Lue keskustelun säännöt.
Kuinka usein menetät hermosi vauvallesi / taaperollesi?
27.10.2019 |
Olen väsynyt äiti. Lapsi täytti juuri 1,5 vuotta. Ainokainen, ja silti on rankkaa ja uuvuttaa. Väsymyksen takia en oikein aina jaksa lapsen tahallista ärsyttämistä ja meinaan menettää hermoni hänelle. En huuda enkä räyhää lapselle, kun menetän hermoni häneen, vaan rupean itkemään. Hävettää myöntää, mutta kun pinna palaa lapseen, niin vollotan keittiössä ja lapsi ihmeissään katsoo vieressä. Kun on sanonut 170 kertaa päivässä, että ei saa laittaa ruokaa tukkaan, ja lapsi 171:nnen kerran taas laittaa tahallaan ruokaa tukkaansa, niin menetän hermoni. Tai jos olen sanonut sata kertaa, että ei saa paiskoa leluja portaikon raosta alakertaan, koska ne (muut kuin pehmolelut) hajoaa, ja sadan yhdennen kerran sinä päivänä lapsi taas pudottaa alas jonkun lelun, joka hajoaa, niin menetän hermoni hänelle.
Minä, henkisesti vahva ja ennen tätä kaiken jaksanut menestyvä nainen, en jaksa sitä että lapsi hieroo sata kertaa ruokaa tukkaan vaan lyhistyn raivostuneena itkemään kettiön lattialle.
Saisikohan täältä vertaistukea. Kuinka usein ja mistä sinä menetät hermosi vauvallesi tai taaperollesi?
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on samanikäinen lapsi kuin sinulla. En ole menettänyt hermojani lapseen kuin varmasti alle 5 kertaa ikinä, ja silloinkin sanonut vain äkäisemmällä äänellä.
Minusta kuulostaa, että sulla on arki järjestetty hankalaksi, kun noin paljon tapahtuu kurjaa?
Älä anna nyt semmoista ruokaa, jota saa levitettyä hiuksiin. Avusta syömisessä enemmän tai ota pois pöydästä, jos ei enää jaksa syödä. Haittaako se jos tukassa on vähän ruokaa? Pyyhit pahimmat talouspaperilla ja illalla peset hellästi kylvyssä.
Lelujen heittely on todella kiinnostavaa lapsesta. Hän on huomannut sen ja haluaa nähdä, kuulla ja tehdä lelun heittämisen ja rikkoutumisen. Onko lapsi yksin yläkerrassa? Hanki lapsiportti, ettei pääse! Vain alakerrassa leikitään hajoavilla leluilla.
Helpota arkea! Löysää nutturaa, löysää vaatimustasoa. Pidä kiinni vain tärkeimmistä asioista ja muissa yritä nauttia lapsen innosta ja kekseliäisyydestä. Kuulostat todella uupuneelta, et ehkä pysty ajattelemaan selkeästi vaihtoehtoisia ratkaisuja nyt.
Tukkaan saa levitettyä perunaa, porkkanaa, banaania, kaikenlaisia marjoja, lihaa ym. ym. Myös voileivän voipuolella voi hieroa tukkaa. Lapsi ei ala yleensä edes syömään ennen kuin sotkee sen ruoan ensin johonkin, siis tahalleen ja monta kertaa. Ja meillä syödään iltapala vasta kylvyn jälkeen, koska muuten lapsi on liian väsynyt kylpyyn ja tulee itku sinne kylpyyn. Mutta joo, varmaan meidän arki ja koti on järjestetty ihan liian hankalaksi, tai siis ei ole ihan lapsen kannalta optimaalinen tämä koti. Eikä lapsi ole koskaan yksin yläkerrassa vaan kanssani kun siellä esim. laitan pyykkejä tms samalla. Ja lapsi siis on syntymästään saakka herättänyt monta kertaa yössä ja herättää yhä (ei nukahda ilman että tassuttaa) eli väsynyt olen. Ap
Jos lohduttaa, niin meillä on ihan samanlaista 1,5-vuotiaan kanssa! Minä harvoin itken, mutta välillä sanon liian tiukasti/ärähdän tavalla jolla tämän ikäiselle ei mielestäni pitäisi ärähtää. Myös meillä heräillään öisin.
Ihan vain siksi kirjoitan tämän, että tiedät ettei mikään näistä ole sun syytä. Mieti paljon helpotuksia arkeen ja koita olla välittämättä kotitöistä. Kyllä tulee vielä aika, jolloin pystyt tekemään asiat rauhassa.
