Pa""ka äiti tässä myöntää antaneensa lapselle paristi tukkapöllyä koska puhe ei tehonnut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne jotka väittävät selviävänsä lapsen kuin lapsen kanssa pelkästään puhumalla eivät ole kohdanneet vilkkaita tai käytösongelmaisia lapsia. Tai sitten heillä on käytössään loputtomasti aikaa ja suljettu tila josta lapsi ei pääse pois.

Lasten fyysinen kurittaminen ei ole oikein, mutta toisaalta vanhemmat on jätetty nyt täysin hampaattomiksi lasten kasvatuksen suhteen. Olisi kiva nähdä miten nämä vasukiihkoilijat hoitaisivat aamulla kiukkuavan lapsen ajoissa päivähoitoon ja sitten vielä ehtisivät töihin sen jälkeen. Pelkästään puhumalla rauhallisesti.

Mulla on tuollainen lapsi. 7-vuotias, eli ei enää ihan mikään pieni kannettava. Rauhallinen puhe on yleensä paras tapa hoitaa asia. En tiedä miten esim. tukkapölly parantaisi tilannetta? Jo pelkkä minun äänen korotus saa lapsen kahta kauheammin pois tolaltaan ja sit on soppa valmis.

Uhkailut ja kurittaminen taitaa toimia nimenomaan pehmeisiin ja helposti taipuviin lapsiin (eikä heihinkään siis mitenkään positiivisella tavalla, he ei vaan uskalla puolustautua). Ei tulisiin ja joustamattomiin lapsiin, jotka räjähtää pienemmästäkin.

TÄMÄ. Kurittaminen on kyvytöntä ja "helppoa", jopa heikkoutta koska se liittyy maltin menettämiseen ja oman auktoriteetin huojumiseen. Kuka vaan osaa lyödä itseään pienempää eli sellainen ihminen ei osaa YHTÄÄN MITÄÄN.

Se toimii vain niihin pehmeisiin lapsiin. Eli just niihin joiden kohdalla se on totaalinen ylilyönti.

Just näin. Se oikeasti hankala ja vaikea lapsi tulee jossain kohtaa sitten päälle takaisin, siinä voikin olla äiti sitten helisemässä. Ne kiltit ja pehmeät on juurikin niin, jotka saa läimimällä hiljaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Ne jotka väittävät selviävänsä lapsen kuin lapsen kanssa pelkästään puhumalla eivät ole kohdanneet vilkkaita tai käytösongelmaisia lapsia. Tai sitten heillä on käytössään loputtomasti aikaa ja suljettu tila josta lapsi ei pääse pois.

Lasten fyysinen kurittaminen ei ole oikein, mutta toisaalta vanhemmat on jätetty nyt täysin hampaattomiksi lasten kasvatuksen suhteen. Olisi kiva nähdä miten nämä vasukiihkoilijat hoitaisivat aamulla kiukkuavan lapsen ajoissa päivähoitoon ja sitten vielä ehtisivät töihin sen jälkeen. Pelkästään puhumalla rauhallisesti.

Tämä. Itse en ole kurittamisen kannalla, mutta monesti olen miettinyt, auttaisiko se pieni tukistaminen oikeassa paikassa. Omista lapsistani toinen on selvästi hankala. Edes oma äitini ei uskonut hänen olevan vaikea, ennen kuin vietti useamman päivän hänen kanssaan. Lapselle ei auta mikään puhe tai tavaran takavarikoiminen. Häntä ei kiinnosta, vaikka ottaisimme kaikki hänen tavaransa pois. Lapsi on ikäistään fiksumpi ja jotenkin edellä kehityksessä. Vaikea enää keksiä, mikä voisi tehota. Olen niin kyllästynyt näihin lässyttäjiin, joiden mielestä kaikkiin lapsiin pätee samat keinot. Tulisivat kokeileen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse sain lapsena tukkapöllyä ja luunappeja joitakin kertoja, mutta koskaan ne eivät erityisesti sattuneet, eivätkä jättäneet mitään traumoja taikka "traumoja". Vanhempani olivat johdonmukaisia ja lempeitä kasvattajia, ja kyllä ne napit ja pöllyt oli ihan ansaittuja. Turhaa hysteisointia, että joku kolmen varoituksen jälkeen nappaistava luunappi pilaisi lapsen, aiheuttaisi traumoja ja tuhoaisi vanhempien auktoriteetin ja turvallisen suhteen lapseen, höpöhöpö. Lapset nyt vain ovat sellaisia, tarvitsevat sen muistutuksen siitä, että ovat tekemisissä itseään vahvemman henkilön kanssa, jolla on tilanteessa sananvalta. Normaalia kasvatusta. En hetkeäkään usko, että on millään tavalla välttämätöntä, käytännöllistä tai edes hyödyllistä, että vanhempi ei voi käyttää (lievää ja harmitonta) fyysistä rangaistusta silloin, kun lapsi sen todella tarvitsee.

