Pa""ka äiti tässä myöntää antaneensa lapselle paristi tukkapöllyä koska puhe ei tehonnut
Pidin tukasta kiinni, en repinyt ja sanoin tiukasti että riittää. Lapsi oli tuolloin 4-6 vuotias . Mielestäni on käsittämätöntä leimata väkivaltaiseksi ihmiseksi ja huonoksi kasvattajaksi jos lapsi ei vain kuuntele puhetta ja pitää turvautua luunappiin tai tukkapöllyyn. Surullisen usein näkee riekkuvia lapsia ja noloja äitejä lässytämässä "kulta kiltti lopeta jooko".
En antanut tukkapöllyä päivittäin enkä edes viikottain, syyn piti olla painava eikä mikään tippunut haarukka ja annoin aina pari suullista varoitusta ensin. Lisäksi jälkeenpäin halattiin ja selitin miksi äidin piti nyt suuttua. Lapsi on nyt 11v eikä tunnu muistavan noita . Välimme ovat hyvät!
Minulla ei myöskään ole traumoja oman isäni antamista luunapeista koska isä oli lempeä pitkäpinnainen mies ja ymmärsin menneeni liian pitkälle siinä vaiheessa kun sormi napsahti ohimoon.
Sillä, että revitään ohimenen hiuksista ilman syytä tai läimitään remmillä niin ,ettei istumaan pysty ole mitään tekemistä kasvatuksen kanssa. Se on väkivaltaa jota en hyväksy. Idea on saada lapsi tajuamaan tehneensä väärin eikä hiipimään kusi sukassa vanhempien lähellä.
Kommentit (168)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, näitä vapaan kasvatuksen tuotteita näkee jo riittämiin tänäpäivänä kouluissa/katukuvassa. Kiitos niille jotka vielä lapsilleen rajoja laittavat ja tarvittaessa myös fyysistä kuria antavat.
Ja kaikille pullansyöjä lässyttäjä mammoille tiedoksi, ei en hyväksy lasten pahoinpitelyä, mutta esim. tukkapölly tai luunappi oikeassa tilanteessa ei sellaista ole 😘
Jos ei osaa pitää lapselle kuria ilman väkivaltaa tai sillä uhkailua, niin kannattaisi pyytää apua siihen vanhemmuuteensa.
Ihan ekana, miksi lapsi ei pidä sinua niin uskottavana, että noudattaisi ohjeitasi?
Lapsillakin on oma tahto ja omat edut. Eikä niitä kumoa joku pelkkä sanoitus (vai mikä se nyt on mikä nykyään on muodissa).
Mun vanhempani toimivat juuri samalla lailla kuin sä. Kuulostat muutenkin ihan mun äidiltä, tuo marttyyriksi heittäytyminen on todella tuttua.
Mitään traumoja ei mullakaan tosiaan ole, ja molemmat varmasti ajattelevat välien muhun olevan hyvät. Mutta mä en kunnioita heistä kumpaakaan, enkä lapsesta asti ole kunnioittanut. Satuttamiseen turvautuminen todisti minulle, etteivät he ole tilanteen tai edes itsensä hallinnassa. He eivät pysty voittamaan viisaudellaan minua, pientä lasta. Minulle tuli siitä todella turvaton olo. Oireilin kovastikin, mutta koska vanhempani eivät olleet luotettavia tai turvallisia, ei heiltä ollut mitään aihetta koittaa saada turvaa ja tukea purkauksilla. Olisivat vaan olleet taas neuvottomia ja menettäneet malttinsa. Joten käänsin oireeni sisäänpäin.
No jokut lapset ovat todella vaikeita tapauksia. Ei voi sanoa että aina olis jotain pielessä kasvatuksessa mut teidän hattaravanhempien voi olla vaikeita tajuta että jotkut tapaukset ovat suorastaan Pahoja jolloin tarvitaan sopivaa luunappia tai pientä pöllytystä koska tällainen toimii alistamisen niin silloin lapsi oppii paikkansa ja tottelee myös tulevaisuudessa kiltisti eliittiä ja valtaapitäviä.
Ne jotka väittävät selviävänsä lapsen kuin lapsen kanssa pelkästään puhumalla eivät ole kohdanneet vilkkaita tai käytösongelmaisia lapsia. Tai sitten heillä on käytössään loputtomasti aikaa ja suljettu tila josta lapsi ei pääse pois.
Lasten fyysinen kurittaminen ei ole oikein, mutta toisaalta vanhemmat on jätetty nyt täysin hampaattomiksi lasten kasvatuksen suhteen. Olisi kiva nähdä miten nämä vasukiihkoilijat hoitaisivat aamulla kiukkuavan lapsen ajoissa päivähoitoon ja sitten vielä ehtisivät töihin sen jälkeen. Pelkästään puhumalla rauhallisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, näitä vapaan kasvatuksen tuotteita näkee jo riittämiin tänäpäivänä kouluissa/katukuvassa. Kiitos niille jotka vielä lapsilleen rajoja laittavat ja tarvittaessa myös fyysistä kuria antavat.
