Lue keskustelun säännöt.
Mies vai minä oikeassa? Lapsen kasvatuksesta / tarpeista huolehtimisesta
19.10.2019 |
Lapsemme on 1v3kk ja meillä on riitaa tästä: lapsi aika usein itkee ja huutaa saadakseen jonkun lelun joka on hyllyllä (vaikka ollaan laittamassa juuri aamiaista) tai saadakseen viidennen lelun kun mikään hänellä olevasta neljästä lelusta ei kiinnostakaan. Minä en yleensä anna lapsen huutamalla pompottaa vaan joko en reagoi siihen itkuun tai silitän ja lohdutan mutta en anna sitä mitä vaatii. Jos sattuu tai on muu hätä niin reagoin aina itkuun heti tietenkin. Miehen mielestä minä huudatan lasta ja olen kamala kun huudatan lasta. Minun mielestä opetan että huutamalla ei saa tahtoa läpi. Kumpi on oikeassa?
Kommentit (126)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se lapsi voi leikkiä lattialla sen aikaa kun teet aamupalaa?? Kasa leluja tai niitä kattiloita ja kauhoja nenän eteen. Syötte yhdessä kun aamupala valmis. Ja minä luulin olevani kädetön lapseni kanssa. Huh.
Montako kertaa minun pitää tähän ketjuun kirjoittaa, että se ei onnistu, koska lapsi ei halua. Hän ei suostu olemaan ei lelujen, ei kattiloiden, ei kauhojen, ei kirjojen, ei minkään kanssa yksin lattialla sen aikaa, että teen siinä vieressä ruokaa. Hän huutaa ja vaatii syliin tai ruokaa heti. Ja olen yrittänyt häntä opettaa kiinnostumaan niistä kauhoista hetken yksin ruoanlaiton ajan, olen sitä yrittänyt hänelle opettaa kymmeniä kertoja, mutta ei onnistu. Hän itkee, raivoaa ja paiskoo leluja jos joutuu hetkenkin niiden kanssa odottamaan sitä että teen ruokaa tai vaikka laitan tiskejä tms. Jos istun alas hänen viereen, niin leikkii tyytyväisenä siinä pitkäänkin. Mutta jos teen vähänkin jotain muuta, niin ei. Ap
Aivan normaalia yksivuotiaan käytöstä. Mitä oikein odotit? Tunnesäätelykykyä taaperolta?
Pidä omat reaktiosi kurissa ensin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä itse et vain anna hänen osallistua, kun hän mielestäsi on väärässä kaikessa. Mieti vähän ..
Anna se kakara adoptioon jos on noi vaikeaa.
Olen aika hämmästynyt alkupään vastauksista. Minusta ap:n kuvaama tilanne on aivan normaali. Syön kyllä yhdessä lasteni kanssa mutta usein laitan vauvalle/taaperolle ensin ruoan eteen ja menen sitten lämmittämään omani tms.joten lapsi on joskus hetken yksin pöydän ääressä. Ja minusta lapsi voi siinä odottaa hetken, jos ongelma on se, että hän haluaa toisen lelun. Ap:han sanoi puhuvansa lapselle keittiössä ollessaan eli lapsi ei ole yksin hylättynä, mutta ei se lelun saaminen ole mikään hätätilanne. Toisekseen tuo aamiaistilanne oli käsittääkseni vain esimerkki, tilanteita joista mies valittaa on muitakin.
Ihmettelen tosiaan näitä vastauksia, kun yleensä täällä saa yläpeukkuja laittamalla lapsille tiukat rajat pienestä pitäen. Mä olen pehmo mutta ei se ettei juokse antamaan taaperolle ruokapöytään kaikkia leluja ole mitään tylytystä.