Meillä on myös isompi lapsi ja kyllä se helpottaa, siitä minulla on jo perspektiiviä onneksi. Ensin pitää sietää 2v uhma mutta sekin on jo erilaista se. 1,5v itkee kun on sylissä ja sitä kun ei ole sylissä :) tuskailee kun ymmärtää ettei ole äidin kanssa yhtä, mutta haluaa vielä olla äidistä kiinni kovasti. Tuossa iässä lapsella on myös ns. äitiä pakottavia leikkejä, eli kaikki leikit mitkä lapselle kelpaavat ovat sellaisia missä lapsi ikään kuin päättää mitä äiti tekee. Se on raskasta! Mutta menee ohi kun lapsi erillistyy n. 2-vuotiaana. Sitten alkaa se varsinainen uhmaikä, mutta se on erilaista uhmaa kuin tämä uhma ja lapsi alkaa hiljalleen viihtyä omissakin puuhissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nro 18 kommentoi vielä, että olisiko rahan puolesta mahdollista ostaa lastenhoitopalvelua edes satunnaisesti niin, että saisit jonkun hetken päivällä olla ihan rauhassa yksinään? Joku voisi viedä lapsen esim. ulos puistoon leikkimään. Hermot saa levätä, kun saat olla hetken vaan ihan itseäsi varten.
Ja voisiko miehesi hoitaa tassuttelun viikonloppuna toisena yönä? Yhdet kunnolliset yöunetkin auttaa ainakin hetkeksi. Jos et pysty kuuntelemaan itkua, mene vaikka jonkun ystävän luo tai hotelliin yöksi. Tai lähetä lapsi ja mies yhdeksi yöksi isovanhempien luokse.
Yritä olla armollinen itelles, vaikka pinna palaa. Joka tapauksessa se tulee vielä joskus helpottamaan.
Meillä lapsi laittaisi ruokaa hiuksiin tasan kerran. Sen jälkeen ruoka napattaisiin pois ja todettaisiin, että ruokaa ei laiteta hiuksiin, ruoka laitetaan suuhun. Jos ei onnistu, niin minä syötän. Jos lapsi huutaisi, niin ilmoittaisin, että jos ei ole nälkä, niin sanotaan kiitos ja mennään pesemään kädet.
Ihmeesti lapset oppivat, että äiti on tässäkin tosissaan. Vahinkoja saa sattua, mutta tahalliset sotkemiset estetään. Jos lapsi viskoo leluja alakertaan, lapsi saa olla ilman leluja. äidin jumppapalloa ei helpolla saa alakertaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin mennä aivan metsään, mutta myös nkä ikäinen olet? Ajattelin vain, että jos olet jo iäkkäämpi, niin ehkä jotkin esivaihdevuodet tms. hormonaalista? Tsemppiä kuitenkin.
Täytin juuri 38. Ei vielä pitäisi olla vaihdevuosia :D tai ainakin suvussa on saatu lapsia hyvin vanhanakin. Mutta joo, en ole mikään nuori äiti. Ap
No, ei mulla ainakaan enää tuon ikäisenä olleet (nais)hormonit aivan parhaassa tikissä: ei tietenkään mitään varsinaisia vaihdevuosia vielä, mutta potentiaalisesti mielialaan vaikuttavaa kuitenkin. Ilmeisesti paransin nyt mielialaasi joka tapauksessa tuosta käyttämästäsi nauruhymiöstä päätellen. -tuo, jolle vastasit
Nyt parhaillaan istun keittiön lattialla läppärin kanssa liimaamassa lapsen leluja kasaan. Hän itki tänään niin sydäntäsärkevästi kun kasi lelua meni kappaleiksi kun hän heitti ne yläkerrasta alas. Ja kun huomasi, että lelut on rikki. Aina uudelleen halusi katsoa lelun kappaleita, että rikki on, ja itki ja itki. Ja minä lupasin hänelle, että korjaan ne lelut (ne onneksi saa liimattua kasaan ja niin, että ovat vielä turvallisia). Istun liimailemassa tällä samalla kohdalla jossa pari tuntia sitten taas vollotin sitä että olen niin vihainen (kesken lapsen iltapalan, mies onneksi tule hakemaan lapsen siitä syliinsä). En siis esim. mene nukkumaan väsymystäni nyt vaan liimaan lapsen leluja. Mies silittää ensi viikon työpaitojaan. Onneksi ei nyt olla tiuskittu väsymystä toisillemmekaan. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin mennä aivan metsään, mutta myös nkä ikäinen olet? Ajattelin vain, että jos olet jo iäkkäämpi, niin ehkä jotkin esivaihdevuodet tms. hormonaalista? Tsemppiä kuitenkin.
