Miten aikuisena voisi saada oman tiiviin "jengin" eli kaveriporukan?

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä että haluat jatkaa nuoruutta kun muilla ympärillä on jo perhe.

Aina yllätyn että tällaisia ihmisiä on. Onko näille tyypeille ystävyydet joku kertakäyttöinen elämänvaihe ja ajan viettoa paremman puutteessa, kunnes saa sen "oikean" tavoitteen eli miehen ja perheen, ja nämä sekundaariset nuoruuden ihmissuhteet saa jäädä?

Omassa tuttavapiirissä on muutamia tällaisia, jotka selkeästi odottivat vain sitä perhettä ja suunnilleen jättivät kaverinsa sen jälkeen. Ehkä siitä syystä en koskaan muodostanut niiden kanssa mitään oikeita ystävyyksiä, eivät olleet mun tyyppisiä ihmisiä, eivät samalla tavalla syvällisiä keskustelijoita.

Oon myös tosi onnellinen joidenkin lapsivapaiden tuttujen puolesta, jotka viettävät aikuisiällä jouluja yhdessä vaihtelevalla kokoonpanolla. On varmasti ihanaa, ettei tarvitse viettää pakotetusti jouluja yksin tai huonossa seurassa (esim lapsuuden perhe jonka kanssa ei halua olla tekemisissä) vain siksi, että ei ole tehnyt lapsia itselleen seuraksi.

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi olla vaikeaa, koska aikuisilla on yleensä jo ihmissuhteita. Varsinkin sellaisilla, joilla on parisuhde ja mahdollisesti lapsiakin. Suomalaiset yleensä viettävät jouluja perheidensä kanssa eivätkä kavereidensa kanssa. Ystävänpäivä...viettävätkö suomalaiset aikuiset ystävänpäivää? 

Kaipaamasi tiiviin porukan kasaamisen ongelma on, että kaikkien pitäisi tulla hyvin toimeen keskenään. Kaikilla pitäisi olla halua kuulua juuri tähän porukkaan eikä mihinkään muuhun porukkaan. Ts heillä ei oikeastaan saisi ennestään olla mitään tiivistä porukkaa, johon kuuluvat. Porukan jäsenet eivät saisi olla kovin kiireisiä ihmisiä, koska silloin yhteisten tapaamisten järjestäminen muuttuu vaikeaksi, kun pitäisi sovittaa monen ihmisen aikataulut yhteen. Kaikkien pitäisi myös asua kohtuullisen lähellä toisiaan...jo 50 km etäisyys voi hankaloittaa asiaa. 

Juuri noin. Minulla on pari kaveria, joiden vaimojen kanssa minun vaimoni ei tule oikein toimeen. Ei oikein edistä yhdessä hengailua.

Jos asuu vähän syrjemmässä, voi olla samanhenkisten ihmisten löytäminen vaikeaa, välttämättä kukaa muu ei ole kiinnostunut samoista asioista, ainakaan siinä määrin, että harrastusporukkaa saisi kasaan.

Tuo on totta miehen " kaverit" ovat rasite mille tahansa suhteelle. Siihen kun vielä lisää nämä pakkotuttavuuteen tyrkytettävät naiset niin voi hyvää päivää. Toivotan koko porukan helkkarin kuuseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä että haluat jatkaa nuoruutta kun muilla ympärillä on jo perhe.

Aina yllätyn että tällaisia ihmisiä on. Onko näille tyypeille ystävyydet joku kertakäyttöinen elämänvaihe ja ajan viettoa paremman puutteessa, kunnes saa sen "oikean" tavoitteen eli miehen ja perheen, ja nämä sekundaariset nuoruuden ihmissuhteet saa jäädä?

Omassa tuttavapiirissä on muutamia tällaisia, jotka selkeästi odottivat vain sitä perhettä ja suunnilleen jättivät kaverinsa sen jälkeen. Ehkä siitä syystä en koskaan muodostanut niiden kanssa mitään oikeita ystävyyksiä, eivät olleet mun tyyppisiä ihmisiä, eivät samalla tavalla syvällisiä keskustelijoita.

Oon myös tosi onnellinen joidenkin lapsivapaiden tuttujen puolesta, jotka viettävät aikuisiällä jouluja yhdessä vaihtelevalla kokoonpanolla. On varmasti ihanaa, ettei tarvitse viettää pakotetusti jouluja yksin tai huonossa seurassa (esim lapsuuden perhe jonka kanssa ei halua olla tekemisissä) vain siksi, että ei ole tehnyt lapsia itselleen seuraksi.