Rasittaa tämä tällainen pakkomielteinen kirjan mukaan eläminen. Luunappi on väkivaltaa!!1! Lapsi on lapsi, eikä työkaveri, jos joku haluaa vedota että "et anna tukkapöllyä työkaverillesikaan jos hän ei tee niin kuin haluat". Ja varmasti muuten antaisin ja enemmänkin, jos työkaveri esim. karjuisi korvaani minkä kurkustaan lähtee, raapisi minua, kaataisi kahvinsa tahallaan läppärilleni ja mitä muuta "hauskaa" lapset nyt milloinkin keksivät. 

Vaikutatkin tosi empaattiselta tyypiltä. Tähänkin ketjuun tullut monta, monta vastausta, jossa kerrottu, miten negatiivisesti fyysinen kiinnikäyminen on vaikuttanut. Sinä varmaan nyt pöllytät itsekin lastesi hiuksia ja nappailet sormella otsaan

Tietenkin on negatiivisia vaikutuksia, jos napit sun muut eivät ole perusteltuja ja tulevat puun takaa tms. Mutta tätäkin kesustelua vaivaa sellainen vähä-älyinen yliemotionaalinen höttö. Huudetaan että väkivaltaa, laki, vaikka käytännön elämä on ihan erilaista kuin kirjateoria. Tällaisten nössöhössövanhempien jäljiltä sitä silkkoa vasta tuleekin. Elämää pitää elää ja toimia tilanteen mukaan, eikä suorittaa oppikirjan mukaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niinpä se meilläkin äiti käytti vähän luunappeja ja tukkapöllyjä. Kasvoin kauhussa ja rangaistuksen pelossa, enkä uskaltanut toki enää kiukutella, mutta rakkaus äiti kuoli jo lapsena. Että semmoista, ehkäpä se sinunkin lapsesi on niitä, joka näyttää sinulle ulkokultaista kuorta, mutta syvällä sisimmässä lakkaa rakastamassa. Kunnioitahan hän ei sinua ollenkaan, sehän on selvä jo. 70 kiloista mammaa, joka käy kiinni 20 kiloisen avuttoman lapsen päänahkaan ei voi kunnioittaa. 

Onneksi nykyään useimmat Suomessa eivät enää anna tukkapöllyä, niin on perheitä joissa rakkaus elää eikä sitä tapeta jo pienenä.

Siis väität tosissasi, että lapsi jota on rangaistu tukkapöllyllä ei rakasta vanhempiaan? Ennen vanhaan rakkaus oli sitten ilmeisesti täysin tuntematon käsite jos sinua uskotaan?

Kyllä se tuntuu todella hurjalta ajatukselta ja vaikealta hyväksyä. Mutta mitä enemmän opin maailmasta sitä enemmän musta näyttää että sellaisissa perheissä, joissa käytetään paljon valtaa toisiin, oikeaa rakkautta ei tosiaan ole olemassa. Kulttuurissamme on opittu ihan vasta erottamaan rakkaus väkivaltaisen hyväksikäyttäjän omistushalusta ja toisaalta alistetun riippuvuudesta tai Stockholm syndromen kaltaisesta mielistelynhalusta. Kun tämän eron oppii näkemään, niin vanhempien sukulaisten elämä näyttää todella helvetin surulliselta, julmalta, tyhjältä ja kauhealta.

Ite sain joskus tukkapöllyä ja muistan sen kivun yhä. Myöhemmin selvisi, että mulla on tosi herkkä iho ja esimerkiksi jos teen itse itselleni ranskanletin, niin kyyneleet valuu silmistä kun sattuu. Oon 25 vuotias, enkä koskaan anna kenenkään koskea mun hiuksiin, paitsi kampaajan, koska muistan vieläkin sen tukkapöllyn kivun. Äiti on myöhemmin pyytänyt tota anteeksi ja meillä on hirveen hyvät välit nykyään. Iskä ei ja häntä en kunnioitakaan yhtään, kun piti käydä lapseen käsiksi. Helppo se on sanoa, että lapseen ei satu, kun vanhempi ei sitä tiedä. Juoksin muun muassa iskääkin itkien karkuun, kun yritti harjata mun hiukset. Enkä ollut edes millään tavalla herkkä lapsi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä31482 kirjoitti:

Olisko tuo ok myös esimerkiksi puolison puolesta? Eli kun tulee riitaa tms, niin tämä tarttuu hiuksista ja sanoo vähän painavammin, jotta menee perille?

En ole ikinä ymmärtänyt tätä argumenttia. Eihän puolisoa kasvateta, eikä tälle voi ladella kotiintuloaikaa, kieltää ajamasta pyörällä ilman kypärää, takavarikoida yhtään mitään taikka näin ollen myöskään anneta luunappeja.

En siis puolla lasten fyysistä kuritusta, mutta tuo kaikkialla toistuva argumentti on vain niin huono.

Jos aikuinen käyttäytyy huonosti, siitä rankaisee poliisi ja oikeus. Vaikka sitten sillä väkivallalla jos ei muuten puhe tehoa.

