Pitäisikö aviopuolisot siirtää kauemmaksi perimysjärjestyksessä?

Vierailija kirjoitti:

Kun isoenoni leskenä kuoli, hänellä oli ollut vaimonsa kanssa sellainen testamentti, että jäljelle jäänyt perii kaiken. Niinpä isoenoni omisti myös vaimoltaan jääneen omaisuuden. Heillä kummallakaan ei ollut lapsia.

Hullua, että vaimon omaisuus siis päätyi ihan väärään sukuun isoenon kuoltua. Siis mun sukuuni. Sieltä tuli esim osuus hänen lapsuudenkotiinsa. Se lahjoitettiin takaisin oikeaan sukuun. (Turkin edes kovin arvokas. Ei käyty edes katsomassa. Se oli kaukana.)

Ap

Mikä on "isoeno", ja mistä valtava rakkaus välillänne kumpusi ja kukoisti "isoenon" avioliittoakin armaampana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta taas avioliitossa pesä tulisi aina jakaa vasta, kun molemmat ovat kuolleet. Se on kuitenkin monilla puolisoiden yhteistä omaisuutta ja yhteinen elintaso. Ei ole kohtuullista, että siinä lapset kärkkyvät yhdessä hankittua omaisuutta tai siis puolikasta siitä. Eli puoliso ennen lapsia.

Niin samaa mieltä. Testamentilla voisi osan omaisuudesta siirtää suorana lapsille ohi puolison, jos on jotain selkeää sukuomaisuutta, tai isoja perintöjä tms. Mutta yhdessä hankittu omaisuus on yhteistä, eikä sitä pitäisi kenenkään joutua lapsille antamaan kun muutenkin iso suru on pitkäaikaisen puolison kuolema.

Niin, se oli yheteistä, eli puolet oli vainajan. Miksi se leskelle kuuluisi? Lapsillehan se kuuluu vainajan jälkeen. Varsinkin jos yhteisiä lapsia ei ollut, mutta vainajalla oli lapsia, niin ehdottomasti leski ulos oman puolikkaansa kanssa ja siitäkin mielellään avio-oikeus pois, eli jos vainaja oli varakkaampi, leski pitäkööt oman omaisuutensa. Vai menikö namisiin rahasta?

Jos taas on yhteiset lapset ja eka avioliitto, niin aika ahnetta äidiltä tai isältä haluta hallita kaikkea omaisuutta kun lapset menettivät rakkaan vanhempansa ja olla auttamatta nuorta polvea taloudellisesti perinnöllä. Sanotaanko lesken asumisoikeuden ulkopuolelle jäävän omaisuuden osalta. Ja jos sekin asunto on jokin lukaali, niin pitäisi säätää laki, että 80m2 on maksimikokoinen asunto leskelle, jos ei hänellä ole kotona asuvia huollettavia.

t.kristallikissa

t.lristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni pariskunta elää yhteisessä taloudessa ja makselee yhdessä kulunsa ja velkansa. Käytännössä se on siis sujuvasti sekoittunutta kumpi siitä yhteisestä kodista on maksanut kuinkakin paljon. Kun toinen kuolee, saa moni leski omansa pois, koska todennäköisesti on muutenkin ollut maksumiehenä toisen sairastellessa ja tehdessä kuolemaa. Miksi se asunnonpuolikas tulisi mennä vanhemmille näissä tapauksissa?

Aika moni myös perii omaisuutensa omasta suvustaan. Olen samaa mieltä aloittajan kanssa, että uusiopuolisoilla ei pitäisi olla avio-oikeutta, jos vainajalla on lapsia mutta hteisiä lapsia ei ole.

t.kristallikissa

Siis mitenkä? Esimerkiksi oma isäni kuoli, kun olin 2-vuotias, äiti löysi uuden miehen, kun olin vähän päälle neljä vuotta. Olet siis sitä mieltä, että omaisuus, jota he yhdessä kartuttivat, ei kuulu tälle miehelle, vaan minulle, joka en siitä ole tienannut penniäkään, saanut kyllä paljon kaikenlaista näiden vuosien varrella, niin henkisesti kuin materialistisestikin.

Vierailija kirjoitti:

Kun isoenoni leskenä kuoli, hänellä oli ollut vaimonsa kanssa sellainen testamentti, että jäljelle jäänyt perii kaiken. Niinpä isoenoni omisti myös vaimoltaan jääneen omaisuuden. Heillä kummallakaan ei ollut lapsia.

Hullua, että vaimon omaisuus siis päätyi ihan väärään sukuun isoenon kuoltua. Siis mun sukuuni. Sieltä tuli esim osuus hänen lapsuudenkotiinsa. Se lahjoitettiin takaisin oikeaan sukuun. (Turkin edes kovin arvokas. Ei käyty edes katsomassa. Se oli kaukana.)

