Lue keskustelun säännöt.
Lääkäri nauroi minulle kun ehdotin mahdollista diagnoosia.
26.10.2019 |
Olen pitkään (vuosia) kärsinyt kivuista lihaksissa ja nivelissä. Nyt viime aikoina myös jäykkyyttä. On syötetty särkylääkkeitä. Vikaa ei löydy mistään. Lievää iänmukaista kulumaa parissa nivelessä ja rangassa. Nämä ei kuitenkaan pitäisi aiheuttaa oireita.
Viime viikolla kävin taas lääkärissä kun särkylääkkeet loppui. Ehdotin että voisiko tämä olla fibromyalgiaa. Oireet täsmää mielestäni hyvin. Pyysin myös tutkimaan ms-tautia ja als:ia.
Lääkäri nauroi kaikille mun ehdotuksille ja sanoi ettei ne ole mahdollisia. Käski vaan mennä jumppaan ja salille. Edelleenkään ei usko että jumpan/salin jälkeen olen viikon melkein työkyvytön kun kaikki paikat kipeenä niin ettei meinaa päästä kävelemään ja tulee kuumeinen/kipeä olo vaikka mitään kuumetta tai flunssaa ole.
Alan olemaan tyystin loppu tähän.
Kommentit (104)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, lääkärinä voin kertoa, että joskus voimme parantaa, usein voimme lievittää oireita ja aina voimme lohduttaa.
Osa aloittajan kuvaamista sairauksista voidaan parantaa, helpoimmin polymyalgia rheumatica, jonka kohdalla diagnoosi on helppo, kovat kivut lihaksissa, tyypillisesti hartoissa, mutta muutenkin usein koko kropassa, diagnoosi on helppo oireiden ja labrakokeiden perusteella, lasko on todella selvästi koholla ja jonkin verran myös CRP ja hoitona on kortikosteroidi suun kautta tabletteina, esim. prednisoloni. Potilas on kivuton seuraavana päivänä kun lääkkeen aloittaa, sitä pitää tosin käyttää pitkään, jopa 0,5-2 vuotta.
Fibromyalgiaanhan oireet sopisivat. Sen hoitona on kipua lievittävä lääke, esim. amitriptyliini, joka nostaa kipukynnystä. Lääkkeen aloitukseen liittyy usein haittavaikutuksia alkuun, väsymystä ja suun kuivumista tyypillisimmin. Joku saa siitä outoja unia. Sivuvaikutukset usein väistyvät kun lääkettä vain sitkeästi jatkaa. Todella moni fibromyalgiaa sairastava vain ei suostu lääkettä käyttämään riittävän pitkään vaikka se kipuja lievittäisikin. Joskus pitää punnita, onko lääkkeestä saatava hyöty suurempi kuin siitä ilmenevä haitta.
Kulumille harvoin voidaan muuta kuin kipulääkettä ja liikuntaa. Esim. nivelrikkoa ei voida leikata kiitollisella lopputuloksella ainakaan kaularangasta tai selkärangasta ylipäätään, sormista, olkapäistä, kyynärpäistä, jalkateristä jne. Kiitollisimpia lopputulokseltaan tässä taudissa ovat polvinivelet ja lonkkanivelet, jos ne ovat niin sanotusti loppuun kuluneet, tällöin leikkaus vie kivut ja parantaa liikkumiskykyä. Isovarpaan tyvinivelen jäykistysleikkaus tulee myös kyseeseen, siitä on apua selvästi eikä haittaa vaikka tuo nivel ei enää liiku, ainakaan niin paljon kuin sen hankala kipu joka estää liikkumisen.
