Miten aikuisena voisi saada oman tiiviin "jengin" eli kaveriporukan?

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellistä nihkeilyä tässä ketjussa! Ei se ole mikään liian vaativuuden tai huonojen sosiaalisten taitojen osoitus jos joku ei saa kavereita. Kusıpäiden ympärillä riittää ihmisiä ja koulukiusatut on usein hyviä tyyppejä. Eikä ole mitään kohtuutonta siinä että haluaa ja tarvitsee ystäviä just siitä joukosta ihmisiä joka on suunnilleen samassa elämäntilanteessa ja elää samassa maailmassa.

En sano ettei ystävyys eri ikäisten välillä olisi arvokasta. Vanhusten kanssa hengaaminen voi ollakin jollekin hyvä ensiaskel ulos yksinäisyydestä. Mutta ainakin mun kokemus vanhoista on poikkeuksetta se ettei mua ymmärretä lainkaan ja joudun koko ajan sietämään tasaista pientä low key seksismin, rasismin, jeesustelun ja sääty-yhteiskunnan ihmisvastaisten arvojen suoltamisen virtaa vaikka kyseessä olisi miten herttainen ja hyvää tarkoittava ihminen. Pystyn sietämään aika paljon, mutta ei se ole mulle sitten sellainen ihmiskontakti, jossa kokisin tulevani kuulluksi ja nähdyksi ja josta saisin voimaa. Päin vastoin koen tulleeni näkymättömämmäksi ja voimani kuluvat. Voi olla kivaakin kun pistää egonsa sivuun, mutta yksinäisyys ei helpota yhtään.

Tottahan perseessä ihminen saa olla pahoillaan yksinäisyydestä ja torjunnasta! Sen ääneen sanominen on tervettä eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa ettei ymmärrettäisi että toisilla on täysi oikeus valita oma seuransa tai ettei torjunnassa ole välttämättä mitään henkilökohtaista. Se on rakentavaa avoimuutta joka hälventää häpeää yksinäisyyden ja torjunnan ympäriltä eikä sitä tarvitse hyssytellä. Päteminen näistä asioista yksinäiselle kuulostaa lähinnä sen alleviivaamiselta, että eipä MINULLA ole tällaisia ongelmia.

Voiko olla enää negatiivisempaa kirjoitusta? En yhtään ihmettele, että ystäviä ei löydy, jos suoltaa tuollaista yrjöä suustaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellistä nihkeilyä tässä ketjussa! Ei se ole mikään liian vaativuuden tai huonojen sosiaalisten taitojen osoitus jos joku ei saa kavereita. Kusıpäiden ympärillä riittää ihmisiä ja koulukiusatut on usein hyviä tyyppejä. Eikä ole mitään kohtuutonta siinä että haluaa ja tarvitsee ystäviä just siitä joukosta ihmisiä joka on suunnilleen samassa elämäntilanteessa ja elää samassa maailmassa.

En sano ettei ystävyys eri ikäisten välillä olisi arvokasta. Vanhusten kanssa hengaaminen voi ollakin jollekin hyvä ensiaskel ulos yksinäisyydestä. Mutta ainakin mun kokemus vanhoista on poikkeuksetta se ettei mua ymmärretä lainkaan ja joudun koko ajan sietämään tasaista pientä low key seksismin, rasismin, jeesustelun ja sääty-yhteiskunnan ihmisvastaisten arvojen suoltamisen virtaa vaikka kyseessä olisi miten herttainen ja hyvää tarkoittava ihminen. Pystyn sietämään aika paljon, mutta ei se ole mulle sitten sellainen ihmiskontakti, jossa kokisin tulevani kuulluksi ja nähdyksi ja josta saisin voimaa. Päin vastoin koen tulleeni näkymättömämmäksi ja voimani kuluvat. Voi olla kivaakin kun pistää egonsa sivuun, mutta yksinäisyys ei helpota yhtään.

Tottahan perseessä ihminen saa olla pahoillaan yksinäisyydestä ja torjunnasta! Sen ääneen sanominen on tervettä eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa ettei ymmärrettäisi että toisilla on täysi oikeus valita oma seuransa tai ettei torjunnassa ole välttämättä mitään henkilökohtaista. Se on rakentavaa avoimuutta joka hälventää häpeää yksinäisyyden ja torjunnan ympäriltä eikä sitä tarvitse hyssytellä. Päteminen näistä asioista yksinäiselle kuulostaa lähinnä sen alleviivaamiselta, että eipä MINULLA ole tällaisia ongelmia.

