Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsiperheessä vierailu on tehokkain ehkäisykeino.
13.10.2019 |
Olin viikonloppuna käymässä ystäväni luona. Perheessä on kaksi pientä lasta. Taas naurattaa se, kun joku oman elämänsä asiantuntija avautui jossain lehdessä että syy vauvakatoon johtuu siitä, että moni ihminen ei enää näe tavallista perhe-elämää tai ole kertaakaan pitänyt vauvaa sylissään vielä 30-vuotiaanakaan.
Ainakin itselläni asia on päinvastoin. :D Vierailu lapsiperheessä saa aikaan halun syödä tuplamäärän e-pillereitä kun pääsen kotiin. Lapset ovat mukavia, ja nämä ystäväni lapset kivoja ja fiksuja, mutta voi luoja sentään en ikinä hankkisi moisia omaan kotiini. Kaikki, ihan kaikki on vaikeampaa kuin ilman lapsia. Naureskelin ääneen ystävälleni että on melko kaoottinen välipalatilanne käynnissä, vaikka mitään ei edes mennyt pieleen. Ei itkupotkuraivareita tai kummempaa vikinää.
Olen aina tuollaisen parin tunnin vierailun jälkeen aivan loppu, ja mielettömän onnellinen että saan tulla kotiin jossa ei ole lapsia.
Muita veloja joilla samankaltaisia ajatuksia?
N27
P.S. Vauvakosketuksiakin on tullut, minulla on useampi kummilapsi ja sukulaiset ovat lisääntyneet aikuisikäni aikana. Eli siis tämä ystäväni perhe ei ole ainut kokemukseni perhe-elämästä, vauvoista ja lapsista.
Kommentit (514)
Vierailija kirjoitti:
Mulla tuli aivan sama fiilis, kun kävin kavereiden luona. Niillä on 3 v poika, joka on fiksukin, mutta sitä huudon ja märinän määrää🤮😤. Hyi.. Ja se HAJU, kun menet käymään lapsiperheissä.. Oksettava taaperon tuulahdus. 🤣
Ei haittaa, jos joskus hommaisin ihan omia lapsia oman rakkaan kanssa, kai siksi niitä moni jaksaakin.. Koska omia ja omaa verta.💓
Mutta kun ne vieraatkin äpä rät luulee, että koko universumi pyörii niiden ympärillä ja kappas kappas kun ei pyöri..! Aina märinää, uhmaa ja valitusta. Aikuisilla on omakin elämä. Ja aina ei mennä Hoploppiin. 🤯🤣
Onko siis mielestäsi naimisissa olevien vanhempien lapset jotenkin vähemmän itsekkäitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja kaikki ne pukemistilanteet varsinkin talvella, onhan se sellaista vuovaamista. Tuli nähtyä lapsiperhe arki sisarusten perheissä, todella hyvä ehkäisykeino täytyy sama todeta. Pitää lippaa nostaa kuka tuohon touhuun ryhtyy nykyään. :)
Huh. Kylläpä arki ja elämä on rankkaa jos jo esim vaatteiden pukeminen lapselle koetaan liian vaativaksi ja selitetään etten halua sellaista elämää. Btw, 2,5v lapsi pukee jo itse. Kauheaa, 2,5v meni elämästä hukkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on niin nähty. Lapsia tehneet pitävät vapaaehtoista lapsettomuutta loukkauksena omaa valintaa tehdä lapsia kohtaan.
Nämä keskustelut menevät aina samalla tavalla: muut velat komppaa ja yrittää keskustella ja äipät ryntäävät ketjuun solvaamaa.n lapsettomia ja keksimään juttuja, kuten mm. että aloittaja olisi ääneen arvostellut toisen valintaa tehdä lapsia, vaikka on moneen kertaan sanottu, ettei asia ollut niin. Sitten haukutaa.n veloja epäkypsäksi ja ties miksi.
Eli lapsettomuus on uhka ja henkilökohtainen loukkaus lapsellisille, miksi?
Siksi että. Lapsen saaneet ovat tutkitusti onnettomampia ja vähemmän tyytyväisiä elämäänsä kuin lapsettomat eläkeikään asti. Ero on todella suuri. Syyt on varmasti kaikille ilmeisiä.