Hoitokeinoja lääkärillä on käytännössä viisi: lääkehoito, leikkaus / toimenpiteet, kipsaus ja erilaiset tuet, passitus fysioterapeutille (joka ei toki sinänsä ole lääkärin antamaa hoitoa muuten kuin lähete tuolle ammattilaiselle, jolla on koulutus antaa liikunta, venyttely yms. harjoitteita potilaalle omatoimiseen jumppaan yms. ja toki erilaisia fysikaalisia hoitoja, joiden pidempiaikainen teho tosin on heikko tai jopa osoittamatta, esim. hieronnasta ei ole osoitettu olevan pidemmän päälle mitään hyötyä paranemisen kannalta pitkällä aikavälillä vaikka se toki mukavalle tuntuukin sen aikaa kun sitä tehdään ja muutaman päivän ehkä sen perään, eräs urheiluhieroja olikin hieman turhautunut luettuansa tutkimuksia, joissa siitä ei ollut osoitettu olevan pidemmän päälle mitään parantavaa vaikutusta tai hyötyä), ja viidentenä puhe, siis keskustelu potilaan kanssa, esim. psykiatrin tai psykoterapeutin tai ihan yleislääkärinkin toimesta.
Jos kipu on sellaista että siinä vaivassa ei ole mitään leikkauksella hoidettavaa eikä liikunta tms. jumppa auta, eikä mikään rannetuki tms. tuki auta niin lääkärillä jää hoitokeinoja kaksi: puhe potilaan kanssa, eräänlainen terapeuttinen keskustelu ja asian selittäminen ja sitten toisena keinona lääkehoito. Potilaan voi lähettää esim. kipupoliklinikalle kipulääkärin hoitoon, kipulääkäri voi tarkentaa ja varmistaa diagnoosin ja sitten suunnitella parhaan mahdollisen käytettävissä olevan lääkehoidon ja kipupoliklinikan fysioterapeutti voi arvioida jumpan, venyttelyn ja liikunnan yms. osalta parhaat harjoitteet.
Toki diagnoosi on se lähtökohta, lääkärin tärkein työ tai oikeastaan koko työ on tiivistettynä diagnostiikkaa ja hoitoa, eli sen selvittäminen mikä potilasta vaivaa, mikä sairaus on kyseessä ja kun se on selvillä niin sitten sen pohjalta hoidon suunnittelu. Päälle lausunnot eri tahoille.
Lääkärille vain huomautus että on olemassa myös sellainen muoto, joka ei nosta laskoa. On harvinaisempi, mutta äkäisempi ja liitännäissairaudet ikävämpiä ja yleisempiä.
Joopa joo. Millähän se diagnoosi sitten varmistetaan, pelkillä oireilla. Okei, kirjallisuuden mukaan tämä muoto on olemassa ja kirjallisuudessa käytetään diagnoosin osalta kriteereinä että lasko on YLEENSÄ reilusti koholla, tuo yleensä-termi on niin epämääräinen, ettei siihen kannata kauheasti diagnostiikassa luottaa, ainakin jos diagnoosiksi määrittelee todennäköisyydeksi "varma". No, hoitokokeilu kortikosteroidilla toki varmistaa tässä harvinaisessa tapauksessa diagnoosi, eli sitä voi kyllä varmana pitää jos oireet sopivat polymyalgiaan ja kortikosteroidilla paranee saman tien.
Mutta 16 vuoden lääkärinuran aikana en ole tähän kertaakaan törmännyt että potilaalla olisi polymyalgia, jossa lasko ei kohoa eikä CRP ja paranee saman tien prednisolonilla päivässä, en terveyskeskuksessa, sairaalassa enkä privaatissa yleislääkärinä, enkä työterveyslääkärinä.
Kohtalaisen harvinainen tauti on, jos noin 1500 hoitokontaktia vuodessa on, eli n. 10 päivässä viitenä päivänä viikossa 300 päivänä vuodessa niin noin 2 tapausta vuodessa löytää työterveyslääkärinä, toki vanhuksilla tämä yleisempi on, jonkin verran tuossa 50-60v. iässä tähän törmää, jostain syystä enempi naisilla.
Toki kiitollinen hoitaa ja tyytyväinen potilas kun laittaa lääkkeen ja potilas on päässyt hankalista kovistakin kivuista saman tien yhdessä vuorokaudessa. Saa joskus kiitosta että "nyt oli lääke kohdallaan" jne. Kannattaisi sitä kortikosteroidia toki kokeilla aloittajankin tapauksessa vaikka lasko ei olisi koholla ja jos oireet sopivat polymyalgiaan, jos ei lääke auta edes esim. viikossa niin sitten sen voi lopettaa eikä viikon kortikosteroidikuurista nyt käytännössä mitään haittaakaan ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, lääkärinä voin kertoa, että joskus voimme parantaa, usein voimme lievittää oireita ja aina voimme lohduttaa.