No minkäköhän takia Suomessa ei aikuisiin kohdisteta sitten kuristusrangaistuksia? Ennenhän niitä käytettiin, julkisia ruoskimisia yms. Jokainen lastaan hakkaava ja läimivä vanhempi syyllistyy rikokseen - ehkäpä heitäkin voitaisiin siis rangaista vaikka raipparangaistuksin? Heillähän ei ainakaan ole syytä olla eri mieltä, koska käyttävät itsekin väkivaltaa rangaistuksena.

Siis jos aikuinen ihminen aiheuttaa häiriötä, ja poliisin täytyy tämä ottaa haltuun, niin todellakin käyttävät voimakeinoja jos ei suosiolla lähde mukaan.

Mutta kerro nyt viisaampana, että annatko puolisollesi viikkorahaa? Annatko kotiintuloajat? Entäs kotiarestia? Jos et, niin älä sitten myöskään enää vertaile lapsen kasvatusta parisuhteeseen.

Ethän sinä puhu nyt RANGAISTUKSESTA, vaan siitä että poliisi käyttää voimakeinoja tarvittaessa. Aivan eri asia. Ei poliisi rankaise, eli tee sitä mitä sinä sille lapsellesi muka teet kasvatusmielessä. Rankaisu olisi se raipparuoskiminen, joka seuraisi siis systemaattisesti seuraa rikosta. Rankaisi kuuluu yhteiskunnalla oikeuslaitoksella ja sitä on mm. vankilatuomio tai ehdoton. Tähän listaan pitäisi sinusta siis ilmeisesti lisätä myös väkivallalla rankaisu, joka toki on monissa maissa edelleen rankaisukeino.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse sain lapsena tukkapöllyä ja luunappeja joitakin kertoja, mutta koskaan ne eivät erityisesti sattuneet, eivätkä jättäneet mitään traumoja taikka "traumoja". Vanhempani olivat johdonmukaisia ja lempeitä kasvattajia, ja kyllä ne napit ja pöllyt oli ihan ansaittuja. Turhaa hysteisointia, että joku kolmen varoituksen jälkeen nappaistava luunappi pilaisi lapsen, aiheuttaisi traumoja ja tuhoaisi vanhempien auktoriteetin ja turvallisen suhteen lapseen, höpöhöpö. Lapset nyt vain ovat sellaisia, tarvitsevat sen muistutuksen siitä, että ovat tekemisissä itseään vahvemman henkilön kanssa, jolla on tilanteessa sananvalta. Normaalia kasvatusta. En hetkeäkään usko, että on millään tavalla välttämätöntä, käytännöllistä tai edes hyödyllistä, että vanhempi ei voi käyttää (lievää ja harmitonta) fyysistä rangaistusta silloin, kun lapsi sen todella tarvitsee.

Rasittaa tämä tällainen pakkomielteinen kirjan mukaan eläminen. Luunappi on väkivaltaa!!1! Lapsi on lapsi, eikä työkaveri, jos joku haluaa vedota että "et anna tukkapöllyä työkaverillesikaan jos hän ei tee niin kuin haluat". Ja varmasti muuten antaisin ja enemmänkin, jos työkaveri esim. karjuisi korvaani minkä kurkustaan lähtee, raapisi minua, kaataisi kahvinsa tahallaan läppärilleni ja mitä muuta "hauskaa" lapset nyt milloinkin keksivät. 

Vaikutatkin tosi empaattiselta tyypiltä. Tähänkin ketjuun tullut monta, monta vastausta, jossa kerrottu, miten negatiivisesti fyysinen kiinnikäyminen on vaikuttanut. Sinä varmaan nyt pöllytät itsekin lastesi hiuksia ja nappailet sormella otsaan

Tietenkin on negatiivisia vaikutuksia, jos napit sun muut eivät ole perusteltuja ja tulevat puun takaa tms. Mutta tätäkin kesustelua vaivaa sellainen vähä-älyinen yliemotionaalinen höttö. Huudetaan että väkivaltaa, laki, vaikka käytännön elämä on ihan erilaista kuin kirjateoria. Tällaisten nössöhössövanhempien jäljiltä sitä silkkoa vasta tuleekin. Elämää pitää elää ja toimia tilanteen mukaan, eikä suorittaa oppikirjan mukaan. 

Tuliko yllätyksenä, että lapsi voi olla vaikea? Aikamoista pullamössöilyä. Mikset hankkinut tietoa etukäteen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä kiinnostaa, että miksi pidät tuota "lässyttämistä" huonona vaihtoehtona? Itseni ollessani pienempi vanhempani antoivat luunappeja ja tukistivat muutaman kerran, ja nyt vielä täysi-ikäisenä hätkähdän, jos joku tuo käden liian lähelle kasvoja/päätä. Myös äänen korottaminen aiheuttaa ahdistusta minussa. Toivon siis, että vanhempani olisi mieluummin lässyttäneet kuin käyneet käsiksi. Mutta myöhäistä jo minun tapauksessani, vahinko on jo tapahtunut.

