Lue keskustelun säännöt.
Mies ihastunut työkaveriinsa, miten palauttaa oma mielenrauhani?
05.11.2019 |
Niin. Tunnen mieheni vuosien yhdessäolon jälkeen niin hyvin, että huomasin tämän ihastumisen hyvin helposti. Siinä on hiuksenhieno ero, miten mies puhuu kotona juuri tästä työkaverista verrattuna muihin, ja minä jopa varovasti yhdessä sopivassa välissä hieman huumorilla sanoin että tämä nainen kuulostaa aika hyvältä tyypiltä, mahtaako olla nättikin. Miehen kasvoilla välähtänyt hymy sinetöi asian minun mielessäni, kyllä jotain ihastusta aivan varmasti on ilmassa.
Tiedän että tällaisia tilanteita ei voi elämässä välttää. Olen itsekin pitänyt erinäisiä miehiä kiinnostavina tyyppeinä tässä vuosien varrella, mutta oman pääni sisällön tiedän sentään itse, ja tiedän ettei kukaan koskaan ole ollut minkäänlainen uhka parisuhteelleni / omalle miehelleni. Mutta vaikka tiedän nuo asiat, on minulla silti todella epämukava olo miehen takia. Tiedän tästä työkaverista sen verran, että hän on minua nuorempi, hyvin kaunis, menestynyt ja varmasti hyvin älykäs. Itse en pärjäisi vertailussa ainakaan ulkonäön tai urakehityksen puolesta. Eli jos hän on vielä mukavakin, en voi edes ihmetellä jos mies on ihastunut.
En haluaisi puhua asiasta, sillä pelkään ettei siitä enää ole paluuta jos sanoo ääneen toiselle, että epäilen sinun ihastuneen johonkuhun toiseen. En usko tilanteen olevan niin vakava, että tuohon kannattaa lähteä. Siitä kuitenkin syntyisi vähintään pientä kitkaa ja pahastumista.
En usko että mieheni koskaan pettäisi, enkä usko että nyt oltaisiin muutenkaan vielä lähellä mitään sellaista tilannetta. Kuitenkin itsetuntoni on ottanut osumaa, vaikkei mitään oikeasti ole edes tapahtunut. Yleensä tällaisista epämukavista tilanteista selviää ottamalla lungisti ja antamalla ajan kulua, mutta nyt minua ahdistaa sen verran paljon, että kaipaisin neuvoja miten sen oman mielenrauhan saa palautettua?
Kommentit (136)
Näitä sattuu. Itse olin vuoden päivät ihastunut työkaveriin. Ikinä emme tehneet mitään. Kumpikin varattuja ja tiedettiin rajat. Vähitellen ihastus laimeni ja nyt olemme ystäviä. Välillä mietin, miksi ihmeessä ihastuin tuohon mieheen. Älä ole huolissasi, huomaat sitten kyllä jos tilanne muuttuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein usko, että siihen auttaa mikään muu kuin aika. Omalta osaltasi voit vain luottaa mieheesi ja olla mukava, entinen itsesi. En minäkään ottaisi puheeksi asiaa, jos se ei häiritse sinänsä teidän parisuhdetta tai perhe-elämää. Jos ihastumisen merkit alkavat olla vakavia, sillon asia on varmasti pakko ottaa keskusteluun.
Minä olen myös ollut ihastunut toiseen mieheen, enkä ikinä siitä huolimatta koskaan voisi tehdä mitään. Se on vain lämmin tunne sisällä. On ihan normaalia olla ihastunut toiseen pitkässä parisuhteessa, mutta onneksi aika haalistaa ne tunteet, kun niitä ei itse ruoki. On oikeastaan aika hämmentävää, jos ei saisi enää koskaan kiinnostua jostakin toisesta miehestä tai naisesta, vaan pitäisi ikuisesti kuopata kaikki sellaiset ensihuuman tunteet pois.
Keskity teihin, järjestä yhteistä aikaa ja tekemistä.
"On ihan normaalia olla ihastunut toiseen pitkässä parisuhteessa." No ei ole normaalia. Tai no, onhan se varmaan sillä tavalla "normaalia", että joka toinen avioliitto päättyy eroon. Mutta siis jos suhde on kunnossa, niin ei sitä ihastu toiseen. Toiseen ihastuminen kertoo aina siitä, että jotain on omassa suhteessa pielessä. Ja tämän sanon ihan sillä kokemuksella, mitä on kertynyt tähän mennessä 25 vuodessa saman miehen kanssa.