Osa aloittajan kuvaamista sairauksista voidaan parantaa, helpoimmin polymyalgia rheumatica, jonka kohdalla diagnoosi on helppo, kovat kivut lihaksissa, tyypillisesti hartoissa, mutta muutenkin usein koko kropassa, diagnoosi on helppo oireiden ja labrakokeiden perusteella, lasko on todella selvästi koholla ja jonkin verran myös CRP ja hoitona on kortikosteroidi suun kautta tabletteina, esim. prednisoloni. Potilas on kivuton seuraavana päivänä kun lääkkeen aloittaa, sitä pitää tosin käyttää pitkään, jopa 0,5-2 vuotta.
Fibromyalgiaanhan oireet sopisivat. Sen hoitona on kipua lievittävä lääke, esim. amitriptyliini, joka nostaa kipukynnystä. Lääkkeen aloitukseen liittyy usein haittavaikutuksia alkuun, väsymystä ja suun kuivumista tyypillisimmin. Joku saa siitä outoja unia. Sivuvaikutukset usein väistyvät kun lääkettä vain sitkeästi jatkaa. Todella moni fibromyalgiaa sairastava vain ei suostu lääkettä käyttämään riittävän pitkään vaikka se kipuja lievittäisikin. Joskus pitää punnita, onko lääkkeestä saatava hyöty suurempi kuin siitä ilmenevä haitta.
Kulumille harvoin voidaan muuta kuin kipulääkettä ja liikuntaa. Esim. nivelrikkoa ei voida leikata kiitollisella lopputuloksella ainakaan kaularangasta tai selkärangasta ylipäätään, sormista, olkapäistä, kyynärpäistä, jalkateristä jne. Kiitollisimpia lopputulokseltaan tässä taudissa ovat polvinivelet ja lonkkanivelet, jos ne ovat niin sanotusti loppuun kuluneet, tällöin leikkaus vie kivut ja parantaa liikkumiskykyä. Isovarpaan tyvinivelen jäykistysleikkaus tulee myös kyseeseen, siitä on apua selvästi eikä haittaa vaikka tuo nivel ei enää liiku, ainakaan niin paljon kuin sen hankala kipu joka estää liikkumisen.
Hoitokeinoja lääkärillä on käytännössä viisi: lääkehoito, leikkaus / toimenpiteet, kipsaus ja erilaiset tuet, passitus fysioterapeutille (joka ei toki sinänsä ole lääkärin antamaa hoitoa muuten kuin lähete tuolle ammattilaiselle, jolla on koulutus antaa liikunta, venyttely yms. harjoitteita potilaalle omatoimiseen jumppaan yms. ja toki erilaisia fysikaalisia hoitoja, joiden pidempiaikainen teho tosin on heikko tai jopa osoittamatta, esim. hieronnasta ei ole osoitettu olevan pidemmän päälle mitään hyötyä paranemisen kannalta pitkällä aikavälillä vaikka se toki mukavalle tuntuukin sen aikaa kun sitä tehdään ja muutaman päivän ehkä sen perään, eräs urheiluhieroja olikin hieman turhautunut luettuansa tutkimuksia, joissa siitä ei ollut osoitettu olevan pidemmän päälle mitään parantavaa vaikutusta tai hyötyä), ja viidentenä puhe, siis keskustelu potilaan kanssa, esim. psykiatrin tai psykoterapeutin tai ihan yleislääkärinkin toimesta.
