Lue keskustelun säännöt.
Mies ihastunut työkaveriinsa, miten palauttaa oma mielenrauhani?
05.11.2019 |
Niin. Tunnen mieheni vuosien yhdessäolon jälkeen niin hyvin, että huomasin tämän ihastumisen hyvin helposti. Siinä on hiuksenhieno ero, miten mies puhuu kotona juuri tästä työkaverista verrattuna muihin, ja minä jopa varovasti yhdessä sopivassa välissä hieman huumorilla sanoin että tämä nainen kuulostaa aika hyvältä tyypiltä, mahtaako olla nättikin. Miehen kasvoilla välähtänyt hymy sinetöi asian minun mielessäni, kyllä jotain ihastusta aivan varmasti on ilmassa.
Tiedän että tällaisia tilanteita ei voi elämässä välttää. Olen itsekin pitänyt erinäisiä miehiä kiinnostavina tyyppeinä tässä vuosien varrella, mutta oman pääni sisällön tiedän sentään itse, ja tiedän ettei kukaan koskaan ole ollut minkäänlainen uhka parisuhteelleni / omalle miehelleni. Mutta vaikka tiedän nuo asiat, on minulla silti todella epämukava olo miehen takia. Tiedän tästä työkaverista sen verran, että hän on minua nuorempi, hyvin kaunis, menestynyt ja varmasti hyvin älykäs. Itse en pärjäisi vertailussa ainakaan ulkonäön tai urakehityksen puolesta. Eli jos hän on vielä mukavakin, en voi edes ihmetellä jos mies on ihastunut.
En haluaisi puhua asiasta, sillä pelkään ettei siitä enää ole paluuta jos sanoo ääneen toiselle, että epäilen sinun ihastuneen johonkuhun toiseen. En usko tilanteen olevan niin vakava, että tuohon kannattaa lähteä. Siitä kuitenkin syntyisi vähintään pientä kitkaa ja pahastumista.
En usko että mieheni koskaan pettäisi, enkä usko että nyt oltaisiin muutenkaan vielä lähellä mitään sellaista tilannetta. Kuitenkin itsetuntoni on ottanut osumaa, vaikkei mitään oikeasti ole edes tapahtunut. Yleensä tällaisista epämukavista tilanteista selviää ottamalla lungisti ja antamalla ajan kulua, mutta nyt minua ahdistaa sen verran paljon, että kaipaisin neuvoja miten sen oman mielenrauhan saa palautettua?
Kommentit (136)
Vastasit itse: "ota lunkisti ja anna ajan kulua."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen ihastunut vakavasti toiseen ja se on kestänyt jo vuosia. En ole alkanut pettää ja olen yrittänyt saada tunteet takaisin omaan mieheeni. En ole vielä onnistunut ja vuosia olen yrittänyt. Toivon, että se vielä joskus onnistuisi, todellakin tahtoisin sitä. Tunteita ei oikein voi pakottaa ja meilläkin oli syy sille, että alunperin ihastuin. Harkitsin eroakin silloin, mutta en eronnut ja haluaisin saada suhteen kuntoon. On tämä varmasti hyvin raastavaa mieheni kannalta, toisaalta hän alunperin teki asioita, jotka siihen johtivat.
Jos jollakulla on resepti, miten tällaisesta selviää ja saa kipinän ja himon takaisin siihen omaan puolisoon, niin kertokaa ihmeessä..
Vierailija kirjoitti:
Olette oikeassa, pitää yrittää pitää positiivisuutta ja uskoa yllä. Tiedän että vain sillä tavalla voin pysyä miehenkin silmissä elämäniloisena ja mukavana seurana. Ja varmasti oma olo paranisi jos vaikka jaksaisin vetää jonkun kuntospurtin ja saisin kertyneitä kiloja hiukan pudotettua yms. Pystyisipä kokonaan unohtamaan miehen työympäristön ja keskittymään vain omaan hyvinvointiin...
ap
Ihailen niitä, jotka pystyvät tuollaiseen. En varmaan itse pystyisi.
