Miksi 80-luvulla duunari-isä pystyi yksi elättämään perheen, maksamaan auton ja omakotitalon?
Markka-aikana (80-luvulla) oli ihan normaalia, että perheen äiti oli lasten kanssa kotona ja vain isä kävi töissä.
Silti duunarikin pystyi silloin yksin elättämään perheensä, maksamaan omakotitalon ja auton. Työttömyyttä ei silloin juuri tunnettu.
Nyt euroaikana monissa perheissä molemmat vanhemmat käyvät töissä, asutaan betoniyksiössä ilman autoa ja iltaisin seistään leipäjonossa. Verotus ja maksut nousevat vuosi vuodelta. Silti yhteiskunnan rahat on loppu ja ihmisetkin jo velkaantuvat.
Kommentit (1114)
Vierailija kirjoitti:
80-luvulla mentiin luokkaretkelle Tanskaan. En muista koko matkasta mitään muuta kuin H&M:n myymälän keväisine väreineen, sinä keväänä oli paljon korallia. Ja sen että hotellissa nukuimme melkein kaikki luokan tytöt samassa sängyssä, kun meitä pelotti rähjäinen hotelli niin paljon!
Tuolloin Suomessa ei ollut yhtään ulkolaisia ketjumyymälöitä. Ei Henkkamaukkaa, ei Lindexiä, ei Kappahlia, ei mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös silloin paperirullia mennyt laivat kukkurallaan maailmalle ja seteleitä tuli rullina takaisin? Sitten oli se NL:n kanssa joku bilateraalikauppa. Vietiin jotain punaisia ja sinisiä talvitakkeja. Tilalle saatiin öljyä ja kaasua, sitten ne desimaalit pyöristeltiin Ladoiksi joita tuotiin rekoilla tänne.
Joo mutta ei kukaan halunnut ajaa Ladalla. Se oli köyhien duunareiden auto.
Sillä ne duunarit ajelikin 80-luvulla paitsi duunarin eukko kävi bussilla töissä.
Yksi valtava muutos 80-luvusta tähän päivään on sosiaalisen kulttuurin muutos. Sitä ei voi 90-luvulla ja sen jälkeen syntyneet käsittääkään miten erilaista oli lasten ja yleensäkin ihmisten elämä. Jos katsotte sen ajan dokumenttifilmejä ja kiinnitätte huomiota ulkona liikkuviin ihmisten määriin niin huomaatte siinä jo suuren eron. Nykyään lapsia näkyy harvakseltaan yhtään missään. Myös muutkin ihmiset ovat sisällä. Ennen ihmisiä oli enemmän ulkona seurustelemassa keskenään. Lapsilaumoja oli leikkimässä ulkona. Urheilukentillä oli usein joku peli menossa. Lähiöissä lapset pelailivat ulkona milloin mitäkin peliä ym. Nykyään näyttää autiolta ja kolkolta. Kuin olisi joku tauti niittänyt ihmisiä. Sen takia en kovin paljon viihdy ulkoilemassa. Mielummin liikun ulkomailla eri paikoissa. Muutos on niin raju, että tuntuu kun olisi ollut kokonaan aivan toinen planeetta 80-luvulla.

Se todellakin oli näin. Lapsina emme juuri oleskelleet muuten sisätiloissa kuin ainoastaan koulussa ja kävimme kotona syömässä. Lähes aina olimme ulkona.
Vierailija kirjoitti:
Yksi valtava muutos 80-luvusta tähän päivään on sosiaalisen kulttuurin muutos. Sitä ei voi 90-luvulla ja sen jälkeen syntyneet käsittääkään miten erilaista oli lasten ja yleensäkin ihmisten elämä. Jos katsotte sen ajan dokumenttifilmejä ja kiinnitätte huomiota ulkona liikkuviin ihmisten määriin niin huomaatte siinä jo suuren eron. Nykyään lapsia näkyy harvakseltaan yhtään missään. Myös muutkin ihmiset ovat sisällä. Ennen ihmisiä oli enemmän ulkona seurustelemassa keskenään. Lapsilaumoja oli leikkimässä ulkona. Urheilukentillä oli usein joku peli menossa. Lähiöissä lapset pelailivat ulkona milloin mitäkin peliä ym. Nykyään näyttää autiolta ja kolkolta. Kuin olisi joku tauti niittänyt ihmisiä. Sen takia en kovin paljon viihdy ulkoilemassa. Mielummin liikun ulkomailla eri paikoissa. Muutos on niin raju, että tuntuu kun olisi ollut kokonaan aivan toinen planeetta 80-luvulla.
Tää on muuten totta ja muutos on valtava. Mut eipä sitä itsekkään lapsena kotona halunnu olla yksin kun ei ollut mitään tekemistä.