Jos kipu on sellaista että siinä vaivassa ei ole mitään leikkauksella hoidettavaa eikä liikunta tms. jumppa auta, eikä mikään rannetuki tms. tuki auta niin lääkärillä jää hoitokeinoja kaksi: puhe potilaan kanssa, eräänlainen terapeuttinen keskustelu ja asian selittäminen ja sitten toisena keinona lääkehoito. Potilaan voi lähettää esim. kipupoliklinikalle kipulääkärin hoitoon, kipulääkäri voi tarkentaa ja varmistaa diagnoosin ja sitten suunnitella parhaan mahdollisen käytettävissä olevan lääkehoidon ja kipupoliklinikan fysioterapeutti voi arvioida jumpan, venyttelyn ja liikunnan yms. osalta parhaat harjoitteet.
Toki diagnoosi on se lähtökohta, lääkärin tärkein työ tai oikeastaan koko työ on tiivistettynä diagnostiikkaa ja hoitoa, eli sen selvittäminen mikä potilasta vaivaa, mikä sairaus on kyseessä ja kun se on selvillä niin sitten sen pohjalta hoidon suunnittelu. Päälle lausunnot eri tahoille.
Lääkärille vain huomautus että on olemassa myös sellainen muoto, joka ei nosta laskoa. On harvinaisempi, mutta äkäisempi ja liitännäissairaudet ikävämpiä ja yleisempiä.
Joopa joo. Millähän se diagnoosi sitten varmistetaan, pelkillä oireilla. Okei, kirjallisuuden mukaan tämä muoto on olemassa ja kirjallisuudessa käytetään diagnoosin osalta kriteereinä että lasko on YLEENSÄ reilusti koholla, tuo yleensä-termi on niin epämääräinen, ettei siihen kannata kauheasti diagnostiikassa luottaa, ainakin jos diagnoosiksi määrittelee todennäköisyydeksi "varma". No, hoitokokeilu kortikosteroidilla toki varmistaa tässä harvinaisessa tapauksessa diagnoosi, eli sitä voi kyllä varmana pitää jos oireet sopivat polymyalgiaan ja kortikosteroidilla paranee saman tien.
Mutta 16 vuoden lääkärinuran aikana en ole tähän kertaakaan törmännyt että potilaalla olisi polymyalgia, jossa lasko ei kohoa eikä CRP ja paranee saman tien prednisolonilla päivässä, en terveyskeskuksessa, sairaalassa enkä privaatissa yleislääkärinä, enkä työterveyslääkärinä.
Kohtalaisen harvinainen tauti on, jos noin 1500 hoitokontaktia vuodessa on, eli n. 10 päivässä viitenä päivänä viikossa 300 päivänä vuodessa niin noin 2 tapausta vuodessa löytää työterveyslääkärinä, toki vanhuksilla tämä yleisempi on, jonkin verran tuossa 50-60v. iässä tähän törmää, jostain syystä enempi naisilla.
Toki kiitollinen hoitaa ja tyytyväinen potilas kun laittaa lääkkeen ja potilas on päässyt hankalista kovistakin kivuista saman tien yhdessä vuorokaudessa. Saa joskus kiitosta että "nyt oli lääke kohdallaan" jne. Kannattaisi sitä kortikosteroidia toki kokeilla aloittajankin tapauksessa vaikka lasko ei olisi koholla ja jos oireet sopivat polymyalgiaan, jos ei lääke auta edes esim. viikossa niin sitten sen voi lopettaa eikä viikon kortikosteroidikuurista nyt käytännössä mitään haittaakaan ole.
No älä nyt hermostu. Mutta oikeastaan jos todella olet lääkäri, niin tuo sun viimeisimmän vastauksen asenne oikeastaan todistaa just sen, mitä ihmiset tässä(kin) ketjussa kirjoittaa. Kun lääkäri itse ei ole törmännyt johonkin omalla kokemuksellaan, niin sitä ei voi olla olemassa. Ja voin kertoa että se diagnoosi todetaan (jos lasko ei nouse) oireiden ja sen perusteella, että kortisoni vie kivut pois. Nimimerkillä kokemusta on kyseisestä taudista lähipiirissä.
Mistä lääkäri tietää, nouseeko lasko jne., jos ei oteta mitään kokeita?
Nimenomaan monen ihmisen tilanne on se, että lääkäri käskee ottamaan Buranaa ja kuntoilemaan, ja tule sitten tyyliin 6 kk päästä uudestaan jos vielä jatkuu. Ihminen joutuu kestämään kuukausikaupalla kipua.