Vierailija kirjoitti:
En oikein usko, että siihen auttaa mikään muu kuin aika. Omalta osaltasi voit vain luottaa mieheesi ja olla mukava, entinen itsesi. En minäkään ottaisi puheeksi asiaa, jos se ei häiritse sinänsä teidän parisuhdetta tai perhe-elämää. Jos ihastumisen merkit alkavat olla vakavia, sillon asia on varmasti pakko ottaa keskusteluun.
Minä olen myös ollut ihastunut toiseen mieheen, enkä ikinä siitä huolimatta koskaan voisi tehdä mitään. Se on vain lämmin tunne sisällä. On ihan normaalia olla ihastunut toiseen pitkässä parisuhteessa, mutta onneksi aika haalistaa ne tunteet, kun niitä ei itse ruoki. On oikeastaan aika hämmentävää, jos ei saisi enää koskaan kiinnostua jostakin toisesta miehestä tai naisesta, vaan pitäisi ikuisesti kuopata kaikki sellaiset ensihuuman tunteet pois.
Keskity teihin, järjestä yhteistä aikaa ja tekemistä.
"On ihan normaalia olla ihastunut toiseen pitkässä parisuhteessa." No ei ole normaalia. Tai no, onhan se varmaan sillä tavalla "normaalia", että joka toinen avioliitto päättyy eroon. Mutta siis jos suhde on kunnossa, niin ei sitä ihastu toiseen. Toiseen ihastuminen kertoo aina siitä, että jotain on omassa suhteessa pielessä. Ja tämän sanon ihan sillä kokemuksella, mitä on kertynyt tähän mennessä 25 vuodessa saman miehen kanssa.
"Miten palauttaa oma mielenrauhani?"
Jos sinulla kerran on itselläsikin ollut ohimeneviä ihastuksia suhteenne aikana, niin varmaan muistelisin niitä tapauksia, koska sitä kautta ymmärtäisin, ettei siinä ole mitään vakavaa todennäköisesti. Sinä vain olet nyt huomannut hienovaraisia merkkejä ihastuksesta. Ja onhan vielä se mahdollisuus, ettei hän oikeasti edes ole ihastunut.
Muistuttaisin itseäni myös siitä, että mies on kanssani vapaaehtoisesti.
Vasta jos tulisi selkeämpiä merkkejä ihastuksesta tai jos mies lakkaisi huomioimasta, ottaisin asian puheeksi.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Moni mies käyttää ihastusta tekosyynä paeta oman suhteen ongelmia ottamatta vastuuta tilanteen korjaamisesta tai sen kunniallisesta lopettamisesta.
Just tämä. Ihastuminen toiseen kertoo siitä, että siinä omassa suhteessa on jotain korjattavaa. On sen ihastuneen vastuulla ottaa asia esille suhteessaan. Usein vain se ihastunut ei tajua miettiä yhtään syvällisemmin niitä tuntemuksiaan, mistä ja miksi ne herää, vaan laiskasti vaan on niin "ihastunut", että on täysin omien tunteidensa vietävissä. Sitten kun se vanha parisuhde on rikottu ja uusi aloitettu sen ihastuksen kanssa ja eletty jo joku aika arkeakin, niin ne samat vanhat ongelmat nousee uudelleen pintaan. Ja sitten pukkaakin taas uutta ihastusta ja sama alkaa alusta.
Älä murehdi. Sen perusteella mitä kerroit, miehelläsi ei ole mitään mahiksia työkaveriinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteinen elämä ja lapset ovat asia, jonka puolesta oman ylpeyden voi ja se kannattaa lakaista välillä sivuun ja tehdä asioita jotka vahvistavat omaa suhdetta.
Voi tehdä asioita, jotka saavat voimaan itse paremmin. Jos omat liikakilot ahdistavat, niille voi tehdä paljonkin. Voi olla omaa kumppania kohtaan entistäkin rakastavampi ja huomioida hänet. Voi koettaa järjestää yhteistä aikaa ja sellaista tekemistä, joka vahvistaa liittoa.
On todella normaalia ihastua muihin myös hyvässä liitossa. Silloin toinen voi omalla käytöksellään joko ajaa kumppania toisen syliin (kiukutella, vaatia, syytellä, mököttää, ajaa selkä seinää vasten) tai hyväksyä asia luonnollisena ja yrittää vahvistaa omaa liittoa niin että toinenkin näkee miten paljon hän menettäisi jos antaisi tunteiden viedä.
