Lue keskustelun säännöt.
Lääkäri nauroi minulle kun ehdotin mahdollista diagnoosia.
26.10.2019 |
Olen pitkään (vuosia) kärsinyt kivuista lihaksissa ja nivelissä. Nyt viime aikoina myös jäykkyyttä. On syötetty särkylääkkeitä. Vikaa ei löydy mistään. Lievää iänmukaista kulumaa parissa nivelessä ja rangassa. Nämä ei kuitenkaan pitäisi aiheuttaa oireita.
Viime viikolla kävin taas lääkärissä kun särkylääkkeet loppui. Ehdotin että voisiko tämä olla fibromyalgiaa. Oireet täsmää mielestäni hyvin. Pyysin myös tutkimaan ms-tautia ja als:ia.
Lääkäri nauroi kaikille mun ehdotuksille ja sanoi ettei ne ole mahdollisia. Käski vaan mennä jumppaan ja salille. Edelleenkään ei usko että jumpan/salin jälkeen olen viikon melkein työkyvytön kun kaikki paikat kipeenä niin ettei meinaa päästä kävelemään ja tulee kuumeinen/kipeä olo vaikka mitään kuumetta tai flunssaa ole.
Alan olemaan tyystin loppu tähän.
Kommentit (104)
Lääkärit eivät suostu antamaan diagnoosia ihmiselle, joka sitä pyytää. Taustalla on tietysti se, että jotkut ihmiset lukevat mitä sattuu netistä ja ilmoittavat sitten lääkärille, että heillä on joku sairaus jota ei ole olemassa, esim. hiivasyndrooma.
Toisaalta terveyskeskuslääkäreille on usein järkyttävän huono tietämys "uusista" sairauksista, joita ei ole vielä heidän opiskeluaikanaan tunnettu. Fibromyalgia on yksi sellainen.
Tuo "liikkumalla paranee"-juttu on valitettavasti hyvin yleinen. Liikkumista, kipugeeliä ja Buranaa, kyllä se siitä. Moni ihminen on joutunu kärsimään kivuista vuosia ilman minkäänlaista apua, koska lääkäri ei suostu lähettämään jatkotutkimuksiin.
Jos sinulla on varaa, kannattaisi kokeilla yksityisellä. Siellä on helpompi päästä kokeisiin vaikka heti, jos on vaan rahaa riittävästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikääntymiseen kyllä kuuluu se, että kroppa alkaa jäykistyä jos ei ole pitänyt huolta ja liikkunut päivittäin ja jumpannut normaalin liikkumisen lisäksi.
Itsellä ikä yli 70v ja käyn kaks kertaa viikossa kuntosalilla, sama lukumäärä jumppaa viikottain ja lisäksi kävelen mahdollisimman paljon. Päivittäinen tavoite on ollut 10 000 askelta, joskus täyttyy ja menee ylikin, joskus vähemmän. Riippuu päivästä, säästä ym.
Silti tunnen nivelissä jäykkyyttä joka päivä ja jos en liikkuisi noinkin paljon olisin vielä jäykempi.Toki kuuluu. Mutta et kuitenkaan tarvinnut buranaa 65-vuotiaana että saat vaatteet päällesi? Ja nykyisinkin pääset liikkumaan sen 10 000 askelta? Ja ei ole tuskaa kävellä olohuoneesta keittiöön? Jos ihmisen on vaikea saada jalkaa nostettua toisen eteen tai puseroa päällensä, kun vuotta aiemmin ei tällaisia ongelmia ollut, niin ei silloin ole kyse mistään vanhuuden kolotuksista.
Itse asiassa pääsen kävelemään jopa 20 000 askelta päivässä ja tarkka ikä on 73v. Ja olen sairastanut ärhäkän borrelioosin liki 10v sitten. Lisäksi tekonivelet molemmissa polvissa ja metallia löytyy muualtakin kropasta.
En ole jäänyt neljän seinän sisään , vaan olen ollut aina aktiiviliikkuja ja aion olla edelleen. Olen huomattavasti parempikuntoinen ikääni nähden kuin moni muu ja sen ovat ortopedit ja muutkin lääkärit vahvistaneet.
Totesin vain siksi sen, että ikä tuo yleensä jäykkyyttä mutta taustalta voi löytyä monia syitä. Varmimmin jäykistyy jos ei liiku tai edes tee kävele muutamaa kilometriä päivittäin.
