Lue keskustelun säännöt.
Joka asiasta lapsen kanssa neuvotteleva vanhempi, etkö tajua
30.10.2019 |
minkä karhunpalveluksen lapselle teet?!
"Annettaisko sedän/tädin tutkia hoitaa.."
"Voisitko ottaa lääkkeet.."
"Suostuisitko avaamaan suusi.."
"Voitaisko me../haluaisitko/käviskö/sovittaisko, että...."
Näitä näkee joka puolella nykyään. Helkkari, et kaikkien päiväohjelmat ja aikataulut menee uusiksi, kun tällanen porukka ilmaantuu paikalle sohlaamaan. Joskus on vaan pakko tehdä asioita. Ei kannata tehdä siitä sen suurempaa numeroa. Jos lasta pelottaa, tehdään selväksi, että ollaan tukena.
Sille lapselle on todella epäedullista se, ettei vanhemmat ole varmoja, selkeitä ja johdonmukaisia siinä, miten asioissa edetään. Ei lapset halua joutua tekemään sitä päätöstä ottaako pahanmakuiset lääkkeensä vai ei. Lapsen etu on se, että eivät joudu tällaiseen asemaan. Ja epävarma, hapuileva vanhempi lietsoo pelkäävää lasta entisestään.
Kommentit (123)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä pienet ymmärtää konditionaalin nimenomaan kysymykseksi, koska he vastaavat siihen. Usein vastaus on vielä ei ja sitten ollaankin pattitilanteesa. Kieli kehittyy varhaislapsuuden aikana huimasti, mutta 2-3 vuotias ei kyllä ymmärrä eikä tarvitse tällaista "muka kohteliasta" puhetapaa aikuiselta. Lapselle voi antaa selkeät ohjeet ystävällisellä äänellä ja ne voi myös perustella. Ei siihen tarvita ehdollista puhetyyliä.
Saman "ein" ne osaa täräyttää myös siihen "nyt lähdetään kotiin". Ja oikeasti, mistä se 2-3-vuotias tietää että sanaan ujutettu isi-lisäys tarkoittaa että hän saisi päättää ellei näin ole toimittu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erikoinen keskustelu. Minä ainakin puhun kaikille, niin lapsille kuin aikuisille, että "voisitko, avaisitko, tulisitko" jne. Se on kohtelias tapa puhua, ei kysymys. En minä anna siinä vaihtoehtoja vaan päätän mitä tehdään ja se tehdään. Esitän asian vain kohteliaasti.
Ehkä 5v alkaa ymmärtää tuota kohteliaisuutta, siihen saakka se on lapselle kysymys, johon voi vastata "ei". Äärimmäisen epäreilu ktsymys, jos vastauksella ei olekaan painoarvoa. Ja vanhempi ei toimi lapsen silmissä johdonmukaisesti ja turvallisesti, kun kyselee lapselta joka asiaa.
Lapselle voi sanoa vaikka "tulepa, Mirkku, niin puetaan tämä paita päälle" tai "no niin, Mirkku, nyt lähdetään kotiin" (mieluiten ensin ennakoidaan ja sanotaan "5 minuutin päästä lähdetään" tms. Tai "nyt täytyy kerätä lelut, koska meidän on aika lähteä kotiin". Se ei ole käskyttämistä, vaan selkeää lapsen ohjaamista.
Mistä se 2-4-vuotias keksisi tulkita sen kysymykseksi jos sitä on aina käytetty vain kohteliaana kehotuksena alias käskynä? Jos "veisitkö astiat pöydästä" on aina tarkoittanut että vie ne, niin kyllä lapsi sen tietää.
Ihan sama sanotko ”veisitkö” vai ”vie” kunhan se lapsi myös vie ne astiat pöydästä. Käsky mikä käsky, oli se ilmaistu konditionaalissa tai ei. Usein kyseleminen tuntuu vain aiheuttavan lapsessa epätietoisuutta siitä, onko ne astiat vietävä tai ei, ja jos lapsi ei halua totella, hän ei sitä tee.
