Uskooko joku vielä oikeasti mt-lääkkeiden tehoon?

Vierailija kirjoitti:

Olisi mukavaa, jos alapeukutusten lisäksi yltäisitte vielä kommentoimaankin mielipiteenne.

Jos kuvittelette, että tämä ei pidä paikkansa olette väärässä. Pystyn antamaan lähteet väittämille ja ainakin useimmat lääkkeisiin tulevat löytyvät myös mm. viralliselta käypähoito sivuilta.

Mahdotonta keskustella asiallisesti jonkun kanssa joka uskoo että kaikki lääkärit ja lääketeollisuus jonkinlaisessa salaliitossa ja joka uskoo enemmän jonkun kohulääkärin blogia kuin arvostetuissa lääketieteellisissä julkaisuissa olleita tutkimuksia jotka selkeästi osoittaa että mt-lääkkeistä enemmän hyötyä kuin haittaa.

Joten alapeukutus ainoa keino jolla viitsii tähän keskuteluun puuttua.

Tuo on vähän sama kuin väittäisi että maapallo on litteä jos väittää mt-lääkkeitä huijaukseksi. Kuinka tällaisen henkilön kanssa pystyy keskutelemaan asiallisesti?

Vierailija kirjoitti:

Kerrohan , ap.. miten "sattumalta" adhd-lääkityksen jälkeen lapsi pystyi elämänsä ensimmäistä kertaa katsomaan kokonaisen elokuvan läpi? Pystyi viimein istumaan luokassa paikallaan ja tekemään kotona läksyt ilman herpaantumista?   Tyttö on edelleen iloinen ja eloisa, ei mikään turtunut  zombi.

Ja meillä  meni 2 vuotta diagnooson & lääkityksen saamiseen, ei sitä määrätä noin vain!

Miksi ajattelet, että lapsen kuuluisi jaksaa katsoa elokuva istualteen?

Mainitaan nyt ennen kuin jatkan, että olen itse adhd-diagnosoitu lapsena.

Vanhemmat ja opettajat ovat olleet tyytyväisiä lasten lääkitykseen, mutta lapsen näkökulmaa tähän ei voida saada.

Nyt tiedetään, että adhd-diagnoosin saa todennäköisesti loppuvuonna syntynyt, joka viittaa siihen, että kypsymättömyys johtaa diagnoosiin. Tätä on tulkittu siltä kannalta, että loppuvuonna syntyneillä on suuri mahdollisuus saada virhediagnoosi.

Mutta lapset kehittyvät eri tahtiin, mutta nyt sekin on sairaus. Oman havaintoni mukaan myös ikäistään isompia poikalapsia pidetään usein adhd-tapauksina siksi, että isot lapset oletetaan todellista ikäänsä vanhemmiksi, tämä alitajuinen oletus tapahtuu myös silloin kun lapsi on ikätasoaan vastaavassa ryhmässä.

Mistä on peräisin oletus siitä, että lasten tulisi olla hiljaisia, itseohjautuvia, oppimisoriontuneita ja kiinnostuneita kaikesta siitä mitä yhteiskuntamme pitää oppimisen arvoisena?

Kenen näkökulmasta se hiljaa pulpetissa istuva ja koulukirjaan keskittyvä lapsi on tyytyväisempi kuin vilkkaampi, kyseenalaistava tai luovempia ratkaisuja etsivä tapaus? Autisminkirjon häiriöt ovat oiva tapa oikeuttaa omien asenteiden ja väsymyksen siirtämisen lapsen harteille.

Adhd:n yms. Määrittelee ympäristön oletukset ja odotukset. Lapsi on terve kun se liikkuu vain ympäristön asettamissa rajoissa. Paikallaan istuva lapsi on aikuisen näkökulmasta terve, tyytyväinen ja riittävän luova ja iloinen.

Tiedetään, että adhd ei vaikuta älykkyyteen ja että esim. Monet koulupudokkaat ovat adhd-piirteisiä. Näihin kuuluu rikollisten lisäksi myös useita menestyneitä, innovatiivisia henkilöitä.

Pointtina on se, että kärsiikö se diagnosoitu lapsi "vaivastaan" vai itseasiassa yhteiskunnan käsittämättömistä odotuksista? Epäilemättä pienestä asti kelvottomuutta tuntenut adhd uskoo, että vika on itsessään ja sitä tulee lääkitä kyetäkseen täyttämään muiden odotukset. Mutta ei ole mitään perustetta sille, että hyvä oppilas olisi normaaliuden mitta.

Adhd lääkityksen ei ole todettu pitkäaikaistutkimuksissa auttavan (suomessa tutkmusta ei vielä ole pitkältä ajalta) 14kk jälkeen, kolmeen vuoteen mennessä teho on nolla. Sen lisäksi lääkitys on aiheuttanut vakavia haittoja erityisesti tytöille.

Suomessa adhd-lääkitys on laukaissut lapsissa psykooseja, agressiivista käytöstä, pysyviä tik-liikkeitä, ahdistusta (n. 35% ADHD lapsista on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja 50%aikuisista) jne. Pitkäaikaisia vaikutuksia ei vielä tunneta Suomessa ja lääkkeen lopullista, hyötyä on vaikea arvioida jo siksikin, että lääkityt ovat kehittyviä lapsia. Samoin kuin aikuisillakin psyykelääkkeiden vieroitusoireet voivat näkyä vasta pitkänajan kuluttua lääkkeen lopettamisesta, joten masennusta, ahdistusta, huonontunutta keslittymiskykyä ei aina ymmärretä lääkkeen aiheuttamaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi mukavaa, jos alapeukutusten lisäksi yltäisitte vielä kommentoimaankin mielipiteenne.

