Lue keskustelun säännöt.
En jaksa kahden lapsenlapsen hoitamista, yhden kanssa oli kivaa
19.10.2019 |
Olen ollut tyttären esikoisen kanssa paljon tekemisissä vauvasta asti. Hoitopäiviä/vrk minulla on ollut 1-4 viikossa. Tein esikoisen syntymän aikaan vain satunnaisia iltatöitä, joten aikaa oli ja yhden lapsen kanssa oli kivaa. Nyt tuli toinen ja tytär odottaa että jatkan samaa kahden kanssa. Tämä ei tunnu enää kivalle ja kieltäytymisestä syntyy eripuraa. Terveydentilanteeni on hyvä, mutta vauva ja taapero ympärivuorokautisesti tuntuu hyvin työläältä. En enää nauti hommasta samalla lailla. Tyttärellä on väsymystä ja haluaa välillä nukkua puolisonsa kanssa univelkoja kiinni ja hoitaa parisuhdetta. Minulla ei ole varsinaista syytä kieltäytyä, muuta kuin oma mukavuuteni. Siksi koen syyllisyyttä. Keskustelut tyttären kanssa aiheesta ovat muuttuneet kireiksi. Apua!
Kommentit (155)
Tasan ei mene nallekarkit elämässä. Sun täytyy nyt sisäistää tämä asia ap. Totuus on, että vain ensimmäinen lapsenlapsi on se ensimmäinen ja tähän lapseen on erityinen side. Voi muihinkin lapsenlapsiin olla hyvä side, mutta erityinen vain ensimmäiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai nyt aikuinen ihminen ymmärtää, kun nätisti kerrot, että sinä vanhenet, eikä voimia lastenhoitoon ole saamalla tavalla kuin ennen?
Kerro, että et yksinkertaisesti jaksa kahta yhtäaikaa, etkä joka viikko edes yhtä. Sano,että haluat kyllä auttaa mutta vain voimiesi mukaan.
Puhu tästä vävysi läsnäollessa, ehkä tytär ei sentään hänen kuultensa ala kiukutella. Etsikää kolmisin ratkaisua.
Täällä sama, paitsi minulla neljä lapsenlasta. Eikä oma mukavuus, vaan väsymys. Jotenkin syntyy kireä ilmapiiri, kun jotenkin vihjaan, etten nyt oikein kävisi.
Ja mummona olen tämän kanssa yksin, vastaan mies ja kaksi lasta ja tuntuu, etten saa keneltäkään tukea.
Mies, lasten ukki, jopa pyytää lapsia kylään, mökille tai yöksi, mutta kaikki jää mun hartioille, ruuan laitot, pesut, lakanoiden vaihdot ja nukkumaan laitot ja iltasadut. Ja aina käy niin, ukki seurustelee ja kun väsyy, sysää lastenhoidon minulle ja tuijottaa telkkaria.
Siitäkin on purnattu, etten ota kuin kaksi lasta kerrallaan ja moitittu, kun serkukset eivät saa olla keskenään. Ja sekin tuntuu olevan mun syy.
Nytkin olen ihan puhki, kun tämän viikon oli kaikki neljä ja työstä syyslomalla ja osan aikaa mökillä alkeellisissa olosuhteissa.
Kyllä naisen osa on raskas ja työntäyteinen.
Olen ikuisesti kiitollinen, kun mieheni vanhemmat olivat lasten kanssa. Opiskelimme syksystä kevääseen ja onneksi anoppi pakotti kesätöihin. Auttoi paljon työpaikan saamisessa valmistuttuaan.
Isovanhemmat ottivat kesälomalla aina maanantaisin yhden tytön luokseen ja 2 oli tarhassa. Perjantaisin hakivat tarhasta kesken päivän ja menivät meille kotiin. Nopeutti kotiintuloa, kun ei pitänyt mennä tarhan kautta.
Liika on liikaa. 1 lapsi kerralla vuoronperään.
Tässä on päässyt käymään niin että lapsesi pitää sinua hoitoautomaattina. Olisi ollut syytä keskustella asiasta jo aiemmin sekä hoitaa vähemmän jo sitä ensimmäistä. Kertomasi perusteella lapsi on ollut sinulla puolet ajasta ja vanhemmat ovat päässeet tosi helpolla. Ovat tottuneet siihen että hoidat ja pitivät tätä itsestäänselvyytenä että jatkossakin asia olisi niin.