En ihmettele, että lääkäreitä huvittaa nämä googlediagnoosit. Ms tai als... No just. Luulosairaus lähinnä varmaan ;).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikääntymiseen kyllä kuuluu se, että kroppa alkaa jäykistyä jos ei ole pitänyt huolta ja liikkunut päivittäin ja jumpannut normaalin liikkumisen lisäksi.
Itsellä ikä yli 70v ja käyn kaks kertaa viikossa kuntosalilla, sama lukumäärä jumppaa viikottain ja lisäksi kävelen mahdollisimman paljon. Päivittäinen tavoite on ollut 10 000 askelta, joskus täyttyy ja menee ylikin, joskus vähemmän. Riippuu päivästä, säästä ym.
Silti tunnen nivelissä jäykkyyttä joka päivä ja jos en liikkuisi noinkin paljon olisin vielä jäykempi.Toki kuuluu. Mutta et kuitenkaan tarvinnut buranaa 65-vuotiaana että saat vaatteet päällesi? Ja nykyisinkin pääset liikkumaan sen 10 000 askelta? Ja ei ole tuskaa kävellä olohuoneesta keittiöön? Jos ihmisen on vaikea saada jalkaa nostettua toisen eteen tai puseroa päällensä, kun vuotta aiemmin ei tällaisia ongelmia ollut, niin ei silloin ole kyse mistään vanhuuden kolotuksista.
Itse asiassa pääsen kävelemään jopa 20 000 askelta päivässä ja tarkka ikä on 73v. Ja olen sairastanut ärhäkän borrelioosin liki 10v sitten. Lisäksi tekonivelet molemmissa polvissa ja metallia löytyy muualtakin kropasta.
En ole jäänyt neljän seinän sisään , vaan olen ollut aina aktiiviliikkuja ja aion olla edelleen. Olen huomattavasti parempikuntoinen ikääni nähden kuin moni muu ja sen ovat ortopedit ja muutkin lääkärit vahvistaneet.
Totesin vain siksi sen, että ikä tuo yleensä jäykkyyttä mutta taustalta voi löytyä monia syitä. Varmimmin jäykistyy jos ei liiku tai edes tee kävele muutamaa kilometriä päivittäin.
Eli borrelioosista 10 vuotta ja sen lisäksi on tekonivelet laitettu. Kannattaa muistaa, että ap:lle ei ole tehty mitään toimenpiteitä. Kiva sulle että olet hyvässä kunnossa, mutta kaikkien tilanne ei ole sama kuin sinulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikääntymiseen kyllä kuuluu se, että kroppa alkaa jäykistyä jos ei ole pitänyt huolta ja liikkunut päivittäin ja jumpannut normaalin liikkumisen lisäksi.
Itsellä ikä yli 70v ja käyn kaks kertaa viikossa kuntosalilla, sama lukumäärä jumppaa viikottain ja lisäksi kävelen mahdollisimman paljon. Päivittäinen tavoite on ollut 10 000 askelta, joskus täyttyy ja menee ylikin, joskus vähemmän. Riippuu päivästä, säästä ym.
Silti tunnen nivelissä jäykkyyttä joka päivä ja jos en liikkuisi noinkin paljon olisin vielä jäykempi.Toki kuuluu. Mutta et kuitenkaan tarvinnut buranaa 65-vuotiaana että saat vaatteet päällesi? Ja nykyisinkin pääset liikkumaan sen 10 000 askelta? Ja ei ole tuskaa kävellä olohuoneesta keittiöön? Jos ihmisen on vaikea saada jalkaa nostettua toisen eteen tai puseroa päällensä, kun vuotta aiemmin ei tällaisia ongelmia ollut, niin ei silloin ole kyse mistään vanhuuden kolotuksista.
Itse asiassa pääsen kävelemään jopa 20 000 askelta päivässä ja tarkka ikä on 73v. Ja olen sairastanut ärhäkän borrelioosin liki 10v sitten. Lisäksi tekonivelet molemmissa polvissa ja metallia löytyy muualtakin kropasta.
En ole jäänyt neljän seinän sisään , vaan olen ollut aina aktiiviliikkuja ja aion olla edelleen. Olen huomattavasti parempikuntoinen ikääni nähden kuin moni muu ja sen ovat ortopedit ja muutkin lääkärit vahvistaneet.
Totesin vain siksi sen, että ikä tuo yleensä jäykkyyttä mutta taustalta voi löytyä monia syitä. Varmimmin jäykistyy jos ei liiku tai edes tee kävele muutamaa kilometriä päivittäin.