Täytin juuri 38. Ei vielä pitäisi olla vaihdevuosia :D tai ainakin suvussa on saatu lapsia hyvin vanhanakin. Mutta joo, en ole mikään nuori äiti. Ap
No, ei mulla ainakaan enää tuon ikäisenä olleet (nais)hormonit aivan parhaassa tikissä: ei tietenkään mitään varsinaisia vaihdevuosia vielä, mutta potentiaalisesti mielialaan vaikuttavaa kuitenkin. Ilmeisesti paransin nyt mielialaasi joka tapauksessa tuosta käyttämästäsi nauruhymiöstä päätellen. -tuo, jolle vastasit
Joo kyllä, koska nauroin täällä ääneen noille vaihdevuosille :D . Mieskin kävi kurkkaamassa, että mitä hohotan yksin keittiössä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on samanikäinen lapsi kuin sinulla. En ole menettänyt hermojani lapseen kuin varmasti alle 5 kertaa ikinä, ja silloinkin sanonut vain äkäisemmällä äänellä.
Minusta kuulostaa, että sulla on arki järjestetty hankalaksi, kun noin paljon tapahtuu kurjaa?
Älä anna nyt semmoista ruokaa, jota saa levitettyä hiuksiin. Avusta syömisessä enemmän tai ota pois pöydästä, jos ei enää jaksa syödä. Haittaako se jos tukassa on vähän ruokaa? Pyyhit pahimmat talouspaperilla ja illalla peset hellästi kylvyssä.
Lelujen heittely on todella kiinnostavaa lapsesta. Hän on huomannut sen ja haluaa nähdä, kuulla ja tehdä lelun heittämisen ja rikkoutumisen. Onko lapsi yksin yläkerrassa? Hanki lapsiportti, ettei pääse! Vain alakerrassa leikitään hajoavilla leluilla.
Helpota arkea! Löysää nutturaa, löysää vaatimustasoa. Pidä kiinni vain tärkeimmistä asioista ja muissa yritä nauttia lapsen innosta ja kekseliäisyydestä. Kuulostat todella uupuneelta, et ehkä pysty ajattelemaan selkeästi vaihtoehtoisia ratkaisuja nyt.
Tukkaan saa levitettyä perunaa, porkkanaa, banaania, kaikenlaisia marjoja, lihaa ym. ym. Myös voileivän voipuolella voi hieroa tukkaa. Lapsi ei ala yleensä edes syömään ennen kuin sotkee sen ruoan ensin johonkin, siis tahalleen ja monta kertaa. Ja meillä syödään iltapala vasta kylvyn jälkeen, koska muuten lapsi on liian väsynyt kylpyyn ja tulee itku sinne kylpyyn. Mutta joo, varmaan meidän arki ja koti on järjestetty ihan liian hankalaksi, tai siis ei ole ihan lapsen kannalta optimaalinen tämä koti. Eikä lapsi ole koskaan yksin yläkerrassa vaan kanssani kun siellä esim. laitan pyykkejä tms samalla. Ja lapsi siis on syntymästään saakka herättänyt monta kertaa yössä ja herättää yhä (ei nukahda ilman että tassuttaa) eli väsynyt olen. Ap
Jos lohduttaa, niin meillä on ihan samanlaista 1,5-vuotiaan kanssa! Minä harvoin itken, mutta välillä sanon liian tiukasti/ärähdän tavalla jolla tämän ikäiselle ei mielestäni pitäisi ärähtää. Myös meillä heräillään öisin.
Ihan vain siksi kirjoitan tämän, että tiedät ettei mikään näistä ole sun syytä. Mieti paljon helpotuksia arkeen ja koita olla välittämättä kotitöistä. Kyllä tulee vielä aika, jolloin pystyt tekemään asiat rauhassa.