Ei maailmassa ole vain yhtä, johon voisi ihastua. On todellakin ihan normaalia ihastua muihinkin. Jos olet hyvässä suhteessa., et lähde ruokkimaan tunnetta. Siinä se ero.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteinen elämä ja lapset ovat asia, jonka puolesta oman ylpeyden voi ja se kannattaa lakaista välillä sivuun ja tehdä asioita jotka vahvistavat omaa suhdetta.
Voi tehdä asioita, jotka saavat voimaan itse paremmin. Jos omat liikakilot ahdistavat, niille voi tehdä paljonkin. Voi olla omaa kumppania kohtaan entistäkin rakastavampi ja huomioida hänet. Voi koettaa järjestää yhteistä aikaa ja sellaista tekemistä, joka vahvistaa liittoa.
On todella normaalia ihastua muihin myös hyvässä liitossa. Silloin toinen voi omalla käytöksellään joko ajaa kumppania toisen syliin (kiukutella, vaatia, syytellä, mököttää, ajaa selkä seinää vasten) tai hyväksyä asia luonnollisena ja yrittää vahvistaa omaa liittoa niin että toinenkin näkee miten paljon hän menettäisi jos antaisi tunteiden viedä.
Kait sillä ihastujallakin on joku vastuu, hänhän siinä on ihastunut eikä puoliso.
Joo, vastuu ja vastuu... minkäs sille mahtaa jos ihastuu. Se ei ole tahdonalainen reaktio. Tietysti jokaisella on vastuu omaa perhettä kohtaan. Mutta reaalipoliitikko tajuaa, että toimitaan tilanteen vaatimalla tavalla. Ketä se viime kädessä auttaa jos heti pienimmänkin vastoinkäymisen tullen aletaan eroamaan tai ajamaan puolisoa eroon? Eikö pitkä liitto, jossa on lapsia, ole asia, jonka puolesta kannattaa taistella, vaikka olosuhteet olisivat haastavat? Taistelu ei tarkoita välttämättä aggressiivisia keinoja vaan voi olla myös palvelun parantamista kotona niin ettei toinen haluakaan enää katsella muualle.
Jostain kirjasta jäi mieleeni kohtaus, jossa kaksi ranskatarta keskusteli toisen miehestä, jolla oli rakastajatar. Kokeneempi neuvoi varaamaan kampaajan ja kosmetologin ja järjestämään upeat kutsut, jotta mies tajuaa mikä aarre hänellä on kotona.
Ei välttämättä tyhmin mahdollinen tapa toimia, jos viihtyy muuten liitossaan.Ketä se auttaa, että toinen nöyristelee ja yrittää käytännössä lahjoa toisen pysymään luonaan. Entä kun tulet niin vanhaksi ettei kilojen karistelu ja kampaajat auta? Pitkä liitto vaatii halua ja tahtoa. Jos niitä ei löydy, ei siinä kepulikonstitkaan auta kuin hetkeksi. Siksi suoran toiminnan naisena laittaisin miehen valintatilanteeseen ja mies kyllä tietää ilman mitään hämäyksiä mitä menettäisi. Jos lähtisi, olisi minulla ainakin mahdollisuus löytää aito rakkaus.
Pitkä liitto vaatii halua ja tahtoa. Molemmilta. Jos itse ihastuisin työkaveriini, olisi kamalaa jos mieheni vaihtaisi lukot saman tien. Elämä on niin pitkä ja monia tilanteita tulee eteen, eikä minulle avioliitto ole asia josta luopuisin noin vain ensimmäisen hankaluuden myötä. Aina emme toimi järkevästi ja joskus toimimme tosi typerästi emmekä itsekään tiedosta syitä. Siksi puolin ja toisin pitää mielestäni löytyä sen verran pitkämielisyyttä ja pelisilmää, ettei anna tilanteen ajautua katastrofiin. Itse ainakin uskon että jos toisella on ihastumisvaihe meneillään, ollaan tilanteessa jossa vaaka voi kallistua kumpaan suuntaan tahansa, ja nimenomaan sen ei-ihastuneen osapuolen kannattaa silloin välttää kaikkea sitä millä toinen keikauttaa vaa’an sille ei-toivotulle puolelle. Syyttely, tivaaminen, jäkätys, kiristäminen ja riitely eivät ainakaan tee sitä ihastusta vähemmän houkuttelevaksi suhteessa omaan kumppaniin.