Ei se ole ihan sama annanko lapselleni mallin kohteliaasti vai epäkohteliaasta puhetavasta. Tuleeko lapselle turvaton olo jos sanon "ojentaisitko suolan" vai sanotteko varmuuden vuoksi ehdottomasti "anna suola" ettei lapsi hämmenny? Koska sitten jos lapsi hämmentyy niin sillehän ei voi tarkentaa tai selittää.
Kyllä voit sanoa ”ojentaisitko suolan”. Tietysti, sehän on ihan normaali fraasi ruokapöydässä. Mutta ei ehkä kannata kysyä ”lähdettäisiinkö lääkäriin” jos sinne on mentävä. Jos lapsesi ei haluakaan lähteä ja vastaa kieltävästi, mitä sitten tehdään?
Tuo nyt on asia, jota harvemmalle tulee mieleen kysyä.
Siis ymmärrän kyllä aloittajan pointin mutta, mitä jos lasta käskyttää näin: 'Nyt on aika mennä (Joel) nukkumaan.' Joel päättääkin leikkiä, nauraa ja temppuilee... sama toistetaan monta kertaa ja mitään ei tapahdu. Koko tilanne päättyy itkuun ja raivoon.
Tai leikkipuistossa 'Nyt mennään kotiin Joel. Ollaan oltu täällä jo kaksi tuntia.' Joel ei suostu ja tekee sellaisen huutoshown että tanner tärisee.
Joel on voimakastahtoinen lapsi, johon ei käy mikään muu kuin pitää aina mennä vaikeimman kautta. Vaikka vanhempi on toiminut erilailla kuin neuvottelevassa kasvatustyylissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten ne vanhemmat tuntee lapsensa ja tietää ettei se homma käskemällä etene. Itselläni on nyt 7-vuotias poika, jonka kanssa on käytetty kaikki keinot usein. On käsketty, pyydetty, uhkailtu, lahjottu ja neuvoteltukkin. Silti ollaan lähdetty joskus pois silmälääkäristä niin että silmiä ei ole voitu tutkia, hammaslääkäristä niin että suuta ei ole avattu ja parturista niin ettei hiuksia ole leikattu. Näitä toimenpiteitä ei pysty tekemään lapselle joka tappelee kaikin voimin vastaan. Ja kun tietää että lapsi helposti tekee niin, niin sitä yrittää mielummin sen suostuttelun kautta. Ja itsekkin muistan että lapsena joskus kaksi siskoa piti kiinni ja äiti yritti antaa väkisin penisiliiniä, joka loppujen lopuksi oli hiuksissani. Ei se vaan mene aina niin että käsket vaan. Kaikki lapset ei anna periksi.
No voi hyvänen aika! Sinä ja lapsesi olette juuri sellainen palveluammattilaisten painajainen. Ei kai se nyt enää "suostu" kun tietää pääsevänsä ilmankin. Hohhoijaa.
Olen tällä tyylillä saanut lapsen lääkärikammoa kuitenkin paljon parannettua. Jos olisin mennyt vain pakolla ja voimalla, kammosta olisi todennäköisesti kehittynyt elinikäinen. En ajattele vain sitä kertaa kun siinä ollaan, vaan niitä seuraaviakin. Minulla on aikuinen sukulainen joka pyörtyy verikokeiden ottamisessa. Näistä ongelmista on ihan mahdollista tehdä vielä pahempia.
Säälin todella sun lasta. "Ei oo pakko jos ei taho"- lapset kokevat viimeistään aikuisena todella kovien haasteiden eteen.
Mitenhän sinä käytännössä tarkistat esimerkiksi hampaat lapselta joka ei halua pitää suutaan auki? Tai leikkaat hiukset kun lapsi väistelee saksia? En oikein voi alkaa pahoinpitelemäänkään siinä. On minulla toinenkin lapsi, sellainen jolle riittää kun sanoo että tämä täytyy nyt tehdä. Jos olisi vain hän, kiertäisin varmaan netissä neuvomassa muita.