Ap

Tämä nimenomaan on se epätoivottu tilanne johon monet lapsettomat pariskunnat tietämättään ja tahtomattaan päätyvät, kun tekevät testamentit toistensa hyväksi eikä asiaa mietitä loppuun asti.

Ilman rintaperillistä kuolleen perii hänen puolisonsa yksin, vaikka ei olisi mitään testamenttia. Leski saa täysin vapaasti hallita ja käyttää omaisuutta aivan miten haluaa; saa vaikka tuhlata sen kaiken. Hän ei ole millään lailla tilivelvollinen kenellekään. Ainoa rajoitus on että hän ei saa  vapaasti lahjoittaa tai testamentata tuollaista perittyä omaisuutta.

Sitten kun leskikin kuolee, lähtökohtaisesti hänen pesänsä jaetaan kahtia. Puolet menee hänen perillisilleen, ja puolet menee aiemmin kuolleen perillisille (ns. toissijaiset perilliset).

Jos kuvailemassasi tapauksessa  pariskunnalla ei olisi ollut testamentteja, isoenosi kuoltua puolet hänen pesästään olisi mennyt teille hänen sukulaisilleen, ja puolet aiemmin kuolleen vaimon sukulaisille.

Mutta kun he olivat tehneet keskinäiset testamentit, tuota jakoa ei isoenosi kuollessa tehty, vaan kaikki omaisuus meni pelkästään teille hänen sukulaisilleen.

Aivan samoin, jos isoenosi olisi kuollut ensin, kaikki omaisuus olisi mennyt hänen vaimolleen, ja vaimonkin kuoltua pelkästään vaimon sukulaisille.

Eli on siis aikalailla onnenkauppaa kumpi ensimmäiseksi kuolee, ja kumman suku perii. Useimmat avioparithan eivät tätä haluaisi, vaan haluaisivat omaisuutta menevän myös omille sukulaisilleen.

Lapsettomien pariskuntien ei useimmissa tapauksissa kannata tehdä keskinäisiä testamentteja ollenkaan.

Sinänsä hän puolisot eivät voi periä toisiaan. Mikäli kuolleella on enemmän omaisuutta, niin leskelle maksetaan tasinkoa siitä, sekä saa asua yhteisessä kodissa niin kauan kuin haluaa. Tämän kodin voi perikunta omistaa kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No eihän se ole mitään suvun rahaa.

Aloittajalla on joku lapseton nainisissa oleva sisarus jolle on kertynyt rahaa ja muuta omaisuutta ja jotka aloittaja haluaisi itselleen.

Hah, aloitusta lukiessa tuumasin, että onkohan se sisareni kirjoittama! Meillä on ollut semmoiset ihan tavalliset välit, mutta viime aikoina on alkanut kummallinen vihjailu ja suoranainen painostus. Olemme lapsettomia ja olleet yhdessä reilut  30 vuotta. Onhan sitä omaisuutta kertynyt, kun olemme molemmat saaneet olla ihan hyvin palkatuissa hommissa nuoruudesta asti.

Nyt on sisko alkanut puhumaan, että minun pitäisi tehdä testamentti hänen lapsilleen. Lapsia, nyt jo lähes kolmekymppisiä, todella hävettää nämä puheet ja nolostuvat. Sisko vain paahtaa juuri tuota suvussa pysymistä. 

En tajua, miten omaisuuteni, joka ei nyt ole mitenkään valtava todellakaan, kuuluisi muille kuin sille henkilölle, joka on tukenut minua kaikissa tilanteissa, työuralla ja kotona. Eivät kyllä tosiaan ymmärrä siskon lapsetkaan, tästä tulisi hyvä vitsi, ellei se olisi miestäni kohtaan niin loukkaavaa.

Mitä hemmettiä??? Olen samankaltaisessa tilanteessa, eli ollut naimisissa parikymmentä vuotta, meillä ei kummallakaan ole rintaperillisiä. Sisarellani on kaksi kolmekymppistä poikaa.

Jos minun sisareni alkaisi minulle tuollaisia höpöttämään, niin se tapahtuisi kaksi kertaa, eli ensimmäisen ja viimeisen. Heti ensimmäisen kerran jälkeen sanoisin tiukasti että en kuuntele tuollaista ollenkaan, ja jos vielä ottaa asian millään lailla esille, niin emme enää tapaa. Onhan tuo aivan törkeää käytöstä.

Kieltämättä tämä alkaa meilläkin jo välejä rasittamaan. Luulin oikeasti, että tässä on joku siskoni pimahdus, joka menee ohi, mutta yllättävän paljon täällä tuntuu olevan väkeä, jonka mielestä lapsettomien omaisuus ei olekaan heidän omaisuuttaan, vaan suvun omaisuutta. 

Mitä tulee näihin suvun perintöihin: niitä olemme saaneet tietysti sisareni kanssa täsmälleen yhtä paljon (tai vähän, miten sen nyt ottaa). Olemme siis saaneet kumpikin sen osan, mikä meille on perintönä kuulunut. Mielestäni siinä kohtaa, kun omaisuus siirtyy perintönä, se todellakin on sen perijän omaisuutta. Perijä ihan saa itse päättää, miten jatkossa perityn omaisuutensa sijoittaa tai jakaa.

