IL: Masennus paranee liikunnalla ja terveellisellä ruoalla ei masennuslääkkeillä

En pystynyt lukemaan artikkelia, kun pisti niin paljon vihaksi. Dosentti on taas yksi niitä ihmisiä, jotka uskovat sairastaneensa kliinistä masennusta vaikka todellisuudessa hän oli surullinen, pettynyt ja mielialaltaan masentunut avioeron takia.

Minä olen sairastanut keskivaikean masennuksen ja siinä ei todellakaan lähdetä hoitamaan itseään hankkimalla tietoa ja hoitamalla itse itseään. En pystynyt edes liikkumaan ihmisten ilmoilla huimauksen ja näköhäiriöiden takia, ja voimani riittivät hädin tuskin siihen, että hain ruokaa, lämmitin sitä ja palasin sänkyyn makaamaan ja tuijottamaan kattoon. En jaksanut elää eikä minulla ollut pienintäkään halua tai tarvetta yrittää hoitaa itseäni, koska millään ei ollut mitään merkitystä. Ilman lääkitystä en olisi tänä päivänä työkykyinen.

Dosentti voisi mennä myös kertomaan ohjeensa sille suljetulle osastolle, jossa eräs ystäväni oli vaikean masennuksen takia. Ja ylipäänsä psykiatrisiin sairaaloihin; menisi sinne ja kertoisi, että heidän kannattaa passittaa masennuspotilaat kotiin ja käskeä näiden hoitaa itse itsensä.

Vierailija kirjoitti:

Minä haluaisin nähdä sellaisen masentuneen joka liikkuu ulkona säännöllisesti ja syö terveellisesti. Ei sellaista olekaan.

Tekosyitä kyllä keksitään miksi ei voi, viimeinen sitten että ei voi kun on masentunut.

Ihme hyssyttelyä tämänkin asian kanssa.

Mä olen ollut. Nyttemmin kyllä jo parantunut, mutta ihan muulla kuin ruokavaliolla ja liikunnalla.

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttää tuollainen yksinkertaistaminen. Osa voi saada apua masennuslääkkeitä sen verran, että pääsee lenkille ja jaksaa tehdä ruokaa. Jokainen juoksisi lenkkejä, jos pystyisi ja se oikeasti auttaisi. Mutta olen hoitanut masennuspotilasta, joka oli ihan passiivinen. Hänet piti nostaa istumaan tms. Hänellä ei ollut kehossa tai päässä mitään tarvetta yhtään mihinkään. Miten silloin pääsee lenkille tms? Hän kuoli siihen masennukseen. Oikeasti kuihtui pois.

eli siis oli anoreksikko? Ja yritti hoitaa masennuspotilaana? Ei ihme...

Monilla varmasti auttaakin nuo, mutta itse masennuin vakavasti vaikka elintavat oli äärimmäisen terveelliset ja keho elämänsä kunnossa....

Masennus kerkesi kehkeytyä vielä aivan tosi pahaksi juuri sen vuoksi, kun pitkään yritin itse fiksailla oloa kaikenlaisilla mielen harjoituksilla, uusilla liikuntamuodoilla ym.

Lopulta olin i t s e m u r h a n partaalla enkä jaksanu enää syödä, en nousta lattialta ylös enkä mitään. Itkin vaan ja halusin pois.

Itselläni masennus on ollut lähinnä rakkaudettomuutta eikä millään muotoa fysiologista, sanoisin.

Toki oloni huononee jos mässäilen monta päivää p*skaa enkä liiku, mutta ei mun olo ole koskaan parantunut puhtaalla ruoalla, raittiilla ilmalla ja liikunnalla.

Ne on vain asioita joita olen tehnyt ja teen, koska en halua olotilani huonontuvan ja muutenkin terveet elintavat tulee luonnostaan.

tuossa on hyvä video  standfordin yliopiston luennolta, mikä ero on lievässä tai kohtakaisessa masennuksessa, josta henkilö "bouces back" masennuksesta jonkun ajan kuluttua, ja sitten taas niihin joissa ihminen ei pääse takaisin siitä masennuksesta normaaliin tilaan. Nää on ihan eri tiloja. Tää Rantala ei ole mikään psykiatri tms. joten puhuu omiaan, älkää kuunnelko.