Vierailija kirjoitti:
Teen aina lapselle selväksi, mistä on kyse. kerro, että kun avaat suusi, niin lääkäri tunkee sinne tuon puutikun ja se sattuu ja sinua oksettaa. Tai kerron rehellisesti, että verikokeen ottaminen on niin kipeä toimenpide, että aikuiset käyttää puudutuslaastaria.
Puudutuslaastari verikokeen ottoon 😂😂😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on kolme lasta, kaikki eri luonteisia. Yksi on usein vastarannan kiiski, varsinkin nälkäisenä. Yksi on melkein aina valmis kaikkialle ja suhtautuu asioihin yleensä positiivisesti. Kolmas on siltä väliltä.
Kaikkia kolmea on pääsääntöisesti puhuteltu samalla tavalla, useimmiten kauniisti konditionaalissa, satunnaisesti räjähdellen (kyllä, olen erehtyväinen ihminen). Lasten henkilökohtaisiin temperamentteihin ei puhuttelutapa ole vaikuttanut mitenkään.
Mutta kyllä olen vain iloinen kun kuulen 5-vuotiaani sanovan ystävälleen: ”X, tulisitko tänne?” tai minulle ”Äiti, antaisitko sakset?” En tiedä olenko vähän laskelmoivakin, mutta olen selittänyt lapsilleni, että nätisti pyytäessä ihmiset suhtautuvat usein ystävällisesti. Tottahan se on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erikoinen keskustelu. Minä ainakin puhun kaikille, niin lapsille kuin aikuisille, että "voisitko, avaisitko, tulisitko" jne. Se on kohtelias tapa puhua, ei kysymys. En minä anna siinä vaihtoehtoja vaan päätän mitä tehdään ja se tehdään. Esitän asian vain kohteliaasti.
Ehkä 5v alkaa ymmärtää tuota kohteliaisuutta, siihen saakka se on lapselle kysymys, johon voi vastata "ei". Äärimmäisen epäreilu ktsymys, jos vastauksella ei olekaan painoarvoa. Ja vanhempi ei toimi lapsen silmissä johdonmukaisesti ja turvallisesti, kun kyselee lapselta joka asiaa.
Lapselle voi sanoa vaikka "tulepa, Mirkku, niin puetaan tämä paita päälle" tai "no niin, Mirkku, nyt lähdetään kotiin" (mieluiten ensin ennakoidaan ja sanotaan "5 minuutin päästä lähdetään" tms. Tai "nyt täytyy kerätä lelut, koska meidän on aika lähteä kotiin". Se ei ole käskyttämistä, vaan selkeää lapsen ohjaamista.
Mistä se 2-4-vuotias keksisi tulkita sen kysymykseksi jos sitä on aina käytetty vain kohteliaana kehotuksena alias käskynä? Jos "veisitkö astiat pöydästä" on aina tarkoittanut että vie ne, niin kyllä lapsi sen tietää.
Ihan sama sanotko ”veisitkö” vai ”vie” kunhan se lapsi myös vie ne astiat pöydästä. Käsky mikä käsky, oli se ilmaistu konditionaalissa tai ei. Usein kyseleminen tuntuu vain aiheuttavan lapsessa epätietoisuutta siitä, onko ne astiat vietävä tai ei, ja jos lapsi ei halua totella, hän ei sitä tee.
Ei se ole ihan sama annanko lapselleni mallin kohteliaasti vai epäkohteliaasta puhetavasta. Tuleeko lapselle turvaton olo jos sanon "ojentaisitko suolan" vai sanotteko varmuuden vuoksi ehdottomasti "anna suola" ettei lapsi hämmenny? Koska sitten jos lapsi hämmentyy niin sillehän ei voi tarkentaa tai selittää.
Kyllä voit sanoa ”ojentaisitko suolan”. Tietysti, sehän on ihan normaali fraasi ruokapöydässä. Mutta ei ehkä kannata kysyä ”lähdettäisiinkö lääkäriin” jos sinne on mentävä. Jos lapsesi ei haluakaan lähteä ja vastaa kieltävästi, mitä sitten tehdään?
