Uskooko joku vielä oikeasti mt-lääkkeiden tehoon?

Ap niputtaa kaikki mt- lääkkeet samaan.

Mitä mieltä biposta tai skitsofreniasta?

Eräs tuntemani henkilö on hullu kuin pullosta tullut, jos jättää antipsykootit ottamatta.

Vierailija kirjoitti:

Minä popsin lääkkeeni kiltisti, koska niitä ilman olen psykoosissa. Se voi olla, että mä vain koen todellisuuden eri tavalla kuin muut, mutta koska se johtaa tahdonvastaiseen hoitoon, niin sitäpä välttelen. Mut ei noi vainoharhat kivoja ole muutenkaan. Elämä tuntuu elämisen arvoiselta, kun on oikea lääkitys. Mitä haittoihin tulee, niin niitä nyt on, mutta mieluummin lyhyt ja hyvä elämä, kuin pitkä ja ahdistava.

Vakavan psykoosin synnystä tai lääkityksen tarpeellisuudesta siihen, en uskalla vielä näillä tiedoilla lähteä kiistelemään.

Miksi vieroitusoireet ovat merkki huonosta lääkkeestä?

Aiheuttaahan kahvikin vieroitusoireita, miksi sitä vastaan ei puhuta?

Entä jos tehtäisiin lääkkeet vieroitusoireettomiksi ja silloin ne eivät toimisi? Olisiko se parempi? Syödä lääkkeitä, jotka ei toimi psykoosiin?

Vierailija kirjoitti:

onko sillä ”oikealla” hyödyllä tai lääkkeen toimivuudella väliä, jos sairas henkilö kokee saavansa apua ja elämä helpottuu?

Aikuinen saa myrkyttää itsensä miten haluaa, mutta lapsia ja nuoria pitäisi suojella.

Kiitos aloituksesta. Nykysysteemi - jossa ei vain tyrkytetä mt-lääkkeitä, vaan jopa kiristetään niillä asettamalla ne avunsaannin ehdoksi - tulee loppumaan. Aikansa kutakin.

Muutoksen eteen työskennellään kovasti; muutokseen ei ole ollut intressiä pitkään aikaan (vaikka huomattiin, että lääkkeet eivät paranna) mutta nyt on. Siitä tulee jymyjuttu. Ihmisiä hyväksikäyttävä lääketeollisuus ym. tahot saavat tältä osin melkoisen muutoksen tuloihinsa. Huomio tulee siirtymään liikevoitoista ihmisten hyvinvointiin, kun hyväksikäyttöä on enää mahdotonta tieteellisesti perustella.

Onko sinulla, ap, tai muulla asiasta kokemusta omaavalla, kiinnostusta olla mukana projektissa jossa muutos tehdään? Vaikka anonyymisti. Aihe on osa laajaa projektia.

Minulta puuttuu omakohtainen kokemus mt-lääkkeistä, mutta tiedän tilanteen yleisesti ottaen ja uskon, että aloituksessa esitetyt väitteet ovat tosia. Ongelma on maailmanlaajuisesti todella iso.

Itse asiassa tieteellistä näyttöä mt-lääkkeiden parantavasta vaikutuksestaei nytkään ole, eikä se ole mikään salaisuus. Se mitä ei haluta julkisesti myöntää, on se että lääkkeistä on päinvastoin haittaa. Näyttö tarvitaankin uudella alueella, koska hyväksikäyttö itsessään ei ole kiellettyä.

Mun masennus johtuu yksinäisyydestä ja siitä etten ole koskaan saanut rakkautta. Siihen ei yksikään pilleri auta vaikka tyhmänä niitä söin neljä vuotta. Tulos? En saa enää koskaan orgasmia ja lihoin 25 kiloa ja olen nykyään läski ja siitä koitunut vaikka mitä terveyshaittaa. Nuo syömäni pillerit ainoastaan turruttivat tunteeni enkä halunnut enää mitään enkä saanut mistään mitään mielihyvää. Nyt lopetettuani lääkkeet olen taas masentunut samasta syystä; yksinäisyys. Kaipaan hirveästi seuraa ja rakkautta mutta en sitä saa. Nyt olen vielä tuohon päälle lihava ja menetin loppuelämäkseni orgasmin.

