Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pa""ka äiti tässä myöntää antaneensa lapselle paristi tukkapöllyä koska puhe ei tehonnut
27.10.2019 |
Pidin tukasta kiinni, en repinyt ja sanoin tiukasti että riittää. Lapsi oli tuolloin 4-6 vuotias . Mielestäni on käsittämätöntä leimata väkivaltaiseksi ihmiseksi ja huonoksi kasvattajaksi jos lapsi ei vain kuuntele puhetta ja pitää turvautua luunappiin tai tukkapöllyyn. Surullisen usein näkee riekkuvia lapsia ja noloja äitejä lässytämässä "kulta kiltti lopeta jooko".
En antanut tukkapöllyä päivittäin enkä edes viikottain, syyn piti olla painava eikä mikään tippunut haarukka ja annoin aina pari suullista varoitusta ensin. Lisäksi jälkeenpäin halattiin ja selitin miksi äidin piti nyt suuttua. Lapsi on nyt 11v eikä tunnu muistavan noita . Välimme ovat hyvät!
Minulla ei myöskään ole traumoja oman isäni antamista luunapeista koska isä oli lempeä pitkäpinnainen mies ja ymmärsin menneeni liian pitkälle siinä vaiheessa kun sormi napsahti ohimoon.
Sillä, että revitään ohimenen hiuksista ilman syytä tai läimitään remmillä niin ,ettei istumaan pysty ole mitään tekemistä kasvatuksen kanssa. Se on väkivaltaa jota en hyväksy. Idea on saada lapsi tajuamaan tehneensä väärin eikä hiipimään kusi sukassa vanhempien lähellä.
Kommentit (168)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten tässä on jo mainittu, fyysinen kurittaminen on laitonta. Sen lisäksi lapsen rankaiseminen fyysisesti ei opeta lapselle mitään muuta kuin sen, että hän teki väärin ja vanhempi satuttaa. Se ei lisää lapsen keinoja selvitä tunteidensa kanssa seuraavalla kerralla, kun tulee itkupotkuraivari. Ylitsekuohuavat tunteet voivat olla lapselle hämmentävä asia ja lapsi tarvitsee aikuisen apua niiden tunnistamiseen ja hallintaan. Jos tätä ei opeteta lapselle, ja negatiivisiin tunteisiin vastataan väkivallalla, se voi johtaa tunteidensäätelyn hankaluuteen myös myöhemmin elämässä, sen lisäksi että se sattuu ja saa lapsen pelkäämään vanhempaansa.
Sinun maailmassasi siis lapsi tottelee, kunhan vaan tunnekasvatetaan ja keskustellaan tarpeeksi?
Ei kai tottelu edes ole tavoitteena. Tavoitteena on se, että lapsi ei pelkää ilmaista tunteitaan tai jotain.
Niin ja sitä, että lapsi olisi tottelematon ihan laskelmoidusti oma etu mielessään on vaihtoehto jonka olemassaoloa ei ylipäätään tunnusteta.
Ei tunnusteta koska se ei ole todellinen. Harva lapsi on psykopaatti. Totta kai jos sun on niin se on vaikea tilanne ja tarvitset tukea, mutta fyysinen kuritus ei auta ja vain opettaa lapselle toisten vahingoittamista ja voimankäytön hyväksyttävyyttä.
Rajojen testaaminen on ehkä jollakin tasolla laskelmoitua, ja onhan lapsella siinä selvästi tarve eli etu, mutta mun on vaikeaa nähdä miten se, että vanhempi freimaa asian näin johtaisi mihinkään hyvään ja ei johtaisi moneen pahaan.
Tottelu on itsestäänselvästi huonompi tavoite kuin se, että lapsi oppisi ohjaamaan omaa käytöstään niin ettei vanhemman tarvitse tulla käskemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne jotka väittävät selviävänsä lapsen kuin lapsen kanssa pelkästään puhumalla eivät ole kohdanneet vilkkaita tai käytösongelmaisia lapsia. Tai sitten heillä on käytössään loputtomasti aikaa ja suljettu tila josta lapsi ei pääse pois.
Lasten fyysinen kurittaminen ei ole oikein, mutta toisaalta vanhemmat on jätetty nyt täysin hampaattomiksi lasten kasvatuksen suhteen. Olisi kiva nähdä miten nämä vasukiihkoilijat hoitaisivat aamulla kiukkuavan lapsen ajoissa päivähoitoon ja sitten vielä ehtisivät töihin sen jälkeen. Pelkästään puhumalla rauhallisesti.
Puhumisen ohella tarvitaan päättäväistä toimintaa, ei neuvotteluja eikä tukistamista. Eihän kukaan päiväkodissakaan niitä lapsia siellä tukistele, tai koulussakaan, miksi kotona pitäisi?
Kerrotko esimerkin "päättäväisestä toiminnasta", jolla kiukkuava ympäriinsä hyppelehtivät lapsi saadaan rauhoitettua ja tottelemaan muutamassa minuutissa?
Päiväkodissa on ihan eri dynamiikka, siellä vaikuttaa lisäksi ryhmäpaine ja yhden hoitajan voi hätätilanteessa osoittaa ongelmakäyttäytyjälle kun muut hoitavat ryhmän päivittäistä ohjelmaa.
Vaikea nyt arvata minkä ikäistä lasta tarkoitat, mutta itse annan lapsen raivota pahimman kiukkunsa pois. Ehtona se, ettei mitään rikota tai ketään satuteta.
Kun taaperona oli aivan riehuraivoissaan, annoin sohvatyynyn ja neuvoin hakkaamaan sitä, koska tyynyyn ei satu. Ja tyyny saikin urakalla kyytiä.Kun lapsi on saanut pahimmat höyryt ulos, alkaa usein itku ja käpertyy syliini. Kun siinä hetken saanut rauhoittua, päästään puhumaan siitä, että mikä lasta suututti niin. Lapsi saa kerrottua, ja sitten jutellaan siitä.