Nyt on vain käynyt meillä niin, että minä olin kykeneväinen perintöosuuteni laittamaan poikimaan, monestakin syystä, eikä vähiten siitä, että siskoni on tuhlailevainen ihminen. Nyt, kun sitten aletaan olla täällä ehtoopuolella, hän ilmeisesti kokee tämän jotenkin epäoikeudenmukaisena ja vaatii takaisin maksua, nimenomaan hönköttää, että omaisuus kuuluu suvulle = hänen lapsilleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

luulo että leski perisi puolisonsa kumpuaa ilmeisesti ulkomaalaisista televisiosarjoista ja elokuvista, koska joissain maissa näin on. tosiasiassa puoliso ei peri vaan saa oman osansa joka hänelle kuuluu, samoin ehdoin kuin saisi erotessa, eli käytännössä puolet omaisuudesta.

Niin, näinhän se on.

Mutta minusta ei pitäisi olla. Aviopuolison kuuluisi periä yhteinen omaisuus kokonaan, ellei testamenttia ole. Tai vähintään saada hallintaoikeus koko yhteiseen omaisuuteen.

Käsittämättömän ahnetta ajattelua. Ne puolisonne rahat eli puolikas omaisuudesta ei ole teidän, ettekö tajua? Se OLI vainajan. On oikein, että se osuus menee hänen jälkeläisilleen. Tietenkin jos enemmän kuin puolet omaisuudesta oikeasti on lesken, niin leskihän saa pitää oman omaisuutensa, mutta kuvitella, että vainajankin omaisuus kuuluu leskelle, jos vainajalla oli lapsia, on ahnetta.

Avio-oikeus on mielestäni täysin käsittämätön jäänne, se pitäisi ainakin poistaa oletusarvoisena avioliittoa solmittaessa. Päinvastoin moni köyhempi ihminen rikastuu avioliitossaan jos yhteinen asunto laitetaan molempien nimiin, mutta ei maksa siitä yhtä paljon. Se riittää, avio-oikeutta ei tarvita mihinkään paitsi niin päin ok, jos se sovitaan avioeron yhteydessä vaikkapa. Heh, kukapa sen sopisi, mutta siinä sen fiksuus nähdän juurikin.

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun isoenoni leskenä kuoli, hänellä oli ollut vaimonsa kanssa sellainen testamentti, että jäljelle jäänyt perii kaiken. Niinpä isoenoni omisti myös vaimoltaan jääneen omaisuuden. Heillä kummallakaan ei ollut lapsia.

Hullua, että vaimon omaisuus siis päätyi ihan väärään sukuun isoenon kuoltua. Siis mun sukuuni. Sieltä tuli esim osuus hänen lapsuudenkotiinsa. Se lahjoitettiin takaisin oikeaan sukuun. (Turkin edes kovin arvokas. Ei käyty edes katsomassa. Se oli kaukana.)

Ap

Mikä on "isoeno", ja mistä valtava rakkaus välillänne kumpusi ja kukoisti "isoenon" avioliittoakin armaampana?

Ymmärsit kai väärin.

Eikö sulle ole tuttua käsitteet isosetä, isoäiti jne. Se iso-alku liite tarkoittaa siis yhtä sukupolvea kauempaa eli isoäiti on äidin äiti.

Isoeno on siis vaikka äidin eno.

Ja sitten tuo, kuka oli rakkaampi. Siis Isoeno oli tehnyt vaimonsa kanssa testamentin, että kaikki siirtyy jäljelle jääneelle puolisolle. Vaimo kuoli ensin ja isoeno sai vaimonsa omaisuuden. Tätä kautta siis sen ensin kuolleen vaimon omaisuus loput tuli meille (väärään sukuun)

Isoeno ei edes ollut superkauaa naimisissa hänen kanssaan, sillä se oli isoenoni toinen avioliitto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta taas avioliitossa pesä tulisi aina jakaa vasta, kun molemmat ovat kuolleet. Se on kuitenkin monilla puolisoiden yhteistä omaisuutta ja yhteinen elintaso. Ei ole kohtuullista, että siinä lapset kärkkyvät yhdessä hankittua omaisuutta tai siis puolikasta siitä. Eli puoliso ennen lapsia.

Niin samaa mieltä. Testamentilla voisi osan omaisuudesta siirtää suorana lapsille ohi puolison, jos on jotain selkeää sukuomaisuutta, tai isoja perintöjä tms. Mutta yhdessä hankittu omaisuus on yhteistä, eikä sitä pitäisi kenenkään joutua lapsille antamaan kun muutenkin iso suru on pitkäaikaisen puolison kuolema.