Minkälainen ihminen ei halua viettää joulua perheensä kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä että haluat jatkaa nuoruutta kun muilla ympärillä on jo perhe.

Aina yllätyn että tällaisia ihmisiä on. Onko näille tyypeille ystävyydet joku kertakäyttöinen elämänvaihe ja ajan viettoa paremman puutteessa, kunnes saa sen "oikean" tavoitteen eli miehen ja perheen, ja nämä sekundaariset nuoruuden ihmissuhteet saa jäädä?

Omassa tuttavapiirissä on muutamia tällaisia, jotka selkeästi odottivat vain sitä perhettä ja suunnilleen jättivät kaverinsa sen jälkeen. Ehkä siitä syystä en koskaan muodostanut niiden kanssa mitään oikeita ystävyyksiä, eivät olleet mun tyyppisiä ihmisiä, eivät samalla tavalla syvällisiä keskustelijoita.

Oon myös tosi onnellinen joidenkin lapsivapaiden tuttujen puolesta, jotka viettävät aikuisiällä jouluja yhdessä vaihtelevalla kokoonpanolla. On varmasti ihanaa, ettei tarvitse viettää pakotetusti jouluja yksin tai huonossa seurassa (esim lapsuuden perhe jonka kanssa ei halua olla tekemisissä) vain siksi, että ei ole tehnyt lapsia itselleen seuraksi.

Minkälainen ihminen ei halua viettää joulua perheensä kanssa?

Kirjoitin lapsuuden perhe. Esimerkiksi kaikkien vanhemmat eivät osaa käyttäytyä kunnioittavasti jo aikuisia lapsiaan kohtaan ja kohdata heidät aikuisina ihmisinä. Jos siltä puolelta tulee lähinnä vain arvostelua, ei sellaisten ihmisten kanssa halua olla tekemisissä.

Ja tietty jotkut ei vain halua viettää perinteistä joulua vaan omanlaistaan, kenties samanhenkisempien ihmisten kanssa kuin omat vanhemmat tai sisarukset tai muut sukulaiset ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä että haluat jatkaa nuoruutta kun muilla ympärillä on jo perhe.

Aina yllätyn että tällaisia ihmisiä on. Onko näille tyypeille ystävyydet joku kertakäyttöinen elämänvaihe ja ajan viettoa paremman puutteessa, kunnes saa sen "oikean" tavoitteen eli miehen ja perheen, ja nämä sekundaariset nuoruuden ihmissuhteet saa jäädä?

Omassa tuttavapiirissä on muutamia tällaisia, jotka selkeästi odottivat vain sitä perhettä ja suunnilleen jättivät kaverinsa sen jälkeen. Ehkä siitä syystä en koskaan muodostanut niiden kanssa mitään oikeita ystävyyksiä, eivät olleet mun tyyppisiä ihmisiä, eivät samalla tavalla syvällisiä keskustelijoita.

Oon myös tosi onnellinen joidenkin lapsivapaiden tuttujen puolesta, jotka viettävät aikuisiällä jouluja yhdessä vaihtelevalla kokoonpanolla. On varmasti ihanaa, ettei tarvitse viettää pakotetusti jouluja yksin tai huonossa seurassa (esim lapsuuden perhe jonka kanssa ei halua olla tekemisissä) vain siksi, että ei ole tehnyt lapsia itselleen seuraksi.

Minkälainen ihminen ei halua viettää joulua perheensä kanssa?

Kysy ennemmin, että minkälaisen perheen kanssa ei joku haluaisi viettää joulua. Pitäisi tulla äkkiä selväksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä että haluat jatkaa nuoruutta kun muilla ympärillä on jo perhe.

Aina yllätyn että tällaisia ihmisiä on. Onko näille tyypeille ystävyydet joku kertakäyttöinen elämänvaihe ja ajan viettoa paremman puutteessa, kunnes saa sen "oikean" tavoitteen eli miehen ja perheen, ja nämä sekundaariset nuoruuden ihmissuhteet saa jäädä?

Omassa tuttavapiirissä on muutamia tällaisia, jotka selkeästi odottivat vain sitä perhettä ja suunnilleen jättivät kaverinsa sen jälkeen. Ehkä siitä syystä en koskaan muodostanut niiden kanssa mitään oikeita ystävyyksiä, eivät olleet mun tyyppisiä ihmisiä, eivät samalla tavalla syvällisiä keskustelijoita.