Voiko olla enää negatiivisempaa kirjoitusta? En yhtään ihmettele, että ystäviä ei löydy, jos suoltaa tuollaista yrjöä suustaan.

En ole ap. Omien tarpeiden rehellinen tunnistaminen ei ole negatiivisuutta. Mulla ainakin on tarve tulla ymmärretyksi ja kuulluksi. Joskus myös ikävämmistä tunteista ja ajatuksista. Nimenomaan kuulluksi ja validoiduksi. Neuvominen voi olla kuulemista ja tulla aidosta halusta auttaa, mutta melkein aina siinä on tosi vahva sävy että korjaa ongelmas äläkä valita. Tai jos ne on todella ilmeisiä neuvoja jotka ihan kuka tahansa keksii 5 sekunnin mietinnällä, niin se tuntuu epäkunnioittavalta. Herää kysymys, miksi kukaan antaisi sellaisen neuvon ellei pidä mua todella typeränä. Kummassakaan tapauksessa ei osata kohdata toisen vaikeita tunteita ja olla tukena, halutaan välttää koko aihetta, joten otetaan "rakentava" ja "ratkaisukeskeinen" lähestymistapa.

Sullakin ja kaikilla sun läheisillä on nämä tarpeet, eikä sun elämällesi ole yhtään positiivista kieltää niitä. Ei sellainen ole hyvää läheisyyttä, että kun toinen kaipaa ja pyytää jotakin, sille annetaan jotain aivan muuta ja suututaan kun ei ole kiitollinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka vanha olet ap?

Itseäni ei ainakaan enää mitkään tiiviit aikuisporukat enää kiinnosta yhtään. Ne olivat kivoja joskus silloin teininä ja nuorena aikuisena, mutta ei enää. Enää ei ole aikaa ja mielenkiintoa alkaa virittelemään mitään turhanpäiväisiä tapaamisia.

Aikuinen (30v) ja haluaisin tiiviin kaveriporukan tai edes yhden hyvän ystävän. Eivätkö ihmiset kaipaa enää ystäviä?

Suurin osa kyllä kaipaa, tai havahtuu siihen viimeistään sitten kun ne vikatkin kaverit vetäytyy takavasemmalle ja kukaan ei kysy kuulumisia.

Minulla ei ole läheisiä ystäviä tai ketään jonka kanssa edes treffailla silloin tällöin. Käyn välillä harrastusporukan tapaamisissa mutta siellä on jo tiivis inside-porukka jotka varmaan tiedostamattaan (tai tarkoituksella? En tiedä.) pitää välimatkaa uusiin tuttavuuksiin. Keskustelut pyörii yhteisessä tekemisessä ja yhteisissä tutuissa, ja siihen piirin ulkopuolisen on vaikea tunkea mukaan. Yleisluonteiset kommentit jonnekin väliin saa aikaan tauon keskustelussa, kun sisäpiiriläiset havahtuvat hetkeksi siihen, että täällähän on muitakin kuin he. Kunnes omat jutut taas jatkuvat.

Tämä on niin totta. Muutin kaupungista maalle 35v. sitten  ja en ole vieläkään päässyt sisäpiireihin. Keskenään juoruavat omiaan ja, jos yritän keskustella jostain muusta, kuin jonkin heidän tuttunsa kuolemasta tai erosta, niin katsanto heti minuun päin, jotta "älä sinä sekkaannu toisten asioihin". Onneksi en ole ihan riippuvainen heidän ystävyydestä, koska kaupunkiin jäi 3 todella hyvää ystävää.

Liity Bandidosiin, tahi muuhun 1% liivijengiin, niin saat toivomasi tiiviin yhteisön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaveriporukat syntyy yhteisen tekemisen ympärille, kun on joku asia joka vetää kaikki paikalle säännöllisesti ja luotettavasti. Harrastukset ja työpaikka on aikuisille sellaisia, mutta harrastusporukkaakin on vaikeaa pistää kasaan.

Oon miettinyt samaa paljon eikä mulla ole muita hyviä ideoita kun ruveta tarkoituksellisesti organisoimaan rengasta toisten hylkiöiden kanssa.

Sinulla tuntuu olevan huumoria sen verran, että varmasti saat aikaan hyvän porukan "toisten hylkiöiden" kanssa! :) Jo tuolla ajatuksella voisi lähteä liikkeelle ja vaikka aluksi someen, eli yksinäiset hylkiöt, pistät jakoon erilaisiin paikkoihin ja eiköhän teitä ole kohta useampi. Kokeile!