Niistä jotka hankkivat lapsia todella harva on oikeasti miettinyt asiaa. Niin tehdään, koska "niin kuuluu tehdä". Koska häät ja vauva on onnellinen loppu, ainoa kaikkien tuntema tapa yrittää varmistella että elämällä on merkitys. Vähintään pelosta tehdään, koska entäs jos sitten katuukin, kauheasti on iskostettu miten synkkää ja kamalaa se hylätyn, yksinäisen ikääntyvän naisen elämä on. Naiselle puoliso ja perhe on itsestäänselvä päämäärä elämässä ja sitä pitää tavoitella jo ihan sen takia että muut arvostaa. Sitten tulee juuri naisen perinteisen narratiivin mukaisten elämän huipentumien, häiden ja ensimmäisen lapsen odotuksen ja syntymän, jälkeen karu todellisuus täytenä yllätyksenä: sinua pidetäänkin nyt tyhmänä. Tyhmänä, tylsänä, banaalina, rumana, seksittömänä ja yhtäkkiä 10 vanhempana. Ja päälle se lapsiarki.
Totta kai se on katkeraa ja kurjaa. Mutta ihminen on psykologisesti resilientti ja perustelee kaiken itselleen parhain päin. Jotenkin asia käännellään mielessä semmoiseksi, että tämä oli hyvä valinta ja en kadu pätkääkään. Varmasti rakkaus lapseen auttaa tässä paljon. Mutta moni kokee päässään rakentamalle oikeutuskyhäelmälle uhkaksi sen, kun muut tekevät toisen valinnan ja ovat siihen tyytyväisiä ja puhuvat asiasta avoimesti. Ehkä vielä näyttävät ne kaikki asiat jotka ovat saaneet pitää itsellään, joista lapsen saaneet ovat joutuneet luopumaan. Tätä uhkaa vastaan sitten tunnetaan tarvetta puolustautua hyökkäämällä.
Tämä on inhimillistä enkä sano tätä pilkatakseni tai alentaakseni ketään. Monilla on tällaisia mielen puolustuksia, joista ollaan vähän herkkiä. Ja se on oikeasti väärin äitejä kohtaan miten seksistisesti ja alentuvasti heihin suhtaudutaan, veloillakin on tässä parantamisen varaa.
Ohis. Tutkitusti esikoinen lisää sekä miehen, että naisen onnellisuutta. Toinen lapsia palauttaa äidin lapsettomien tasolle, iskä on vielä lapsetonta miestä onnellisempi. Kolmas lapsi ja siitä eteenpäin laskee etenkin naisen onnellisuutta arjessa. Keskimäärin näin. T. Neljän äiti (lapset jo teinejä/aikuisia ja iltatähti harkinnassa)
Mikä sun lähteesi tähän on? En seuraa aihetta aktiivisesti, mutta mun ymmärrys asiasta on että tämä lapsien ja onnettomuuden/huonomman elämänlaadun yhteys on sen verran vahvasti ja laajasti osoitettu että yksittäinen tutkimus ei ole vielä oikein mikään syy edes epäillä muuta.
En enää muista mistä tuon luin, Tiede-lehdestä? Oletan, että "sun ymmärryksellä" tarkoitat "sun mutu-olettamaasi"?
Tässä nyt jotain. https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://www.psycho…
"However, studies that reported a happiness deficit for parents often painted the entire population of parents with a single broad brush. For example, early studies didn’t consider differences between nations. To address this, Glass, Simon, and Andersson (2016) compared the happiness levels of couples with and without children from 22 countries. They found that although a happiness deficit existed for parents from some nations, parents from other nations experienced a happiness surplus. For example, compared with childless couples, parents from Norway and Hungary tend to be happier. However, parents in Australia and Great Britain were less happy than their childless counterparts. The country with the largest happiness deficit related to having children was the United States
.......
Countries such as Norway, where parents are happier than nonparents, tend to have family-friendly policies, including paid parental leave, affordable and subsidized child care, more government-protected paid vacation and sick days, and greater work schedule flexibility. These social policies were important to the happiness of both mothers and fathers. In fact, both parents and nonparents were happier in countries with these social policies in place."Monissa, etenkään vanhemmissa, onnellisuustutkimuksissa ei oteta huomioon kansallisia eroja. Esim. Norjassa vanhemmat ovat lapsettomia onnellisempia. Norjassa myös lapsettomat ovat muita lapsettomia onnellisempia. Lapsiluvun vaikutuksesta onnellisuuteen on vähän tutkimuksia. Jos nyt nokkelana kaivat googlesta jonkun "jo ensimmäinen lapsi tekee onnettomammaksi"-tutkimuksen, muista, ettei se ole pohjoismainen tutkimus.