Jos kuvittelette, että tämä ei pidä paikkansa olette väärässä. Pystyn antamaan lähteet väittämille ja ainakin useimmat lääkkeisiin tulevat löytyvät myös mm. viralliselta käypähoito sivuilta.

Mahdotonta keskustella asiallisesti jonkun kanssa joka uskoo että kaikki lääkärit ja lääketeollisuus jonkinlaisessa salaliitossa ja joka uskoo enemmän jonkun kohulääkärin blogia kuin arvostetuissa lääketieteellisissä julkaisuissa olleita tutkimuksia jotka selkeästi osoittaa että mt-lääkkeistä enemmän hyötyä kuin haittaa.

Joten alapeukutus ainoa keino jolla viitsii tähän keskuteluun puuttua.

Tuo on vähän sama kuin väittäisi että maapallo on litteä jos väittää mt-lääkkeitä huijaukseksi. Kuinka tällaisen henkilön kanssa pystyy keskutelemaan asiallisesti?

Huah. Ensinnä eikö tässä käynyt juurikin niin, että psykiatrian ja lääketeollisuuden aukottomuuteen uskovat alkoivat kehitellä teoriaa, jonka mukaan olen salaliittoteoreetikko ilman, että aloituksessa tai muissakaan viesteissäni olisi mihinkään salaliittoihin viitattu?

Tässä ei ole kyse siitä, etten uskoi psykiatrisen hoidon ja diagnosoinnin tarkoituksena olevan auttaa ihmisiä. Sillä juuri siitä on kyse. Vilpitömästä uskosta ja halusta auttaa ihmisiä.

En ole missään kohtaa kyseenalaistanut tätä. Se mitä kyseenalaistan ja minkä myös useat tutkijat, lääkärit yms. Kyseenalaistavat on lääkkeiden tehokkuus mt-ongelmien hoidossa, sekä diagnoosien täsmällisyys ja niiden paikkansa pitävyys. Myös psykiatria myöntää nämä ongelmat.

Mainitsin aiemmin lääkäreidenkin noudattavan käypähoidon suosituksia. Jokainen on täysin vapaa katsomaan sieltä millaisiin tutkimuksiin ja johtopäätöksiin oma lääkitys nojaa. Samalla voi yrittää arvioida lääkityksen mahdollisia hyötyjä haittoihin.

Olen AP:n kanssa samoilla linjoilla. Toivon, että tämä lääkkeiden tuputtaminen joskus loppuu. Joudun itse syömään lääkettä, mutta se on tuhonnut minun tunne-elämäni, lihottanut 30 kg ja aiheuttanut lukuisia muita sivuvaikutuksia. Ja päivät pitkät mietin vain koska täältä pääsisi pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen omin silmin nähnyt miten kaksi ihmistä jätti ominpäin masennuslääkkeet pois ja masennus uusiutui. Toinen teki itsemurhan.

Olen omin silmin nähnyt miten essitalopraamiannoksen nostaminen nosti nuoren kuntoa ja mielialaa aivan silmissä.

Tälläisten aloitusten tekijä pitäisi hakea paikalle ensimmäisessä tapauksessa.

Lääkkeet eivät tietenkään yksin auta.

Tässähän se lääkityksen ironia on pähkinänkuoressa.

Lääkkeet aiheuttavat sivuvaikutuksena oireita, joita niillä hoidetaan. Kohonnutta itsemurhariskiä nuorilla, ahdistusta, masennusta ja tunteiden latistumista. Lievimmilläänkin lääkkeet aiheuttavat kaikille joitakin haittoja esim. Painonnousua, suolisto-ongelmia, vapinaa, seksiongelmia jne.

Suomessa jopa 10-14vuotiaiden masennuslääkitys on lisääntynyt huimasti.

Mainitsemassasi itsemurha tapauksessa lähdit oletuksesta, että lääke olisi voinut estää tapauksen. On kuitenkin olemassa vahvempaa näyttöä sen puolesta, että lääke on ollut itsemurhan aiheuttaja vaikka se ei olisi tapahtuma-aikana ollut käytössä.

On tutkittu, että lääkkeiden hoitovastinetta parantavat mm. Seuraavat seikat: usko lääkkeen tehoon, lääkkeen hinta, yli 15min. Kestävä lääkärin aika, sekä kokemus siitä, että saa hyvää hoitoa, tulee kuulluksi ja otetaan vakavasti. Eroa lumelääkkeisiin ei juuri ole, mutta lumelääke ei aiheuta pysyviä haittoja.

Nuoren masennuksellekin on usein joku syy ja se syy ei ratkea pillerillä.

"Lääkityksen ironia pähkinänkuoressa"? Sen lisäksi että olet luku- ja ymmärrystaidoton on kohta jalkani perseessäsi.

Sotket nyt useita asioita keskenään. Sinä yrität kiistää masennuslääkkeiden vaikutuksen ja sotket tähän sen asian, että jotkut osaamattomat lääkärit yrittävät määrätä masennuslääkkeitä vaikka ihottumaan ja joillekin määrätäänlääkettä  mutta ei määrätä psyk.sh.käyntejä tai terapiaa tai selvitellä syytä. Lisäksi kaikilla lääkkeillä on sivuvaikutuksia joista pitää puhua ja joita pitää tutkia. Niitä ei ole kukaan kiistänyt.