Niin, se oli yheteistä, eli puolet oli vainajan. Miksi se leskelle kuuluisi? Lapsillehan se kuuluu vainajan jälkeen. Varsinkin jos yhteisiä lapsia ei ollut, mutta vainajalla oli lapsia, niin ehdottomasti leski ulos oman puolikkaansa kanssa ja siitäkin mielellään avio-oikeus pois, eli jos vainaja oli varakkaampi, leski pitäkööt oman omaisuutensa. Vai menikö namisiin rahasta?

Jos taas on yhteiset lapset ja eka avioliitto, niin aika ahnetta äidiltä tai isältä haluta hallita kaikkea omaisuutta kun lapset menettivät rakkaan vanhempansa ja olla auttamatta nuorta polvea taloudellisesti perinnöllä. Sanotaanko lesken asumisoikeuden ulkopuolelle jäävän omaisuuden osalta. Ja jos sekin asunto on jokin lukaali, niin pitäisi säätää laki, että 80m2 on maksimikokoinen asunto leskelle, jos ei hänellä ole kotona asuvia huollettavia.

t.kristallikissa

t.lristallikissa

No Johan pomppas! Kun aikoinaan mentiin naimisiin, oltiin tyhjätaskuja molemmat. Sitten säästettiin vuosikaudet ja otettiin iso laina ja ryhdyttiin rakentamaan taloa. Ihan omin käsin kahdestaan rakennettiin, vain sähkö - ja purkutyöt teetettiin.

Sitten syntyivät lapset, koulutettiin heidät, autettiin elämän alkuun ja ovat nyt jo varakkaampi kuin me.

Sinun logiikkasi mukaan mieheni tai minä joutuisi leskeksi jäätyään muuttamaan tästä talosta, jota olemme rakkaudella vaalineet ja kunnostaneet. Pienen rantamökinkin rakensimme vasta nyt eläkeiän kynnyksellä ja taas ihan kaksistaan.

Vierailija kirjoitti:

Sinänsä hän puolisot eivät voi periä toisiaan. Mikäli kuolleella on enemmän omaisuutta, niin leskelle maksetaan tasinkoa siitä, sekä saa asua yhteisessä kodissa niin kauan kuin haluaa. Tämän kodin voi perikunta omistaa kokonaan.

Ilman rintaperillistä kuolleen perii hänen aviopuolisonsa. Ja kyse todellakin on perinnöstä. Tasinko lasketaan toki myös.

Vierailija kirjoitti:

Sinänsä hän puolisot eivät voi periä toisiaan. Mikäli kuolleella on enemmän omaisuutta, niin leskelle maksetaan tasinkoa siitä, sekä saa asua yhteisessä kodissa niin kauan kuin haluaa. Tämän kodin voi perikunta omistaa kokonaan.

Tässä asiassahan lapsettomat avioparit ovat paremmassa asemassa kuin lapselliset. Lapseton aviopariskunta perii automaattisesti toisensa ilman mitään venkuroita perikunnista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni pariskunta elää yhteisessä taloudessa ja makselee yhdessä kulunsa ja velkansa. Käytännössä se on siis sujuvasti sekoittunutta kumpi siitä yhteisestä kodista on maksanut kuinkakin paljon. Kun toinen kuolee, saa moni leski omansa pois, koska todennäköisesti on muutenkin ollut maksumiehenä toisen sairastellessa ja tehdessä kuolemaa. Miksi se asunnonpuolikas tulisi mennä vanhemmille näissä tapauksissa?

Aika moni myös perii omaisuutensa omasta suvustaan. Olen samaa mieltä aloittajan kanssa, että uusiopuolisoilla ei pitäisi olla avio-oikeutta, jos vainajalla on lapsia mutta hteisiä lapsia ei ole.

t.kristallikissa

Siis mitenkä? Esimerkiksi oma isäni kuoli, kun olin 2-vuotias, äiti löysi uuden miehen, kun olin vähän päälle neljä vuotta. Olet siis sitä mieltä, että omaisuus, jota he yhdessä kartuttivat, ei kuulu tälle miehelle, vaan minulle, joka en siitä ole tienannut penniäkään, saanut kyllä paljon kaikenlaista näiden vuosien varrella, niin henkisesti kuin materialistisestikin.

Niin, etkö tiedä, mitä avio-oikeus tarkoittaa? Toisekseen jos kyeessä olis äitisi suvultaan perimä omisuus, kuten kirjoituksessani luki (peritty omaisuus) niin totta kai se moraalin mukaan kuuluisi ennemmin sinulle, kuin sille miehelle. Kolmannekseen palaan neuvomaan sinulle, mikä se avio-oikeus oikein on, eli vaikka avio-oikeus poistettaisiin, se ei estä puolisoita sopimaan keskenään testamentilla tms miten omaisuus heidän kuoltuaan jaetaan. Jos isäpuolesi ja äitisi laittoivat omaisuuden yhteisiin nimiin 50:50 niin mitään avio-oikeutta ei tarvita, he omistavat omaisuutensa jo puoliksi.

