Kuinka usein menetät hermosi vauvallesi / taaperollesi?

Tämä on hankala ilmiö av:llakin: Ap vaikuttaa henkilöltä, jonka minäkuva lienee liiankin vahva ja elämä ja elämäntyyli ovat olleet niin tiukasti omassa kontrollissa ja hallittavuuden illuusiossa, että nyt apua tarvitessaan hän ei enää pystykään haastamaan itseään ja ottamaan ideoita vastaan ns. outside the box. Kokisin kuitenkin tuon oireilun olevan sen verran radikaalia, että todellakin etsisin ihan konkreettista (keskustelu)apua. Kyse on kuitenkin aggressiosta, vaikka se itkuna ilmeneekin.

Väsymys yhdistettynä liiallisiin odotuksiin ja luuloihin lapsen taidoista ja ymmärryskyvystä kiristävät kenen tahansa pinnaa.

Mutta 1,5-vuotias ei ärsytä äitiään tahallaan. Hän ei vaan ymmärrä asioita ja luulee, että kielto on tilannekohtainen. Äsken äiti kielsi minua tekemästä näin, onkohan kielto voimassa vielä? Entä nyt? Entä nyt?

Lapsi ei myöskään muista asioita, tai luulee, että kyse on hauskasta leikistä, jossa hän yrittää tehdä jotain ja äiti yrittää estää sen.

Älä siis ota noita henkilökohtaisina loukkauksina, kuten nyt tunnut ottavan. Koeta kuvitella, että 1,5-vuotias on jotakuinkin yhtä järkevä ja älykäs kuin koiranpentu. Hän vaatii valtavan määrän toistoja oppiakseen asioita tuossa iässä. Sinun tehtäväsi on vähentää mahdollisimman vähiin mahdolliset kriisitilanteet ja kiellettävät asiat - ja johdonmukaisesti sitten keskittyä ohjaamana lasta oikeaan käytökseen niissä vähissä asioissa.

Valvo syömistä ja nappaa kädestä kiinni, jos lapsi yrittää hieroa ruokaa kiellettyyn paikkaan. Kerro, mihin ruuan oikeasti pitää mennä ja kehu, kun lapsi syö. Ja jos mikään muu ei auta, nosta sotkeva lapsi lattialle, ja ruokailu päättyy siihen. Voit toki aikaistaa sitten seuraavaa ruokailua, joten ei se lapsi nälkään kuole, mutta oppii kyllä aika pian,

miten kuuluu toimia TAI muussa tapauksessa homma päättyy siihen.

Ps. En koskaan suuttunut vauvana tai taaperona lapsille. Uhmaikäisille kyllä, jos he tappelivat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt parhaillaan istun keittiön lattialla läppärin kanssa liimaamassa lapsen leluja kasaan. Hän itki tänään niin sydäntäsärkevästi kun kasi lelua meni kappaleiksi kun hän heitti ne yläkerrasta alas. Ja kun huomasi, että lelut on rikki. Aina uudelleen halusi katsoa lelun kappaleita, että rikki on, ja itki ja itki. Ja minä lupasin hänelle, että korjaan ne lelut (ne onneksi saa liimattua kasaan ja niin, että ovat vielä turvallisia). Istun liimailemassa tällä samalla kohdalla jossa pari tuntia sitten taas vollotin sitä että olen niin vihainen (kesken lapsen iltapalan, mies onneksi tule hakemaan lapsen siitä syliinsä). En siis esim. mene nukkumaan väsymystäni nyt vaan liimaan lapsen leluja. Mies silittää ensi viikon työpaitojaan. Onneksi ei nyt olla tiuskittu väsymystä toisillemmekaan. Ap

Miksi korjaat rikotun lelun? Jotta lapsi voi rikkoa sen uudestaan?

Kuule, ne lelunpalaset jätetään näkyville ja lapselle muistutetaan niiden avulla, että näin käy, kun pudottaa tavaroita alakertaan. Rikki. Ja sitten lapsen annetaan itkeä pettymystään uudestaan ja uudestaan.