Kait sillä ihastujallakin on joku vastuu, hänhän siinä on ihastunut eikä puoliso.
Joo, vastuu ja vastuu... minkäs sille mahtaa jos ihastuu. Se ei ole tahdonalainen reaktio. Tietysti jokaisella on vastuu omaa perhettä kohtaan. Mutta reaalipoliitikko tajuaa, että toimitaan tilanteen vaatimalla tavalla. Ketä se viime kädessä auttaa jos heti pienimmänkin vastoinkäymisen tullen aletaan eroamaan tai ajamaan puolisoa eroon? Eikö pitkä liitto, jossa on lapsia, ole asia, jonka puolesta kannattaa taistella, vaikka olosuhteet olisivat haastavat? Taistelu ei tarkoita välttämättä aggressiivisia keinoja vaan voi olla myös palvelun parantamista kotona niin ettei toinen haluakaan enää katsella muualle.
Jostain kirjasta jäi mieleeni kohtaus, jossa kaksi ranskatarta keskusteli toisen miehestä, jolla oli rakastajatar. Kokeneempi neuvoi varaamaan kampaajan ja kosmetologin ja järjestämään upeat kutsut, jotta mies tajuaa mikä aarre hänellä on kotona.
Ei välttämättä tyhmin mahdollinen tapa toimia, jos viihtyy muuten liitossaan.Ketä se auttaa, että toinen nöyristelee ja yrittää käytännössä lahjoa toisen pysymään luonaan. Entä kun tulet niin vanhaksi ettei kilojen karistelu ja kampaajat auta? Pitkä liitto vaatii halua ja tahtoa. Jos niitä ei löydy, ei siinä kepulikonstitkaan auta kuin hetkeksi. Siksi suoran toiminnan naisena laittaisin miehen valintatilanteeseen ja mies kyllä tietää ilman mitään hämäyksiä mitä menettäisi. Jos lähtisi, olisi minulla ainakin mahdollisuus löytää aito rakkaus.
Pitkä liitto vaatii halua ja tahtoa. Molemmilta. Jos itse ihastuisin työkaveriini, olisi kamalaa jos mieheni vaihtaisi lukot saman tien. Elämä on niin pitkä ja monia tilanteita tulee eteen, eikä minulle avioliitto ole asia josta luopuisin noin vain ensimmäisen hankaluuden myötä. Aina emme toimi järkevästi ja joskus toimimme tosi typerästi emmekä itsekään tiedosta syitä. Siksi puolin ja toisin pitää mielestäni löytyä sen verran pitkämielisyyttä ja pelisilmää, ettei anna tilanteen ajautua katastrofiin. Itse ainakin uskon että jos toisella on ihastumisvaihe meneillään, ollaan tilanteessa jossa vaaka voi kallistua kumpaan suuntaan tahansa, ja nimenomaan sen ei-ihastuneen osapuolen kannattaa silloin välttää kaikkea sitä millä toinen keikauttaa vaa’an sille ei-toivotulle puolelle. Syyttely, tivaaminen, jäkätys, kiristäminen ja riitely eivät ainakaan tee sitä ihastusta vähemmän houkuttelevaksi suhteessa omaan kumppaniin.
Edelleenkin yrittäisit saada punnukset kallistumaan puoleesi lahjomalla ja nöyryyttämällä itseäsi. Minä en tällaiseen taivu, vaan pyrin ratkaisemaan ongelmat saman tien. Jos se tarkoittaa eroa, silloin on tarkoitettu niin.
Tuon asenteen kyllä näkee erotilastoista. Itse en ole samalla tavalla fatalisti vaan ajattelen, että omilla teoillani voin joko parantaa liittoa tai ajaa kumppanin kauemmas itsestäni. Olemme olleet naimisissa pian 19 vuotta joten saatan olla kanssasi eri ikäpolvea ja suhtaudun ehkä siksi asioihin vähemmän mustavalkoisesti.
Olen ollut aviossa 21 vuotta.
Ja silti uskot löytäväsi uuden ”tosirakkauden” siinä tapauksessa, että puolisosi saa jonkun hetkellisen viidenkympin villityksen?
