Millaiset miehensaantimahdollisuudet minulla on? Speksit ovat seuraavat:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laihduta ja urheile. Panosta naiselliseen ulkonäköön, hameita, sukkia ja korkkareita.

Sitten voit valita sen miehen.

Ummm? Kauhea määrä alapeukkuja, vaikka nämä hyvin yksinkertaiset neuvot varmasti muuttaisivat ap:n kohderyhmän mielipidettä ap:sta varmasti merkittävästi positiivisempaan suuntaan. Ei se hauskuus, älykkyys ja muuta henkiset piirteet kanna yhtään mihinkään ilman fyysistä vetovoimaa. Tällasia ihmissuhteita kutsutaan nimellä ystävyys.

Kysyin jo edellä, mutta kukaan ei vastannut: entä jos ei halua sellaista miestä (jonka kiinnostuksen herättämiseen pitää laihduttaa, urheilla ja pukeutua hameeseen ja korkkareihin)? Itse olisin ollut mieluummin ilman kuin yrittänyt löytää sellaisen miehen, koska en aio jatkossakaan pukeutua hameeseen ja korkkareihin-

ei-ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Gradun vääntäneet spedet ne vaan jaksaa kirjoitti:

Mikä siinä korkeastikoulutetussa on?

Miksi pitää olla osana inflaatiota?

Eikö ihan tavan työtön duunari kelpaa, joka osaa ja tietää vähintäänkin yhtä paljon kuin joku gradun vääntänyt spede?

Kyselen vain?

Riittääkö jos on autotallissa Portse ja vaatekaapissa roikkuu pölyyntynyt koin syömä mustavyö Dan diggeridoo dan diggeri dyy jujutsu-do:sta? Voi kehuskella että mieheni on ex-pertti ja portsen omistaja.

Onko se juuri se millä kehuskellaan? Miehen koulutuksella ja meriiteillä?

Vai mikä se oikein on?

Todella ahistavaa kun miehen pitää valehdella olevansa maisteri ja aina menee läpi. Kukaan ei keskustellessa huomaa etten ole maisteri tai edes dipaninssi.

Tietotaito ja yleissivistys on usein laajempaakin kuin näillä yliopiston taakse jättäneillä tapauksilla.

Se vaan aina vaaditaan ja sitten pitää valehdella että on "maisteri".

T: Grillimaisteli

Tykkäätkö keskustella kirjallisuudesta? Nautitko hyvistä elokuvista (ei toiminta- tai muutenkaan mainstream-)? Montako kertaa vuodessa käyt teatterissa tai konserteissa? Olisiko sinusta hauska tapa lukea päivittäin joku runo toiselle ja pohtia yhdessä sen merkityksiä? Luetko tietokirjallisuutta? Puhutko sujuvasti kieliä niin, että pärjäät maailmalla? Milloin kävit viimeksi valokuvanäyttelyssä? Onko sinulla museokortti?

Totta on, ettei korkeakoulututkinto takaa mitään edellä mainituista, mutta on huomattavasti todennäköisempää löytää noista asioista kiinnostunut mies korkeakoulutuista kuin ammattikoulun käyneistä.

Tässä huomaa sen, miten rajoittuneita korkeakoulutetut ihmiset yleensä ovat. He määrittelevät, minkälaiset elokuvat voivat olla hyviä elokuvia ja minkälainen kulttuuri lasketaan oikeaksi kulttuuriksi. Hyi helvetti, miten ahdasta ja tunkkaista olisi tuollaisen kanssa olla.

Näiden ihmisten kanssa mietityttää vain se, että onko se kanki ollut perseessä jo syntyessä, vai tuleeko se sieltä yliopistomaailmasta ikään kuin statussymbolina, kun siellä leikitään niissä omissa piireissä niitä sisäsiittoisia arvonimileikkejä?

No ei kyllä suurin osa yliopistosta valmistuneista ole tuollaisia. Lainaamasi tyyppi kuulostaa aika karsealta, mutta en ole itse törmännyt moneenkaan sellaiseen, vaikka olen koko aikuisikäni pyörinyt yliopistoilla. Muutamia on kyllä tullut vastaan, mutta heitä yleensä pidetään yliopistopiireissäkin ärsyttävinä jäykkiksinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen suhteellisen pitkä (187cm), korkeakoulutettu ja perusasiat kunnossa, vaikka en ihan varma olekaan mitä kaikkea tämä käsite oikein sisältää. Harrastan monipuolisesti liikuntaa joka sisältää erilasia pallo- ja joukkuepelejä melkein päivittäin. Olen asunut muutamaan otteeseen ulkomailla pidemmän aikaa ja matkustellut ympäri maailmaa. Tosin nykyään kaukomatkojen sijasta olen suosinut joko kotimaata tai lähialueita, joissa on mielstäni paljon enemmän nähtävää kuin moni edes tajuaa. Tämän lisäksi pidän itseäni avarakatseisena ja osaan ainakin omasta mielestäni nähdä asioiden eri puolet pyrin pääsääntöisesti kunnioittamaan myös niitä ihmisiä joiden kanssa en ole asioista samaa mieltä.