Että joo, vaikka lapsesi ei näyttäisi muistavan aikaisempaa käytöstäsi, saattaa olla että muistaakin. Sanoit; "Idea on saada lapsi tajuamaan tehneensä väärin eikä hiipimään kusi sukassa vanhempien lähellä." Luunapit ja vastaavat ei välttämättä takaa sitä, että lapsi ymmärtäisi tehneensä vanhemman mielestä väärin, lapsi saattaa hyvin muistaa vain sen kivun siitä tilanteesta ja olla hämillään ja säikähtänyt moisesta. Miksei samalla vaivalla voisi selittää lapselle kärsivällisesti, miten jossain tilanteessa olisi hyvä käyttäytyä, eikä antaa tuollaista fyysistä rangaistusta joka ei todennäköisesti toimi pidemmän päälle.

Ja en ehkä tiedä lapsiarjesta paljoa, sillä olen kuitenkin vasta 19-vuotias opiskelija, mutta tiedän sentään omakohtaisesti, että on kamalaa elää henkisen ja fyysisen väkivallan pelossa. Eipä muuta.

Yhtä asiaa en tahdo ymmärtää kun sanotaan että lapsi vain hämmentyy eikä ymmärrä mitä tapahtuu ja miksi esim. siitä luunapista. Jos on sanottu esim 3 kertaa että lopeta tavaroiden repiminen, etteivät ne mene rikki ja kolmannella kerralla vielä mainittu että tämä on viimeinen varoitus. Sen jälkeen jos annetaan se luunappi ja homma loppuu siihen, niin missä kohtaa lapsi ei ymmärrä mitä teki väärin? On sanottu, varoitettu ja kerrottu miksi ei saa tehdä. Silti lapsi jatkaa. Ovatko kaikki lapset muka niin tyhmiä etteivät ymmärrä puhetta?

Itse muistan omasta lapsuudestani pari vastaavaa tapausta ja ymmärsin kyllä että kun en uskonut niin sitten tuli rangaistus ja ymmärsin että menin liian pitkälle pelleilyni kanssa. Muistan myös sen että tekoni olivat ihan tahallisia silloin kun niitä tein kielloista huolimatta.

Eikö mitään muuta keinoa ole rangaista kuin näpätä naamaan?

Kun lapsi kasvaa tuosta, hänellä on myös täysi oikeus antaa sinulle tukkapöllyä. Ja vaimolleen. Ja työkaverille.

Vierailija kirjoitti:

Niinpä se meilläkin äiti käytti vähän luunappeja ja tukkapöllyjä. Kasvoin kauhussa ja rangaistuksen pelossa, enkä uskaltanut toki enää kiukutella, mutta rakkaus äiti kuoli jo lapsena. Että semmoista, ehkäpä se sinunkin lapsesi on niitä, joka näyttää sinulle ulkokultaista kuorta, mutta syvällä sisimmässä lakkaa rakastamassa. Kunnioitahan hän ei sinua ollenkaan, sehän on selvä jo. 70 kiloista mammaa, joka käy kiinni 20 kiloisen avuttoman lapsen päänahkaan ei voi kunnioittaa. 

Vierailija kirjoitti:

Tää on niin totta. Kummasti lapsen silmissä se kunnioitus katoaa vanhempaa kohtaan kun kohtelee noin. Muistan itse kunnioittaneeni isääni kyllä, mutta hänpä ei koskaan ollutkaan väkivaltainen, vaan aina puhui asiat selviksi. Äitiä vihasin ja toivoin, että he eroaisivat ja saisin jäädä isän luokse. Pyysinkin sitä useasti.

Ja vaikka se kurinpalautus siinä tilanteessa toimisikin, niin kunnioituksen ja luottamuksen menetys maksetaan moninkertaisesti takaisin murrosiässä. Kapinointi ei ole mikään biologisen vaiston aiheuttama väistämättömyys, vaan se vaatii myös jotakin, mistä lapsi haluaa irti.

Itse muistan omasta lapsuudestani, että olin uhmakas ja ajattelematon lapsi ja se kun äiti antoi lopulta sen tukkapöllyn, kuuntelin häntä ihan eri tavalla. Kauhistuttaa ajatellakin, että hän olisi joutunut päivästä päivään väkisin vääntämään kanssani jotain tunnekeskustelua ja neuvomista, kun olin vain puhtaasti tahallani ärsyttävä tai muuten vaan oman (pahan)tekemiseni lumoissa. Tuskin olisin kuunnellut sanaakaan, korkeintaan lällättänyt takaisin. Siihenpä se äidin aika ja hermot olisi sitten kai mennytkin. Hyvä kun ei mennyt. 