Olen omin silmin nähnyt miten kaksi ihmistä jätti ominpäin masennuslääkkeet pois ja masennus uusiutui. Toinen teki itsemurhan.

Olen omin silmin nähnyt miten essitalopraamiannoksen nostaminen nosti nuoren kuntoa ja mielialaa aivan silmissä.

Tälläisten aloitusten tekijä pitäisi hakea paikalle ensimmäisessä tapauksessa.

Lääkkeet eivät tietenkään yksin auta.

Ap on lukenut yhden kirjan ja aika monta big pharma -salaliittosivua ja esiintyy taas tietäväisenä tuomiopäivän profeettana.

Vierailija kirjoitti:

Olisi mukavaa, jos alapeukutusten lisäksi yltäisitte vielä kommentoimaankin mielipiteenne.

Jos kuvittelette, että tämä ei pidä paikkansa olette väärässä. Pystyn antamaan lähteet väittämille ja ainakin useimmat lääkkeisiin tulevat löytyvät myös mm. viralliselta käypähoito sivuilta.

Peukutus-systeemi ei toimi: joidenkin viestien kohdalla yläpeukutuksesta tulee automaattisesti myös alapeukutus! Tai jompi kumpi vaihtoehto ei ole lainkaan mahdollinen.

No niin! Päivän pelleily on ohi! Nyt pesulle ja nukkumaan! Ja ottakaa ne lääkkeet!

Vierailija kirjoitti:

Olen omin silmin nähnyt miten kaksi ihmistä jätti ominpäin masennuslääkkeet pois ja masennus uusiutui. Toinen teki itsemurhan.

Ei se mitään "uusiutunut", kun ei koskaan poistunutkaan... lääkkeet itsessään EIVÄT poista masennusta! Niiden lopettaminen itse asiassa tuo madennuksen entistä voimakkaammin esille. Näin ollen voidaan sanoa, että kuoleman aiheutti mt-lääke.

Vierailija kirjoitti:

Olen omin silmin nähnyt miten essitalopraamiannoksen nostaminen nosti nuoren kuntoa ja mielialaa aivan silmissä.

Miten naiivia ajatella, että oireen peittäminen on sama kuin parantaminen. Tukahduttamista tarvitaan silloin, kun mt-ongelmassa on jo menty aivan liian pitkälle, ja tarvitaan kemikaalien avulla hengähdystauko.

Vierailija kirjoitti:

Lääkkeet eivät tietenkään yksin auta.

Eivätkä missään nimessä itsessään paranna.

AP, erittäin hyvä aloitus! Kysymyksesikin ovat niiin totta!

Vierailija kirjoitti:

Mun masennus johtuu yksinäisyydestä ja siitä etten ole koskaan saanut rakkautta. Siihen ei yksikään pilleri auta vaikka tyhmänä niitä söin neljä vuotta. Tulos? En saa enää koskaan orgasmia ja lihoin 25 kiloa ja olen nykyään läski ja siitä koitunut vaikka mitä terveyshaittaa. Nuo syömäni pillerit ainoastaan turruttivat tunteeni enkä halunnut enää mitään enkä saanut mistään mitään mielihyvää. Nyt lopetettuani lääkkeet olen taas masentunut samasta syystä; yksinäisyys. Kaipaan hirveästi seuraa ja rakkautta mutta en sitä saa. Nyt olen vielä tuohon päälle lihava ja menetin loppuelämäkseni orgasmin.

Lääke siis epäonnistui, kun se ei poistanut seurankaipuutasi edes halujen tuhoamisella. Lääke olisi onnistunut missiossa, mikäli se olisi tehnyt sinusta täydellisen psykopaatin tai zombien.

Orgasmin nyt voi opetella uudelleen, ehkä 3-5 vuodessa... vähän kuin opettelisit uudelleen kävelemään.