Telkkarista ei tullu oikein ikinä mitään 2 kanavaa tais näkyä. Ei ollut pelejä/ kännyköitä jne. Kesät varsinkin oltiin kokoajan jossain laumassa pelailemassa ja seikkailemassa.
Vanhemmatkin tuntu olevan silloin tosi sosiaalisia ja hengailivat naapureiden kanssa paljon.
80-luku oli materiaalisesti köyhempää ja sosiaalisesti paljon rikkaampaa. Nykyään on sosiaalisesti köyhempää ja materiaalisesti rikkaampaa aikaa. Kuitenkin 80-luku ei ollut mitenkään ankeaa aikaa.
Muuta 200 km päähän Helsingistä, osta yli 15 vuotta vanha auto. Taloudellisesti täysin mahdollista yhdellä palkansaajalla ja elämänlaatu monikertaisesti parempaa kuin 80-luvulla.
AP on väärässä. Verotus on laskenut Kokkareiden johdolla ja aiheuttanut yhteiskunnan alennustilan kun tulon tasausmekanismi ei enää toimi.
Elämisen kustannukset kohdistuivat eri tavalla. Nyt paljolla rahalla saa enemmän ja vähällä rahalla vähemmän kuin 80-luvulla. Tähän päälle tuloerojen kasvu synnyttää suhteellisen köyhyyden lisäksi myös absoluuttista köyhyyttä koska rikkaiden rikastumisen lisäksi köyhät köyhtyvät.
Suunta on selkeä. Olemme menossa kohti systeemiä, jossa yksi matalapalkkainen työ ei enää riitä vaan sun pitää tehdä kahta tai kolmea duunia kuten Jenkeissä.
Vierailija kirjoitti:
Muuta 200 km päähän Helsingistä, osta yli 15 vuotta vanha auto. Taloudellisesti täysin mahdollista yhdellä palkansaajalla ja elämänlaatu monikertaisesti parempaa kuin 80-luvulla.
Ei muuten ole. On harhaluulo kuvitella, että 80-luku olisi ollut jotenkin taloudellisesti ankeaa aikaa. Perusasiat taloudellisesti olivat yleensä hoidettu. Silloin ei suinkaan ollut mistään pulaa. Sosiaalisesti rikkaampi ympäristö oli se mikä antaa aivan erilaisen mielikuvan siitä ajasta. Nyt jos muutat johonkin 200 km päähän, niin voi olla taloudellisesti parempaa, mutta elämänlaatua heikentää näivettyvä paikka. Väestö on siirtynyt ja siirtyy kasvukeskuksiin. En haluaisi asua missään muualla kuin suuressa kaupungissa juuri tästä syystä. Pienillä paikkakunnilla kun ketään ei näy yhtään missään. Yksi ihminen harvakseltaan taitaa jossain kävellä ja sekin on iäkkäämpi henkilö. Kaupat ja kahvilat sulkevat hyvissä ajoin ovensa.
Vierailija kirjoitti:
Oman perheeni 80-luvun elintasoon kykenee ilman töitäkin. Pystyyn lahonnut talo niin korvesta kuin Suomesta löytyy. Oma vesi, puulämmitys, jätteet tunkiolle. Ainoa lasku taisi tulla sähköstä, joka sekin oli varmaan mitätön puulämmityksen vuoksi.
80-luvulla oli hurjia tuloeroja. Jotkut perheet asui tosiaan näissä suihkuttomissa homemörskissä. Ja toiset upeissa tiilitaloissa sisäuima-altaineen.
Se mikä maksaa kaiken aikaa enemmän kohdistuu nyt nimenomaan keski-ja matalatuloisiin eli päivittäiset välttämättömyydet kuten sähkö, bensiini, asuminen ja ruoka.
Tällä politiikalla kokoomus ja perussuomalaiset ovat nyt teurastamassa nimenomaan keskiansioilla eläviä palkansaajia. Lakko-oikeus ja ammattiliitot halutaan siksi tuhota jo tässä vaiheessa koska luvassa on paljon vielä kamalampaa kyytiä meille keskituloisille. Me tulemme olemaan uusi köyhälistö ja nykyiset köyhät sitten... voi, voi... he tulevat olemaan jotain ihan uutta pohjoismaissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös silloin paperirullia mennyt laivat kukkurallaan maailmalle ja seteleitä tuli rullina takaisin? Sitten oli se NL:n kanssa joku bilateraalikauppa. Vietiin jotain punaisia ja sinisiä talvitakkeja. Tilalle saatiin öljyä ja kaasua, sitten ne desimaalit pyöristeltiin Ladoiksi joita tuotiin rekoilla tänne.