On tässä tietty sekin pointti, että vanhemmat voi olla tosi yksin ja vailla välineitä lapsen kanssa. Itselläni on todella temperamenttinen taapero, jonka hoitoon olen pyytänyt pitkään apua neuvolalta ja perhetyöltä. Huutaa, repii hiuksista ja puree. Ei sieltä käytännön neuvoja meidän tapauksessa saa. Kuuntelevat kyllä sujuvasti ja toteavat, että varmaan on rankkaa, koita jaksaa. Olis kiva jos saisi ihan käytännön neuvoja miten toimia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse sain lapsena tukkapöllyä ja luunappeja joitakin kertoja, mutta koskaan ne eivät erityisesti sattuneet, eivätkä jättäneet mitään traumoja taikka "traumoja". Vanhempani olivat johdonmukaisia ja lempeitä kasvattajia, ja kyllä ne napit ja pöllyt oli ihan ansaittuja. Turhaa hysteisointia, että joku kolmen varoituksen jälkeen nappaistava luunappi pilaisi lapsen, aiheuttaisi traumoja ja tuhoaisi vanhempien auktoriteetin ja turvallisen suhteen lapseen, höpöhöpö. Lapset nyt vain ovat sellaisia, tarvitsevat sen muistutuksen siitä, että ovat tekemisissä itseään vahvemman henkilön kanssa, jolla on tilanteessa sananvalta. Normaalia kasvatusta. En hetkeäkään usko, että on millään tavalla välttämätöntä, käytännöllistä tai edes hyödyllistä, että vanhempi ei voi käyttää (lievää ja harmitonta) fyysistä rangaistusta silloin, kun lapsi sen todella tarvitsee.

Rasittaa tämä tällainen pakkomielteinen kirjan mukaan eläminen. Luunappi on väkivaltaa!!1! Lapsi on lapsi, eikä työkaveri, jos joku haluaa vedota että "et anna tukkapöllyä työkaverillesikaan jos hän ei tee niin kuin haluat". Ja varmasti muuten antaisin ja enemmänkin, jos työkaveri esim. karjuisi korvaani minkä kurkustaan lähtee, raapisi minua, kaataisi kahvinsa tahallaan läppärilleni ja mitä muuta "hauskaa" lapset nyt milloinkin keksivät. 

Vaikutatkin tosi empaattiselta tyypiltä. Tähänkin ketjuun tullut monta, monta vastausta, jossa kerrottu, miten negatiivisesti fyysinen kiinnikäyminen on vaikuttanut. Sinä varmaan nyt pöllytät itsekin lastesi hiuksia ja nappailet sormella otsaan

Tietenkin on negatiivisia vaikutuksia, jos napit sun muut eivät ole perusteltuja ja tulevat puun takaa tms. Mutta tätäkin kesustelua vaivaa sellainen vähä-älyinen yliemotionaalinen höttö. Huudetaan että väkivaltaa, laki, vaikka käytännön elämä on ihan erilaista kuin kirjateoria. Tällaisten nössöhössövanhempien jäljiltä sitä silkkoa vasta tuleekin. Elämää pitää elää ja toimia tilanteen mukaan, eikä suorittaa oppikirjan mukaan. 

Tuliko yllätyksenä, että lapsi voi olla vaikea? Aikamoista pullamössöilyä. Mikset hankkinut tietoa etukäteen?

No ei tullut, missä kohtaa väitin niin? :D

Väitinkö myöskään missään kohtaa, että minulla on oma lapsi tai että se olisi vaikea?

Kommenttisi ei myöskään mitenkään mitätöi tai edes haasta omaa viestiäni. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne jotka väittävät selviävänsä lapsen kuin lapsen kanssa pelkästään puhumalla eivät ole kohdanneet vilkkaita tai käytösongelmaisia lapsia. Tai sitten heillä on käytössään loputtomasti aikaa ja suljettu tila josta lapsi ei pääse pois.

Lasten fyysinen kurittaminen ei ole oikein, mutta toisaalta vanhemmat on jätetty nyt täysin hampaattomiksi lasten kasvatuksen suhteen. Olisi kiva nähdä miten nämä vasukiihkoilijat hoitaisivat aamulla kiukkuavan lapsen ajoissa päivähoitoon ja sitten vielä ehtisivät töihin sen jälkeen. Pelkästään puhumalla rauhallisesti.

Mulla on tuollainen lapsi. 7-vuotias, eli ei enää ihan mikään pieni kannettava. Rauhallinen puhe on yleensä paras tapa hoitaa asia. En tiedä miten esim. tukkapölly parantaisi tilannetta? Jo pelkkä minun äänen korotus saa lapsen kahta kauheammin pois tolaltaan ja sit on soppa valmis.

Uhkailut ja kurittaminen taitaa toimia nimenomaan pehmeisiin ja helposti taipuviin lapsiin (eikä heihinkään siis mitenkään positiivisella tavalla, he ei vaan uskalla puolustautua). Ei tulisiin ja joustamattomiin lapsiin, jotka räjähtää pienemmästäkin.

TÄMÄ. Kurittaminen on kyvytöntä ja "helppoa", jopa heikkoutta koska se liittyy maltin menettämiseen ja oman auktoriteetin huojumiseen. Kuka vaan osaa lyödä itseään pienempää eli sellainen ihminen ei osaa YHTÄÄN MITÄÄN.