Näillä meillä menty. Ja erittäin hyväkäytöksinen nelivuotias lapsi.
Mites se aikaraja? *ping* Lapsi myöhästyi päväkodin aamurutiineista, tädit katsovat pahasti kun lapsen hoitoon. *ping* Myöhästyit töistä, pomo kutsuu puhutteluun.
Miksi ihmiset lukevat näitä niin huonosti? Toki voit antaa lapsen riehua itsensä vaikka tainnoksiin ja sitten rahassa jutella mitä huvittaa jos olet työtön tai kotihoidontuella. Oppii se lapsi sitten lopulta ettei riehumisella saavuta mitään, mutta sitä ennen voi olla parit lasut niskassa tai työpaikka mennyttä. Vasuhössöttäjät yleensä hiljenevät siinä vaiheessa (niin kävi nytkin) kun hienot teoriat istutetaan reaalimaailmaan ja huomataan etteivät ne toimi.
Yritän herätellä keskustelua siitä, että yhteiskunta ei tue väkivallatonta kasvatusta vaikka lain mukaan vaatii sitä. Ja jos lapsi on pahasti käytösongelmainen tai syyllistyy nuorella iällä rikoksiin niin sitten pitää viranomaisten auttaa syyllistämättä ja vetämättä överiksi. Näin harvoin kuitenkin käy.
Olen eri kommentoija, mutta pisti yksi juttu silmään. Miten päiväkodista voi myöhästyä, ellei puhuta jo eskarista, joka alkaa tiettyyn aikaan? Hoitoon viedään kun tarve on, esim. juuri matkalla työhön. Mitä siinä minkään tätien katseiden pitäisi antaa vaikuttaa mihinkään? Siitäkö muka lasu tulisi, jos "myöhästyy" päiväkodista? Luulisin, että ennemminkin siitä, jos antaa tukkapöllyä.
Voi kuule. Päiväkodin aamupalapöydässä on oltava viimeistään klo 8.20 tai joudut roudaamaan muksut takaisin kotiin aamupalalle ja sen jälkeen uusi yritys. Välissä aika paljon kiljumista ja rimpuilua. Ja ai että, kun hiki päässä olet puolentoista tunnin taistelun jälkeen klo 8.18 istuttamassa lasta pöytään ja näet, kuinka ne hoitajat luovat merkitsevän katseen kelloon, niin täytyy sanoa, että v-käyrä käy aika huipussaan. Ja toki, voisihan sitä herätä jo viideltä suorittamaan niitä aamutoimia, mutta tuskinpa se auttaisi siihen, kun mikään vaate ei ole hyvä ja hampaita ei haluta harjata, eikä oikeastaan tehdä mitään muutakaan kuin harata joka asiassa vastaan.
Mustavalkoista todellakin. Ei osata erottaa funktionaalista, perusteltua näppäisyä raivoväkivallasta, josta on jäänyt pelkotiloja? Minä olen saanut sekä tukkapöllyä, luunappeja että kerran jopa piiskaa (olin huijannut naapurin lapsen tekemään sellaista, mistä lapsi loukkaantui lievästi ja valehtelin asiasta), eikä se edes ollut kamalaa, koska vanhemmat eivät sitä sellaiseksi tehneet. Se oli se viimeinen raja, kun en uskonut hyvällä, eikä sitä käytetty mielivaltaisesti.
Tietenkin täydellisessä kirjamaailmassa täydelliset mammat kasvattavat täydellisen tottelevaisia tunnetaitoisia lapsia, mutta hahahahahaa! Yhtä traumatisoituneita ja masentuneita niistä teidän ipanoistanne tulee joka tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten tässä on jo mainittu, fyysinen kurittaminen on laitonta. Sen lisäksi lapsen rankaiseminen fyysisesti ei opeta lapselle mitään muuta kuin sen, että hän teki väärin ja vanhempi satuttaa. Se ei lisää lapsen keinoja selvitä tunteidensa kanssa seuraavalla kerralla, kun tulee itkupotkuraivari. Ylitsekuohuavat tunteet voivat olla lapselle hämmentävä asia ja lapsi tarvitsee aikuisen apua niiden tunnistamiseen ja hallintaan. Jos tätä ei opeteta lapselle, ja negatiivisiin tunteisiin vastataan väkivallalla, se voi johtaa tunteidensäätelyn hankaluuteen myös myöhemmin elämässä, sen lisäksi että se sattuu ja saa lapsen pelkäämään vanhempaansa.
Sinun maailmassasi siis lapsi tottelee, kunhan vaan tunnekasvatetaan ja keskustellaan tarpeeksi?
Ei kai tottelu edes ole tavoitteena. Tavoitteena on se, että lapsi ei pelkää ilmaista tunteitaan tai jotain.
Niin ja sitä, että lapsi olisi tottelematon ihan laskelmoidusti oma etu mielessään on vaihtoehto jonka olemassaoloa ei ylipäätään tunnusteta.
Ei tunnusteta koska se ei ole todellinen. Harva lapsi on psykopaatti. Totta kai jos sun on niin se on vaikea tilanne ja tarvitset tukea, mutta fyysinen kuritus ei auta ja vain opettaa lapselle toisten vahingoittamista ja voimankäytön hyväksyttävyyttä.
Rajojen testaaminen on ehkä jollakin tasolla laskelmoitua, ja onhan lapsella siinä selvästi tarve eli etu, mutta mun on vaikeaa nähdä miten se, että vanhempi freimaa asian näin johtaisi mihinkään hyvään ja ei johtaisi moneen pahaan.
Tottelu on itsestäänselvästi huonompi tavoite kuin se, että lapsi oppisi ohjaamaan omaa käytöstään niin ettei vanhemman tarvitse tulla käskemään.
