Joka asiasta lapsen kanssa neuvotteleva vanhempi, etkö tajua

Vierailija kirjoitti:

Teen aina lapselle selväksi, mistä on kyse. kerro, että kun avaat suusi, niin lääkäri tunkee sinne tuon puutikun ja se sattuu ja sinua oksettaa. Tai kerron rehellisesti, että verikokeen ottaminen on niin kipeä toimenpide, että aikuiset käyttää puudutuslaastaria.

Omia lapsia minulla ei ole, mutta uskon siihen, että lapsillakin on oikeus tietää, mitä on tulossa.

Ehkä se maaniteltava lapsi jo tietää, että edessä on kipua, särkyä ja tuskallisia toimenpiteitä, joihin kipulääkitys auttaisi, mutta lapselle ei sellaista suostuta antamaan.

Verikokeeseen puudutuslaastaria? Lasta sattuu ja oksettaa? What?

Valitettavasti nykyään on paljon vanhempia, jotka kommunikoivat kysymyksillä lasten kanssa, eikä se ainakaan pienten lasten kanssa ole hyvä. Esim. Lähdettäiskö kotiin päiväkodista? Mentäiskö kauppaan? Laittaisitko kengät jalkaan. Pienen lapsen kohdalla tarvitaan selkeät ohjeet, mitä pitää tehdä. Ei kysymykseltä kuulostavia ohjeita, jos kuitenkin on tarkoitus jotakin tehdä. Sitten ihmetellään, kun lapsi hermostuu, kun leikit pitää kuitenkin keskeyttää ja aina lähdetään päiväkodista huudon ja vääntämisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erikoinen keskustelu. Minä ainakin puhun kaikille, niin lapsille kuin aikuisille, että "voisitko, avaisitko, tulisitko" jne. Se on kohtelias tapa puhua, ei kysymys. En minä anna siinä vaihtoehtoja vaan päätän mitä tehdään ja se tehdään. Esitän asian vain kohteliaasti. 

Ehkä 5v alkaa ymmärtää tuota kohteliaisuutta, siihen saakka se on lapselle kysymys, johon voi vastata "ei". Äärimmäisen epäreilu ktsymys, jos vastauksella ei olekaan painoarvoa. Ja vanhempi ei toimi lapsen silmissä johdonmukaisesti ja turvallisesti, kun kyselee lapselta joka asiaa.

Lapselle voi sanoa vaikka "tulepa, Mirkku, niin puetaan tämä paita päälle" tai "no niin, Mirkku, nyt lähdetään kotiin" (mieluiten ensin ennakoidaan ja sanotaan "5 minuutin päästä lähdetään" tms. Tai "nyt täytyy kerätä lelut, koska meidän on aika lähteä kotiin". Se ei ole käskyttämistä, vaan selkeää lapsen ohjaamista.

Kyllä lapsi yleensä ymmärtää asian käytännössä nopeasti, toisin kuin moni aikuinen täällä, joiden kokemuspiiriin konditionaalin käyttö ei tunnu kuuluvan. Yhtä hyvin voi väittää, että lapsesta tuntuu epäoikeudenmukaiselta, kun aikuinen ei kerro, miksi jotain pitää tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erikoinen keskustelu. Minä ainakin puhun kaikille, niin lapsille kuin aikuisille, että "voisitko, avaisitko, tulisitko" jne. Se on kohtelias tapa puhua, ei kysymys. En minä anna siinä vaihtoehtoja vaan päätän mitä tehdään ja se tehdään. Esitän asian vain kohteliaasti. 

Ehkä 5v alkaa ymmärtää tuota kohteliaisuutta, siihen saakka se on lapselle kysymys, johon voi vastata "ei". Äärimmäisen epäreilu ktsymys, jos vastauksella ei olekaan painoarvoa. Ja vanhempi ei toimi lapsen silmissä johdonmukaisesti ja turvallisesti, kun kyselee lapselta joka asiaa.