Hieno juttu sulle! Kaikilla on varmasti tiedossa että liikkuminen on todella tärkeää, varsinkin kun ikää tulee enemmän. Mutta jotenkin tuntuu että kommenttisi puolustelevat lääkäriä, joka tutkimatta potilasta päätti tämän kipujen olevan vanhuuden kolotusta. Niinkuin olisi ihan normaalia, että jos ei yhtään liiku (ja tästä ei ollut kyse tuossa kertomassani tapauksessa), niin 65-vuotiaana tarvitsee buranaa saadakseen puseron päälle. Koska ei se ole normaalia. Anteeksi jos tulkintani on väärä. Tuo kyseinen tapaus oli mielestäni todella törkeä esimerkki nykyisestä terveydenhuollosta. Avun saaminen on täysin tuurista kiinni.
Lääkärit ovat sitten ylimielistä sakkia. Mullekin ovat monta kertaa naureskelleet, kun olen diagnoosia johonkin vaivaan ehdottanut. Ei kannata tosiaan lannistua heidän moukkamaisesta käyttäytymisestään, vaan vaihtaa lääkäriä tai käydä valittamassa asiaa, niin usein että pääset jatkotutkimuksiin. Kannattaa heittäytyä hankalaksi asiakkaaksi, ja jopa hieman hullunoloiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikääntymiseen kyllä kuuluu se, että kroppa alkaa jäykistyä jos ei ole pitänyt huolta ja liikkunut päivittäin ja jumpannut normaalin liikkumisen lisäksi.
Itsellä ikä yli 70v ja käyn kaks kertaa viikossa kuntosalilla, sama lukumäärä jumppaa viikottain ja lisäksi kävelen mahdollisimman paljon. Päivittäinen tavoite on ollut 10 000 askelta, joskus täyttyy ja menee ylikin, joskus vähemmän. Riippuu päivästä, säästä ym.
Silti tunnen nivelissä jäykkyyttä joka päivä ja jos en liikkuisi noinkin paljon olisin vielä jäykempi.Toki kuuluu. Mutta et kuitenkaan tarvinnut buranaa 65-vuotiaana että saat vaatteet päällesi? Ja nykyisinkin pääset liikkumaan sen 10 000 askelta? Ja ei ole tuskaa kävellä olohuoneesta keittiöön? Jos ihmisen on vaikea saada jalkaa nostettua toisen eteen tai puseroa päällensä, kun vuotta aiemmin ei tällaisia ongelmia ollut, niin ei silloin ole kyse mistään vanhuuden kolotuksista.
Itse asiassa pääsen kävelemään jopa 20 000 askelta päivässä ja tarkka ikä on 73v. Ja olen sairastanut ärhäkän borrelioosin liki 10v sitten. Lisäksi tekonivelet molemmissa polvissa ja metallia löytyy muualtakin kropasta.
En ole jäänyt neljän seinän sisään , vaan olen ollut aina aktiiviliikkuja ja aion olla edelleen. Olen huomattavasti parempikuntoinen ikääni nähden kuin moni muu ja sen ovat ortopedit ja muutkin lääkärit vahvistaneet.
Totesin vain siksi sen, että ikä tuo yleensä jäykkyyttä mutta taustalta voi löytyä monia syitä. Varmimmin jäykistyy jos ei liiku tai edes tee kävele muutamaa kilometriä päivittäin.Eli borrelioosista 10 vuotta ja sen lisäksi on tekonivelet laitettu. Kannattaa muistaa, että ap:lle ei ole tehty mitään toimenpiteitä. Kiva sulle että olet hyvässä kunnossa, mutta kaikkien tilanne ei ole sama kuin sinulla.
Niin, voisi hälläkin olla toinen ääni kellossa, jos ei olisi tutkittu onko borrelioosi vai mikä, eikä olisi niitä tekoniveliä laitettu. Koska tästähän tässäkin ketjussa on pohjimmiltaan kyse. On sattumasta kiinni tutkitaanko ja hoidetaanko vai ei. Jos kuuluu niihin onnekkaisiin, jotka apua on saaneet, niin helposti tulee mieleen että itsestä se vain on kiinni, kun liikkuu tarpeeksi niin kaikki vaivat häviää ;D.
Toivottavasti ap löytää asiantuntevan lääkärin ja saa apua.