Ja itse kysymykseen: se on väärin aseteltu. Ehkä aamiaistilanteet ym. voisi hoitaa toisin, mutta miehelläsi ei ole varaa arvostella sängyn pohjalta sinun vanhemmuuttasi. Hänen kannattaisi keskitttyä paranemiseen että voi hoitaa oman osansa vanhemmuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kyllä minä hyväksyn sen, jos mies on oikeassa ja minä täysin väärässä ja myös yksivuotiaan (samoin kuin vauvan) kaikkiin vaatimuksiin ja itkuihin pitää reagoida aina heti täyttämällä se lapsen tarve. Mutta kun en ihan usko, että se on niin. Mutta jos se todella on niin, niin kyllähän minä voin tässä toisenkin vuoden sen vauvavuoden perään niin toimia. Olin vain ihan oikeasti luullut, että tämän ikäiselle pitää jo opettaa, että välillä joutuu odottamaan hetken jos ei ole oikea hätä. Ap
Olet väärässä ja siksi on vaikeaa.
Ei pidä mitenkään väkisin opettaa noin pienelle että on odotettava hetki.
Noin pieni ei pysty rationaalisesti ajattelemaan ja punnitsemaan asioita.
Sulta puuttuu tunneäly!Sulta puuttuu äly ja elämänkokemus, ja lapset.
Jos / kun sinulla itselläsi joskus on lapsi, sinulla on kaksi vaihtoehtoa: uuvut itse sekapäisyyteen asti, kun hyppäät lapsen ehdoilla vuosikausia, tai sitten älyät, että kyllä lapsi saa joskus huutaa.
Totuus on se, et sinä aina pysty toteuttamaan lapsen vaatimuksia. Tilanteita elävästä elämästä: noin 2-vuotias huutaa "tahtoo kauppaan" lauantai-iltana siihen aikaan, kun kaupat eivät edes olleet auki ja " halua isän mukaan", kun isä lähti sellaiselle työreissulle, jolle ei voinut ottaa lasta.
Miten sinä olisit noille lapsille opettanut, että on odotettava pari päivää? Ei auttanut lapsen huomion kiinnittäminen johonkin muuhun, ei puhutteleminen eikä syliin ottaminen. Jään odottamaan vastaustasi.
Mitenkähän mä pärjäsin oikein hyvin näissä tilanteissa? Tottakai pieni lapsi kaipaa huomiota enemmän pienenä kuin myöhemmin jolloin osaa olla ja leikkiä yksinkin.
Perusturvallisuuden tunne on se joka takaa sen ettei lapsen tarvitse sitten enää hätääntyä.
Tuo on vielä pienen lapsen kiintymisvaihetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehesi on ehdottomasti oikeassa.
Taaperon ainoa keino pyytää asioita on tuossa vaiheessa vielä tuo, että pyytää ja mahdollisesti itkee saadakseen toivomansa asian, riippuen kommunikaatiotaidoistaan.
Lapsen pyyntöön PITÄÄ AINA VASTATA. Voit toki sanoa, että nyt en ehdi heti antaa, odota hetki niin tulen kohta antamaan. Lasta voi kasvattaa odottamisen taitoon ja siihen, että aikuisella voi olla tärkeä tekeminen kesken.
Mutta hänen kontaktinottonsa pitää aina noteerata!
Ja kyse ei nyt ole hemmottelusta tai edes mistään kasvatustapahtumasta, runsaan vuoden ikäinen ei vielä osaa ajatella tuolla lailla, että tässä nyt äiti kasvattaa minua tyytymään siihen, mitä leluja minulla on jo.
Hän kokee vain, että äiti ei reagoi hänen kommunikaatioonsa. Ja äiti ei pidä hänestä, koska ei reagoi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kyllä minä hyväksyn sen, jos mies on oikeassa ja minä täysin väärässä ja myös yksivuotiaan (samoin kuin vauvan) kaikkiin vaatimuksiin ja itkuihin pitää reagoida aina heti täyttämällä se lapsen tarve. Mutta kun en ihan usko, että se on niin. Mutta jos se todella on niin, niin kyllähän minä voin tässä toisenkin vuoden sen vauvavuoden perään niin toimia. Olin vain ihan oikeasti luullut, että tämän ikäiselle pitää jo opettaa, että välillä joutuu odottamaan hetken jos ei ole oikea hätä. Ap
Olet väärässä ja siksi on vaikeaa.
Ei pidä mitenkään väkisin opettaa noin pienelle että on odotettava hetki.