Omakohtaiset havaintoni todistavat, että hyvätkin sosiaaliset taidot omaava ihminen voi olla yksinäinen, joskus vapaaehtoisesti, joskus vain on ajauduttu siihen tilanteeseen, esim. muuttaessa työperässä useamman kerran. Siksipä hyvä että "hylkiöt" saadaan vähintään lainausmerkkeihin, joku toinen termi voisi toki olla parempi,

Kyllä aikuisiälläkin ystävyyssuhteet elävät. Kun muuttaa uudelle paikkakunnalle, eikä tunne sieltä ketään, täytyy luoda se uusi ystäväpiiri. Ehdotan, että liityt johonkin yhdistykseen ja sitä kautta saat uusia ystäviä. Jos sinulla on lapsia, lasten kautta. Kutsut lasten kavereita kylään ja siinä sivussa äiditkin ystävystyvät. Ei ole noloa kysyä, tulisitko joskus kahville.

Ei ole noloa kysyä, tulisitko joskus kahville.

Onpa. Itse ainakin karttaisin visusti mokomaa takertumisyritystä.

Kyllä se ystäväpiirin löytyminen vaatii yleensä itseltä aikamoista sosiaalisuutta ja organisointihalua/kykyä. Minulla on tiivis kaverijoukko, joiden kanssa kokoonnutaan viikottain saman harrastuksen ääreen. Sen lisäksi meillä on erilaisia tapahtumia ja pikkujoulut ym. Kaikki viihtyvät toistensa seurassa ja olemme tunteneet vuosikausia, jopa vuosikymmeniä. Kuitenkin olen varma, että jos minä yhtäkkiä katoaisin, ei porukka kokoontuisi varmaan lainkaan. Korkeintaan kerran ihmettelemään missä minä olen.

Toisaalta järjestän muutaman kerran vuodessa yksinkertaiset 'bileet' noin 20 kaverilleni. Mennään johonkin kivaan ravintolaan/bistroon/pubiin, syödään, juodaan, jutellaan ja ehkä pelataan jotain. Porukka tietysti hiukan vaihtelee, mutta väkeä on aina riittänyt ihan kivasti. Kuitenkin, jos minua ei olisi, nämä mukavat henkilöt eivät varmaan kokoontuisi eikä monet edes tuntisi toisia lainkaan.

Eli yritän sanoa, että ala puuhaamaan asioita, tapahtumia ja kokoamaan samanmielisiä yhteen, niin siinä sinulle kiva kaveripiiri. Moni lähtee mukaan mutta harva viitsii/osaa/ehtii järjestää asioita.

Vierailija kirjoitti:

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi olla vaikeaa, koska aikuisilla on yleensä jo ihmissuhteita. Varsinkin sellaisilla, joilla on parisuhde ja mahdollisesti lapsiakin. Suomalaiset yleensä viettävät jouluja perheidensä kanssa eivätkä kavereidensa kanssa. Ystävänpäivä...viettävätkö suomalaiset aikuiset ystävänpäivää? 

Kaipaamasi tiiviin porukan kasaamisen ongelma on, että kaikkien pitäisi tulla hyvin toimeen keskenään. Kaikilla pitäisi olla halua kuulua juuri tähän porukkaan eikä mihinkään muuhun porukkaan. Ts heillä ei oikeastaan saisi ennestään olla mitään tiivistä porukkaa, johon kuuluvat. Porukan jäsenet eivät saisi olla kovin kiireisiä ihmisiä, koska silloin yhteisten tapaamisten järjestäminen muuttuu vaikeaksi, kun pitäisi sovittaa monen ihmisen aikataulut yhteen. Kaikkien pitäisi myös asua kohtuullisen lähellä toisiaan...jo 50 km etäisyys voi hankaloittaa asiaa. 

Juuri noin. Minulla on pari kaveria, joiden vaimojen kanssa minun vaimoni ei tule oikein toimeen. Ei oikein edistä yhdessä hengailua.

Jos asuu vähän syrjemmässä, voi olla samanhenkisten ihmisten löytäminen vaikeaa, välttämättä kukaa muu ei ole kiinnostunut samoista asioista, ainakaan siinä määrin, että harrastusporukkaa saisi kasaan.

Miksi vaimosi ei tule kavereittesi vaimojen kanssa toimeen? Tai he hänen kanssaan? Vai eikö vaimoasi kiinnosta muiden vaimojen jorinat ja heidän oma minikuppikunta?