Oon myös tosi onnellinen joidenkin lapsivapaiden tuttujen puolesta, jotka viettävät aikuisiällä jouluja yhdessä vaihtelevalla kokoonpanolla. On varmasti ihanaa, ettei tarvitse viettää pakotetusti jouluja yksin tai huonossa seurassa (esim lapsuuden perhe jonka kanssa ei halua olla tekemisissä) vain siksi, että ei ole tehnyt lapsia itselleen seuraksi.

Minkälainen ihminen ei halua viettää joulua perheensä kanssa?

Kirjoitin lapsuuden perhe. Esimerkiksi kaikkien vanhemmat eivät osaa käyttäytyä kunnioittavasti jo aikuisia lapsiaan kohtaan ja kohdata heidät aikuisina ihmisinä. Jos siltä puolelta tulee lähinnä vain arvostelua, ei sellaisten ihmisten kanssa halua olla tekemisissä.

Ja tietty jotkut ei vain halua viettää perinteistä joulua vaan omanlaistaan, kenties samanhenkisempien ihmisten kanssa kuin omat vanhemmat tai sisarukset tai muut sukulaiset ovat.

Mä uskon, että kun sinkkuus ja lapsettomuus lisääntyvät, tapahtuu myös merkittävä muutos ihmissuhteissa. Aiemmin perhe ja suku ovat olleet ne, jotka ovat muodostaneet yksilön turvaverkoston, mutta tulevaisuudessa on varmaan entistä enemmän kaveriporukoita, jotka korvaavat suvun ja perheen, koska omaa perhettä ei ole ja sukuun ei pidetä yhteyttä. Osalla ihmisistä siis perhe ja suku tulee olemaan edelleenkin tärkeä (ja heillä mahdollisesti erilaisten suvun vanhojen perinteiden noudattaminen) ja osalla taas ei (ei ole mitään suvun perinteitä, joita haluttaisiin jatkaa). 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuta ap ulkomaille suomalaiset on tuollaisia yksin kotonaan nyhjääviä nössöjä joilta puuttuu sosiaaliset taidot

Enpä usko, että ap on kovin kummoinen sosiaalisten taitojensa kanssa, jos hän ei kerran ole saanut tähän mennessäkään jotain porukkaa kavereikseen. Vika on siis ap:n sosiaalisissa taidoissa, ei kaikkien muiden.

Minulla on hyvät sosiaaliset taidot joten siitä ei ole kiinni. Työpaikallakin olen järjestänyt tapahtumia ja kokoontumisia mutta kukaan ei osallistu. En istu yksin nurkassa naama rutulla vaan olen iloinen, avulias ja aito. Harrastusten kautta ei ole syntynyt aitoja ystävyyssuhteita ja olen aivan yksin.

Olet siis joku tekopirteä duracell pupu, jota yksikään tyyppi ei jaksa. Se tyyppi, joka rummuttaa rummuttaa rummuttaa rummuttaa kun muut ovat saaneet tarpeekseen jo aika päivä sitten. Yök.

Yök itsellesi. En ole tekopirteä duracell pupu enkä änkeä muiden seuraan väkisin tai pakota muita pitämään yhteyttä. Duracell pupu kuvaus kuulostaa kauhealta eikä sovi minuun pätkääkään, joten väärässä olet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet sen ikäinen jolloin suurella osalla vakiintunut ystäväpiiri ja sillekin vähenevässä määrin aikaa koska monilla perhe.

Moni antanut hyviä vinkkejä, kuten harrastustoiminta.

Yhteisiä juhlapäivien viettoja kun kaipaat niin sinunkin aikuisena kannattaa hankkia perhe, sitä kautta voit saada ystäviäkin.

Viimeinen toteamus pisti vähän silmään. Perhettä ei ikinä pitäisi hankkia siksi, että tuntee itsensä yksinäiseksi ja haluaa oman porukan ympärille. Koskaan ei ensinnäkään voi olla varma esim. siitä, että omien lasten kanssa henkilökemiat sopisivat vaivattomasti yksiin eikä muiden perheenjäsenten tehtävä ole toimia yhden yksinäisyydenpoistajina. Se vääntää perheen sisäisen dynamiikan nopeasti vinoon ja voi aiheuttaa hankaluuksia mm. lasten itsenäistymisen kannalta. Syyllistävä, manipuloiva ja uhriutuva vanhempi ei ole yhdellekään lapselle hyväksi. Näin käy valitettavan usein, kun perhe on hankittu sillä perusteella, että ei tarvitse sitten olla yksin (vanhana tai muutenkaan).