Noin pieni ei pysty rationaalisesti ajattelemaan ja punnitsemaan asioita.
Sulta puuttuu tunneäly!Sulta puuttuu äly ja elämänkokemus, ja lapset.
Jos / kun sinulla itselläsi joskus on lapsi, sinulla on kaksi vaihtoehtoa: uuvut itse sekapäisyyteen asti, kun hyppäät lapsen ehdoilla vuosikausia, tai sitten älyät, että kyllä lapsi saa joskus huutaa.
Totuus on se, et sinä aina pysty toteuttamaan lapsen vaatimuksia. Tilanteita elävästä elämästä: noin 2-vuotias huutaa "tahtoo kauppaan" lauantai-iltana siihen aikaan, kun kaupat eivät edes olleet auki ja " halua isän mukaan", kun isä lähti sellaiselle työreissulle, jolle ei voinut ottaa lasta.
Miten sinä olisit noille lapsille opettanut, että on odotettava pari päivää? Ei auttanut lapsen huomion kiinnittäminen johonkin muuhun, ei puhutteleminen eikä syliin ottaminen. Jään odottamaan vastaustasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kyllä minä hyväksyn sen, jos mies on oikeassa ja minä täysin väärässä ja myös yksivuotiaan (samoin kuin vauvan) kaikkiin vaatimuksiin ja itkuihin pitää reagoida aina heti täyttämällä se lapsen tarve. Mutta kun en ihan usko, että se on niin. Mutta jos se todella on niin, niin kyllähän minä voin tässä toisenkin vuoden sen vauvavuoden perään niin toimia. Olin vain ihan oikeasti luullut, että tämän ikäiselle pitää jo opettaa, että välillä joutuu odottamaan hetken jos ei ole oikea hätä. Ap
Olet väärässä ja siksi on vaikeaa.
Ei pidä mitenkään väkisin opettaa noin pienelle että on odotettava hetki.
Noin pieni ei pysty rationaalisesti ajattelemaan ja punnitsemaan asioita.
Sulta puuttuu tunneäly!Sulta puuttuu äly ja elämänkokemus, ja lapset.
Jos / kun sinulla itselläsi joskus on lapsi, sinulla on kaksi vaihtoehtoa: uuvut itse sekapäisyyteen asti, kun hyppäät lapsen ehdoilla vuosikausia, tai sitten älyät, että kyllä lapsi saa joskus huutaa.
Totuus on se, et sinä aina pysty toteuttamaan lapsen vaatimuksia. Tilanteita elävästä elämästä: noin 2-vuotias huutaa "tahtoo kauppaan" lauantai-iltana siihen aikaan, kun kaupat eivät edes olleet auki ja " halua isän mukaan", kun isä lähti sellaiselle työreissulle, jolle ei voinut ottaa lasta.
Miten sinä olisit noille lapsille opettanut, että on odotettava pari päivää? Ei auttanut lapsen huomion kiinnittäminen johonkin muuhun, ei puhutteleminen eikä syliin ottaminen. Jään odottamaan vastaustasi.
Osalla lapsista on todella voimakas tahto ja se pitää ottaa huomioon kasvatustavoissa.
Olen omien lasteni kanssa pärjännyt hienosti ihan puhumalla ja käyttämällä huomion kiinnittämistä muuhun. Eli olen saattanut sanoa tähän tapaan, että "nyt emme voi lähteä kauppaan, kaupat ovat kiinni. Menemme huomenna. Nyt voidaan sen sijaan paistaa lettuja, haluatko lettujen kanssa jäätelöä, mennään yhdessä tekemään..."
Ja toki lapsi joskus kiukustuu ja purkaa huudolla pettymystään. Runsaan vuoden ikäistä taaperoa ei kuitenkaan rang.ista siitä, että hän ei osaa vielä hillitä tunteitaan. Häntä lohdutetaan, sanotaan, että "ymmärrän sinun olevan harmissasi, kun et pääse kauppaan, mutta kaupat ovat tosiaan nyt kiinni, luetaan sen sijaan yhdessä satu, tulepas valitsemaan, minkä kirjan luemme...
