Lue keskustelun säännöt.
Kuinka usein menetät hermosi vauvallesi / taaperollesi?
27.10.2019 |
Olen väsynyt äiti. Lapsi täytti juuri 1,5 vuotta. Ainokainen, ja silti on rankkaa ja uuvuttaa. Väsymyksen takia en oikein aina jaksa lapsen tahallista ärsyttämistä ja meinaan menettää hermoni hänelle. En huuda enkä räyhää lapselle, kun menetän hermoni häneen, vaan rupean itkemään. Hävettää myöntää, mutta kun pinna palaa lapseen, niin vollotan keittiössä ja lapsi ihmeissään katsoo vieressä. Kun on sanonut 170 kertaa päivässä, että ei saa laittaa ruokaa tukkaan, ja lapsi 171:nnen kerran taas laittaa tahallaan ruokaa tukkaansa, niin menetän hermoni. Tai jos olen sanonut sata kertaa, että ei saa paiskoa leluja portaikon raosta alakertaan, koska ne (muut kuin pehmolelut) hajoaa, ja sadan yhdennen kerran sinä päivänä lapsi taas pudottaa alas jonkun lelun, joka hajoaa, niin menetän hermoni hänelle.
Minä, henkisesti vahva ja ennen tätä kaiken jaksanut menestyvä nainen, en jaksa sitä että lapsi hieroo sata kertaa ruokaa tukkaan vaan lyhistyn raivostuneena itkemään kettiön lattialle.
Saisikohan täältä vertaistukea. Kuinka usein ja mistä sinä menetät hermosi vauvallesi tai taaperollesi?
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
Minulla on samanikäinen lapsi kuin sinulla. En ole menettänyt hermojani lapseen kuin varmasti alle 5 kertaa ikinä, ja silloinkin sanonut vain äkäisemmällä äänellä.
Minusta kuulostaa, että sulla on arki järjestetty hankalaksi, kun noin paljon tapahtuu kurjaa?
Älä anna nyt semmoista ruokaa, jota saa levitettyä hiuksiin. Avusta syömisessä enemmän tai ota pois pöydästä, jos ei enää jaksa syödä. Haittaako se jos tukassa on vähän ruokaa? Pyyhit pahimmat talouspaperilla ja illalla peset hellästi kylvyssä.
Lelujen heittely on todella kiinnostavaa lapsesta. Hän on huomannut sen ja haluaa nähdä, kuulla ja tehdä lelun heittämisen ja rikkoutumisen. Onko lapsi yksin yläkerrassa? Hanki lapsiportti, ettei pääse! Vain alakerrassa leikitään hajoavilla leluilla.
Helpota arkea! Löysää nutturaa, löysää vaatimustasoa. Pidä kiinni vain tärkeimmistä asioista ja muissa yritä nauttia lapsen innosta ja kekseliäisyydestä. Kuulostat todella uupuneelta, et ehkä pysty ajattelemaan selkeästi vaihtoehtoisia ratkaisuja nyt.
Tukkaan saa levitettyä perunaa, porkkanaa, banaania, kaikenlaisia marjoja, lihaa ym. ym. Myös voileivän voipuolella voi hieroa tukkaa. Lapsi ei ala yleensä edes syömään ennen kuin sotkee sen ruoan ensin johonkin, siis tahalleen ja monta kertaa. Ja meillä syödään iltapala vasta kylvyn jälkeen, koska muuten lapsi on liian väsynyt kylpyyn ja tulee itku sinne kylpyyn. Mutta joo, varmaan meidän arki ja koti on järjestetty ihan liian hankalaksi, tai siis ei ole ihan lapsen kannalta optimaalinen tämä koti. Eikä lapsi ole koskaan yksin yläkerrassa vaan kanssani kun siellä esim. laitan pyykkejä tms samalla. Ja lapsi siis on syntymästään saakka herättänyt monta kertaa yössä ja herättää yhä (ei nukahda ilman että tassuttaa) eli väsynyt olen. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja siis. Olen elämässäni selvinnyt hyvin vaikeista työpaikoista, vaikeista parisuhteista, vaikeista eroista, vaikeista elämäntilanteista. Menettämättä hermojani. Olen ystävien kesken tunnettu viilipyttymäisestä luonteesta. Ja nyt menetän hermoni jostain tomaatista tukassa. Mitä tämä oikein on? Ap
Noin pientä on varmasti vaikea kasvattaa, kun ymmärrys on niin alkeellista toistaiseksi. Mutta jos saan antaa vinkin niin lapselle (ja myöskin koiralle) ei kauheasti sano mitään jos sitä kielletään jotain tekemästä. Ei hän tiedä mitä häneltä tosiasiassa odotetaan. Siksi juuri se pitäisi sanoa: mitä hänen pitäisi tehdä (ja näyttää esimerkkiä/olla kaverina tekemässä).