Koska lupasin. Teen aina kaiken sen minkä lupaan, vaikka se olisi näin pienelle annettu lupaus, eikä lapsi muistaisi tai ymmärtäisi sitä lupausta. Väsyneenä menin lupaamaan lapselle, että korjaan (en ole koskaan ennen korjannut). Ja koska annoin lupauksen, niin koen että minun on se lupaus pidettävä. Ap

Miksi lupasit? Koska se lapsi on sinun pomosi ja sitä pitää totella?

Ei ihme, että sinulla on hankalaa, jos päivistäsi päättää 1.5 v ikäinen ja lapsellakin on vaikeaa, koska kotona ei ole aikuisia.

Ei lapsi ole minun pomo eikä meidän pomo. Meillä on tietyt säännöt ja rajat ja me pidetään niistä kiinni. Sinun ei varmaan kannata antaa nyt yhdelle väsyneenä annetulle lelunkorjaamislupaukselle liikaa merkityksiä. Ap

Kirjoituksesta päätellen lapsi on pomo, koska sinä et kykene häntä estämään, vaan lapsi saa uudestaan ja uudestaan tehdä kiellettyjä asioita.

Lapsi ei hiero tukkaansa ruokaa, jos lapselle ei anneta ruokaa hiuksiin laittetavaksi. Lapsi syötetään. Lapsi ei visko tavaroita alakertaan, jos se viskomispaikka eristetään/tukitaan siten, että lapsi ei siihen pääse.

Sinä et kykene kumpaankaan, joten lapsi on teillä pomo.

Siis sanot 171 kertaa päivässä, että ei ruokaa tukkaan, mutta et silti tee asialle mitään?

Onko miehesi koskaan sanonut sinulle, että nalkutat? Siltä tuo lapsesta tuntuu ja siltä tuo meistä muista näyttää. Sanot ja oletat, että ihme tapahtuu.

Elämää. Hyvinhän tuo menee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt parhaillaan istun keittiön lattialla läppärin kanssa liimaamassa lapsen leluja kasaan. Hän itki tänään niin sydäntäsärkevästi kun kasi lelua meni kappaleiksi kun hän heitti ne yläkerrasta alas. Ja kun huomasi, että lelut on rikki. Aina uudelleen halusi katsoa lelun kappaleita, että rikki on, ja itki ja itki. Ja minä lupasin hänelle, että korjaan ne lelut (ne onneksi saa liimattua kasaan ja niin, että ovat vielä turvallisia). Istun liimailemassa tällä samalla kohdalla jossa pari tuntia sitten taas vollotin sitä että olen niin vihainen (kesken lapsen iltapalan, mies onneksi tule hakemaan lapsen siitä syliinsä). En siis esim. mene nukkumaan väsymystäni nyt vaan liimaan lapsen leluja. Mies silittää ensi viikon työpaitojaan. Onneksi ei nyt olla tiuskittu väsymystä toisillemmekaan. Ap

Miksi korjaat rikotun lelun? Jotta lapsi voi rikkoa sen uudestaan?

Kuule, ne lelunpalaset jätetään näkyville ja lapselle muistutetaan niiden avulla, että näin käy, kun pudottaa tavaroita alakertaan. Rikki. Ja sitten lapsen annetaan itkeä pettymystään uudestaan ja uudestaan.

Koska lupasin. Teen aina kaiken sen minkä lupaan, vaikka se olisi näin pienelle annettu lupaus, eikä lapsi muistaisi tai ymmärtäisi sitä lupausta. Väsyneenä menin lupaamaan lapselle, että korjaan (en ole koskaan ennen korjannut). Ja koska annoin lupauksen, niin koen että minun on se lupaus pidettävä. Ap

Miksi lupasit? Koska se lapsi on sinun pomosi ja sitä pitää totella?