Sotket myös lahjattomasti keskenään lääkkeiden hoitotehon ja sen, mitkä muut asiat vaikuttavat ihmisen kokemukseen hyvästä hoidosta. Sen lisäksi yrität vähätellä lääkkeiden todettuja fysiologisia vaikutuksia kehtaat vielä lähes verrata näitä lumelääkkeisiin. Tiedätkö mikä ero on lievällä masennuksella ja vaikealla masennuksella? Et.

Äläkä saa tana tule ikinä kertomaan minulle mitä minä "oletan" lähiomaiseni itsemurhaan ja sen syihin liittyen, älä ikinä. Onko selvä?

Ai niin, yksi esimerkki on vielä lähipiiristä. Opiskelukaverini oli masentunut, eikä enää pelkästään keskivaikeasti. Täysin lamaantunut, ei mennyt töihin, ei kouluun, ei maksanut laskujaan. Kämpässä oli lopulta patja ja yksi kahvikuppi. Kun saatiin hänet hoitoon tyypiin kunto nousi aivan dramaattisesti, kehui lääkkeet maasta taivaaseen ja on nyt töissä ja parisuhteessa. Sitä en tiedä käyttääkö lääkkeitä enää. Kyllä, taustasyyt olivat selvillä ja niiden ruotiminen ja selvittäminen auttoi, tietenkin.

Itse asiassa näitä esimerkkejä tulee koko ajan lisää. Oikea hoitoproseduuri on kunnon hoitokontakti jossa avataan asioita yhdessä ja lääkityksen säätö tarpeen mukaan. Menetko sinä vastuuton kertomaan sydänsairaalle että lopeta rytmihäiriölääkkeen syönti? 

Niin ja sinulle, joka et ole pätkääkään perehtynyt asiaasi (linkit puuttuvat, ei metatason tutkimuksia) niin kerron vielä kirsikkana kakun päällä että olen ollut psykan polilla harjoittelussa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi vieroitusoireet ovat merkki huonosta lääkkeestä?

Aiheuttaahan kahvikin vieroitusoireita, miksi sitä vastaan ei puhuta?

Entä jos tehtäisiin lääkkeet vieroitusoireettomiksi ja silloin ne eivät toimisi? Olisiko se parempi? Syödä lääkkeitä, jotka ei toimi psykoosiin?

Ei ne lääkkeet toimi nytkään, tästä ei ainakaan ole yhtään laadullisesti pätevää tutkimusta.

Mutta kahvi on hyvä esimerkki. Jos juot kahvia epäsäännöllisesti voit saada vieroitusoireita ilman, että yhdistät ne kahvinjuontiin.

Esimerkiksi saatat ihmetellä yhtäkkistä päänsärkyä, mutta koska elimistö ei kerro sinulle muuten haluavasi kahvia, eikä sitä ei tee erityisesti mieli, et tule ajatelleeksi, että syy särkyyn olisi kahvin puuttessa.

Sama käy mt-lääkkeillä. Kun olet saanut lääkehoitoa masennukseen, ahdistukseen, unettomuuteen tms. Ja lopetat lääkityksen tilanteen parannuttua vieroitusoireet eivät välttämättä ala välittömästi.

Sen sijaan useampien viikkojen jälkeen lopetuksesta koetkin yllättäen uupumusta, sietämätöntä ahdistusta, epätoivoa jne. Kaikki merkit viittaavat joko vanhojen oireiden pahenemiseen tai kokonaan uusiin sairauksiin vaikka kyseessä ovat vieroitusoireet.

Lääkitysrumba on valmis. Nappeja sivuvaikutuksiin ja uusiin sairauksiin, nappeja elimillisiin haittoihin ja vaurioihin jne.

Huvittavaa ettet saa yhteenkään viestiin lähteitä. Huvittavaa, ettet tunne tutkimuksia, lääketieteen kenttää, dignostiikkaa, nykyhoitoja tai oikeastaan mitään muutakaan. Öyhötät vain.

Käypähoidon olen ilmoittanut yhdeksi lähteeksi. Tässä on nyt joitakin ylen artikkeleja, joista varmaankin osasta selviää myös alkuperäiset lähteet väittämilleni. Mikäli haluat lähteen, johonkin väittämään erityisesti niin kysy toki.

https://yle.fi/uutiset/3-10358376

https://yle.fi/uutiset/3-6173100

https://yle.fi/uutiset/3-5400353

https://yle.fi/uutiset/3-10437254

https://yle.fi/uutiset/3-8138655

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/10/27/masennuksesta-on-tullut-uusi-k…

Vierailija kirjoitti:

Täällä joku kysyi että mites psykoosi ja skitsofrenia, että eiks niihin pidä popsia pillereitä? Keroputaalla noita on hoidettu pelkällä psykoterapialla jo vuosikymmeniä hyvin tuloksin. Eli voidaan jopa kyseenalaistaa, ovatko nämä ja muutkaan mielenterveyden ongelmat mitään oikeita sairauksia. 

Ihan totta, voidaanko psykoosisairaudet kyseenalaistaa (sarkasmia)? Pieni lapsikin löytää luotettavaa tutkimustietoa skitsofreniasta, joka on vakava aivosairaus johon perimä vaikuttaa vahvasti. Skitsofreenikkojen aivoissa on kuvauksissa ihan selviä rakenteellisia poikkeavuuksia. Skitsofreniaa on tutkittu todella paljon. Siitä vaan lukemaan,

Eli nyt on asia sillä viisiin, että kaikki tutkijat ovat väärässä ja kuvat valehtelevat ja sinä olet oikeassa. Samassa sarjassa kun muutkin salaliittoteoreetikot ja ilmastonmuutoksen kieltäjät.