Meillä on myös isompi lapsi ja kyllä se helpottaa, siitä minulla on jo perspektiiviä onneksi. Ensin pitää sietää 2v uhma mutta sekin on jo erilaista se. 1,5v itkee kun on sylissä ja sitä kun ei ole sylissä :) tuskailee kun ymmärtää ettei ole äidin kanssa yhtä, mutta haluaa vielä olla äidistä kiinni kovasti. Tuossa iässä lapsella on myös ns. äitiä pakottavia leikkejä, eli kaikki leikit mitkä lapselle kelpaavat ovat sellaisia missä lapsi ikään kuin päättää mitä äiti tekee. Se on raskasta! Mutta menee ohi kun lapsi erillistyy n. 2-vuotiaana. Sitten alkaa se varsinainen uhmaikä, mutta se on erilaista uhmaa kuin tämä uhma ja lapsi alkaa hiljalleen viihtyä omissakin puuhissa.
Kiitos tästä, tämä auttoi paljon! Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin mennä aivan metsään, mutta myös nkä ikäinen olet? Ajattelin vain, että jos olet jo iäkkäämpi, niin ehkä jotkin esivaihdevuodet tms. hormonaalista? Tsemppiä kuitenkin.
Täytin juuri 38. Ei vielä pitäisi olla vaihdevuosia :D tai ainakin suvussa on saatu lapsia hyvin vanhanakin. Mutta joo, en ole mikään nuori äiti. Ap
No, ei mulla ainakaan enää tuon ikäisenä olleet (nais)hormonit aivan parhaassa tikissä: ei tietenkään mitään varsinaisia vaihdevuosia vielä, mutta potentiaalisesti mielialaan vaikuttavaa kuitenkin. Ilmeisesti paransin nyt mielialaasi joka tapauksessa tuosta käyttämästäsi nauruhymiöstä päätellen. -tuo, jolle vastasit
Joo kyllä, koska nauroin täällä ääneen noille vaihdevuosille :D . Mieskin kävi kurkkaamassa, että mitä hohotan yksin keittiössä. Ap
En todellakaan ymmärrä, miksi. -sama
Vierailija kirjoitti:
Nyt parhaillaan istun keittiön lattialla läppärin kanssa liimaamassa lapsen leluja kasaan. Hän itki tänään niin sydäntäsärkevästi kun kasi lelua meni kappaleiksi kun hän heitti ne yläkerrasta alas. Ja kun huomasi, että lelut on rikki. Aina uudelleen halusi katsoa lelun kappaleita, että rikki on, ja itki ja itki. Ja minä lupasin hänelle, että korjaan ne lelut (ne onneksi saa liimattua kasaan ja niin, että ovat vielä turvallisia). Istun liimailemassa tällä samalla kohdalla jossa pari tuntia sitten taas vollotin sitä että olen niin vihainen (kesken lapsen iltapalan, mies onneksi tule hakemaan lapsen siitä syliinsä). En siis esim. mene nukkumaan väsymystäni nyt vaan liimaan lapsen leluja. Mies silittää ensi viikon työpaitojaan. Onneksi ei nyt olla tiuskittu väsymystä toisillemmekaan. Ap
Miksi korjaat rikotun lelun? Jotta lapsi voi rikkoa sen uudestaan?
Kuule, ne lelunpalaset jätetään näkyville ja lapselle muistutetaan niiden avulla, että näin käy, kun pudottaa tavaroita alakertaan. Rikki. Ja sitten lapsen annetaan itkeä pettymystään uudestaan ja uudestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja siis. Olen elämässäni selvinnyt hyvin vaikeista työpaikoista, vaikeista parisuhteista, vaikeista eroista, vaikeista elämäntilanteista. Menettämättä hermojani. Olen ystävien kesken tunnettu viilipyttymäisestä luonteesta. Ja nyt menetän hermoni jostain tomaatista tukassa. Mitä tämä oikein on? Ap
Tämä on se sun avain. Usein toistamme omien lastemme kanssa itse lapsuudessamme kokemaamme. olisiko sun aika hankkia keskusteluapua? Aggressiivisuus kasvatuksessa on ylisukupolvisesti siirtyvä asia, aina voi kuitenkin katkaista kierteen. Soita vaikka Maria Akatemian puhelimeen joku päivä, jos lapselta ehdit. Halaus.
https://www.mariaakatemia.fi/toiminta/ehkaiseva-vakivaltatyo/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin mennä aivan metsään, mutta myös nkä ikäinen olet? Ajattelin vain, että jos olet jo iäkkäämpi, niin ehkä jotkin esivaihdevuodet tms. hormonaalista? Tsemppiä kuitenkin.