Avio-oikeus on köyhemmälle osapuolelle epäreilu tapa kärkkyä esim. toisen saamia perintöjä jne. jotka voivat olla suuriakin. Silloin tosin toivottavasti perinnönjättäjä älyää sulkea perinnöstä puolison avio-oikeuden pois.

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun isoenoni leskenä kuoli, hänellä oli ollut vaimonsa kanssa sellainen testamentti, että jäljelle jäänyt perii kaiken. Niinpä isoenoni omisti myös vaimoltaan jääneen omaisuuden. Heillä kummallakaan ei ollut lapsia.

Hullua, että vaimon omaisuus siis päätyi ihan väärään sukuun isoenon kuoltua. Siis mun sukuuni. Sieltä tuli esim osuus hänen lapsuudenkotiinsa. Se lahjoitettiin takaisin oikeaan sukuun. (Turkin edes kovin arvokas. Ei käyty edes katsomassa. Se oli kaukana.)

Ap

Tämä nimenomaan on se epätoivottu tilanne johon monet lapsettomat pariskunnat tietämättään ja tahtomattaan päätyvät, kun tekevät testamentit toistensa hyväksi eikä asiaa mietitä loppuun asti.

Ilman rintaperillistä kuolleen perii hänen puolisonsa yksin, vaikka ei olisi mitään testamenttia. Leski saa täysin vapaasti hallita ja käyttää omaisuutta aivan miten haluaa; saa vaikka tuhlata sen kaiken. Hän ei ole millään lailla tilivelvollinen kenellekään. Ainoa rajoitus on että hän ei saa  vapaasti lahjoittaa tai testamentata tuollaista perittyä omaisuutta.

Sitten kun leskikin kuolee, lähtökohtaisesti hänen pesänsä jaetaan kahtia. Puolet menee hänen perillisilleen, ja puolet menee aiemmin kuolleen perillisille (ns. toissijaiset perilliset).

Jos kuvailemassasi tapauksessa  pariskunnalla ei olisi ollut testamentteja, isoenosi kuoltua puolet hänen pesästään olisi mennyt teille hänen sukulaisilleen, ja puolet aiemmin kuolleen vaimon sukulaisille.

Mutta kun he olivat tehneet keskinäiset testamentit, tuota jakoa ei isoenosi kuollessa tehty, vaan kaikki omaisuus meni pelkästään teille hänen sukulaisilleen.

Aivan samoin, jos isoenosi olisi kuollut ensin, kaikki omaisuus olisi mennyt hänen vaimolleen, ja vaimonkin kuoltua pelkästään vaimon sukulaisille.

Eli on siis aikalailla onnenkauppaa kumpi ensimmäiseksi kuolee, ja kumman suku perii. Useimmat avioparithan eivät tätä haluaisi, vaan haluaisivat omaisuutta menevän myös omille sukulaisilleen.

Lapsettomien pariskuntien ei useimmissa tapauksissa kannata tehdä keskinäisiä testamentteja ollenkaan.

Täsmälleen juuri tätä minä tarkoitin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta taas avioliitossa pesä tulisi aina jakaa vasta, kun molemmat ovat kuolleet. Se on kuitenkin monilla puolisoiden yhteistä omaisuutta ja yhteinen elintaso. Ei ole kohtuullista, että siinä lapset kärkkyvät yhdessä hankittua omaisuutta tai siis puolikasta siitä. Eli puoliso ennen lapsia.

Niin samaa mieltä. Testamentilla voisi osan omaisuudesta siirtää suorana lapsille ohi puolison, jos on jotain selkeää sukuomaisuutta, tai isoja perintöjä tms. Mutta yhdessä hankittu omaisuus on yhteistä, eikä sitä pitäisi kenenkään joutua lapsille antamaan kun muutenkin iso suru on pitkäaikaisen puolison kuolema.

Niin, se oli yheteistä, eli puolet oli vainajan. Miksi se leskelle kuuluisi? Lapsillehan se kuuluu vainajan jälkeen. Varsinkin jos yhteisiä lapsia ei ollut, mutta vainajalla oli lapsia, niin ehdottomasti leski ulos oman puolikkaansa kanssa ja siitäkin mielellään avio-oikeus pois, eli jos vainaja oli varakkaampi, leski pitäkööt oman omaisuutensa. Vai menikö namisiin rahasta?

Jos taas on yhteiset lapset ja eka avioliitto, niin aika ahnetta äidiltä tai isältä haluta hallita kaikkea omaisuutta kun lapset menettivät rakkaan vanhempansa ja olla auttamatta nuorta polvea taloudellisesti perinnöllä. Sanotaanko lesken asumisoikeuden ulkopuolelle jäävän omaisuuden osalta. Ja jos sekin asunto on jokin lukaali, niin pitäisi säätää laki, että 80m2 on maksimikokoinen asunto leskelle, jos ei hänellä ole kotona asuvia huollettavia.

t.kristallikissa

t.lristallikissa

No Johan pomppas! Kun aikoinaan mentiin naimisiin, oltiin tyhjätaskuja molemmat. Sitten säästettiin vuosikaudet ja otettiin iso laina ja ryhdyttiin rakentamaan taloa. Ihan omin käsin kahdestaan rakennettiin, vain sähkö - ja purkutyöt teetettiin.