Mun on vähän vaikeaa vastata tähän kohteliaasti. Esiinnyt populaaritieteen kuluttajalle tyypilliseen tapaan hyvin varmana omasta osaamisestasi ja yhtä varmana toisten tietämättömyydestä, ja mun hampaisiin koskee ja verenpaine nousee kohtuuttomasti kun kohtaan paskaa popularitiedettä ja sen lieveilmiöitä niinkuin tätä pätemiskulttuuria. Mutta koitan silti.
Teen kyllä aina läksyni kunnolla ja tarkistan tieteeseen liittyvät väitteeni ennen kuin esitän niitä, jolleivät ole tuoreessa muistissa. Tai sitten sanon suoraan että tämä perustuu nyt muistikuviin joihin en itse täysin luottaisi. Nyt katsoin ennen kirjoitustani näitä papereita: https://www.researchgate.net/publication/227009836_Parenthood_and_Happi…
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5222535/
En kuitenkaan lukenut niitä läpi, silmäily riittää av:lle, enkä ruvennut tarkistamaan kunnolla mitä asiasta on kirjoitettu, joten en ole asiaan perehtynyt enkä väitä olevani.Kansainvälinen vaihtelu on huomioitu noissa lähteissä länsimaiden osalta hyvin. Yleistys, että vanhemmuus tekee ihmisen onnettomammaksi pätee silti ja pitää paikkansa Suomessakin. Molemmat tutkimukset huomioivat lähteessäsi esiin tuodut näkökulmat lapsiperheiden palveluista ja sosiaalipolitiikasta. Toisessa katsottiin asiaa myös koulutuksen, elämäntilanteen, sukupuolen ja asenteiden kautta, se vaikutti musta oikein mielenkiintoiselta ja luen tuon vielä kokonaan kunhan ehdin.
Hohhoijaa..
https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://www.stat.f…
Tässä käppyrässä näkyy selvästi, että yhdestä muutamaan lapsen vanhemmat ovat keskimäärin 30 v eteenpäin vähintään yhtä onnellisia kuin lapsettomat ja vanhemmiten, keski-iän jälkeen, asia kääntyykin niin päin, että vanhemmat ovatkin lapsettomia onnellisempia. Tosin vanhempia ei erotella sukupuolen mukaan ja kuten tiesimmekin, ovat äidit isiä onnettomampia.Mainitsen nyt vielä, että ensimmäisenä vastasin kommenttiin, jossa väitettiin "Lapsen saaneet ovat tutkitusti onnettomampia ja vähemmän tyytyväisiä elämäänsä kuin lapsettomat eläkeikään asti." Tämähän ei ole koko totuus, totta vain osittain eli nuoret vanhemmat ovat onnettomia kun lapset ovat vielä pieniä. Mutta minun kommentistani sinun verenpaineesi vasta nousi kohtuuttomasti? Väsyttävää mustavalkoisuutta.
-sama neljän äiti
Vähän ihmettelen miksi ihan erikseen sanoit olettavasi että mun käsitykseni perustuu mutulle ja että kipitän googlaamaan omaa puoltani vahvistavia yksittäisiä tutkimuksia tulkitsematta niitä oikein kontekstissaan, jollei tarkoituksesi ollut nimenomaan vttuilla. Kun olin vielä itse ollut sua kohtaan ainoastaan asiallinen ja myöntänyt ettei mun tietoni ole mitään varmaa ja olin aivan valmis kuulemaan jos sulla olisi ollut asiasta parempaa tietoa, niin eipä siinä voi olla kuin nousematta päälle se pysyvä suuttumus jota koen Tiede-lehden ja PT:n kaltaisten julkaisujen olemassaolosta ja vaikutuksesta lukijakuntaansa.
Itse olen ltona päiväkodissa, pidän lapsista ja työstäni, mutta on ihanaa tulla hiljaiseen kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on niin nähty. Lapsia tehneet pitävät vapaaehtoista lapsettomuutta loukkauksena omaa valintaa tehdä lapsia kohtaan.
Nämä keskustelut menevät aina samalla tavalla: muut velat komppaa ja yrittää keskustella ja äipät ryntäävät ketjuun solvaamaa.n lapsettomia ja keksimään juttuja, kuten mm. että aloittaja olisi ääneen arvostellut toisen valintaa tehdä lapsia, vaikka on moneen kertaan sanottu, ettei asia ollut niin. Sitten haukutaa.n veloja epäkypsäksi ja ties miksi.