Tuo nyt on asia, jota harvemmalle tulee mieleen kysyä.
Samanlaisia esimerkkejä on vaikka kuinka. ”Lähdettäisiinkö päiväkotiin, kotiin päiväkodista, kotiin ruokakaupasta, pois bussista, lopettaisitko sisaruksen lyömisen, äidin lyömisen, ruuan heittämisen ympäriinsä ravintolassa” ym. Onko näissä tilanteissa vaihtoehtoja? Silti täällä useat vanhemmat vannovat konditionaalin nimeen, koska käskeminen on niin kamalaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tietenkään joka asiasta neuvotella, vaan ainoastaan ristiriitatilanteissa. Jos mitään ongelmaa ei edes ole, niin ei ole mitään ratkottavaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei tietenkään joka asiasta neuvotella, vaan ainoastaan ristiriitatilanteissa. Jos mitään ongelmaa ei edes ole, niin ei ole mitään ratkottavaakaan.
Entä jos lapsesi ei halua totella, vaikka yrität neuvotella hänen kanssaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erikoinen keskustelu. Minä ainakin puhun kaikille, niin lapsille kuin aikuisille, että "voisitko, avaisitko, tulisitko" jne. Se on kohtelias tapa puhua, ei kysymys. En minä anna siinä vaihtoehtoja vaan päätän mitä tehdään ja se tehdään. Esitän asian vain kohteliaasti.
Ehkä 5v alkaa ymmärtää tuota kohteliaisuutta, siihen saakka se on lapselle kysymys, johon voi vastata "ei". Äärimmäisen epäreilu ktsymys, jos vastauksella ei olekaan painoarvoa. Ja vanhempi ei toimi lapsen silmissä johdonmukaisesti ja turvallisesti, kun kyselee lapselta joka asiaa.
Lapselle voi sanoa vaikka "tulepa, Mirkku, niin puetaan tämä paita päälle" tai "no niin, Mirkku, nyt lähdetään kotiin" (mieluiten ensin ennakoidaan ja sanotaan "5 minuutin päästä lähdetään" tms. Tai "nyt täytyy kerätä lelut, koska meidän on aika lähteä kotiin". Se ei ole käskyttämistä, vaan selkeää lapsen ohjaamista.
Mistä se 2-4-vuotias keksisi tulkita sen kysymykseksi jos sitä on aina käytetty vain kohteliaana kehotuksena alias käskynä? Jos "veisitkö astiat pöydästä" on aina tarkoittanut että vie ne, niin kyllä lapsi sen tietää.
Ihan sama sanotko ”veisitkö” vai ”vie” kunhan se lapsi myös vie ne astiat pöydästä. Käsky mikä käsky, oli se ilmaistu konditionaalissa tai ei. Usein kyseleminen tuntuu vain aiheuttavan lapsessa epätietoisuutta siitä, onko ne astiat vietävä tai ei, ja jos lapsi ei halua totella, hän ei sitä tee.
Ei se ole ihan sama annanko lapselleni mallin kohteliaasti vai epäkohteliaasta puhetavasta. Tuleeko lapselle turvaton olo jos sanon "ojentaisitko suolan" vai sanotteko varmuuden vuoksi ehdottomasti "anna suola" ettei lapsi hämmenny? Koska sitten jos lapsi hämmentyy niin sillehän ei voi tarkentaa tai selittää.
Kyllä voit sanoa ”ojentaisitko suolan”. Tietysti, sehän on ihan normaali fraasi ruokapöydässä. Mutta ei ehkä kannata kysyä ”lähdettäisiinkö lääkäriin” jos sinne on mentävä. Jos lapsesi ei haluakaan lähteä ja vastaa kieltävästi, mitä sitten tehdään?
Ihan niin kuin sen suolankin kanssa, en minä ilman sitä jää jos 3v ei halua ojentaa. Jos lapsi tulkitsee sen monivalintakysymykseksi eikä kehotukseksi, tarkennetaan.