Sitten syntyivät lapset, koulutettiin heidät, autettiin elämän alkuun ja ovat nyt jo varakkaampi kuin me.

Sinun logiikkasi mukaan mieheni tai minä joutuisi leskeksi jäätyään muuttamaan tästä talosta, jota olemme rakkaudella vaalineet ja kunnostaneet. Pienen rantamökinkin rakensimme vasta nyt eläkeiän kynnyksellä ja taas ihan kaksistaan.

No miksei? Voitte aivan hyvin asua vähän pienemmässäkin asunnossa. Puhun varsinkin uusioperheistä. Jos ottaisit uuden miehen ja ku.olisit, niin lapsesi eivät saisikaan perintöä, vaan se mies kökkkisi nykylain mukaa siinä asunnossanne. Niin eiköhän hänelle kelpaisi pienempikin asunto. Laki oikeuttaisi sitten vaatimaan sitä. Sen sijaan pitäkää hyvät välit lapsiinne, niin miten muuttuva lainsäädäntö teitä häiritsisi? Voihan asioista aina sopia lain pykäliä paremmin, jos on hyvissä väleissä.

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me olemme tehneet mieheni kanssa testamentit toistemme hyväksi niin, että toisen kuollessa lapsille menee vain lakiosa. Vasta kun molemmat olemme kuolleet, saavat kaiken. Tällä haluamme turvata toisillemme hyvän elintason loppuun saakka, ilman että omaisuutta tarvitsee kovasti jakaa.

Lapset ovat rakkaita, mutta puoliso on se tärkein.

Paitsi että kun puolisosi avioituu uudelleen kuolemasi jälkeen ja tekee uuden puolison kanssa keskinäisen omistusoikeustestanentin, lapset jäävät ilman perintöä. Oletko aisuri?

No jos hän niin tekee, niin sitten tekee. Tosin vaikea kuvitella, ettei hän tällaisessa skenaariossa huolehtisi omaisuuden siirtymisestä lapsille. Mutta toki se teoriassa mahdollista on.

Miksi olisi vaikea kuvitella? Niinhän sinäkin toimit. Puolisosi puolesta ja lapsiasi vastaan.

Höpöhöpö. Me olemme olleet naimisissa jo 30v ja lapsetkin jo aikuisia. Kaiken omaisuuden olemme keränneet miehen kanssa tyhjästä, mitään perintöjä esimerkiksi ei ole kummallekaan tullut tai tulossa. Se ei millään logiikalla ole lastemme omaisuutta ennenkuin kummatkin olemme kuolleet.

Sen sijaan kun toinen kuolee ensin melko suurella todennäköisyydellä, ellemme nyt esim samassa onnettomuudessa kuole, toinen saa tottakai jatkaa elämää, jos vielä uuden rakkauden löytää. Mutta rajallisten vuosien vuoksi hänen kanssaan ei mitään vuosikymmenten avioliittoa enää synny mitenkään. Jolloin me kumpikin kyllä tiedämme, että moraalisesti silloin se meidän yhteinen omaisuus ei tälle kuulu.

Teidän on tilanteen on teidän tilanteenne. Minä olen perinyt aika paljonkin ja sitä en vivuta lesken tuhlattavaksi vaan lapsille. En aio mahdollistaa lesken uutta rakkauselämää omalla kustannuksellani. Jokainen pariskunta kerätköön keskenään oman omaisuutensa, ei siihen kuolleen rahoja tarvita. Kukin kuitenkin tavallaan.

Ja sinun tilanteesi on sinun tilanteesi. Ja isot perinnöt varmasti kannattaakin testamentilla turvata lapsille.

Mutta silti, jos meillä on yhteinen omaisuus, se on yhteinen. Ja jos minä kuolen, tai mieheni kuolee, silloin se on meidän logiikalla me sen lesken, kunnes hän kuolee, sen jälkeen se on lastemme. Eikä meiltä mitään isoja omaisuuksia jää, niin en ehkä osaa nyt ajatella tätä niin vakavasti. Yhteinen asunto ja muutama kymppitonni osakkeissa.

Lain mukaan se on perillisten, ei lesken. Leskellä on tietenkin aina lesken logiikka omaksi edukseen. Uskon kyllä ettei tuolla logiikalla mitään tule jäämäänkään eikä ole siksi kerääntynytkään tavallista enemmän.