Eli lapsettomuus on uhka ja henkilökohtainen loukkaus lapsellisille, miksi?
Siksi että. Lapsen saaneet ovat tutkitusti onnettomampia ja vähemmän tyytyväisiä elämäänsä kuin lapsettomat eläkeikään asti. Ero on todella suuri. Syyt on varmasti kaikille ilmeisiä.
Niistä jotka hankkivat lapsia todella harva on oikeasti miettinyt asiaa. Niin tehdään, koska "niin kuuluu tehdä". Koska häät ja vauva on onnellinen loppu, ainoa kaikkien tuntema tapa yrittää varmistella että elämällä on merkitys. Vähintään pelosta tehdään, koska entäs jos sitten katuukin, kauheasti on iskostettu miten synkkää ja kamalaa se hylätyn, yksinäisen ikääntyvän naisen elämä on. Naiselle puoliso ja perhe on itsestäänselvä päämäärä elämässä ja sitä pitää tavoitella jo ihan sen takia että muut arvostaa. Sitten tulee juuri naisen perinteisen narratiivin mukaisten elämän huipentumien, häiden ja ensimmäisen lapsen odotuksen ja syntymän, jälkeen karu todellisuus täytenä yllätyksenä: sinua pidetäänkin nyt tyhmänä. Tyhmänä, tylsänä, banaalina, rumana, seksittömänä ja yhtäkkiä 10 vanhempana. Ja päälle se lapsiarki.
Totta kai se on katkeraa ja kurjaa. Mutta ihminen on psykologisesti resilientti ja perustelee kaiken itselleen parhain päin. Jotenkin asia käännellään mielessä semmoiseksi, että tämä oli hyvä valinta ja en kadu pätkääkään. Varmasti rakkaus lapseen auttaa tässä paljon. Mutta moni kokee päässään rakentamalle oikeutuskyhäelmälle uhkaksi sen, kun muut tekevät toisen valinnan ja ovat siihen tyytyväisiä ja puhuvat asiasta avoimesti. Ehkä vielä näyttävät ne kaikki asiat jotka ovat saaneet pitää itsellään, joista lapsen saaneet ovat joutuneet luopumaan. Tätä uhkaa vastaan sitten tunnetaan tarvetta puolustautua hyökkäämällä.
Tämä on inhimillistä enkä sano tätä pilkatakseni tai alentaakseni ketään. Monilla on tällaisia mielen puolustuksia, joista ollaan vähän herkkiä. Ja se on oikeasti väärin äitejä kohtaan miten seksistisesti ja alentuvasti heihin suhtaudutaan, veloillakin on tässä parantamisen varaa.
Täysin riittämätön näkemys. Et ota ollenkaan huomioon sitä että lasten saaminen, ja perheenperustaminen kiteytyy lopulta ihan muihin asioihin kuin pikkulapsiaikaan, tai väliaikaiseen ulkonäköön (kukaan ei pysty sanomaan 60-vuotiaasta naisesta päälle päin onko hänellä lapsia vain ei).
On myös helppo olla tyytyväinen elämään kun mikään ei ole muuttunut(mainitsemasi toisen valinnan tehneet). Muutos on ylenesä aina jollain tapaa vaikea, ainakin jossain vaiheessa. Katuminen on ihan muuta kuin se että vaikeana hetkenä miettii että olisi helpommallakin voinut päästä. En ole tavannut ketään aikuisten lasten vanhempaa joka katuisi lapsiaan. Perhe, ja omat lapset ovat tärkeät tavalla jota ei voi selittää tyhjentävästi. Omat lapset ovat 18 vuotta elämästään vanhemman huollon alaisena. Sen jälkeen on vielä aika paljon elämää jäljellä. Isoäitini kuoli 98-vuotiaana, ja tuolloin hänen vanhin lapsensa oli 78 vuotta. Eli 60 vuotta vrt siihen 18 vuoteen minkä lapsi asui kotona ja oli huollettavana. Voin kertoa että aika paljon mahtui noihin 60 vuoteen. Päättelen että kirjoittajan täytyy olla vielä aika nuori, kun käsitys lapsista ja perheestä rajoittuu pikkulapsiarkeen ja nukkumattoiin öihin.