Olen suorastaan allerginen tuollaisille toisen kautta tuleville kaveriporukoille. Olin joskus miehen kanssa, joka yritti vetää minua mukaan omien kavereittensa ja heidän tyttöystäviensä joukkoon, mutta ne teennäisen viininmaisteluillat, peli-illat ja ties mitkä Suomenlinnan piknikretket olivat minulle ihan kamalia.

Muut tyttöystävät tunsivat toisensa jo ennalta, jotkut olivat tunteneet toisensa jo vuosia ja heillä oli ihan ikiomat juttunsa, joihin en päässyt mukaan. Enkä edes halunnut. Kun miehet lähtivät jonnekin saunaan, niin tyttöystävien oli tarkoitus jutustella keskenään, mutta ilta menikin siinä, että he juttelivat omiaan ja minä selasin kännykkää. Niinpä aikani sitä katsottuani päätin jäädä pois ja sehän ei olisi sopinut miehelle ollenkaan, vaan pilasin kuulema kaikkien illan. Pistin poikki ja löysin parempaa seuraa.

Yhden kaverin vaimo oli kova juoruamaan, vaimoni ahdistui hänen seurassaan.

Toinen taas "tietää kaiken kaikesta" ja haluaa järjestellä toisten asiat kuntoon.

Vaimoni suorastaan juoksee pakoon häntä.

Kolmas taas piikitteli vaimoani hänen puutteistaan...

Yksinäisyyttä kärsineen voi käydä vaikeaksi lähestyä toisia ilman että tietty kova tarve paistaa sielusta ja näkyy mm. siten että yhteen ihmiseen tulee kohdistettua enemmän odotuksia ja vaatimuksiakin kuin jos ystäviä olisi ennestään. Samasta asiasta on kyse kun silloin kun pitkä sinkkuus synnyttää epätoivoisuuden vibaa ja paradoksaalista nirsoutta deittaillessa. Tuo ei ole sellainen tila jonka voi vaan pistää pois päältä, eikä se johdu ymmärtämättömyydestä. Ap ei kumminkaan ole puhunut mistään kohtuuttomista toiveista eikä vaikuttanut ylemmyydentuntoiselta ihmiseltä. Ei häntä silloin auta väittää että ystäviksi pitäisi kelpuuttaa kuka tahansa. Tai että ystävät pitäisi ansaita tarjoamalla heille kilpailukykyisiä ystävyyspalveluita, tai lahjoa järjestämällä niin kiinnostavaa ohjelmaa että tulevat paikalle vaikkei ap kiinnosta.

Hyvät ihmissuhteet perustuu sille että kaikki osapuolet voi olettaa olevansa hyväksyttyjä ja kaivattuja ihan omana itsenään ja tämä asenne myös vetää ihmisiä puoleensa. Kukaan ei vetoa kaikkiin ja uutta tärkeää ihmistä etsivälle on pelkkää hyötyä siitä jos ne joita ei kiinnosta tai jotka ei ole tutustumiselle avoimia seuloo itse itsensä joukosta pois. Ei kannata yrittää olla tai antaa mitään sen kummemmin, vaan parhaiten toimii kun ilmaisee itse vilpitöntä kiinnostusta toiseen. On uskallettava olla vähän haavoittuvainen.

Sulle ap sanoisin vaan, että yhtä asennetta kannattaa miettiä uusiksi ja se koskee tuota yhteydenpidon yksipuolisuutta. Tuo on sillä lailla värittynyt asia, että jos on esimerkiksi epävarmuutta välittääkö ystävät oikeasti niin tätä helposti tulee tulkittua tuon kautta. Sellaisista ystävistä joita ei näy eikä kuulu ei tietenkään ole hirveästi iloa ja jos yhteydenpito jää harvaksi niin se vaikuttaa sitten sen ystävyyden vahvuuteen ja läheisyyteenkin ja niihin asioihin mistä toiselle pystyy puhumaan. Mutta Suomesta löytyy paljon tyyppejä jotka ei vaan saa oltua aloitteellisia (sillon kun ei ole erityistä tarvetta ystävälle kuten vaikka eron jälkeen) ja tämä ei tarkoita ollenkaan sitä ettei ystävyys olisi aitoa heidänkin puoleltaan. Ovat vaan aina kussakin hetkessä tyytyväisiä itsekseen, eivätkä ole ymmärtäneet ottaa erikseen tavaksi ja nähdä vaivaa ja pistää itselleen muistutuksia kalenteriin, että muista tällä viikolla varata aikaa ystävyyksien ylläpitämiselle. Monesta tällainen tuntuu keinotekoiselta tai ei tulisi edes mieleen ja rooli voi kyllä olla epäkiitollinen. Asian kääntöpuoli on se, että sosiaalisesti passiivisten tumpeloiden maassa ne ihmiset, jotka osaa ja suostuu ottamaan hommakseen olla se ystävyyden ylläpitäjä on tosi kysyttyjä ystäviä. Kaveriverkostot muodostuu tällaisten ihmisten ympärille. Tiiviit porukat onnistuu vasta kun useammalta löytyy aloitteellisuutta ja sitoutumista.