ON monia joilla mt-lääkkeet ei toimi, vaan tulee esim. enemmän haittavaikutuksia kuin vastetta. 

Täytyy sanoa, että toisaalta ymmärrän myös mt-lääkkeillä tukahduttamisen kulttuuri... kaikilla ei ole kykyjä selvitä traumoistaan kohtuullisin panoksin. Heitä on miljoonia. Täytyy vaan tyytyä minimiperiaatteeseen, kunnes keksitään jotain, mikä oikeasti auttaa.

Taaperon lääkitseminen on kuitenkin mooraalisesti äärimmäisen arveluttavaa. Toisaalta taas, taaperon henkinen pahoinpitely on käytännössä sallittua ja lääkkeillä ehkä yritetään saada lapsi sen verran zombieksi, että kestää kohtelunsa... tulematta nyös fyysisesti pahoinpidellyksi.

Vierailija kirjoitti:

Ongelma ei ole lääkkeissä, vaan vastuuttomassa ja puutteellisessa hoidossa. Diagnoosi monesti päätetään sen perusteella mikä on helpoin lääkitä oireettomaksi, ja syy jätetään selvittämättä. Minut sopiva annostus venlafaksiinia muutti asunnosta poistumista välttelevästä agorafoobikosta ihmiseksi, joka kykenee tarvittaessa esimerkiksi käymään kaupassa ilman tukihenkilöä saamatta lamauttavia paniikkikohtauksia. Kyllä, muistan miltä se tuntui, saan nykyisinkin vastaavia kohtauksia mutta vain suorista triggereistä enkä pelkästä julkisilla paikoilla liikkumisesta. Sain kykyni käydä koulua ja ostaa tarvittavat ruokaostokset jotakuinkin itsenäisesti takaisin.

Yleisesti ottaen lääkkeiden kuuluisi olla ns. laastari siksi aikaa kun itse vamma (ts. oireet aiheuttava syy) selvitetään ja hoidetaan, jonka jälkeen sitten portaittain lääkitys lopetettaisiin. Monesti kun oireilu on niin voimakasta että ei ole kykeneväinen edes mielekkäältä tuntuvaan elämään, saati sitten mahdollisesti hyvinkin intensiiviseen terapiaan siinä vielä päällä. Jos vamman hoito kestää vuosia, on verenvuoto pakko ensin tyrehdyttää väliaikaisella ratkaisulla ettei potilas ehdi kuolla verenhukkaan ennen hoidon tehoamista.

Homma vaan kusee siihen että ei ole resursseja millä itse hoitotyö tehtäisiin ja tutkimuksia ei tehdä kunnolla tai edes sinne päin. Silti joillekin lääkkeet lieventävät oireita riittävästi elämänlaadun kohoamiseen siinä odottaessa ja toivoessa että joskus vielä pääsee oikeaan hoitoon joka olisi muutakin kuin hätäratkaisu työkyvyn palauttamiseksi. Joillain ilmeisesti pysyväkin lääkitys on tarpeen ja hyödyksi (käsittääkseni lähinnä skitsofrenian, kaksisuuntaisen yms. neurologisen oireilun kanssa mutta ei kaikissa näissäkään tapauksissa). Painostusta psyykenlääkitykseen tai annostuksen nostoon ei pitäisi mielestäni koskaan olla, ja lapsilla vain silloin kun ovat riittävän vanhoja itse päättämään siitä ja kertomaan helpottiko vai paheniko olo (~15v eteenpäin alkaa jo olla kykenevä päättämään omista terveysasioista).

En ymmärrä tätä diagnoosivastaisuutta ollenkaan, etkö itse haluaisi tietää mistä joku jatkuvasti elämää vaikeuttava asia johtuu ja mitä sille voisi tehdä? Esimerkiksi autismiin monesti liittyy aistiprosessoinnin vaikeuksia, ja ei ole mitenkään itsestäänselvyys että suulliset ohjeet vaikkapa koulussa saa pyytäessä kirjallisina jos ei ole sitä lääkärin paperia mitä kiikuttaa opettajalle. Oma asenne ei sitä muuta miksikään, ja muiden asenteita et voi väkisin muuttaa joten on pakko olla ne viralliset paperit ja lait jotka turvaa tarvittavan avun.