Tunnetko useitakin lisääntymisvaiheen ylittäneitä velanaisia? Itse tiedän muutamankin 50-vuotiaan jotka eivät lasta teheet. Vaikka he ovatkin tyytyväisiä valintaansa, niin jossain vaiheessa, kun lisääntymisikä alkaa tulla tappiinsa, on jokainen miettinyt että nyt aletaan olla viimeisillä metreillä, ja että niiden metrien jälkeen sitä omaa jälkikasvua ei koskaan enää voi saada. Ei ole ilman kipuilua kukaan päässyt. PAljon enemmän tietysti tunnen niitä jotka ovat päätyneet tekemään sen lapsen kuitenkin, ja he ovat puolestaan olleet tyytyväisiä siihen päätökseen.
Loistava kirjoitus. Kuinka moni lapseton ottaa huomioon sitä, että oma lapsi on loppuelämän kestävä ihmissuhde? Myös silloin, kun hän ei enää ole alle 18-vuotias. Usein lapsettomien valitus tuntuu keskittyvän siihen aikaan kun lapsi on alle 10-vuotias, eli riippuvaisimmillaan vanhemmasta. Ja silloinkin, miksi se heitä vaivaa, lapsettomathan sen ajan lapsistaan huolehtii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselleni tuli vauvakuume 22-vuotiaana. Sain ensimmäisen lapsen jo opiskeluaikana, ja toisen sitten vähän myöhemmin. Minusta vauva-aika oli ihanaa, vaikka toki olin välillä väsynyt. Mies teki paljon töitä, eli se arki jäi aika lailla mulle. Taaperot ovat myös hurmaavia! Murkut välillä tosi rasittavia, mutta toisaalta ihania. Erosin sittemmin lasten isästä ja yksinhuoltajana olen lapseni kasvattanut. Onneksi olen alalla, jossa työllistyminen on varmaa ja palkalla pärjää. Nyt kun lapset ovat jo aikuisia, niin elämää taaksepäin katsoessa näkee erilaisia vaiheita. Lasten kanssa oli pääsääntöisesti hauskaa - ihana seurata kuinka jo vauva on oma persoonansa, ja kasvaa ja kehittyy! Toisaalta olemme myös matkustelleet, ja nyt matkustelen itsekseni tai ystävien kanssa. Minulla on mielekäs ja tärkeä työ.
Jos mietin millaista elämäni olisi ollut ilman lapsia - toisenlaista. Minä halusin lapsia. Joku toinen ei halua, ja hänen elämänsä voi olla ihan yhtä hyvää. Itsekin olisin varmasti keksinyt muuta tekemistä, jos en lapsia olisi saanut.
Ja mikä tässä oli pointtina? Ehkä se, että on hyvä kuunnella itseään ja miettiä mitä todella haluaa. Ei kannata tehdä vain "kuten kuuluu". Mutta kannattaa oikeasti miettiä asioita, eikä esim. katsoa naapurin perhe-elämää ja sen perusteella todeta, ettei halua lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen ltona päiväkodissa, pidän lapsista ja työstäni, mutta on ihanaa tulla hiljaiseen kotiin.
Usko tai älä, yhdestä tai kahdesta lapsesta ei pääse samanlaista meteliä kuin parinkymmenen lapsen ryhmästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki eivät sovi vanhemmiksi, ja hyvä niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tavallinen välipalatilanne voi aiheuttaa stressipiikin? Jotain outoahan siinä on pitänyt tapahtua.
Ei varsinaisesti. Yleistä hälinää, pyörimistä ympäriinsä (kun ei oltu vielä kutsuttu pöytään), äiti pilko tämä, iskä anna maitoa, äiti saanko lisää jätskiä, iskä ojenna muki, mä haluan lisää, mä en jaksa enää, kato kissa, kato koira, hyvää jätskiä x 10 000.
Ap
Sata vuotta sitten tuollain käyttäytyvät pirpanat olisi pi iskattu ja heitetty hankeen joka iikka. Olisiko mahdollista, että näiden kahden kasvatusmuodon välissä olisi joku järkevä sosiaalistamistapa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on niin nähty. Lapsia tehneet pitävät vapaaehtoista lapsettomuutta loukkauksena omaa valintaa tehdä lapsia kohtaan.
Nämä keskustelut menevät aina samalla tavalla: muut velat komppaa ja yrittää keskustella ja äipät ryntäävät ketjuun solvaamaa.n lapsettomia ja keksimään juttuja, kuten mm. että aloittaja olisi ääneen arvostellut toisen valintaa tehdä lapsia, vaikka on moneen kertaan sanottu, ettei asia ollut niin. Sitten haukutaa.n veloja epäkypsäksi ja ties miksi.