Myös minä etsin suhdetta. Olen 39 vuotias mies ja minulla on takana pari pidempää avoliittoa ja hieman tätä enemmän lyhyempiä suhteita. Tällä hetkellä minulla on kuitenkin kaksi kynnyskriteeriä joiden unohtaminen vaatisi suoraan sanottuna todellista jalat alta silmänräpäyksessä rakastumista. Toinen kriteereistä on lapsettomuus tai ainakin se, että lapset eivät olisi pieniä lapsia. Ikäisilläni naisilla lapset ovat kuitenkin valitettavasti vielä alakouluikäisiä tai jopa alle sen. Toinen kynnyskysymys on ikävä kyllä pinallinen ja ulkonäköön liittyvä. Olen muutaman kerran yrittänyt viritellä suhdetta naisen kanssa jonka seurassa koin oloni todella hyväksi ja helpoksi ja jonka luonne olisi monin tavoin ollut täydellinen - iloisia, älykkäitä, uteliaita, empaattisia naisia. Mutta en tästä huolimatta ja kovasta yrittämisestä huolimatta onnitsunut ikinä tuntemaan heitä kohtaa lähellekään sellaista fyysistä vetoa jota parisuhteen harkitseminen olisi vaatinut. Yhteistä näille kaikille naisille oli ylipaino. 

Vaikea siis kuvitella, että esimerkiksi meistä tulisi ikinä paria, ja tiedän sekä pienten lasten (jotka eivät ole omia), että ylipainon olevan hyvin merkittäviä kriteerejä myös todella monelle muulle miehelle.

Ihan ohiksena mainitsen, että minulle puolestaan olisi miehessä ehdoton turnoff kaksi epäonnistunutta avoliittoa alle 40-vuotiaana. Itselläni oli sen ikäisenä yksi epäonnistunut liitto ja teini-ikäinen lapsi, joka kolme vuotta myöhemmin muutti kotoa pois. Olin 160/52, korkeasti koulutettu, laajasti matkustellut, koulutusta vastaavassa työssä ja kaikin puolin pidetty sekä naisena että ystävänä.

eri

Ymmärrän suhtautumisesi ja epäluulosi :) Puolustuksekseni voin sanoa että yritin kyllä kaikkeni molemmissa avoliitoissani sillä rakastinhan kumppaneitani koko sydämestäni. Ensimmäinen liitto kaatui puolisoni syvään masennukseen johon minulla ei alle 25-vuotiaana poikana ollut oiken tarpeeksi taitoja olla avuksi. Avovaimoni vahvat mielialalääkkeet muuttivat hänet lopulta ihmisenä täysin välinpitämättömäksi myös minua kohtaan, ja hän päätyikin pettämään minua useampaan otteeseen ennen kuin asia selvisi minulle. Luonnollisesti tämä särki sen suhteen lopullisesti. Toinen avoliittoni päätyi niin ikään tyttöystäväni pettämisiin sillä minun on hyvin vaikea ellei jopa mahdotonta antaa anteeksi toisen luottamuksen täydellistä pettämistä. On myös selvää, että naismakuni ei välttämättä ole se kaikkein paras :) Olen tosin koittanut etsiä kumppania pitämällä järjen tunteita edellä, mutta ne ovat poikkeuksetta lopahtaneet nimenomaan tunteiden puuttumiseen.

Aika raakaa on myös ajatella, että kaksi epäonnistunutta suhdetta riittää täydelliseen turn offiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen suhteellisen pitkä (187cm), korkeakoulutettu ja perusasiat kunnossa, vaikka en ihan varma olekaan mitä kaikkea tämä käsite oikein sisältää. Harrastan monipuolisesti liikuntaa joka sisältää erilasia pallo- ja joukkuepelejä melkein päivittäin. Olen asunut muutamaan otteeseen ulkomailla pidemmän aikaa ja matkustellut ympäri maailmaa. Tosin nykyään kaukomatkojen sijasta olen suosinut joko kotimaata tai lähialueita, joissa on mielstäni paljon enemmän nähtävää kuin moni edes tajuaa. Tämän lisäksi pidän itseäni avarakatseisena ja osaan ainakin omasta mielestäni nähdä asioiden eri puolet pyrin pääsääntöisesti kunnioittamaan myös niitä ihmisiä joiden kanssa en ole asioista samaa mieltä.

Myös minä etsin suhdetta. Olen 39 vuotias mies ja minulla on takana pari pidempää avoliittoa ja hieman tätä enemmän lyhyempiä suhteita. Tällä hetkellä minulla on kuitenkin kaksi kynnyskriteeriä joiden unohtaminen vaatisi suoraan sanottuna todellista jalat alta silmänräpäyksessä rakastumista. Toinen kriteereistä on lapsettomuus tai ainakin se, että lapset eivät olisi pieniä lapsia. Ikäisilläni naisilla lapset ovat kuitenkin valitettavasti vielä alakouluikäisiä tai jopa alle sen. Toinen kynnyskysymys on ikävä kyllä pinallinen ja ulkonäköön liittyvä. Olen muutaman kerran yrittänyt viritellä suhdetta naisen kanssa jonka seurassa koin oloni todella hyväksi ja helpoksi ja jonka luonne olisi monin tavoin ollut täydellinen - iloisia, älykkäitä, uteliaita, empaattisia naisia. Mutta en tästä huolimatta ja kovasta yrittämisestä huolimatta onnitsunut ikinä tuntemaan heitä kohtaa lähellekään sellaista fyysistä vetoa jota parisuhteen harkitseminen olisi vaatinut. Yhteistä näille kaikille naisille oli ylipaino. 