Perheellisyyden myötä ystävystyminen muiden ihmisten kanssa ei välttämättä suju sekään kovin jouhevasti. Varsinkin naisten äitiporukat voivat olla aika sisäänpäinlämpiäviä ja kilpailullisia. Jos riittää, että pääpuheenaihe on lapset ja vanhemmuuteen liittyvät asiat, niin silloin niistä todennäköisemmin löytää samanhenkistä seuraa. Syvempää ystävyyttä kaipaaville tällainen tuskin riittää.

Itselläni ei ole perhettä, mutta kaikki tuttuni ovat kyllä hankkineet perheen ihan varmasti juuri noista syistä, eli haluaa seuraa nyt ja tulevaisuudessa. Tietenkin useimmat heistä haluaa myös nimenomaan seuraa omista lapsista, eli ei kenestä tahansa. Mutta harva hankkii perhettä vain esim kasvattaakseen ihania, yhteiskuntaa palvelevia ihmisiä tms, vaan ihan omiin tarpeisiin.

Mä olen "perheihminen" ja mulle on aina ollut tärkeää, että arkeani on jakamassa joku mulle läheinen ihminen. Eli puoliso. Mulla on myös erittäin läheiset välit vanhempiini ja sisaruksiini, mutta en voi odottaa heidän jakavan arkeani samalla tavalla kuin voin odottaa puolison jakavan. Enkä todellakaan voi edellyttää, että kukaan ystävistäni olisi mulle elämässäni yhtä lähellä - edes seksiä lukuunottamatta - kuin mitä puolisoni on. Pidän siitä, että asun toisen aikuisen kanssa, jonka kanssa rupatella iltaisin niitä näitä ilman, että tarvitsee kaivaa puhelin esiin tai lähteä kotoan jonnekin tapaamaan toista ihmistä. Pidän siitä, että voin rentoutua toisen kanssa olohuoneen sohvalla katsellen Netflixiä, kunnes on aika mennä nukkumaan. Pidän siitä, että lauantaiaamuna voin toisen kanssa loikoilla sängyssä ja välillä toinen nousee laittamaan aamiaista. Mun on vaikea kuvitella, että sellaista elämän ja arjen jakamista pystyisi järjestymään yhdenkään ystäväni kanssa. Ystävät ovat mulle tärkeitä ihmisiä ja osa elämääni, mutta eivät korvaa parisuhdetta. Lapset ovat olleet mulle parisuhteen jatkumo ja todellakin vietän jouluni mieluummin mieheni ja lasteni kanssa kuin ystävieni kanssa. 

Itse löysin onlinepelistä tiiviin kaveriporukan. Neljä heistä pitää mua siskonaan ja yhden kanssa seurustelen.

Olen sinua huomattavasti vanhempi. Mutta muistelen tilannetta kolmikymppisenä. Ensimäisenä se, miksi en lähtenyt työpaikan pippaloihin tai työkaverin järjestämiin tapahtumiin. Ensinnäkin, olin nuorena käynyt työpaikan pippaloissa ja en jaksanut silloinkaan katsoa sitä touhua. Toiseksi, en välitä olla työkavereiden kanssa vapaa-ajalla, koska koen, että käyn töissä tekemässä töitä, enkä sosiaalistumassa. Kolmanneksi tuossa iässä oli lapset pieniä. Oli aina kiire kotiin, hakemaan heidät hoidosta ja viettämään aikaa heidän kanssaan. Lapset oli niin vähän aikaa pieniä.

Muutenkaan en jaksanut sitoutua tiiviisiin ystävyyssuhteisiin, koska tuntui, että teen mitä tahansa, teen väärin ja ristiriidat repi minua rikki. Jos en lähtenyt kavereiden kanssa tapaamisiin lasten takia, loukkasin kavereitani. Jos vietin aikaa kavereiden kanssa, lapsilla oli minua ikävä. Joten päätin, että en tähän elämäntilanteeseen yksinkertaisesti pysty järjestämään tiiviitä kaveriporukoita ja ystäviä.

Kun vanhenin, huomasin, että en oikeastaan enää välittänytkään mistään tiiviistä ystävyyssuhteista. Huomasin, että minulle parasta on kivat kaverit, joilla on muita läheisiä ystäviä, joiden kanssa he viettävät tiiviisti aikaa. Minun kanssani ollaan kevytkaverisuhteessa.  Helpompi minulle niin, koska vaikka lapset on jo maailmalla, kaipaan enemmän aikaa viettää miehen kanssa ja yksin. Työkavereiden tapaaminen vapaalla kiinnostaa vielä vähemmän, kuin nuorena. 