Juu ei sitä konditionaalia tarvitse joka lauseeseen tunkea, mutta kyllä sitä voi lähtökohtaisesti käyttää siinä missä aikuisenkin kanssa eikä se ole mikään K7 puhetapa. Ei mun lapset ole koskaan jääneet miettimään että mikä on heidän päätöksensä asian suhteen jos sanon "laittaisitko kengät jalkaan". Ja toisaalta ei ovat osanneet sanoa suorempaankin kehotukseen tarvittaessa.
Hitto miten pahalta muuten tuntuu tämä vanhemmuudessa kyseenalaistaminen, vaikka en yleensäkkään täällä ole mistään samaa mieltä äänekkään enemmistön kanssa ja ihan hyvin menee silti. Kuitenkin tähänkin jo vähän parkkiintunut, kun lapset on jo 10 ja 7 v. Mutta silti tämä on aina se asia josta toisten ikävät kommentit ja provot menee edelleen jonkun verran ihon alle. Muuttuukohan tuo koskaan? Muistan miten hirveää tämä oli silloin kun esikoinen oli vauva. Joku nettikeskustelu saattoi romahduttaa itsetunnon vanhempana moneksi päiväksi. Nykyään ei onneksi enää ihan niin kun näkee että lapsilla menee hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erikoinen keskustelu. Minä ainakin puhun kaikille, niin lapsille kuin aikuisille, että "voisitko, avaisitko, tulisitko" jne. Se on kohtelias tapa puhua, ei kysymys. En minä anna siinä vaihtoehtoja vaan päätän mitä tehdään ja se tehdään. Esitän asian vain kohteliaasti.
Ehkä 5v alkaa ymmärtää tuota kohteliaisuutta, siihen saakka se on lapselle kysymys, johon voi vastata "ei". Äärimmäisen epäreilu ktsymys, jos vastauksella ei olekaan painoarvoa. Ja vanhempi ei toimi lapsen silmissä johdonmukaisesti ja turvallisesti, kun kyselee lapselta joka asiaa.
Lapselle voi sanoa vaikka "tulepa, Mirkku, niin puetaan tämä paita päälle" tai "no niin, Mirkku, nyt lähdetään kotiin" (mieluiten ensin ennakoidaan ja sanotaan "5 minuutin päästä lähdetään" tms. Tai "nyt täytyy kerätä lelut, koska meidän on aika lähteä kotiin". Se ei ole käskyttämistä, vaan selkeää lapsen ohjaamista.
Mistä se 2-4-vuotias keksisi tulkita sen kysymykseksi jos sitä on aina käytetty vain kohteliaana kehotuksena alias käskynä? Jos "veisitkö astiat pöydästä" on aina tarkoittanut että vie ne, niin kyllä lapsi sen tietää.
Ihan sama sanotko ”veisitkö” vai ”vie” kunhan se lapsi myös vie ne astiat pöydästä. Käsky mikä käsky, oli se ilmaistu konditionaalissa tai ei. Usein kyseleminen tuntuu vain aiheuttavan lapsessa epätietoisuutta siitä, onko ne astiat vietävä tai ei, ja jos lapsi ei halua totella, hän ei sitä tee.
Ei se ole ihan sama annanko lapselleni mallin kohteliaasti vai epäkohteliaasta puhetavasta. Tuleeko lapselle turvaton olo jos sanon "ojentaisitko suolan" vai sanotteko varmuuden vuoksi ehdottomasti "anna suola" ettei lapsi hämmenny? Koska sitten jos lapsi hämmentyy niin sillehän ei voi tarkentaa tai selittää.
Kyllä voit sanoa ”ojentaisitko suolan”. Tietysti, sehän on ihan normaali fraasi ruokapöydässä. Mutta ei ehkä kannata kysyä ”lähdettäisiinkö lääkäriin” jos sinne on mentävä. Jos lapsesi ei haluakaan lähteä ja vastaa kieltävästi, mitä sitten tehdään?
Tuo nyt on asia, jota harvemmalle tulee mieleen kysyä.