Ja kaikille pullansyöjä lässyttäjä mammoille tiedoksi, ei en hyväksy lasten pahoinpitelyä, mutta esim. tukkapölly tai luunappi oikeassa tilanteessa ei sellaista ole 😘
Jos ei osaa pitää lapselle kuria ilman väkivaltaa tai sillä uhkailua, niin kannattaisi pyytää apua siihen vanhemmuuteensa.
Ihan ekana, miksi lapsi ei pidä sinua niin uskottavana, että noudattaisi ohjeitasi?
Miksi itse ulkoistat kurinpidon kouluille yms.?
Mitä sä sekoilet? En itse ainakaan ole ulkoistanut kurinpitoa koululle tai millekään muullekaan taholla. Miksi sinä olet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tartut varmaan työkaveria tai naapuriakin hiuksista, jos eivät usko puhetta?
Jaa, et. Mutta puolustuskyvytöntä lasta sulla on oikeus pahoinpidellä?Lapsilla ja aikuisilla on eri rangaistukset. Ei aikuista myöskään laiteta esim. jäähypenkille tai takavarikoida aikuisen kännykkää. Toisaalta lapselle ei esim. anneta sakkoja eikä laiteta vankilaan.
Tämähän se viisastelijoilta yleensä unohtuu. Siinä vaiheessa on oman jaksaminen äärirajoilla ja kaikista käskyistä, kielloista ja uhkaamisista huolimatta tenava hyppii silmille, tukkapölly vaan voi olla se temppu jolla pahimman yli päästään. Tukkapölly ja luunappi ovat toki fyysistä kuritusta, joka on laissa kielletty, mutta kuitenkin vahingoittavuudessaan äärimmäisen pieniä tekoja. Oikeasti.
Vierailija kirjoitti:
Ne jotka väittävät selviävänsä lapsen kuin lapsen kanssa pelkästään puhumalla eivät ole kohdanneet vilkkaita tai käytösongelmaisia lapsia. Tai sitten heillä on käytössään loputtomasti aikaa ja suljettu tila josta lapsi ei pääse pois.
Lasten fyysinen kurittaminen ei ole oikein, mutta toisaalta vanhemmat on jätetty nyt täysin hampaattomiksi lasten kasvatuksen suhteen. Olisi kiva nähdä miten nämä vasukiihkoilijat hoitaisivat aamulla kiukkuavan lapsen ajoissa päivähoitoon ja sitten vielä ehtisivät töihin sen jälkeen. Pelkästään puhumalla rauhallisesti.
Puhumisen ohella tarvitaan päättäväistä toimintaa, ei neuvotteluja eikä tukistamista. Eihän kukaan päiväkodissakaan niitä lapsia siellä tukistele, tai koulussakaan, miksi kotona pitäisi?
Ymmärrän, että olet väsynyt ja tsemppiä sulle. Nyt vaan sun on pakko terästäytyä ja huokaista syvään, kun tilanteet pikkusen kanssa alkaa turhauttaa. Ihan niin kuin muidenkin asioiden suhteen lapsi opettelee ja sun täytyy jaksaa sille selittää aina uudelleen miksi ruokapöydässä noustessa kädet pestään, jottei kämppä oo ihan ruuassa tms. Suuttumuksen saa näyttää ja tosiaan kannattaa ennalta varoittaa, että nyt se pönttöily saa luvan riittää tai äiti suuttuu. Mun keino sietää tätä toistoa on heittää - lähinnä itselle -läppää tilanteesta ja ottaa väliä näin turhauttavaa tilanteeseen. Lapsikin reagoi ärsyttävämmin, jos tunnelma kiristyy. Sitten viedä tilanne johdonmukaisesti loppuun. Tämä ei onnistu jos on super väsynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne jotka väittävät selviävänsä lapsen kuin lapsen kanssa pelkästään puhumalla eivät ole kohdanneet vilkkaita tai käytösongelmaisia lapsia. Tai sitten heillä on käytössään loputtomasti aikaa ja suljettu tila josta lapsi ei pääse pois.
Lasten fyysinen kurittaminen ei ole oikein, mutta toisaalta vanhemmat on jätetty nyt täysin hampaattomiksi lasten kasvatuksen suhteen. Olisi kiva nähdä miten nämä vasukiihkoilijat hoitaisivat aamulla kiukkuavan lapsen ajoissa päivähoitoon ja sitten vielä ehtisivät töihin sen jälkeen. Pelkästään puhumalla rauhallisesti.
Puhumisen ohella tarvitaan päättäväistä toimintaa, ei neuvotteluja eikä tukistamista. Eihän kukaan päiväkodissakaan niitä lapsia siellä tukistele, tai koulussakaan, miksi kotona pitäisi?
Ainakin koulussa onkin opettajat ja koulunkäyntiavustajat aika helisemässä, kun kurinpitovaltuuksia ei juuri ole nykyään.
Monessa koulussa nämä "pelkän keskustelun pitää riittää" -teoriaan uskovat rehtorit ja muut ovat kieltäneet jopa jälki-istuntojen antamisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne jotka väittävät selviävänsä lapsen kuin lapsen kanssa pelkästään puhumalla eivät ole kohdanneet vilkkaita tai käytösongelmaisia lapsia. Tai sitten heillä on käytössään loputtomasti aikaa ja suljettu tila josta lapsi ei pääse pois.