Sitä minä jaksan aina ihmetellä, kun te mammat valitatte, että lääkäri ei tutki tai kohtelee huonosti, ja kuitenkin menette taas sen saman tyypin vastaanotolle. Etsikää toki toinen lääkäri. Yksityinen maksaa enemmän kuin tk-lääkäri, mutta aikaakin on enemmän ja potilasta yleensä kuunnellaan ja tarpeen mukaan lähetetään lisätutkimuksiin asiantuntijan puheille. Kipu ja kärsimys ei todellakaan jalosta ketään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katsoppa sivistyksen kielellä mitä Mayo-klinikan analyysi kertoo https://www.mayoclinic.org/symptom-checker/joint-pain-or-muscle-pain-ch…
Suomesta voisi periaatteessa laittaa vastaanottavat lääkärit pihalle ja korvata heidät tällaisilla virtuaalilääkäreillä.
No, lääkärinä voin kertoa, että joskus voimme parantaa, usein voimme lievittää oireita ja aina voimme lohduttaa.
Osa aloittajan kuvaamista sairauksista voidaan parantaa, helpoimmin polymyalgia rheumatica, jonka kohdalla diagnoosi on helppo, kovat kivut lihaksissa, tyypillisesti hartoissa, mutta muutenkin usein koko kropassa, diagnoosi on helppo oireiden ja labrakokeiden perusteella, lasko on todella selvästi koholla ja jonkin verran myös CRP ja hoitona on kortikosteroidi suun kautta tabletteina, esim. prednisoloni. Potilas on kivuton seuraavana päivänä kun lääkkeen aloittaa, sitä pitää tosin käyttää pitkään, jopa 0,5-2 vuotta.
Fibromyalgiaanhan oireet sopisivat. Sen hoitona on kipua lievittävä lääke, esim. amitriptyliini, joka nostaa kipukynnystä. Lääkkeen aloitukseen liittyy usein haittavaikutuksia alkuun, väsymystä ja suun kuivumista tyypillisimmin. Joku saa siitä outoja unia. Sivuvaikutukset usein väistyvät kun lääkettä vain sitkeästi jatkaa. Todella moni fibromyalgiaa sairastava vain ei suostu lääkettä käyttämään riittävän pitkään vaikka se kipuja lievittäisikin. Joskus pitää punnita, onko lääkkeestä saatava hyöty suurempi kuin siitä ilmenevä haitta.
Kulumille harvoin voidaan muuta kuin kipulääkettä ja liikuntaa. Esim. nivelrikkoa ei voida leikata kiitollisella lopputuloksella ainakaan kaularangasta tai selkärangasta ylipäätään, sormista, olkapäistä, kyynärpäistä, jalkateristä jne. Kiitollisimpia lopputulokseltaan tässä taudissa ovat polvinivelet ja lonkkanivelet, jos ne ovat niin sanotusti loppuun kuluneet, tällöin leikkaus vie kivut ja parantaa liikkumiskykyä. Isovarpaan tyvinivelen jäykistysleikkaus tulee myös kyseeseen, siitä on apua selvästi eikä haittaa vaikka tuo nivel ei enää liiku, ainakaan niin paljon kuin sen hankala kipu joka estää liikkumisen.
Hoitokeinoja lääkärillä on käytännössä viisi: lääkehoito, leikkaus / toimenpiteet, kipsaus ja erilaiset tuet, passitus fysioterapeutille (joka ei toki sinänsä ole lääkärin antamaa hoitoa muuten kuin lähete tuolle ammattilaiselle, jolla on koulutus antaa liikunta, venyttely yms. harjoitteita potilaalle omatoimiseen jumppaan yms. ja toki erilaisia fysikaalisia hoitoja, joiden pidempiaikainen teho tosin on heikko tai jopa osoittamatta, esim. hieronnasta ei ole osoitettu olevan pidemmän päälle mitään hyötyä paranemisen kannalta pitkällä aikavälillä vaikka se toki mukavalle tuntuukin sen aikaa kun sitä tehdään ja muutaman päivän ehkä sen perään, eräs urheiluhieroja olikin hieman turhautunut luettuansa tutkimuksia, joissa siitä ei ollut osoitettu olevan pidemmän päälle mitään parantavaa vaikutusta tai hyötyä), ja viidentenä puhe, siis keskustelu potilaan kanssa, esim. psykiatrin tai psykoterapeutin tai ihan yleislääkärinkin toimesta.