Se toimii vain niihin pehmeisiin lapsiin. Eli just niihin joiden kohdalla se on totaalinen ylilyönti.

Tiedän yhden johon ei lapsena jäähy tehonnut, vaan saattoi olla jäähyllä vaikka kymmeniä kertoja ilman mitään vaikutusta. Tämän johdosta vanhempansa päättivät toisena vaihtoehtona kokeilla tukkapöllyä ja se sitten tehosi, joten jäähyttely loppui ja korvautui sillä. Eikä ollut edes mikään kova tukkapölly vaan lähinnä nippaisu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne jotka väittävät selviävänsä lapsen kuin lapsen kanssa pelkästään puhumalla eivät ole kohdanneet vilkkaita tai käytösongelmaisia lapsia. Tai sitten heillä on käytössään loputtomasti aikaa ja suljettu tila josta lapsi ei pääse pois.

Lasten fyysinen kurittaminen ei ole oikein, mutta toisaalta vanhemmat on jätetty nyt täysin hampaattomiksi lasten kasvatuksen suhteen. Olisi kiva nähdä miten nämä vasukiihkoilijat hoitaisivat aamulla kiukkuavan lapsen ajoissa päivähoitoon ja sitten vielä ehtisivät töihin sen jälkeen. Pelkästään puhumalla rauhallisesti.

Puhumisen ohella tarvitaan päättäväistä toimintaa, ei neuvotteluja eikä tukistamista. Eihän kukaan päiväkodissakaan niitä lapsia siellä tukistele, tai koulussakaan, miksi kotona pitäisi?

Kerrotko esimerkin "päättäväisestä toiminnasta", jolla kiukkuava ympäriinsä hyppelehtivät lapsi saadaan rauhoitettua ja tottelemaan muutamassa minuutissa?

Päiväkodissa on ihan eri dynamiikka, siellä vaikuttaa lisäksi ryhmäpaine ja yhden hoitajan voi hätätilanteessa osoittaa ongelmakäyttäytyjälle kun muut hoitavat ryhmän päivittäistä ohjelmaa.

Vaikea nyt arvata minkä ikäistä lasta tarkoitat, mutta itse annan lapsen raivota pahimman kiukkunsa pois. Ehtona se, ettei mitään rikota tai ketään satuteta.

Kun taaperona oli aivan riehuraivoissaan, annoin sohvatyynyn ja neuvoin hakkaamaan sitä, koska tyynyyn ei satu. Ja tyyny saikin urakalla kyytiä.

Kun lapsi on saanut pahimmat höyryt ulos, alkaa usein itku ja käpertyy syliini. Kun siinä hetken saanut rauhoittua, päästään puhumaan siitä, että mikä lasta suututti niin. Lapsi saa kerrottua, ja sitten jutellaan siitä.

Näillä meillä menty. Ja erittäin hyväkäytöksinen nelivuotias lapsi.

Mites se aikaraja? *ping* Lapsi myöhästyi päväkodin aamurutiineista, tädit katsovat pahasti kun lapsen hoitoon. *ping* Myöhästyit töistä, pomo kutsuu puhutteluun.

Miksi ihmiset lukevat näitä niin huonosti? Toki voit antaa lapsen riehua itsensä vaikka tainnoksiin ja sitten rahassa jutella mitä huvittaa jos olet työtön tai kotihoidontuella. Oppii se lapsi sitten lopulta ettei riehumisella saavuta mitään, mutta sitä ennen voi olla parit lasut niskassa tai työpaikka mennyttä. Vasuhössöttäjät yleensä hiljenevät siinä vaiheessa (niin kävi nytkin) kun hienot teoriat istutetaan reaalimaailmaan ja huomataan etteivät ne toimi.

Yritän herätellä keskustelua siitä, että yhteiskunta ei tue väkivallatonta kasvatusta vaikka lain mukaan vaatii sitä. Ja jos lapsi on pahasti käytösongelmainen tai syyllistyy nuorella iällä rikoksiin niin sitten pitää viranomaisten auttaa syyllistämättä ja vetämättä överiksi. Näin harvoin kuitenkin käy.

Olen eri kommentoija, mutta pisti yksi juttu silmään. Miten päiväkodista voi myöhästyä, ellei puhuta jo eskarista, joka alkaa tiettyyn aikaan? Hoitoon viedään kun tarve on, esim. juuri matkalla työhön. Mitä siinä minkään tätien katseiden pitäisi antaa vaikuttaa mihinkään? Siitäkö muka lasu tulisi, jos "myöhästyy" päiväkodista? Luulisin, että ennemminkin siitä, jos antaa tukkapöllyä.

Vierailija kirjoitti:

Itse muistan omasta lapsuudestani, että olin uhmakas ja ajattelematon lapsi ja se kun äiti antoi lopulta sen tukkapöllyn, kuuntelin häntä ihan eri tavalla. Kauhistuttaa ajatellakin, että hän olisi joutunut päivästä päivään väkisin vääntämään kanssani jotain tunnekeskustelua ja neuvomista, kun olin vain puhtaasti tahallani ärsyttävä tai muuten vaan oman (pahan)tekemiseni lumoissa. Tuskin olisin kuunnellut sanaakaan, korkeintaan lällättänyt takaisin. Siihenpä se äidin aika ja hermot olisi sitten kai mennytkin. Hyvä kun ei mennyt. 