Samanlaisia esimerkkejä on vaikka kuinka. ”Lähdettäisiinkö päiväkotiin, kotiin päiväkodista, kotiin ruokakaupasta, pois bussista, lopettaisitko sisaruksen lyömisen, äidin lyömisen, ruuan heittämisen ympäriinsä ravintolassa” ym. Onko näissä tilanteissa vaihtoehtoja? Silti täällä useat vanhemmat vannovat konditionaalin nimeen, koska käskeminen on niin kamalaa.
Sehän on sama asia hiukan ystävällisemmin ilmaistuna. Kyllä lapsi sen ymmärtää. Ei sillä ole neuvottelemisen kanssa oikeastaan mitään tekemistä.
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten ne vanhemmat tuntee lapsensa ja tietää ettei se homma käskemällä etene. Itselläni on nyt 7-vuotias poika, jonka kanssa on käytetty kaikki keinot usein. On käsketty, pyydetty, uhkailtu, lahjottu ja neuvoteltukkin. Silti ollaan lähdetty joskus pois silmälääkäristä niin että silmiä ei ole voitu tutkia, hammaslääkäristä niin että suuta ei ole avattu ja parturista niin ettei hiuksia ole leikattu. Näitä toimenpiteitä ei pysty tekemään lapselle joka tappelee kaikin voimin vastaan. Ja kun tietää että lapsi helposti tekee niin, niin sitä yrittää mielummin sen suostuttelun kautta. Ja itsekkin muistan että lapsena joskus kaksi siskoa piti kiinni ja äiti yritti antaa väkisin penisiliiniä, joka loppujen lopuksi oli hiuksissani. Ei se vaan mene aina niin että käsket vaan. Kaikki lapset ei anna periksi.
Ai kauheeta. Mihin sä vedät sen rajan, jonka jälkeen lapsen on vain pakko totella? Johonkin syöpähoitoon ja henkeä pelastavaan leikkaukseen? Vai saako niissäkin lapsi loputtomasti veivata, mihin suostuu ja mihin ei?
Meillä lapsi on saanut päättää paljonkin asioista, ikätason mukaan. Esim ravintolassa valita syömiset, kaupassa lelut ja vaatteet ym. Koskaan ei ole saanut valita, tehdäänkö joku toimenpide tai tarkastus. Olen ihan pienestä lähtien prepannut lapsen siitä, mitä lääkärissä ja sairaalassa tapahtuu. Lapsi on pelännyt ja jännittänyt, mutta aina on luottanut siihen, että ammattilaiset osaa ja tietää ja äiti (tai isä) on tukena. Aina on mennyt kaikki tosi hyvin, on tehty täydellinen silmätutkimus alle 1 v, poistettu paikallispuudutuksessa luomia 6 v, ommeltu kasvojen haava 4 v paikallispuydutuksessa, laitettu aina tipat täysin ongelmitta, käyty useammassa leikkauksessa ilman itkuja (tyrä, risat, useat putket), hammaslääkärit, putkitettu korvat ilman nukutusta ja esilääkkeitä 8 v. Ois näissä saanut kyllä maanitella..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erikoinen keskustelu. Minä ainakin puhun kaikille, niin lapsille kuin aikuisille, että "voisitko, avaisitko, tulisitko" jne. Se on kohtelias tapa puhua, ei kysymys. En minä anna siinä vaihtoehtoja vaan päätän mitä tehdään ja se tehdään. Esitän asian vain kohteliaasti.
Ehkä 5v alkaa ymmärtää tuota kohteliaisuutta, siihen saakka se on lapselle kysymys, johon voi vastata "ei". Äärimmäisen epäreilu ktsymys, jos vastauksella ei olekaan painoarvoa. Ja vanhempi ei toimi lapsen silmissä johdonmukaisesti ja turvallisesti, kun kyselee lapselta joka asiaa.
