Miksi 80-luvulla duunari-isä pystyi yksi elättämään perheen, maksamaan auton ja omakotitalon?

Vierailija kirjoitti:

Asun maaseudulla ja meillä päin (itäisessä Hämeessä) melkein kaikki naiset olivat kotirouvia elleivät sitten olleet maatalon emäntiä. Vain muutamat naiset kävivät töissä. Ja työttömyyttä ei tunnettu. Tai jos joku oli työtön niin syy oli oma; yleensä viina. Työikäiset sairaat/työrajoitteiset siirrettiin automaattisesti sairaseläkkeelle eikä heitä roikotettu työttömyyskortistossa. Kaikille riitti töitä ja jokaiseen paikkaan oli tulijoita. Eikä mitään työtä halveksittu kuten nykyisin.

Maalla saattoikin olla noin, että naiset olivat kotirouvia. Toisaalta ehkä muistat, että sinunkin lähikaupassasi siellä maalla oli joku nainen myyjänä? Kun omia sukulaisiani tuolta ajalta lasken niin eipä kotirouvia löydy. Maatalon emäntiä kyllä, mutta eivät he sen enempää kotirouvia olleet kuin puolisonsa koti-isiä. Kaupunkilaisperheissä käytiin töissä, oltiin sitten duunareita tai virkamiehiä, kuten vanhempani. Äitini oli sairaanhoitaja, mikä olikin mitä yleisin avioituneen naisen ammatti. Samoin vaikkapa opettaja. Naapurin rouva oli siivooja ja kävi kyllä töissä.

Työttömyyttä ei tosiaan ollut, mutta se ei ole totta että kaikkiin töihin olisi ollut tulijoita. Työvoimasta oli oikeasti pulaa. 80-luvulla muutin Helsinkiin opiskelemaan, kesätyön sai  siten että meni johonkin työpaikkaan ja kysyi, olisiko töitä. Alkuun olin jo sopinut meneväni yhteen ravintolaan tiskariksi, mutta vanhemmat sanoivat että en minä sellaiseen voi mennä, liian raskasta. Löysin sitten mukavan toimistoduunin. Olivat siellä ravintolassa tosi pettyneitä kun en tullutkaan. Että se siitä että kaikkia töitä olisi arvostettu. Tekijöitä ei vain ollut tarpeeksi niin palkat oli pakko pitää sellaisina että niillä parjää; kesätyöliksoista jäi hyvin säästöön. 

Vierailija kirjoitti:

Höpö höpö. Kaikissa mun sukulaisperheissä myös äiti kävi töissä. Kaveri oli jo eskari-iässä yksin päivät kotona, kun äitinsä kävi töissä.

Kotirouvia oli joissakin ihan varakkaimmissa duunariperheissä. Silloin isot vientiyritykset maksoivat ammattitaitoisille duunareille ihan kelpo palkkoja, joten moiseen oli varaa. Duunarimiehet saattoivat myös olla asenteiltaan aika konservatiivisia, ajatella että naisen paikka on kotona ainakin sen aikaa kun lapset ovat pieniä.

Enimmäkseen kyllä tuntemissani lapsiperheissä myös äidit kävivät töissä.

Hassu otsikko, "markka-ajan hyvinvointi". 

Muistelepa myös markka-ajan pahoinvointia syvimpinä 90-luvun laman vuosina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut todella nopeaa laajakaistaa, viittä eri kännykkäliittymää (tosin yksi kännykkä maksoi kahden kuukauden palkan), tojotat ja datsunit sai viedä pikkupajalle huoltoon / korjaukseen eikä tarvinnut maksaa merkkihuolloista, kätevin huolsi autonsa tietty itse. Autolla ajettiin aika vähän, kesällä mentiin pyörillä.

80-luvulla matkapuhelimia oli lähinnä yrittäjillä ja todella tärkeillä työntekijöillä.  Vasta 90-luvulla matkapuhelimet alkoivat yleistyä yksityiskäytössä tavallisilla ihmisillä.

Olivat aluksi törkeän kalliita. Ja autoissa oli sellanen iso laatikko, oli olevinaan autopuhelin. Yrittäjillä nimenomaan.

Joo, juttelin juuri tuollaisesta puhelimesta isäni kanssa, kertoi maksaneensa puhelimesta 80-luvulla 14 000 mk.