Ei saa hieroa ruokaa tukkaan -> Laita ruoka suuhun.
Ei saa repiä kissaa hännästä -> Kissaa pitää silittää varovasti.
Ei saa paiskoa leluja -> Leluja käytetään nätisti (minä ottaisin lelun jäähylle jos jatkuvasti paiskoisi).
"Ei saa X" on pienelle lapselle abstrakti asia, eikä hän automaattisesti tiedä mitä sitten pitäisi tehdä. Lisäksi lapselle jää mieleen helposti vain ne ohjeistuksen pari viimeistä sanaa.
"...hieroa tukkaan"
"...juosta tielle"
Kannattaa miettiä asiaa. Ymmärrettävästi se kielto on automaattisin asia kajauttaa, mutta jos saa itsensä opeteltua pois siitä "automaattireaktiosta" niin lopputulos voi olla hedelmällinen.
Tsemppiä kasvatustyöhön!
Vierailija kirjoitti:
Noin pientä on varmasti vaikea kasvattaa, kun ymmärrys on niin alkeellista toistaiseksi. Mutta jos saan antaa vinkin niin lapselle (ja myöskin koiralle) ei kauheasti sano mitään jos sitä kielletään jotain tekemästä. Ei hän tiedä mitä häneltä tosiasiassa odotetaan. Siksi juuri se pitäisi sanoa: mitä hänen pitäisi tehdä (ja näyttää esimerkkiä/olla kaverina tekemässä).
Ei saa hieroa ruokaa tukkaan -> Laita ruoka suuhun.
Ei saa repiä kissaa hännästä -> Kissaa pitää silittää varovasti.
Ei saa paiskoa leluja -> Leluja käytetään nätisti (minä ottaisin lelun jäähylle jos jatkuvasti paiskoisi).
"Ei saa X" on pienelle lapselle abstrakti asia, eikä hän automaattisesti tiedä mitä sitten pitäisi tehdä. Lisäksi lapselle jää mieleen helposti vain ne ohjeistuksen pari viimeistä sanaa.
"...hieroa tukkaan"
"...juosta tielle"
Kannattaa miettiä asiaa. Ymmärrettävästi se kielto on automaattisin asia kajauttaa, mutta jos saa itsensä opeteltua pois siitä "automaattireaktiosta" niin lopputulos voi olla hedelmällinen.
Tsemppiä kasvatustyöhön!
Juuri noin minä kasvatan ja sanon, mutta ei sillä ole vaikutusta. Jos kiellän niin annan aina myös oikean mallin. Mutta kun sen oikean mallin sanoo ("voileipä menee suuhun") 170 kertaa päivässä joka päivä, eikä sillä ole vaikutusta kuukaisiin, niin ainakaan minun hermot ei näköjään kestä. Olen tyytyväinen että en ole koskaan raivonnut ja karjunut lapselle, mutta en ole tyytyväinen että olen suuttumuksesta lyyhistynyt keittiön lattialle vollottamaan. Ap
Moi taas, en todellakaan tarkoittanut vähätellä. Yritän vain sanoa että muitakin ratkaisuja voi olla, kun niitä miettii. Uskon että olet viilipytty muuten ja hyvin pärjäävä.
Voisitko auttaa lasta syömisessä enemmän? Tai antaa ruokaa vain yhden suupalan verran kerralla. Kyllä se ruuan hiuksiin sotkeminen joskus loppuu. Mukavaa ett lapsesi kuitenkin syö, ilmeisesti.
Kuulostat aivan valtavan väsyneeltä. Minullekin tuli joskus itkupäiviä kun vauva herätti jatkuvasti ja se oli jatkunut esim vuoden. Silloin kaikki pienetkin vastoinkäymiset tuntuivat ylitsepääsemättömiltä.