Mutta siis en syö lääkkeitäkään enkä suoranaisesti liputa niiden puolesta, vaikka ne voi kyllä auttaa pahimman yli, turruttaa silleen ettei jaksa t a p p a a itseään ja joillakin energisoida jotta jaksaa tehdä normijutut.

-edellinen

Meillä on varmaan jotain sellaista modernissa yhteiskunnassa, mikä altistaa ihmisiä paljon myös erilaisille mt-ongelmille. On havaittu ainakin että jossain alkuperäisheimojen parissa missä elämäntapa poikkeaa tyystin omastamme, ei välttämättä esiinny lainkaan esim. masennusta.

Masennusta ja muita mt-ongelmia esiintyy myös ihmisillä jotka harrastavat paljon urheilua ja syövät erittäin terveellisesti. Ihan huippu-urheilijoillakin. Varmaan liikunnalla kuitenkin yleisesti ottaen positiivinen vaikutus ja jossain määrin ehkäisee masennusta, koska ihminen voi saada mielihyvähormoneja liikkunnasta.

Kaikki alakuloisuus ja elämän pettymykset luokitellaan helposti masennukseksi. Koska nämä eivät sitä välttämättä ole, niin niihin varmasti auttaakin. Oikeaan masennukseen tuskin, vaikka ovat varmasti tärkeä osa lääkkeiden lisäksi. Minusta on vaarallista, että kaikki huonot tunteet linkitetään lievän masennuksen alle ja vievät aikaa ja hoitoa oikeilta tapauksilta.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä oli keskivaikea masennus alanvaihdon yhteydessä. Jätin aiemman työpaikan ja mietin seuraavaa siirtoa -- rahaa oli säästössä niin paljon että pystyin lusmuilemaan. Passiivisuus vei alaspäin.

Masennus alkoi kadota kun löysin taas "tarkoituksen" itselleni ja uskalsin hakea opiskelemaan kutsumusammattiini, vaikka se oli askel alaspäin. 

En halua sanoa että ihmisen elämä pitäisi olla työnteko keskipisteenä, mutta tuntuu kyllä että ainakin joillekin tämä että on jokin "tarkoitus" tässä yhteiskunnassa on aika tärkeä perusta terveelle mielelle. 

Iso osa tuosta "tarkoituksesta" on sitä että yhteiskuntamme ei oikein salli ihmisen arvostaa itseään vaan lappaa niskaan häpeää jos on työtön, köyhä tai paskaduunissa. On myös psyykkisesti todella raskasta ja vahingoittavaa tipahtaa oman viiteryhmänsä ulkopuolelle. Siinä joutuu kokemaan sellaista huonommuutta johon ei auta sinänsä ihan fiksut ohjeet olla vertailematta itseään toisiin tai välittämättä siitä mitä muut ajattelee, tai muistuttelut että menestys ei ole ihmisen arvon mitta. Tämän pelko luo todella paljon pahoinvointia niillekin, jotka eivät ole välittömässä vaarassa tipahtaa, mikä on kammottavan selvää jos seuraa lukiolaisia ja opiskelijoita.

Osa on sitten sitä että ihmiselle on tosiaan välttämätöntä tavoitella päivästä ja viikosta toiseen itselleen mielekkäitä päämääriä ja kokea tässä onnistumista ja hallinnan tunnetta. Jos tulee saavutettua, pitää asettaa aina uusi. Aika harva pystyy löytämään tällaisia nykyisenlaisesta työelämästä, se vaatii tietynlaista mielenlaatua ja suhteellisen etuoikeutettua asemaa.