Ei ihme, että sinulla on hankalaa, jos päivistäsi päättää 1.5 v ikäinen ja lapsellakin on vaikeaa, koska kotona ei ole aikuisia.

Ei lapsi ole minun pomo eikä meidän pomo. Meillä on tietyt säännöt ja rajat ja me pidetään niistä kiinni. Sinun ei varmaan kannata antaa nyt yhdelle väsyneenä annetulle lelunkorjaamislupaukselle liikaa merkityksiä. Ap

Kirjoituksesta päätellen lapsi on pomo, koska sinä et kykene häntä estämään, vaan lapsi saa uudestaan ja uudestaan tehdä kiellettyjä asioita.

Lapsi ei hiero tukkaansa ruokaa, jos lapselle ei anneta ruokaa hiuksiin laittetavaksi. Lapsi syötetään. Lapsi ei visko tavaroita alakertaan, jos se viskomispaikka eristetään/tukitaan siten, että lapsi ei siihen pääse.

Sinä et kykene kumpaankaan, joten lapsi on teillä pomo.

Voi hohhoh. Jokainen yksivuotias leikkii ruoalla ja sotkee. Se ei tarkota että lapsi olisi pomo.

Vierailija kirjoitti:

Siis sanot 171 kertaa päivässä, että ei ruokaa tukkaan, mutta et silti tee asialle mitään?

Onko miehesi koskaan sanonut sinulle, että nalkutat? Siltä tuo lapsesta tuntuu ja siltä tuo meistä muista näyttää. Sanot ja oletat, että ihme tapahtuu.

Ompa typerä kommentti. Lapsille pitää toistaa ja toistaa jotta ne oppii.

Minusta tuntuu nyt että joko aloittaja on oikeasti sekoamispisteessä (ja mies ei jostain syystä ota päävastuuta- luuleeko mieskin että lähes päivittäin itkevä äiti on normaali tai edes ok rajoissa) tai sitten aloittaja on ylidramaattinen ja liioittelee kirjoituksiaan.

Aloittaja on saanut paljon hyvin samankaltaisia vinkkejä. Ei kun toteuttamaan!

Tuo itkeskely ja lattialla vollottaminen on lapsellesi ahdistavaa. Aloittaja ei kuulosta olevan huolissaan tästä liiemmin, vaan on maininnut jotenkin että ”lapsi taas ihmeissän katsoi”.

Jos aloittajan kertomat pitää paikkansa , tarvitsette kiireesti apua. Esim MLL:tä saa lastenhoitajia edullisesti (9,5€/h) ja sen voisi aloittaja ensi hätään tilata nyt jouluun asti 2 kertaa viikossa arkisin sopivaan aikaan ja tehtäväksi se että hoitaja vie lapsen puistoon koko ajaksi, 2 tunniksi vaikka.

Tsemppiä Ap, mulla esikoisen uhmaikä alkoi kiristää hermoja kun olin miehen töiden takia paljon yksin taaperon ja vauvan kanssa. Mutta olen tehnyt paljon töitä sen eteen että hengitän ja lasken kymmeneen kun alkaa kiukuttamaan ja otan rennomman asenteen: kunhan kaikki on kunnossa eikä ole vaaraa niin sotku on vaan sotkua ja harmit vaikka rikkinäisistä leluista on vaan niitä kurjia hetkiä lasten arjessa.

Mä tiedän että mulla tulee nämä tuntemukset omasta lapsuudesta, oon aina ollut tosi lempeä ja lehmänhermoinen lapsen kanssa, mutta tuo uhmaikä nostaa oman lapsuuden hylkäämiskokemukset pintaan. Koen että en koskaan lapsena saanut olla osallisena mihinkään 'päätöksiin' vaikka ne vaikutti mun omaan hyvinvointiin ja mua ei koskaan kuunneltu, niin jotenkin se että nyt se lapsi yrittää mun elämässä kertoa miten tehdään osuu tosi hankalaan paikkaan. Vaikka eihän se tietenkään saa päättää, se vaan kovasti yrittää. 😄

Mulla on onneksi maailman rauhallisin mies (oon muutenkin se tulisempi meistä) ja ajattelen myös niin että se että sä ja myös mä mietitään näitä asioita on jo paljon eteenpäin.