Ala räppäriksi ja hanki posse.

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi olla vaikeaa, koska aikuisilla on yleensä jo ihmissuhteita. Varsinkin sellaisilla, joilla on parisuhde ja mahdollisesti lapsiakin. Suomalaiset yleensä viettävät jouluja perheidensä kanssa eivätkä kavereidensa kanssa. Ystävänpäivä...viettävätkö suomalaiset aikuiset ystävänpäivää? 

Kaipaamasi tiiviin porukan kasaamisen ongelma on, että kaikkien pitäisi tulla hyvin toimeen keskenään. Kaikilla pitäisi olla halua kuulua juuri tähän porukkaan eikä mihinkään muuhun porukkaan. Ts heillä ei oikeastaan saisi ennestään olla mitään tiivistä porukkaa, johon kuuluvat. Porukan jäsenet eivät saisi olla kovin kiireisiä ihmisiä, koska silloin yhteisten tapaamisten järjestäminen muuttuu vaikeaksi, kun pitäisi sovittaa monen ihmisen aikataulut yhteen. Kaikkien pitäisi myös asua kohtuullisen lähellä toisiaan...jo 50 km etäisyys voi hankaloittaa asiaa. 

Juuri noin. Minulla on pari kaveria, joiden vaimojen kanssa minun vaimoni ei tule oikein toimeen. Ei oikein edistä yhdessä hengailua.

Jos asuu vähän syrjemmässä, voi olla samanhenkisten ihmisten löytäminen vaikeaa, välttämättä kukaa muu ei ole kiinnostunut samoista asioista, ainakaan siinä määrin, että harrastusporukkaa saisi kasaan.

Miksi vaimosi ei tule kavereittesi vaimojen kanssa toimeen? Tai he hänen kanssaan? Vai eikö vaimoasi kiinnosta muiden vaimojen jorinat ja heidän oma minikuppikunta?

Olen suorastaan allerginen tuollaisille toisen kautta tuleville kaveriporukoille. Olin joskus miehen kanssa, joka yritti vetää minua mukaan omien kavereittensa ja heidän tyttöystäviensä joukkoon, mutta ne teennäisen viininmaisteluillat, peli-illat ja ties mitkä Suomenlinnan piknikretket olivat minulle ihan kamalia.

Muut tyttöystävät tunsivat toisensa jo ennalta, jotkut olivat tunteneet toisensa jo vuosia ja heillä oli ihan ikiomat juttunsa, joihin en päässyt mukaan. Enkä edes halunnut. Kun miehet lähtivät jonnekin saunaan, niin tyttöystävien oli tarkoitus jutustella keskenään, mutta ilta menikin siinä, että he juttelivat omiaan ja minä selasin kännykkää. Niinpä aikani sitä katsottuani päätin jäädä pois ja sehän ei olisi sopinut miehelle ollenkaan, vaan pilasin kuulema kaikkien illan. Pistin poikki ja löysin parempaa seuraa.

Yhden kaverin vaimo oli kova juoruamaan, vaimoni ahdistui hänen seurassaan.

Toinen taas "tietää kaiken kaikesta" ja haluaa järjestellä toisten asiat kuntoon.

Vaimoni suorastaan juoksee pakoon häntä.

Kolmas taas piikitteli vaimoani hänen puutteistaan...

Kirjoitit, että "Juuri noin. Minulla on pari kaveria, joiden vaimojen kanssa minun vaimoni ei tule oikein toimeen. Ei oikein edistä yhdessä hengailua."

Miten voit edes ajatella, että vaimosi pitäisi viettää aikaansa tuollaisen roskajoukon kanssa? Miksi ihmeessä kaverisi haluavat muijiaan mukaan tapaamisiin? Ei taida miehetkään olla kovin kummoisia, jos tuollaisia sutturoita ovat kelpuuttaneet.