Vaikea siis kuvitella, että esimerkiksi meistä tulisi ikinä paria, ja tiedän sekä pienten lasten (jotka eivät ole omia), että ylipainon olevan hyvin merkittäviä kriteerejä myös todella monelle muulle miehelle.

Ihan ohiksena mainitsen, että minulle puolestaan olisi miehessä ehdoton turnoff kaksi epäonnistunutta avoliittoa alle 40-vuotiaana. Itselläni oli sen ikäisenä yksi epäonnistunut liitto ja teini-ikäinen lapsi, joka kolme vuotta myöhemmin muutti kotoa pois. Olin 160/52, korkeasti koulutettu, laajasti matkustellut, koulutusta vastaavassa työssä ja kaikin puolin pidetty sekä naisena että ystävänä.

eri

Ymmärrän suhtautumisesi ja epäluulosi :) Puolustuksekseni voin sanoa että yritin kyllä kaikkeni molemmissa avoliitoissani sillä rakastinhan kumppaneitani koko sydämestäni. Ensimmäinen liitto kaatui puolisoni syvään masennukseen johon minulla ei alle 25-vuotiaana poikana ollut oiken tarpeeksi taitoja olla avuksi. Avovaimoni vahvat mielialalääkkeet muuttivat hänet lopulta ihmisenä täysin välinpitämättömäksi myös minua kohtaan, ja hän päätyikin pettämään minua useampaan otteeseen ennen kuin asia selvisi minulle. Luonnollisesti tämä särki sen suhteen lopullisesti. Toinen avoliittoni päätyi niin ikään tyttöystäväni pettämisiin sillä minun on hyvin vaikea ellei jopa mahdotonta antaa anteeksi toisen luottamuksen täydellistä pettämistä. On myös selvää, että naismakuni ei välttämättä ole se kaikkein paras :) Olen tosin koittanut etsiä kumppania pitämällä järjen tunteita edellä, mutta ne ovat poikkeuksetta lopahtaneet nimenomaan tunteiden puuttumiseen.

Aika raakaa on myös ajatella, että kaksi epäonnistunutta suhdetta riittää täydelliseen turn offiin.

Ei ollut kyse kahdesta epäonnistuneesta suhteesta vaan kahdesta epäonnistuneesta avoliitosta. Oli minullakin nelikymppisenä enemmän kuin yksi epäonnistunut suhde, mutta minulle oli myös selvää, etten mene uudestaan liittoon (avo- enkä avio-) ennen kuin olen aivan varma siitä, että seuraava liitto kestää, eli seurustellut ihmisen kanssa useamman vuoden ja varma siitä, että hän suhtautuu sitoutumiseen yhtä vakavasti kuin minä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Määrittelisitkö "avarakatseinen".

Kertoisitko millaisesta seksistä pitäisi tykätä.

Kuinka pitkä?

Kuinka korkeasti koulutettu?

Avaisitko mitä "vakava suhde" sinulle merkitsee.

Suhtautuu avarakatseisesti erilaisuuteen ja on utelias oppimaan uutta. Ei esim. vanhakantaisia näkemyksiä asioista. Seksin suhteen estoton ja kokeilunhaluinen, mutta yksiavioinen. Pituus vähintään 180 cm ja koulutus vähintään AMK. Vakava suhde: jopa loppuelämä yhdessä jos onni käy.

180cm on niin keskitasoa kun voi, ei pitkä kuten vaikka alkaen 185cm-190cm

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Gradun vääntäneet spedet ne vaan jaksaa kirjoitti:

Mikä siinä korkeastikoulutetussa on?

Miksi pitää olla osana inflaatiota?

Eikö ihan tavan työtön duunari kelpaa, joka osaa ja tietää vähintäänkin yhtä paljon kuin joku gradun vääntänyt spede?

Kyselen vain?

Riittääkö jos on autotallissa Portse ja vaatekaapissa roikkuu pölyyntynyt koin syömä mustavyö Dan diggeridoo dan diggeri dyy jujutsu-do:sta? Voi kehuskella että mieheni on ex-pertti ja portsen omistaja.

Onko se juuri se millä kehuskellaan? Miehen koulutuksella ja meriiteillä?

Vai mikä se oikein on?

Todella ahistavaa kun miehen pitää valehdella olevansa maisteri ja aina menee läpi. Kukaan ei keskustellessa huomaa etten ole maisteri tai edes dipaninssi.

Tietotaito ja yleissivistys on usein laajempaakin kuin näillä yliopiston taakse jättäneillä tapauksilla.

Se vaan aina vaaditaan ja sitten pitää valehdella että on "maisteri".