Tilastokeskuksen sivulla on laskuri johon laitoin tuon summan. Antoi tällaiset tiedot

Vuoden 1983 rahamäärää 14 000,00 markkaa vastaava rahamäärä vuonna 2018 oli 5 302,99 euroa.

Elinkustannusindeksi vuonna 1983 oli 104 813.

Elinkustannusindeksi vuonna 2018 oli 236 055.

Muutos vuodesta 1983 vuoteen 2018 oli 2,25-kertainen eli +125,22 %.

Keskimääräinen vuotuinen inflaatioprosentti tällä aikavälillä oli 2,35.

En ole kyllä ihan varma mikä tuo ostovuosi oli, saattoi olla muutaman vuoden myöhemminkin.

Mobira Talkman 450 julkaistiin myyntiin 1984. Mobira Cityman 900 oli ensimmäinen "kännykkä", eli maitopurkin kokoinen vajaan kilon painava puhelin, joka saattoi mahtua jopa povitaskuun. Cityman julkaistiin 1987 ja maksoi 24.000mk.

Vierailija kirjoitti:

Hassu otsikko, "markka-ajan hyvinvointi". 

Muistelepa myös markka-ajan pahoinvointia syvimpinä 90-luvun laman vuosina.

Yritysten hyvinvoiti revittiin duunarien selkänahasta devalvoimalla markkaa aina kun taloudessa yskähteli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut todella nopeaa laajakaistaa, viittä eri kännykkäliittymää (tosin yksi kännykkä maksoi kahden kuukauden palkan), tojotat ja datsunit sai viedä pikkupajalle huoltoon / korjaukseen eikä tarvinnut maksaa merkkihuolloista, kätevin huolsi autonsa tietty itse. Autolla ajettiin aika vähän, kesällä mentiin pyörillä.

80-luvulla matkapuhelimia oli lähinnä yrittäjillä ja todella tärkeillä työntekijöillä.  Vasta 90-luvulla matkapuhelimet alkoivat yleistyä yksityiskäytössä tavallisilla ihmisillä.

Olivat aluksi törkeän kalliita. Ja autoissa oli sellanen iso laatikko, oli olevinaan autopuhelin. Yrittäjillä nimenomaan.

Joo, juttelin juuri tuollaisesta puhelimesta isäni kanssa, kertoi maksaneensa puhelimesta 80-luvulla 14 000 mk.

Tilastokeskuksen sivulla on laskuri johon laitoin tuon summan. Antoi tällaiset tiedot

Vuoden 1983 rahamäärää 14 000,00 markkaa vastaava rahamäärä vuonna 2018 oli 5 302,99 euroa.

Elinkustannusindeksi vuonna 1983 oli 104 813.

Elinkustannusindeksi vuonna 2018 oli 236 055.

Muutos vuodesta 1983 vuoteen 2018 oli 2,25-kertainen eli +125,22 %.

Keskimääräinen vuotuinen inflaatioprosentti tällä aikavälillä oli 2,35.

En ole kyllä ihan varma mikä tuo ostovuosi oli, saattoi olla muutaman vuoden myöhemminkin.

Mobira Talkman 450 julkaistiin myyntiin 1984. Mobira Cityman 900 oli ensimmäinen "kännykkä", eli maitopurkin kokoinen vajaan kilon painava puhelin, joka saattoi mahtua jopa povitaskuun. Cityman julkaistiin 1987 ja maksoi 24.000mk.

Olisikohan ollut sitten se. Muistan myös hyvin kuinka ensimmäiseen autopuhelimeen ei voinut soittaa suoraan, vaan sinne soitettiin keskuksen kautta. Jouluksi tuo keskus suljettiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asun maaseudulla ja meillä päin (itäisessä Hämeessä) melkein kaikki naiset olivat kotirouvia elleivät sitten olleet maatalon emäntiä. Vain muutamat naiset kävivät töissä. Ja työttömyyttä ei tunnettu. Tai jos joku oli työtön niin syy oli oma; yleensä viina. Työikäiset sairaat/työrajoitteiset siirrettiin automaattisesti sairaseläkkeelle eikä heitä roikotettu työttömyyskortistossa. Kaikille riitti töitä ja jokaiseen paikkaan oli tulijoita. Eikä mitään työtä halveksittu kuten nykyisin.