Sovitte selkeät pelisäännöt sinun jaksamisesi ja hoitohalujesi mukaan. Pidä huoli että kohtelet lapsenlapsia tasapuolisesti, otat molempia hoitoon ei vain toista. Joskus tietenkin voi olla yksi lapsi kerrallaan. Nuoret ei aina ymmärrä sitä että isovanhemmat eivät ole fyysisesti yhtä jaksavia kuin nuorempana.
Kun sain lapsenlapsen olin tosi paljon apuna alkuun, ensimmäisen puolen vuoden aikana etenkin kun kaikki oli uutta nuorelle parille. Vauva oli öitä luonani jo muutaman viikon ikäisenä. Oma työni on todella sitovaa ja aikaa vievää, ei ole mahdollista hoitaa jatkuvasti niin paljon. Lapsi on päivähoidossa. Hoidan viikonloppuisin ehkä 1-2 krt kuukaudessa, en aina yön yli.
Onko lapsenlapsesi päivähoidossa, jos ei olisi syytä viedä isompi.
Lapsesi on otettava vastuu lapsistaan kun on ne tehnytkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä päätät.
Ota vain yksi lapsi kerrallaan ja senkin sillon, kun Sinä haluat.
Niinhän minä päätän. Seurauksena välirikko tyttären kanssa. ap
No sitten tyttäresi on vielä itse keskenkasvuisen kakaran tasolla henkisesti. Itsestäänselvää, että omia lapsia hoitaa pääsääntöisesti vanhemmat, muiden avusta tulee olla kiitollinen. Tytärkin varmaan miettii siinä vaiheessa uudestaan kannattaako välirikko, joka pilaa lasten ja mummon välit ikuisesti.
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama, paitsi minulla neljä lapsenlasta. Eikä oma mukavuus, vaan väsymys. Jotenkin syntyy kireä ilmapiiri, kun jotenkin vihjaan, etten nyt oikein kävisi.
Ja mummona olen tämän kanssa yksin, vastaan mies ja kaksi lasta ja tuntuu, etten saa keneltäkään tukea.
Mies, lasten ukki, jopa pyytää lapsia kylään, mökille tai yöksi, mutta kaikki jää mun hartioille, ruuan laitot, pesut, lakanoiden vaihdot ja nukkumaan laitot ja iltasadut. Ja aina käy niin, ukki seurustelee ja kun väsyy, sysää lastenhoidon minulle ja tuijottaa telkkaria.
Siitäkin on purnattu, etten ota kuin kaksi lasta kerrallaan ja moitittu, kun serkukset eivät saa olla keskenään. Ja sekin tuntuu olevan mun syy.
Nytkin olen ihan puhki, kun tämän viikon oli kaikki neljä ja työstä syyslomalla ja osan aikaa mökillä alkeellisissa olosuhteissa.
Kyllä naisen osa on raskas ja työntäyteinen.
Itsepähän alistut. Opi pitämään puoliasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap tsemppiä sulle, vaikea tilanne sinulle. Itse moiseen en lähtisi. Olen jeesannut lapsiani rahallisesti ja päätin juuri, että nyt perhana loppui.
Ja tuo auttaminen on loputon suo. Autat lastenhoidossa ja taloudellisesti miten paljon tahansa, niin mikään ei ole tarpeeksi ja riittävästi.
Kyllä mieltä vähän kirpaisi, kun vanhemmat kertoivat, kuinka rahaa ei ollut lapsen kenkiin ja välikausihaalareihin, mutta samassa kahvipöydässä kertoivat myöhemmin, kuinka olivat varanneet kalliit liput konserttiin.
Oma äitini kertoi säännöt heti - sanoi, että ottaa hoitoon jos jaksaa. Minusta se oli reilu peli, itselläni oli masennusta ja välillä oli avioliittokin menossa murusiksi, mutta äiti auttoi tasan sen verran kuin jaksoi. Olen kiitollinen siitä! Kunta järjesti myös hoitoapua masennusdiagnoosin takia, kävi tukihenkilö jonkin aikaa pari kertaa viikossa ja vanhempi lapsi sai osapäivähoitopaikan päiväkodista.