Joo mutta ei kukaan halunnut ajaa Ladalla. Se oli köyhien duunareiden auto.
Sillä ne duunarit ajelikin 80-luvulla paitsi duunarin eukko kävi bussilla töissä.
Tai polkupyörällä maalla.
Ei todellakaan ollut kotiäitejä 80-luvulla paitsi ehkä rikkaissa perheissä, kyllä silloin äiditkin kävivät yhtä lailla töissä.
"80-luvulla oli hurjia tuloeroja. Jotkut perheet asui tosiaan näissä suihkuttomissa homemörskissä. Ja toiset upeissa tiilitaloissa sisäuima-altaineen."
Minä asuin 80-luvulla paikkakunnalla jossa oli maaseutua, keskusta-aluetta ja lähiötä. Kouluissa ei kyllä kovin paljon köyhyys ja tuloerot näkyneet. Suurin osa oli työssäkäyvien lapsia. Hurjat tuloerot eivät vielä anna oikeaa kuvaa koska määrä ratkaisee.
100 neliön talossa asuttiin 80 luvulla. Ajoivat vanhemmat paskalla autolla, koska älysivät säästää ja tajusivat ettei kaikkea voi saada. molemmat tehtaissa töissä jollain 40 markan tuntipalkalla. ihan hyvin pärjäsivät ja kansakoulunkäyneitä. nykyään ei pääse mihinkään töihin ilman koulutusta, joka ei vastaa ollenkaan sitä mitää pitää sitten tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi valtava muutos 80-luvusta tähän päivään on sosiaalisen kulttuurin muutos. Sitä ei voi 90-luvulla ja sen jälkeen syntyneet käsittääkään miten erilaista oli lasten ja yleensäkin ihmisten elämä. Jos katsotte sen ajan dokumenttifilmejä ja kiinnitätte huomiota ulkona liikkuviin ihmisten määriin niin huomaatte siinä jo suuren eron. Nykyään lapsia näkyy harvakseltaan yhtään missään. Myös muutkin ihmiset ovat sisällä. Ennen ihmisiä oli enemmän ulkona seurustelemassa keskenään. Lapsilaumoja oli leikkimässä ulkona. Urheilukentillä oli usein joku peli menossa. Lähiöissä lapset pelailivat ulkona milloin mitäkin peliä ym. Nykyään näyttää autiolta ja kolkolta. Kuin olisi joku tauti niittänyt ihmisiä. Sen takia en kovin paljon viihdy ulkoilemassa. Mielummin liikun ulkomailla eri paikoissa. Muutos on niin raju, että tuntuu kun olisi ollut kokonaan aivan toinen planeetta 80-luvulla.
Nyt kun sen sanot, niin noinhan se on. Aina oltiin ulkona pelaamassa tai pulkkamäessä tai pyöräilemässä tai uimassa tai jossain vain kylän lapset keskenään. Itse olen vielä vanhanakin paljon ulkona, kun on omakotitalo ja koira, mutta lapsia ei paljoa näy talvella ulkona. Kesäisin sentään ovat trampoillaan. Mutta ne lapsilaumat puuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös silloin paperirullia mennyt laivat kukkurallaan maailmalle ja seteleitä tuli rullina takaisin? Sitten oli se NL:n kanssa joku bilateraalikauppa. Vietiin jotain punaisia ja sinisiä talvitakkeja. Tilalle saatiin öljyä ja kaasua, sitten ne desimaalit pyöristeltiin Ladoiksi joita tuotiin rekoilla tänne.
Joo mutta ei kukaan halunnut ajaa Ladalla. Se oli köyhien duunareiden auto.
Sillä ne duunarit ajelikin 80-luvulla paitsi duunarin eukko kävi bussilla töissä.
Porukat ajoi just Ladalla 15 vuotta, niin saivat omakotitalon 120 neliöö. Maksoivat talon velattomaksi muutamissa vuosissa. Eivätkä juoneet ja polttaneet. Ei ne tulot vaan se rahankäyttö. Ne jotka ajoivat mersuilla naureskellen muille eivät enää asu omakotitaloissa, vaan rivitalomurjuissa ja kerrostaloissa pennittöminä tyhjäntoimittajajuoppoina.
Nyt teknologia auttaa ankeamman näköiseen ja sosiaalisesti köyhempään elämään sellainen on ajankuva. En olisi voinut kuvitellakaan 80 luvulla, että tulen suurimman osan työurastani istumaan tietokoneen ääressä. 90-luvun alussa ihmettelin töissä, että onkohan muuten terveellistä katsella koko päivä monitoria. :-D
Lada= 4 pyörää ja loota,
helppo kasata ja koota.