T: Grillimaisteli

Tykkäätkö keskustella kirjallisuudesta? Nautitko hyvistä elokuvista (ei toiminta- tai muutenkaan mainstream-)? Montako kertaa vuodessa käyt teatterissa tai konserteissa? Olisiko sinusta hauska tapa lukea päivittäin joku runo toiselle ja pohtia yhdessä sen merkityksiä? Luetko tietokirjallisuutta? Puhutko sujuvasti kieliä niin, että pärjäät maailmalla? Milloin kävit viimeksi valokuvanäyttelyssä? Onko sinulla museokortti?

Totta on, ettei korkeakoulututkinto takaa mitään edellä mainituista, mutta on huomattavasti todennäköisempää löytää noista asioista kiinnostunut mies korkeakoulutuista kuin ammattikoulun käyneistä.

Tässä huomaa sen, miten rajoittuneita korkeakoulutetut ihmiset yleensä ovat. He määrittelevät, minkälaiset elokuvat voivat olla hyviä elokuvia ja minkälainen kulttuuri lasketaan oikeaksi kulttuuriksi. Hyi helvetti, miten ahdasta ja tunkkaista olisi tuollaisen kanssa olla.

Näiden ihmisten kanssa mietityttää vain se, että onko se kanki ollut perseessä jo syntyessä, vai tuleeko se sieltä yliopistomaailmasta ikään kuin statussymbolina, kun siellä leikitään niissä omissa piireissä niitä sisäsiittoisia arvonimileikkejä?

Hah. Ja sinä teet ihan samaa, eli arvotat muiden makutottumuksia omien mieltymystesi mukaan. Jos yliopistoväki puhuisi amiksista sisäsiittoisina ja heikkolahjaisina ääliöinä, joilla on junttimainen maku vähän kaiken suhteen, niin mikä meteli siitä syntyisikään. Koulutetuthan eivät yleensä sellaisia suoraan muille sano (koska alatyylinen arvostelu kertoo arvostelijasta, eikä arvostelun kohteesta), vaan korkeintaan toivovat kainosti samanlaisia makutottumuksia kumppaniltaan. Ja sekin riittää siihen, että amis repii omat pelihousunsa (koska tajuaa olevansa juntti) ja suodatin pettää, ja oikea luonto astuu esiin kaikessa karmeudessaan.

Pyöreät 0 %, jos pitää täällä kysellä. Speksejä ei tarvinnut edes lukea.

Jos reikä on sellainen että reunat tuntuu niin mahdollisuudet on n. 100 %.

Nämä listat on oikeasti jotenkin niin latteita... Joku ihminen nyt vaan napsahtaa kohdilleen ja se on siinä. Useimmiten ihminen kuitenkin tykästyy suht saman sosioekonomisen statuksen omaaviin ihmisiin, joiden ulkonäkö viehättää. 

Jos uskaltaisitte tutustua myös listan ulkopuolisiin ihmisiin saattaisitte yllättyä. Ehkä se miehen pituus ei olekaan niin tärkeä asia tai erilaisen taustan omaaminen voi olla itse asiassa tehdä elämästä mielenkiintoista. Itse olen aina luottanut intuitioon ihmisten kanssa. Joku ihminen vaan tuntuu "oikealta", vaikkei parisuhde-cv olisikaan ollut täydellinen. Tärkeintä on tuntea olo hyväksi toisen kanssa, nauraa ja kokea vastavuoroisuutta suhteessa. 

t. N39, VTM-tutkinto, 168/54

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Gradun vääntäneet spedet ne vaan jaksaa kirjoitti:

Mikä siinä korkeastikoulutetussa on?

Miksi pitää olla osana inflaatiota?

Eikö ihan tavan työtön duunari kelpaa, joka osaa ja tietää vähintäänkin yhtä paljon kuin joku gradun vääntänyt spede?

Kyselen vain?

Riittääkö jos on autotallissa Portse ja vaatekaapissa roikkuu pölyyntynyt koin syömä mustavyö Dan diggeridoo dan diggeri dyy jujutsu-do:sta? Voi kehuskella että mieheni on ex-pertti ja portsen omistaja.

Onko se juuri se millä kehuskellaan? Miehen koulutuksella ja meriiteillä?

Vai mikä se oikein on?

Todella ahistavaa kun miehen pitää valehdella olevansa maisteri ja aina menee läpi. Kukaan ei keskustellessa huomaa etten ole maisteri tai edes dipaninssi.

Tietotaito ja yleissivistys on usein laajempaakin kuin näillä yliopiston taakse jättäneillä tapauksilla.

Se vaan aina vaaditaan ja sitten pitää valehdella että on "maisteri".

T: Grillimaisteli

Tykkäätkö keskustella kirjallisuudesta? Nautitko hyvistä elokuvista (ei toiminta- tai muutenkaan mainstream-)? Montako kertaa vuodessa käyt teatterissa tai konserteissa? Olisiko sinusta hauska tapa lukea päivittäin joku runo toiselle ja pohtia yhdessä sen merkityksiä? Luetko tietokirjallisuutta? Puhutko sujuvasti kieliä niin, että pärjäät maailmalla? Milloin kävit viimeksi valokuvanäyttelyssä? Onko sinulla museokortti?