Lapselle voi sanoa vaikka "tulepa, Mirkku, niin puetaan tämä paita päälle" tai "no niin, Mirkku, nyt lähdetään kotiin" (mieluiten ensin ennakoidaan ja sanotaan "5 minuutin päästä lähdetään" tms. Tai "nyt täytyy kerätä lelut, koska meidän on aika lähteä kotiin". Se ei ole käskyttämistä, vaan selkeää lapsen ohjaamista.

Mistä se 2-4-vuotias keksisi tulkita sen kysymykseksi jos sitä on aina käytetty vain kohteliaana kehotuksena alias käskynä? Jos "veisitkö astiat pöydästä" on aina tarkoittanut että vie ne, niin kyllä lapsi sen tietää.

Kuulostaa ihan kuin joillekin olisi ylpeyden aihe, että saa pysymään 5-vuotiaan paikoillaan silmätippoja laittaessa voiman avulla. Oletteko ikinä kysyneet, että miksi ei voi olla paikoillaan ihan itse. Meillä ainakin lapset pelkää sitä ja siksi riehuu. Olen kysynyt, että voinko jotenkin auttaa, että se ei olisi niin kauheaa. Meillä auttoi eniten, kun joku silitti jalasta samaan aikaan, kun tippa laitettiin. Kerroin, että lääke on laitettava ja se ei ole minustakaan kivaa, mutta silmäpöpöt on saatava lähtemään karkuun. Parhaiten on kyllä onnistunut näin neuvottelemalla ja selittämällä. Eikä tarvinnut pitää kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erikoinen keskustelu. Minä ainakin puhun kaikille, niin lapsille kuin aikuisille, että "voisitko, avaisitko, tulisitko" jne. Se on kohtelias tapa puhua, ei kysymys. En minä anna siinä vaihtoehtoja vaan päätän mitä tehdään ja se tehdään. Esitän asian vain kohteliaasti. 

Ehkä 5v alkaa ymmärtää tuota kohteliaisuutta, siihen saakka se on lapselle kysymys, johon voi vastata "ei". Äärimmäisen epäreilu ktsymys, jos vastauksella ei olekaan painoarvoa. Ja vanhempi ei toimi lapsen silmissä johdonmukaisesti ja turvallisesti, kun kyselee lapselta joka asiaa.

Lapselle voi sanoa vaikka "tulepa, Mirkku, niin puetaan tämä paita päälle" tai "no niin, Mirkku, nyt lähdetään kotiin" (mieluiten ensin ennakoidaan ja sanotaan "5 minuutin päästä lähdetään" tms. Tai "nyt täytyy kerätä lelut, koska meidän on aika lähteä kotiin". Se ei ole käskyttämistä, vaan selkeää lapsen ohjaamista.

Mistä se 2-4-vuotias keksisi tulkita sen kysymykseksi jos sitä on aina käytetty vain kohteliaana kehotuksena alias käskynä? Jos "veisitkö astiat pöydästä" on aina tarkoittanut että vie ne, niin kyllä lapsi sen tietää.

Ihan sama sanotko ”veisitkö” vai ”vie” kunhan se lapsi myös vie ne astiat pöydästä. Käsky mikä käsky, oli se ilmaistu konditionaalissa tai ei. Usein kyseleminen tuntuu vain aiheuttavan lapsessa epätietoisuutta siitä, onko ne astiat vietävä tai ei, ja jos lapsi ei halua totella, hän ei sitä tee.

Vierailija kirjoitti:

Minä en taas käsitä niitä ihmisiä, jotka käskyttää ja komentaa lapsiaan ja muitakin ihmisiä kuin vähäjärkisiä. En todella jaksaisi kuunnella sellaista kaakatusta päivää pidempään. Heidän perustelu on aina, että lapsella pitää olla rajat ja vanhemman tärkein tehtävä on tuottaa pettymyksiä. Työpaikalla nämä samat tyypit on sitä mieltä, että heillä on oikeus sanoa mielipiteensä ja kumma kun muut siitä suuttuu. Siinä on sellainen erikoinen juttu, että he eivät hyväksy mitään muuta näkökantaa kuin sen omansa, mutta eivät itse sitä tajua.