Elämä menee näin ja toteaa, että en halua solmia tiiviitä ystävyyssuhteita, koska en jaksa enkä halua sitoutua mihinkään suhteeseen, koska minulla ei ole annettavaa, enkä välitä säännöllisistä tapaamisista ja oikeastaan en ole edes kiinnostunut muiden ihmisten tekemisistä ja elämästä kovin paljoa. Siksi pintapuoliset ihmissuhteet käy paremmin. Joku joskus soittaa. Viestitellään puhelimella ja se on siinä. Joskus satunnaisesti tavataan tai käydään lenkillä. Mutta ne tapaamiset ei edellytä, että sovitaan uusi tapaaminen tai aletaan tapailemaan säännöllisesti ja viettämään aikaa yhdessä.

Ei se ole tylyyttä toista kohtaan tai toisissa ei ole mitään vikaa. Ei vain kiinnosta niin paljoa muut ihmiset, että jaksaisi sitoutua ystävyyssuhteisiin.

Baarista?

Liivijengistä (kuten luin ensin väärin)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä että haluat jatkaa nuoruutta kun muilla ympärillä on jo perhe.

Aina yllätyn että tällaisia ihmisiä on. Onko näille tyypeille ystävyydet joku kertakäyttöinen elämänvaihe ja ajan viettoa paremman puutteessa, kunnes saa sen "oikean" tavoitteen eli miehen ja perheen, ja nämä sekundaariset nuoruuden ihmissuhteet saa jäädä?

Omassa tuttavapiirissä on muutamia tällaisia, jotka selkeästi odottivat vain sitä perhettä ja suunnilleen jättivät kaverinsa sen jälkeen. Ehkä siitä syystä en koskaan muodostanut niiden kanssa mitään oikeita ystävyyksiä, eivät olleet mun tyyppisiä ihmisiä, eivät samalla tavalla syvällisiä keskustelijoita.

Oon myös tosi onnellinen joidenkin lapsivapaiden tuttujen puolesta, jotka viettävät aikuisiällä jouluja yhdessä vaihtelevalla kokoonpanolla. On varmasti ihanaa, ettei tarvitse viettää pakotetusti jouluja yksin tai huonossa seurassa (esim lapsuuden perhe jonka kanssa ei halua olla tekemisissä) vain siksi, että ei ole tehnyt lapsia itselleen seuraksi.

Ai että pitäisi jättää lapset isänsä kanssa jouluaattoa viettämään keskenään, että lähtisi sinkkuystävän kanssa joulun viettoon?

Sama toisin päin. Voisi mammat olla ällistyneitä, kun mies ilmoittaisi, että vietä joulu lasten kanssa. Minä lähden jätkien kanssa viettämään jouluaattoa.

Ystävyys on lapsellista. Aikuiset ovat yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet sen ikäinen jolloin suurella osalla vakiintunut ystäväpiiri ja sillekin vähenevässä määrin aikaa koska monilla perhe.

Moni antanut hyviä vinkkejä, kuten harrastustoiminta.

Yhteisiä juhlapäivien viettoja kun kaipaat niin sinunkin aikuisena kannattaa hankkia perhe, sitä kautta voit saada ystäviäkin.

Viimeinen toteamus pisti vähän silmään. Perhettä ei ikinä pitäisi hankkia siksi, että tuntee itsensä yksinäiseksi ja haluaa oman porukan ympärille. Koskaan ei ensinnäkään voi olla varma esim. siitä, että omien lasten kanssa henkilökemiat sopisivat vaivattomasti yksiin eikä muiden perheenjäsenten tehtävä ole toimia yhden yksinäisyydenpoistajina. Se vääntää perheen sisäisen dynamiikan nopeasti vinoon ja voi aiheuttaa hankaluuksia mm. lasten itsenäistymisen kannalta. Syyllistävä, manipuloiva ja uhriutuva vanhempi ei ole yhdellekään lapselle hyväksi. Näin käy valitettavan usein, kun perhe on hankittu sillä perusteella, että ei tarvitse sitten olla yksin (vanhana tai muutenkaan).