Lasten fyysinen kurittaminen ei ole oikein, mutta toisaalta vanhemmat on jätetty nyt täysin hampaattomiksi lasten kasvatuksen suhteen. Olisi kiva nähdä miten nämä vasukiihkoilijat hoitaisivat aamulla kiukkuavan lapsen ajoissa päivähoitoon ja sitten vielä ehtisivät töihin sen jälkeen. Pelkästään puhumalla rauhallisesti.
Puhumisen ohella tarvitaan päättäväistä toimintaa, ei neuvotteluja eikä tukistamista. Eihän kukaan päiväkodissakaan niitä lapsia siellä tukistele, tai koulussakaan, miksi kotona pitäisi?
Kerrotko esimerkin "päättäväisestä toiminnasta", jolla kiukkuava ympäriinsä hyppelehtivät lapsi saadaan rauhoitettua ja tottelemaan muutamassa minuutissa?
Päiväkodissa on ihan eri dynamiikka, siellä vaikuttaa lisäksi ryhmäpaine ja yhden hoitajan voi hätätilanteessa osoittaa ongelmakäyttäytyjälle kun muut hoitavat ryhmän päivittäistä ohjelmaa.
No minä ainakin pelkäsin äitiä lapsena näistä johtuen. Onko se nyt sitten kiva juttu kun oma lapsi pelkää..? Onnea vaan.
Fyysinen kurittaminen on nykyisin täysin kiellettyä. Mikäli lapsi päiväkodissa tai koulussa esim. kertoo saaneensa tukkapöllyä, niin henkilökunnalla on velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus...
Vierailija kirjoitti:
No jokut lapset ovat todella vaikeita tapauksia. Ei voi sanoa että aina olis jotain pielessä kasvatuksessa mut teidän hattaravanhempien voi olla vaikeita tajuta että jotkut tapaukset ovat suorastaan Pahoja jolloin tarvitaan sopivaa luunappia tai pientä pöllytystä koska tällainen toimii alistamisen niin silloin lapsi oppii paikkansa ja tottelee myös tulevaisuudessa kiltisti eliittiä ja valtaapitäviä.
Paha lapsi ei automaattisesti ole vaan ympäristönsä tulos. Saa mallia "pahaan" käytökseen tiedät kyllä mistä :/
Lapsen fyysinen kurittaminen pitäisi ehdottomasti sallia.
Siitä voisi järjestää jopa kursseja "näin tukistat lasta oikein" ja "lapselle remmiä"
Kyllä näille pikku herrantertuille pitää antaa kunnolla tukkapöllyä sekä remmiä, vapaakasvatuksen tuloksista saamme jo lukea lehdistä kun kukkahatut eivät ole mitään kuria lapsilleen pitäneet. Aloittaja toimi täysin oikein antaessaan tukkapöllyä, mikä on vielä lievä rangaistus.
Niinpä se meilläkin äiti käytti vähän luunappeja ja tukkapöllyjä. Kasvoin kauhussa ja rangaistuksen pelossa, enkä uskaltanut toki enää kiukutella, mutta rakkaus äiti kuoli jo lapsena. Että semmoista, ehkäpä se sinunkin lapsesi on niitä, joka näyttää sinulle ulkokultaista kuorta, mutta syvällä sisimmässä lakkaa rakastamassa. Kunnioitahan hän ei sinua ollenkaan, sehän on selvä jo. 70 kiloista mammaa, joka käy kiinni 20 kiloisen avuttoman lapsen päänahkaan ei voi kunnioittaa.
Vierailija kirjoitti:
Fyysinen kurittaminen on nykyisin täysin kiellettyä. Mikäli lapsi päiväkodissa tai koulussa esim. kertoo saaneensa tukkapöllyä, niin henkilökunnalla on velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus...
Ja sen kyllä huomaa kun katsoo nykynuoria esim. sitä Espoossa ryöstelevää teinijengiä, ei varmasti ole kotona selkäsaunoja annettu vaan pikkuisten on annettu riehua täysin vapaasti.
Miksi hankit lapsia? Mikset tutustunut aiheeseen etukäteen? Tuliko ihan tosi yllätyksenä, että lapsi testaa ja testaa ja testaa, voi olla hankala ja vaikea, nukkuu huonosti ja kokeilee rajoja, ihan niin kuin lapset tekevät. Taitavat nämä tämmöiset herranterttu vanhemmat olla jossain pullamössössä kasvaneita, kun tämä onkin sitten niin suuri yllätys, että lasta pitää näpäytellä naamaan, kun hermot pettää.
Fyysistä kuritusta on vältettävä. Mutta lapsia on erilaisia ja osalla on todella pahoja käytöshäiriöitä. Kiltimmälläkin lapsella voi olla vaikeampia aikoja. Ei ole kohtuullista rinnastaa tukistajaa väkivaltarikollisiin.
Miksi itse ulkoistat kurinpidon kouluille yms.?