Täytin juuri 38. Ei vielä pitäisi olla vaihdevuosia :D tai ainakin suvussa on saatu lapsia hyvin vanhanakin. Mutta joo, en ole mikään nuori äiti. Ap
No, ei mulla ainakaan enää tuon ikäisenä olleet (nais)hormonit aivan parhaassa tikissä: ei tietenkään mitään varsinaisia vaihdevuosia vielä, mutta potentiaalisesti mielialaan vaikuttavaa kuitenkin. Ilmeisesti paransin nyt mielialaasi joka tapauksessa tuosta käyttämästäsi nauruhymiöstä päätellen. -tuo, jolle vastasit
Joo kyllä, koska nauroin täällä ääneen noille vaihdevuosille :D . Mieskin kävi kurkkaamassa, että mitä hohotan yksin keittiössä. Ap
En todellakaan ymmärrä, miksi. -sama
En tarkoittanut loukata, jos sinulla on jo merkkejä vaihdevuosista. Mutta oma äitini ja isäni äiti ovat saaneet vaihdevuotensa vasta selvästi yli viisikymppisenä, ja niin olen ajatellut, että se minullekin käy. Joten en ole uhrannut ajatustakaan vielä vaihdevuosille. Koko idea tuli tässä keskustelussa minulle aivan yllätyksenä, ja nauroin, koska olen niin väsynyt, että nauran kaikelle, joka tuntuu hyvin vieraalta ajatuksella, mutta jonka joku yllättäen sanoo, että se olisi minun elämään kuuluva asia. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja siis. Olen elämässäni selvinnyt hyvin vaikeista työpaikoista, vaikeista parisuhteista, vaikeista eroista, vaikeista elämäntilanteista. Menettämättä hermojani. Olen ystävien kesken tunnettu viilipyttymäisestä luonteesta. Ja nyt menetän hermoni jostain tomaatista tukassa. Mitä tämä oikein on? Ap
Tämä on se sun avain. Usein toistamme omien lastemme kanssa itse lapsuudessamme kokemaamme. olisiko sun aika hankkia keskusteluapua? Aggressiivisuus kasvatuksessa on ylisukupolvisesti siirtyvä asia, aina voi kuitenkin katkaista kierteen. Soita vaikka Maria Akatemian puhelimeen joku päivä, jos lapselta ehdit. Halaus.
https://www.mariaakatemia.fi/toiminta/ehkaiseva-vakivaltatyo/
Ei minua kohtaan minun lapsuudessa kukaan ollut aggressiivinen eikä räyhännyt. Päinvastoin. Enkä minäkään ole aggressiivinen omaa lastani kohtaan. Kun huomaan, että pinnani palaa eli huomaan suuttuvani, niin en ala karjua, en koske kovaa, en räyhää vaan lyhistyn maahan itkemään sitä, että tunnen suuttumuksen tunnetta. Ap
Tsemppiä! 1,5-vuotias oli välillä raskas ikä. Jotkut asiat helpottuvat itsekseen ajan kanssa.
Lapseni on 2-vuotias ja aika omapäinen. En ole mitenkään kärsivällinen ihminen ja olen joutunut harjoittelemaan malttia. Hermo menee välillä, mutta olen myös melko tiukka joissain asioissa. Jos lapsi tekee jotain selvästi kiellettyä eikä usko parin kiellon jälkeen otan lelun tai mikä hänellä onkaan kädessä heti pois (tai yhdestä kiellosta, jos asia on tuttu). Jos lapsi sotkee ruokaa kielloista huolimatta, nostan lapsen pois ruokapöydästä, ja hän saa ruokaa vasta sitten kun on seuraava ruoka-aika.
Olen välillä aika ihmeissäni kun katson miten kaverit lepertelevät taaperoilleen, kun nämä repivät kirjat alas hyllyistä jne.
Mutta valitsen taisteluni. En puutu kaikkeen. Turvallisuudesta ei tietenkään voi tinkiä, enkä anna liata paikkoja. Se ei haittaa jos asiat on vähän sikin sokin.