On varmaan jostain pitkän linjan psykoosisairaudesta kärsivänä kiva kuulla kun kerrotaan että hei, ei sulla mitään sairautta ole. Niin, tiedät varmaan myös että psykoosisairauksien yksi oire on sairaudentunnon puuttuminen? Kandee yrittää seuraavan kerran selittää sille joka on parhaillaan psykoosissa ja kuvittelee sormensa olevan appelsiini ja yrittää kuoria sitä, että meepä tohon sohvalle niin terapoidaan vähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerrohan , ap.. miten "sattumalta" adhd-lääkityksen jälkeen lapsi pystyi elämänsä ensimmäistä kertaa katsomaan kokonaisen elokuvan läpi? Pystyi viimein istumaan luokassa paikallaan ja tekemään kotona läksyt ilman herpaantumista?   Tyttö on edelleen iloinen ja eloisa, ei mikään turtunut  zombi.

Ja meillä  meni 2 vuotta diagnooson & lääkityksen saamiseen, ei sitä määrätä noin vain!

Miksi ajattelet, että lapsen kuuluisi jaksaa katsoa elokuva istualteen?

Mainitaan nyt ennen kuin jatkan, että olen itse adhd-diagnosoitu lapsena.

Vanhemmat ja opettajat ovat olleet tyytyväisiä lasten lääkitykseen, mutta lapsen näkökulmaa tähän ei voida saada.

Nyt tiedetään, että adhd-diagnoosin saa todennäköisesti loppuvuonna syntynyt, joka viittaa siihen, että kypsymättömyys johtaa diagnoosiin. Tätä on tulkittu siltä kannalta, että loppuvuonna syntyneillä on suuri mahdollisuus saada virhediagnoosi.

Mutta lapset kehittyvät eri tahtiin, mutta nyt sekin on sairaus. Oman havaintoni mukaan myös ikäistään isompia poikalapsia pidetään usein adhd-tapauksina siksi, että isot lapset oletetaan todellista ikäänsä vanhemmiksi, tämä alitajuinen oletus tapahtuu myös silloin kun lapsi on ikätasoaan vastaavassa ryhmässä.

Mistä on peräisin oletus siitä, että lasten tulisi olla hiljaisia, itseohjautuvia, oppimisoriontuneita ja kiinnostuneita kaikesta siitä mitä yhteiskuntamme pitää oppimisen arvoisena?

Kenen näkökulmasta se hiljaa pulpetissa istuva ja koulukirjaan keskittyvä lapsi on tyytyväisempi kuin vilkkaampi, kyseenalaistava tai luovempia ratkaisuja etsivä tapaus? Autisminkirjon häiriöt ovat oiva tapa oikeuttaa omien asenteiden ja väsymyksen siirtämisen lapsen harteille.

Adhd:n yms. Määrittelee ympäristön oletukset ja odotukset. Lapsi on terve kun se liikkuu vain ympäristön asettamissa rajoissa. Paikallaan istuva lapsi on aikuisen näkökulmasta terve, tyytyväinen ja riittävän luova ja iloinen.

Tiedetään, että adhd ei vaikuta älykkyyteen ja että esim. Monet koulupudokkaat ovat adhd-piirteisiä. Näihin kuuluu rikollisten lisäksi myös useita menestyneitä, innovatiivisia henkilöitä.

Pointtina on se, että kärsiikö se diagnosoitu lapsi "vaivastaan" vai itseasiassa yhteiskunnan käsittämättömistä odotuksista? Epäilemättä pienestä asti kelvottomuutta tuntenut adhd uskoo, että vika on itsessään ja sitä tulee lääkitä kyetäkseen täyttämään muiden odotukset. Mutta ei ole mitään perustetta sille, että hyvä oppilas olisi normaaliuden mitta.

Adhd lääkityksen ei ole todettu pitkäaikaistutkimuksissa auttavan (suomessa tutkmusta ei vielä ole pitkältä ajalta) 14kk jälkeen, kolmeen vuoteen mennessä teho on nolla. Sen lisäksi lääkitys on aiheuttanut vakavia haittoja erityisesti tytöille.

Suomessa adhd-lääkitys on laukaissut lapsissa psykooseja, agressiivista käytöstä, pysyviä tik-liikkeitä, ahdistusta (n. 35% ADHD lapsista on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja 50%aikuisista) jne. Pitkäaikaisia vaikutuksia ei vielä tunneta Suomessa ja lääkkeen lopullista, hyötyä on vaikea arvioida jo siksikin, että lääkityt ovat kehittyviä lapsia. Samoin kuin aikuisillakin psyykelääkkeiden vieroitusoireet voivat näkyä vasta pitkänajan kuluttua lääkkeen lopettamisesta, joten masennusta, ahdistusta, huonontunutta keslittymiskykyä ei aina ymmärretä lääkkeen aiheuttamaksi.

Lapseni on iloinen kun pääsee viimein  vanhempien ja veljen  kanssa elokuviin  eikä joudu  jäämään kotiin. Kun ei pilaa enää  tarkoittamattaan lomareissuja ja juhlia  kärsimättömyydellä,  kiukuttelulla,  heilumisella ja kälättämällä tauotta.  Nyt uskallamme lähteä vaikka lentokoneella ulkomaille, ennen kaksi tuntia autossakin oli painajainen.  Tytön päässä ei kuulemma enää ole pyörremyrsky.  Niin  lapsi sitä itse  kuvasi,  tyhmä pyörremyrsky . Myrsky on poissa mutta iloinen, taiteellinen persoona jäljellä . 