Edelleenkin yrittäisit saada punnukset kallistumaan puoleesi lahjomalla ja nöyryyttämällä itseäsi. Minä en tällaiseen taivu, vaan pyrin ratkaisemaan ongelmat saman tien. Jos se tarkoittaa eroa, silloin on tarkoitettu niin.
Tuon asenteen kyllä näkee erotilastoista. Itse en ole samalla tavalla fatalisti vaan ajattelen, että omilla teoillani voin joko parantaa liittoa tai ajaa kumppanin kauemmas itsestäni. Olemme olleet naimisissa pian 19 vuotta joten saatan olla kanssasi eri ikäpolvea ja suhtaudun ehkä siksi asioihin vähemmän mustavalkoisesti.
Olen ollut aviossa 21 vuotta.
Ja silti uskot löytäväsi uuden ”tosirakkauden” siinä tapauksessa, että puolisosi saa jonkun hetkellisen viidenkympin villityksen?
Miksi en löytäisi? Mitä tekemistä iällä on tämän asian kanssa?
No, ensinnäkin ikäluokassasi on vapaana lähinnä näitä viidenkympin villityksen seurauksena kotoaan potkittuja, joten saisitko kuitenkaan vaihdossa sen parempaa?
Toiseksi tähän ikään mennessä pareilla on yhteistä elämää jo niin paljon takana, että tuntuu oudolta ajatella että puolison hetkellinen mielenhäiriö saisi jonkun heittämään sen kaiken noin vain menemään pelkän loukatun ylpeyden vuoksi.
Kannattaa oppia arvostamaan itseään. Yksinkin on parempi olla kuin väkisin roikkua toisessa koska "on pakko olla joku ja enhän mä tässä iässä voi erota".
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä miten parisuhteessa on normaalia ihastua kun maailmassa ei ole kuin yksi mies tai nainen eli oma puoliso ja kaikki muut on sukupuoletonta harmaata massaa. Minä olen aina jättänyt puolisoni kun olen alkanut nähdä muut ihmiset enkä jättämisiä ole miettinyt koska en enää rakastanut enkä tuntenut mitään toista kohtaan. Turha siinä on selitellä mitään muuta tai pitää normaalina muiden vilkuilua. Jos alkaa nähdä jonkun muun seksuaalisesti haluttavana ja mielenkiintoisena niin ei se halu enää ikinä palaa siihen entiseen. Ei kylmennyt kahvikaan tuoreeksi muutu vaikka kuinka lämmittäisi.
Täysin käsittämätön ajatus, että ihmiset olisi harmaata massaa. Maailmassa on paljon erilaisia, hurmaavia ja viehättäviä persoonia. Menettää paljon, jos ei heitä huomaa ja osaa nauttia heidän seurastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteinen elämä ja lapset ovat asia, jonka puolesta oman ylpeyden voi ja se kannattaa lakaista välillä sivuun ja tehdä asioita jotka vahvistavat omaa suhdetta.
Voi tehdä asioita, jotka saavat voimaan itse paremmin. Jos omat liikakilot ahdistavat, niille voi tehdä paljonkin. Voi olla omaa kumppania kohtaan entistäkin rakastavampi ja huomioida hänet. Voi koettaa järjestää yhteistä aikaa ja sellaista tekemistä, joka vahvistaa liittoa.
On todella normaalia ihastua muihin myös hyvässä liitossa. Silloin toinen voi omalla käytöksellään joko ajaa kumppania toisen syliin (kiukutella, vaatia, syytellä, mököttää, ajaa selkä seinää vasten) tai hyväksyä asia luonnollisena ja yrittää vahvistaa omaa liittoa niin että toinenkin näkee miten paljon hän menettäisi jos antaisi tunteiden viedä.
Kait sillä ihastujallakin on joku vastuu, hänhän siinä on ihastunut eikä puoliso.
