/opiskelemaan niin vinkkinä että lapsia on hyvin monenlaisia. Luonteet ovat erilaisia. Sairaudet kuten allergiat, astma ym saattavat työllistää todella paljon vauvan kanssa.

Minä olen yrittäjäperheen lapsi ja päällimmäisenä on muisto lapsuudesta, että aina pyörin kiireen ja stressin keskellä vanhempieni jaloissa ja minun käskettiin olemaan hiljaa ja odottamaan. Siis minut hoidettiin kotona ja aina olin vain tiellä, kun vanhempani tekivät töitä.

Te äidit, jotka teette töitä lasten kanssa, niin miettikää mistä pystytte suoriutumaan. Näin jälkeenpäin ajateltuna minun olisi parempi olla päiväkodissa. Vanhempani toki ovat ylpeitä itsestään. Itselläni ahdistuneishäiriö aikuisena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen onneksi omasta kotiäitiydestä onnellinen ja jopa ylpeä että pystymme laittamaan työt pariksi vuodeksi sivuun ja keskittyä vain vauva/taapero -aikaan.

Luojalle kiitos siitä että oma mieleni ei halaja jatkuvaan suorittamiseen vaan minun ei tarvitse kuin olla läsnä.

Jollakin tavalla säälin näitä lapsia jotka ovat toimistoilla mukana rattaissa tai taaperot tabletilla kun äiti puhuu työpuheluita.

Mielestäni tällaista suorituskeskeistä äitiyttä ei pitäisi ihailla.

Kas kun minä pystyin sillä yrittämisellä takaamaan lapsille kotihoidon kuudeksi vuodeksi ja alaluokillakin täydet kesälomat, muut lomat ja hyvät iltapäivät.

Se että löhöää pari vuotta kotona ja sen jälkeen tunkee lapset täyspäivähoitoon ei ole mikään ylpeyden aihe.

Onko sinulla siis jotain käytännön neuvoja siitä, miten yhdistetään työskentely ja lastenhoito ilman, että lapset ovat päivähoidossa? Milloin teit työtä? Tienasitko sillä tarpeeksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin tein väitöskirjaa lastenhoidon ohessa. Tuloksena oli se, että uuvuin todella pahasti.

Minä tein myös. Minua tuo ei väsyttänyt, oli mukava ajatella muutakin kuin vaipanvaihtoa. Minulla vauva oli kylläkin helppo, 3 h päikkärit jne. Tuon ajan innolla kirjoitti keittiönpöydän ääressä, yöllä imettäessä mietti mitä kirjoittaa jne. Silti vauva kanssa kerkesi seurustelemaan. Toisen lapsen äitiyslomalla mietin valmiiksi rungon akatemian hakemukseen, kirjoitin kun tulin takas lomalta - ja sain rahat! Varmaan tuo rauhassa pohtiminen auttoi, ei voinut sännätä kirjoittamaan vaan pohti ongelmaa eri puolilta, kypsyi hyvin päässä.

Ei se ole lapsilta pois jos äiti välillä tekee muutakin kuin miettii kestovaippoja tai vauvanvaatemerkkejä, jos tuo muu miettiminen ja tekeminen lisää jaksamista vauva-arjessa.

Joo, yhden kanssa homma vielä menetteli jotenkuten, vaikka vauva oli huono nukkumaan eikä tukiverkostoa ollut. Kahden kanssa oli täyttä kidutusta, siitä ei hyötynyt kukaan.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen yrittäjäperheen lapsi ja päällimmäisenä on muisto lapsuudesta, että aina pyörin kiireen ja stressin keskellä vanhempieni jaloissa ja minun käskettiin olemaan hiljaa ja odottamaan. Siis minut hoidettiin kotona ja aina olin vain tiellä, kun vanhempani tekivät töitä.

Te äidit, jotka teette töitä lasten kanssa, niin miettikää mistä pystytte suoriutumaan. Näin jälkeenpäin ajateltuna minun olisi parempi olla päiväkodissa. Vanhempani toki ovat ylpeitä itsestään. Itselläni ahdistuneishäiriö aikuisena.

Jep. Me ollaan mieheni kanssa molemmat yrittäjiä, ja vaikka lapset ovatkin yleensä päiväkodissa ja koulussa työpäiviemme ajan, on tosi paljon myös niitä tilanteita, että töitä pitää tehdä lasten ollessa paikalla. Ja varsinkin vanhempi lapsi kommentoi, että ettekö te voisi vaihtaa ammattia, niin ei tarvitsisi tehdä niin paljon töitä.

