Pa""ka äiti tässä myöntää antaneensa lapselle paristi tukkapöllyä koska puhe ei tehonnut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne jotka väittävät selviävänsä lapsen kuin lapsen kanssa pelkästään puhumalla eivät ole kohdanneet vilkkaita tai käytösongelmaisia lapsia. Tai sitten heillä on käytössään loputtomasti aikaa ja suljettu tila josta lapsi ei pääse pois.

Lasten fyysinen kurittaminen ei ole oikein, mutta toisaalta vanhemmat on jätetty nyt täysin hampaattomiksi lasten kasvatuksen suhteen. Olisi kiva nähdä miten nämä vasukiihkoilijat hoitaisivat aamulla kiukkuavan lapsen ajoissa päivähoitoon ja sitten vielä ehtisivät töihin sen jälkeen. Pelkästään puhumalla rauhallisesti.

Puhumisen ohella tarvitaan päättäväistä toimintaa, ei neuvotteluja eikä tukistamista. Eihän kukaan päiväkodissakaan niitä lapsia siellä tukistele, tai koulussakaan, miksi kotona pitäisi?

Kerrotko esimerkin "päättäväisestä toiminnasta", jolla kiukkuava ympäriinsä hyppelehtivät lapsi saadaan rauhoitettua ja tottelemaan muutamassa minuutissa?

Päiväkodissa on ihan eri dynamiikka, siellä vaikuttaa lisäksi ryhmäpaine ja yhden hoitajan voi hätätilanteessa osoittaa ongelmakäyttäytyjälle kun muut hoitavat ryhmän päivittäistä ohjelmaa.

Vaikea nyt arvata minkä ikäistä lasta tarkoitat, mutta itse annan lapsen raivota pahimman kiukkunsa pois. Ehtona se, ettei mitään rikota tai ketään satuteta.

Kun taaperona oli aivan riehuraivoissaan, annoin sohvatyynyn ja neuvoin hakkaamaan sitä, koska tyynyyn ei satu. Ja tyyny saikin urakalla kyytiä.

Kun lapsi on saanut pahimmat höyryt ulos, alkaa usein itku ja käpertyy syliini. Kun siinä hetken saanut rauhoittua, päästään puhumaan siitä, että mikä lasta suututti niin. Lapsi saa kerrottua, ja sitten jutellaan siitä.

Näillä meillä menty. Ja erittäin hyväkäytöksinen nelivuotias lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Ne jotka väittävät selviävänsä lapsen kuin lapsen kanssa pelkästään puhumalla eivät ole kohdanneet vilkkaita tai käytösongelmaisia lapsia. Tai sitten heillä on käytössään loputtomasti aikaa ja suljettu tila josta lapsi ei pääse pois.

Lasten fyysinen kurittaminen ei ole oikein, mutta toisaalta vanhemmat on jätetty nyt täysin hampaattomiksi lasten kasvatuksen suhteen. Olisi kiva nähdä miten nämä vasukiihkoilijat hoitaisivat aamulla kiukkuavan lapsen ajoissa päivähoitoon ja sitten vielä ehtisivät töihin sen jälkeen. Pelkästään puhumalla rauhallisesti.

Mulla on tuollainen lapsi. 7-vuotias, eli ei enää ihan mikään pieni kannettava. Rauhallinen puhe on yleensä paras tapa hoitaa asia. En tiedä miten esim. tukkapölly parantaisi tilannetta? Jo pelkkä minun äänen korotus saa lapsen kahta kauheammin pois tolaltaan ja sit on soppa valmis.

Uhkailut ja kurittaminen taitaa toimia nimenomaan pehmeisiin ja helposti taipuviin lapsiin (eikä heihinkään siis mitenkään positiivisella tavalla, he ei vaan uskalla puolustautua). Ei tulisiin ja joustamattomiin lapsiin, jotka räjähtää pienemmästäkin.