Olen huomannut senkin, että suuttuminen ei saanut lasta lopettamaan, vaan ehkä päinvastoin. Hän oppii että sillä tavalla saa huomiota. Mutta en anna jatkaa kiellettyä käytöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt parhaillaan istun keittiön lattialla läppärin kanssa liimaamassa lapsen leluja kasaan. Hän itki tänään niin sydäntäsärkevästi kun kasi lelua meni kappaleiksi kun hän heitti ne yläkerrasta alas. Ja kun huomasi, että lelut on rikki. Aina uudelleen halusi katsoa lelun kappaleita, että rikki on, ja itki ja itki. Ja minä lupasin hänelle, että korjaan ne lelut (ne onneksi saa liimattua kasaan ja niin, että ovat vielä turvallisia). Istun liimailemassa tällä samalla kohdalla jossa pari tuntia sitten taas vollotin sitä että olen niin vihainen (kesken lapsen iltapalan, mies onneksi tule hakemaan lapsen siitä syliinsä). En siis esim. mene nukkumaan väsymystäni nyt vaan liimaan lapsen leluja. Mies silittää ensi viikon työpaitojaan. Onneksi ei nyt olla tiuskittu väsymystä toisillemmekaan. Ap
Miksi korjaat rikotun lelun? Jotta lapsi voi rikkoa sen uudestaan?
Kuule, ne lelunpalaset jätetään näkyville ja lapselle muistutetaan niiden avulla, että näin käy, kun pudottaa tavaroita alakertaan. Rikki. Ja sitten lapsen annetaan itkeä pettymystään uudestaan ja uudestaan.
Koska lupasin. Teen aina kaiken sen minkä lupaan, vaikka se olisi näin pienelle annettu lupaus, eikä lapsi muistaisi tai ymmärtäisi sitä lupausta. Väsyneenä menin lupaamaan lapselle, että korjaan (en ole koskaan ennen korjannut). Ja koska annoin lupauksen, niin koen että minun on se lupaus pidettävä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt parhaillaan istun keittiön lattialla läppärin kanssa liimaamassa lapsen leluja kasaan. Hän itki tänään niin sydäntäsärkevästi kun kasi lelua meni kappaleiksi kun hän heitti ne yläkerrasta alas. Ja kun huomasi, että lelut on rikki. Aina uudelleen halusi katsoa lelun kappaleita, että rikki on, ja itki ja itki. Ja minä lupasin hänelle, että korjaan ne lelut (ne onneksi saa liimattua kasaan ja niin, että ovat vielä turvallisia). Istun liimailemassa tällä samalla kohdalla jossa pari tuntia sitten taas vollotin sitä että olen niin vihainen (kesken lapsen iltapalan, mies onneksi tule hakemaan lapsen siitä syliinsä). En siis esim. mene nukkumaan väsymystäni nyt vaan liimaan lapsen leluja. Mies silittää ensi viikon työpaitojaan. Onneksi ei nyt olla tiuskittu väsymystä toisillemmekaan. Ap
Miksi korjaat rikotun lelun? Jotta lapsi voi rikkoa sen uudestaan?
Kuule, ne lelunpalaset jätetään näkyville ja lapselle muistutetaan niiden avulla, että näin käy, kun pudottaa tavaroita alakertaan. Rikki. Ja sitten lapsen annetaan itkeä pettymystään uudestaan ja uudestaan.
Koska lupasin. Teen aina kaiken sen minkä lupaan, vaikka se olisi näin pienelle annettu lupaus, eikä lapsi muistaisi tai ymmärtäisi sitä lupausta. Väsyneenä menin lupaamaan lapselle, että korjaan (en ole koskaan ennen korjannut). Ja koska annoin lupauksen, niin koen että minun on se lupaus pidettävä. Ap
Miksi lupasit? Koska se lapsi on sinun pomosi ja sitä pitää totella?
Ei ihme, että sinulla on hankalaa, jos päivistäsi päättää 1.5 v ikäinen ja lapsellakin on vaikeaa, koska kotona ei ole aikuisia.
Noin pieni ei varmaan tajua kielloista paljoakaan. Mä varmaan ratkaisisin asian niin että joko antaisin sotkea ruuat tukkaan ja pesisin illalla sit tukan. Ja muut kuin pehmolelut ja tyyliin puupalikat pois yläkerrasta. Vasta sit isompana on jotain hyötyä kielloista ja selittämisestä. Plus sun pitäis jotenkin saada nukkua välillä univelat pois että jaksat, ellei tukiverkkoja oo nii vaikka Mll lapsenvahti yöksi.