Miksi en löytäisi? Mitä tekemistä iällä on tämän asian kanssa?
No, ensinnäkin ikäluokassasi on vapaana lähinnä näitä viidenkympin villityksen seurauksena kotoaan potkittuja, joten saisitko kuitenkaan vaihdossa sen parempaa?
Toiseksi tähän ikään mennessä pareilla on yhteistä elämää jo niin paljon takana, että tuntuu oudolta ajatella että puolison hetkellinen mielenhäiriö saisi jonkun heittämään sen kaiken noin vain menemään pelkän loukatun ylpeyden vuoksi.
Onko se loukattu ylpeys...vai menetetty kunnioitus toista kohtaan ja sitä myötä rakkauden loppuminen. Itsellä varmaan tapahtuisi tuo jälkimmäinen ( jos mies pettäisi, ihastumisesta vielä ei).
Vierailija kirjoitti:
Aika todennäköistä että näin tulee monelle meistä käymään elämän aikana.
Tämä ei lohduta kun se sattuu omaan nilkkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
https://www.vauva.fi/keskustelu/3569855/miten-paasta-mustasukkaisuudest… täällä oli joitain hyviä ajatuksia ennen kuin ketju meni pilalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräs varattu vanhempi mies on tunnustanut ihastuksensa minua kohtaan työpaikalla. Hän on kysellyt treffeille ja muuta, mutta en ole suostunut mihinkään koska en tahdo olla mikään kolmas pyörä, eikä mies muutenkaan minua kiinnosta siinä mielessä. Ole ihan rauhassa, kyllähän miehesi voi olla työkaveriinsa ihastunut mutta uskon ettei hän oikeasti asian eteen mitään tee, ja vaikka tekisikin niin ei sitä naista luultavasti edes kiinnosta. Ja tiedostaa varmaan senkin että miehesi on varattu.
Itseäni ei paljoa lohduttaisi se, että toinen osapuoli ei lähtisi mukaan tai olisi kiinnostunut. Se, millä itselle olisi väliä ja mikä satuttaisi, olisi se että se oma puoliso haaveilee jostain toisesta. Jo pelkkä ajatus siitä inhottaisi ja vetäisi itsetunnon niin alas, että tuskin saisin kauheasti lohtua toiveajattelusta siitä, ettei puoliso tekisi konkreettisesti mitään asian eteen.
Minä taas olen itsestäni oppinut, että olen saattanut olla 1-2 vuotta ihastunut johonkuhun, tilanne ei ole edennyt ja lopulta ihastuminen on hävinnyt kokonaan. Ja on tullut päivä, jolloin olen nähnyt ko. ihmisen aivan eri valossa, ilman vaaleanpunaisia laseja. Miettinyt mitä ihmettä näin tuossa ihmisessä. Näin on käynyt monta kertaa ja tiedän näiden perusteella, että kumppininkin ihastuminen voi olla vastaavaa, hetkellinen ohimenevä mielenhäiriö. Pitää vain odottaa kärsivällisesti. Tärkeintä on se, ettei toimi tunteidensa mukaan vaan yhdessä ja panostaa omaan suhteeseen. Ihastuksesta voi ottaa mukaan hyvää oloa ja piristystä, etsiä jotakin merkitystä ja antaa sen merkityksen valaista omaa elämää ja parisuhdetta.
Tällä hetkellä on vaikea uskoa, että enää ihastuisin muihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaalaa jahkailua. En tajua, miksi ihmiset roikkuvat parisuhteissa, kun se vaikuttaa olevan niin kamalaa, eikä sille toiselle uskalla suoraan puhua. Mieti ap vaan itseksesi, älä vahingossakaan tee mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräs varattu vanhempi mies on tunnustanut ihastuksensa minua kohtaan työpaikalla. Hän on kysellyt treffeille ja muuta, mutta en ole suostunut mihinkään koska en tahdo olla mikään kolmas pyörä, eikä mies muutenkaan minua kiinnosta siinä mielessä. Ole ihan rauhassa, kyllähän miehesi voi olla työkaveriinsa ihastunut mutta uskon ettei hän oikeasti asian eteen mitään tee, ja vaikka tekisikin niin ei sitä naista luultavasti edes kiinnosta. Ja tiedostaa varmaan senkin että miehesi on varattu.