Olisi kiinnostava tietää, miten monelta kipupotilaalta otetaan ylipäätään yhtään mitään verikokeita tai muita tutkimuksia, ja miten moni passitetaan vaan kotiin jumppaohjeiden kanssa.
Ymmärrän, jos on vain lieviä lihasjumeja, mutta jos ihmisellä on kovat kivut ja jäykät lihakset, kyllähän se jostain muusta kertoo. Lääkärin pitäisi ainakin tehdä kokeet, ettei potilaalle tule sellainen tunne, että häntä ei uskota.
Vierailija kirjoitti:
Sitä minä jaksan aina ihmetellä, kun te mammat valitatte, että lääkäri ei tutki tai kohtelee huonosti, ja kuitenkin menette taas sen saman tyypin vastaanotolle. Etsikää toki toinen lääkäri. Yksityinen maksaa enemmän kuin tk-lääkäri, mutta aikaakin on enemmän ja potilasta yleensä kuunnellaan ja tarpeen mukaan lähetetään lisätutkimuksiin asiantuntijan puheille. Kipu ja kärsimys ei todellakaan jalosta ketään.
Kaikilla ei ihan oikeasti ole rahaa mennä yksityiselle. Peruskäynti maksaa jo noin 70 euroa, ja kaikki asiantuntijat ovat kalliimpia, hinta on varmaan 100-120 euroa jo lyhyestä käynnistä. Siihen päälle mahdolliset tutkimukset, toimenpiteet ja lääkitykset. Nopeasti katsotaan 500 euron laskua. Monella ihmisellä ei ole niitä rahoja.
Jos on oikein pienituloinen ja tarvitsee toimeentulotukea, julkisen puolen lääke- ja hoitokulut korvataan, yksityisiä ei. Senkin takia olisi hyvä jos voisi kokeilla julkisella puolella useampaa lääkäriä, mutta se tuskin onnistuu kun jokaiselle on olemassa "omalääkäri". Tosin terveyskeskuslääkärit vaihtuvat usein, aina voi välillä kysellä onko lääkäri vaihtunut, ja kokeilla onneaan uuden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä minä jaksan aina ihmetellä, kun te mammat valitatte, että lääkäri ei tutki tai kohtelee huonosti, ja kuitenkin menette taas sen saman tyypin vastaanotolle. Etsikää toki toinen lääkäri. Yksityinen maksaa enemmän kuin tk-lääkäri, mutta aikaakin on enemmän ja potilasta yleensä kuunnellaan ja tarpeen mukaan lähetetään lisätutkimuksiin asiantuntijan puheille. Kipu ja kärsimys ei todellakaan jalosta ketään.
Kaikilla ei ihan oikeasti ole rahaa mennä yksityiselle. Peruskäynti maksaa jo noin 70 euroa, ja kaikki asiantuntijat ovat kalliimpia, hinta on varmaan 100-120 euroa jo lyhyestä käynnistä. Siihen päälle mahdolliset tutkimukset, toimenpiteet ja lääkitykset. Nopeasti katsotaan 500 euron laskua. Monella ihmisellä ei ole niitä rahoja.
Jos on oikein pienituloinen ja tarvitsee toimeentulotukea, julkisen puolen lääke- ja hoitokulut korvataan, yksityisiä ei. Senkin takia olisi hyvä jos voisi kokeilla julkisella puolella useampaa lääkäriä, mutta se tuskin onnistuu kun jokaiselle on olemassa "omalääkäri". Tosin terveyskeskuslääkärit vaihtuvat usein, aina voi välillä kysellä onko lääkäri vaihtunut, ja kokeilla onneaan uuden kanssa.