Eli lapsettomuus on uhka ja henkilökohtainen loukkaus lapsellisille, miksi?
Siksi että. Lapsen saaneet ovat tutkitusti onnettomampia ja vähemmän tyytyväisiä elämäänsä kuin lapsettomat eläkeikään asti. Ero on todella suuri. Syyt on varmasti kaikille ilmeisiä.
Niistä jotka hankkivat lapsia todella harva on oikeasti miettinyt asiaa. Niin tehdään, koska "niin kuuluu tehdä". Koska häät ja vauva on onnellinen loppu, ainoa kaikkien tuntema tapa yrittää varmistella että elämällä on merkitys. Vähintään pelosta tehdään, koska entäs jos sitten katuukin, kauheasti on iskostettu miten synkkää ja kamalaa se hylätyn, yksinäisen ikääntyvän naisen elämä on. Naiselle puoliso ja perhe on itsestäänselvä päämäärä elämässä ja sitä pitää tavoitella jo ihan sen takia että muut arvostaa. Sitten tulee juuri naisen perinteisen narratiivin mukaisten elämän huipentumien, häiden ja ensimmäisen lapsen odotuksen ja syntymän, jälkeen karu todellisuus täytenä yllätyksenä: sinua pidetäänkin nyt tyhmänä. Tyhmänä, tylsänä, banaalina, rumana, seksittömänä ja yhtäkkiä 10 vanhempana. Ja päälle se lapsiarki.
Totta kai se on katkeraa ja kurjaa. Mutta ihminen on psykologisesti resilientti ja perustelee kaiken itselleen parhain päin. Jotenkin asia käännellään mielessä semmoiseksi, että tämä oli hyvä valinta ja en kadu pätkääkään. Varmasti rakkaus lapseen auttaa tässä paljon. Mutta moni kokee päässään rakentamalle oikeutuskyhäelmälle uhkaksi sen, kun muut tekevät toisen valinnan ja ovat siihen tyytyväisiä ja puhuvat asiasta avoimesti. Ehkä vielä näyttävät ne kaikki asiat jotka ovat saaneet pitää itsellään, joista lapsen saaneet ovat joutuneet luopumaan. Tätä uhkaa vastaan sitten tunnetaan tarvetta puolustautua hyökkäämällä.
Tämä on inhimillistä enkä sano tätä pilkatakseni tai alentaakseni ketään. Monilla on tällaisia mielen puolustuksia, joista ollaan vähän herkkiä. Ja se on oikeasti väärin äitejä kohtaan miten seksistisesti ja alentuvasti heihin suhtaudutaan, veloillakin on tässä parantamisen varaa.
Täysin riittämätön näkemys. Et ota ollenkaan huomioon sitä että lasten saaminen, ja perheenperustaminen kiteytyy lopulta ihan muihin asioihin kuin pikkulapsiaikaan, tai väliaikaiseen ulkonäköön (kukaan ei pysty sanomaan 60-vuotiaasta naisesta päälle päin onko hänellä lapsia vain ei).
On myös helppo olla tyytyväinen elämään kun mikään ei ole muuttunut(mainitsemasi toisen valinnan tehneet). Muutos on ylenesä aina jollain tapaa vaikea, ainakin jossain vaiheessa. Katuminen on ihan muuta kuin se että vaikeana hetkenä miettii että olisi helpommallakin voinut päästä. En ole tavannut ketään aikuisten lasten vanhempaa joka katuisi lapsiaan. Perhe, ja omat lapset ovat tärkeät tavalla jota ei voi selittää tyhjentävästi. Omat lapset ovat 18 vuotta elämästään vanhemman huollon alaisena. Sen jälkeen on vielä aika paljon elämää jäljellä. Isoäitini kuoli 98-vuotiaana, ja tuolloin hänen vanhin lapsensa oli 78 vuotta. Eli 60 vuotta vrt siihen 18 vuoteen minkä lapsi asui kotona ja oli huollettavana. Voin kertoa että aika paljon mahtui noihin 60 vuoteen. Päättelen että kirjoittajan täytyy olla vielä aika nuori, kun käsitys lapsista ja perheestä rajoittuu pikkulapsiarkeen ja nukkumattoiin öihin.