Maalla saattoikin olla noin, että naiset olivat kotirouvia. Toisaalta ehkä muistat, että sinunkin lähikaupassasi siellä maalla oli joku nainen myyjänä? Kun omia sukulaisiani tuolta ajalta lasken niin eipä kotirouvia löydy. Maatalon emäntiä kyllä, mutta eivät he sen enempää kotirouvia olleet kuin puolisonsa koti-isiä. Kaupunkilaisperheissä käytiin töissä, oltiin sitten duunareita tai virkamiehiä, kuten vanhempani. Äitini oli sairaanhoitaja, mikä olikin mitä yleisin avioituneen naisen ammatti. Samoin vaikkapa opettaja. Naapurin rouva oli siivooja ja kävi kyllä töissä.

Työttömyyttä ei tosiaan ollut, mutta se ei ole totta että kaikkiin töihin olisi ollut tulijoita. Työvoimasta oli oikeasti pulaa. 80-luvulla muutin Helsinkiin opiskelemaan, kesätyön sai  siten että meni johonkin työpaikkaan ja kysyi, olisiko töitä. Alkuun olin jo sopinut meneväni yhteen ravintolaan tiskariksi, mutta vanhemmat sanoivat että en minä sellaiseen voi mennä, liian raskasta. Löysin sitten mukavan toimistoduunin. Olivat siellä ravintolassa tosi pettyneitä kun en tullutkaan. Että se siitä että kaikkia töitä olisi arvostettu. Tekijöitä ei vain ollut tarpeeksi niin palkat oli pakko pitää sellaisina että niillä parjää; kesätyöliksoista jäi hyvin säästöön. 

70-luvulla oli vielä pientiloja ja usein perheen äiti oli kotona ja hoiteli siinä sivussa ne pari lehmää, mutta kyllä nämä oli 80-luvulle tultaessa lopettu ja pistetty pellot pakettiin. Tuohon aikaan kun menetti työnsä, niin pääsi joko sairauseläkkeelle tai työttömyyseläkkeelle tai varhennetulle vanhuuseläkkeelle. Aika harva yli 50 vuotias edes oli työelämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut todella nopeaa laajakaistaa, viittä eri kännykkäliittymää (tosin yksi kännykkä maksoi kahden kuukauden palkan), tojotat ja datsunit sai viedä pikkupajalle huoltoon / korjaukseen eikä tarvinnut maksaa merkkihuolloista, kätevin huolsi autonsa tietty itse. Autolla ajettiin aika vähän, kesällä mentiin pyörillä.

80-luvulla matkapuhelimia oli lähinnä yrittäjillä ja todella tärkeillä työntekijöillä.  Vasta 90-luvulla matkapuhelimet alkoivat yleistyä yksityiskäytössä tavallisilla ihmisillä.

Olivat aluksi törkeän kalliita. Ja autoissa oli sellanen iso laatikko, oli olevinaan autopuhelin. Yrittäjillä nimenomaan.

Joo, juttelin juuri tuollaisesta puhelimesta isäni kanssa, kertoi maksaneensa puhelimesta 80-luvulla 14 000 mk.

Tilastokeskuksen sivulla on laskuri johon laitoin tuon summan. Antoi tällaiset tiedot

Vuoden 1983 rahamäärää 14 000,00 markkaa vastaava rahamäärä vuonna 2018 oli 5 302,99 euroa.

Elinkustannusindeksi vuonna 1983 oli 104 813.

Elinkustannusindeksi vuonna 2018 oli 236 055.

Muutos vuodesta 1983 vuoteen 2018 oli 2,25-kertainen eli +125,22 %.

Keskimääräinen vuotuinen inflaatioprosentti tällä aikavälillä oli 2,35.

En ole kyllä ihan varma mikä tuo ostovuosi oli, saattoi olla muutaman vuoden myöhemminkin.

Mobira Talkman 450 julkaistiin myyntiin 1984. Mobira Cityman 900 oli ensimmäinen "kännykkä", eli maitopurkin kokoinen vajaan kilon painava puhelin, joka saattoi mahtua jopa povitaskuun. Cityman julkaistiin 1987 ja maksoi 24.000mk.

Olisikohan ollut sitten se. Muistan myös hyvin kuinka ensimmäiseen autopuhelimeen ei voinut soittaa suoraan, vaan sinne soitettiin keskuksen kautta. Jouluksi tuo keskus suljettiin.

arp-puhelimesta kun ollaan vaan aina puhuttu, niin en sen tarkemmin muista.