Perheellisyyden myötä ystävystyminen muiden ihmisten kanssa ei välttämättä suju sekään kovin jouhevasti. Varsinkin naisten äitiporukat voivat olla aika sisäänpäinlämpiäviä ja kilpailullisia. Jos riittää, että pääpuheenaihe on lapset ja vanhemmuuteen liittyvät asiat, niin silloin niistä todennäköisemmin löytää samanhenkistä seuraa. Syvempää ystävyyttä kaipaaville tällainen tuskin riittää.

Itselläni ei ole perhettä, mutta kaikki tuttuni ovat kyllä hankkineet perheen ihan varmasti juuri noista syistä, eli haluaa seuraa nyt ja tulevaisuudessa. Tietenkin useimmat heistä haluaa myös nimenomaan seuraa omista lapsista, eli ei kenestä tahansa. Mutta harva hankkii perhettä vain esim kasvattaakseen ihania, yhteiskuntaa palvelevia ihmisiä tms, vaan ihan omiin tarpeisiin.

Mä olen "perheihminen" ja mulle on aina ollut tärkeää, että arkeani on jakamassa joku mulle läheinen ihminen. Eli puoliso. Mulla on myös erittäin läheiset välit vanhempiini ja sisaruksiini, mutta en voi odottaa heidän jakavan arkeani samalla tavalla kuin voin odottaa puolison jakavan. Enkä todellakaan voi edellyttää, että kukaan ystävistäni olisi mulle elämässäni yhtä lähellä - edes seksiä lukuunottamatta - kuin mitä puolisoni on. Pidän siitä, että asun toisen aikuisen kanssa, jonka kanssa rupatella iltaisin niitä näitä ilman, että tarvitsee kaivaa puhelin esiin tai lähteä kotoan jonnekin tapaamaan toista ihmistä. Pidän siitä, että voin rentoutua toisen kanssa olohuoneen sohvalla katsellen Netflixiä, kunnes on aika mennä nukkumaan. Pidän siitä, että lauantaiaamuna voin toisen kanssa loikoilla sängyssä ja välillä toinen nousee laittamaan aamiaista. Mun on vaikea kuvitella, että sellaista elämän ja arjen jakamista pystyisi järjestymään yhdenkään ystäväni kanssa. Ystävät ovat mulle tärkeitä ihmisiä ja osa elämääni, mutta eivät korvaa parisuhdetta. Lapset ovat olleet mulle parisuhteen jatkumo ja todellakin vietän jouluni mieluummin mieheni ja lasteni kanssa kuin ystävieni kanssa. 

Ikävää että sun on niin vaikeaa kuvitella sitä ettet usko muidenkaan pystyvän sellaiseen.

Nuorina aikuisina meillä oli sellainen tiivis kaveriporukka. Vietettiin joulujakin yhdessä. Mutta minua riepoi koko ajan tässä se mustasukkaisuus ja omistavuus toisia kohtaan. Elettiin vielä lankapuhelimien aikaa. Eli jos tapasin jonkun miehen ja olin hänen luonaan ja en vastannut puhelimeen tietenkään, kun en ollut kotona, alettiin tenttaamaan, missä olin ollut. En halunnut kaikkia asioitani levitellä kaikille. Tai jos häivyin baarista ennen muita. Aamulla heti puhelin soi ja tentattiin, mihin lähdin, miksi, lähdinkö jonkun mukaan.

Aina olisi pitänyt heti kaikille kertoa, mitä oli tapahtunut missäkin, missä oli ollut, kenen kanssa ja miksi. Jos tapasi uuden tutun, niin joutui selittämään, miksi lähtikin hänen kanssaan jonnekkin. Tai jos ei soitellut kaveriporukalle jatkuvasti tai jäi tapaamisista pois, niin tenttausta, että miksi ja missä oot ollut ja miksi et kertonut meille, että olin vaikka esim. perheeni luona käymässä.

Ihan kuin olisivat omistaneet toisensa. Ihan liian tiivistä minun makuuni. Kuin olisi ollut mustasukkaisen miehen kanssa, joka halusi eristää muusta maailmasta.

Se ystävyys mitä kuvaat löytyy aikuisena jonkin pienen asian ympärille vihkiytyneestä joukosta. Joku eksoottinen harrastus tai vaikkapa se pariin kertaan mainittu liivijengi. Perusharrastuksista ei löydy ystäviä kun harvoin, niissä vaan käydään ja mennään kotiin.

Uskonnollisista yhteisöistä löytyy vastaavaa meininkiä, outoa ettei niitä ole vielä mainittu. Jos jeesusjutut ei ahdista, niin sinne vaan.