Ymmärrän pointtisi osittain. Enkä lähde vielä täysin kumoamaan sitä, etteikö lääkkeet voisi olla lyhytaikainen ratkaisu esim. Akuutin psykoosin hoidossa.

Olen mt-dg vastainen siksi, että ensinnäkin ne ovat suureksi osaksi samanlaista huuhaata ja vaikeasti todistettavaa höpöhöpöä kuin ketjussa mainitut enkelihoidot.

Oli kyse sitten mt- tai neurotyypin ongelmaksi luokiteltu vaiva.

Diagnoodeja annetaan mm. Seuraavista syistä: koulukiusatuksi tuleminen, yksinäisyys, väkivaltainen puoliso, väsyneet vanhemmat, kohtuuttomat työelämänvaatimukset, köyhyys, kypsymättömyys, uhmakkuus, kyseenalaistaminen (kapinallisuus) ja fyysiset sairaudet.

Esimerkiksi persoonallisuushäiriön määrittelee se, katsotaanko jonkin luonteenpiirteen olevan seurausta lapsuuden/nuoruuden kokemuksista ja kokeeko henkilö siitä haittaa. Oikeasti ei voida tietää mikä on synnynäinen ominaisuus ja mikä ei, henkilö voi kokea haittaa myös synnynäisistä ominaisuuksistaan ja ennen kaikkea muista ihmisistä. Tueksi dg:n vahvistamiseen käytetään mm. sellaisia keinoja kuin musteläikkätestit.

Neuroepätyypillisiksi lasketut voivat kokea dg:n auttavan, koska se ne tarjoavat huonoille kokemuksille syyksi oman käytöksen. Eli vika on itsessä kun on tullut kiusatuksi tai kun ympäristö on saanut muuten tuntemaan kelvottomuutta lapsesta saakka. Todellisuudessa lapset kypsyvät eri tahtiin. Aikuisiltakaan ei odoteta kiinnostusta ja ymmärrystä kaikkeen sellaiseen mitä lapsilta oleteaan. Ympäristön ja psykiatrian oletukset myös pitävät yllä sairaudentuntoa. Tämä tarkoittaa sitä, että dg:n saaneen kaikkea toimintaa katsotaan dg:n lävitse, vaikka käytöstä pidettäisiin normaalina ja hyväksyttävänä muille.

Jos taas pelkäät perustellusti ex-puolison kostoa, on se jo merkki psykoosisairaudesta.

Harhaääniä ja tuntemuksia on aivan kaikilla aina välillä. Se milloin kyseessä on sairaus ei liitty ainoastaan siihen miten paljon haittaa asiasta kokee vaan myös siihen miten altis henkilö on hakemaan ulkopuolista apua, luotettavien sosiaalisten suhteiden puute lisää alttiutta saada dg, vaikka oireet olisivat vielä olleet "normaaleja" ennen diagnosointia.

Lääkitys ei saa väkivaltaista ex-puolisoa häviämään, se ei muuta koulu- tai työelämää joustavammaksi, se ei poista kohtuuttomia vaatimuksia tai yksinäisyyttä.

Lääkityksen "tehoon" vaikuttavat kaikki muut seikat kuin sen todellinen hyöty. Kuten sosiaaliset suhteet, huomiointi terveydenhuollossa, usko lääkkeen toimivuuteen, lääkkeen hinta jne.

Ongelma on silti edelleen se, että lääkkeet sairastuttavat, mikä taas ironisesti lisää uskoa sen toimivuuteen. Vaikka en täysin kieltänyt lääkityksen apua tiettyihin asioihin, niin esim. Skitsofreniaakin on pystytty hoitamaan lääkkeettömästi hyvin tuloksin ja siitä on ollut mahdollisuus toipua jopa kokonaan. Toinen asia on se, että onko kaikkia väitettyjä ongelmia edes tarpeen diagnosoida.