No miksi tilanne oli mennyt siihen, ettet uskonut äitisi puhetta, vaan olisit lällätellyt?

Vierailija kirjoitti:

Kun lapsi kasvaa tuosta, hänellä on myös täysi oikeus antaa sinulle tukkapöllyä. Ja vaimolleen. Ja työkaverille.

Onko täysi oikeus myös laittaa työkaveri kotiarestiin ja takavarikoida vaimon kännykkä?

Vierailija kirjoitti:

Kun lapsi kasvaa tuosta, hänellä on myös täysi oikeus antaa sinulle tukkapöllyä. Ja vaimolleen. Ja työkaverille.

Nämä perustelut on oikeesti niin surkeita. Lapsi on lapsi, joka pitää kasvattaa toimimaan muiden ihmisten kanssa ja muutenkin osallistaa yhteisöön ja yhteiskuntaan. Lapsi ei ole tasaveroinen aikuinen. Tukkapölly viimeisen varoituksen jälkeen on ihan toimivaksi havaittu kasvatuskeino. Ei tässä ole kyse mistään "oikeudesta", vaan siitä, mikä on missäkin tilanteessa tarkoituksenmukaista. Ei sitä tukkapöllyä anneta (toivottavasti ainakaan) mistään raivosta tai väkivallan ilosta, vaan herätyksenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne jotka väittävät selviävänsä lapsen kuin lapsen kanssa pelkästään puhumalla eivät ole kohdanneet vilkkaita tai käytösongelmaisia lapsia. Tai sitten heillä on käytössään loputtomasti aikaa ja suljettu tila josta lapsi ei pääse pois.

Lasten fyysinen kurittaminen ei ole oikein, mutta toisaalta vanhemmat on jätetty nyt täysin hampaattomiksi lasten kasvatuksen suhteen. Olisi kiva nähdä miten nämä vasukiihkoilijat hoitaisivat aamulla kiukkuavan lapsen ajoissa päivähoitoon ja sitten vielä ehtisivät töihin sen jälkeen. Pelkästään puhumalla rauhallisesti.

Puhumisen ohella tarvitaan päättäväistä toimintaa, ei neuvotteluja eikä tukistamista. Eihän kukaan päiväkodissakaan niitä lapsia siellä tukistele, tai koulussakaan, miksi kotona pitäisi?

Kerrotko esimerkin "päättäväisestä toiminnasta", jolla kiukkuava ympäriinsä hyppelehtivät lapsi saadaan rauhoitettua ja tottelemaan muutamassa minuutissa?

Päiväkodissa on ihan eri dynamiikka, siellä vaikuttaa lisäksi ryhmäpaine ja yhden hoitajan voi hätätilanteessa osoittaa ongelmakäyttäytyjälle kun muut hoitavat ryhmän päivittäistä ohjelmaa.

Vaikea nyt arvata minkä ikäistä lasta tarkoitat, mutta itse annan lapsen raivota pahimman kiukkunsa pois. Ehtona se, ettei mitään rikota tai ketään satuteta.

Kun taaperona oli aivan riehuraivoissaan, annoin sohvatyynyn ja neuvoin hakkaamaan sitä, koska tyynyyn ei satu. Ja tyyny saikin urakalla kyytiä.

Kun lapsi on saanut pahimmat höyryt ulos, alkaa usein itku ja käpertyy syliini. Kun siinä hetken saanut rauhoittua, päästään puhumaan siitä, että mikä lasta suututti niin. Lapsi saa kerrottua, ja sitten jutellaan siitä.

Näillä meillä menty. Ja erittäin hyväkäytöksinen nelivuotias lapsi.

Mites se aikaraja? *ping* Lapsi myöhästyi päväkodin aamurutiineista, tädit katsovat pahasti kun lapsen hoitoon. *ping* Myöhästyit töistä, pomo kutsuu puhutteluun.

Miksi ihmiset lukevat näitä niin huonosti? Toki voit antaa lapsen riehua itsensä vaikka tainnoksiin ja sitten rahassa jutella mitä huvittaa jos olet työtön tai kotihoidontuella. Oppii se lapsi sitten lopulta ettei riehumisella saavuta mitään, mutta sitä ennen voi olla parit lasut niskassa tai työpaikka mennyttä. Vasuhössöttäjät yleensä hiljenevät siinä vaiheessa (niin kävi nytkin) kun hienot teoriat istutetaan reaalimaailmaan ja huomataan etteivät ne toimi.

Yritän herätellä keskustelua siitä, että yhteiskunta ei tue väkivallatonta kasvatusta vaikka lain mukaan vaatii sitä. Ja jos lapsi on pahasti käytösongelmainen tai syyllistyy nuorella iällä rikoksiin niin sitten pitää viranomaisten auttaa syyllistämättä ja vetämättä överiksi. Näin harvoin kuitenkin käy.