Nämä asiat moni jollain tasolla tajuaa, vaikkei osaakaan ehkä sanoittaa, joku palanen puuttuu tai asioiden suhteita ei hahmoteta ihan oikein. Myös parisuhteen, ystävien ja lasten tuoma merkityksellisyys ymmärretään hyvin. Laajemman yhteisöllisyyden tarpeeseenkin ollaan vähitellen heräämässä. Se on unohtunut melkein kokonaan, että omien arvojen selkeyttäminen, niistä kiinni pitäminen ja niiden mukaan toimiminen lisää hyvinvointia. Olemme etääntyneet arvoista pahasti, niistä on tullut juhlapuhehöttöä ja abstraktioita, joiden ei ymmärretä kuuluvan osaksi jokaista arkipäivää ja siksi taustaksi, jota vasten jokaista valintaa ja päätöstä olisi viisasta ja ihmiselle luonnollista punnita. Meille on tullut itsestäänselväksi punnita valintojamme yhteiskuntamme ääneen lausumattomia oletuksia vasten. Ne ovat valitettavasti epäinhimillisiä, vahingollisia ja sairastuttavia.

Osittain totta. Lääkkeen on tarkoitus olla se lisä-buusteri jonka turvin potilas jaksaa pakottaa itsensä parempaan elämän rytmiin ja jaksamaan ylläpitämään sosiaalisiasuhteitaan ja hoitamaan asioitaan. Usen tämä ei ilman lääkettä onnistu. Jos potilas lääkkeen avulla saa itsensä ”potkittua liikkeelle”, jää lääke todennäköisesti jossain vaiheessa tarpeettomaksi. Jos lääke ei auta yhtään muutoksessa parempaan, ei lääke silloin toimi toivotulla tavalla. Vakavassa masennuksessa voi olla järeämmät keinot, kuten sähköhoito tarpeen. Joskus kyse on potilaan omista asenteista, ja jos näitä ei saa edes terapian avulla käännettyä positiivisempaan suuntaan on kyllä keinot aika vähissä.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki alakuloisuus ja elämän pettymykset luokitellaan helposti masennukseksi. Koska nämä eivät sitä välttämättä ole, niin niihin varmasti auttaakin. Oikeaan masennukseen tuskin, vaikka ovat varmasti tärkeä osa lääkkeiden lisäksi. Minusta on vaarallista, että kaikki huonot tunteet linkitetään lievän masennuksen alle ja vievät aikaa ja hoitoa oikeilta tapauksilta.

Hoitoa ja tukea pitäisi riittää kriisistä toipuville ja vaikeaa aikaa elämässään eläville silloinkin jos nämä tapaukset rajataan kliinisten mielialahäiriöiden ulkopuolelle. Ehkäiseminen on aina tehokkaampaa kuin hoito.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on varmaan jotain sellaista modernissa yhteiskunnassa, mikä altistaa ihmisiä paljon myös erilaisille mt-ongelmille. On havaittu ainakin että jossain alkuperäisheimojen parissa missä elämäntapa poikkeaa tyystin omastamme, ei välttämättä esiinny lainkaan esim. masennusta.

On, ja nämä tekijät tunnetaankin hyvin. Niiden muuttamiseen ei ole poliittista tahtoa, nykytila palvelee niitä hyvin jotka politiikasta tällä hetkellä päättävät.

Narsistiperheessä jo lapsuudessa nujerrettu, koulussa kiusattiin köyhyyden ja tuon kynnysmatoksi nujaertamisen takia. Aikuiselämä pilalla pitkäaikaistyöttömyyden ja (rakuulla stressistä ja vuosien kiusaamisesta puhjenneen)somaattisen sairauden takia, kukaan ei palkkaa enää ikinä töihin. Kukaan ei tue eikä auta, ei ole kertakaikkiaan ketään läheistä,minimi- työmarkkinatuella kitkuttelua niin kauan kuin jaksaa enää elää, jatkuva pelko karensseista ja kadulle joutumisesta. Voimat täysin loppu,ei todellakaan varaa terapiaan edes kelan tukemana. Siitä vaan lenkille ja porkkanaa poskeen (tai niitä masispillereitäkään), miten näistä yksikään muka muuttaoisi esim. elämänmittaisen köyhyyden, yksinäisyyden,työttömyyden paremmaksi?! eutanasia olisi ainoa ratkaisu joidenkin ongelmiin mutta sitähän eis Suomessa anneta vaikka ensin on koko elämä päähänpotkittu koko yhteiskunnan voimin:(

kilpirauhsen vajaatomimnta aiheuttaa masennusta. 20% masennukseksi diagnosoiduista on kilpirauhasten vajaatoiminnasta kärsiviä oikeasti.