Vierailija kirjoitti:
Nyt parhaillaan istun keittiön lattialla läppärin kanssa liimaamassa lapsen leluja kasaan. Hän itki tänään niin sydäntäsärkevästi kun kasi lelua meni kappaleiksi kun hän heitti ne yläkerrasta alas. Ja kun huomasi, että lelut on rikki. Aina uudelleen halusi katsoa lelun kappaleita, että rikki on, ja itki ja itki. Ja minä lupasin hänelle, että korjaan ne lelut (ne onneksi saa liimattua kasaan ja niin, että ovat vielä turvallisia). Istun liimailemassa tällä samalla kohdalla jossa pari tuntia sitten taas vollotin sitä että olen niin vihainen (kesken lapsen iltapalan, mies onneksi tule hakemaan lapsen siitä syliinsä). En siis esim. mene nukkumaan väsymystäni nyt vaan liimaan lapsen leluja. Mies silittää ensi viikon työpaitojaan. Onneksi ei nyt olla tiuskittu väsymystä toisillemmekaan. Ap
Mielestäni sinä toimit jo vähän epäloogisesti. Lapsesi ei niitä leluja oikeasti muista enää aamulla sillä lailla. Heität roskiin vaan ja et puhu niistä enää. Lapsesi mielikuvitus keksii uudet leikit.
Oletko ajatellut, että olet vähän ”liian herkkä”? Sekin voisi olla väsymyksestä johtuvaa.. sinun pitäisi minun mielestäni jo lähtökohtaisestikin vaan pistää rikkoiutuneet lelut roskiin ja loput helposti rikkoontuvat kaappiin. 1,5 v pärjää muutamalla lelulla kerrallaan. Sinun on ihan turhaa esitellä hänelle rikki menneitä leluja ja itkettää lasta ja itseäsi uuvuttaa tuommoisella yötä myöten lelujen liimaamisella. Tilanne voi vaikuttaa sinun väsyneissä perhekeskeisissä aivoisaa hauskalta tai uhrautuvan, hyvän äidin toiminnalta. Ulkopuoliselle tuo kuulostaa absurdilta järjettömyydeltä. Olet jo itkenyt tänään iltapalalla. Jestas. Se kun sinä itket on lapselle hämmentävää ja huolta aiheuttavaa. Se ei ole lapsen mielestä ”vain outoa” tms puoliksi söpöä uhrautuvan kunnon äidin hermoromahdusta.
Suosittelen että heti huomenna pistät rikki menevät lelut pois. Sinun ei tarvitse niistä kummemmin puhua lapsellesi. Hän on 1,5v. Jos hän kyselee oikeasti jonkun lelun perään, voit jaksamistilanteestasi riippuen antaa yhden ja vahtia leikkiä tai sanoa vaan ”mene leikkimään *tuolla toisella lelulla” tai ”katsotaanko kirjasta lintuja” tms mieluisaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt parhaillaan istun keittiön lattialla läppärin kanssa liimaamassa lapsen leluja kasaan. Hän itki tänään niin sydäntäsärkevästi kun kasi lelua meni kappaleiksi kun hän heitti ne yläkerrasta alas. Ja kun huomasi, että lelut on rikki. Aina uudelleen halusi katsoa lelun kappaleita, että rikki on, ja itki ja itki. Ja minä lupasin hänelle, että korjaan ne lelut (ne onneksi saa liimattua kasaan ja niin, että ovat vielä turvallisia). Istun liimailemassa tällä samalla kohdalla jossa pari tuntia sitten taas vollotin sitä että olen niin vihainen (kesken lapsen iltapalan, mies onneksi tule hakemaan lapsen siitä syliinsä). En siis esim. mene nukkumaan väsymystäni nyt vaan liimaan lapsen leluja. Mies silittää ensi viikon työpaitojaan. Onneksi ei nyt olla tiuskittu väsymystä toisillemmekaan. Ap
Miksi korjaat rikotun lelun? Jotta lapsi voi rikkoa sen uudestaan?
Kuule, ne lelunpalaset jätetään näkyville ja lapselle muistutetaan niiden avulla, että näin käy, kun pudottaa tavaroita alakertaan. Rikki. Ja sitten lapsen annetaan itkeä pettymystään uudestaan ja uudestaan.
Koska lupasin. Teen aina kaiken sen minkä lupaan, vaikka se olisi näin pienelle annettu lupaus, eikä lapsi muistaisi tai ymmärtäisi sitä lupausta. Väsyneenä menin lupaamaan lapselle, että korjaan (en ole koskaan ennen korjannut). Ja koska annoin lupauksen, niin koen että minun on se lupaus pidettävä. Ap
Miksi lupasit? Koska se lapsi on sinun pomosi ja sitä pitää totella?