Jokainen vanhempi 'mokaa' jossain, mutta se että yrittää ja ymmärtää itseään ja haluaa tehdä toisin ja on valmis tekemään töitä sen eteen on tärkeintä. Se että käsittelee ne hankalat hetket omassa vanhemmuudessaan auttaa siihen että joku päivä niitä ei enää tule sen lapsen kanssa, sitten jo tietää miten itse reagoi ja osaa olla se vanhempi jonka se lapsi ansaitsee.

Älä siis ole liian ankara itsellesi, mutta myös kriittisesti katso tilannetta: jos joka päivä itket koska on niin hankala tunnetila sisällä, tarvitset apua. Olet liian uupunut. Mun mielestä lapselle saa näyttää myös negatiivisia tunteita, myös aikuiset saa olla huonolla päällä tai surullisia, mutta itse yritän aina muistaa että se on lapsesta silti pelottavaa että vanhempi menettää sen pakettinsa. Jos itselle tulee itku tai tiuskaisen lapselle, puhun aina siitä lapsen kanssa, pyydän anteeksi ja kerron miksi siltä tuntui, mikä siihen johti. Ja yritän sanoa ja kertoa että äitikin saattaa olla joskus surullinen ja äitiä harmittaa, mutta ei se mitään, tehdään nyt yhdessä vaikka maja ja mennään sinne lukemaan kirjoja niin tulee molemmille parempi mieli.

Halauksia 🤗

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis sanot 171 kertaa päivässä, että ei ruokaa tukkaan, mutta et silti tee asialle mitään?

Onko miehesi koskaan sanonut sinulle, että nalkutat? Siltä tuo lapsesta tuntuu ja siltä tuo meistä muista näyttää. Sanot ja oletat, että ihme tapahtuu.

Ompa typerä kommentti. Lapsille pitää toistaa ja toistaa jotta ne oppii.

Lapselle pitää sanoa vain kerran ja sen jälkeen ei-toivottu tekeminen estetään. Toistoa on se estäminen ja oikean tavan näyttäminen, ei sanominen.

171 kertaa kieltäminen ei auta, mutta ruuan nappaaminen pois lapselta estää sen hinkkaamisen päähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis sanot 171 kertaa päivässä, että ei ruokaa tukkaan, mutta et silti tee asialle mitään?

Onko miehesi koskaan sanonut sinulle, että nalkutat? Siltä tuo lapsesta tuntuu ja siltä tuo meistä muista näyttää. Sanot ja oletat, että ihme tapahtuu.

Ompa typerä kommentti. Lapsille pitää toistaa ja toistaa jotta ne oppii.

Lapselle pitää sanoa vain kerran ja sen jälkeen ei-toivottu tekeminen estetään. Toistoa on se estäminen ja oikean tavan näyttäminen, ei sanominen.

171 kertaa kieltäminen ei auta, mutta ruuan nappaaminen pois lapselta estää sen hinkkaamisen päähän.

Miten lapsi oppii syömään jos ruoka otetaan siltä aina heti pois?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis sanot 171 kertaa päivässä, että ei ruokaa tukkaan, mutta et silti tee asialle mitään?

Onko miehesi koskaan sanonut sinulle, että nalkutat? Siltä tuo lapsesta tuntuu ja siltä tuo meistä muista näyttää. Sanot ja oletat, että ihme tapahtuu.

Ompa typerä kommentti. Lapsille pitää toistaa ja toistaa jotta ne oppii.

Lapselle pitää sanoa vain kerran ja sen jälkeen ei-toivottu tekeminen estetään. Toistoa on se estäminen ja oikean tavan näyttäminen, ei sanominen.