Tämähän se just on, ettei kaikilla ole mitenkään varaa. Mutta jos vain mitenkään on mahdollista, niin tuollaisten elämää pahasti rajoittavien kipujen kanssa kannattaa mennä sinne yksityiselle erikoislääkärille. Arvauskeskuksissa lääkärit on usein nuoria, ei kokemusta mistään vähänkään erikoisemmasta, kiireisiä ja asenteella että potilaat on vain häiriöksi. On ihan sattumaa, sattuuko kohdalle lääkäri, jota kiinnostaa tutkia mikä potilasta mahdollisesti vaivaa. Valitettavasti tämä on se todellisuus terveydenhuollossa nykyään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ihan sama, vaikka ap olisi täysin väärässä, on asiatonta nauraa toisen hädälle. Eniten ärsyttää Suomen lääkäreissä juuri tuo asiakkaan kokemusten väheksyntä ja kaiken vähänkään normaalista poikkeavan täydellinen kieltäminen. Minulla paljastui muotisairaus (raudanpuuteanemia) ja kauanko kärvistelin oireissani? Kaksi vuotta ennen diagnoosia, nyt diagnoosin jälkeen (rauta ei imeydy) olen jonkinlainen kokeilukappale, jolle sinnkkäästi tuputetaan vaihtoehtoa "kyllä se imeytyy, kun tarpeeksi odotetaan". Kolme vuotta kuoleman väsyneenä koko ajan ei ole kivaa, ei vaikka lääkärit kuinka ovat tyytyväisiä omiin diagnooseihinsa. Joskus vain pitäisi miettiä, miltä se potilaasta tuntuu.
Tuo on kyllä laiminlyöntiä. Vai joko sulle on annettu rautaa pistoksina? Onko käytössä tauoton hormoniehkäisy?
Nyt kolmen vuoden jälkeen on laitettu kierukka ja taas kerran sain "ilouutisen", että ongelma hoidettu ja viiden vuoden päästä sitten uudelleen lääkäriin. Ei siis mitään seurantaa siitä, että nouseeko ne rauta-arvot nyt tai imeytyykö se rauta paremmin. Eikä tietenkään mitään helpotusta tähän väsymykseen, hiustenlähtöön, levottomiin jalkoihin, sormien turvotukseen jne. Kun kysyin, niin sain sentään vastauksen, että joo, rautaa kannattaa syödä. Ongelmani tässä on työterveyslääkärit ja sairaalalääkärit ja yksityiset lääkärit, jotka kaikki pompottavat minua eteenpäin pois omista käsistään eikä kukaan hoida kokonaisuutta.
Koen isoksi ongelmaksi sen, että itse pitäisi osata vaatia oikeanlaista hoitoa. Jos on tajuton väsymys, niin ei pysty siihen, ja sen takia sitten kärsitään vuosikausia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Faith kirjoitti:
ms-tautidg vuodelta 1995 kirjoitti:
Täällä yksi vastasi ap:lle, ettei kyseessä ole ms-tauti. Näin siis lääkärikin naureskellut.
Näin yksisilmäisesti en asiaan suhtautuisi. Sairastan itse ms-tautia ja tiedän, että siihen liittyy jäykkyys kuin valtavat kivutkin raajoissa. Ms-taudin selvittämiseksi ap:n tulisi päästä lumbaalipunktioon ja sen jälkeen IMR-kuvaukseen. Selkäydinnesteessä näkyisi tulehtuneet solut ja kuvauksessa mahdolliset plakit.
Ms-tauti aiheuttaa myös valtaisan väsymyksen, jolle ei ole mitään näkyvää perustetta.
Samalla kun itselläni otettiin ms-tauti-kokeet, testattiin myös mahdollinen borrelioosi, koska se aiheuttaa samanlaisia oireita.
Kehottaisin ap:ta pyrkimään järkevämmän lääkärin pakeille, eikä tällaisen naureskelijan.
Onhan sekin tietysti mahdollista. Nuo ap:n oireet ovat sellaisia, että ensimmäiseksi tulisi mieleen tuki- ja liikuntaelimistön ongelmat minulle, mutta se on kyllä ihan totta, että MS-tauti voi vaikuttaa hyvin monella tavalla, koska keskushermosto säätelee kaikkea. Minulla on MS diagnosoitu v. 2013. Sinulla on ollut se kauemmin, joten varmasti osaat sanoa paremmin.