Kun raivo valtaa mieheni, hän on samalla kiukkuinen minulle, kun en anna antaa fyysistä kuritusta. Olen kuulemma pilannut koko kasvatuksen lellimiselläni. Lapsemme on jo 18. Sanoin lapsellemme jo pienenä, että jos tulee fyysistä kuritusta, saa soittaa poliisille. (siltä varalta jos olisin kuollut yhtäkkiä vaikka onnettomuudessa, niin olisi osannut pitää puolensa)

Hän itse sai kunnolla remmistä leski-isältään aikoinaan.

Tutkimusten mukaan fyysinen kurittaminen luo oireilevia lapsia eli etenkään villien ja käytöshäiriöisten kanssa ei pitäisi turvautua siihen.

Eli tukasta kiinniottaminen on ok? Entäpä kurkusta? Mitäs jos olisit ottanut kiinni ihan vaan jämäkästi ja rauhoittavasti mutta ilman uhkailua (mitä hiuksista kiinni pitäminen on)?

Vierailija kirjoitti:

Fyysinen kurittaminen on nykyisin täysin kiellettyä. Mikäli lapsi päiväkodissa tai koulussa esim. kertoo saaneensa tukkapöllyä, niin henkilökunnalla on velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus...

Käytännön elämässä on tosi harvassa sellaiset päiväkodit missä tehdään lasu tukkapöllystä.

Käyttäjä31482 kirjoitti:

Olisko tuo ok myös esimerkiksi puolison puolesta? Eli kun tulee riitaa tms, niin tämä tarttuu hiuksista ja sanoo vähän painavammin, jotta menee perille?

En ole ikinä ymmärtänyt tätä argumenttia. Eihän puolisoa kasvateta, eikä tälle voi ladella kotiintuloaikaa, kieltää ajamasta pyörällä ilman kypärää, takavarikoida yhtään mitään taikka näin ollen myöskään anneta luunappeja.

En siis puolla lasten fyysistä kuritusta, mutta tuo kaikkialla toistuva argumentti on vain niin huono.

Jos aikuinen käyttäytyy huonosti, siitä rankaisee poliisi ja oikeus. Vaikka sitten sillä väkivallalla jos ei muuten puhe tehoa.

Nämä tämmöiset ''vanhemmat'' luulevat, että fyysisen väkivallan ja tuotetun kivun määrä on tässä nyt se ainoa asia. Vielä isompi ongelma on se, että lapsi alkaa pelätä vanhempaa, ei voi luottaa siihen, ettei vanhempi hermostuneena käy käsiksi ja ettei homma vaikka eskaloidu niin, että kohta joutuu jo karkuun juoksemaan ovesta ulos, sen lisäksi rangaistuksen tuottama nöyryytys. Lapsen osa on siitä erilainen kuin kenenkään rangaistuksen uhalla peloteltavan aikuisen, että lapsi on lapsi, kehitykseltään kesken eikä ymmärrä samalla tavalla asioita, vaikka kuinka nämä lastaan pöllyttävän ''vanhemmat'' puolustelevat. Lapsi on lisäksi aivan täysin ja sataprosenttisesti vanhempansa armoilla, aivan täysin tämän tuulten, tunteiden ja tekojen armoilla, eikä voi valita osaansa. Miten hirvittävä asema olla, jos ''vanhempi'' on kilahteleva hirmu. 

Vierailija kirjoitti:

Niinpä se meilläkin äiti käytti vähän luunappeja ja tukkapöllyjä. Kasvoin kauhussa ja rangaistuksen pelossa, enkä uskaltanut toki enää kiukutella, mutta rakkaus äiti kuoli jo lapsena. Että semmoista, ehkäpä se sinunkin lapsesi on niitä, joka näyttää sinulle ulkokultaista kuorta, mutta syvällä sisimmässä lakkaa rakastamassa. Kunnioitahan hän ei sinua ollenkaan, sehän on selvä jo. 70 kiloista mammaa, joka käy kiinni 20 kiloisen avuttoman lapsen päänahkaan ei voi kunnioittaa. 

Onneksi nykyään useimmat Suomessa eivät enää anna tukkapöllyä, niin on perheitä joissa rakkaus elää eikä sitä tapeta jo pienenä.