Jos kipu on sellaista että siinä vaivassa ei ole mitään leikkauksella hoidettavaa eikä liikunta tms. jumppa auta, eikä mikään rannetuki tms. tuki auta niin lääkärillä jää hoitokeinoja kaksi: puhe potilaan kanssa, eräänlainen terapeuttinen keskustelu ja asian selittäminen ja sitten toisena keinona lääkehoito. Potilaan voi lähettää esim. kipupoliklinikalle kipulääkärin hoitoon, kipulääkäri voi tarkentaa ja varmistaa diagnoosin ja sitten suunnitella parhaan mahdollisen käytettävissä olevan lääkehoidon ja kipupoliklinikan fysioterapeutti voi arvioida jumpan, venyttelyn ja liikunnan yms. osalta parhaat harjoitteet.
Toki diagnoosi on se lähtökohta, lääkärin tärkein työ tai oikeastaan koko työ on tiivistettynä diagnostiikkaa ja hoitoa, eli sen selvittäminen mikä potilasta vaivaa, mikä sairaus on kyseessä ja kun se on selvillä niin sitten sen pohjalta hoidon suunnittelu. Päälle lausunnot eri tahoille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No oireiden perusteella se ei missään tapauksessa ole ms tai als. Ja mitä tulee fibromyalgiaan. Niin siinä taudissa nimenomaan kehoitetaan liikkumaan. Katso vaikka reumaliiton ohje fibromyalgia ja liikunta
Minulla oli aluksi dg fibromyalgia tyypillisten kipujen vuoksi. Kun myöhemmin oireita tuli tuntoaistiin, tehtiin tutkimukset ja dg ms. Oireina on ollut myös väsymys ja liian rankka liikunta uuvuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos käyn jumpassa maanantaina illalla, herään tiistaiaamuna jäykkänä enkä meinaa päästä edes vessaan. Joka askel sattuu niin että tulee kyyneleet silmiin. Hyvä jos housuja saa alas. Olo kun ois 40 astetta kuumetta, voimaton. Usein päätäkin särkee. Torstaina salille ja hyvä jos pyörää pystyn polkemaan. Perjantaiaamu ihan hirvee kun koko kroppa tönkkö, voimaton ja särkevä. Koko viikonloppu menee voimia keräillessä seuraavaa viikkoa varten.
Ja kyllä, paino on alle 200 ja reilusti alle 100.
Jos jumpaat rajusti maanantaisin, niin tottakait paikat ovat kipeänä ensimmäiset päivät, jos vedet jumpan kylmillä lihaksilla, etkä venyttele ennen ja jälkeen jumpan.
Ja se yksi jumppa viikossa ei auta, vaan jumpan lisäksi muuta liikuntaa.
Olen mummoikäinen ja varmaan en enää pystyisi liikkumaan, ellen jumppausi ja venyttelisi päivittäin, lisäksi kerran viikossa puolen tunnin vesijumppa ja 400m uintia + sauvakävelyä 2x viikossa 50 min. kerta.
Ja milloin sinä ulkoilet? Reipasta liikuntaa pari tuntia viikossa raittiissa ulkoilmassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ihan sama, vaikka ap olisi täysin väärässä, on asiatonta nauraa toisen hädälle. Eniten ärsyttää Suomen lääkäreissä juuri tuo asiakkaan kokemusten väheksyntä ja kaiken vähänkään normaalista poikkeavan täydellinen kieltäminen. Minulla paljastui muotisairaus (raudanpuuteanemia) ja kauanko kärvistelin oireissani? Kaksi vuotta ennen diagnoosia, nyt diagnoosin jälkeen (rauta ei imeydy) olen jonkinlainen kokeilukappale, jolle sinnkkäästi tuputetaan vaihtoehtoa "kyllä se imeytyy, kun tarpeeksi odotetaan". Kolme vuotta kuoleman väsyneenä koko ajan ei ole kivaa, ei vaikka lääkärit kuinka ovat tyytyväisiä omiin diagnooseihinsa. Joskus vain pitäisi miettiä, miltä se potilaasta tuntuu.
Minusta lääkäri ei ap:n kertomuksessa nauranut hänen kivuilleen, vaan ääri-pessimistisille mutu-diagnooseille.
Joo, ei ole tyylikästä nauraa, mutta toisaalta itse joltisenkin luulosairaana ihmisenä rauhoitun pelkoineni nimenomaan siitä, kun lääkäri nauraa ja sanoo, että ei ole mahdollista tuo.