Vierailija kirjoitti:

Narsistiperheessä jo lapsuudessa nujerrettu, koulussa kiusattiin köyhyyden ja tuon kynnysmatoksi nujaertamisen takia. Aikuiselämä pilalla pitkäaikaistyöttömyyden ja (rakuulla stressistä ja vuosien kiusaamisesta puhjenneen)somaattisen sairauden takia, kukaan ei palkkaa enää ikinä töihin. Kukaan ei tue eikä auta, ei ole kertakaikkiaan ketään läheistä,minimi- työmarkkinatuella kitkuttelua niin kauan kuin jaksaa enää elää, jatkuva pelko karensseista ja kadulle joutumisesta. Voimat täysin loppu,ei todellakaan varaa terapiaan edes kelan tukemana. Siitä vaan lenkille ja porkkanaa poskeen (tai niitä masispillereitäkään), miten näistä yksikään muka muuttaoisi esim. elämänmittaisen köyhyyden, yksinäisyyden,työttömyyden paremmaksi?! eutanasia olisi ainoa ratkaisu joidenkin ongelmiin mutta sitähän eis Suomessa anneta vaikka ensin on koko elämä päähänpotkittu koko yhteiskunnan voimin:(

sinuna yrittäisin muuttaa ruotsiin, siellä on paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on varmaan jotain sellaista modernissa yhteiskunnassa, mikä altistaa ihmisiä paljon myös erilaisille mt-ongelmille. On havaittu ainakin että jossain alkuperäisheimojen parissa missä elämäntapa poikkeaa tyystin omastamme, ei välttämättä esiinny lainkaan esim. masennusta.

On, ja nämä tekijät tunnetaankin hyvin. Niiden muuttamiseen ei ole poliittista tahtoa, nykytila palvelee niitä hyvin jotka politiikasta tällä hetkellä päättävät.

Mun mielestä on vain yksi syy: Jatkuva kilpailu.

Jotta pärjää elämässä, on kilpailtava opiskelupaikoista, että saa kunnon työpaikan. Sitten kilpaillaan työhaastattelussa muita vastaan, että saa sen työpaikan. Töissä kilpaillaan, että saa ylennyksen/palkankorotuksen tai edes ylipäätään pitää työpaikkansa, kun YT:issä potkitaan huonoimmat/turhimmat pihalle.

Hyvää elämänkumppania etsiessä on kilpailuetu, jos pitää itsensä hyvässä fyysisessä kunnossa, raha-asiat hyvässä kunnossa ja sivistää itseään. Myös sosiaalisesti on oltava taitava, että pärjää muita vastaan deittaillessa.

Semmosta kilpailua tällä kertaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä haluaisin nähdä sellaisen masentuneen joka liikkuu ulkona säännöllisesti ja syö terveellisesti. Ei sellaista olekaan.

Tekosyitä kyllä keksitään miksi ei voi, viimeinen sitten että ei voi kun on masentunut.

Ihme hyssyttelyä tämänkin asian kanssa.

Siskoni oli vuosia vakavasti masentunut, mietti jopa itsemurhan tekemistä. Hän söi terveellisesti ja oli oikea himoliikkuja. Kävi jatkuvasti juoksulenkeillä ja salilla. Silti se ei masennusta poistanut. No, hän sai onneksi muuta apua myöhemmin masennukseensa.

On eri asia pakonomaisesti juosta ja käydä salilla, kuin mennä rauhassa ulos luontoon liikkumaan. Toki sielläkin voi juosta mutta jos päässä pyörii koko ajan että pitää laihtua ja syödä vain salaattia niin eihän se tervettä ole missään nimessä.