Kyllä minä muistan omasta lapsuudesta nuo tukkapöllyt ja luunapit ja nurkassa seisottamisen ja pidin niitä nöyryyttävinä tilanteina. Haluun totella vanhempia näillä oli vain negatiivinen vaikutus ja samalla tuo söi luottoa ja kunnioitusta vanhempaa kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä31482 kirjoitti:

Olisko tuo ok myös esimerkiksi puolison puolesta? Eli kun tulee riitaa tms, niin tämä tarttuu hiuksista ja sanoo vähän painavammin, jotta menee perille?

En ole ikinä ymmärtänyt tätä argumenttia. Eihän puolisoa kasvateta, eikä tälle voi ladella kotiintuloaikaa, kieltää ajamasta pyörällä ilman kypärää, takavarikoida yhtään mitään taikka näin ollen myöskään anneta luunappeja.

En siis puolla lasten fyysistä kuritusta, mutta tuo kaikkialla toistuva argumentti on vain niin huono.

Jos aikuinen käyttäytyy huonosti, siitä rankaisee poliisi ja oikeus. Vaikka sitten sillä väkivallalla jos ei muuten puhe tehoa.

No minkäköhän takia Suomessa ei aikuisiin kohdisteta sitten kuristusrangaistuksia? Ennenhän niitä käytettiin, julkisia ruoskimisia yms. Jokainen lastaan hakkaava ja läimivä vanhempi syyllistyy rikokseen - ehkäpä heitäkin voitaisiin siis rangaista vaikka raipparangaistuksin? Heillähän ei ainakaan ole syytä olla eri mieltä, koska käyttävät itsekin väkivaltaa rangaistuksena.

Kolmen lapsen äitinä ymmärrän kyllä kun hermo meinaa mennä ja savu nousee korvista.

Mutta silti miettisin tapoja joilla käyttäytymistä voisi muuttaa. Pitää vaan olla johdonmukainen ja kärsivällinen, tiedän kyllä, että helpommin sanottu kuin tehty.

Entä sitten kun tukistaminen ei enää riitä, alatko antaa kovempia fyysisiä rangaistuksia?

Mihin saakka on ”ok” tukistaa lasta, vieläkö 15 vuotiasta tukistat kun murrosiässä kapinoi vastaan?

Vierailija kirjoitti:

No jokut lapset ovat todella vaikeita tapauksia. Ei voi sanoa että aina olis jotain pielessä kasvatuksessa mut teidän hattaravanhempien voi olla vaikeita tajuta että jotkut tapaukset ovat suorastaan Pahoja jolloin tarvitaan sopivaa luunappia tai pientä pöllytystä koska tällainen toimii alistamisen niin silloin lapsi oppii paikkansa ja tottelee myös tulevaisuudessa kiltisti eliittiä ja valtaapitäviä.

Öö, itse asiassa alistaminen ja satuttaminen on antisosiaaliselle lapselle esimerkki, ei raja. Hän huolehtii vaan siitä ettei jää kiinni esimerkkiä seuratessaan. On tosiasia, että osa lapsista kasvaa kieroon todella pienestä saakka, ja kehitys voi alkaa ilman että vanhemmissa on sen erityisempää syytä. Mutta tuo on huonoin mahdollinen reaktio. Silloin tarvitaan ammattiapua ja paljon.

Ap, et ole p*ska äiti tuon tukkapöllyn takia, mutta sen takia olet, että et näköjään kadu etkä pidä tekoasi vääränä. Toivottavasti pyrit kuitenkin siihen, että et enää ikinä tekisi noin.

Vierailija kirjoitti:

Niinpä se meilläkin äiti käytti vähän luunappeja ja tukkapöllyjä. Kasvoin kauhussa ja rangaistuksen pelossa, enkä uskaltanut toki enää kiukutella, mutta rakkaus äiti kuoli jo lapsena. Että semmoista, ehkäpä se sinunkin lapsesi on niitä, joka näyttää sinulle ulkokultaista kuorta, mutta syvällä sisimmässä lakkaa rakastamassa. Kunnioitahan hän ei sinua ollenkaan, sehän on selvä jo. 70 kiloista mammaa, joka käy kiinni 20 kiloisen avuttoman lapsen päänahkaan ei voi kunnioittaa. 