Tyttäresi on lapsellinen, jos laittaa välit poikki sen takia, että laitat rajat. Sittenhän hän ei saa senkään vertaa hoitoapua, eli ampuu itseään jalkaan. Älä anna kiristää tuolla tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama, paitsi minulla neljä lapsenlasta. Eikä oma mukavuus, vaan väsymys. Jotenkin syntyy kireä ilmapiiri, kun jotenkin vihjaan, etten nyt oikein kävisi.
Ja mummona olen tämän kanssa yksin, vastaan mies ja kaksi lasta ja tuntuu, etten saa keneltäkään tukea.
Mies, lasten ukki, jopa pyytää lapsia kylään, mökille tai yöksi, mutta kaikki jää mun hartioille, ruuan laitot, pesut, lakanoiden vaihdot ja nukkumaan laitot ja iltasadut. Ja aina käy niin, ukki seurustelee ja kun väsyy, sysää lastenhoidon minulle ja tuijottaa telkkaria.
Siitäkin on purnattu, etten ota kuin kaksi lasta kerrallaan ja moitittu, kun serkukset eivät saa olla keskenään. Ja sekin tuntuu olevan mun syy.
Nytkin olen ihan puhki, kun tämän viikon oli kaikki neljä ja työstä syyslomalla ja osan aikaa mökillä alkeellisissa olosuhteissa.
Kyllä naisen osa on raskas ja työntäyteinen.
Nainen opettelee sanomaan EI. Kai sitä väsyy, jos on lapatossu ja alvariinsa toisten hyväksikäytettävänä. Osasit sanoa omille pennuillesi EI kun ne olivat pieniä, luultavasti ukkikin tuntee sanan. Mihin se jäi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma tässä on varmaan se, että kun tuon yhden kanssa meillä oli helppoa, eikä tytär ehtinyt väsyä. Nyt on tavallaan suurempi tarve, mutta minulle tuo ei ole enää mieluisaa ja helppoa, kuten esikoisen kanssa.
tunnen olevani itsekäs. Ap
No niinhän sinä oletkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama, paitsi minulla neljä lapsenlasta. Eikä oma mukavuus, vaan väsymys. Jotenkin syntyy kireä ilmapiiri, kun jotenkin vihjaan, etten nyt oikein kävisi.
Ja mummona olen tämän kanssa yksin, vastaan mies ja kaksi lasta ja tuntuu, etten saa keneltäkään tukea.
Mies, lasten ukki, jopa pyytää lapsia kylään, mökille tai yöksi, mutta kaikki jää mun hartioille, ruuan laitot, pesut, lakanoiden vaihdot ja nukkumaan laitot ja iltasadut. Ja aina käy niin, ukki seurustelee ja kun väsyy, sysää lastenhoidon minulle ja tuijottaa telkkaria.
Siitäkin on purnattu, etten ota kuin kaksi lasta kerrallaan ja moitittu, kun serkukset eivät saa olla keskenään. Ja sekin tuntuu olevan mun syy.
Nytkin olen ihan puhki, kun tämän viikon oli kaikki neljä ja työstä syyslomalla ja osan aikaa mökillä alkeellisissa olosuhteissa.
Kyllä naisen osa on raskas ja työntäyteinen.
Taidat salaa nauttia uhriutumisestasi ja marttyyriudesta. Mitäpä jos työnnät sen ukin sinne mökille niiden kutsumiensa lastenlasten kanssa ja itse vietät ansaitun rauhallisen koti-illan kotona?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa myös muistaa, että lapsenlapsia kohtaan on epäreilua, jos kohtelet heitä eri tavalla. Eli vaikka olisi helppoa olla vain sen tutun esikoisen kanssa, uusikin tulokas ansaitsee luoda suhteen isovanhempaansa. Eli jos päätät edelleen tarjota apua, otat joko molempia vuorotellen hoitoon tai sitten molemmat yhtä aikaa.
Tästä olen samaa mieltä ja eri mieltä yhtä aikaa. Meillä on kuusi lapsenlasta, ikähaarukka 5v - 17v. Kahden ensimmäisen kanssa oltiin todella paljon. Kolmannen ja neljännenkin kanssa melko paljon heidän ollessaan itä pieniä. Kun viides syntyi, sairastuin samoihin aikoihin vakavasti, riippuminen kesti n. 4 vuotta ja sairaus jätti jälkeensä. Tuon sairastumisen jälkeen esim vaippaikäiset eivät voi enää tulla meille yöksi koska tarvitsen yöuneni itse. Kaksi nuorinta siis ovat olleet meillä yötä joko vain äitinsä kanssa tai vasta n. 4-vuotiaana.