Psykopaatin määritelmä on siis se, että ihminen rikkoo laskelmoidusti sääntöjä oma etu mielessään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten tässä on jo mainittu, fyysinen kurittaminen on laitonta. Sen lisäksi lapsen rankaiseminen fyysisesti ei opeta lapselle mitään muuta kuin sen, että hän teki väärin ja vanhempi satuttaa. Se ei lisää lapsen keinoja selvitä tunteidensa kanssa seuraavalla kerralla, kun tulee itkupotkuraivari. Ylitsekuohuavat tunteet voivat olla lapselle hämmentävä asia ja lapsi tarvitsee aikuisen apua niiden tunnistamiseen ja hallintaan. Jos tätä ei opeteta lapselle, ja negatiivisiin tunteisiin vastataan väkivallalla, se voi johtaa tunteidensäätelyn hankaluuteen myös myöhemmin elämässä, sen lisäksi että se sattuu ja saa lapsen pelkäämään vanhempaansa.
Sinun maailmassasi siis lapsi tottelee, kunhan vaan tunnekasvatetaan ja keskustellaan tarpeeksi?
Itse asiassa ne lapset, joita opastetaan tunnistamaan, hyväksymään ja hallitsemaan tunteitaan ja joiden annetaan purkaa terveellä tavalla (ei ketään satuttamalla tai mitään hajottamalla) ilmaista negatiivisiakin tunteitaan, osaavat saman todennäköisemmin myös myöhemmin elämässä. Väkivallalla kasvattamalla taas saadaan traumatisoituneita aikuisia, jotka mahdollisesti pelkäävät ilmaista tunteitaan tai ovat sitten itsekin niitä raivopäitä, joilla keittää yli, kun rakentavia keinoja käsitellä tunnemyllerryksiä ei ole.
En voi käsittää, että vielä nykyäänkin fyysistä kurittamista puolustellaan. On oltava muita keinoja kasvattaa lasta kuin käyttää väkivaltaa. Jos ei ole, on otettava yhteys ammattikasvattajaan ja pyydettävä neuvoja.
En voi käsittää, miksi monilta ammattikasvattajiltakin puuttuu niin täydellisesti terve maalaisjärki ja siksi hurahdetaan täysillä aina niihin uusimpiin kasvatusideologioihin. Niin kuin nyt vaikka tähän tunnekasvatukseen joka siihen uskovien mielestä ratkaisee kaikki ongelmat kuin hopealuoti ikään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten tässä on jo mainittu, fyysinen kurittaminen on laitonta. Sen lisäksi lapsen rankaiseminen fyysisesti ei opeta lapselle mitään muuta kuin sen, että hän teki väärin ja vanhempi satuttaa. Se ei lisää lapsen keinoja selvitä tunteidensa kanssa seuraavalla kerralla, kun tulee itkupotkuraivari. Ylitsekuohuavat tunteet voivat olla lapselle hämmentävä asia ja lapsi tarvitsee aikuisen apua niiden tunnistamiseen ja hallintaan. Jos tätä ei opeteta lapselle, ja negatiivisiin tunteisiin vastataan väkivallalla, se voi johtaa tunteidensäätelyn hankaluuteen myös myöhemmin elämässä, sen lisäksi että se sattuu ja saa lapsen pelkäämään vanhempaansa.
Sinun maailmassasi siis lapsi tottelee, kunhan vaan tunnekasvatetaan ja keskustellaan tarpeeksi?
Ei kai tottelu edes ole tavoitteena. Tavoitteena on se, että lapsi ei pelkää ilmaista tunteitaan tai jotain.
Niin ja sitä, että lapsi olisi tottelematon ihan laskelmoidusti oma etu mielessään on vaihtoehto jonka olemassaoloa ei ylipäätään tunnusteta.
Ei tunnusteta koska se ei ole todellinen. Harva lapsi on psykopaatti. Totta kai jos sun on niin se on vaikea tilanne ja tarvitset tukea, mutta fyysinen kuritus ei auta ja vain opettaa lapselle toisten vahingoittamista ja voimankäytön hyväksyttävyyttä.
Rajojen testaaminen on ehkä jollakin tasolla laskelmoitua, ja onhan lapsella siinä selvästi tarve eli etu, mutta mun on vaikeaa nähdä miten se, että vanhempi freimaa asian näin johtaisi mihinkään hyvään ja ei johtaisi moneen pahaan.
Tottelu on itsestäänselvästi huonompi tavoite kuin se, että lapsi oppisi ohjaamaan omaa käytöstään niin ettei vanhemman tarvitse tulla käskemään.
"Freimaamaan"? :D
Ootko joku lapseton huuhaahumanisti? Tunnekasvatustieteiden maisteri?
Pieni lapsi ei ymmärrä puhetta. Siinä täytyykin antaa joku fyysinen "kuritus", niin kuin tukasta kevyesti kiinni tai luunappi olkavarteen. Ihan sama homma kuin eläimen kanssa, turha niille on puhua kun eivät ymmärrä samaa kieltä. Näin on minullekin tehty kun meinasin kiskoa painavan television päälleni kakarana. En traumatisoitunut/itse edes muista näitä tapahtumia. Kova fyysinen väkivalta ilman syytä (tai syyn kanssakin) on aivan eri asia taas. Turhaa vouhkaamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne jotka väittävät selviävänsä lapsen kuin lapsen kanssa pelkästään puhumalla eivät ole kohdanneet vilkkaita tai käytösongelmaisia lapsia. Tai sitten heillä on käytössään loputtomasti aikaa ja suljettu tila josta lapsi ei pääse pois.
Lasten fyysinen kurittaminen ei ole oikein, mutta toisaalta vanhemmat on jätetty nyt täysin hampaattomiksi lasten kasvatuksen suhteen. Olisi kiva nähdä miten nämä vasukiihkoilijat hoitaisivat aamulla kiukkuavan lapsen ajoissa päivähoitoon ja sitten vielä ehtisivät töihin sen jälkeen. Pelkästään puhumalla rauhallisesti.