Hänellä on vastuu omista teoistaan. Jos hän ei ole tehnyt muuta kuin ihastunut, eikä ihastus ole vaikuttanut normaaliin elämään, niin hänhän on toiminut juuri niin kuin pitää. Tunteilleen ei voi mitään, vain tekojaan voi hallita.
Pahinta mitä puolisona voi tehdä, on alkaa syyllistää, kiukutella tms. toista luonnollisesta tunteesta, jolle toinen ei voi mitään. Se syyllistäminen tekee loven parisuhteeseen, ei ohimenevä ihastus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuosien varrella on muutamakin miespuolinen työkaveri ollut minuun ihastunut, ovat olleet varattuja miehiä.
Meillä on ollut aina älyttömän hieno työporukka ja viihdytään yhdessä. Miesten kanssa kun työskentelee pitkään, sitä vähän niinku kasvaa siihen maailmaan ja alkaa "ukottua".
Kaikki miehet puhuu puolisoistaan. Iso osa valittaa kun toi kaupasta väärän tuottajan maitoa tai että on taas tyhjentänyt tiskikoneen väärin. Sitten siellä töissä on se naispuolinen työkaveri, joka paskat nakkaa miten kodinkoneet kuuluu tyhjentää tai täyttää, harrastaa moottoreita, käy pubissa tai tallilla illalla ja se saattaa johtaa siihen että mies vähän ihastuu.
MUTTA, monesti se miehen ihastus on kuitenkin vain ihastus ajatuksesta puolisoon, joka antaa vaikka mennä tallille harrastamaan ilman mökötystä tai ei aina moittisi ihan kaikkea toisen tekemisiä, esimerkiksi väärin ajettu nurmikko tai se kodinkoneen tyhjentäminen tietyllä tapaa.
Ap:lle sen verran että en nyt syytä sinua että olisit raskas puoliso vaan että hengitä syvään ja nauti mielenrauhasta. Miehesi "ihastus" on mitä todennäköisimmin vaan kiva ajatus jostain asiasta eikä niinkään toisesta naisesta.
Vierailija kirjoitti:
Minut vastaava tilanne (mies oli ollut jo pitkään ihastunut, hakeutunut työkaverin seuraan, järjestänyt tapaamisia vapaalla salaa, viesteili jatkuvasti) sai huomaamaan miten erilleen olimme jo kasvaneet. Esimerkiksi mies karkasi hääpäivänä naisen kanssa räppikeikalle kuin teini. Minä pohdiskelin jatko-opinnoissa ihmisyyden kipukohtia. Miehen ihailu tuota paljon lapsekkaampaa naista kohtaan sai näkemään eri kehitystasomme. Terapiassa mies ei osannut jäsentää tunteitaan mitenkään. Toinen nainen ei ollut eron perimmäinen syy vaan viimeinen risu kamelin selkään.
Ehkä voit miettiä suhteenne laatua ja oletteko yhä pari vai kasvaneet eri suuntiin?
Tuo ei ole vastaava tilanne. Tapailu salaa on jo pettämistä. Ap:n puoliso on vain ihastunut, mutta ei ole pettänyt tai tehnyt muutenkaan mitään loukkaavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteinen elämä ja lapset ovat asia, jonka puolesta oman ylpeyden voi ja se kannattaa lakaista välillä sivuun ja tehdä asioita jotka vahvistavat omaa suhdetta.
Voi tehdä asioita, jotka saavat voimaan itse paremmin. Jos omat liikakilot ahdistavat, niille voi tehdä paljonkin. Voi olla omaa kumppania kohtaan entistäkin rakastavampi ja huomioida hänet. Voi koettaa järjestää yhteistä aikaa ja sellaista tekemistä, joka vahvistaa liittoa.
On todella normaalia ihastua muihin myös hyvässä liitossa. Silloin toinen voi omalla käytöksellään joko ajaa kumppania toisen syliin (kiukutella, vaatia, syytellä, mököttää, ajaa selkä seinää vasten) tai hyväksyä asia luonnollisena ja yrittää vahvistaa omaa liittoa niin että toinenkin näkee miten paljon hän menettäisi jos antaisi tunteiden viedä.