Unikoulun pitäminen auttoi. Olet varmaan kuullut siitä paljon kun tassuttelet. Voisitkohan tähän samaan konkurssiin ajatella pistäväsi unikoulun uudelle asteelle. Ei enää tassuttelua, vaan istut vieressä (korvatulpat korvissa). Lapsi voi karjua ja protestoida (ja se on hajottavaa jos sitä jatkuu esim 40minuuttia), mutta yhtän mitään hätää hänellä ei ole jos istut vieressä (ei kostetusetäisyydellä). Muistat vaan korvatulpat ettet ala itse itkemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan syöttäisin ruuan lusikalla jos ei osaa muuta kuin sotkea. Ruoka pois heti jos sotkee vaan tukkaan. Jos on oikeasti nälkä niin lapsi haluaa kyllä ruuan suuhunsa.
Leluja lattialle vaikka vaan 1 kerrallaan ja ei mitään sellaista mikä voisi mennä rikki heittelystä.
T:kuri ja järjestys
En ole menettänyt kertaakaan hermojani lapsiini (5 alle 8-vuotiasta lasta). Toisaalta olen aina ollut luonteeltani niin rauhallinen muutenkin enkä varmaan suuttunut ikinä muillekaan, joten miksi nyt omille lapsillenikaan suuttuisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämän sinä tiedätkin, mutta noin pieni ei tietenkään tee kiusaa sinulle henkilökohtaisesti ja tahallaan.
Halitteko paljon päivällä? Saako lapsi tarpeeksi kosketusta? Vai saako hän eniten suoraa huomiota ja kosketusta kun hän sotkee ruokaa hiuksiin (siitä seuraa ihania asioita: äiti katsoo, äiti koskee, äiti puhdistaa päätä, äiti on ihan lähellä). Joskus väsyneenä ei jaksa antaa tarpeeksi sitä läheisyyttä lapselle ns ”vapaina leikin hetkinä”. Itse olen huomannut, että mitä kiireisempi päivä, sitä enemmän halittelua lapsi tarvitsee illalls ennen nukkumaan menoa. Muuten nukahtamisesta ei tule mitään.
Eli itse sanon että läheisyystankki on lapsella tyhjä. Se pitää täyttää joka päivä ihan täyteen että kestää yön yli.
Mietin tätä vain, kun kuulostat niin väsyneeltä. Että meneekö muut kuin ns pakolliset läheisyyshetket vähän puolivaloilla.
Vierailija kirjoitti:
Moi taas, en todellakaan tarkoittanut vähätellä. Yritän vain sanoa että muitakin ratkaisuja voi olla, kun niitä miettii. Uskon että olet viilipytty muuten ja hyvin pärjäävä.
Voisitko auttaa lasta syömisessä enemmän? Tai antaa ruokaa vain yhden suupalan verran kerralla. Kyllä se ruuan hiuksiin sotkeminen joskus loppuu. Mukavaa ett lapsesi kuitenkin syö, ilmeisesti.
Kuulostat aivan valtavan väsyneeltä. Minullekin tuli joskus itkupäiviä kun vauva herätti jatkuvasti ja se oli jatkunut esim vuoden. Silloin kaikki pienetkin vastoinkäymiset tuntuivat ylitsepääsemättömiltä.
Unikoulun pitäminen auttoi. Olet varmaan kuullut siitä paljon kun tassuttelet. Voisitkohan tähän samaan konkurssiin ajatella pistäväsi unikoulun uudelle asteelle. Ei enää tassuttelua, vaan istut vieressä (korvatulpat korvissa). Lapsi voi karjua ja protestoida (ja se on hajottavaa jos sitä jatkuu esim 40minuuttia), mutta yhtän mitään hätää hänellä ei ole jos istut vieressä (ei kostetusetäisyydellä). Muistat vaan korvatulpat ettet ala itse itkemään.
Varmaan olen väsyneempi kuin itse tajuankaan. Mies on vaativassa työssä (johtajapositio, joten ei varsinaista työaikaa eli töitä tulvii aina tehtäväksi ja paljon työmatkoja), joten hän on melko paljon pois kotoa. Meidän tukiverkot ei hoida lastamme, vaan tulevat kahvittelemaan ja odottavat että heille passataan eteen kahvit ja pullat (ei siitä nyt tässä sen enempää, siitä voisi tehdä toisen aloituksen tosin tänne..).