Merkillinen ajatusmalli, että ihmisen pitäisi elää kerätäkseen perintöä. Pitääkö silloinkin jos ei ole edes omia lapsia, kituuttaa viimeiseen asti jotta sisaruksille jäisi jotain perinnöksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinänsä hän puolisot eivät voi periä toisiaan. Mikäli kuolleella on enemmän omaisuutta, niin leskelle maksetaan tasinkoa siitä, sekä saa asua yhteisessä kodissa niin kauan kuin haluaa. Tämän kodin voi perikunta omistaa kokonaan.

Tässä asiassahan lapsettomat avioparit ovat paremmassa asemassa kuin lapselliset. Lapseton aviopariskunta perii automaattisesti toisensa ilman mitään venkuroita perikunnista. 

Eikä peri. Toki yhteinen omaisuus jää lesken hallittavaksi hänen elinaikanaan.

Vierailija kirjoitti:

Eli ap:n mielestä en voi periä puolisoani tai hän minua koska muut pariskunnat eroaa niin helposti? Ei siinä ole mitään järjenhäivää.

Mitä hittoa muiden erot vaikuttaa meidän avioliittoon?

Itsekeskeisyys, itsekeskeisyys. Miten se tosiaan teihin vaikuttaisi, vaikka lakia muutettaisiin jatkuvasti lisääntyvien uusperheiden takia niin, että tepä joutuisitte ihan tekemään keskenänne sopimuksen, miten haluatte omaisuutenne jaettavan kuolemanne jälkeen? Se on ihan tyhmää, että jos puolisot eivät ole mitään asioista sopineet, laki sivuuttaa jopa lapsia omaisuudenjaossa lesken hyväksi, vaikka lapset eivät olisi edes lesken.

Toki nämä ovat hankalia asioita aina, varsinkin kun muistisairaudet lisääntyy, niin vanhuksia voi kumppanikin taivutella sivuuttamaan omat lapsensa kun on ensin nakellut nämä ulos isän/äidin elämästä.

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta taas avioliitossa pesä tulisi aina jakaa vasta, kun molemmat ovat kuolleet. Se on kuitenkin monilla puolisoiden yhteistä omaisuutta ja yhteinen elintaso. Ei ole kohtuullista, että siinä lapset kärkkyvät yhdessä hankittua omaisuutta tai siis puolikasta siitä. Eli puoliso ennen lapsia.

Niin samaa mieltä. Testamentilla voisi osan omaisuudesta siirtää suorana lapsille ohi puolison, jos on jotain selkeää sukuomaisuutta, tai isoja perintöjä tms. Mutta yhdessä hankittu omaisuus on yhteistä, eikä sitä pitäisi kenenkään joutua lapsille antamaan kun muutenkin iso suru on pitkäaikaisen puolison kuolema.

Niin, se oli yheteistä, eli puolet oli vainajan. Miksi se leskelle kuuluisi? Lapsillehan se kuuluu vainajan jälkeen. Varsinkin jos yhteisiä lapsia ei ollut, mutta vainajalla oli lapsia, niin ehdottomasti leski ulos oman puolikkaansa kanssa ja siitäkin mielellään avio-oikeus pois, eli jos vainaja oli varakkaampi, leski pitäkööt oman omaisuutensa. Vai menikö namisiin rahasta?

Jos taas on yhteiset lapset ja eka avioliitto, niin aika ahnetta äidiltä tai isältä haluta hallita kaikkea omaisuutta kun lapset menettivät rakkaan vanhempansa ja olla auttamatta nuorta polvea taloudellisesti perinnöllä. Sanotaanko lesken asumisoikeuden ulkopuolelle jäävän omaisuuden osalta. Ja jos sekin asunto on jokin lukaali, niin pitäisi säätää laki, että 80m2 on maksimikokoinen asunto leskelle, jos ei hänellä ole kotona asuvia huollettavia.

t.kristallikissa

t.lristallikissa

No Johan pomppas! Kun aikoinaan mentiin naimisiin, oltiin tyhjätaskuja molemmat. Sitten säästettiin vuosikaudet ja otettiin iso laina ja ryhdyttiin rakentamaan taloa. Ihan omin käsin kahdestaan rakennettiin, vain sähkö - ja purkutyöt teetettiin.

Sitten syntyivät lapset, koulutettiin heidät, autettiin elämän alkuun ja ovat nyt jo varakkaampi kuin me.

Sinun logiikkasi mukaan mieheni tai minä joutuisi leskeksi jäätyään muuttamaan tästä talosta, jota olemme rakkaudella vaalineet ja kunnostaneet. Pienen rantamökinkin rakensimme vasta nyt eläkeiän kynnyksellä ja taas ihan kaksistaan.