Olet sen ikäinen jolloin suurella osalla vakiintunut ystäväpiiri ja sillekin vähenevässä määrin aikaa koska monilla perhe.

Moni antanut hyviä vinkkejä, kuten harrastustoiminta.

Yhteisiä juhlapäivien viettoja kun kaipaat niin sinunkin aikuisena kannattaa hankkia perhe, sitä kautta voit saada ystäviäkin.

Kuulostaa siltä että haluat jatkaa nuoruutta kun muilla ympärillä on jo perhe.

Vierailija kirjoitti:

Olet sen ikäinen jolloin suurella osalla vakiintunut ystäväpiiri ja sillekin vähenevässä määrin aikaa koska monilla perhe.

Moni antanut hyviä vinkkejä, kuten harrastustoiminta.

Yhteisiä juhlapäivien viettoja kun kaipaat niin sinunkin aikuisena kannattaa hankkia perhe, sitä kautta voit saada ystäviäkin.

Viimeinen toteamus pisti vähän silmään. Perhettä ei ikinä pitäisi hankkia siksi, että tuntee itsensä yksinäiseksi ja haluaa oman porukan ympärille. Koskaan ei ensinnäkään voi olla varma esim. siitä, että omien lasten kanssa henkilökemiat sopisivat vaivattomasti yksiin eikä muiden perheenjäsenten tehtävä ole toimia yhden yksinäisyydenpoistajina. Se vääntää perheen sisäisen dynamiikan nopeasti vinoon ja voi aiheuttaa hankaluuksia mm. lasten itsenäistymisen kannalta. Syyllistävä, manipuloiva ja uhriutuva vanhempi ei ole yhdellekään lapselle hyväksi. Näin käy valitettavan usein, kun perhe on hankittu sillä perusteella, että ei tarvitse sitten olla yksin (vanhana tai muutenkaan).

Perheellisyyden myötä ystävystyminen muiden ihmisten kanssa ei välttämättä suju sekään kovin jouhevasti. Varsinkin naisten äitiporukat voivat olla aika sisäänpäinlämpiäviä ja kilpailullisia. Jos riittää, että pääpuheenaihe on lapset ja vanhemmuuteen liittyvät asiat, niin silloin niistä todennäköisemmin löytää samanhenkistä seuraa. Syvempää ystävyyttä kaipaaville tällainen tuskin riittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet sen ikäinen jolloin suurella osalla vakiintunut ystäväpiiri ja sillekin vähenevässä määrin aikaa koska monilla perhe.

Moni antanut hyviä vinkkejä, kuten harrastustoiminta.

Yhteisiä juhlapäivien viettoja kun kaipaat niin sinunkin aikuisena kannattaa hankkia perhe, sitä kautta voit saada ystäviäkin.

Viimeinen toteamus pisti vähän silmään. Perhettä ei ikinä pitäisi hankkia siksi, että tuntee itsensä yksinäiseksi ja haluaa oman porukan ympärille. Koskaan ei ensinnäkään voi olla varma esim. siitä, että omien lasten kanssa henkilökemiat sopisivat vaivattomasti yksiin eikä muiden perheenjäsenten tehtävä ole toimia yhden yksinäisyydenpoistajina. Se vääntää perheen sisäisen dynamiikan nopeasti vinoon ja voi aiheuttaa hankaluuksia mm. lasten itsenäistymisen kannalta. Syyllistävä, manipuloiva ja uhriutuva vanhempi ei ole yhdellekään lapselle hyväksi. Näin käy valitettavan usein, kun perhe on hankittu sillä perusteella, että ei tarvitse sitten olla yksin (vanhana tai muutenkaan).

Perheellisyyden myötä ystävystyminen muiden ihmisten kanssa ei välttämättä suju sekään kovin jouhevasti. Varsinkin naisten äitiporukat voivat olla aika sisäänpäinlämpiäviä ja kilpailullisia. Jos riittää, että pääpuheenaihe on lapset ja vanhemmuuteen liittyvät asiat, niin silloin niistä todennäköisemmin löytää samanhenkistä seuraa. Syvempää ystävyyttä kaipaaville tällainen tuskin riittää.

Itselläni ei ole perhettä, mutta kaikki tuttuni ovat kyllä hankkineet perheen ihan varmasti juuri noista syistä, eli haluaa seuraa nyt ja tulevaisuudessa. Tietenkin useimmat heistä haluaa myös nimenomaan seuraa omista lapsista, eli ei kenestä tahansa. Mutta harva hankkii perhettä vain esim kasvattaakseen ihania, yhteiskuntaa palvelevia ihmisiä tms, vaan ihan omiin tarpeisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet sen ikäinen jolloin suurella osalla vakiintunut ystäväpiiri ja sillekin vähenevässä määrin aikaa koska monilla perhe.