Ihmisillä on hirveä vimma saada nimi epämääräisille kolotuksilleen, jotka usein johtuvat ihan vaan vääristä elintavoista, kulumista ja asennoista. En nyt puhu siis sinusta tai ap:sta, koska teitä en tunne. Vaan yleisellä tasolla. Lääkäreille tuputetaan netistä keksittyjä mutu-diagnooseja ja potilas saattaa jopa suuttua, kun lääkäri ei oikoseltaan määrää häntä superkalliisiin tutkimuksiin tyyliin kokovartalo-magneettikuvaan.
Ensin pitäisi kumminkin sulkea todennäköisimmät vaihtoehdot pois. Osaako potilas sanoa selvästi, että EI, tuosta se ei ole kiinni, olen jo kokeillut sitä, eikä ollut mitään apua. Osaako potilas kysyä asiallisesti perusteluja: olen huolissani, voiko tämä olla sitä? Miksi ei voi olla?
On meillä potilaillakin siis puutteita potilastaidoissa.
Lääkäreiden kanssa kommunikointi ei aina ole ihan helppoa.
Minulta lääkäri kysyi, "oletko saanut tästä lääkkeestä A apua".
Vastasin, että "joo, kyllä se jonkin verran helpottaa".
Seuraavaksi lääkäri kysyi, "oletko kokeillut lääkettä B"
Vastasin, että "olen kokeillut. Se pahensi oireita".
Lääkäri sitten antoi hoito-ohjeet: " tehdään niin, että jätät lääkkeen A pois, ja sen tilalle otat lääkkeet B."
Hän ei yhtään ymmärtänyt miksi en ollut halukas vaihtamaan lääkettä.
Se tietysti on totta, että potilaana ei aina osaa kertoa sellaisista oireista, jotka saattavat olla oleellisia.
Usein kommunikointiongelmat ovat vaan sitä että ei kuunnella mitä toinen sanoo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
BMI on 19,1? Voi siskot... Nyt ryhdistäydy!
Joo, terveen raja on 15.
Höpsis. Tuossa tilassa jopa munasarjat lakkaavat toimimasta.
Sulla ei ole varmaan aivot toimineet vuosiin?
Vierailija kirjoitti:
No, lääkärinä voin kertoa, että joskus voimme parantaa, usein voimme lievittää oireita ja aina voimme lohduttaa.
Osa aloittajan kuvaamista sairauksista voidaan parantaa, helpoimmin polymyalgia rheumatica, jonka kohdalla diagnoosi on helppo, kovat kivut lihaksissa, tyypillisesti hartoissa, mutta muutenkin usein koko kropassa, diagnoosi on helppo oireiden ja labrakokeiden perusteella, lasko on todella selvästi koholla ja jonkin verran myös CRP ja hoitona on kortikosteroidi suun kautta tabletteina, esim. prednisoloni. Potilas on kivuton seuraavana päivänä kun lääkkeen aloittaa, sitä pitää tosin käyttää pitkään, jopa 0,5-2 vuotta.
Fibromyalgiaanhan oireet sopisivat. Sen hoitona on kipua lievittävä lääke, esim. amitriptyliini, joka nostaa kipukynnystä. Lääkkeen aloitukseen liittyy usein haittavaikutuksia alkuun, väsymystä ja suun kuivumista tyypillisimmin. Joku saa siitä outoja unia. Sivuvaikutukset usein väistyvät kun lääkettä vain sitkeästi jatkaa. Todella moni fibromyalgiaa sairastava vain ei suostu lääkettä käyttämään riittävän pitkään vaikka se kipuja lievittäisikin. Joskus pitää punnita, onko lääkkeestä saatava hyöty suurempi kuin siitä ilmenevä haitta.
Kulumille harvoin voidaan muuta kuin kipulääkettä ja liikuntaa. Esim. nivelrikkoa ei voida leikata kiitollisella lopputuloksella ainakaan kaularangasta tai selkärangasta ylipäätään, sormista, olkapäistä, kyynärpäistä, jalkateristä jne. Kiitollisimpia lopputulokseltaan tässä taudissa ovat polvinivelet ja lonkkanivelet, jos ne ovat niin sanotusti loppuun kuluneet, tällöin leikkaus vie kivut ja parantaa liikkumiskykyä. Isovarpaan tyvinivelen jäykistysleikkaus tulee myös kyseeseen, siitä on apua selvästi eikä haittaa vaikka tuo nivel ei enää liiku, ainakaan niin paljon kuin sen hankala kipu joka estää liikkumisen.