Itseäni ei paljoa lohduttaisi se, että toinen osapuoli ei lähtisi mukaan tai olisi kiinnostunut. Se, millä itselle olisi väliä ja mikä satuttaisi, olisi se että se oma puoliso haaveilee jostain toisesta. Jo pelkkä ajatus siitä inhottaisi ja vetäisi itsetunnon niin alas, että tuskin saisin kauheasti lohtua toiveajattelusta siitä, ettei puoliso tekisi konkreettisesti mitään asian eteen.
Minä taas olen itsestäni oppinut, että olen saattanut olla 1-2 vuotta ihastunut johonkuhun, tilanne ei ole edennyt ja lopulta ihastuminen on hävinnyt kokonaan. Ja on tullut päivä, jolloin olen nähnyt ko. ihmisen aivan eri valossa, ilman vaaleanpunaisia laseja. Miettinyt mitä ihmettä näin tuossa ihmisessä. Näin on käynyt monta kertaa ja tiedän näiden perusteella, että kumppininkin ihastuminen voi olla vastaavaa, hetkellinen ohimenevä mielenhäiriö. Pitää vain odottaa kärsivällisesti. Tärkeintä on se, ettei toimi tunteidensa mukaan vaan yhdessä ja panostaa omaan suhteeseen. Ihastuksesta voi ottaa mukaan hyvää oloa ja piristystä, etsiä jotakin merkitystä ja antaa sen merkityksen valaista omaa elämää ja parisuhdetta.
Tällä hetkellä on vaikea uskoa, että enää ihastuisin muihin.
Samaahan sitä voi päätyä ihmettelemään puolisossaan...mitä ihmettä näin tuossa. Toki tämä kertoo aina eniten kokijasta itsestään. Toinen on ollut se mitä on.
En ymmärrä ihastumista parisuhteessa. Olen ollut mieheni kanssa toki vasta 14 vuotta, mutta en ole ikinä ihastunut kehenkään toiseen. Hän on ensimmäinen kumppanini myös, ja minä hänen. Mies on kuin toinen puolikkaani. En ole edes ajatellut ketään seksuaalisessa mielessä tai haaveillut kenestäkään. Taidan olla todella outo tapaus. Mutta kyllä itseäni ainakin satuttaisi, jos mies ihastuisi toiseen.
N39
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä ihastumista parisuhteessa. Olen ollut mieheni kanssa toki vasta 14 vuotta, mutta en ole ikinä ihastunut kehenkään toiseen. Hän on ensimmäinen kumppanini myös, ja minä hänen. Mies on kuin toinen puolikkaani. En ole edes ajatellut ketään seksuaalisessa mielessä tai haaveillut kenestäkään. Taidan olla todella outo tapaus. Mutta kyllä itseäni ainakin satuttaisi, jos mies ihastuisi toiseen.
N39
Näkisin tämän asian myös samalla tavalla, eli jos todella rakastaa kumppaniaan, ei ihastumisia satu. Minun parisuhteessa ikävä kyllä nämä miehen ihastumiset ovat välillä edenneet pitemmällekin. Eli pettämiseen saakka. Lievemmissä tilanteissa ihastuminen on johtanut siihen, että minua on vertailtu ihastumisen kohteeseen, minulle on jatkuvasti kiukuteltu ja jopa myös ihastuksen läsnäollessa mies on kohdellut minua todella inhottavasti. Ja juu, mies on hyvin pian ex, eroprosessi on kesken, sillä viimeisin tapaus katkaisi kamelin selän. Elikä itse suhtaudun aika vakavasti näihin ihastumisiin, en katso enää läpi sormien.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräs varattu vanhempi mies on tunnustanut ihastuksensa minua kohtaan työpaikalla. Hän on kysellyt treffeille ja muuta, mutta en ole suostunut mihinkään koska en tahdo olla mikään kolmas pyörä, eikä mies muutenkaan minua kiinnosta siinä mielessä. Ole ihan rauhassa, kyllähän miehesi voi olla työkaveriinsa ihastunut mutta uskon ettei hän oikeasti asian eteen mitään tee, ja vaikka tekisikin niin ei sitä naista luultavasti edes kiinnosta. Ja tiedostaa varmaan senkin että miehesi on varattu.
