Evoluutiopsykologi: Vauvakadon olennainen syy on unohtunut – ”Naiset ovat muuttuneet miehekkäämmiksi”
Kommentit (654)
Vierailija kirjoitti:
Miksi niitä lapsia pitäisi tehdä? Rahdatkaa köyhistä maista orpoja tänne.
Mutta, kun ne köyhät maat haluavat pitää ihan itse lapsensa aliravittuina ja kouluttamattomina.
Minä varmaan olen juuri sellainen miehekäs nainen. Olen kovapalkkaisessa työssä vaativalla alalla, enkä ole luonteeltani erityisen herkkä tai hempeä. Mies taas on ehkä keskimääräistä miestä herkempi tai ainakaan ei koe joidenkin miesten tarvetta peittää herkkyyttään. Mies esimerkiksi itkee huomattavasti helpommin kuin minä.
Mutta ei se ainakaan meillä ole lisääntymistä estänyt. Kaksi lasta tehty ja kolmas tulilla. Kotityöt ja lastenhoito jaettu melko tasan, mies tekee jopa hieman enemmän koska minä teen enemmän ylitöitä. Meillä on suku täynnä vahvoja naisia ja herkkiä miehiä ja näillä pareilla 3-5 lapsen perheitä. Myös kaveripiirissäni on useita lapsiperheellisiä vahvoja uranaisia.
En usko, että syynä on yksin naisten vahvuudessa ja pärjäämisessä. Syy on siinä, ettei pystytä luottamaan tasapuolisen työnjaon toteutumiseen. Pelätään ihan aiheestakin, ettei mies lupauksista huolimatta tee osuuttaan, vaan lastenhoito ja kotityöt jää kuitenkin naisen harteille. Tai on kenties ensimmäisen lapsen kanssa jo todettukin tasa-arvopuheet sanahelinäksi ja pikkusisarukset jää tämän vuoksi tekemättä. Ei kukaan jaksa toteuttaa täysillä sekä nykypäivän työelämän että äitiyden vaatimuksia.
Perinteisessä perhemallissa ei toki ole mitään vikaa ja joillekin pareille se istuu parhaiten. Kaikille se ei kuitenkaan sovi. Ja tällä hetkellä iso osa niistä naisista, joille se ei sovi jättää lapset kokonaan tekemättä. Tämän ei tarvitsisi olla näin. Uran ja lasten yhdistäminen vaatii kuitenkin sitä, että miehet oikeasti tekevät oman puolensa eivätkä vaan pikkuisen auttele ja osallistu.
Vierailija kirjoitti:
Olipas taas oudosti otsikoitu, eihän itse artikkelissa naisten muuttumista korostettu, enemmän ylipainoa ja sukusoluongelmia miehillä on.
Otsikoinnin tekee yleensä joku muu kuin artikkelin kirjoittaja itse. Ehkä jonkun kommentti persulehdestä pitää paikkaansa, kun jatkuvasti vedetään tiettyyn suuntaan. Eihän IS voisi kuunaan otsikoida suomalaismiesten naisistumisesta lapsikadon syynä... Monen miehen vartalo näyttää nykyisin ihan raskaana olevan naisen kropalta tisseineen mutta helpompi syyttää vaan naisten kropan muutoksia kuvituksessakin...
Kdkfkdkdk kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän en jaksa uskoa alkuunkaan.
Taloudellinen epävarmuus on se asia joka on pakko ottaa huomioon. Naisilla oltava vakituinen työ ennenkuin voi jäädä kotiin lapsia hoitamaan. Minimi äitiyspäiväraha taitaa olla alle 600€ nettona. Kotihoidontuki 280€. Miettikääpä päättäjät siellä isolla kirkolla jäisittekö itse pois työelämästä hoitamaan lasta tuolla summalla?Roskaa. Afrikassa ja aasiassa köyhät lisääntyvät eniten. Ne kaikkein köyhimmät.
Ja Suomessa pärjää yhtä vähällä rahalla, kuin Afirikassa?
Jos vähänkin käyttää järkeä, voi ymmärtää, että Suomessa menee jo pelkästään tavivaatteisiin ja talon lämmitäämiseen sama hinta, jolla Afrikassa elelee lämpimässä ja pelkissä alushousuisa pitkät ajat.
Ja ne talvi vaatteetkin saa joka syksy ostaa uudet, kun lapsi kasvaa. Suomessa on ihan eri hintaista kasvattaa lasta, kuin esim Afrikassa.
600e et välttämättä maksa edes vuokraa + vesimaksua+sähköä/kk.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Öööööööö
Persulehden perinteiset arvot persuartikkeli.
Miten tämä tutkija - evoluutiopsykologi huom! Ei evoluutiobiologi edes, puhumattakaan että olisi oikeasti umpierityksestä tietävä endokrinologi. Kysymyksiä:
1. Tyyppi hyppää suoraan USAn ylilihavuudesta Japanin alhaisiin syntyvyyslukuihin. Japanilainen ruokavalio on kuitenkin aivan erilainen, eikä usan roskaruoka-argumentti, vaikutus hormonitasoihin toimi yhtään.