Nämä on ihan totta eri asiat. Olisi hyvä jos ne terveelliseen ruokavalioon ja liikuntaan kehottelijatkin pitäisi tämän mielessä. Masentunut ihminen ei välttämättä pysty muuhun kuin pakonomaiseen suorittamiseen, ja painostus ja kehottelu ohjaavat ennemmin juuri siihen kuin terveelliseen, omaehtoiseen, rauhoittavaan toimintaan. Jos masentuneen on hyvin vaikeaa päästä liikkeelle ollenkaan, se että häntä kehotellaan vaikuttaa todennäköisimmin itseruoskinnan kautta. Ei sellainen auta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on varmaan jotain sellaista modernissa yhteiskunnassa, mikä altistaa ihmisiä paljon myös erilaisille mt-ongelmille. On havaittu ainakin että jossain alkuperäisheimojen parissa missä elämäntapa poikkeaa tyystin omastamme, ei välttämättä esiinny lainkaan esim. masennusta.

On, ja nämä tekijät tunnetaankin hyvin. Niiden muuttamiseen ei ole poliittista tahtoa, nykytila palvelee niitä hyvin jotka politiikasta tällä hetkellä päättävät.

Mun mielestä on vain yksi syy: Jatkuva kilpailu.

Jotta pärjää elämässä, on kilpailtava opiskelupaikoista, että saa kunnon työpaikan. Sitten kilpaillaan työhaastattelussa muita vastaan, että saa sen työpaikan. Töissä kilpaillaan, että saa ylennyksen/palkankorotuksen tai edes ylipäätään pitää työpaikkansa, kun YT:issä potkitaan huonoimmat/turhimmat pihalle.

Hyvää elämänkumppania etsiessä on kilpailuetu, jos pitää itsensä hyvässä fyysisessä kunnossa, raha-asiat hyvässä kunnossa ja sivistää itseään. Myös sosiaalisesti on oltava taitava, että pärjää muita vastaan deittaillessa.

Semmosta kilpailua tällä kertaa.

Onhan toi todella keskeinen, muttei kumminkaan ainoa. Silti on vaikeaa keksiä yhtään syytä, joka ei jollakin tapaa liittyisi tai rinnastuisi kilpailuun. Sellaista ihmistä, joka ei suostu kilpailemaan sama ilmiö vahingoittaa enemmän ulossulkemisen ja eriarvoisuuden kautta. Nämä ovat vaikuttamassa niilläkin jotka lähtevät mukaan, mutta ehkä kilpailemisen raskaus ja epäinhimillisyys tuntuvat selvemmin. Sitten on näitä laajempia, välillisempiä vaikutuksia, niinkuin se että työnantajiin, olivat sitten julkisen tai kolmannen sektorin toimijoita tai yrityksiä, vaikuttavat kilpailun lait ja ne tekevät siksi työelämästä kurjaa (ulkoistamiset, pätkittämiset, tehostamiset, palkkojen ja etujen alasajo jne.) ja tuottavat tuotteita ja palveluita jotka kurjistavat ihmisiä myös (esim. sotepalvelut riittämättömyydellään, mainonta olemalla ihmiselle psyykkisesti vahingollista mutta markkinaimperatiivi, voitontavoittelun seuraukset kuten finanssialan synnyttämät toistuvat lamat, ympäristön saastuttaminen ja epäterveellinen tehotuotettu ruoka, ja viihde ja journalismi jotka lisäävät sanomallaan ihmisten kokemaa sisäistä ristiriitaa, hämmennystä ja epävarmuutta ja vahvistavat epäinhimillisiä arvoja jne.).

Itse tarvitsin pitkään lääkitystä ja terapiaa. Nyt käyn terapiassa ja koen ensimmäistä kertaa, että en ehkä tarvitse enää koskaan lääkkeitä . Liikunnasta on tullut tärkeä osa omaa elämää. Mutta pelkästään liikunnan integroiminen osaksi omaa arkea vei aikaa ja vaati jo lähtökohtaisesti riittävää toimintakykyä ja hallinnantunnetta.

Paraneminen tapahtuu yhteydessä muihin ihmisiin, itsensä hyväksymisen kautta ja prosessina. Ei ole tasan yhtä oikeaa avainta, mutta kehollisuuden huomiointi on äärettömän tärkeää pitää prosessissa mukana.