Puhumisen ohella tarvitaan päättäväistä toimintaa, ei neuvotteluja eikä tukistamista. Eihän kukaan päiväkodissakaan niitä lapsia siellä tukistele, tai koulussakaan, miksi kotona pitäisi?
Kerrotko esimerkin "päättäväisestä toiminnasta", jolla kiukkuava ympäriinsä hyppelehtivät lapsi saadaan rauhoitettua ja tottelemaan muutamassa minuutissa?
Päiväkodissa on ihan eri dynamiikka, siellä vaikuttaa lisäksi ryhmäpaine ja yhden hoitajan voi hätätilanteessa osoittaa ongelmakäyttäytyjälle kun muut hoitavat ryhmän päivittäistä ohjelmaa.
Vaikea nyt arvata minkä ikäistä lasta tarkoitat, mutta itse annan lapsen raivota pahimman kiukkunsa pois. Ehtona se, ettei mitään rikota tai ketään satuteta.
Kun taaperona oli aivan riehuraivoissaan, annoin sohvatyynyn ja neuvoin hakkaamaan sitä, koska tyynyyn ei satu. Ja tyyny saikin urakalla kyytiä.Kun lapsi on saanut pahimmat höyryt ulos, alkaa usein itku ja käpertyy syliini. Kun siinä hetken saanut rauhoittua, päästään puhumaan siitä, että mikä lasta suututti niin. Lapsi saa kerrottua, ja sitten jutellaan siitä.
Näillä meillä menty. Ja erittäin hyväkäytöksinen nelivuotias lapsi.
Mites se aikaraja? *ping* Lapsi myöhästyi päväkodin aamurutiineista, tädit katsovat pahasti kun lapsen hoitoon. *ping* Myöhästyit töistä, pomo kutsuu puhutteluun.
Miksi ihmiset lukevat näitä niin huonosti? Toki voit antaa lapsen riehua itsensä vaikka tainnoksiin ja sitten rahassa jutella mitä huvittaa jos olet työtön tai kotihoidontuella. Oppii se lapsi sitten lopulta ettei riehumisella saavuta mitään, mutta sitä ennen voi olla parit lasut niskassa tai työpaikka mennyttä. Vasuhössöttäjät yleensä hiljenevät siinä vaiheessa (niin kävi nytkin) kun hienot teoriat istutetaan reaalimaailmaan ja huomataan etteivät ne toimi.
Yritän herätellä keskustelua siitä, että yhteiskunta ei tue väkivallatonta kasvatusta vaikka lain mukaan vaatii sitä. Ja jos lapsi on pahasti käytösongelmainen tai syyllistyy nuorella iällä rikoksiin niin sitten pitää viranomaisten auttaa syyllistämättä ja vetämättä överiksi. Näin harvoin kuitenkin käy.
Olen eri kommentoija, mutta pisti yksi juttu silmään. Miten päiväkodista voi myöhästyä, ellei puhuta jo eskarista, joka alkaa tiettyyn aikaan? Hoitoon viedään kun tarve on, esim. juuri matkalla työhön. Mitä siinä minkään tätien katseiden pitäisi antaa vaikuttaa mihinkään? Siitäkö muka lasu tulisi, jos "myöhästyy" päiväkodista? Luulisin, että ennemminkin siitä, jos antaa tukkapöllyä.
Voi kuule. Päiväkodin aamupalapöydässä on oltava viimeistään klo 8.20 tai joudut roudaamaan muksut takaisin kotiin aamupalalle ja sen jälkeen uusi yritys. Välissä aika paljon kiljumista ja rimpuilua. Ja ai että, kun hiki päässä olet puolentoista tunnin taistelun jälkeen klo 8.18 istuttamassa lasta pöytään ja näet, kuinka ne hoitajat luovat merkitsevän katseen kelloon, niin täytyy sanoa, että v-käyrä käy aika huipussaan. Ja toki, voisihan sitä herätä jo viideltä suorittamaan niitä aamutoimia, mutta tuskinpa se auttaisi siihen, kun mikään vaate ei ole hyvä ja hampaita ei haluta harjata, eikä oikeastaan tehdä mitään muutakaan kuin harata joka asiassa vastaan.
Aamupalan voisi syödä kotona, jos kiire on siitä kiinni. Päivän vaatteet voisi valita lapsen kanssa jo edellisenä iltana.
Mietin myös, että oletko pyytänyt mitään apua tai tukitoimia?
Vierailija kirjoitti:
Pieni lapsi ei ymmärrä puhetta. Siinä täytyykin antaa joku fyysinen "kuritus", niin kuin tukasta kevyesti kiinni tai luunappi olkavarteen. Ihan sama homma kuin eläimen kanssa, turha niille on puhua kun eivät ymmärrä samaa kieltä. Näin on minullekin tehty kun meinasin kiskoa painavan television päälleni kakarana. En traumatisoitunut/itse edes muista näitä tapahtumia. Kova fyysinen väkivalta ilman syytä (tai syyn kanssakin) on aivan eri asia taas. Turhaa vouhkaamista.
En tiedä, minkälaisia lapsia oot tavannu, jos ne ei puhetta ymmärrä (jos nyt ei ihan vauvaikäisistä puhuta).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pieni lapsi ei ymmärrä puhetta. Siinä täytyykin antaa joku fyysinen "kuritus", niin kuin tukasta kevyesti kiinni tai luunappi olkavarteen. Ihan sama homma kuin eläimen kanssa, turha niille on puhua kun eivät ymmärrä samaa kieltä. Näin on minullekin tehty kun meinasin kiskoa painavan television päälleni kakarana. En traumatisoitunut/itse edes muista näitä tapahtumia. Kova fyysinen väkivalta ilman syytä (tai syyn kanssakin) on aivan eri asia taas. Turhaa vouhkaamista.