Tuota, onko maailmasi aina näin mustavalkoinen? Kyllä vanhempien täytyy välillä komentaa ja käskeä. Se ei tietenkään tarkoita, etteikö vanhemmat myös kuuntelisi lasta ja tämän näkemyksiään. On myös aika riskipeliä vetää jotain syväanalyysejä vanhemman persoonallisuudesta tällä perusteella.

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti nykyään on paljon vanhempia, jotka kommunikoivat kysymyksillä lasten kanssa, eikä se ainakaan pienten lasten kanssa ole hyvä. Esim. Lähdettäiskö kotiin päiväkodista? Mentäiskö kauppaan? Laittaisitko kengät jalkaan. Pienen lapsen kohdalla tarvitaan selkeät ohjeet, mitä pitää tehdä. Ei kysymykseltä kuulostavia ohjeita, jos kuitenkin on tarkoitus jotakin tehdä. Sitten ihmetellään, kun lapsi hermostuu, kun leikit pitää kuitenkin keskeyttää ja aina lähdetään päiväkodista huudon ja vääntämisen kanssa.

Minä en kysele ja silti lapseni lähtee päiväkodista joka päivä huudon ja vänkäämisen kautta 😂 Toinen lähtee kotiin juosten.

Toisilla on vain niitä helpompia lapsia, jolloin vanhemmat virheellisesti kuvittelee sen johtuvan heidän erinomaisista kasvatustaidoista. Not.

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten ne vanhemmat tuntee lapsensa ja tietää ettei se homma käskemällä etene. Itselläni on nyt 7-vuotias poika, jonka kanssa on käytetty kaikki keinot usein. On käsketty, pyydetty, uhkailtu, lahjottu ja neuvoteltukkin. Silti ollaan lähdetty joskus pois silmälääkäristä niin että silmiä ei ole voitu tutkia, hammaslääkäristä niin että suuta ei ole avattu ja parturista niin ettei hiuksia ole leikattu. Näitä toimenpiteitä ei pysty tekemään lapselle joka tappelee kaikin voimin vastaan. Ja kun tietää että lapsi helposti tekee niin, niin sitä yrittää mielummin sen suostuttelun kautta. Ja itsekkin muistan että lapsena joskus kaksi siskoa piti kiinni ja äiti yritti antaa väkisin penisiliiniä, joka loppujen lopuksi oli hiuksissani. Ei se vaan mene aina niin että käsket vaan. Kaikki lapset ei anna periksi.

No voi hyvänen aika! Sinä ja lapsesi olette juuri sellainen palveluammattilaisten painajainen. Ei kai se nyt enää "suostu" kun tietää pääsevänsä ilmankin. Hohhoijaa.

Kyllä pienet ymmärtää konditionaalin nimenomaan kysymykseksi, koska he vastaavat siihen. Usein vastaus on vielä ei ja sitten ollaankin pattitilanteesa. Kieli kehittyy varhaislapsuuden aikana huimasti, mutta 2-3 vuotias ei kyllä ymmärrä eikä tarvitse tällaista "muka kohteliasta" puhetapaa aikuiselta. Lapselle voi antaa selkeät ohjeet ystävällisellä äänellä ja ne voi myös perustella. Ei siihen tarvita ehdollista puhetyyliä.

Vierailija kirjoitti:

Näitä rajattomuuden päivittelijöitä riittää. Juuri tänään muistelin omien vanhempieni "jämäkkää" kasvatustyyliä ja totesin, että se on saanut minut lapsena pelkäämään heitä ja teininä pitämään vähäjärkisinä. Vasta aikuisena tajusin, että ainakin äitini on kaikesta huolimatta älykäs ihminen. Itse kyllä käytän konditionaalia paljonkin, eikä se tarkoita ettei mitään rajoja tms. olisi. Mutta minulla keittää, kun kuulen jonkun vanhemman ylpeilevän, että "mä olen ihan nat-si".