Sinulla on oikeus mielipiteeseeni, mutta minä itse äitinä tiedän mikä lapselleni on parasta.  Kyse ei ole lapsen lääkitsemisestä mykäksi robotiksi, vaan neurologisen häiriön josta lapsi itsekin kärsii (äiti en mä tahalteen) korjaamisesta. 

Voi v""u nyt ap !

Tiedätkö millaista oli olla 80 luvulla  ADHD-lapsi ilman diagnoosia ja lääkkeitä, kaiken tuhoava hyperaktiivinen  ääliö jota koetettin parantaa seisottamalla nurkassa ja mätkimällä remmillä persaukselle?

Tiedätkö millaista on ollut pitää sylissä masentunutta ystävää joka ei ole käynyt viikkoihin suihkussa ja haluaa kuolla? Ja lopulta tekee sen tultuaan potkituksi osastolta ulos. 20-vuotias on liian nuori arkkuun.

Ei.Et tiedä joten nokka umpeen.

Ystäväni työkaveri oli psykoottinen.

Kaveri kuvitteli, että reippaalla ulkotyöllä pää paranee.

Psykoottinen heppu lymyili puiden alla "ilmasuojassa" vakoilukoneilta piilossa, kunnes kiljui paniikissa "minä tiesin, tule katsomaan!"

"Tuossa!" Mies tuijotti silmät renkaina kaveriani. "Nyt sinäkin näet, kyllä minä tiesin!"

Tontin rajapyykkiä osoitteli.

Niin, mitäpä tässä arvostelemaan toisen kokemaa totuutta.

Niin, tässä on tonttisi rajapyykki, jonka itse maanmittarin kanssa olet laittanut 5v sitten....

...on samanarvoinen totuus kuin: aaaaahhhh!! satelliitti!!! Minä tiedän, luuletteko te minä kyllä ei ei ei voi hyvänen aika minua ette kyllä huijaa. Mistä sinä tiesit tulla tänne hehhehhee ....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Adhd-lääke ei ole mt-lääke. Eli ei kuulu tänne.

Arvasin, että tähän tartutaan. Adhd-lääkitys kuuluu kuitenkin psykiatrian piiriin.

Ennemmin voitaisiin kysyä mikä sitten on mielensairautta? Suru läheisen kuolemasta? Sekin täyttää mt-diagnoosin kriteerit. Masennus on subjektiivinen kokemus siinä missä adhd.

Adhd kuuluu meidän kunnassa neurologian piiriin ja sitä hoitaa neurologi, ei psykiatri. Revi siitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerrohan , ap.. miten "sattumalta" adhd-lääkityksen jälkeen lapsi pystyi elämänsä ensimmäistä kertaa katsomaan kokonaisen elokuvan läpi? Pystyi viimein istumaan luokassa paikallaan ja tekemään kotona läksyt ilman herpaantumista?   Tyttö on edelleen iloinen ja eloisa, ei mikään turtunut  zombi.

Ja meillä  meni 2 vuotta diagnooson & lääkityksen saamiseen, ei sitä määrätä noin vain!

Miksi ajattelet, että lapsen kuuluisi jaksaa katsoa elokuva istualteen?

Mainitaan nyt ennen kuin jatkan, että olen itse adhd-diagnosoitu lapsena.

Vanhemmat ja opettajat ovat olleet tyytyväisiä lasten lääkitykseen, mutta lapsen näkökulmaa tähän ei voida saada.

Nyt tiedetään, että adhd-diagnoosin saa todennäköisesti loppuvuonna syntynyt, joka viittaa siihen, että kypsymättömyys johtaa diagnoosiin. Tätä on tulkittu siltä kannalta, että loppuvuonna syntyneillä on suuri mahdollisuus saada virhediagnoosi.

Mutta lapset kehittyvät eri tahtiin, mutta nyt sekin on sairaus. Oman havaintoni mukaan myös ikäistään isompia poikalapsia pidetään usein adhd-tapauksina siksi, että isot lapset oletetaan todellista ikäänsä vanhemmiksi, tämä alitajuinen oletus tapahtuu myös silloin kun lapsi on ikätasoaan vastaavassa ryhmässä.

Mistä on peräisin oletus siitä, että lasten tulisi olla hiljaisia, itseohjautuvia, oppimisoriontuneita ja kiinnostuneita kaikesta siitä mitä yhteiskuntamme pitää oppimisen arvoisena?

Kenen näkökulmasta se hiljaa pulpetissa istuva ja koulukirjaan keskittyvä lapsi on tyytyväisempi kuin vilkkaampi, kyseenalaistava tai luovempia ratkaisuja etsivä tapaus? Autisminkirjon häiriöt ovat oiva tapa oikeuttaa omien asenteiden ja väsymyksen siirtämisen lapsen harteille.

Adhd:n yms. Määrittelee ympäristön oletukset ja odotukset. Lapsi on terve kun se liikkuu vain ympäristön asettamissa rajoissa. Paikallaan istuva lapsi on aikuisen näkökulmasta terve, tyytyväinen ja riittävän luova ja iloinen.

Tiedetään, että adhd ei vaikuta älykkyyteen ja että esim. Monet koulupudokkaat ovat adhd-piirteisiä. Näihin kuuluu rikollisten lisäksi myös useita menestyneitä, innovatiivisia henkilöitä.