Lapselle voi sanoa vaikka "tulepa, Mirkku, niin puetaan tämä paita päälle" tai "no niin, Mirkku, nyt lähdetään kotiin" (mieluiten ensin ennakoidaan ja sanotaan "5 minuutin päästä lähdetään" tms. Tai "nyt täytyy kerätä lelut, koska meidän on aika lähteä kotiin". Se ei ole käskyttämistä, vaan selkeää lapsen ohjaamista.
Mistä se 2-4-vuotias keksisi tulkita sen kysymykseksi jos sitä on aina käytetty vain kohteliaana kehotuksena alias käskynä? Jos "veisitkö astiat pöydästä" on aina tarkoittanut että vie ne, niin kyllä lapsi sen tietää.
Ihan sama sanotko ”veisitkö” vai ”vie” kunhan se lapsi myös vie ne astiat pöydästä. Käsky mikä käsky, oli se ilmaistu konditionaalissa tai ei. Usein kyseleminen tuntuu vain aiheuttavan lapsessa epätietoisuutta siitä, onko ne astiat vietävä tai ei, ja jos lapsi ei halua totella, hän ei sitä tee.
Ei se ole ihan sama annanko lapselleni mallin kohteliaasti vai epäkohteliaasta puhetavasta. Tuleeko lapselle turvaton olo jos sanon "ojentaisitko suolan" vai sanotteko varmuuden vuoksi ehdottomasti "anna suola" ettei lapsi hämmenny? Koska sitten jos lapsi hämmentyy niin sillehän ei voi tarkentaa tai selittää.
Kyllä voit sanoa ”ojentaisitko suolan”. Tietysti, sehän on ihan normaali fraasi ruokapöydässä. Mutta ei ehkä kannata kysyä ”lähdettäisiinkö lääkäriin” jos sinne on mentävä. Jos lapsesi ei haluakaan lähteä ja vastaa kieltävästi, mitä sitten tehdään?
Ihan niin kuin sen suolankin kanssa, en minä ilman sitä jää jos 3v ei halua ojentaa. Jos lapsi tulkitsee sen monivalintakysymykseksi eikä kehotukseksi, tarkennetaan.
Juu ei sitä konditionaalia tarvitse joka lauseeseen tunkea, mutta kyllä sitä voi lähtökohtaisesti käyttää siinä missä aikuisenkin kanssa eikä se ole mikään K7 puhetapa. Ei mun lapset ole koskaan jääneet miettimään että mikä on heidän päätöksensä asian suhteen jos sanon "laittaisitko kengät jalkaan". Ja toisaalta ei ovat osanneet sanoa suorempaankin kehotukseen tarvittaessa.
Tässä lopussa tuli se olennainen. Jos lapsi haluaa sanoa ”ei”, hän kyllä sanoo sen sanamuodoista riippumatta.
Olisin jopa pikkuisen huolissani lapsesta, joka jättäisi sanomatta ”ei” pelkästään siksi, ettei hän ymmärrä sen olevan mahdollista.
Minä saatan kysyä tivolissa tms että "lähdetäänkö kohta kotiin?" Mutta silloin kun kyseessä on tärkeä meno kuten hammaslääkäri totean " No niin nyt lähdetään, eikä mitään mukinoita". Annan lapsen valita laittaako mekon tai paidan tai juoko omena vai appelsiinimehua, mutta lääkkeiden otto on asia josta ei neuvotella. Lääkärissä tehdään kaikki tarvittavat toimenpiteet tykkää tai ei , välillä saattaa olla vähän mustelmia kun pidelty kiinni rokotuksen aikana mutta se on voi voi,
Vierailija kirjoitti:
No mulla ei ole mitään ongelmaa asettaa lapselle rajoja. Vituttaa ihmiset, jotka tekevät päätelmiä joka ikisestä tilanteesta ja heistä näkee miten onnessaan he kyttäävät ja analysoivat ja kuuntelevat jokaikistä sanamuotoa ja äänenpainoa. Kaikki pitäis käskyttää kuin armeijassa, muuten on siis aivan oman lapsensa tossun alla. Ymmärrättekö, että jotkut ihmiset ovat jo perusolemukseltaan pehmeitä ja luonteeltaan neuvottelevia ja pohdiskelevia. Se ei tarkoita aina sitä, että lapselle ei aseteta ollenkaan rajoja, jos lapselle puhuu paljon ja miettii ääneen.