Käytä konditionaalia vaikka maailman tappiin saakka, JOS se toimii. Mut älä, hyvä ihminen, pakota meitä muita pyörimään teidän touhujen mukaan. Jonottamaan minuuttitolkulla kassalla, viivästyttämään joukkoliikennettä, sössimään terveydenhoitohenkilökunnan aikatauluja, pitämään opettajia ylitöissä vain koska "viitsisitsä? etsäviitsis..?"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erikoinen keskustelu. Minä ainakin puhun kaikille, niin lapsille kuin aikuisille, että "voisitko, avaisitko, tulisitko" jne. Se on kohtelias tapa puhua, ei kysymys. En minä anna siinä vaihtoehtoja vaan päätän mitä tehdään ja se tehdään. Esitän asian vain kohteliaasti. 

Ehkä 5v alkaa ymmärtää tuota kohteliaisuutta, siihen saakka se on lapselle kysymys, johon voi vastata "ei". Äärimmäisen epäreilu ktsymys, jos vastauksella ei olekaan painoarvoa. Ja vanhempi ei toimi lapsen silmissä johdonmukaisesti ja turvallisesti, kun kyselee lapselta joka asiaa.

Lapselle voi sanoa vaikka "tulepa, Mirkku, niin puetaan tämä paita päälle" tai "no niin, Mirkku, nyt lähdetään kotiin" (mieluiten ensin ennakoidaan ja sanotaan "5 minuutin päästä lähdetään" tms. Tai "nyt täytyy kerätä lelut, koska meidän on aika lähteä kotiin". Se ei ole käskyttämistä, vaan selkeää lapsen ohjaamista.

Mistä se 2-4-vuotias keksisi tulkita sen kysymykseksi jos sitä on aina käytetty vain kohteliaana kehotuksena alias käskynä? Jos "veisitkö astiat pöydästä" on aina tarkoittanut että vie ne, niin kyllä lapsi sen tietää.

Ihan sama sanotko ”veisitkö” vai ”vie” kunhan se lapsi myös vie ne astiat pöydästä. Käsky mikä käsky, oli se ilmaistu konditionaalissa tai ei. Usein kyseleminen tuntuu vain aiheuttavan lapsessa epätietoisuutta siitä, onko ne astiat vietävä tai ei, ja jos lapsi ei halua totella, hän ei sitä tee.

Ei se ole ihan sama annanko lapselleni mallin kohteliaasti vai epäkohteliaasta puhetavasta. Tuleeko lapselle turvaton olo jos sanon "ojentaisitko suolan" vai sanotteko varmuuden vuoksi ehdottomasti "anna suola" ettei lapsi hämmenny? Koska sitten jos lapsi hämmentyy niin sillehän ei voi tarkentaa tai selittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten ne vanhemmat tuntee lapsensa ja tietää ettei se homma käskemällä etene. Itselläni on nyt 7-vuotias poika, jonka kanssa on käytetty kaikki keinot usein. On käsketty, pyydetty, uhkailtu, lahjottu ja neuvoteltukkin. Silti ollaan lähdetty joskus pois silmälääkäristä niin että silmiä ei ole voitu tutkia, hammaslääkäristä niin että suuta ei ole avattu ja parturista niin ettei hiuksia ole leikattu. Näitä toimenpiteitä ei pysty tekemään lapselle joka tappelee kaikin voimin vastaan. Ja kun tietää että lapsi helposti tekee niin, niin sitä yrittää mielummin sen suostuttelun kautta. Ja itsekkin muistan että lapsena joskus kaksi siskoa piti kiinni ja äiti yritti antaa väkisin penisiliiniä, joka loppujen lopuksi oli hiuksissani. Ei se vaan mene aina niin että käsket vaan. Kaikki lapset ei anna periksi.

No voi hyvänen aika! Sinä ja lapsesi olette juuri sellainen palveluammattilaisten painajainen. Ei kai se nyt enää "suostu" kun tietää pääsevänsä ilmankin. Hohhoijaa.