Moni antanut hyviä vinkkejä, kuten harrastustoiminta.

Yhteisiä juhlapäivien viettoja kun kaipaat niin sinunkin aikuisena kannattaa hankkia perhe, sitä kautta voit saada ystäviäkin.

Viimeinen toteamus pisti vähän silmään. Perhettä ei ikinä pitäisi hankkia siksi, että tuntee itsensä yksinäiseksi ja haluaa oman porukan ympärille. Koskaan ei ensinnäkään voi olla varma esim. siitä, että omien lasten kanssa henkilökemiat sopisivat vaivattomasti yksiin eikä muiden perheenjäsenten tehtävä ole toimia yhden yksinäisyydenpoistajina. Se vääntää perheen sisäisen dynamiikan nopeasti vinoon ja voi aiheuttaa hankaluuksia mm. lasten itsenäistymisen kannalta. Syyllistävä, manipuloiva ja uhriutuva vanhempi ei ole yhdellekään lapselle hyväksi. Näin käy valitettavan usein, kun perhe on hankittu sillä perusteella, että ei tarvitse sitten olla yksin (vanhana tai muutenkaan).

Perheellisyyden myötä ystävystyminen muiden ihmisten kanssa ei välttämättä suju sekään kovin jouhevasti. Varsinkin naisten äitiporukat voivat olla aika sisäänpäinlämpiäviä ja kilpailullisia. Jos riittää, että pääpuheenaihe on lapset ja vanhemmuuteen liittyvät asiat, niin silloin niistä todennäköisemmin löytää samanhenkistä seuraa. Syvempää ystävyyttä kaipaaville tällainen tuskin riittää.

Itselläni ei ole perhettä, mutta kaikki tuttuni ovat kyllä hankkineet perheen ihan varmasti juuri noista syistä, eli haluaa seuraa nyt ja tulevaisuudessa. Tietenkin useimmat heistä haluaa myös nimenomaan seuraa omista lapsista, eli ei kenestä tahansa. Mutta harva hankkii perhettä vain esim kasvattaakseen ihania, yhteiskuntaa palvelevia ihmisiä tms, vaan ihan omiin tarpeisiin.

Voi se silti olla huono syy vaikka moni tekisikin niin. Niinkuin onkin, melkein kaikki hankkivat perheen todella huonoista syistä vaikka hyviäkin olisi.

Vierailija kirjoitti:

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi olla vaikeaa, koska aikuisilla on yleensä jo ihmissuhteita. Varsinkin sellaisilla, joilla on parisuhde ja mahdollisesti lapsiakin. Suomalaiset yleensä viettävät jouluja perheidensä kanssa eivätkä kavereidensa kanssa. Ystävänpäivä...viettävätkö suomalaiset aikuiset ystävänpäivää? 

Kaipaamasi tiiviin porukan kasaamisen ongelma on, että kaikkien pitäisi tulla hyvin toimeen keskenään. Kaikilla pitäisi olla halua kuulua juuri tähän porukkaan eikä mihinkään muuhun porukkaan. Ts heillä ei oikeastaan saisi ennestään olla mitään tiivistä porukkaa, johon kuuluvat. Porukan jäsenet eivät saisi olla kovin kiireisiä ihmisiä, koska silloin yhteisten tapaamisten järjestäminen muuttuu vaikeaksi, kun pitäisi sovittaa monen ihmisen aikataulut yhteen. Kaikkien pitäisi myös asua kohtuullisen lähellä toisiaan...jo 50 km etäisyys voi hankaloittaa asiaa. 

Juuri noin. Minulla on pari kaveria, joiden vaimojen kanssa minun vaimoni ei tule oikein toimeen. Ei oikein edistä yhdessä hengailua.

Jos asuu vähän syrjemmässä, voi olla samanhenkisten ihmisten löytäminen vaikeaa, välttämättä kukaa muu ei ole kiinnostunut samoista asioista, ainakaan siinä määrin, että harrastusporukkaa saisi kasaan.

Miksi vaimosi ei tule kavereittesi vaimojen kanssa toimeen? Tai he hänen kanssaan? Vai eikö vaimoasi kiinnosta muiden vaimojen jorinat ja heidän oma minikuppikunta?