Hoitokeinoja lääkärillä on käytännössä viisi: lääkehoito, leikkaus / toimenpiteet, kipsaus ja erilaiset tuet, passitus fysioterapeutille (joka ei toki sinänsä ole lääkärin antamaa hoitoa muuten kuin lähete tuolle ammattilaiselle, jolla on koulutus antaa liikunta, venyttely yms. harjoitteita potilaalle omatoimiseen jumppaan yms. ja toki erilaisia fysikaalisia hoitoja, joiden pidempiaikainen teho tosin on heikko tai jopa osoittamatta, esim. hieronnasta ei ole osoitettu olevan pidemmän päälle mitään hyötyä paranemisen kannalta pitkällä aikavälillä vaikka se toki mukavalle tuntuukin sen aikaa kun sitä tehdään ja muutaman päivän ehkä sen perään, eräs urheiluhieroja olikin hieman turhautunut luettuansa tutkimuksia, joissa siitä ei ollut osoitettu olevan pidemmän päälle mitään parantavaa vaikutusta tai hyötyä), ja viidentenä puhe, siis keskustelu potilaan kanssa, esim. psykiatrin tai psykoterapeutin tai ihan yleislääkärinkin toimesta.
Jos kipu on sellaista että siinä vaivassa ei ole mitään leikkauksella hoidettavaa eikä liikunta tms. jumppa auta, eikä mikään rannetuki tms. tuki auta niin lääkärillä jää hoitokeinoja kaksi: puhe potilaan kanssa, eräänlainen terapeuttinen keskustelu ja asian selittäminen ja sitten toisena keinona lääkehoito. Potilaan voi lähettää esim. kipupoliklinikalle kipulääkärin hoitoon, kipulääkäri voi tarkentaa ja varmistaa diagnoosin ja sitten suunnitella parhaan mahdollisen käytettävissä olevan lääkehoidon ja kipupoliklinikan fysioterapeutti voi arvioida jumpan, venyttelyn ja liikunnan yms. osalta parhaat harjoitteet.
Toki diagnoosi on se lähtökohta, lääkärin tärkein työ tai oikeastaan koko työ on tiivistettynä diagnostiikkaa ja hoitoa, eli sen selvittäminen mikä potilasta vaivaa, mikä sairaus on kyseessä ja kun se on selvillä niin sitten sen pohjalta hoidon suunnittelu. Päälle lausunnot eri tahoille.
Lääkärille vain huomautus että on olemassa myös sellainen muoto, joka ei nosta laskoa. On harvinaisempi, mutta äkäisempi ja liitännäissairaudet ikävämpiä ja yleisempiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos käyn jumpassa maanantaina illalla, herään tiistaiaamuna jäykkänä enkä meinaa päästä edes vessaan. Joka askel sattuu niin että tulee kyyneleet silmiin. Hyvä jos housuja saa alas. Olo kun ois 40 astetta kuumetta, voimaton. Usein päätäkin särkee. Torstaina salille ja hyvä jos pyörää pystyn polkemaan. Perjantaiaamu ihan hirvee kun koko kroppa tönkkö, voimaton ja särkevä. Koko viikonloppu menee voimia keräillessä seuraavaa viikkoa varten.
Ja kyllä, paino on alle 200 ja reilusti alle 100.
Jos jumpaat rajusti maanantaisin, niin tottakait paikat ovat kipeänä ensimmäiset päivät, jos vedet jumpan kylmillä lihaksilla, etkä venyttele ennen ja jälkeen jumpan.
Ja se yksi jumppa viikossa ei auta, vaan jumpan lisäksi muuta liikuntaa.
Olen mummoikäinen ja varmaan en enää pystyisi liikkumaan, ellen jumppausi ja venyttelisi päivittäin, lisäksi kerran viikossa puolen tunnin vesijumppa ja 400m uintia + sauvakävelyä 2x viikossa 50 min. kerta.
Ja milloin sinä ulkoilet? Reipasta liikuntaa pari tuntia viikossa raittiissa ulkoilmassa.
No hoh hoijaa nyt taas. Eihän ap tuossa mitään omaa liikunta/ulkoilurutiiniaan kerro vaan esimerkin voinnistaan. "Jos käyn jumpassa.."