Olen tällä tyylillä saanut lapsen lääkärikammoa kuitenkin paljon parannettua. Jos olisin mennyt vain pakolla ja voimalla, kammosta olisi todennäköisesti kehittynyt elinikäinen. En ajattele vain sitä kertaa kun siinä ollaan, vaan niitä seuraaviakin. Minulla on aikuinen sukulainen joka pyörtyy verikokeiden ottamisessa. Näistä ongelmista on ihan mahdollista tehdä vielä pahempia.

Jännä miten monen tulkinta on

Selvät ohjeet lapselle = natsimaista, pelottavaa käskyttämistä

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten ne vanhemmat tuntee lapsensa ja tietää ettei se homma käskemällä etene. Itselläni on nyt 7-vuotias poika, jonka kanssa on käytetty kaikki keinot usein. On käsketty, pyydetty, uhkailtu, lahjottu ja neuvoteltukkin. Silti ollaan lähdetty joskus pois silmälääkäristä niin että silmiä ei ole voitu tutkia, hammaslääkäristä niin että suuta ei ole avattu ja parturista niin ettei hiuksia ole leikattu. Näitä toimenpiteitä ei pysty tekemään lapselle joka tappelee kaikin voimin vastaan. Ja kun tietää että lapsi helposti tekee niin, niin sitä yrittää mielummin sen suostuttelun kautta. Ja itsekkin muistan että lapsena joskus kaksi siskoa piti kiinni ja äiti yritti antaa väkisin penisiliiniä, joka loppujen lopuksi oli hiuksissani. Ei se vaan mene aina niin että käsket vaan. Kaikki lapset ei anna periksi.

Kyllä minä olen saanut rokotteet pistettyä ihan jokaiselle kohtaamalleni lapselle. Ei asiasta neuvotella. Jos lapsi saa lähteä neuvolasta pois että yritettiin pistää mutta ei onnistuttu, niin hänhän ei anna enää ikinä pistää. Jos vanhempien suostumuksella rokotetaan, sitten rokotetaan vaikka niin että 3 hoitajaa pitää kiinni vanhemman kanssa. Asia selvitetään ennen rokotetta ja sen jälkeen ja tarra mukaan. 20v ollut alalla ja yksikään lapsi ei ole jäänyt rokottamatta koska ei ole halunnut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten ne vanhemmat tuntee lapsensa ja tietää ettei se homma käskemällä etene. Itselläni on nyt 7-vuotias poika, jonka kanssa on käytetty kaikki keinot usein. On käsketty, pyydetty, uhkailtu, lahjottu ja neuvoteltukkin. Silti ollaan lähdetty joskus pois silmälääkäristä niin että silmiä ei ole voitu tutkia, hammaslääkäristä niin että suuta ei ole avattu ja parturista niin ettei hiuksia ole leikattu. Näitä toimenpiteitä ei pysty tekemään lapselle joka tappelee kaikin voimin vastaan. Ja kun tietää että lapsi helposti tekee niin, niin sitä yrittää mielummin sen suostuttelun kautta. Ja itsekkin muistan että lapsena joskus kaksi siskoa piti kiinni ja äiti yritti antaa väkisin penisiliiniä, joka loppujen lopuksi oli hiuksissani. Ei se vaan mene aina niin että käsket vaan. Kaikki lapset ei anna periksi.

No voi hyvänen aika! Sinä ja lapsesi olette juuri sellainen palveluammattilaisten painajainen. Ei kai se nyt enää "suostu" kun tietää pääsevänsä ilmankin. Hohhoijaa.

Olen tällä tyylillä saanut lapsen lääkärikammoa kuitenkin paljon parannettua. Jos olisin mennyt vain pakolla ja voimalla, kammosta olisi todennäköisesti kehittynyt elinikäinen. En ajattele vain sitä kertaa kun siinä ollaan, vaan niitä seuraaviakin. Minulla on aikuinen sukulainen joka pyörtyy verikokeiden ottamisessa. Näistä ongelmista on ihan mahdollista tehdä vielä pahempia.