Kait sillä ihastujallakin on joku vastuu, hänhän siinä on ihastunut eikä puoliso.
Joo, vastuu ja vastuu... minkäs sille mahtaa jos ihastuu. Se ei ole tahdonalainen reaktio. Tietysti jokaisella on vastuu omaa perhettä kohtaan. Mutta reaalipoliitikko tajuaa, että toimitaan tilanteen vaatimalla tavalla. Ketä se viime kädessä auttaa jos heti pienimmänkin vastoinkäymisen tullen aletaan eroamaan tai ajamaan puolisoa eroon? Eikö pitkä liitto, jossa on lapsia, ole asia, jonka puolesta kannattaa taistella, vaikka olosuhteet olisivat haastavat? Taistelu ei tarkoita välttämättä aggressiivisia keinoja vaan voi olla myös palvelun parantamista kotona niin ettei toinen haluakaan enää katsella muualle.
Jostain kirjasta jäi mieleeni kohtaus, jossa kaksi ranskatarta keskusteli toisen miehestä, jolla oli rakastajatar. Kokeneempi neuvoi varaamaan kampaajan ja kosmetologin ja järjestämään upeat kutsut, jotta mies tajuaa mikä aarre hänellä on kotona.
Ei välttämättä tyhmin mahdollinen tapa toimia, jos viihtyy muuten liitossaan.Ketä se auttaa, että toinen nöyristelee ja yrittää käytännössä lahjoa toisen pysymään luonaan. Entä kun tulet niin vanhaksi ettei kilojen karistelu ja kampaajat auta? Pitkä liitto vaatii halua ja tahtoa. Jos niitä ei löydy, ei siinä kepulikonstitkaan auta kuin hetkeksi. Siksi suoran toiminnan naisena laittaisin miehen valintatilanteeseen ja mies kyllä tietää ilman mitään hämäyksiä mitä menettäisi. Jos lähtisi, olisi minulla ainakin mahdollisuus löytää aito rakkaus.
Kukapa ei lähtisi, jos puolisolta ei löydy yhtään luottamusta? Jos pelkän ihastuksen takia alkaa tuolla lailla kovistella, niin suhteessa on vakavia ongelmia. On täysin mahdotonta olla parisuhteessa sellaisen ihmisen kanssa, joka ei luota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein usko, että siihen auttaa mikään muu kuin aika. Omalta osaltasi voit vain luottaa mieheesi ja olla mukava, entinen itsesi. En minäkään ottaisi puheeksi asiaa, jos se ei häiritse sinänsä teidän parisuhdetta tai perhe-elämää. Jos ihastumisen merkit alkavat olla vakavia, sillon asia on varmasti pakko ottaa keskusteluun.
Minä olen myös ollut ihastunut toiseen mieheen, enkä ikinä siitä huolimatta koskaan voisi tehdä mitään. Se on vain lämmin tunne sisällä. On ihan normaalia olla ihastunut toiseen pitkässä parisuhteessa, mutta onneksi aika haalistaa ne tunteet, kun niitä ei itse ruoki. On oikeastaan aika hämmentävää, jos ei saisi enää koskaan kiinnostua jostakin toisesta miehestä tai naisesta, vaan pitäisi ikuisesti kuopata kaikki sellaiset ensihuuman tunteet pois.
Keskity teihin, järjestä yhteistä aikaa ja tekemistä.
"On ihan normaalia olla ihastunut toiseen pitkässä parisuhteessa." No ei ole normaalia. Tai no, onhan se varmaan sillä tavalla "normaalia", että joka toinen avioliitto päättyy eroon. Mutta siis jos suhde on kunnossa, niin ei sitä ihastu toiseen. Toiseen ihastuminen kertoo aina siitä, että jotain on omassa suhteessa pielessä. Ja tämän sanon ihan sillä kokemuksella, mitä on kertynyt tähän mennessä 25 vuodessa saman miehen kanssa.
Höpsis. On ihan normaalia. Ei ihmisessä parisuhteen alkaessa mikään muutu. Ihan samalla tavalla sitä parisuhteessa huomaa ihanat, hauskat, viehättävät ja komeat vastakkaisen sukupuolen edustajat ja mieltyy heihin kuin sinkkuna ollessaan. Normaali ihminen ei vain edistä ihastustaan mitenkään, jos oma suhde on kunnosta. Ja olisi oikeastaan aika surullista, jos parisuhteessa ollessaan ei kykenisi moiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten voitte olla varmoja, että ihastus ei johda mihinkään? Omat kokemukset ovat vastakkaisia. Eihän sitä puolisolle huudella, että nyt tuli muuten pantua.