Pieni lapsi itse asiassa ymmärtää puhetta, ellet nyt ihan pikkuvauvasta puhu.
Vaatii tietty sen, että lapsen on kuultava sitä puhetta, eli hänen kanssaan tulee puhua paljon, vaikkei tämä pystyisi vielä vastailemaankaan kuin äännähdyksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten tässä on jo mainittu, fyysinen kurittaminen on laitonta. Sen lisäksi lapsen rankaiseminen fyysisesti ei opeta lapselle mitään muuta kuin sen, että hän teki väärin ja vanhempi satuttaa. Se ei lisää lapsen keinoja selvitä tunteidensa kanssa seuraavalla kerralla, kun tulee itkupotkuraivari. Ylitsekuohuavat tunteet voivat olla lapselle hämmentävä asia ja lapsi tarvitsee aikuisen apua niiden tunnistamiseen ja hallintaan. Jos tätä ei opeteta lapselle, ja negatiivisiin tunteisiin vastataan väkivallalla, se voi johtaa tunteidensäätelyn hankaluuteen myös myöhemmin elämässä, sen lisäksi että se sattuu ja saa lapsen pelkäämään vanhempaansa.
Sinun maailmassasi siis lapsi tottelee, kunhan vaan tunnekasvatetaan ja keskustellaan tarpeeksi?
Ei kai tottelu edes ole tavoitteena. Tavoitteena on se, että lapsi ei pelkää ilmaista tunteitaan tai jotain.
Niin ja sitä, että lapsi olisi tottelematon ihan laskelmoidusti oma etu mielessään on vaihtoehto jonka olemassaoloa ei ylipäätään tunnusteta.
Ei tunnusteta koska se ei ole todellinen. Harva lapsi on psykopaatti. Totta kai jos sun on niin se on vaikea tilanne ja tarvitset tukea, mutta fyysinen kuritus ei auta ja vain opettaa lapselle toisten vahingoittamista ja voimankäytön hyväksyttävyyttä.
Rajojen testaaminen on ehkä jollakin tasolla laskelmoitua, ja onhan lapsella siinä selvästi tarve eli etu, mutta mun on vaikeaa nähdä miten se, että vanhempi freimaa asian näin johtaisi mihinkään hyvään ja ei johtaisi moneen pahaan.
Tottelu on itsestäänselvästi huonompi tavoite kuin se, että lapsi oppisi ohjaamaan omaa käytöstään niin ettei vanhemman tarvitse tulla käskemään.
Psykopaatin määritelmä on siis se, että ihminen rikkoo laskelmoidusti sääntöjä oma etu mielessään?
Ei ole. Psykopaatilla ei ole määritelmää. Se on psykiatrian käytöstä poistunut termi jota käytetään nykyään löyhänä kulttuurisena viittauksena suunnilleen erilaisista mielenhäiriöistä kärsivään henkilöön, jonka tunne-elämä on tavallisesta poikkeavaa esim. empatiakyky tai kyky tuntea häpeää mahdollisesti puuttuu, ja käytös on sen takia esim. kylmää, laskelmoivaa ja häikäilemätöntä.
Lapset rikkovat sääntöjä monista syistä. Esimerkiksi siksi että he eivät kunnioita säännön asettajaa, mutta tämä tapahtuu selän takana etkä välttämättä saa koskaan tietää siitä. Tai he eivät osaa, pysty tai onnistu noudattamaan sääntöä. Tai he testaavat rajoja, hakevat huomiota, tai tarjoavat tilaisuutta voittaa menetetty luottamus takaisin.
En keksi mitään sellaista tilannetta, jossa lapsen käytöstä olisi rakentavaa lähestyä laskelmoituna omanvoitonpyyntisyytenä, paitsi silloin kun se on sitä niin selvästi, ettei lapsi tunnu enää edes ihan oikealta lapselta. Vaan siltä, että ehkä hänessä on jotain erilaista, ja hänen kasvatukseensa tarvitaan enemmän osaamista kuin tavalliselta vanhemmalta voi odottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne jotka väittävät selviävänsä lapsen kuin lapsen kanssa pelkästään puhumalla eivät ole kohdanneet vilkkaita tai käytösongelmaisia lapsia. Tai sitten heillä on käytössään loputtomasti aikaa ja suljettu tila josta lapsi ei pääse pois.
Lasten fyysinen kurittaminen ei ole oikein, mutta toisaalta vanhemmat on jätetty nyt täysin hampaattomiksi lasten kasvatuksen suhteen. Olisi kiva nähdä miten nämä vasukiihkoilijat hoitaisivat aamulla kiukkuavan lapsen ajoissa päivähoitoon ja sitten vielä ehtisivät töihin sen jälkeen. Pelkästään puhumalla rauhallisesti.
Tämä. Itse en ole kurittamisen kannalla, mutta monesti olen miettinyt, auttaisiko se pieni tukistaminen oikeassa paikassa. Omista lapsistani toinen on selvästi hankala. Edes oma äitini ei uskonut hänen olevan vaikea, ennen kuin vietti useamman päivän hänen kanssaan. Lapselle ei auta mikään puhe tai tavaran takavarikoiminen. Häntä ei kiinnosta, vaikka ottaisimme kaikki hänen tavaransa pois. Lapsi on ikäistään fiksumpi ja jotenkin edellä kehityksessä. Vaikea enää keksiä, mikä voisi tehota. Olen niin kyllästynyt näihin lässyttäjiin, joiden mielestä kaikkiin lapsiin pätee samat keinot. Tulisivat kokeileen.