Tai sitten se kammo on tullut siitä, että lääkärin täytyy tehdä jotain niin kamalaa ja pahaa, ettei äitikään uskalla pakottaa siihen. Äitikin menee paniikkiin ja hermoilee....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten ne vanhemmat tuntee lapsensa ja tietää ettei se homma käskemällä etene. Itselläni on nyt 7-vuotias poika, jonka kanssa on käytetty kaikki keinot usein. On käsketty, pyydetty, uhkailtu, lahjottu ja neuvoteltukkin. Silti ollaan lähdetty joskus pois silmälääkäristä niin että silmiä ei ole voitu tutkia, hammaslääkäristä niin että suuta ei ole avattu ja parturista niin ettei hiuksia ole leikattu. Näitä toimenpiteitä ei pysty tekemään lapselle joka tappelee kaikin voimin vastaan. Ja kun tietää että lapsi helposti tekee niin, niin sitä yrittää mielummin sen suostuttelun kautta. Ja itsekkin muistan että lapsena joskus kaksi siskoa piti kiinni ja äiti yritti antaa väkisin penisiliiniä, joka loppujen lopuksi oli hiuksissani. Ei se vaan mene aina niin että käsket vaan. Kaikki lapset ei anna periksi.

Kyllä minä olen saanut rokotteet pistettyä ihan jokaiselle kohtaamalleni lapselle. Ei asiasta neuvotella. Jos lapsi saa lähteä neuvolasta pois että yritettiin pistää mutta ei onnistuttu, niin hänhän ei anna enää ikinä pistää. Jos vanhempien suostumuksella rokotetaan, sitten rokotetaan vaikka niin että 3 hoitajaa pitää kiinni vanhemman kanssa. Asia selvitetään ennen rokotetta ja sen jälkeen ja tarra mukaan. 20v ollut alalla ja yksikään lapsi ei ole jäänyt rokottamatta koska ei ole halunnut.

No rokottaminen on ehkä helpoin näistä toimenpiteistä tehdä vastaan hangoittelevalle lapselle, mutta tuossa on kuitenkin se että se seuraava kerta on todennäköisesti vielä vaikeampi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti nykyään on paljon vanhempia, jotka kommunikoivat kysymyksillä lasten kanssa, eikä se ainakaan pienten lasten kanssa ole hyvä. Esim. Lähdettäiskö kotiin päiväkodista? Mentäiskö kauppaan? Laittaisitko kengät jalkaan. Pienen lapsen kohdalla tarvitaan selkeät ohjeet, mitä pitää tehdä. Ei kysymykseltä kuulostavia ohjeita, jos kuitenkin on tarkoitus jotakin tehdä. Sitten ihmetellään, kun lapsi hermostuu, kun leikit pitää kuitenkin keskeyttää ja aina lähdetään päiväkodista huudon ja vääntämisen kanssa.

Minä en kysele ja silti lapseni lähtee päiväkodista joka päivä huudon ja vänkäämisen kautta 😂 Toinen lähtee kotiin juosten.

Toisilla on vain niitä helpompia lapsia, jolloin vanhemmat virheellisesti kuvittelee sen johtuvan heidän erinomaisista kasvatustaidoista. Not.

Kirjoitin ylläolevan kommentin ja työskentelen siis itse päiväkodissa. Kyllä tämä ihan yleinen käsitys on varhaiskasvatuksessa, että kyselemällä lastaan ohjaavien vanhempien lapsilla on enemmän käyttäytymiseen liittyviä haasteita. Tällä kyselyllä tarkoitan sellaista, että vanhempi haluaa lapsen tekevän tietyllä tavalla, mutta silti kyselee. Toki on yhtä huono, jos vanhempi on liian kova ja käskyttää, eikä kuuntele ja eläydy lapsen näkökulmaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erikoinen keskustelu. Minä ainakin puhun kaikille, niin lapsille kuin aikuisille, että "voisitko, avaisitko, tulisitko" jne. Se on kohtelias tapa puhua, ei kysymys. En minä anna siinä vaihtoehtoja vaan päätän mitä tehdään ja se tehdään. Esitän asian vain kohteliaasti. 