Runsaan vuoden ikäiset lapset eivät ole mitään sadi.teja, jotka yrittävät kiusata heng.lta vanhempansa. Heidän kanssaan ei käydä valtataisteluita ja kuvitella, että kun MINÄ sanon jotain, MINUN on auktoriteettini säilytääkseni pidettävä jääräpäisesti tästä nyt kiinni.
109 oli siis 106:n ohiksena kirjoittama vastaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu, että ketjussa esitetään ikään kuin kaksi vaihtoehtoa, joko ap:n pitää hypätä lapsen toiveiden mukaan tai sitten hän ei muka reagoi ollenkaan. Hänhän jo sanoi juttelevansa lapselle.
Etköhän ap osaa lapsellesi aivan hyvin asettaa sopivia rajoja. Miehesi ei tilannetta ymmärrä, koska ei ole osallistunut lapsenhoitoon mitenkään. Enkä usko häntä kiinnostavan lapsen mahdollinen hätä, häntä vain ärsyttää lapsen itku, väsynyt ja masentunut kun on. Se hänelle sallittakoon.
Jatkat juuri niin kuin tähän asti olet tehnyt, ap. Lapsia ei ole mikään pakko kaikkien kasvattaa samalla tavalla, eivätkä samat keinot edes toimi kaikille lapsille, ovat sen verran erilaisia. Samoin äidit ovat.
Pötypuhetta, ettei yksivuotiasta voisi opettaa odottamaan, pakkohan se usein on, jos on sisaruksia. Hyvä vain, että tulee perheen ainokaisellekin niitä kokemuksia, että joutuu vähän kestämään epämukavuutta (kun ei edes tarvitse märissä vaipoissa tai kuumissa vaatteissa parkua, niin kuin joskus vaikka kolmannen on pakko, kun kädet eivät riitä). Tuskin kukaan on sitä lasta tuntikausia huudattamassa, kun itse katsoo Netflixiä, ei tässä siitä ole kyse.
Sisua ap, ihanaa, kun jaksat olla perheenne vakaa kallio!
Vaiheet menee ohi.
Antaisin pienelle sen lelun mitä se pyytää.
Noin pieni ei pysty tietoisesti miettimään mitä se äiti pelleilee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1-vuotiaalle on ihan tyypillistä huutaa, jos hän ei saa olla kokoajan äidin sylissä. Meillä molemmat muksut karjuivat tuossa iässä ja ruuanlaitto oli silloin aika tuskaista. Voin kertoa, että se on ohimenevä vaihe, jos se helpottaa.
Olet ap toiminut ihan hyvin. Kasvatus alkaa pienestä pitäen. Turhaan ei toki kannata lasta huudattaa. En jaksanut lukea koko ketjua, mutta alussa tuli ihan hyviä vinkkejä. Lelut kannattaa tosiaan laittaa lattialle. Lapsi kannattaa ottaa tekemisiin mukaan. Esim. meillä 1v rakasti imurointia ja tiskikoneen tyhjennystä.
Miehesi on masentunut, mutta häntä voisi piristää pienet aamujuttelut ja piiloleikit taaperon kanssa. Ota hänet mukaan tekemiseen. Tsemppiä teidän perheelle!
Ton ikäselle on tärkeämpää opettaa ensin se, ettei uuniin saa koskea. Esim "poppa" sanoen.
Lapsi kehittyy kun saa tutkia tavaroita. Ton ikäinen tykkää tutkia aikuisten tavaroita niinkuin puhtaita kauhoja ja vastaavia suht turvallisia esineitä sekä paukuttaa niitä.
En alkais lapsen leluja rajoittamaan, koska kiintymyssuhde ja turvallisuuden tunne voi häiriintyä. Voi olla että lopputulos onkin just päinvastoin eli lapsi alkaa myöhemmin kapinoida ja testata rakkautta siinä vaiheessa, kun se rajat pitää oikeasti opettaa.