No miksei? Voitte aivan hyvin asua vähän pienemmässäkin asunnossa. Puhun varsinkin uusioperheistä. Jos ottaisit uuden miehen ja ku.olisit, niin lapsesi eivät saisikaan perintöä, vaan se mies kökkkisi nykylain mukaa siinä asunnossanne. Niin eiköhän hänelle kelpaisi pienempikin asunto. Laki oikeuttaisi sitten vaatimaan sitä. Sen sijaan pitäkää hyvät välit lapsiinne, niin miten muuttuva lainsäädäntö teitä häiritsisi? Voihan asioista aina sopia lain pykäliä paremmin, jos on hyvissä väleissä.

t.kristallikissa

Ihan ohiksena muistuttaisin viime hallituksen aikana lausuntokierroksella olleesta perintökaaren muutoksesta, jossa lesken asemaa päinvastoin parannettaisiin perinnönjaossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni pariskunta elää yhteisessä taloudessa ja makselee yhdessä kulunsa ja velkansa. Käytännössä se on siis sujuvasti sekoittunutta kumpi siitä yhteisestä kodista on maksanut kuinkakin paljon. Kun toinen kuolee, saa moni leski omansa pois, koska todennäköisesti on muutenkin ollut maksumiehenä toisen sairastellessa ja tehdessä kuolemaa. Miksi se asunnonpuolikas tulisi mennä vanhemmille näissä tapauksissa?

Aika moni myös perii omaisuutensa omasta suvustaan. Olen samaa mieltä aloittajan kanssa, että uusiopuolisoilla ei pitäisi olla avio-oikeutta, jos vainajalla on lapsia mutta hteisiä lapsia ei ole.

t.kristallikissa

Siis mitenkä? Esimerkiksi oma isäni kuoli, kun olin 2-vuotias, äiti löysi uuden miehen, kun olin vähän päälle neljä vuotta. Olet siis sitä mieltä, että omaisuus, jota he yhdessä kartuttivat, ei kuulu tälle miehelle, vaan minulle, joka en siitä ole tienannut penniäkään, saanut kyllä paljon kaikenlaista näiden vuosien varrella, niin henkisesti kuin materialistisestikin.

Niin, etkö tiedä, mitä avio-oikeus tarkoittaa? Toisekseen jos kyeessä olis äitisi suvultaan perimä omisuus, kuten kirjoituksessani luki (peritty omaisuus) niin totta kai se moraalin mukaan kuuluisi ennemmin sinulle, kuin sille miehelle. Kolmannekseen palaan neuvomaan sinulle, mikä se avio-oikeus oikein on, eli vaikka avio-oikeus poistettaisiin, se ei estä puolisoita sopimaan keskenään testamentilla tms miten omaisuus heidän kuoltuaan jaetaan. Jos isäpuolesi ja äitisi laittoivat omaisuuden yhteisiin nimiin 50:50 niin mitään avio-oikeutta ei tarvita, he omistavat omaisuutensa jo puoliksi.

Avio-oikeus on köyhemmälle osapuolelle epäreilu tapa kärkkyä esim. toisen saamia perintöjä jne. jotka voivat olla suuriakin. Silloin tosin toivottavasti perinnönjättäjä älyää sulkea perinnöstä puolison avio-oikeuden pois.

t.kristallikissa

Ei kuulu minun moraalini mukaan enemmän minulle. Perintö on äitini ja hän on oikeutettu määräämään, miten sitä käyttää. Olen saanut kotoani aivan kaiken, lapsuuden hoivan, harrastusmahdollisuudet, lelut, vaatteet ja henkisen hoivan. En ole, aikuinen ihminen, mitään vailla sieltä taloudellisesti. Olen saanut kotoani mahdollisuudet myös kouluttautumiseen. 

Olisi täysin moraalini vastainen teko alkaa kärkkymään isäpuoleni osuutta mistään. Hän on työskennellyt koko lapsuuteni ajan, nyt pääsi eläkkeelle viime syksynä. 

Voihan olla, että monelle raha edustaa perhesuhteiden tärkeintä osaa, tai siltä täällä moni kirjoitus vaikuttaa. Silloin varmaan on tärkeintä nämä suvun ominaisuudet ja kenelle ei kuulu mitään. Yrittetään siis jotenkin korvata rahalla henkistä pääomaa. Se kai harvoin onnistuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinänsä hän puolisot eivät voi periä toisiaan. Mikäli kuolleella on enemmän omaisuutta, niin leskelle maksetaan tasinkoa siitä, sekä saa asua yhteisessä kodissa niin kauan kuin haluaa. Tämän kodin voi perikunta omistaa kokonaan.

Tässä asiassahan lapsettomat avioparit ovat paremmassa asemassa kuin lapselliset. Lapseton aviopariskunta perii automaattisesti toisensa ilman mitään venkuroita perikunnista. 

Eikä peri. Toki yhteinen omaisuus jää lesken hallittavaksi hänen elinaikanaan.

Siis kyllä perii. Ja perimisellä tarkoitetaan, että saa käyttää aivan miten lystää omaisuuden. Ainut, mitä ei saa tehdä, on testamenta sitä eteenpäin. Mutta siitä voi pitää helpostikin huolen, että toissijaisille perillisille ei jää mitään perittävää.