Voisin kokeilla vaikka viikon tuota, että syötän häntä enkä anna ruokaa itse syötäväksi, niin ei pääse sotkemaan ja ehkä minun hermot saa levätä viikon ainakin siitä. Ja piilotan viikoksi kaikki muut kuin putoamisen hyvin kestävät lelut.
Unikoulua on meillä toteutettu kyllä, siitä se tassutuskin. Mutta en kestä kuulla lapsen itkua pitkään (edes korvatulpilla, jos tiedän silti että hän itkee). Alan itse vain itkemään hänen puolesta sitten kamalasti siinä. Ja mies ei työnsä vuoksi suostu osallistumaan näihin unikoulutuksiin, minkä kyllä ymmärrän, vaikka sekin väsyttää minua.
Ja ainiin, kiitos lämpimästä sävystä viestissäsi, sekin jo tsemppasi paljon.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noin pienen lapsen kohdalla en enää muista, mikä oli tilanne, mutta nykyisen nelivuotiaan kanssa hermot menee säännöllisen epäsäännöllisesti. Ja silloin tulee karjaistua tai ärähdettyä, tai vaihtoehtoisesti otan lapsen kantoon enkä neuvottele enää mistään, vaan tehdään väkisin se, mitä ollaan tekemässä. Eli joo, hermonmentyksiä on luvassa vielä vanhempanakin, mutta niistä päästään yli. Aina ollaan sovittu ja jatkettu hyvillä mielin.
Voisit koittaa lopettaa taaperon toiminnan, ennen kuin ajaudut siihen pisteeseen, että menetät hermosi. Lelu pois, ennen kuin ehtii heittämään, ja jotain muuta tilalle. Ruokapöytään aluksi jotain sellaista syötävää, jolla ei saa suurta sotkua aikaiseksi, esim kuivaa leipää, kurkkua, omenanpalasia. Kun pääsee hieromisvimmastaan ohi ja alkaa syödä, sitten sitä sotkevampaa.
Vierailija kirjoitti:
En ole menettänyt kertaakaan hermojani lapsiini (5 alle 8-vuotiasta lasta). Toisaalta olen aina ollut luonteeltani niin rauhallinen muutenkin enkä varmaan suuttunut ikinä muillekaan, joten miksi nyt omille lapsillenikaan suuttuisin.
Niin. Minäkin olin aina ennen lapsen saamista tuollainen. En suuttunut, en menettänyt hermoja. Kyllä minä rajoistani osasin pitää hyvin kiinni, mutta rauhallisena. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Korjaus vielä edelliseen, että en siis sano sinulle, että sinun lapsellasi on läheisyystankki tyhjä. Vaan tapaan sanoa omastani, että hänellä on läheisyystankki tyhjä, jos ei ole saanut tarpeeksi suoraa, vapaata leikin tai halihetken huomiota päivällä. Ja se tarpeeksi on suht paljon. Piti korjata kun oli aika huonosti muotoiltu äsken.
Voin mennä aivan metsään, mutta myös nkä ikäinen olet? Ajattelin vain, että jos olet jo iäkkäämpi, niin ehkä jotkin esivaihdevuodet tms. hormonaalista? Tsemppiä kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämän sinä tiedätkin, mutta noin pieni ei tietenkään tee kiusaa sinulle henkilökohtaisesti ja tahallaan.
Halitteko paljon päivällä? Saako lapsi tarpeeksi kosketusta? Vai saako hän eniten suoraa huomiota ja kosketusta kun hän sotkee ruokaa hiuksiin (siitä seuraa ihania asioita: äiti katsoo, äiti koskee, äiti puhdistaa päätä, äiti on ihan lähellä). Joskus väsyneenä ei jaksa antaa tarpeeksi sitä läheisyyttä lapselle ns ”vapaina leikin hetkinä”. Itse olen huomannut, että mitä kiireisempi päivä, sitä enemmän halittelua lapsi tarvitsee illalls ennen nukkumaan menoa. Muuten nukahtamisesta ei tule mitään.
Eli itse sanon että läheisyystankki on lapsella tyhjä. Se pitää täyttää joka päivä ihan täyteen että kestää yön yli.