Totta on, ettei korkeakoulututkinto takaa mitään edellä mainituista, mutta on huomattavasti todennäköisempää löytää noista asioista kiinnostunut mies korkeakoulutuista kuin ammattikoulun käyneistä.

Tässä huomaa sen, miten rajoittuneita korkeakoulutetut ihmiset yleensä ovat. He määrittelevät, minkälaiset elokuvat voivat olla hyviä elokuvia ja minkälainen kulttuuri lasketaan oikeaksi kulttuuriksi. Hyi helvetti, miten ahdasta ja tunkkaista olisi tuollaisen kanssa olla.

Näiden ihmisten kanssa mietityttää vain se, että onko se kanki ollut perseessä jo syntyessä, vai tuleeko se sieltä yliopistomaailmasta ikään kuin statussymbolina, kun siellä leikitään niissä omissa piireissä niitä sisäsiittoisia arvonimileikkejä?

Osoitit hienosti, miksi korkeakoulutetun kannattaa etsiä kaltaistaan.  Ensin kamala vinkuminen siitä, että koulutetut naiset haluavat koulutetun miehen, sitten kerrotaan, että ei kyllä olisi koulutettua naista huolittukaan. Kaikki siis voittavat, kun koulutetut naiset hakevat vain koulutettuja miehiä. MOT.

Taidatpa olla oikeassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Gradun vääntäneet spedet ne vaan jaksaa kirjoitti:

Mikä siinä korkeastikoulutetussa on?

Miksi pitää olla osana inflaatiota?

Eikö ihan tavan työtön duunari kelpaa, joka osaa ja tietää vähintäänkin yhtä paljon kuin joku gradun vääntänyt spede?

Kyselen vain?

Riittääkö jos on autotallissa Portse ja vaatekaapissa roikkuu pölyyntynyt koin syömä mustavyö Dan diggeridoo dan diggeri dyy jujutsu-do:sta? Voi kehuskella että mieheni on ex-pertti ja portsen omistaja.

Onko se juuri se millä kehuskellaan? Miehen koulutuksella ja meriiteillä?

Vai mikä se oikein on?

Todella ahistavaa kun miehen pitää valehdella olevansa maisteri ja aina menee läpi. Kukaan ei keskustellessa huomaa etten ole maisteri tai edes dipaninssi.

Tietotaito ja yleissivistys on usein laajempaakin kuin näillä yliopiston taakse jättäneillä tapauksilla.

Se vaan aina vaaditaan ja sitten pitää valehdella että on "maisteri".

T: Grillimaisteli

Tykkäätkö keskustella kirjallisuudesta? Nautitko hyvistä elokuvista (ei toiminta- tai muutenkaan mainstream-)? Montako kertaa vuodessa käyt teatterissa tai konserteissa? Olisiko sinusta hauska tapa lukea päivittäin joku runo toiselle ja pohtia yhdessä sen merkityksiä? Luetko tietokirjallisuutta? Puhutko sujuvasti kieliä niin, että pärjäät maailmalla? Milloin kävit viimeksi valokuvanäyttelyssä? Onko sinulla museokortti?

Totta on, ettei korkeakoulututkinto takaa mitään edellä mainituista, mutta on huomattavasti todennäköisempää löytää noista asioista kiinnostunut mies korkeakoulutuista kuin ammattikoulun käyneistä.

Tässä huomaa sen, miten rajoittuneita korkeakoulutetut ihmiset yleensä ovat. He määrittelevät, minkälaiset elokuvat voivat olla hyviä elokuvia ja minkälainen kulttuuri lasketaan oikeaksi kulttuuriksi. Hyi helvetti, miten ahdasta ja tunkkaista olisi tuollaisen kanssa olla.

Näiden ihmisten kanssa mietityttää vain se, että onko se kanki ollut perseessä jo syntyessä, vai tuleeko se sieltä yliopistomaailmasta ikään kuin statussymbolina, kun siellä leikitään niissä omissa piireissä niitä sisäsiittoisia arvonimileikkejä?

No ei kyllä suurin osa yliopistosta valmistuneista ole tuollaisia. Lainaamasi tyyppi kuulostaa aika karsealta, mutta en ole itse törmännyt moneenkaan sellaiseen, vaikka olen koko aikuisikäni pyörinyt yliopistoilla. Muutamia on kyllä tullut vastaan, mutta heitä yleensä pidetään yliopistopiireissäkin ärsyttävinä jäykkiksinä.

Jep, syyllistyin yleistämiseen. Tällä palstalla jostain syystä olen törmännyt vain tuohon kankityyppiin, siis sikäli kun asia nyt ylipäänsä on tullut ilmi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Gradun vääntäneet spedet ne vaan jaksaa kirjoitti:

Mikä siinä korkeastikoulutetussa on?

Miksi pitää olla osana inflaatiota?

Eikö ihan tavan työtön duunari kelpaa, joka osaa ja tietää vähintäänkin yhtä paljon kuin joku gradun vääntänyt spede?

Kyselen vain?