171 kertaa kieltäminen ei auta, mutta ruuan nappaaminen pois lapselta estää sen hinkkaamisen päähän.

Miten lapsi oppii syömään jos ruoka otetaan siltä aina heti pois?

Vanhanaikaisella tavalla eli sekä lapsi että aikuinen pitävät kiinni lusikasta, joka yhdessä viedään suuhun. SEuraavalla kerralla lapsi saa itse syödä tasan tarkkaan siihen asti, kunnes yrittää sotkea ja siitä eteenpäin mennään aikuispainotteisesti. Tätä toistetaan siihen asti, kunnes lapsi pystyy tyhjentämään itse lautasensa suuhun eikä päähän.

Noin se onnistui jo 1940-luvulla, noin se toimii edelleen.

Miksi ihmeessä tuollaista pitäisikään sietää? Lapsi hieroo ruokaa tukkaan kielloista huolimatta -> tukka pois. Rikkoo leluja tahallaan -> lelut pois. Siinähän oppii ja vanhempien hermot säästyy edes vähän. Älä tee itsestäsi taaperon kynnysmattoa! Lapsi saa huomiota ja rakkautta, mutta rajat on rajat ja kuri on oltava, ihan kaikkien perheenjäsenten hyvinvoinnin takia.

Käyttäjä31485 kirjoitti:

Miksi ihmeessä tuollaista pitäisikään sietää? Lapsi hieroo ruokaa tukkaan kielloista huolimatta -> tukka pois. Rikkoo leluja tahallaan -> lelut pois. Siinähän oppii ja vanhempien hermot säästyy edes vähän. Älä tee itsestäsi taaperon kynnysmattoa! Lapsi saa huomiota ja rakkautta, mutta rajat on rajat ja kuri on oltava, ihan kaikkien perheenjäsenten hyvinvoinnin takia.

Tukka pois? 😄 Toivottavasti kuitenkin että ruoka pois

Ap kuvittelee ihan liikoja puolitoistavuotiaan käsityskyvystä. Lapsi ei ymmärrä ja siksi hänen kanssaan tehdään asioita yhdessä, eikä käskytetä sanallisesti.

Sitä paitsi tuollainen kieltely näyttäytyy lapselle kivana leikkinä. Saa äidin huomiota ja äiti vielä korjailee rikotut lelutkin kivasti.

Kielletään. Opastetaan lasta toimimaan oikein, kehutaan ja vahvistetaan oikein sujunutta toimintaa. Ja jos homma ei suju, puhalletaan peli poikki. Leluja ei oteta ollenkaan yläkertaan, jos niitä viskotaan sieltä rikki. Jos lapsi sotkee ruualla itseään, sitä ruokailua valvotaan vierestä ja muussatut ruuat viedään pois.

Ei tuo nyt herranen aika mitään ydinfysiikkaa ole, ap! Se, että kuvittelet lapsen ymmärtävän sanallisia ohjeita johtuu ylimitoitetuista luuloista lapsen kyvyistä ja johtavat yhä uusiin pettymyksiin, ja väsyneenä sinähän silloin itket pettymystäsi. Lopeta, ei tuo ole normaalia elämää, vaan stressaa sinua, lastasi ja miestäsi. Pienen lapsen kanssa pitää osata ottaa rennommin, ja ymmärtää, että juu, välillä ei mene kuin Strömsössä ja välillä pestään päivässä useammat soseet muksun tukasta.

Mutta valtakamppailuksi ja lekkeröinniksi ei kannata hommaa päästää. Koeta katsoa tilanteita taaperosi näkökulmasta - tajuten, ettei lapsi älyä ärsyttävänsä sinua, vaan kuvittelee homman kivaksi kissa-hiirileikiksi ja huomion hakemiseksi. Homman katkeaminen ja äidin poistuminen muihin hommiin jättää lapsen "palkkiotta", kivaa leikkiä ei tullutkaan!