Mietin tätä vain, kun kuulostat niin väsyneeltä. Että meneekö muut kuin ns pakolliset läheisyyshetket vähän puolivaloilla.
Olen miettinyt tätä asiaa paljon. Ja kyllä hän saa, on aina saanut minulta todella paljon syliä ja huomiota. Olen aina kehunut ja kannustanut häntä paljon ja teemme paljon yhdessä ja leikin hänen kanssaan leluilla paljon yhdessä. Syliä saa oikeastaan joka päivä niin paljon kuin suostuu vain sylissä olemaan :D . Eli ei pitäisi hakea huomiota huonolla käytöksellä siksi, että ei saisi muuten ollenkaan huomiota. Tietenkin välillä yritän saada hänet myös leikkimään yksin, jotta saisin hetken olla niillä puolivaloilla itse yksin ja hengähtää. Mutta ehdottomasti suurin osa lapsen hereilläoloajasta on sellaista, että saa minulta (hyvää) huomiota. Ap
Vierailija kirjoitti:
Voin mennä aivan metsään, mutta myös nkä ikäinen olet? Ajattelin vain, että jos olet jo iäkkäämpi, niin ehkä jotkin esivaihdevuodet tms. hormonaalista? Tsemppiä kuitenkin.
Täytin juuri 38. Ei vielä pitäisi olla vaihdevuosia :D tai ainakin suvussa on saatu lapsia hyvin vanhanakin. Mutta joo, en ole mikään nuori äiti. Ap
Jos miehesi on paljon poissa, tai joudut heräilemään paljon ja lapsi kaipaa sinua. Voisitko pistää itsellesi hyvän mukavan leveän sängyn/patjan lapsen huoneeseen? Ja nukkua siinä, vaikka ihan vierekkäin lapsesi kanssa?
Ja sitten, oma 1,5v lapseni (olen tuon ekan viestin kirjoittaja) ei ainakaan syö itse. Hänellä voi olla lusikka omassa kädessä ja teoriassa osaa syödä, mutta se on hidasta ja ruokaa tippuu. Syötän aina vieressä. Leivän annan aina pilkottuna suupaloiksi ja annan vain muutaman kerrallaan, ellei ole tosi nälkäinen. Jos annan ”liikaa ruokaa”, heittelee lapsi osan koiralle sillä välin kun suu on vielä täynnä.
Siinä mielessä kuulostaa siis ihan normaalilta tuo syömistouhu. Hyvä idea varmasti auttaa syömisessä enemmän vaikka viikon. Ja jos se auttaa, jatkat ja ”vaikeutat” syömistilannetta pienin askelin ja hitaasti.
Täältä vertaistukea! Toi väsymys on se avainsana hermojen kiristymiseen. Esikoisen kanssa mulla ei mennyt muistaakseni juuri koskaan hermot, koska esikoinen nukkui aina hyvin ja en siksi ollut itse väsynyt. Kaikki muuttui, kun kuopus syntyi ja valvottaa minua pitkin yötä. Olen todella väsynyt ja sen myös todella huomaan, sillä jatkuvasti on pinna valitettavan kireällä. Hermot menee lapsiin ja turhan usein tulee ärähdettyä lapsille niin, että itseänikin harmittaa. Lapset ei nuku meillä päiväunia juuri ikinä yhtäaikaa, joten päivällä en saa levättyä.
Joten vinkkini sulle, nuku päivällä, kun lapsi nukkuu, jos vain mahdollista! Ulkoilu piristää myös ja ehkä vähän löysää hermoja. Ja harkitse töihin paluuta myös, 1,5v voi jo hyvin mennä päivähoitoon.
Tsemppiä sulle! 🙂
Vierailija kirjoitti:
Jos miehesi on paljon poissa, tai joudut heräilemään paljon ja lapsi kaipaa sinua. Voisitko pistää itsellesi hyvän mukavan leveän sängyn/patjan lapsen huoneeseen? Ja nukkua siinä, vaikka ihan vierekkäin lapsesi kanssa?