Riittääkö jos on autotallissa Portse ja vaatekaapissa roikkuu pölyyntynyt koin syömä mustavyö Dan diggeridoo dan diggeri dyy jujutsu-do:sta? Voi kehuskella että mieheni on ex-pertti ja portsen omistaja.

Onko se juuri se millä kehuskellaan? Miehen koulutuksella ja meriiteillä?

Vai mikä se oikein on?

Todella ahistavaa kun miehen pitää valehdella olevansa maisteri ja aina menee läpi. Kukaan ei keskustellessa huomaa etten ole maisteri tai edes dipaninssi.

Tietotaito ja yleissivistys on usein laajempaakin kuin näillä yliopiston taakse jättäneillä tapauksilla.

Se vaan aina vaaditaan ja sitten pitää valehdella että on "maisteri".

T: Grillimaisteli

Tykkäätkö keskustella kirjallisuudesta? Nautitko hyvistä elokuvista (ei toiminta- tai muutenkaan mainstream-)? Montako kertaa vuodessa käyt teatterissa tai konserteissa? Olisiko sinusta hauska tapa lukea päivittäin joku runo toiselle ja pohtia yhdessä sen merkityksiä? Luetko tietokirjallisuutta? Puhutko sujuvasti kieliä niin, että pärjäät maailmalla? Milloin kävit viimeksi valokuvanäyttelyssä? Onko sinulla museokortti?

Totta on, ettei korkeakoulututkinto takaa mitään edellä mainituista, mutta on huomattavasti todennäköisempää löytää noista asioista kiinnostunut mies korkeakoulutuista kuin ammattikoulun käyneistä.

Tässä huomaa sen, miten rajoittuneita korkeakoulutetut ihmiset yleensä ovat. He määrittelevät, minkälaiset elokuvat voivat olla hyviä elokuvia ja minkälainen kulttuuri lasketaan oikeaksi kulttuuriksi. Hyi helvetti, miten ahdasta ja tunkkaista olisi tuollaisen kanssa olla.

Näiden ihmisten kanssa mietityttää vain se, että onko se kanki ollut perseessä jo syntyessä, vai tuleeko se sieltä yliopistomaailmasta ikään kuin statussymbolina, kun siellä leikitään niissä omissa piireissä niitä sisäsiittoisia arvonimileikkejä?

Hah. Ja sinä teet ihan samaa, eli arvotat muiden makutottumuksia omien mieltymystesi mukaan. Jos yliopistoväki puhuisi amiksista sisäsiittoisina ja heikkolahjaisina ääliöinä, joilla on junttimainen maku vähän kaiken suhteen, niin mikä meteli siitä syntyisikään. Koulutetuthan eivät yleensä sellaisia suoraan muille sano (koska alatyylinen arvostelu kertoo arvostelijasta, eikä arvostelun kohteesta), vaan korkeintaan toivovat kainosti samanlaisia makutottumuksia kumppaniltaan. Ja sekin riittää siihen, että amis repii omat pelihousunsa (koska tajuaa olevansa juntti) ja suodatin pettää, ja oikea luonto astuu esiin kaikessa karmeudessaan.

Näytätkö vielä sen kohdan, missä arvotin kenenkään makutottumuksia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen suhteellisen pitkä (187cm), korkeakoulutettu ja perusasiat kunnossa, vaikka en ihan varma olekaan mitä kaikkea tämä käsite oikein sisältää. Harrastan monipuolisesti liikuntaa joka sisältää erilasia pallo- ja joukkuepelejä melkein päivittäin. Olen asunut muutamaan otteeseen ulkomailla pidemmän aikaa ja matkustellut ympäri maailmaa. Tosin nykyään kaukomatkojen sijasta olen suosinut joko kotimaata tai lähialueita, joissa on mielstäni paljon enemmän nähtävää kuin moni edes tajuaa. Tämän lisäksi pidän itseäni avarakatseisena ja osaan ainakin omasta mielestäni nähdä asioiden eri puolet pyrin pääsääntöisesti kunnioittamaan myös niitä ihmisiä joiden kanssa en ole asioista samaa mieltä.

Myös minä etsin suhdetta. Olen 39 vuotias mies ja minulla on takana pari pidempää avoliittoa ja hieman tätä enemmän lyhyempiä suhteita. Tällä hetkellä minulla on kuitenkin kaksi kynnyskriteeriä joiden unohtaminen vaatisi suoraan sanottuna todellista jalat alta silmänräpäyksessä rakastumista. Toinen kriteereistä on lapsettomuus tai ainakin se, että lapset eivät olisi pieniä lapsia. Ikäisilläni naisilla lapset ovat kuitenkin valitettavasti vielä alakouluikäisiä tai jopa alle sen. Toinen kynnyskysymys on ikävä kyllä pinallinen ja ulkonäköön liittyvä. Olen muutaman kerran yrittänyt viritellä suhdetta naisen kanssa jonka seurassa koin oloni todella hyväksi ja helpoksi ja jonka luonne olisi monin tavoin ollut täydellinen - iloisia, älykkäitä, uteliaita, empaattisia naisia. Mutta en tästä huolimatta ja kovasta yrittämisestä huolimatta onnitsunut ikinä tuntemaan heitä kohtaa lähellekään sellaista fyysistä vetoa jota parisuhteen harkitseminen olisi vaatinut. Yhteistä näille kaikille naisille oli ylipaino. 