Vierailija kirjoitti:

Silloin ei osteltu mitään ylimääräistä ja ruoka oli perusmättöä eikä käyty ulkona syömässä kuin erikoistapauksissa jne

Ei matkusteltu kuin kotimaassa ja silloinkin sukulaisissa yövyttiin

Meidänkin aikaamme joskus tulevaisuudessa muistellaan noin, ettei ostettu mitään ylimääräistä.

Olihan 80-luvulla paljonkin ylimääräistä verrrattuna vaikka siihen, mitä oli joskus 60-luvun alussa. Esimerkiksi melkein kaikilla oli sellainen ylellisyys kuin televisio. Pakastimetkin olivat aika yleisiä. Kaikilla oli varaa käydä permanentissa. Kaupasta ostettiin paprikaa. Vanhemmillani oli moottorivene, sedällä kesämökki. Meillä opiskelijoilla oli varaa käydä discoissa ja siemailla limuviinoja. Mikäs oli käydessä, kun opintojen oheen sai töitä milloin vain halusi. Olo tuntui nimenomaan vauraalta ja että monenlaiseen ylellisyyteen on varaa.

Kyllähän duunari-isä pystyy siihen vieläkin, jos vain työpaikka pysyy samana. Ja 90-luvun alun lama oli markka-aikaa vielä sekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut todella nopeaa laajakaistaa, viittä eri kännykkäliittymää (tosin yksi kännykkä maksoi kahden kuukauden palkan), tojotat ja datsunit sai viedä pikkupajalle huoltoon / korjaukseen eikä tarvinnut maksaa merkkihuolloista, kätevin huolsi autonsa tietty itse. Autolla ajettiin aika vähän, kesällä mentiin pyörillä.

80-luvulla matkapuhelimia oli lähinnä yrittäjillä ja todella tärkeillä työntekijöillä.  Vasta 90-luvulla matkapuhelimet alkoivat yleistyä yksityiskäytössä tavallisilla ihmisillä.

Olivat aluksi törkeän kalliita. Ja autoissa oli sellanen iso laatikko, oli olevinaan autopuhelin. Yrittäjillä nimenomaan.

Joo, juttelin juuri tuollaisesta puhelimesta isäni kanssa, kertoi maksaneensa puhelimesta 80-luvulla 14 000 mk.

Tilastokeskuksen sivulla on laskuri johon laitoin tuon summan. Antoi tällaiset tiedot

Vuoden 1983 rahamäärää 14 000,00 markkaa vastaava rahamäärä vuonna 2018 oli 5 302,99 euroa.

Elinkustannusindeksi vuonna 1983 oli 104 813.

Elinkustannusindeksi vuonna 2018 oli 236 055.

Muutos vuodesta 1983 vuoteen 2018 oli 2,25-kertainen eli +125,22 %.

Keskimääräinen vuotuinen inflaatioprosentti tällä aikavälillä oli 2,35.

En ole kyllä ihan varma mikä tuo ostovuosi oli, saattoi olla muutaman vuoden myöhemminkin.

Mobira Talkman 450 julkaistiin myyntiin 1984. Mobira Cityman 900 oli ensimmäinen "kännykkä", eli maitopurkin kokoinen vajaan kilon painava puhelin, joka saattoi mahtua jopa povitaskuun. Cityman julkaistiin 1987 ja maksoi 24.000mk.

Olisikohan ollut sitten se. Muistan myös hyvin kuinka ensimmäiseen autopuhelimeen ei voinut soittaa suoraan, vaan sinne soitettiin keskuksen kautta. Jouluksi tuo keskus suljettiin.

Pelkästään keskuksen kautta toimiva puhelin oli ARP (autoradiopuhelin) ja niitä oli käytössä 80-luvun alkupuolelle asti. Tekniikka oli varsin yksinkertaista radiopuhelin tekniikkaa, eivätkö olleet läheskään niin kalliita kuin ensimmäiset NMT puhelimet.

Tosin monihan soitti myön NMT puhelut keskuksen kautta, koska ei ollut oikein mitään keinoa selvittää vieraan ihmisen puhelinnnumeroa, jos ei viittsinyt raahata mukana kaikkien läänienen puhelinluetteloita.

sääntelyn purkaminen 80-luvulla, vahvan markan politiikka ja delvalvaatiot, NL:n romahdus, 90-luvun lama ja pankkikriisi jne.