Lääkitykselle ei tunnu löytyvän muita hyviä perusteita kuin lääkeyhtiöiden tilin kasvattaminen.

Oliko ap:lla joku ratkaisu niihin ongelmiin mitä nyt hoidetaan lääkkeillä? Jos ei niin ap tuhlasi kaikkien aikaa taas kerran.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma ei ole lääkkeissä, vaan vastuuttomassa ja puutteellisessa hoidossa. Diagnoosi monesti päätetään sen perusteella mikä on helpoin lääkitä oireettomaksi, ja syy jätetään selvittämättä. Minut sopiva annostus venlafaksiinia muutti asunnosta poistumista välttelevästä agorafoobikosta ihmiseksi, joka kykenee tarvittaessa esimerkiksi käymään kaupassa ilman tukihenkilöä saamatta lamauttavia paniikkikohtauksia. Kyllä, muistan miltä se tuntui, saan nykyisinkin vastaavia kohtauksia mutta vain suorista triggereistä enkä pelkästä julkisilla paikoilla liikkumisesta. Sain kykyni käydä koulua ja ostaa tarvittavat ruokaostokset jotakuinkin itsenäisesti takaisin.

Yleisesti ottaen lääkkeiden kuuluisi olla ns. laastari siksi aikaa kun itse vamma (ts. oireet aiheuttava syy) selvitetään ja hoidetaan, jonka jälkeen sitten portaittain lääkitys lopetettaisiin. Monesti kun oireilu on niin voimakasta että ei ole kykeneväinen edes mielekkäältä tuntuvaan elämään, saati sitten mahdollisesti hyvinkin intensiiviseen terapiaan siinä vielä päällä. Jos vamman hoito kestää vuosia, on verenvuoto pakko ensin tyrehdyttää väliaikaisella ratkaisulla ettei potilas ehdi kuolla verenhukkaan ennen hoidon tehoamista.

Homma vaan kusee siihen että ei ole resursseja millä itse hoitotyö tehtäisiin ja tutkimuksia ei tehdä kunnolla tai edes sinne päin. Silti joillekin lääkkeet lieventävät oireita riittävästi elämänlaadun kohoamiseen siinä odottaessa ja toivoessa että joskus vielä pääsee oikeaan hoitoon joka olisi muutakin kuin hätäratkaisu työkyvyn palauttamiseksi. Joillain ilmeisesti pysyväkin lääkitys on tarpeen ja hyödyksi (käsittääkseni lähinnä skitsofrenian, kaksisuuntaisen yms. neurologisen oireilun kanssa mutta ei kaikissa näissäkään tapauksissa). Painostusta psyykenlääkitykseen tai annostuksen nostoon ei pitäisi mielestäni koskaan olla, ja lapsilla vain silloin kun ovat riittävän vanhoja itse päättämään siitä ja kertomaan helpottiko vai paheniko olo (~15v eteenpäin alkaa jo olla kykenevä päättämään omista terveysasioista).

En ymmärrä tätä diagnoosivastaisuutta ollenkaan, etkö itse haluaisi tietää mistä joku jatkuvasti elämää vaikeuttava asia johtuu ja mitä sille voisi tehdä? Esimerkiksi autismiin monesti liittyy aistiprosessoinnin vaikeuksia, ja ei ole mitenkään itsestäänselvyys että suulliset ohjeet vaikkapa koulussa saa pyytäessä kirjallisina jos ei ole sitä lääkärin paperia mitä kiikuttaa opettajalle. Oma asenne ei sitä muuta miksikään, ja muiden asenteita et voi väkisin muuttaa joten on pakko olla ne viralliset paperit ja lait jotka turvaa tarvittavan avun.

Ymmärrän pointtisi osittain. Enkä lähde vielä täysin kumoamaan sitä, etteikö lääkkeet voisi olla lyhytaikainen ratkaisu esim. Akuutin psykoosin hoidossa.

Olen mt-dg vastainen siksi, että ensinnäkin ne ovat suureksi osaksi samanlaista huuhaata ja vaikeasti todistettavaa höpöhöpöä kuin ketjussa mainitut enkelihoidot.