Vaikea siis kuvitella, että esimerkiksi meistä tulisi ikinä paria, ja tiedän sekä pienten lasten (jotka eivät ole omia), että ylipainon olevan hyvin merkittäviä kriteerejä myös todella monelle muulle miehelle.

Ihan ohiksena mainitsen, että minulle puolestaan olisi miehessä ehdoton turnoff kaksi epäonnistunutta avoliittoa alle 40-vuotiaana. Itselläni oli sen ikäisenä yksi epäonnistunut liitto ja teini-ikäinen lapsi, joka kolme vuotta myöhemmin muutti kotoa pois. Olin 160/52, korkeasti koulutettu, laajasti matkustellut, koulutusta vastaavassa työssä ja kaikin puolin pidetty sekä naisena että ystävänä.

eri

Ymmärrän suhtautumisesi ja epäluulosi :) Puolustuksekseni voin sanoa että yritin kyllä kaikkeni molemmissa avoliitoissani sillä rakastinhan kumppaneitani koko sydämestäni. Ensimmäinen liitto kaatui puolisoni syvään masennukseen johon minulla ei alle 25-vuotiaana poikana ollut oiken tarpeeksi taitoja olla avuksi. Avovaimoni vahvat mielialalääkkeet muuttivat hänet lopulta ihmisenä täysin välinpitämättömäksi myös minua kohtaan, ja hän päätyikin pettämään minua useampaan otteeseen ennen kuin asia selvisi minulle. Luonnollisesti tämä särki sen suhteen lopullisesti. Toinen avoliittoni päätyi niin ikään tyttöystäväni pettämisiin sillä minun on hyvin vaikea ellei jopa mahdotonta antaa anteeksi toisen luottamuksen täydellistä pettämistä. On myös selvää, että naismakuni ei välttämättä ole se kaikkein paras :) Olen tosin koittanut etsiä kumppania pitämällä järjen tunteita edellä, mutta ne ovat poikkeuksetta lopahtaneet nimenomaan tunteiden puuttumiseen.

Aika raakaa on myös ajatella, että kaksi epäonnistunutta suhdetta riittää täydelliseen turn offiin.

Ei ollut kyse kahdesta epäonnistuneesta suhteesta vaan kahdesta epäonnistuneesta avoliitosta. Oli minullakin nelikymppisenä enemmän kuin yksi epäonnistunut suhde, mutta minulle oli myös selvää, etten mene uudestaan liittoon (avo- enkä avio-) ennen kuin olen aivan varma siitä, että seuraava liitto kestää, eli seurustellut ihmisen kanssa useamman vuoden ja varma siitä, että hän suhtautuu sitoutumiseen yhtä vakavasti kuin minä.

Mitä se minusta kertoo, että pisin suhteeni naisen kanssa kesti puolitoista vuotta? Minä en suhteesta lähtenyt, en ollut jättäjä. 

Paitsi niin tietysti, minun syynihän se tietysti oli, että nainen halusi suhteen lopettaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen suhteellisen pitkä (187cm), korkeakoulutettu ja perusasiat kunnossa, vaikka en ihan varma olekaan mitä kaikkea tämä käsite oikein sisältää. Harrastan monipuolisesti liikuntaa joka sisältää erilasia pallo- ja joukkuepelejä melkein päivittäin. Olen asunut muutamaan otteeseen ulkomailla pidemmän aikaa ja matkustellut ympäri maailmaa. Tosin nykyään kaukomatkojen sijasta olen suosinut joko kotimaata tai lähialueita, joissa on mielstäni paljon enemmän nähtävää kuin moni edes tajuaa. Tämän lisäksi pidän itseäni avarakatseisena ja osaan ainakin omasta mielestäni nähdä asioiden eri puolet pyrin pääsääntöisesti kunnioittamaan myös niitä ihmisiä joiden kanssa en ole asioista samaa mieltä.

Myös minä etsin suhdetta. Olen 39 vuotias mies ja minulla on takana pari pidempää avoliittoa ja hieman tätä enemmän lyhyempiä suhteita. Tällä hetkellä minulla on kuitenkin kaksi kynnyskriteeriä joiden unohtaminen vaatisi suoraan sanottuna todellista jalat alta silmänräpäyksessä rakastumista. Toinen kriteereistä on lapsettomuus tai ainakin se, että lapset eivät olisi pieniä lapsia. Ikäisilläni naisilla lapset ovat kuitenkin valitettavasti vielä alakouluikäisiä tai jopa alle sen. Toinen kynnyskysymys on ikävä kyllä pinallinen ja ulkonäköön liittyvä. Olen muutaman kerran yrittänyt viritellä suhdetta naisen kanssa jonka seurassa koin oloni todella hyväksi ja helpoksi ja jonka luonne olisi monin tavoin ollut täydellinen - iloisia, älykkäitä, uteliaita, empaattisia naisia. Mutta en tästä huolimatta ja kovasta yrittämisestä huolimatta onnitsunut ikinä tuntemaan heitä kohtaa lähellekään sellaista fyysistä vetoa jota parisuhteen harkitseminen olisi vaatinut. Yhteistä näille kaikille naisille oli ylipaino. 