Kiinnittäisin kyllä huomiota siihen, että MIKSI lapsi alkaa kiukutella ja raivota joka aamu ennen lähtöä.

Lapset eivät kiukuttele pahuuttaan.

Eli onko esim aamut liian kiireisiä/oletko itse niin kireä ja ärtynyt, että lapsi heijastaa omia tunteitasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne jotka väittävät selviävänsä lapsen kuin lapsen kanssa pelkästään puhumalla eivät ole kohdanneet vilkkaita tai käytösongelmaisia lapsia. Tai sitten heillä on käytössään loputtomasti aikaa ja suljettu tila josta lapsi ei pääse pois.

Lasten fyysinen kurittaminen ei ole oikein, mutta toisaalta vanhemmat on jätetty nyt täysin hampaattomiksi lasten kasvatuksen suhteen. Olisi kiva nähdä miten nämä vasukiihkoilijat hoitaisivat aamulla kiukkuavan lapsen ajoissa päivähoitoon ja sitten vielä ehtisivät töihin sen jälkeen. Pelkästään puhumalla rauhallisesti.

Puhumisen ohella tarvitaan päättäväistä toimintaa, ei neuvotteluja eikä tukistamista. Eihän kukaan päiväkodissakaan niitä lapsia siellä tukistele, tai koulussakaan, miksi kotona pitäisi?

Kerrotko esimerkin "päättäväisestä toiminnasta", jolla kiukkuava ympäriinsä hyppelehtivät lapsi saadaan rauhoitettua ja tottelemaan muutamassa minuutissa?

Päiväkodissa on ihan eri dynamiikka, siellä vaikuttaa lisäksi ryhmäpaine ja yhden hoitajan voi hätätilanteessa osoittaa ongelmakäyttäytyjälle kun muut hoitavat ryhmän päivittäistä ohjelmaa.

Vaikea nyt arvata minkä ikäistä lasta tarkoitat, mutta itse annan lapsen raivota pahimman kiukkunsa pois. Ehtona se, ettei mitään rikota tai ketään satuteta.

Kun taaperona oli aivan riehuraivoissaan, annoin sohvatyynyn ja neuvoin hakkaamaan sitä, koska tyynyyn ei satu. Ja tyyny saikin urakalla kyytiä.

Kun lapsi on saanut pahimmat höyryt ulos, alkaa usein itku ja käpertyy syliini. Kun siinä hetken saanut rauhoittua, päästään puhumaan siitä, että mikä lasta suututti niin. Lapsi saa kerrottua, ja sitten jutellaan siitä.

Näillä meillä menty. Ja erittäin hyväkäytöksinen nelivuotias lapsi.

Mites se aikaraja? *ping* Lapsi myöhästyi päväkodin aamurutiineista, tädit katsovat pahasti kun lapsen hoitoon. *ping* Myöhästyit töistä, pomo kutsuu puhutteluun.

Miksi ihmiset lukevat näitä niin huonosti? Toki voit antaa lapsen riehua itsensä vaikka tainnoksiin ja sitten rahassa jutella mitä huvittaa jos olet työtön tai kotihoidontuella. Oppii se lapsi sitten lopulta ettei riehumisella saavuta mitään, mutta sitä ennen voi olla parit lasut niskassa tai työpaikka mennyttä. Vasuhössöttäjät yleensä hiljenevät siinä vaiheessa (niin kävi nytkin) kun hienot teoriat istutetaan reaalimaailmaan ja huomataan etteivät ne toimi.

Yritän herätellä keskustelua siitä, että yhteiskunta ei tue väkivallatonta kasvatusta vaikka lain mukaan vaatii sitä. Ja jos lapsi on pahasti käytösongelmainen tai syyllistyy nuorella iällä rikoksiin niin sitten pitää viranomaisten auttaa syyllistämättä ja vetämättä överiksi. Näin harvoin kuitenkin käy.

Olen eri kommentoija, mutta pisti yksi juttu silmään. Miten päiväkodista voi myöhästyä, ellei puhuta jo eskarista, joka alkaa tiettyyn aikaan? Hoitoon viedään kun tarve on, esim. juuri matkalla työhön. Mitä siinä minkään tätien katseiden pitäisi antaa vaikuttaa mihinkään? Siitäkö muka lasu tulisi, jos "myöhästyy" päiväkodista? Luulisin, että ennemminkin siitä, jos antaa tukkapöllyä.

Totuus on tarua ihmeellisempää. On päiväkoteja joihin pitää ilmoittaa etukäteen mihin aikaan lapsi tuodaan, jotta osaavat varautua, mitä ikinä se tarkoittaakaan. Saattaa olla esim. aamupala jonka valmistelun ja tarjoilun aikana eivät halua ottaa lapsia vastaan vaan pitää tuoda lapsi joko ennen ruokailua tai sitten kun ruokailu siivoiluineen on loppunut.