Hakeeko lapsi kenties huomiota huonolla käytöksellä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten tässä on jo mainittu, fyysinen kurittaminen on laitonta. Sen lisäksi lapsen rankaiseminen fyysisesti ei opeta lapselle mitään muuta kuin sen, että hän teki väärin ja vanhempi satuttaa. Se ei lisää lapsen keinoja selvitä tunteidensa kanssa seuraavalla kerralla, kun tulee itkupotkuraivari. Ylitsekuohuavat tunteet voivat olla lapselle hämmentävä asia ja lapsi tarvitsee aikuisen apua niiden tunnistamiseen ja hallintaan. Jos tätä ei opeteta lapselle, ja negatiivisiin tunteisiin vastataan väkivallalla, se voi johtaa tunteidensäätelyn hankaluuteen myös myöhemmin elämässä, sen lisäksi että se sattuu ja saa lapsen pelkäämään vanhempaansa.
Sinun maailmassasi siis lapsi tottelee, kunhan vaan tunnekasvatetaan ja keskustellaan tarpeeksi?
Ei kai tottelu edes ole tavoitteena. Tavoitteena on se, että lapsi ei pelkää ilmaista tunteitaan tai jotain.
Niin ja sitä, että lapsi olisi tottelematon ihan laskelmoidusti oma etu mielessään on vaihtoehto jonka olemassaoloa ei ylipäätään tunnusteta.
Ei tunnusteta koska se ei ole todellinen. Harva lapsi on psykopaatti. Totta kai jos sun on niin se on vaikea tilanne ja tarvitset tukea, mutta fyysinen kuritus ei auta ja vain opettaa lapselle toisten vahingoittamista ja voimankäytön hyväksyttävyyttä.
Rajojen testaaminen on ehkä jollakin tasolla laskelmoitua, ja onhan lapsella siinä selvästi tarve eli etu, mutta mun on vaikeaa nähdä miten se, että vanhempi freimaa asian näin johtaisi mihinkään hyvään ja ei johtaisi moneen pahaan.
Tottelu on itsestäänselvästi huonompi tavoite kuin se, että lapsi oppisi ohjaamaan omaa käytöstään niin ettei vanhemman tarvitse tulla käskemään.
Psykopaatin määritelmä on siis se, että ihminen rikkoo laskelmoidusti sääntöjä oma etu mielessään?
Ei ole. Psykopaatilla ei ole määritelmää. Se on psykiatrian käytöstä poistunut termi jota käytetään nykyään löyhänä kulttuurisena viittauksena suunnilleen erilaisista mielenhäiriöistä kärsivään henkilöön, jonka tunne-elämä on tavallisesta poikkeavaa esim. empatiakyky tai kyky tuntea häpeää mahdollisesti puuttuu, ja käytös on sen takia esim. kylmää, laskelmoivaa ja häikäilemätöntä.
Lapset rikkovat sääntöjä monista syistä. Esimerkiksi siksi että he eivät kunnioita säännön asettajaa, mutta tämä tapahtuu selän takana etkä välttämättä saa koskaan tietää siitä. Tai he eivät osaa, pysty tai onnistu noudattamaan sääntöä. Tai he testaavat rajoja, hakevat huomiota, tai tarjoavat tilaisuutta voittaa menetetty luottamus takaisin.
En keksi mitään sellaista tilannetta, jossa lapsen käytöstä olisi rakentavaa lähestyä laskelmoituna omanvoitonpyyntisyytenä, paitsi silloin kun se on sitä niin selvästi, ettei lapsi tunnu enää edes ihan oikealta lapselta. Vaan siltä, että ehkä hänessä on jotain erilaista, ja hänen kasvatukseensa tarvitaan enemmän osaamista kuin tavalliselta vanhemmalta voi odottaa.
Missä iässä ihminen oppii laskelmoidun sääntöjen rikkomisen oman edun tavoittelu mielessään? Vai onko se asia jota ihminen ei ylipäätään opi paitsi siinä tapauksessa, jos häntä on lapsena kuritettu ruumiillisesti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne jotka väittävät selviävänsä lapsen kuin lapsen kanssa pelkästään puhumalla eivät ole kohdanneet vilkkaita tai käytösongelmaisia lapsia. Tai sitten heillä on käytössään loputtomasti aikaa ja suljettu tila josta lapsi ei pääse pois.
Lasten fyysinen kurittaminen ei ole oikein, mutta toisaalta vanhemmat on jätetty nyt täysin hampaattomiksi lasten kasvatuksen suhteen. Olisi kiva nähdä miten nämä vasukiihkoilijat hoitaisivat aamulla kiukkuavan lapsen ajoissa päivähoitoon ja sitten vielä ehtisivät töihin sen jälkeen. Pelkästään puhumalla rauhallisesti.
Puhumisen ohella tarvitaan päättäväistä toimintaa, ei neuvotteluja eikä tukistamista. Eihän kukaan päiväkodissakaan niitä lapsia siellä tukistele, tai koulussakaan, miksi kotona pitäisi?
Kerrotko esimerkin "päättäväisestä toiminnasta", jolla kiukkuava ympäriinsä hyppelehtivät lapsi saadaan rauhoitettua ja tottelemaan muutamassa minuutissa?
Päiväkodissa on ihan eri dynamiikka, siellä vaikuttaa lisäksi ryhmäpaine ja yhden hoitajan voi hätätilanteessa osoittaa ongelmakäyttäytyjälle kun muut hoitavat ryhmän päivittäistä ohjelmaa.
Vaikea nyt arvata minkä ikäistä lasta tarkoitat, mutta itse annan lapsen raivota pahimman kiukkunsa pois. Ehtona se, ettei mitään rikota tai ketään satuteta.
Kun taaperona oli aivan riehuraivoissaan, annoin sohvatyynyn ja neuvoin hakkaamaan sitä, koska tyynyyn ei satu. Ja tyyny saikin urakalla kyytiä.Kun lapsi on saanut pahimmat höyryt ulos, alkaa usein itku ja käpertyy syliini. Kun siinä hetken saanut rauhoittua, päästään puhumaan siitä, että mikä lasta suututti niin. Lapsi saa kerrottua, ja sitten jutellaan siitä.