Ehkä 5v alkaa ymmärtää tuota kohteliaisuutta, siihen saakka se on lapselle kysymys, johon voi vastata "ei". Äärimmäisen epäreilu ktsymys, jos vastauksella ei olekaan painoarvoa. Ja vanhempi ei toimi lapsen silmissä johdonmukaisesti ja turvallisesti, kun kyselee lapselta joka asiaa.

Lapselle voi sanoa vaikka "tulepa, Mirkku, niin puetaan tämä paita päälle" tai "no niin, Mirkku, nyt lähdetään kotiin" (mieluiten ensin ennakoidaan ja sanotaan "5 minuutin päästä lähdetään" tms. Tai "nyt täytyy kerätä lelut, koska meidän on aika lähteä kotiin". Se ei ole käskyttämistä, vaan selkeää lapsen ohjaamista.

Mistä se 2-4-vuotias keksisi tulkita sen kysymykseksi jos sitä on aina käytetty vain kohteliaana kehotuksena alias käskynä? Jos "veisitkö astiat pöydästä" on aina tarkoittanut että vie ne, niin kyllä lapsi sen tietää.

Ihan sama sanotko ”veisitkö” vai ”vie” kunhan se lapsi myös vie ne astiat pöydästä. Käsky mikä käsky, oli se ilmaistu konditionaalissa tai ei. Usein kyseleminen tuntuu vain aiheuttavan lapsessa epätietoisuutta siitä, onko ne astiat vietävä tai ei, ja jos lapsi ei halua totella, hän ei sitä tee.

Ei se ole ihan sama annanko lapselleni mallin kohteliaasti vai epäkohteliaasta puhetavasta. Tuleeko lapselle turvaton olo jos sanon "ojentaisitko suolan" vai sanotteko varmuuden vuoksi ehdottomasti "anna suola" ettei lapsi hämmenny? Koska sitten jos lapsi hämmentyy niin sillehän ei voi tarkentaa tai selittää.

Kyllä voit sanoa ”ojentaisitko suolan”. Tietysti, sehän on ihan normaali fraasi ruokapöydässä. Mutta ei ehkä kannata kysyä ”lähdettäisiinkö lääkäriin” jos sinne on mentävä. Jos lapsesi ei haluakaan lähteä ja vastaa kieltävästi, mitä sitten tehdään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten ne vanhemmat tuntee lapsensa ja tietää ettei se homma käskemällä etene. Itselläni on nyt 7-vuotias poika, jonka kanssa on käytetty kaikki keinot usein. On käsketty, pyydetty, uhkailtu, lahjottu ja neuvoteltukkin. Silti ollaan lähdetty joskus pois silmälääkäristä niin että silmiä ei ole voitu tutkia, hammaslääkäristä niin että suuta ei ole avattu ja parturista niin ettei hiuksia ole leikattu. Näitä toimenpiteitä ei pysty tekemään lapselle joka tappelee kaikin voimin vastaan. Ja kun tietää että lapsi helposti tekee niin, niin sitä yrittää mielummin sen suostuttelun kautta. Ja itsekkin muistan että lapsena joskus kaksi siskoa piti kiinni ja äiti yritti antaa väkisin penisiliiniä, joka loppujen lopuksi oli hiuksissani. Ei se vaan mene aina niin että käsket vaan. Kaikki lapset ei anna periksi.

No voi hyvänen aika! Sinä ja lapsesi olette juuri sellainen palveluammattilaisten painajainen. Ei kai se nyt enää "suostu" kun tietää pääsevänsä ilmankin. Hohhoijaa.

Olen tällä tyylillä saanut lapsen lääkärikammoa kuitenkin paljon parannettua. Jos olisin mennyt vain pakolla ja voimalla, kammosta olisi todennäköisesti kehittynyt elinikäinen. En ajattele vain sitä kertaa kun siinä ollaan, vaan niitä seuraaviakin. Minulla on aikuinen sukulainen joka pyörtyy verikokeiden ottamisessa. Näistä ongelmista on ihan mahdollista tehdä vielä pahempia.

Säälin todella sun lasta. "Ei oo pakko jos ei taho"- lapset kokevat viimeistään aikuisena todella kovien haasteiden eteen.