Rakastan tietysti kaikkia. Mutta samanlaista suhdetta meillä ei heihin kaikkiin ole.
No toki tuo on ymmärrettävää, kun sairastuu eikä enää jaksa pikkulasta hoitaa. Mutta jos jaksamista löytyy, on tärkeää kohdella tasapuolisesti. Itse olen perheen kuopus ja aina sukulaisten hoidossa tunsin olevani lähinnä epämiellyttävä taakka. Mummoani en koskaan oppinut tuntemaan ja kesti kauan, että opin luottamaan ydinperheen ulkopuolisiin henkilöihin. Isoveljeni taas otettiin aina avosylin ja rakkaudella vastaan. Onneksi omille vanhemmilleni olin uusi ja ihmeellinen, koska muuten itsetunto tuskin olisi kehittynyt kummoiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, voiko lastenlasten hoidosta kieltäytyä vain siksi, että se ei ole mukavaa? En koe olevani vanha ja väsynyt, mutta harvapa haluaa valvoa vapaaehtoisesti öitä. Samalla lailla se väsyttää kuin nuorempanakin omien lasten kanssa aikoinaan. Ap
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama, paitsi minulla neljä lapsenlasta. Eikä oma mukavuus, vaan väsymys. Jotenkin syntyy kireä ilmapiiri, kun jotenkin vihjaan, etten nyt oikein kävisi.
Ja mummona olen tämän kanssa yksin, vastaan mies ja kaksi lasta ja tuntuu, etten saa keneltäkään tukea.
Mies, lasten ukki, jopa pyytää lapsia kylään, mökille tai yöksi, mutta kaikki jää mun hartioille, ruuan laitot, pesut, lakanoiden vaihdot ja nukkumaan laitot ja iltasadut. Ja aina käy niin, ukki seurustelee ja kun väsyy, sysää lastenhoidon minulle ja tuijottaa telkkaria.
Siitäkin on purnattu, etten ota kuin kaksi lasta kerrallaan ja moitittu, kun serkukset eivät saa olla keskenään. Ja sekin tuntuu olevan mun syy.
Nytkin olen ihan puhki, kun tämän viikon oli kaikki neljä ja työstä syyslomalla ja osan aikaa mökillä alkeellisissa olosuhteissa.
Kyllä naisen osa on raskas ja työntäyteinen.
Minä olin joutua samanlaiseen kurimukseen. Ollaan miehen kanssa ns uusiopari, minulla ei lapsenlapsia, miehelle niitä on tässä yhteisten vuosien aikana siunaantunut. Alkuun hösäsin kovastikin, mutta kun mies alkoi hövelisti jopa minulta kysymättä kutsua pikkuväkeä meille, annoin hänen ihan vaan itse ruveta ottamaan vastuuta kutsumisistaan. Millähän on omia lapsia, omat vanhemmat, omat menot ja sopimukset. Tykkään kyllä miehen lapsenlapsista, mutta minä en ole heistä hoitovastuussa jos kyläilystä on vain miehen kanssa sovittu.
Vierailija kirjoitti:
Nämä mummot tekevät kyllä karhunpalveluksen kun hoitavat lapsenlapsia joka viikonloppu tai vielä enemmänkin. Mahdollistavat sen, ettei lasten vanhemmat kasva koskaan täysin siihen vanhemman rooliin.
Mutta jos ei hoida, saa kuulla, että on isovanhempien vika, kun parisuhde on pilalla. Haluaako isovanhempi oikeasti, että lapsenlapsi kasvaa eroperheessä?
Ei näissä ole kyse kasvatuksesta lainkaan vaan lapsen luonteesta. Osa on oppinut pienestä pitäen syyllistämään muita ja vaatimaan toisten tekevän asiat puolestaan. Miniänä nämä ovat sitä pahinta kastia, jolle ei kelpaa mikään.