Itse tein vielä kaksi lasta myöhemmällä iällä päästäkseni paikkakunnan piireihin. Aloin siitä harrastaa samoja juttuja kun kivoimmat tyypit siellä ja laitoin lapsia samoihin kerhoihin ja siitä ihmissuhde jatkui.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet sen ikäinen jolloin suurella osalla vakiintunut ystäväpiiri ja sillekin vähenevässä määrin aikaa koska monilla perhe.

Moni antanut hyviä vinkkejä, kuten harrastustoiminta.

Yhteisiä juhlapäivien viettoja kun kaipaat niin sinunkin aikuisena kannattaa hankkia perhe, sitä kautta voit saada ystäviäkin.

Viimeinen toteamus pisti vähän silmään. Perhettä ei ikinä pitäisi hankkia siksi, että tuntee itsensä yksinäiseksi ja haluaa oman porukan ympärille. Koskaan ei ensinnäkään voi olla varma esim. siitä, että omien lasten kanssa henkilökemiat sopisivat vaivattomasti yksiin eikä muiden perheenjäsenten tehtävä ole toimia yhden yksinäisyydenpoistajina. Se vääntää perheen sisäisen dynamiikan nopeasti vinoon ja voi aiheuttaa hankaluuksia mm. lasten itsenäistymisen kannalta. Syyllistävä, manipuloiva ja uhriutuva vanhempi ei ole yhdellekään lapselle hyväksi. Näin käy valitettavan usein, kun perhe on hankittu sillä perusteella, että ei tarvitse sitten olla yksin (vanhana tai muutenkaan).

Perheellisyyden myötä ystävystyminen muiden ihmisten kanssa ei välttämättä suju sekään kovin jouhevasti. Varsinkin naisten äitiporukat voivat olla aika sisäänpäinlämpiäviä ja kilpailullisia. Jos riittää, että pääpuheenaihe on lapset ja vanhemmuuteen liittyvät asiat, niin silloin niistä todennäköisemmin löytää samanhenkistä seuraa. Syvempää ystävyyttä kaipaaville tällainen tuskin riittää.

Itselläni ei ole perhettä, mutta kaikki tuttuni ovat kyllä hankkineet perheen ihan varmasti juuri noista syistä, eli haluaa seuraa nyt ja tulevaisuudessa. Tietenkin useimmat heistä haluaa myös nimenomaan seuraa omista lapsista, eli ei kenestä tahansa. Mutta harva hankkii perhettä vain esim kasvattaakseen ihania, yhteiskuntaa palvelevia ihmisiä tms, vaan ihan omiin tarpeisiin.

Mä olen "perheihminen" ja mulle on aina ollut tärkeää, että arkeani on jakamassa joku mulle läheinen ihminen. Eli puoliso. Mulla on myös erittäin läheiset välit vanhempiini ja sisaruksiini, mutta en voi odottaa heidän jakavan arkeani samalla tavalla kuin voin odottaa puolison jakavan. Enkä todellakaan voi edellyttää, että kukaan ystävistäni olisi mulle elämässäni yhtä lähellä - edes seksiä lukuunottamatta - kuin mitä puolisoni on. Pidän siitä, että asun toisen aikuisen kanssa, jonka kanssa rupatella iltaisin niitä näitä ilman, että tarvitsee kaivaa puhelin esiin tai lähteä kotoan jonnekin tapaamaan toista ihmistä. Pidän siitä, että voin rentoutua toisen kanssa olohuoneen sohvalla katsellen Netflixiä, kunnes on aika mennä nukkumaan. Pidän siitä, että lauantaiaamuna voin toisen kanssa loikoilla sängyssä ja välillä toinen nousee laittamaan aamiaista. Mun on vaikea kuvitella, että sellaista elämän ja arjen jakamista pystyisi järjestymään yhdenkään ystäväni kanssa. Ystävät ovat mulle tärkeitä ihmisiä ja osa elämääni, mutta eivät korvaa parisuhdetta. Lapset ovat olleet mulle parisuhteen jatkumo ja todellakin vietän jouluni mieluummin mieheni ja lasteni kanssa kuin ystävieni kanssa. 

Näin se on minullakin. Olen ollut mieheni kanssa yhdessä yli 20 vuotta ja viihdymme todella hyvin yhdessä vieläkin. Ystävyytemme on todella hyvää ja syvää, juttelemme joskus tunteja yhteen menoon, käymme kävelemässä monen tunnin retkiä ja juttelemme koko matkan, seksi on tosi hyvää ja hän on minulle muutenkin paljon enemmän kuin ystävä. Meillä on myös kolme teiniä ja viihdymme koko perhe todella hyvin yhdessä. Myös lapsuudenperheet ovat meille tärkeitä ja kuuluvat samaan perhepakettiin.