Ja sitten, oma 1,5v lapseni (olen tuon ekan viestin kirjoittaja) ei ainakaan syö itse. Hänellä voi olla lusikka omassa kädessä ja teoriassa osaa syödä, mutta se on hidasta ja ruokaa tippuu. Syötän aina vieressä. Leivän annan aina pilkottuna suupaloiksi ja annan vain muutaman kerrallaan, ellei ole tosi nälkäinen. Jos annan ”liikaa ruokaa”, heittelee lapsi osan koiralle sillä välin kun suu on vielä täynnä.
Siinä mielessä kuulostaa siis ihan normaalilta tuo syömistouhu. Hyvä idea varmasti auttaa syömisessä enemmän vaikka viikon. Ja jos se auttaa, jatkat ja ”vaikeutat” syömistilannetta pienin askelin ja hitaasti.
Meillä on sormiruokailta melkein alusta saakka. Lapseni ei osaa syödä vielä lusikalla, vaan syö siis itse sitä sormiruokaa, ja osan sormiruoasta syötän hänelle. Vain soseet ja jugurtit ja sellaiset on menneet lusikalla, mutta minun syöttämänä. Eli paluu pelkkään syöttämiseen olisi tavallaan aika iso takapakki, mutta olen valmis kokeilemaan mitä vain. Ap
Vierailija kirjoitti:
Täältä vertaistukea! Toi väsymys on se avainsana hermojen kiristymiseen. Esikoisen kanssa mulla ei mennyt muistaakseni juuri koskaan hermot, koska esikoinen nukkui aina hyvin ja en siksi ollut itse väsynyt. Kaikki muuttui, kun kuopus syntyi ja valvottaa minua pitkin yötä. Olen todella väsynyt ja sen myös todella huomaan, sillä jatkuvasti on pinna valitettavan kireällä. Hermot menee lapsiin ja turhan usein tulee ärähdettyä lapsille niin, että itseänikin harmittaa. Lapset ei nuku meillä päiväunia juuri ikinä yhtäaikaa, joten päivällä en saa levättyä.
Joten vinkkini sulle, nuku päivällä, kun lapsi nukkuu, jos vain mahdollista! Ulkoilu piristää myös ja ehkä vähän löysää hermoja. Ja harkitse töihin paluuta myös, 1,5v voi jo hyvin mennä päivähoitoon.
Tsemppiä sulle! 🙂
Kiitos sinulle. Olenkin ajatellut, että tämä väsymys ja unen puute aiheuttaa sen että pinna palaa. Ei lapsi sinänsä. En vain itse ole koskaan osannut nukkua päiväunia, en vaikka olisin miten väsynyt. Eli vauvavuonnakaan en nukkunut yksiäkään päiväunia, vaikka niitä väkisin yritin nukkua vaikka kuinka monta kertaa vauvan ollessa siinä vieressä päiväunilla. Töihin en uskalla palata ennen kuin lapsi nukkuu paremmin ja minä en ole näin kovassa unen puutteessa. Teen tarkkaa ja vaativaa työtä, jossa virheistä seuraa isoja ikävyyksiä vieraille ihmisille. Ap
Minulla on samanikäinen lapsi kuin sinulla. En ole menettänyt hermojani lapseen kuin varmasti alle 5 kertaa ikinä, ja silloinkin sanonut vain äkäisemmällä äänellä.
Minusta kuulostaa, että sulla on arki järjestetty hankalaksi, kun noin paljon tapahtuu kurjaa?
Älä anna nyt semmoista ruokaa, jota saa levitettyä hiuksiin. Avusta syömisessä enemmän tai ota pois pöydästä, jos ei enää jaksa syödä. Haittaako se jos tukassa on vähän ruokaa? Pyyhit pahimmat talouspaperilla ja illalla peset hellästi kylvyssä.
Lelujen heittely on todella kiinnostavaa lapsesta. Hän on huomannut sen ja haluaa nähdä, kuulla ja tehdä lelun heittämisen ja rikkoutumisen. Onko lapsi yksin yläkerrassa? Hanki lapsiportti, ettei pääse! Vain alakerrassa leikitään hajoavilla leluilla.
Helpota arkea! Löysää nutturaa, löysää vaatimustasoa. Pidä kiinni vain tärkeimmistä asioista ja muissa yritä nauttia lapsen innosta ja kekseliäisyydestä. Kuulostat todella uupuneelta, et ehkä pysty ajattelemaan selkeästi vaihtoehtoisia ratkaisuja nyt.