Pointtina on se, että kärsiikö se diagnosoitu lapsi "vaivastaan" vai itseasiassa yhteiskunnan käsittämättömistä odotuksista? Epäilemättä pienestä asti kelvottomuutta tuntenut adhd uskoo, että vika on itsessään ja sitä tulee lääkitä kyetäkseen täyttämään muiden odotukset. Mutta ei ole mitään perustetta sille, että hyvä oppilas olisi normaaliuden mitta.

Adhd lääkityksen ei ole todettu pitkäaikaistutkimuksissa auttavan (suomessa tutkmusta ei vielä ole pitkältä ajalta) 14kk jälkeen, kolmeen vuoteen mennessä teho on nolla. Sen lisäksi lääkitys on aiheuttanut vakavia haittoja erityisesti tytöille.

Suomessa adhd-lääkitys on laukaissut lapsissa psykooseja, agressiivista käytöstä, pysyviä tik-liikkeitä, ahdistusta (n. 35% ADHD lapsista on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja 50%aikuisista) jne. Pitkäaikaisia vaikutuksia ei vielä tunneta Suomessa ja lääkkeen lopullista, hyötyä on vaikea arvioida jo siksikin, että lääkityt ovat kehittyviä lapsia. Samoin kuin aikuisillakin psyykelääkkeiden vieroitusoireet voivat näkyä vasta pitkänajan kuluttua lääkkeen lopettamisesta, joten masennusta, ahdistusta, huonontunutta keslittymiskykyä ei aina ymmärretä lääkkeen aiheuttamaksi.

Lapseni on iloinen kun pääsee viimein  vanhempien ja veljen  kanssa elokuviin  eikä joudu  jäämään kotiin. Kun ei pilaa enää  tarkoittamattaan lomareissuja ja juhlia  kärsimättömyydellä,  kiukuttelulla,  heilumisella ja kälättämällä tauotta.  Nyt uskallamme lähteä vaikka lentokoneella ulkomaille, ennen kaksi tuntia autossakin oli painajainen.  Tytön päässä ei kuulemma enää ole pyörremyrsky.  Niin  lapsi sitä itse  kuvasi,  tyhmä pyörremyrsky . Myrsky on poissa mutta iloinen, taiteellinen persoona jäljellä . 

Sinulla on oikeus mielipiteeseeni, mutta minä itse äitinä tiedän mikä lapselleni on parasta.  Kyse ei ole lapsen lääkitsemisestä mykäksi robotiksi, vaan neurologisen häiriön josta lapsi itsekin kärsii (äiti en mä tahalteen) korjaamisesta. 

Sinä äitinä luulet tietäväsi mikä lapsellesi on parasta. Tästä en lähde kiistelemään. Lapsesi ei taas voi tietää parastaan, eikä Suomessa, edelleenkään ole tietoa pitkäaikaisista vaikutuksista.

Lapset ovat erilaisia ja kehittyvät eri tahtiin. Ainoastaan neurodiagnoosin saanut lapsi on on hyväksyttävää "rauhoittaa" lääkkeillä raivareiden tullen. Ilman dg:tä tätä voitaisiin kutsua pahoinpitelyksi. Mm. Lääkkeestä johtuvat epämääräiset vatsakivut, tik-liikkeet, ahdistus ja nukkumisvaikeudet ovat myös vakavia oireita, eivätkä lapset osaa näistä aina kertoa.

Ymmärrän miksi lääkityksen kyseenalaistaminen aiheuttaa voimakkaita tunnereaktioita. Yksi lasten diagnosointiin vaikuttava tunnettu tekijä on ollut vähentää huonon vanhemmuuden stigmaa ja auttaa näin perheitä avun piiriin.

Ennen kuin hermostut viimeisimmästä, en tarkoita, että lapsen käytös johtuisi huonosta vanhemmmuudesta aina. Vaan sitä, että ylidiagnosoinnin jalkoihin on hukkunut käsitys normaaliudesta.

Ap haluaa selvästi takaisin ajat jolloin skitsofreniaa sairastavat  piilotettiin  perunakellareihin, maanisdepressiivisille tehtiin lobotomia, masentuneet saivat lääkkeensä viinakaupasta   ja adhd:t hakattiin säännöllisesti joko opettajan tai vanhempien toimesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Adhd-lääke ei ole mt-lääke. Eli ei kuulu tänne.

Arvasin, että tähän tartutaan. Adhd-lääkitys kuuluu kuitenkin psykiatrian piiriin.

Ennemmin voitaisiin kysyä mikä sitten on mielensairautta? Suru läheisen kuolemasta? Sekin täyttää mt-diagnoosin kriteerit. Masennus on subjektiivinen kokemus siinä missä adhd.

Adhd kuuluu meidän kunnassa neurologian piiriin ja sitä hoitaa neurologi, ei psykiatri. Revi siitä.

Teidän kunnassa sitten niin. Neurologi ei kuitenkaan tee adhd-diagnoosia, vaikka osassa tapauksessa tekeekin tutkimuksen. En ole myöskään kuullut, että neurologi hoitaisi ainakaan aikuisia diagnoosin saaneita, vaan lääkityksestä vastaa yleensä psykiatri.