2. Stressi ja vain 5pv vuosiloma ovat yhteisiä molemmilke usalke ja Japanille. Miksei tämä nouse esiin tyypillä? Työelämän äärimmäiset vaikutukset iha ajankäytöllisesti.
3. Pitäisikö naisten palata hellan ja nyrkin väliin sirkuttamaan että lapsia syntyisi? T. Orjattaresi.
Heti alkuun putosi pohja sun kommentilta, hän on ennen kaikkea biologi, väitteli jo 2002 ja vasta paljon myöhemmin, 2014, väitteli myös psykologian puolelta. Työskentelee sekä biologian että psykologian laitoksilla.
Mammojen heiniä on enemmä hoitotiede, horoskopia ja kipinä-kemia. Vain niistä löytyy heidän mielestään oikea tieto.
Biologia ja psykologia on kylläkin molemmat naisvaltaisia aloja, myös Rantalan ryhmässä on vahva naisedustus.

Jos naisia on 51% tutkimus muuttuu epäuskottavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan jännä näkökulma tuokin. Mutta ongelma on se, että Suomessa naisten on pakko tehdä miestenkin työt. Naisten pitää olla raskaana, synnyttää, imettää, jäädä kotiin, mutta samalla mennä töihinkin. Miehiä kiinnostaa sijoittaa tienaamansa rahat vain itseensä. Hyvä, jos jaksavat edes kakkavaippoja vaihtaa.
Voihan vi*tu. Jonkun elämäänsä kyllästyneen ylipainoisen yh:n katkera kommentti.
No mistä sitä nyt noin pillastutaan ja käytetään katkeraa kieltä?
Kyllä täältä av-palstalta saa jatkuvasti lukea, miten naisen pitäisi olla viimeiseen asti raskaana töissä, käydä ruokatunnilla synnyttämässä ja tulla sitten takaisin töihin saman tien ja lapsi hoitoon. Ei yhtään ajatella, mikä rasitus raskaus ja synnytys ja vielä imetyskin naisen elimistölle on.
Lapsia pitäisi tehdä, mutta tuottavuudessa se ei saisi näkyä.
Kotiin jäädessään(lasta hoitamaan) moni nainen joutuu säästämään etukäteen , että pystyy edelleen maksamaan puolet yhteisistä kuluista, vaikka mies saa käydä jatkossakin töissä normaalisti ja nainen kuitenkin hoitaa myös sen miehen lasta. Silti nainen maksaa saman kustannuksista, vaikka ei pääse työelämään tienaamaan.
T: ei yh, eikä katkerakaan
Vierailija kirjoitti:
Teinipojilta näyttävät naiset eivät kykene (?) synnyttämään luomuna. Siitä pelko ja sektion vinkuminen.
Ohis.
Mikähän siinä on naisen omaa vikaa, jos hän syntyy sellaiseksi. Siis teinipoikaa muistuttavaksi?
Synnytyspelko ja sektion "vinkuminen" ei johdu teinipoikalantiosta. Jos itse joutuisit synnyttämään niin varmasti pelottaisi, vaikka lantiosi olisi kaksi metriä leveä. Synnytys sattii ihan saa*anasti, oli se lantio millainen tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos ehkäisystä tehtäisiin laitonta? Siinä vastaus vauvapuutteeseen.
Heteroseksiä harrastettaisiin enää murto-osa nykyisestä.
Tarkoitatko että naiset antaisi enemmän kakkosta?
Ei välttämättä huono juttu :)
Kiinalaisethan teki sitä kun perheeseen ei saanut tulla yhtä lasta enempää eikä muuta ehkäisykeinoa ollut.
On kyllä jännä katsella, minkänäköisiä ihmisiä turuilla ja toreilla nykyisin liikkuu.
Naiset ovat tosiaan melko isokokoisia ja maskuliinisempia kuin ennen. Monella kovat piirteet ja ns. "resting bitch face". Rasvakudos näyttää pakkautuneen keskivartaloon monella.
Miehillä taas vastaavasti huomion kiinnittää vartalon naisistuminen. Hoikkiin miehiin ei juuri törmää. Monen nuorenkin miehen olemus on veltto ja pullamainen. Miesten takapuolet ovat levinneet myös järkyttävästi. Kiinnitin tähän huomiota yksi päivä kaupungilla, kun katselin parikymppisiä miehiä, jonka takapuolet hyllyivät löysissä housuissa samalla kuin vatsan painolla lyllersivät eteen päin kaupungilla. Johtunee juuri elämäntavasta ja hormonitasoista. Kokiksen kittaaminen ja sisällä pelaaminen ei nosta mieshormonitasoja.