Näillä meillä menty. Ja erittäin hyväkäytöksinen nelivuotias lapsi.
Mites se aikaraja? *ping* Lapsi myöhästyi päväkodin aamurutiineista, tädit katsovat pahasti kun lapsen hoitoon. *ping* Myöhästyit töistä, pomo kutsuu puhutteluun.
Miksi ihmiset lukevat näitä niin huonosti? Toki voit antaa lapsen riehua itsensä vaikka tainnoksiin ja sitten rahassa jutella mitä huvittaa jos olet työtön tai kotihoidontuella. Oppii se lapsi sitten lopulta ettei riehumisella saavuta mitään, mutta sitä ennen voi olla parit lasut niskassa tai työpaikka mennyttä. Vasuhössöttäjät yleensä hiljenevät siinä vaiheessa (niin kävi nytkin) kun hienot teoriat istutetaan reaalimaailmaan ja huomataan etteivät ne toimi.
Yritän herätellä keskustelua siitä, että yhteiskunta ei tue väkivallatonta kasvatusta vaikka lain mukaan vaatii sitä. Ja jos lapsi on pahasti käytösongelmainen tai syyllistyy nuorella iällä rikoksiin niin sitten pitää viranomaisten auttaa syyllistämättä ja vetämättä överiksi. Näin harvoin kuitenkin käy.
Olen eri kommentoija, mutta pisti yksi juttu silmään. Miten päiväkodista voi myöhästyä, ellei puhuta jo eskarista, joka alkaa tiettyyn aikaan? Hoitoon viedään kun tarve on, esim. juuri matkalla työhön. Mitä siinä minkään tätien katseiden pitäisi antaa vaikuttaa mihinkään? Siitäkö muka lasu tulisi, jos "myöhästyy" päiväkodista? Luulisin, että ennemminkin siitä, jos antaa tukkapöllyä.
Voi kuule. Päiväkodin aamupalapöydässä on oltava viimeistään klo 8.20 tai joudut roudaamaan muksut takaisin kotiin aamupalalle ja sen jälkeen uusi yritys. Välissä aika paljon kiljumista ja rimpuilua. Ja ai että, kun hiki päässä olet puolentoista tunnin taistelun jälkeen klo 8.18 istuttamassa lasta pöytään ja näet, kuinka ne hoitajat luovat merkitsevän katseen kelloon, niin täytyy sanoa, että v-käyrä käy aika huipussaan. Ja toki, voisihan sitä herätä jo viideltä suorittamaan niitä aamutoimia, mutta tuskinpa se auttaisi siihen, kun mikään vaate ei ole hyvä ja hampaita ei haluta harjata, eikä oikeastaan tehdä mitään muutakaan kuin harata joka asiassa vastaan.
Minkä ikäinen lapsi on kyseessä?
Liian kovat rangaistukset voi tehdä myös sen että lapsi oppii piilottelemaan ja peittelemään tekojaan. Luunappi ei opeta lapselle rehellisyyttä tai omista teoista vastuunkantoa. Se opettaa vain kivun, ja sen että aikuinen jonka pitäisi olla maailman turvallisin voi tuottaa sitä kipua.
Vierailija kirjoitti:
Liian kovat rangaistukset voi tehdä myös sen että lapsi oppii piilottelemaan ja peittelemään tekojaan. Luunappi ei opeta lapselle rehellisyyttä tai omista teoista vastuunkantoa. Se opettaa vain kivun, ja sen että aikuinen jonka pitäisi olla maailman turvallisin voi tuottaa sitä kipua.
Ei luunappi mikään kova rangaistus ole. Se hädin tuskin sattuu. Kova rangaistus on joku vyön solkipäällä selkään tai kuukauden kotiaresti.
Ja muuten ihan turha jauhaa siitä, että rankaisu ei muka opeta lapselle mitään tai että siinä menee luottamus aikuiseen. Pitäisikö sitä sitten rankaisun sijaan vaan loputtomiin keskustella lapsen kanssa siinä toivossa, että ehkä 1001:s keskustelu auttaa kun edelliset 1000 keskustelua eivät ole auttaneet? Ja sitä keskustelun tehoamista odotellessa vaan sietää sitä, että lapsi esim. tekee jotain vaarallista tai kiusaa toisia? Mitä luottamukseen tulee, niin lapsikin tajuaa sen, että rangaistus on rangaistus eikä mikään hyökkäys tai turpakäräjät. Jos rangaistus tulee aiheesta ja lapsi ymmärtää sen perusteet eikä rangaistus ole kohtuuton, niin ei se mitään luottamuksen menetystä aiheuta vaikka toki tuntuukin ikävältä. Ei koulussakaan mene luottamus opettajan turvallisuuteen vaikka opettaja antaakin jälki-istuntoa.
Minä ongelma sulle on keskustella lapses kanssa?! Ootko yleisestikin sitten näitä ihmisiä, jotka sanoo töissäkin tee näin ja suutut, kun joku ei heti tottele? Onko jotenkin yllättävää, että joskus lapsen kanssa voi joutua juttelemaan samasta asiasta monesti? Hoet vaan tuota samaa yyyh, en jaksa keskustella, koko ajan. Olisko kannattanut jättää lapset tekemättä, jos et saa niitä kuriin ilman väkivaltaa! Tollasia vanhempia ku sinä on niiin hirveesti ja voit olla ihan varma, että pyöritellään päiväkodissa teille silmiämme, ku yhteys omaan lapseen on ihan viallinen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liian kovat rangaistukset voi tehdä myös sen että lapsi oppii piilottelemaan ja peittelemään tekojaan. Luunappi ei opeta lapselle rehellisyyttä tai omista teoista vastuunkantoa. Se opettaa vain kivun, ja sen että aikuinen jonka pitäisi olla maailman turvallisin voi tuottaa sitä kipua.