Tilastot osoittavat että mielenterveyslääkkeiden käyttö ja itsemurhatilastojen laskeva trendi kulkevat käsi kädessä. En lukenut ketjua ja joku on varmasti jo sanonutkin, että neurologiset diagnoosit kuten adhd ovat asia erikseen. Minustakin on ongelmallista antaa lapsille stimulantteja, ne aiheuttavat paljon käytlahäiriöitä ja psyykkistä oireilua. Mutta masennuslääkkeet kyllä toimivat, on älyllistä epärehellisyyttä sulkea silmänsä tilastoilta, ja rumaa asennetta mt-ongelmista kärsiviä kohtaan antaa olettaa että heidän pitäisi vaan kärvistellä nyrjähtäneen aivokemiansa kanssa. Kokeile joskus masennusta, alkaa se lääkitys tuntua ihan houkuttelevalta.

Tuosta ylemmästä aloittajan ja äidin jonka lapsella adhd-keskustelusta..

Minulla on adhd. Sinnittelin 30 vuotta ilman diagnoosia, koulu meni penkin alle ja oloni sain  normaaliksi vain alkoholilla. Kotini oli hyvä ja rakastava, eikä isoveljelläni tai pikkusiskollani ollut samoja oireita kuin minulla. Nyt itselläni on kolme lasta joilla kahdella adhd ja TODELLAKIN haluan heille lääkityksen ja kaikki tukitoimet  jotta heidän koulutiensä ja elämänsä menee eri kaavalla kuin äidillään. 

Kerroppa ap o  millaista on tyhjentää pesukone ja jaksaa tehdä se kerralla loppuun ilman mielenkiinnon herpaantumista parin sukkaparin jälkeen, tai pitää sama työpaikka ilman kyllästymistä. Kivaa eikö? No, minä tarvitsen siihen lääkkeet  Arkipäivän yksinkertaiset pienet asiat ovat ylivoimaisen vaikeita kun on NEUROLOGINEN HÄIRIÖ. Voit inttää miten tahdot, mutta adhd:ta hoitaa  NEUROLOGI. PISTE. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja tilalle voimahaleja, yksisarvishoitoja, enkeliterapiaa ja homeopatiaa, vai?

Se mitä ehdotan on parempaa politiikkaa, joustavuutta koulu- ja työelämään.

Yhteisöllisyyden lisäämistä, käytännön(!) avun tarjoamista hankaliin elämäntilanteisiin.

Nyt meillä lääkitään paskasta pomosta, kiinnostamattomuudesta ensimmäisen asteen yhtälöihin tai kielioppiin, lastenhoito avun ja rahan puuttesta.

Kun laskee lääkkeiden aiheuttamat haitat, niin yksisarvis- ja enkelihoidotkin alkavat tuntua eettisesti varteenotetavimmilta vaihtoehdoilta . Käsitys siitä, että pilleri voisi korjata olosuhteet elää kuitenkin vahvana.

Eli siis mitä?

Tarkoitatko, että esim mun ahdistusta olisi pitänyt hoitaa niin, että lopun ikää olisin ollut riippuvainen jostain toisesta ihmisestä jonka kanssa käydä kaupassa ja kulkea julkisilla.

Mitenkähän unettomuus olisi hoidettu? Nuijanukutusko joka ilta 😏

Enkö oikeasti ole apn mielestä ansainnut elää terveenä ja onnellisena. En olisi ansainnut saada lapsia, lukea ammattia ja elää itsenäistä elämää.

Olisiko minun oikeasti pitänyt apn mielestä vain kärsiä sairaudesta hiljaa ja ehkä kuolla siihen jossain vaiheessa, mutta siihen asti elää avustettuna ja riippuvaisena muista?

MörköStella kirjoitti:

Voi v""u nyt ap !

Tiedätkö millaista oli olla 80 luvulla  ADHD-lapsi ilman diagnoosia ja lääkkeitä, kaiken tuhoava hyperaktiivinen  ääliö jota koetettin parantaa seisottamalla nurkassa ja mätkimällä remmillä persaukselle?

Tiedätkö millaista on ollut pitää sylissä masentunutta ystävää joka ei ole käynyt viikkoihin suihkussa ja haluaa kuolla? Ja lopulta tekee sen tultuaan potkituksi osastolta ulos. 20-vuotias on liian nuori arkkuun.

Ei.Et tiedä joten nokka umpeen.

Rauhassa. Vastaan nyt samassa aiempana olleen psykiatrisella harjoitteussa olleelle, sekä niille jotka ovat ottaneet esille psykiatrisen hoidon historian.

Olen itse adhd-lapsi. Seutustelin teininä bipolaarisen, itsetuhoisen pojan kanssa, jonka äidillä on skitsofrenia. Ystäväni teki teini-ikäisenä itsemurhan.

Sen lisäksi useilla lähipiiriini kuuluvilla on mm. Eriasteisia masennusdiagnooseja ja add:ta.

Tunnen myös psykiatrisiahoitajia, sekä niitä jotka ovat olleet osastolla hoidossa.

Ensin, en käske tai ole käskenyt ketään lopettamaan lääkitystä.

Sitten mitä tulee mielenterveyden historiaan niin tarkoituksena on ollut auttaa ihmisiä. Se miten paljon ja millaisia diagnooseja ihmisille on tehty on riippunut valtion ja kuntien taloudesta, politiikasta, uskomuksista, suosituksista ja käsitteistä. Esim. Mielisairaaloihin on aina päädytty esim. sosiaalisin perustein, mielipiteiden, kulttuuristen odotusten yms. Seikkojen vuoksi.