Vierailija kirjoitti:
Lääkärit eivät suostu antamaan diagnoosia ihmiselle, joka sitä pyytää. Taustalla on tietysti se, että jotkut ihmiset lukevat mitä sattuu netistä ja ilmoittavat sitten lääkärille, että heillä on joku sairaus jota ei ole olemassa, esim. hiivasyndrooma.
Toisaalta terveyskeskuslääkäreille on usein järkyttävän huono tietämys "uusista" sairauksista, joita ei ole vielä heidän opiskeluaikanaan tunnettu. Fibromyalgia on yksi sellainen.
Tuo "liikkumalla paranee"-juttu on valitettavasti hyvin yleinen. Liikkumista, kipugeeliä ja Buranaa, kyllä se siitä. Moni ihminen on joutunu kärsimään kivuista vuosia ilman minkäänlaista apua, koska lääkäri ei suostu lähettämään jatkotutkimuksiin.
Jos sinulla on varaa, kannattaisi kokeilla yksityisellä. Siellä on helpompi päästä kokeisiin vaikka heti, jos on vaan rahaa riittävästi.
Liikkumalla vointi tosiaan paranee monen sairauden kohdalla. Mutta se ei toimi niin, että potilaalle vaan sanotaan että pitää liikkua.
Potilas tarvitsee hyvät ohjeet siitä miten pitää liikkua, minkä verran ja kuinka kauan kerrallaan. Hän tarvitsee myös ohjeet mitä pitää tehdä jos liikunta pahentaa oireita.
Itse kärsin MS-taudista ja nivelrikosta.
Nivelrikko on kohdallani ollut vaikeampi ja pahemmin invalidisoiva sairaus kuin MS-tauti.
Silloin kun noihin sairastuin, harrastin hyvin aktiivisesti liikuntaa. 5 tiukkaa treeniä viikossa meni helposti ja sain aina liikkumisesta hyvän fiiliksen.
Nivelrikko kuitenkin pikkuhiljaa pakotti vähentämään liikkumista kipujen ja tulehdusten takia. Lopulta jouduin lopettamaan kaikki liikuntaharrastukseni. Siinä vaiheessa en pystynyt enää edes kävelemään.
Lääkärit tietenkin käskivät liikkumaan.
10 vuoden jatkuvien raastavien kipujen jälkeen satuin tapaamaan lääkärin, jolta sain toimivat neuvot. Hän tuumasi, että kipu pitää ensin hoitaa pois, sen jälkeen voi alkaa liikkumaan.
Sain tietää, että aiemmin saamani kipulääkkeet eivät auta nivelrikon aiheuttamaan kipuun. Sen olin toki huomannut itsekin, mutta muuta lääkettä en ollut silti aiemmin saanut.
Sain sitten toimivan kipulääkkeen ja sain kivun siihen pisteeseen että vähän pystyin taas liikkumaan. Silloin aloitettiin kuntoutus. Sain tarkat ohjeet kuinka liikkua ja myös neuvon lopettaa heti jos kipu pahenee. Liikunta oli hyvin kevyttä. Sillä pyrittiin vaan saamaan nivelten aineenvaihdunta toimimaan. Tämä auttoi ja kivut alkoivat helpottumaan. Aika nopeasti pystyin jättämään kipulääkkeet pois.
Liikunta todellakin auttoi, mutta ei se mennyt niin että lähdetään vaan lenkille tai jumppaan ja kaikki paranee. Liikunnan piti olla oikeanlaista, että se auttaa eikä vaan pahenna vaivaa. Oireet pitää saada myös sellaiselle tasolle, että liikkuminen on mahdollista.
Tutuilta oireet kuulostavat. Itse kärsin noista, ja monista muistakin oireista yli 10 vuotta, ennenkuin pääsin tutkimuksiin. Diagnoosi mitokondriaalinen lihassairaus, ja olen työkyvyttömyys eläkkeellä ollut vajaa kaksi vuotta, ikää 42 v. Kuuluu neurologisiin sairauksiin.. googlaapa tautiryhmää.
Hei "paljon painoa"-kyselijät, myös hoikilla ihmisillä voi olla rajuja lihaskipuja, jäykkyyttä ja väsymystä. On monia sairauksia, joilla ei ole ylipainon kanssa mitään tekemistä.
Mutta kai elämä on helpompaa jos kuvittelee, että minä en ainakaan voi sairastua koska olen hoikka.