Ihan sama täällä. Ei tarvitse koskaan käskyttää. Minulla on kai auktoriteettia ja asiat hoituu ihan hyvällä mielellä. Katse riittää kertomaan lapselle, että nyt xx.
Vierailija kirjoitti:
Minä saatan kysyä tivolissa tms että "lähdetäänkö kohta kotiin?" Mutta silloin kun kyseessä on tärkeä meno kuten hammaslääkäri totean " No niin nyt lähdetään, eikä mitään mukinoita". Annan lapsen valita laittaako mekon tai paidan tai juoko omena vai appelsiinimehua, mutta lääkkeiden otto on asia josta ei neuvotella. Lääkärissä tehdään kaikki tarvittavat toimenpiteet tykkää tai ei , välillä saattaa olla vähän mustelmia kun pidelty kiinni rokotuksen aikana mutta se on voi voi,
Nykyään tehdään hyvin herkästi lasu jos lapsessa on mustelmia. Ja vaikea sitä on sitten todistella sossulle, että mistä ne mustelmat ovat peräisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten ne vanhemmat tuntee lapsensa ja tietää ettei se homma käskemällä etene. Itselläni on nyt 7-vuotias poika, jonka kanssa on käytetty kaikki keinot usein. On käsketty, pyydetty, uhkailtu, lahjottu ja neuvoteltukkin. Silti ollaan lähdetty joskus pois silmälääkäristä niin että silmiä ei ole voitu tutkia, hammaslääkäristä niin että suuta ei ole avattu ja parturista niin ettei hiuksia ole leikattu. Näitä toimenpiteitä ei pysty tekemään lapselle joka tappelee kaikin voimin vastaan. Ja kun tietää että lapsi helposti tekee niin, niin sitä yrittää mielummin sen suostuttelun kautta. Ja itsekkin muistan että lapsena joskus kaksi siskoa piti kiinni ja äiti yritti antaa väkisin penisiliiniä, joka loppujen lopuksi oli hiuksissani. Ei se vaan mene aina niin että käsket vaan. Kaikki lapset ei anna periksi.
Kyllä minä olen saanut rokotteet pistettyä ihan jokaiselle kohtaamalleni lapselle. Ei asiasta neuvotella. Jos lapsi saa lähteä neuvolasta pois että yritettiin pistää mutta ei onnistuttu, niin hänhän ei anna enää ikinä pistää. Jos vanhempien suostumuksella rokotetaan, sitten rokotetaan vaikka niin että 3 hoitajaa pitää kiinni vanhemman kanssa. Asia selvitetään ennen rokotetta ja sen jälkeen ja tarra mukaan. 20v ollut alalla ja yksikään lapsi ei ole jäänyt rokottamatta koska ei ole halunnut.
Enpä usko, että olet ketään rokottanut niin että 3 hoitajaa pitää kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä saatan kysyä tivolissa tms että "lähdetäänkö kohta kotiin?" Mutta silloin kun kyseessä on tärkeä meno kuten hammaslääkäri totean " No niin nyt lähdetään, eikä mitään mukinoita". Annan lapsen valita laittaako mekon tai paidan tai juoko omena vai appelsiinimehua, mutta lääkkeiden otto on asia josta ei neuvotella. Lääkärissä tehdään kaikki tarvittavat toimenpiteet tykkää tai ei , välillä saattaa olla vähän mustelmia kun pidelty kiinni rokotuksen aikana mutta se on voi voi,
Nykyään tehdään hyvin herkästi lasu jos lapsessa on mustelmia. Ja vaikea sitä on sitten todistella sossulle, että mistä ne mustelmat ovat peräisin.
No jos neuvolääkäri todistaa isän pitäneen käsivarsista rokotteen aikana niin eiköhän se riitä.
Hänen äitinsä tuntien ei todennäköisesti ole kyse tästä.