Jos olisin ap., vaatisin kyllä selitystä oireilleni. Jos muu ei auttaisi, säästäisin ja menisin yksityiselle.
Ei noin pienen oirekuvauksen perusteella voi sanoa, onko kyseessä MS vai ei. Itselläni se diagnosoitiin vuonna -90, jolloin jalat tekivät stopin lähes "lennosta". Minulla ei ennen sitä, eikä oikeastaan sen jälkeenkään ollut mitään neurologisia oireita. Nykyään olen tosin sairaseläkkeellä, mutta tuon alkushokin jälkeen tauti on kohdellut minua hyvin armollisesti, ja välillä jopa unohdan olevani sairas :)
Kannattaa kysyä jonkun toisen lääkärin mielipidettä eli mennä eri lääkärin vastaanotolle. Lääkäreissä kun on paljon eroja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän aikaa sitten oli Hesarissa juttu lääkäri Lara Juvosen kirjoituksesta kuinka terveyskeskuslääkäreillä ei ole aikaa tehdä työtään. Tunnolliset sitten venyttävät työpäiväänsä 19 asti, mutta ilmeisesti on niitäkin jotka tekevät kirjaimellisesti arvauskeskustyötä josta tässä ketjussa on esimerkkejä.
Vierailija kirjoitti:
Lääkäriksi pyrkivät on yleensä tosi fiksuja ihmisiä, mutta kuten tiedetään: 2 asiaa ei yleensä voi olla samaan aikaan. Eli tunneälyä. Uskallan väittää, että jopa suurimmalla osalla lääkäreistä on lähes kokonaan puuttuva empatiakyky. Lääkäriksi ollaan lähinnä pyritty lähinnä rahan tai statussyiden takia, se sitten kostautuu potilaalle juuri noin, että sua väheksytään, sulle nauretaan päin naamaa ja hyvä ettei syljetä päin naamaa.
Tämä on varmasti osin totta, vaikka en ole sitä mieltä, että älykkyys ja empatiakyky ovat toisensa poissulkevia ominaisuuksia. Olen itse ainakin tuntenut elämäni aikana useamman hyvin älykkään sekä empaattisen henkilön- tosin kukaan heistä ei opiskellut lääkäriksi. Mielestäni toisten ylenkatsominen, sokeat olettamukset sekä muille ivailu eivät ole älykkään ihmisen käytöstä työpaikalla, vaikka olisi kyse "vain" asiakkaista/potilaista. Miksi sitä työtä tehdään, jos ei ihmisten auttamiseksi?
Toisaalta, empatian puute ja ns. sisäinen kylmyys voivat olla eduksi esimerkiksi kirurgin työssä, kun on pakko keskittyä pelkkään asiaan intensiivisesti eikä siihen mitä tai miten se ihminen operaation kokee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu, pelottavan monet vähättelevät, naureskelevat ja ovat laittamassa kuolemansairaitakin kotiin vaan "toipumaan"kunnes tutkimuksissa näkyykin jotain hälyyttävää(jos lottovoitoon verrattavalla tuuurilla saa sellaisia itselleen vaadittua, ja jaksaa sairaana vaatia). "Onneksi"on tottunut narsistien metkuihin jo lapsesta asti, niin osa näitä jotenkin käsietellä, joku narsistinen ongelma kait tuollain käyttäytyvillä on, jos selkeästi sairasta ei ylemmyydentunnossaan kuuntele yhtään, ei kiinnostusta eikä halua auttaa jne. Palkka kuitenkin kiinnostaa varmasti?
Onko sulta ap poissuljettu reuma?? Onko otettu verikokeet joista katsottu reumatekijät?
Mulla alkoi aika yks kaks nivelkivut. Välillä helpompia päiviä välillä ihan kamalaa. Söin ensin kipulääkkeitä kuuriluontoisesti pitkään ja välillä päivittäin. Alkoi ahdistamaan tuo lääkkeiden syönti ja kokeilin mitä tapahtuu kun en syö. Ei oikeastaan mitään, tilanne jatkui samana, eli lääkkeet eivät juurikaan edes auttaneet kipuihin. Turhaan olin niitä siis syönyt kuukausia.