Omalla kohdallani olen varma, koska osaan hallita tekojani. Ihastumisen tunteelle en voi mitään, jos se tulee, mutta voin päättää vastustaa impulssia. En tee mitään, mikä loukkaisi puolisoani tai vaarantaisi parisuhteen.
Puolisoni kohdalla luotan siihen, että hän toimii samoin ja tähän asti hän on ollut luottamuksen arvoinen. Mitä muutakaan voisin tehdä?
Vierailija kirjoitti:
Oma mielesi on tuossa tilanteessa ainut, johon voit vaikuttaa. Kahlintayritykset saavat miehen kapinoimaan ja salailemaan. Työkaverin motiiveja ja käytöstä et voi hallita.
Toki voit vaikuttaa siihen, missä rajasi kulkee ja mikä käytös miehen taholta menee yli. Sitten kysymys on haluatko katsella ko. käytöstä vai äänestätkö jaloillasi.
Työkaverin motiivit??? Kuka on maininnut, että työkaveri olisi ihastunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun työpaikalla on syntynyt jo neljä pariskuntaa, kaikki olleet varattuja/naimisissa ennenkuin aloittivat salasuhteet töissä. Puolisoille tullut ihan yllärinä nämä. Harvoin kukaan kieltäytyy mm seksistä, jos ihastus on valmis pieneen seikkailuun. Ei kannata ap olla sinisilmäinen, seuraava työpaikan tapahtuma, iltajuttu, saunailta tmv, niin se menoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko miettinyt avointa suhdetta? Ne ovat nykypäivää. Varsinkin mies monesti tarvitsee vaihtelua.
M28
Hahhah. Todellisuudessa nainen tarvitsee enemmän vaihtelua. Siksi juuri miehet ovat yrittäneet kontrolloida naisten seksuaalisuutta kautta historian, kun ovat pelänneet, että euvät riitä ja nainen katsookin muita miehiä.
Olen itse ehdottanyt avointa suhdetta miehelleni, mutta hän ei ole suostunut. Varmaan siksu, että naiselle muiden suhteiden hankkiminen on helppoa kuin mikä ja miehille aika vaikeaa. Veikkaanpa että sinäkään et uskaltaisi oikeasti ryhtyä avoimeen suhteeseen vaimosi/tyttöystäväsi kanssa.
No ei se kontrollointi tuosta johdu, vaan siitä että mies ei muutoin voi olla varma isyydestään, jos nainen on kovin vaihtelunhaluinen. Nainen puolestaan voi aina olla varma synnyttämänsä lapsen äitiydestä, joten samanlaista kontrolloinnin tarvetta ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen töissä miesvaltaisella alalla ja olen paljon tekemisissä työkavereiden kanssa. Olen sinkku ja tiedän, että töissä useampikin työkaveri on ihastunut minuun, mutta minä en ole niihin. Tietysti haluan jutella muitakin kun työasioita ja pysyä väleissä mutta pitemmälle en koskaan kenenkään kanssa menisi. Luottakaa niihin puolisoihinne ja se täytyy vain hyväksyä, että ulkopuolisia ihastumisia tulee ja menee pitkän suhteen aikana..
Heippa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma mielesi on tuossa tilanteessa ainut, johon voit vaikuttaa. Kahlintayritykset saavat miehen kapinoimaan ja salailemaan. Työkaverin motiiveja ja käytöstä et voi hallita.
Toki voit vaikuttaa siihen, missä rajasi kulkee ja mikä käytös miehen taholta menee yli. Sitten kysymys on haluatko katsella ko. käytöstä vai äänestätkö jaloillasi.Työkaverin motiivit??? Kuka on maininnut, että työkaveri olisi ihastunut.
Ei kukaan. Ainoastaan se todettiin, että ap ei voi vaikuttaa työkaverin motiiveihin tai käytökseen.
No ainoastaan itseään voi kontrolloida.