Ei luunappi mikään kova rangaistus ole. Se hädin tuskin sattuu. Kova rangaistus on joku vyön solkipäällä selkään tai kuukauden kotiaresti.
Ja muuten ihan turha jauhaa siitä, että rankaisu ei muka opeta lapselle mitään tai että siinä menee luottamus aikuiseen. Pitäisikö sitä sitten rankaisun sijaan vaan loputtomiin keskustella lapsen kanssa siinä toivossa, että ehkä 1001:s keskustelu auttaa kun edelliset 1000 keskustelua eivät ole auttaneet? Ja sitä keskustelun tehoamista odotellessa vaan sietää sitä, että lapsi esim. tekee jotain vaarallista tai kiusaa toisia? Mitä luottamukseen tulee, niin lapsikin tajuaa sen, että rangaistus on rangaistus eikä mikään hyökkäys tai turpakäräjät. Jos rangaistus tulee aiheesta ja lapsi ymmärtää sen perusteet eikä rangaistus ole kohtuuton, niin ei se mitään luottamuksen menetystä aiheuta vaikka toki tuntuukin ikävältä. Ei koulussakaan mene luottamus opettajan turvallisuuteen vaikka opettaja antaakin jälki-istuntoa.
Näissä jutuissa kun ei ymmärretä, ettei se puhe ole sitä, että jutellaan hennolla äänellä vieressä kun lapsi tekee tyytyväisenä kaikkea kiellettyä.
Ei. Vahingollinen toimi keskeytetään, mutta siihenkään ei tarvita mitään väkivaltaa. Sen jälkeen alkaa se selvittely, että MIKSI lapsi tekee niin.
Joillakin voi olla taustalla jo se, ettei huomiota saa kuin paha teolla. Tähän helpottaa jo se, että aletaan huomioida niitä positiivisia asioita.
Tuo yksi kuvaus siitä, että joka aamu lapsi kirkuu ja rimpuilee, kuulostaa enemmänkin oireilulta kuin huonolta käytökseltä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liian kovat rangaistukset voi tehdä myös sen että lapsi oppii piilottelemaan ja peittelemään tekojaan. Luunappi ei opeta lapselle rehellisyyttä tai omista teoista vastuunkantoa. Se opettaa vain kivun, ja sen että aikuinen jonka pitäisi olla maailman turvallisin voi tuottaa sitä kipua.
Ei luunappi mikään kova rangaistus ole. Se hädin tuskin sattuu. Kova rangaistus on joku vyön solkipäällä selkään tai kuukauden kotiaresti.
Ja muuten ihan turha jauhaa siitä, että rankaisu ei muka opeta lapselle mitään tai että siinä menee luottamus aikuiseen. Pitäisikö sitä sitten rankaisun sijaan vaan loputtomiin keskustella lapsen kanssa siinä toivossa, että ehkä 1001:s keskustelu auttaa kun edelliset 1000 keskustelua eivät ole auttaneet? Ja sitä keskustelun tehoamista odotellessa vaan sietää sitä, että lapsi esim. tekee jotain vaarallista tai kiusaa toisia? Mitä luottamukseen tulee, niin lapsikin tajuaa sen, että rangaistus on rangaistus eikä mikään hyökkäys tai turpakäräjät. Jos rangaistus tulee aiheesta ja lapsi ymmärtää sen perusteet eikä rangaistus ole kohtuuton, niin ei se mitään luottamuksen menetystä aiheuta vaikka toki tuntuukin ikävältä. Ei koulussakaan mene luottamus opettajan turvallisuuteen vaikka opettaja antaakin jälki-istuntoa.
Näissä jutuissa kun ei ymmärretä, ettei se puhe ole sitä, että jutellaan hennolla äänellä vieressä kun lapsi tekee tyytyväisenä kaikkea kiellettyä.
Ei. Vahingollinen toimi keskeytetään, mutta siihenkään ei tarvita mitään väkivaltaa. Sen jälkeen alkaa se selvittely, että MIKSI lapsi tekee niin.
Joillakin voi olla taustalla jo se, ettei huomiota saa kuin paha teolla. Tähän helpottaa jo se, että aletaan huomioida niitä positiivisia asioita.Tuo yksi kuvaus siitä, että joka aamu lapsi kirkuu ja rimpuilee, kuulostaa enemmänkin oireilulta kuin huonolta käytökseltä
Miten keskeytät sen, jos lapsi vaikka haukkuu toisia? Tuskin suukapulalla sentään?
Monesti ei myöskään löydy (edes pitkän etsimisen seurauksena, jos sellaiseen on aikaa) mitään selkeää syytä miksi lapsi ei tottele. Tai sitten syy tottelemattomuuteen on yksinkertaisesti se, että lapsi arvostaa oman etunsa korkeammalle kuin vanhemman määräykset tai toisten edun.
Alue: Aihe vapaa
Itse asiassa ne lapset, joita opastetaan tunnistamaan, hyväksymään ja hallitsemaan tunteitaan ja joiden annetaan purkaa terveellä tavalla (ei ketään satuttamalla tai mitään hajottamalla) ilmaista negatiivisiakin tunteitaan, osaavat saman todennäköisemmin myös myöhemmin elämässä. Väkivallalla kasvattamalla taas saadaan traumatisoituneita aikuisia, jotka mahdollisesti pelkäävät ilmaista tunteitaan tai ovat sitten itsekin niitä raivopäitä, joilla keittää yli, kun rakentavia keinoja käsitellä tunnemyllerryksiä ei ole.
En voi käsittää, että vielä nykyäänkin fyysistä kurittamista puolustellaan. On oltava muita keinoja kasvattaa lasta kuin käyttää väkivaltaa. Jos ei ole, on otettava yhteys ammattikasvattajaan ja pyydettävä neuvoja.