Molemmilla on tietenkin omat ystävänsä, mutta perhe on se tärkein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet sen ikäinen jolloin suurella osalla vakiintunut ystäväpiiri ja sillekin vähenevässä määrin aikaa koska monilla perhe.

Moni antanut hyviä vinkkejä, kuten harrastustoiminta.

Yhteisiä juhlapäivien viettoja kun kaipaat niin sinunkin aikuisena kannattaa hankkia perhe, sitä kautta voit saada ystäviäkin.

Viimeinen toteamus pisti vähän silmään. Perhettä ei ikinä pitäisi hankkia siksi, että tuntee itsensä yksinäiseksi ja haluaa oman porukan ympärille. Koskaan ei ensinnäkään voi olla varma esim. siitä, että omien lasten kanssa henkilökemiat sopisivat vaivattomasti yksiin eikä muiden perheenjäsenten tehtävä ole toimia yhden yksinäisyydenpoistajina. Se vääntää perheen sisäisen dynamiikan nopeasti vinoon ja voi aiheuttaa hankaluuksia mm. lasten itsenäistymisen kannalta. Syyllistävä, manipuloiva ja uhriutuva vanhempi ei ole yhdellekään lapselle hyväksi. Näin käy valitettavan usein, kun perhe on hankittu sillä perusteella, että ei tarvitse sitten olla yksin (vanhana tai muutenkaan).

Perheellisyyden myötä ystävystyminen muiden ihmisten kanssa ei välttämättä suju sekään kovin jouhevasti. Varsinkin naisten äitiporukat voivat olla aika sisäänpäinlämpiäviä ja kilpailullisia. Jos riittää, että pääpuheenaihe on lapset ja vanhemmuuteen liittyvät asiat, niin silloin niistä todennäköisemmin löytää samanhenkistä seuraa. Syvempää ystävyyttä kaipaaville tällainen tuskin riittää.

Itselläni ei ole perhettä, mutta kaikki tuttuni ovat kyllä hankkineet perheen ihan varmasti juuri noista syistä, eli haluaa seuraa nyt ja tulevaisuudessa. Tietenkin useimmat heistä haluaa myös nimenomaan seuraa omista lapsista, eli ei kenestä tahansa. Mutta harva hankkii perhettä vain esim kasvattaakseen ihania, yhteiskuntaa palvelevia ihmisiä tms, vaan ihan omiin tarpeisiin.

Mä olen "perheihminen" ja mulle on aina ollut tärkeää, että arkeani on jakamassa joku mulle läheinen ihminen. Eli puoliso. Mulla on myös erittäin läheiset välit vanhempiini ja sisaruksiini, mutta en voi odottaa heidän jakavan arkeani samalla tavalla kuin voin odottaa puolison jakavan. Enkä todellakaan voi edellyttää, että kukaan ystävistäni olisi mulle elämässäni yhtä lähellä - edes seksiä lukuunottamatta - kuin mitä puolisoni on. Pidän siitä, että asun toisen aikuisen kanssa, jonka kanssa rupatella iltaisin niitä näitä ilman, että tarvitsee kaivaa puhelin esiin tai lähteä kotoan jonnekin tapaamaan toista ihmistä. Pidän siitä, että voin rentoutua toisen kanssa olohuoneen sohvalla katsellen Netflixiä, kunnes on aika mennä nukkumaan. Pidän siitä, että lauantaiaamuna voin toisen kanssa loikoilla sängyssä ja välillä toinen nousee laittamaan aamiaista. Mun on vaikea kuvitella, että sellaista elämän ja arjen jakamista pystyisi järjestymään yhdenkään ystäväni kanssa. Ystävät ovat mulle tärkeitä ihmisiä ja osa elämääni, mutta eivät korvaa parisuhdetta. Lapset ovat olleet mulle parisuhteen jatkumo ja todellakin vietän jouluni mieluummin mieheni ja lasteni kanssa kuin ystävieni kanssa. 

Ikävää että sun on niin vaikeaa kuvitella sitä ettet usko muidenkaan pystyvän sellaiseen.

Olet säälittävä. Nyyhki ja kieri vain itsesäälissäsi, me emme sinua enempää vaivaa.

Miksi ihmisille ei riitä, että ollaan tekemisissä silloin tällöin. Miksi halutaan omistaa toinen ihminen.