Tunnetko useitakin lisääntymisvaiheen ylittäneitä velanaisia? Itse tiedän muutamankin 50-vuotiaan jotka eivät lasta teheet. Vaikka he ovatkin tyytyväisiä valintaansa, niin jossain vaiheessa, kun lisääntymisikä alkaa tulla tappiinsa, on jokainen miettinyt että nyt aletaan olla viimeisillä metreillä, ja että niiden metrien jälkeen sitä omaa jälkikasvua ei koskaan enää voi saada. Ei ole ilman kipuilua kukaan päässyt. PAljon enemmän tietysti tunnen niitä jotka ovat päätyneet tekemään sen lapsen kuitenkin, ja he ovat puolestaan olleet tyytyväisiä siihen päätökseen.
Loistava kirjoitus. Kuinka moni lapseton ottaa huomioon sitä, että oma lapsi on loppuelämän kestävä ihmissuhde? Myös silloin, kun hän ei enää ole alle 18-vuotias. Usein lapsettomien valitus tuntuu keskittyvän siihen aikaan kun lapsi on alle 10-vuotias, eli riippuvaisimmillaan vanhemmasta. Ja silloinkin, miksi se heitä vaivaa, lapsettomathan sen ajan lapsistaan huolehtii.
No tässä on yksi joka katuu lapsentekoa. Sattuneesta syystä emme huutele asiasta. Lapsi vei terveyteni, mutta suurin syy katumukseen on se, että olen ollut p-ka äiti, johtuen traumoista.
Elämässä tehdään paljon valintoja, joita myöhemmin kadutaan. Jos kaikki nuo kipuilevat ikääntyneet velat olisi tehneet lapsia, olisi vastaavasti heistä suuri osa sellaisia, joiden lapset olisivat joutuneet kärsimään epäonnistuneista vanhemmista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kaikki ne pukemistilanteet varsinkin talvella, onhan se sellaista vuovaamista. Tuli nähtyä lapsiperhe arki sisarusten perheissä, todella hyvä ehkäisykeino täytyy sama todeta. Pitää lippaa nostaa kuka tuohon touhuun ryhtyy nykyään. :)
Huh. Kylläpä arki ja elämä on rankkaa jos jo esim vaatteiden pukeminen lapselle koetaan liian vaativaksi ja selitetään etten halua sellaista elämää. Btw, 2,5v lapsi pukee jo itse. Kauheaa, 2,5v meni elämästä hukkaan.
Kyllä mulle uhmaikäisen pukeminen on rankkaa. Ja se saatanallinen tappelu pukemisesta toistuu monta kertaa päivässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsettomien kavereiden luona kyläilyjen jälkeen olen todella onnellinen että minulla on kaksi ihanaa lasta.
Usein lapsettomien kodit huokaa tyhjyyttä puuttuvasta, puolisosta ja lapsista. Minulta ei puutu mitään. En kaipaa edes karkkipussia, sohvalla löhöilyä ja liikakiloja, vaikka noihin minullakin olisi mahdollisuus.
Mul ei oo mitään kokemuksia lapsista, jos esim. bussissa tai ruokakaupassa on meluisia lapsia (ei välttämättä kiukuttele vaan yleistä hälinää) niin tulee sellanen olo et pakko päästä pois. Silti oon melko varma että haluan joskus lapsia. Oon kuullu että omat lapset on eri asia ja monet äidit ei edes pidä muista lapsista, se lohduttaa koska toi on varmaan minä :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei muakaan muiden lapset koskaan kiinnostaneet mutta tiesin että haluan omia ja apua jos en olis lapsia koskaan saanut: elämä olisi pelkkää lasikattojen rikkomista ja vanhanpiian lomia johonkin joogaretriittiin. Herranen aika sentään, se rakkauden määrä mikä minusta on löytynyt ja se elämän merkitys ja se kaikki. ei sitä voi kokea ilman omia lapsia. Ja omat harrastukset, voi jakaa ne lasten kanssa ja todeta kuinka paljon pidemmälle se kantaa kuin joku oma kehittyminen siellä henkisyyden leirillä muiden tarpeettomien ihmisten kanssa.
Jos ei olis lapsia voisi joka ilta mennä johonkin Michelin ravintolaan ja syödä tilinsä
Tyhjäksi. Ei tsiisös. Onneksi päätin lisääntyä ja on oikeakin elämä nyt.
Eipä se pikkulapsiaika oikein itsellekään kolahtanut. Kasvettuaan vähän lapset ovat kuitenkin mahtavia ihmisiä, jotka osaavat nähdä elämän paljon raikkaammalla tavalla kuin itse. Kun aikansa on huolehtinut perustarpeista, on ollut upeaa huomata, kuinka lapsesta tulee lopulta ihan oma itsensä.