Eri asia sitten muiden lasten lelut, että niitä ei saa ottaa, mutta silloinkin annetaan jotain tilalle että lapsi oppii ensin ymmärtämään sen, ettei luopuminen ole paha asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksivuotiasta voi jo opettaa odottamaan. Ei tarvitse heti tyydyttää tarvetta, joka ei ole kiireellinen. Tämä on todella tärkeä asia oppia. Toki lapsi pitää huomioida, ja kuten moni on sanonutkin, juttelee hänelle ja vaikka itku tuntuu pahalta, niin sekä lapsi että äiti sen kestävät hetken. Nyt ei kyse ole vauvasta, jonka tarpeet tulee tyydyttää mahdollisimman nopeasti, vaan jo isommasta lapsesta, joka haluaa jotakin, ei vain tarvitse. Jotkut lapset ovat vaativampia kuin toiset, ja heitä etenkin täytyy kasvattaa, tietysti rakastavalla ja huomioivalla tavalla. Minusta ap vaikuttaa oikein järkevältä ja hyvältä äidiltä. T. Sosiaalikasvattaja vuodesta 1991.
Chinchi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se lapsi voi leikkiä lattialla sen aikaa kun teet aamupalaa?? Kasa leluja tai niitä kattiloita ja kauhoja nenän eteen. Syötte yhdessä kun aamupala valmis. Ja minä luulin olevani kädetön lapseni kanssa. Huh.
Montako kertaa minun pitää tähän ketjuun kirjoittaa, että se ei onnistu, koska lapsi ei halua. Hän ei suostu olemaan ei lelujen, ei kattiloiden, ei kauhojen, ei kirjojen, ei minkään kanssa yksin lattialla sen aikaa, että teen siinä vieressä ruokaa. Hän huutaa ja vaatii syliin tai ruokaa heti. Ja olen yrittänyt häntä opettaa kiinnostumaan niistä kauhoista hetken yksin ruoanlaiton ajan, olen sitä yrittänyt hänelle opettaa kymmeniä kertoja, mutta ei onnistu. Hän itkee, raivoaa ja paiskoo leluja jos joutuu hetkenkin niiden kanssa odottamaan sitä että teen ruokaa tai vaikka laitan tiskejä tms. Jos istun alas hänen viereen, niin leikkii tyytyväisenä siinä pitkäänkin. Mutta jos teen vähänkin jotain muuta, niin ei. Ap
Aivan normaalia yksivuotiaan käytöstä. Mitä oikein odotit? Tunnesäätelykykyä taaperolta?
Pidä omat reaktiosi kurissa ensin.
Tuli mieleen että sen lapsen voi ottaa mukaan siihen ruuanlaittoon. Siis sillai varovasti. Tai edes iloisesti jutellen ja pitäen katsekontaktia aktiivisesti miten pystyy.
Mut siis itse olen huomannut kun oon nähny ton ikäisiä lapsia tossa tilanteessa ett aikuinen laittaa ruokaa, että aikuinennon huutanut lapselle kun tämä itkenyt ja yrittönyt päästä syyliin. Yhdessä tilanteessa ehdotin äidille että jospa kokeilisit keskeyttää kokkauksen hetkeksi ja antaisit kunnon sylihalin vaikka puoli minuuttia... että jospa sillä lapsella on ollut koko päivä ikävä kun olet ollut muutaman tunnin poissa kotoa. Lapsi lakkas tämän jälkeen huutamasta. Oli jo jonkin aikaa huutanut ennen syliä.
Joskus ulkopuolisena näkee tilanteen iham eri tavalla. Lapsen äitiä suututti kun lapsi tarrasi koko ajan kiinni.. mut lapsella oli ollut kova ikävä, tarvitsi vain kunnon viestin että olet äitille tärkeä edelleen, vaikka äitiä ei näkynytkään muutamaan tuntiin.
Yleinen vinkki alle kouluikäisten tai jopa alle 3-vuotiaiden vanhemmille:
Panostakaa lastenne kanssa laatuaikaan. Moni vanhempi sanoo lapselle jatkuvasti "kohta" tai vastaavaa kun lapset yrittää koko ajan keskeyttää. Vanhemmat alkaa vetäytyä lisää, koska lapsi huutaa ja vaatii huomiota.. sitten ihmetellään miksi sen koko ajan pitää tehdä kiusaa ym tai häiritsee siinä vieressä.