Tää on niin totta. Kummasti lapsen silmissä se kunnioitus katoaa vanhempaa kohtaan kun kohtelee noin. Muistan itse kunnioittaneeni isääni kyllä, mutta hänpä ei koskaan ollutkaan väkivaltainen, vaan aina puhui asiat selviksi. Äitiä vihasin ja toivoin, että he eroaisivat ja saisin jäädä isän luokse. Pyysinkin sitä useasti.

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä kiinnostaa, että miksi pidät tuota "lässyttämistä" huonona vaihtoehtona? Itseni ollessani pienempi vanhempani antoivat luunappeja ja tukistivat muutaman kerran, ja nyt vielä täysi-ikäisenä hätkähdän, jos joku tuo käden liian lähelle kasvoja/päätä. Myös äänen korottaminen aiheuttaa ahdistusta minussa. Toivon siis, että vanhempani olisi mieluummin lässyttäneet kuin käyneet käsiksi. Mutta myöhäistä jo minun tapauksessani, vahinko on jo tapahtunut.

Että joo, vaikka lapsesi ei näyttäisi muistavan aikaisempaa käytöstäsi, saattaa olla että muistaakin. Sanoit; "Idea on saada lapsi tajuamaan tehneensä väärin eikä hiipimään kusi sukassa vanhempien lähellä." Luunapit ja vastaavat ei välttämättä takaa sitä, että lapsi ymmärtäisi tehneensä vanhemman mielestä väärin, lapsi saattaa hyvin muistaa vain sen kivun siitä tilanteesta ja olla hämillään ja säikähtänyt moisesta. Miksei samalla vaivalla voisi selittää lapselle kärsivällisesti, miten jossain tilanteessa olisi hyvä käyttäytyä, eikä antaa tuollaista fyysistä rangaistusta joka ei todennäköisesti toimi pidemmän päälle.

Ja en ehkä tiedä lapsiarjesta paljoa, sillä olen kuitenkin vasta 19-vuotias opiskelija, mutta tiedän sentään omakohtaisesti, että on kamalaa elää henkisen ja fyysisen väkivallan pelossa. Eipä muuta.

En haluaisi olla tätä mieltä, mutta kaltaisesi ihmiset saavat minut ajattelemaan, että tytöt ja pojat pitäisi kasvattaa eri lailla. Kaikki miehet ovat aikuisina sitä mieltä, että oli hyvä, että annettiin vitsaa. Naiset taas traumatisoituvat siitä, että kerran koskettiin hyvästä syystä.

Muistan eräästä keskustelusta täältä henkilön, joka kertoi että alkoi itse käyttää tukkapöllyä pikkusiskoonsa ja oli kovin hämmentynyt, kun tämä olikin vanhempien mielestä väärin. Kuinkakohan yleistä onkaan, että isompi sisarus alkaa matkia vanhempien esimerkkiä ja pahoinpitelee pikkusisaruksia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niinpä se meilläkin äiti käytti vähän luunappeja ja tukkapöllyjä. Kasvoin kauhussa ja rangaistuksen pelossa, enkä uskaltanut toki enää kiukutella, mutta rakkaus äiti kuoli jo lapsena. Että semmoista, ehkäpä se sinunkin lapsesi on niitä, joka näyttää sinulle ulkokultaista kuorta, mutta syvällä sisimmässä lakkaa rakastamassa. Kunnioitahan hän ei sinua ollenkaan, sehän on selvä jo. 70 kiloista mammaa, joka käy kiinni 20 kiloisen avuttoman lapsen päänahkaan ei voi kunnioittaa. 

Tää on niin totta. Kummasti lapsen silmissä se kunnioitus katoaa vanhempaa kohtaan kun kohtelee noin. Muistan itse kunnioittaneeni isääni kyllä, mutta hänpä ei koskaan ollutkaan väkivaltainen, vaan aina puhui asiat selviksi. Äitiä vihasin ja toivoin, että he eroaisivat ja saisin jäädä isän luokse. Pyysinkin sitä useasti.

Itse kunnioitin äitiäni juurikin silloin, kun tämä uskalsi kurittaa. Laitonta se ei siihen aikaan ollut.