Mä tunnen usein itseni ihan oudoksi kun mulla on pieniä lapsia ja elämä aika rankkaa, silti oon onnellinen. Mutta: mä en tunne mitään tarvetta julistaa lastenhankkimista muille niinku jotain uskontoa. Mun mielestä lapsettomuus voi olla kypsä ja vastuullinen valinta. - kahden ihanan pienen äiti
Vierailija kirjoitti:
Itsellä on yksi lapsi ja inhoan lapsiperhe-elämää. En vain ymmärtänyt sitä ajoissa ja nyt kaduttaa. Hyvä kun aloittaja tietää mitä haluaa ja toimii sen mukaan.
Mulla sama, takana todella raskaat vuodet. Ajattelin olevani lapsirakas, mutta on ollut todella haastavaa yhdenkin kanssa. Suoraan sanoen kuvittelin tämän olevan erilaista, en tiennyt mihin ryhdyin. Mutta yritän parhaani, lapsen syy tämä ei ole. Hän ansaitsee hyvän lapsuuden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin kyllä niin samaistua ap.n kommenttiin. Asuin veljeni luona melkein parin kuukauden ajan kun omaa asuntoani remontoitiin. Hänellä on kaksi poikaa ja tyttö, joista vanhin eskarissa. Voin sanoa, että kun oma koti valmistui olin vieläkin varmempi siitä, etten omia lapsia tahdo. Veljeni on vaimonsa kanssa erittäin hyviä vanhempia, mutta päiväkotiin lähtö, ruokailut ja nukkumaanmenot eivät siltikään olleet niitä helpoimpia siirtymiä päivässä.
Tuntuu hassulta, että kun lapsettomana aikuisena ihmisenä sanon, mikä hankaluutta aiheutti perheessä on minulla varmasti lynkkausjoukko valmiina. Mutta kun äiti tai isä puhuu arjen hankaluuksista niin heitä sympataan. Vela ei saa ilmaista omaa mielipidettään lapsiperhearjesta.
Tämä. Jos vela sanoo että lapsiperhearki ei ole sitä mitä itse haluaa tehdä, monet sanovat että et voi tietää mitä se on. No voinhan, kun olen sitä touhua omin silmin todistanut lukemattomat kerrat. In sickness and in health, jos näin voi sanoa.
Ap
Et tiedä, en tiedä minäkään millaista on kaverin lapsiperhe elämä, tiedän vain minkälaista on meidän perheen elämä ja pystyn siihen itse vaikuttamaan hyvin paljon.
Muistatko kun lapsena tapahtui jotain kivaa, et ollut pysyä nahoissasi, useimmiten se vieras tarkkailija saa lapsissa aikaan saman reaktion. He eivät kuule ja tottele mitään, pikkuisen esitystä ja huomion hakua kun aikuiset juttelevat keskenään.
Alue: Aihe vapaa
Minusta kyseessä ei ole mollaus, vaan ettei kaikki elämäntavat sovi kaikille ja siitä voi ystävien kesken laskea leikkiä, jos fakta on että lasten kanssa joutuu usein säätämään enemmän. Tuo esimerkkisi on henkilöön menevää. AP:n kertomassa tilanteessa ei haukuttu lapsia tai vanhempia - eikä varsinkaan mollattu lapsia. Eiks se ole ihan realiteetti, että yksin istuessa välipala sujuu jouhevammin ja lapsilla on usein jotain pyyntöjä? Riippuu ihan suhteesta ja kaveruudesta, mistä voi laskea leikkiä.
Jos miehen kaveri tulisi kylään ja kertoo ettei pystyisi jakamaan arkea toisen ihmisen kanssa niinkuin me, niin ei siinä mitään. Ei hänen ole pakko valita elää parisuhteessä eikä se kohdistu minuun. Jos en tulisi tyypin kanssa toimeen, niin voisin miettiä mitä hän tarkoitti sanomisellaan, mutta lähtökohtaisesti kaverien ja ystävien kesken voi puhua asioista. Toki voi olla, että AP olisi jotenkin puhunut pilkalliseen sävyyn tai jotain, mutta on outoa olettaa, että niin on tapahtunut.
Sinä otat henkilöön menevinä tai lapsiin kohdistuvina loukkauksina asiat jotka eivät sellaisia lähtökohtaisesti ole.