Temperamenttieroja ei saa kasvatuksella poistettua eli kyllä siitä vaativasta ja hankalasta lapsesta kasvaa vaativa ja hankala aikuinen, kasvatit miten tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Niin, voiko lastenlasten hoidosta kieltäytyä vain siksi, että se ei ole mukavaa? En koe olevani vanha ja väsynyt, mutta harvapa haluaa valvoa vapaaehtoisesti öitä. Samalla lailla se väsyttää kuin nuorempanakin omien lasten kanssa aikoinaan. Ap
Älä valvo öitä! Meillä lapsenlapset nukkuvat 4 suljetun oven takana, en herää öisin kitinöihinsä. Ei ne ovet lukossa ole, mutta harva 3v ikäinen osaa pimeässä tulla talon läpi turvaa hakemaan. Meillä nukutaan öisin vaippaikäisestä alkaen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama, paitsi minulla neljä lapsenlasta. Eikä oma mukavuus, vaan väsymys. Jotenkin syntyy kireä ilmapiiri, kun jotenkin vihjaan, etten nyt oikein kävisi.
Ja mummona olen tämän kanssa yksin, vastaan mies ja kaksi lasta ja tuntuu, etten saa keneltäkään tukea.
Mies, lasten ukki, jopa pyytää lapsia kylään, mökille tai yöksi, mutta kaikki jää mun hartioille, ruuan laitot, pesut, lakanoiden vaihdot ja nukkumaan laitot ja iltasadut. Ja aina käy niin, ukki seurustelee ja kun väsyy, sysää lastenhoidon minulle ja tuijottaa telkkaria.
Siitäkin on purnattu, etten ota kuin kaksi lasta kerrallaan ja moitittu, kun serkukset eivät saa olla keskenään. Ja sekin tuntuu olevan mun syy.
Nytkin olen ihan puhki, kun tämän viikon oli kaikki neljä ja työstä syyslomalla ja osan aikaa mökillä alkeellisissa olosuhteissa.
Kyllä naisen osa on raskas ja työntäyteinen.
Itsepähän alistut. Opi pitämään puoliasi.
Sinustako on juhlissa emännän syy, jos osa kutsuvieraista rohmuaisi pöydän tyhjäksi? Näin vertauskuvallisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa myös muistaa, että lapsenlapsia kohtaan on epäreilua, jos kohtelet heitä eri tavalla. Eli vaikka olisi helppoa olla vain sen tutun esikoisen kanssa, uusikin tulokas ansaitsee luoda suhteen isovanhempaansa. Eli jos päätät edelleen tarjota apua, otat joko molempia vuorotellen hoitoon tai sitten molemmat yhtä aikaa.
Tästä olen samaa mieltä ja eri mieltä yhtä aikaa. Meillä on kuusi lapsenlasta, ikähaarukka 5v - 17v. Kahden ensimmäisen kanssa oltiin todella paljon. Kolmannen ja neljännenkin kanssa melko paljon heidän ollessaan itä pieniä. Kun viides syntyi, sairastuin samoihin aikoihin vakavasti, riippuminen kesti n. 4 vuotta ja sairaus jätti jälkeensä. Tuon sairastumisen jälkeen esim vaippaikäiset eivät voi enää tulla meille yöksi koska tarvitsen yöuneni itse. Kaksi nuorinta siis ovat olleet meillä yötä joko vain äitinsä kanssa tai vasta n. 4-vuotiaana.
Rakastan tietysti kaikkia. Mutta samanlaista suhdetta meillä ei heihin kaikkiin ole.
No toki tuo on ymmärrettävää, kun sairastuu eikä enää jaksa pikkulasta hoitaa. Mutta jos jaksamista löytyy, on tärkeää kohdella tasapuolisesti. Itse olen perheen kuopus ja aina sukulaisten hoidossa tunsin olevani lähinnä epämiellyttävä taakka. Mummoani en koskaan oppinut tuntemaan ja kesti kauan, että opin luottamaan ydinperheen ulkopuolisiin henkilöihin. Isoveljeni taas otettiin aina avosylin ja rakkaudella vastaan. Onneksi omille vanhemmilleni olin uusi ja ihmeellinen, koska muuten itsetunto tuskin olisi kehittynyt kummoiseksi.
Mun serkullani oli sama periaate ja halusi lapsilleen saman oikeudenmukaisuuden kun me aikanaan, kun meidän lapset viettivät aikaa mummolassa, tosin mummolle tuli ikää ja oli siinä vaiheessa jo lähes 90v ja käytti rollaattoria, kun vei kolme 4-8v lastansa hoitoon. Onneksi naapuri oli tullut apuun.
Riippuminen = toipuminen. Vaikka olihan se yhdenlaista riippumista.
20