Vierailija kirjoitti:

Muistan eräästä keskustelusta täältä henkilön, joka kertoi että alkoi itse käyttää tukkapöllyä pikkusiskoonsa ja oli kovin hämmentynyt, kun tämä olikin vanhempien mielestä väärin. Kuinkakohan yleistä onkaan, että isompi sisarus alkaa matkia vanhempien esimerkkiä ja pahoinpitelee pikkusisaruksia?

Pahoinpitely ja kasvatus ovat kaksi täysin eri asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne jotka väittävät selviävänsä lapsen kuin lapsen kanssa pelkästään puhumalla eivät ole kohdanneet vilkkaita tai käytösongelmaisia lapsia. Tai sitten heillä on käytössään loputtomasti aikaa ja suljettu tila josta lapsi ei pääse pois.

Lasten fyysinen kurittaminen ei ole oikein, mutta toisaalta vanhemmat on jätetty nyt täysin hampaattomiksi lasten kasvatuksen suhteen. Olisi kiva nähdä miten nämä vasukiihkoilijat hoitaisivat aamulla kiukkuavan lapsen ajoissa päivähoitoon ja sitten vielä ehtisivät töihin sen jälkeen. Pelkästään puhumalla rauhallisesti.

Puhumisen ohella tarvitaan päättäväistä toimintaa, ei neuvotteluja eikä tukistamista. Eihän kukaan päiväkodissakaan niitä lapsia siellä tukistele, tai koulussakaan, miksi kotona pitäisi?

Kerrotko esimerkin "päättäväisestä toiminnasta", jolla kiukkuava ympäriinsä hyppelehtivät lapsi saadaan rauhoitettua ja tottelemaan muutamassa minuutissa?

Päiväkodissa on ihan eri dynamiikka, siellä vaikuttaa lisäksi ryhmäpaine ja yhden hoitajan voi hätätilanteessa osoittaa ongelmakäyttäytyjälle kun muut hoitavat ryhmän päivittäistä ohjelmaa.

Vaikea nyt arvata minkä ikäistä lasta tarkoitat, mutta itse annan lapsen raivota pahimman kiukkunsa pois. Ehtona se, ettei mitään rikota tai ketään satuteta.

Kun taaperona oli aivan riehuraivoissaan, annoin sohvatyynyn ja neuvoin hakkaamaan sitä, koska tyynyyn ei satu. Ja tyyny saikin urakalla kyytiä.

Kun lapsi on saanut pahimmat höyryt ulos, alkaa usein itku ja käpertyy syliini. Kun siinä hetken saanut rauhoittua, päästään puhumaan siitä, että mikä lasta suututti niin. Lapsi saa kerrottua, ja sitten jutellaan siitä.

Näillä meillä menty. Ja erittäin hyväkäytöksinen nelivuotias lapsi.

Minulla on samantyyppinen 5-vuotias. Hän sai aivan jäätäviä raivareita 2-4-vuotiaana, ja joskus vieläkin. Yleensä syynä on että ei osaa jotain asiaa eikä kestä sitä. Riehuu, heittelee tavaroita, pienempänä myös löi ja potki minua. Olen antanut riehua turvallisessa ympäristössä (omassa huoneessaan), olen vieressä, potkimisesta ja lyömisestä sanoin, että noin ei voi tehdä vaikka olisi miten vihainen ja estän sen tarvittaessa tarttumalla käteen tai jalkaan. Kun raivo laantuu, tulee syliin itkemään. Päiväkodissa ja kaverien kanssa ei ole koskaan raivonnut, päiväkodissa kehutaan aina empaattiseksi ja reippaaksi. En ymmärrä näitä tukkapöllyllä kasvattajia, esimerkiksi tuollaisessa itkuraivotilanteessa, missä kohtaa sitä lasta pitää teidän mielestä satuttaa? Miten se auttaa?

Ei lapsi mene rikki yhdestä tukkapöllystä, ja yhden tukkapöllyn jälkeen lapsi varmasti muistaa, missä menee raja. En kuitenkaan hyväksy väkivaltaa johdonmukaisena kasvatuskeinona.