Se kääntäjä (viesti nro 28)

Vierailija kirjoitti:

Minä olen yrittäjäperheen lapsi ja päällimmäisenä on muisto lapsuudesta, että aina pyörin kiireen ja stressin keskellä vanhempieni jaloissa ja minun käskettiin olemaan hiljaa ja odottamaan. Siis minut hoidettiin kotona ja aina olin vain tiellä, kun vanhempani tekivät töitä.

Te äidit, jotka teette töitä lasten kanssa, niin miettikää mistä pystytte suoriutumaan. Näin jälkeenpäin ajateltuna minun olisi parempi olla päiväkodissa. Vanhempani toki ovat ylpeitä itsestään. Itselläni ahdistuneishäiriö aikuisena.

Kerro lisää!

Niin, jotkut pitävät raatamisesta. Itse hoidan vauvaa ja harrastelen omia juttujani. Kilpailen omassa harrastuksessani, urheilen ja puuhailen mitä sattuu mieleen juolahtamaan. Käytän myös lapsenvahti palveluita.

Työelämään ei ole hinkua kun elämänsä voi elää mukavamminkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan normaalia täällä maalla että äidit jatkavat maatilan hommia vaikka ois kuinka monta lasta. Mulla on hevostalli ja niin on vauvat nukkuneet vaunuissa kun olen tehnyt tallitöitä. Ja joka aamu piti mennä talliin vaikka olis yön valvonut.

Mitenkäs syliä vaativa koliikkivauva, joka nukkuu vartin pätkissä?

Meinaatko että pitäs luopua lehmistä ja elannosta vauvan takia?

Miksi hankkia vauva, jos täytyy jättää yksin itkemään tuotantoeläinten takia?

Missä kohti on sanottu että vauva jätetään yksin huutamaan? Eiköhän vauvoilla ole hoitaja sillä aikaa kun vanhemmat ovat navetassa.

Minä olen maatilan lapsi ja koko lapsuuden kotona. En muistele lämmöllä sitä miten paljon PITI OLLA vanhempien töissä mukana. Vähän kun aloin asioista tajuamaan, kadehdin toisia lapsia, joiden vanhemmat eivät tehneet koko ajan töitä ollessaan lasten kanssa.

Kehitysmaissa lapset ovat aina töissä mukana ja aloittavat työt lapsena. Tämäkö hyvä?

Ja toiset menevät huippuyliopistoon, jossa he opiskelun lisäksi urheilevat ja osallistuvat hyväntekeväisyystyöhön, ja lopulta valmistuvat huippuarvosanoin. Sitten he saavat jonkun huipputyöpaikan. Ja jotkut menevät peruskoulun jälkeen suoraan johonkin siivoushommiin eivätkä ikinä opiskele mitään tai saa mitään parempaa työpaikkaa. Tosi outoa, että kaikilla ihmisillä ei ole samoja tavoitteita tai kykyjä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen onneksi omasta kotiäitiydestä onnellinen ja jopa ylpeä että pystymme laittamaan työt pariksi vuodeksi sivuun ja keskittyä vain vauva/taapero -aikaan.

Luojalle kiitos siitä että oma mieleni ei halaja jatkuvaan suorittamiseen vaan minun ei tarvitse kuin olla läsnä.

Jollakin tavalla säälin näitä lapsia jotka ovat toimistoilla mukana rattaissa tai taaperot tabletilla kun äiti puhuu työpuheluita.

Mielestäni tällaista suorituskeskeistä äitiyttä ei pitäisi ihailla.

Kas kun minä pystyin sillä yrittämisellä takaamaan lapsille kotihoidon kuudeksi vuodeksi ja alaluokillakin täydet kesälomat, muut lomat ja hyvät iltapäivät.

Se että löhöää pari vuotta kotona ja sen jälkeen tunkee lapset täyspäivähoitoon ei ole mikään ylpeyden aihe.

Onko sinulla siis jotain käytännön neuvoja siitä, miten yhdistetään työskentely ja lastenhoito ilman, että lapset ovat päivähoidossa? Milloin teit työtä? Tienasitko sillä tarpeeksi?

Tienasin erittäin hyvin. Varmasti paremmin kuin sinä.

Ahkeruudella ja tehokkuudella onnistuu.