Olen suorastaan allerginen tuollaisille toisen kautta tuleville kaveriporukoille. Olin joskus miehen kanssa, joka yritti vetää minua mukaan omien kavereittensa ja heidän tyttöystäviensä joukkoon, mutta ne teennäisen viininmaisteluillat, peli-illat ja ties mitkä Suomenlinnan piknikretket olivat minulle ihan kamalia.

Muut tyttöystävät tunsivat toisensa jo ennalta, jotkut olivat tunteneet toisensa jo vuosia ja heillä oli ihan ikiomat juttunsa, joihin en päässyt mukaan. Enkä edes halunnut. Kun miehet lähtivät jonnekin saunaan, niin tyttöystävien oli tarkoitus jutustella keskenään, mutta ilta menikin siinä, että he juttelivat omiaan ja minä selasin kännykkää. Niinpä aikani sitä katsottuani päätin jäädä pois ja sehän ei olisi sopinut miehelle ollenkaan, vaan pilasin kuulema kaikkien illan. Pistin poikki ja löysin parempaa seuraa.

Yhden kaverin vaimo oli kova juoruamaan, vaimoni ahdistui hänen seurassaan.

Toinen taas "tietää kaiken kaikesta" ja haluaa järjestellä toisten asiat kuntoon.

Vaimoni suorastaan juoksee pakoon häntä.

Kolmas taas piikitteli vaimoani hänen puutteistaan...

Kirjoitit, että "Juuri noin. Minulla on pari kaveria, joiden vaimojen kanssa minun vaimoni ei tule oikein toimeen. Ei oikein edistä yhdessä hengailua."

Miten voit edes ajatella, että vaimosi pitäisi viettää aikaansa tuollaisen roskajoukon kanssa? Miksi ihmeessä kaverisi haluavat muijiaan mukaan tapaamisiin? Ei taida miehetkään olla kovin kummoisia, jos tuollaisia sutturoita ovat kelpuuttaneet.

Tuomitset ihmisiä roskajoukoksi muutaman kärjistetysti kerrotun negatiivisen piirteen takia.

En väitä, että vaimoni pitäisi viettää mainittujen henkilöiden kanssa aikaa, kerroinpa vain, miksi aikuisilla ei välttämättä tiiviitä porukoita helposti synny.

On puolisot ja pitäisi käydä puolisoidenkin henkilökemioiden yhteen.

Usein ei käy.

No jos haluat sellaisen Frendit-tyyppisen niin ei välttämättä mitenkään (tai ehkä muuttamalla kommuuniin ja toivomalla parasta), mutta: mä olin hirveän yksinäinen parikymppisenä mutta nyt 10v myöhemmin mulla on vilkas sosiaalinen elämä ja aina löytyy seuraa. Se miten tämä onnistui:

-aloitin joukkuelajin ja myöhemmin rupesin joukkueenjohtajaksi tässä

-lämmitin uudestaan suhteet kahteen lapsuudenystävään

-työkaverit ovat myös osittain opiskelukavereita (ok hyvää tuuria), joten näemme/näimme paljon myös sosiaalisesti, eteniin kun kaikilla oli pieniä lapsia

-toinen hyvä tuuri-juttu, mutta mun miehen kaverin exä jäi mun ystäväksi ja hänellä on tapana pitää valtavia illanistujaisia, ja olen päässyt osaksi sitä porukkaa

Minkä olen sivusta nähnyt toimivan:

Käy vauvan/pikkulapsen kanssa sitkeästi vauvatapaamisissa ym. Kunnes jostain löytyy samanmielisiä kavereita

Vapaaehtoistyö

Kaikki ryhmäharrastukset (kuoro, teatteri...)

Harrastuksien kautta ehkä helpoimmin, mutta itse koen senkin olevan usein jo oman työn ja ns itsensä tyrkyttämisen takana, että tutustuisi edes siihen yhteen ihmiseen.

En jaksa väkisin keksiä juttua tikusta jos toinen ei myötäile yhtään.

Eli lopputulema: en koe itseäni yksinäiseksi ja elämässä on aktiivisesti mukana vain muutama ihminen.

Hyvin harvinaista itselle, että jonkun kanssa sopii yhteen heti.

Ja olen sen verran introvertti että muiden (huom ennestään suht tuntemattomien) kanssa ei sitten riitä se oma puheensorina saamaan aikaan mitään mielenkiintoa ihmisissä, joiden kanssa ei klikkaa. Silloin he eläkööt omaa elämäänsä, ollaan jonkin tasoisia tuttuja sitten loppupeleissä kuitenkin.