Oli kyse sitten mt- tai neurotyypin ongelmaksi luokiteltu vaiva.

Diagnoodeja annetaan mm. Seuraavista syistä: koulukiusatuksi tuleminen, yksinäisyys, väkivaltainen puoliso, väsyneet vanhemmat, kohtuuttomat työelämänvaatimukset, köyhyys, kypsymättömyys, uhmakkuus, kyseenalaistaminen (kapinallisuus) ja fyysiset sairaudet.

Esimerkiksi persoonallisuushäiriön määrittelee se, katsotaanko jonkin luonteenpiirteen olevan seurausta lapsuuden/nuoruuden kokemuksista ja kokeeko henkilö siitä haittaa. Oikeasti ei voida tietää mikä on synnynäinen ominaisuus ja mikä ei, henkilö voi kokea haittaa myös synnynäisistä ominaisuuksistaan ja ennen kaikkea muista ihmisistä. Tueksi dg:n vahvistamiseen käytetään mm. sellaisia keinoja kuin musteläikkätestit.

Neuroepätyypillisiksi lasketut voivat kokea dg:n auttavan, koska se ne tarjoavat huonoille kokemuksille syyksi oman käytöksen. Eli vika on itsessä kun on tullut kiusatuksi tai kun ympäristö on saanut muuten tuntemaan kelvottomuutta lapsesta saakka. Todellisuudessa lapset kypsyvät eri tahtiin. Aikuisiltakaan ei odoteta kiinnostusta ja ymmärrystä kaikkeen sellaiseen mitä lapsilta oleteaan. Ympäristön ja psykiatrian oletukset myös pitävät yllä sairaudentuntoa. Tämä tarkoittaa sitä, että dg:n saaneen kaikkea toimintaa katsotaan dg:n lävitse, vaikka käytöstä pidettäisiin normaalina ja hyväksyttävänä muille.

Jos taas pelkäät perustellusti ex-puolison kostoa, on se jo merkki psykoosisairaudesta.

Harhaääniä ja tuntemuksia on aivan kaikilla aina välillä. Se milloin kyseessä on sairaus ei liitty ainoastaan siihen miten paljon haittaa asiasta kokee vaan myös siihen miten altis henkilö on hakemaan ulkopuolista apua, luotettavien sosiaalisten suhteiden puute lisää alttiutta saada dg, vaikka oireet olisivat vielä olleet "normaaleja" ennen diagnosointia.

Lääkitys ei saa väkivaltaista ex-puolisoa häviämään, se ei muuta koulu- tai työelämää joustavammaksi, se ei poista kohtuuttomia vaatimuksia tai yksinäisyyttä.

Lääkityksen "tehoon" vaikuttavat kaikki muut seikat kuin sen todellinen hyöty. Kuten sosiaaliset suhteet, huomiointi terveydenhuollossa, usko lääkkeen toimivuuteen, lääkkeen hinta jne.

Ongelma on silti edelleen se, että lääkkeet sairastuttavat, mikä taas ironisesti lisää uskoa sen toimivuuteen. Vaikka en täysin kieltänyt lääkityksen apua tiettyihin asioihin, niin esim. Skitsofreniaakin on pystytty hoitamaan lääkkeettömästi hyvin tuloksin ja siitä on ollut mahdollisuus toipua jopa kokonaan. Toinen asia on se, että onko kaikkia väitettyjä ongelmia edes tarpeen diagnosoida.

Lääkitykselle ei tunnu löytyvän muita hyviä perusteita kuin lääkeyhtiöiden tilin kasvattaminen.

Ilman lääkkeitä jaksaa kirjoittaa tällaista soopaa palstalle paljon ja usein.

Assburger kirjoitti:

Ap niputtaa kaikki mt- lääkkeet samaan.

Mitä mieltä biposta tai skitsofreniasta?

Eräs tuntemani henkilö on hullu kuin pullosta tullut, jos jättää antipsykootit ottamatta.

Hän on onnekas lääketeollisuuden asiakas (koekaniini).