No siksi kun se lapsi aavistaa että te ette oo koskaan kunnolla läsnä. Se on niinku söis naposteltavia koko ajan. On syötävä jatkuvasti. Kunnon huomiohetki ("tämä hetki ja koko keskittymiseni on vain sinulle eikä älypuhelimelle, tietokoneelle tai muille aikuisille") päivässä on kuin kylläinen ja ravitseva ateria, joka pitää sen huomionälän poissa pitkään.
Tätä näkee niin usein. On siis enempi sääntö kuin poikkeus. Lapset ottaa sen huomiokiintipm täyteen vaikka väkisin, vaikka huononakin huomiona.
En nyt jaksa muistaa oliko sillä ap: n miehellä lääkitys vai terapia vai mikä, joka ei kuitenkaan toimi. Mutta pakota se ukkos hakemaan apua joka toimii. Eihän tosta tuu mitään että sulla on sielä kaks lasta rääkymässä. Viihdyttäis sitä lasta edes sen aikaa että saat jonkun homman tehtyä. Jos siis sellainen tilanne on silloin kun se mieskin on kotona. Miten se pystyy töissä käymään muttei kotona kykene tuon vertaa auttamaan.
Mielestäni toimit ihan oikein, Ap. 1v 3kk lapsi voi todellakin jo odottaa, eikä kaikkea voi saada - huutamalla ainakaan. Kyllähän tuon ikäisen pitäisi pystyä kommunikoimaan ja osoittamaan tahtoaan jo muutenkin kuin itkien?
Ehkä haasteen luo se, että olet omien sanojesikin mukaan tähän asti vastannut lapsen tarpeisiin nopeasti ja nyt lapsi on ihmeissään, kun ei saakaan kaikkea haluamaansa just sillä sekunnilla. Siirtymävaihe, kyllä hän sen oppii.
Itse olen varmaan suoranainen sadisti, kun rupesin ”kasvattamaan” molempia lapsiani jo alusta asti - itkemällä ei ole ikinä saanut mitään tavaraa tms. Rintaa, kuivat vaipat ja syliä toki ihan vauvana.
Onpa ikävää ja varmaan ihan superrankkaa, että miehesi tulee sinulle aiheesta huutamaan! Hän ei varmaan kestä kuunnella itkua ja haluaisi mennä (tai tarkemmin sinun menevän) siitä mistä aita on matalin, mutta pulaanhan siitä joutuu, jos lapsen jokaisen mielenliikahduksen mukaan pomppii. Ei 1v 3kk ole enää mikään pösilö, päinvastoin. Sanoisin miehelle ystävällisesti, että jos et jaksa osallistua lapsesi elämään muutenkaan, niin älä kiltti osallistu tässäkään kohtaa.
Tsemppiä ihan hirmusti!
No minusta kasvatuksessasi ei ole mitään vikaa. Tuollaisesta ei todellakaan voi mitään traumoja saada.
Miksiköhän päivällä ap haukuttiin ja kaikki sanoi miehen olevan oikeassa ja nyt illemmalla ap saa kuulla että toimiikin oikein.
Sulta puuttuu äly ja elämänkokemus, ja lapset.
Jos / kun sinulla itselläsi joskus on lapsi, sinulla on kaksi vaihtoehtoa: uuvut itse sekapäisyyteen asti, kun hyppäät lapsen ehdoilla vuosikausia, tai sitten älyät, että kyllä lapsi saa joskus huutaa.
Totuus on se, et sinä aina pysty toteuttamaan lapsen vaatimuksia. Tilanteita elävästä elämästä: noin 2-vuotias huutaa "tahtoo kauppaan" lauantai-iltana siihen aikaan, kun kaupat eivät edes olleet auki ja " halua isän mukaan", kun isä lähti sellaiselle työreissulle, jolle ei voinut ottaa lasta.
Miten sinä olisit noille lapsille opettanut, että on odotettava pari päivää? Ei auttanut lapsen huomion kiinnittäminen johonkin muuhun, ei puhutteleminen eikä syliin ottaminen. Jään odottamaan vastaustasi.