Vaikea siis kuvitella, että esimerkiksi meistä tulisi ikinä paria, ja tiedän sekä pienten lasten (jotka eivät ole omia), että ylipainon olevan hyvin merkittäviä kriteerejä myös todella monelle muulle miehelle.

Ihan ohiksena mainitsen, että minulle puolestaan olisi miehessä ehdoton turnoff kaksi epäonnistunutta avoliittoa alle 40-vuotiaana. Itselläni oli sen ikäisenä yksi epäonnistunut liitto ja teini-ikäinen lapsi, joka kolme vuotta myöhemmin muutti kotoa pois. Olin 160/52, korkeasti koulutettu, laajasti matkustellut, koulutusta vastaavassa työssä ja kaikin puolin pidetty sekä naisena että ystävänä.

eri

Ymmärrän suhtautumisesi ja epäluulosi :) Puolustuksekseni voin sanoa että yritin kyllä kaikkeni molemmissa avoliitoissani sillä rakastinhan kumppaneitani koko sydämestäni. Ensimmäinen liitto kaatui puolisoni syvään masennukseen johon minulla ei alle 25-vuotiaana poikana ollut oiken tarpeeksi taitoja olla avuksi. Avovaimoni vahvat mielialalääkkeet muuttivat hänet lopulta ihmisenä täysin välinpitämättömäksi myös minua kohtaan, ja hän päätyikin pettämään minua useampaan otteeseen ennen kuin asia selvisi minulle. Luonnollisesti tämä särki sen suhteen lopullisesti. Toinen avoliittoni päätyi niin ikään tyttöystäväni pettämisiin sillä minun on hyvin vaikea ellei jopa mahdotonta antaa anteeksi toisen luottamuksen täydellistä pettämistä. On myös selvää, että naismakuni ei välttämättä ole se kaikkein paras :) Olen tosin koittanut etsiä kumppania pitämällä järjen tunteita edellä, mutta ne ovat poikkeuksetta lopahtaneet nimenomaan tunteiden puuttumiseen.

Aika raakaa on myös ajatella, että kaksi epäonnistunutta suhdetta riittää täydelliseen turn offiin.

Ei ollut kyse kahdesta epäonnistuneesta suhteesta vaan kahdesta epäonnistuneesta avoliitosta. Oli minullakin nelikymppisenä enemmän kuin yksi epäonnistunut suhde, mutta minulle oli myös selvää, etten mene uudestaan liittoon (avo- enkä avio-) ennen kuin olen aivan varma siitä, että seuraava liitto kestää, eli seurustellut ihmisen kanssa useamman vuoden ja varma siitä, että hän suhtautuu sitoutumiseen yhtä vakavasti kuin minä.

Ensinnäkin, mistä tiedät että tämä mies ei seurustellut "tarpeeksi" pitkään ennen avioliittoja? Toisekseen, liiton tulevaisuutta ei voi ikinä tietää, vaikka seusrustelisi 10 vuotta ennen avioon astumista. Kolmanneksi, suhteen virallisella statuksella ei ole tässä asiassa mitään merkitystä, kyse on siitä että ihmissuhde joko kestää tai päättyy, oltiin sitten aviossa tai ei. Elämässä voi olla vaikka minkälaisia tarinoita ihmisillä, joten on typerää tuijotella jotain taulukkoa, että kuinka monta avioliittoa saa olla taustalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Määrittelisitkö "avarakatseinen".

Kertoisitko millaisesta seksistä pitäisi tykätä.

Kuinka pitkä?

Kuinka korkeasti koulutettu?

Avaisitko mitä "vakava suhde" sinulle merkitsee.

Suhtautuu avarakatseisesti erilaisuuteen ja on utelias oppimaan uutta. Ei esim. vanhakantaisia näkemyksiä asioista. Seksin suhteen estoton ja kokeilunhaluinen, mutta yksiavioinen. Pituus vähintään 180 cm ja koulutus vähintään AMK. Vakava suhde: jopa loppuelämä yhdessä jos onni käy.

180cm on niin keskitasoa kun voi, ei pitkä kuten vaikka alkaen 185cm-190cm

Niin, mikä oli pointti tässä?

kelpaisiko sulle esim. spede?

Ihana nainen!

t. kolme köyhää kääpiötä

Kelpaat minulle!

timo-51

tosi huonot kun on lapsia!! alpha sä et enää saa mut kyllä sä jokun cuckin viel saat

Hitto tuntuu pahalta aina tuo kun naiset sanoo että pitää olla pitkä ja itse on vain 176cm. Tulee siis niin emasculoitu olo. Ihan kun en olisi ihminen ja mies kun multa puuttu joku 9cm pituutta. Ihan kuin lyhyt mies ei voisi olla vahva, rohkea ja soturi. Napoleon oli pieni mies, Simo Häyhä oli pieni mies ja Frodo Reppuli joka pelasti sen koko taru sormusten herrasta hässäkän Samvais Gamgin kanssa olivat molemmat lyhyitä hobitteja tai pygmejä.