Suuri syy tälle kaikelle on todennäköisesti järkyttävästi lisääntynyt lihavuus. Rasvakudos aiheuttaa matala-asteista tulehdusta ja alentaa sukupuolihormonitasoja. Elintavoilla vielä saadaan aikaan loppusilaus. Kehopositiivisuus on tärkeää, mutta se kuvaa tosiaan tätä aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vai että aiemmin lisäännyttiin koska oli niin kova vauvakuume korkeiden estrogeenitasojen vuoksi... Aiemmin lisäännyttiin koska:
-lapset olivat vanhuuden turva ennen hyvinvointivaltiota
-ei ollut luotettavaa ehkäisyä
-sosiaalinen paine perustaa perhe oli suuri
-joillain naisilla tietysti oli sisäinen hoivavietti eli ns vauvakuume, mutta ei todellakaan kaikilla.Toisekseen olisi mukavaa jos psykologit pysyisivät lestissään eivätkä esittäisi silmämääräiseen arvioonsa perustuvia lapsellisia teorioitaan hormonitasojen muutoksesta naisväestössä ja sen vaikutuksesta yhtään mihinkään.
Sosiaalinen paine perheen perustamiseen on ollut suuri viime vuosikymmeniin saakka. Esim. olen kuullut usean suuriin ikäluokkiin kuuluvan naisen puhuvan siitä, että ilman miestä oleva nainen on jotenkin epänormaali. Tuntuu kovin vieraalta puheelta näin nuoremmasta, vaikka en mikään nuori ole itsekään.
Evoluutiopsykologi voisi vaikka testata teoriaansa laskemalla korrelaatiot hormonitasojen, painoindeksien ja keskimääräisen lapsiluvun välillä, mieluusti vakioiden tulotaso. Älytöntä että palstatilaa saa ilman tutkimusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos ehkäisystä tehtäisiin laitonta? Siinä vastaus vauvapuutteeseen.
Heteroseksiä harrastettaisiin enää murto-osa nykyisestä.
Tarkoitatko että naiset antaisi enemmän kakkosta?
Ei välttämättä huono juttu :)
Ei onnistu, riski on siinäkin vaikka pieni. Saisi mies hoitaa halunsa ihan itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän en jaksa uskoa alkuunkaan.
Taloudellinen epävarmuus on se asia joka on pakko ottaa huomioon. Naisilla oltava vakituinen työ ennenkuin voi jäädä kotiin lapsia hoitamaan. Minimi äitiyspäiväraha taitaa olla alle 600€ nettona. Kotihoidontuki 280€. Miettikääpä päättäjät siellä isolla kirkolla jäisittekö itse pois työelämästä hoitamaan lasta tuolla summalla?En jäisi millään summalla kotiin. Jos kestäisin raskausajan ja synnytyksen, olisi selvä, että mies jäisi sitten vuorostaan hoitamaan lasta.
Kuka sitä lasta imettää? Vai onko se vegaani?
Ei oo mikään pakko imettää. Ihan vaan vaikka siks jos ei halua. Mies voi antaa korviketta tuttipullosta. Mulle sama vaikka se tehtäis porkkanoista.
Tähänkin kaikkeen olisi niin yksinkertainen ratkaisu kuin SYÖMISEN VÄHENTÄMINEN.
Olen seurannut tätä ilmapiiriä Suomessa parikymmentä vuotta, ja täällä on vallalla sellainen ajatus, että ihmisen pitäisi koko ajan olla syömässä jotain.
Joka paikassa tuputetaan, kuinka tärkää on syödä mahdollisimman tiheästi tyyliin kolmen tunnin välein, jottei vaan pääse yhtään verensokeri heilahtamaan mihinkään suuntaan.
Silti näistä opeista huolimatta ihmiset ovat tässä kunnossa.
Johtuisivatko ongelmat todella siitä, että kulttuuri on vääränlainen.
Esim. ranskalaiset syövät kerran päivässä illalla. Sielläkin ylipainoisuus on lisääntynyt, mutta ongelmat eivät ole läheskään tässä mittaluokassa.
On tosi hyvä asia, että voi sallia itselleen nautintoja, mutta tasapainon saavuttamiseen tarvitaan tosiaan myös sitä itsekuria.
Elämä ei ole pelkkää nautintoa, ja usein voi mennä vaikka lenkille, kun tekee mieli syödä.
Kaikki nämä masennukset, mt-ongelmat yleensä, ärtyvät suolet, kakkosdiabetekset jne. liittyvät tasan tarkkaan siihen, että pitää olla koko ajan tunkemassa jotain suuhun, ja usein vielä jotain mahdollisimman prosessoitua höttöä.
Vierailija kirjoitti:
Tietysti taas naisten syy.
Miehet ei voi tulla raskaaksi.

Kolmen tunnin välein syöminen on ihan hyvä rytmi. Kyse on siitä mitä syödään ja kuinka paljon.
Naisista on tullut kyllä isoja miehekkäitä körmyjä.
Suurin syy on edelleenkin se, ettei miehet eikä naisetkaan halua lapsia hankaloittamaan elämäänsä enää nykyaikana.
Miehimys tarkoittaa homoa.