On olemassa tutkimus, jossa lähetettiin psyykkisesti terveitä mielisairaalaan, eikä yksikään näistä päässyt sairaalasta pois vaan jokainen sai jonkin diagnoosin.

Tiedetään myös, että psykiatrinen sairaanhoito aiheuttaa nopeasti laitostumista, eivätkä sinne joutuneet edes halua pois sairaalasta vaan pyrkivät sinne aina uudelleen.

Haluan edelleen korostaa, että kyse ei ole mielipiteistä vaan siitä, että meillä on vain koulutettuja arvauksia "mt" -häiriöiden syistä ja synnyistä ja että tämä fakta myönnetään myös psykiatrian puolella. Eli ketjussa esitetyt väitteet siitä, että psyykeongelmien syyt johtuisivat fyysisistä seikoista ovat aina olleet ja ovat edelleen vain spekulaatiota.

Samoin kaikkien somaattistenkaan sairauksien syitä ei tiedetä, eikä voida kuin arvailla miksi jotkut hoidot tuottavat tulosta.

Aiemmassa viestissä sanottiin, että olen sotkenut hoitovasteen, sekä muut toipumiseen vaikuttavat asiat. Tämä oletus lähti siitä, että lääkkeellä olisi hoitovaste, mutta kun sitä ei ole pystytty todistamaan. Lieväksi ja keskivaikeaksi masennukseksi lasketut "häiriöt" "paranevat" myös itsestään.

Tiedän myös, että on olemassa vaikeaksi masennuksesi luokiteltava tila.

Vaikeissa, akuuteissa tilanteissa kun vaarana on, että ihminen vahingoittaa itseään tai muita on aivan perusteltua ottaa lääkitys hoidon tueksi. Se ei kuitenkaan poista sitä, että "häiriöillä" on syynsä, joiden poistamiseen lääkityksestä ei ole hyötyä. Eikä sitä, että emme tiedä voiko lääkitys laukaista uusia tiloja tai pahentaa vanhoja. Voidaan myös kysyä, että kun ihminen reagoi epätoivoiseen tilanteeseen esim. Oirehtimalla itsetuhoisesti tai yksinäisyyteen kuulemalla ääniä, onko kyseessä edes "epänormaalius"?

Mitä tulee geeneihin ja perinnöllisyyteen, myös vanhempien, isovanhempien jne. Traumojen on todettu siirtyvän geeneissä jälkipolviin. Miten tämä geneettinen "alttius"

voidaan tosiasiassa erottaa traumojen ja kasvatuksen vaikutuksesta käytösmalleihin?

Vierailija kirjoitti:

Diagnoodeja annetaan mm. Seuraavista syistä: koulukiusatuksi tuleminen, yksinäisyys, väkivaltainen puoliso, väsyneet vanhemmat, kohtuuttomat työelämänvaatimukset, köyhyys, kypsymättömyys, uhmakkuus, kyseenalaistaminen (kapinallisuus) ja fyysiset sairaudet.

Linkki tähän? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja tilalle voimahaleja, yksisarvishoitoja, enkeliterapiaa ja homeopatiaa, vai?

Se mitä ehdotan on parempaa politiikkaa, joustavuutta koulu- ja työelämään.

Yhteisöllisyyden lisäämistä, käytännön(!) avun tarjoamista hankaliin elämäntilanteisiin.

Nyt meillä lääkitään paskasta pomosta, kiinnostamattomuudesta ensimmäisen asteen yhtälöihin tai kielioppiin, lastenhoito avun ja rahan puuttesta.

Kun laskee lääkkeiden aiheuttamat haitat, niin yksisarvis- ja enkelihoidotkin alkavat tuntua eettisesti varteenotetavimmilta vaihtoehdoilta . Käsitys siitä, että pilleri voisi korjata olosuhteet elää kuitenkin vahvana.

Eli siis mitä?

Tarkoitatko, että esim mun ahdistusta olisi pitänyt hoitaa niin, että lopun ikää olisin ollut riippuvainen jostain toisesta ihmisestä jonka kanssa käydä kaupassa ja kulkea julkisilla.

Mitenkähän unettomuus olisi hoidettu? Nuijanukutusko joka ilta 😏

Enkö oikeasti ole apn mielestä ansainnut elää terveenä ja onnellisena. En olisi ansainnut saada lapsia, lukea ammattia ja elää itsenäistä elämää.

Olisiko minun oikeasti pitänyt apn mielestä vain kärsiä sairaudesta hiljaa ja ehkä kuolla siihen jossain vaiheessa, mutta siihen asti elää avustettuna ja riippuvaisena muista?

Tarkoitan sitä, että jostain kai sinunkin käytöksesi johtuu? Ellet sitten syntynyt ahdistuneena ja unettomana. Harvemman kohdalla näin lienee. Todennäköistä on, että häiriöt ovat seurausta epätavallisesta tilanteesta, evätkä epätavalliset tilanteet häiriöstä. Se miten tilanteeseen on tultu on ratkasevaa, sekä miten vastaavien ongelmien syntyä muilla voisi välttää. Ihan yksinkertaisuudessaan keinojen miettiminen vanhemmuuden tukemiseen, kiusaamisen puuttumiseen, trauma-apuun jne.

Ja edelleen osa häiriöistä korjaantuu itsestään ajan kanssa esim. Unettomuus. Mikäli on oikeasti valvonut viikkoja putkeen lääkitystä voi jo harkita, muussa tapauksessa on hyvä tiedostaa, että lääkitys saattaa tuhota luonnollisen unen kokonaan ja tuoda mukanaan muita ongelmia.