Itseäni ei paljoa lohduttaisi se, että toinen osapuoli ei lähtisi mukaan tai olisi kiinnostunut. Se, millä itselle olisi väliä ja mikä satuttaisi, olisi se että se oma puoliso haaveilee jostain toisesta. Jo pelkkä ajatus siitä inhottaisi ja vetäisi itsetunnon niin alas, että tuskin saisin kauheasti lohtua toiveajattelusta siitä, ettei puoliso tekisi konkreettisesti mitään asian eteen.
Minä taas olen itsestäni oppinut, että olen saattanut olla 1-2 vuotta ihastunut johonkuhun, tilanne ei ole edennyt ja lopulta ihastuminen on hävinnyt kokonaan. Ja on tullut päivä, jolloin olen nähnyt ko. ihmisen aivan eri valossa, ilman vaaleanpunaisia laseja. Miettinyt mitä ihmettä näin tuossa ihmisessä. Näin on käynyt monta kertaa ja tiedän näiden perusteella, että kumppininkin ihastuminen voi olla vastaavaa, hetkellinen ohimenevä mielenhäiriö. Pitää vain odottaa kärsivällisesti. Tärkeintä on se, ettei toimi tunteidensa mukaan vaan yhdessä ja panostaa omaan suhteeseen. Ihastuksesta voi ottaa mukaan hyvää oloa ja piristystä, etsiä jotakin merkitystä ja antaa sen merkityksen valaista omaa elämää ja parisuhdetta.
Tällä hetkellä on vaikea uskoa, että enää ihastuisin muihin.
Aika pitkä "hetkellinen mielenhäiriö" olla ihastunut toiseen ihmiseen kuin omaan kumppaniinsa jopa kaksi vuotta. Ei tuo ole normaalia. Suhteessa on jotain vikaa, jota ei halua työstää ja näin viedään ajatukset toisaalle niistä ongelmista. Ja vielä jos tuota on tapahtunut useammankin kerran niin siellä ne samat ongelmat edelleen ovat.
Pahinta ihastumisessa, molemmille suhteen osapuolille on se, että ne otetaan liian vakavasti. Tai niiden perusteella tehdään päätöksiä suhteen laadusta ja olisiko aika jopa erota. Ihastumiset ovat kuin karkkihyllyn nameja, joita tekee hetken mieli popsia ja kuitenkin kunnon ateria takaa kylläisyyden tunteen pitkässä juoksussa.
Jos miehesi ihastuminen ahdistaa, tuntuu uhalta, niin laajentaisin ongelmaksi kokemasi asian onko tilanteessa myös sellaista, mitä sinäkin olet jäänyt mieheltäsi kaipaamaan. Ehkä miehesi pakenee kaukaa ihailemaansa työkaveriin, kun taas sinä osaat katsoa totuutta silmiin? Olet ehkä vahvempi ja rehellisempi kuin miehesi? Teillä on muutoksen tarvetta ja mikä on aivan normaalia kaikissa ihmissuhteissa?
Ymmärrän, ettet halua puhua miehellesi hänen ihastuksestaan. Pukea sanoiksi asiaa, joka on vain heijaste ihan muusta. On hyvä, että mietitkin mikä on se mistä teidän pitäisi oikeasti puhua.
Se, että lähtisit muuttamaan itseäsi on kuitenkin täysin väärin. Olet hyvä sellaisena kuin olet. Miehesi on sinut halunnut ja sinä hänet. Sitä asiaa ei voi lähteä enää muuttamaan, mutta mitä teidän kesken nyt vallitsee on tärkeintä ja mihin voit puuttua.
Ehkä pieni ihastus menee ohitse ja unohdat asian jo ensi kuussa? Aika on nyt valttisi/valttinne ja miten ajatuksia voi rauhassa kypsytellä. En tiedä auttaisiko sinua Hesarin juttu otsakkeella Perus-Kallio. Psykologi Maaret Kallion haastattelu ihmissuhteista. En laita linkkiä, kun kyse taitaa ollaa kilpailevasta lehdestä ja viestini saattaisi joutua poistettavaksi.
Aika todennäköistä että näin tulee monelle meistä käymään elämän aikana.