Välillä nivelet turposivat ja kun liikkui (liikuin säännöllisesti) sen jälkeen oli tuskaisempia päiviä. Menin sitten työterveyteen ihan muista syistä ja kerroin lääkärille kivuista ja näytin turvonneita sorminiveliäni.
Lääkäri laittoi labrakokeisiin ja kaikki arvot sitä mitä pitääkin, paitsi juuri reumatekijät jotka kertoivat suoraan että arvot kaukana normaalista. Lähete reumatologille ja sieltä lääkitys. Nyt lääkityksellä kivut ovat poissa, ongelmia ei ole ollut ja onneksi lääkitys kävi ja toivon että tilanne pysyy stabiilina näin. Tiedän monia joilla kallis lääkitys ja monia kokeiluja lääkkeiden kanssa ennen kuin löytyy sopiva.
Tsemppiä ap, toivotaan että syy löytyisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otan osaa ap. Itselläni sama kokemus. En tiedä, johtuuko iästäni , ( 56) vai /työttömyydestäni. Mutta terveyskeskuslääkäri lähinnä kiinnitti huomiota ylipainooni; 67kg/165cm.
Ei määrännyt mitään labroja, käski vaan laihduttamaan. Yritin kysyä lisäksi kropan kutinasta, hän pyysi tilaamaan uuden ajan. Kovin kiireinen herra oli. Ehkä meitä työttömiä ei katsota tarpeellisiksi hoitaa nykysuomessa.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa myös väsymysoireyhtymälle jos noin reagoit liikuntaan. Suomessa ei todellakaan saa mitään apua koska lääkäreillä ei ole ammattitaitoa hoitaa oikeastaan mitään muuta kuin flunssaa ja sekin sanomalla, että ota masennuslääkkeitä ja mene kotiisi.
Suomessahan pitaisi (palstan mukaan) olla maailman paras ja edistynein sairaanhoito ja huippulaakarit.
Minulla on viime vuoden aikana ollut vaikka mita tauteja ja tuskia. Kaikki on tutkittu kunnes on loytynyt alkupera ja sitten laakitty ja hoidettu asianmukaisesti. Nyt olen hyvassa kunnossa, ei valittamista.
t.USAlainen
Minkähän taudin maanantaiksi itselleni googlaisi. Sitten terkkariin jankuttaa se onkin juuri se.
Täysin asiatonta lääkärin nauraa, potilaan hätä pitää ottaa vakavasti. Jos kyse ei ole als, ms tai fibromyalgiasta, niin lääkärin tulee asiantutevasti perustella, miksi näin ei ole, ja tämä ehkä helpottaa potilaan oloa kun saa vastauksia.
No eipä yllättänyt ettet saanut apua.
Minä oli aiemmin tosi liikunnallinen, juoksu, CrossFit, uinti, pyöräily, mikä tahansa missä sai hikeä ja lihaksia oli minulle nautinto.
Sitten en vaan enää palautunut liikunnasta, eikä kyse ollut ylikunnosta. Tästä on kohta 5 vuotta eikä tilanne ole muuttunut. Kerran kävin salilla ja tein parikymmentä kyykkyä omalla painolla, lihakset tulehtui ja olin kuumeinen 2 viikkoa sekä kävelin kuin ankka. Voin tehdä rauhallisia kävelylenkkejä mutta enpä juuri muuta. Jos teen mitään rajumpana, helposti menee viikko toipuessa jatkuvalla särkylääkityksellä.
Lääkäri ei suostunut edes tutkimaan. Mumisi jotain äitiydestä ja väsymyksestä. Eihän se tietysti mitään haittaa kun 20 vuotta täysillä liikkunut ihminen ei enää pystykään liikkumaan.
Oletko googlannut oireesi englanniksi? Itse olen monesti löytänyt paremmin tietoa kun vaihtaa kieltä
Tämä mullekin tuli mieleen kun luin apn aloitusta. Lukiessa oireita olin melkein varma, että ap olisi ehdottanut lääkärille keliakiaa.