Ei ihme, että sinulla on hankalaa, jos päivistäsi päättää 1.5 v ikäinen ja lapsellakin on vaikeaa, koska kotona ei ole aikuisia.
Ei lapsi ole minun pomo eikä meidän pomo. Meillä on tietyt säännöt ja rajat ja me pidetään niistä kiinni. Sinun ei varmaan kannata antaa nyt yhdelle väsyneenä annetulle lelunkorjaamislupaukselle liikaa merkityksiä. Ap
Kysyit mitä tämä voi olla, koska olet tunnettu viilipytty töissä ja kaveripiirissä ja selvinnyt monista vaikeuksista. No, se on sitä että vanhemmuus nostaa meissä esiin sellaisia asioita joista emme ole tietoisia. Jos vaikka on ollut jotain vaikeata omassa lapsuudessa, niin se nousee omassa vanhemmuudessa esiin. Kuten minulla. Vanhempani olivat eronneet. Asuin äidin kanssa ja hän oli kaikin puolin mahtava kasvattaja. Silloin tällöin tapasin isää ja hän oli aivan päinvastainen. Äkkipikainen ja arvaamaton, pelkäsin häntä kunnes vihdoin hän kokonaan "hylkäsi" minut jolloin koin helpotusta. Minusta tuntuu, että nämä isän kurjat kohtelut nostavat päätänsä kun kasvatan omaa lasta. En ikinä olisi voinut kuvitella, etten olekaan juuri niin kuin äitini sillä haluaisin olla sellainen niin kovasti. Sen sijaan huomaan välillä pitäväni turhista asioista kamalaa kuria ja näen siinä paljon isääni. Olisiko sinulla jotain tällaista taustalla tai herättikö mitään ajatuksia?
Toinen juttu. Oman lapseni kanssa aloin menettää hermoja vasta 2,5v iässä eli aika pienellä sulla alkanut toi. Ehkä lapsesi on ehtiväisempi kuin minun siinä iässä. Voi kuitenkin olla, että ne vaikeammat vuodet ovat vielä edessä ja sinun olisi hyvin henkisesti valmistautua niihin ja miettiä miten saat katkaistua oman käytöksen jos se menee liian pahaksi. Itse olisin tarvinnut tällaista ymmärrystä ja olin liian kamala lapselleni välillä niinä vuosina kun hänen käytöksensä oli vaikeinta.
Sitten vielä kolmas pikkuseikka. Lapselle ei kannata sanoa, että älä heitä koska menee rikki. Sehän ei oikeasti ole se syy. Syy on, että kodissa ei heitetä leluja pitkin portaikkoa. Kasvatuksessa on tosi tärkeetä, että puhuu asiaa. Muuten lapsi myöhemminkin vaikka mottasee jotain toista ja luulee että pahinta oli että joku esine meni rikki. Ei, ei. Sinä voit jo alkaa opettamaan hänelle, että kodissa ei saa heittää esineitä, koska se ei ole sinusta kivaa, se sattuu sinun korviisi tms. Se on paljon vahvempi ja kasvattavampi viesti kuin se että esine menee rikki.
Tsemppiä!
Kuulostaa tosi samalta kuin meillä, mekin ollaan sormiruokailtu 6kk iästä asti. Mutta jos ruoka ei ole lusikoitavaa, vaan vaikka kalaa ja perunas, niin annan vain vähän kerrallaan. Ja sitten, kiinnostuisiko lapsi haarukan käytön harjoittelusta? Meillä tykkää harjoitella sitä ja tykkää kun annan haarukalla hänelle ruokaa suuhun tai pistän haarukkaan ruuanpalan valmiiksi kiinni ja hän saa itse pistää sen suuhun.
Meilläkin mies on samankaltaisessa työssä ja yöt ovat minun vastuullani. Jos meillä on joskus monta yötä hankalaa (lähtökohtaisesti lapsi nukkuu nk täydet yöt, noin 1v alkaen kun (yö)imetys lopetettiin) niin vien sen patjan sinne ja nukun pinniksen vieressä. Yöllä vaan pistän käden pinnasänkyyn ja saan itse levätä/nukkua kohtalaisesti. Lapsi myös kuulee hengityksen ja aistii läsnäolon eikä herää ihan niin paljon.