Harva nyt muistaa, ettei 80-luvulla kaikki ollut niin hienosti, esim. vuokrasäätelyn vuoksi vuokra-asuntoja oli lähes mahdotonta saada, ellei ollut tarpeeksi köyhä kaupungin asuntoon, asuntolainaa sai edullisella peruskorolla, mutta pankit eivät saaneet myöntää sitä kuin tietyn määrän, minkä vuoksi pankkiin mentiin hattu kourassa lainaa anelemaan. Jos lainan sai, niin korko oli kiinteä ja todella edullinen, ja koska inflaatiokin oli nykyistä korkeampi jatkuvien delvalvaatioiden ja yleisen noususuhdanteen vuoksi, oli reaalikorko negatiivinen. 

Nykyään se ei olisi mahdollista, koska eletään gloobaalissa ympäristössä, joten sinänsä turha kaipailla sitä aikaa. Ja vaikka ehkä joku asia saattoi olla paremmin, niin toinen oli sitten huonommin, ei se kaikille mitään kulta-aikaa ollut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut todella nopeaa laajakaistaa, viittä eri kännykkäliittymää (tosin yksi kännykkä maksoi kahden kuukauden palkan), tojotat ja datsunit sai viedä pikkupajalle huoltoon / korjaukseen eikä tarvinnut maksaa merkkihuolloista, kätevin huolsi autonsa tietty itse. Autolla ajettiin aika vähän, kesällä mentiin pyörillä.

80-luvulla matkapuhelimia oli lähinnä yrittäjillä ja todella tärkeillä työntekijöillä.  Vasta 90-luvulla matkapuhelimet alkoivat yleistyä yksityiskäytössä tavallisilla ihmisillä.

Olivat aluksi törkeän kalliita. Ja autoissa oli sellanen iso laatikko, oli olevinaan autopuhelin. Yrittäjillä nimenomaan.

Joo, juttelin juuri tuollaisesta puhelimesta isäni kanssa, kertoi maksaneensa puhelimesta 80-luvulla 14 000 mk.

Tilastokeskuksen sivulla on laskuri johon laitoin tuon summan. Antoi tällaiset tiedot

Vuoden 1983 rahamäärää 14 000,00 markkaa vastaava rahamäärä vuonna 2018 oli 5 302,99 euroa.

Elinkustannusindeksi vuonna 1983 oli 104 813.

Elinkustannusindeksi vuonna 2018 oli 236 055.

Muutos vuodesta 1983 vuoteen 2018 oli 2,25-kertainen eli +125,22 %.

Keskimääräinen vuotuinen inflaatioprosentti tällä aikavälillä oli 2,35.

En ole kyllä ihan varma mikä tuo ostovuosi oli, saattoi olla muutaman vuoden myöhemminkin.

Mobira Talkman 450 julkaistiin myyntiin 1984. Mobira Cityman 900 oli ensimmäinen "kännykkä", eli maitopurkin kokoinen vajaan kilon painava puhelin, joka saattoi mahtua jopa povitaskuun. Cityman julkaistiin 1987 ja maksoi 24.000mk.

Olisikohan ollut sitten se. Muistan myös hyvin kuinka ensimmäiseen autopuhelimeen ei voinut soittaa suoraan, vaan sinne soitettiin keskuksen kautta. Jouluksi tuo keskus suljettiin.

Pelkästään keskuksen kautta toimiva puhelin oli ARP (autoradiopuhelin) ja niitä oli käytössä 80-luvun alkupuolelle asti. Tekniikka oli varsin yksinkertaista radiopuhelin tekniikkaa, eivätkö olleet läheskään niin kalliita kuin ensimmäiset NMT puhelimet.

Tosin monihan soitti myön NMT puhelut keskuksen kautta, koska ei ollut oikein mitään keinoa selvittää vieraan ihmisen puhelinnnumeroa, jos ei viittsinyt raahata mukana kaikkien läänienen puhelinluetteloita.

Joo, meillä siis on ollut autossa puhelin 80-luvun alusta asti, ja isäni perustettua yrityksen ostivat sitten tuon kalliimman puhelimen ja niitä näköjään nyt sekoitan. Kiitos, kun jaksoit näitä selvitellä. Mielenkiintoista aina miettiä näitä vanhoja tekniikan ihmeitä :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitin peruskoulun vuonna 1980 ja kun nyt vertaan tuota aikaa omien lasteni alakouluvuosiin, huomaan että eroja elämäntyylissä on paljon:

- ”ei suuret tulot vaan pienet menot” oli motto myös hyvin toimeentulevissa perheissä: kaikki mitä voitiin, tehtiin itse, korjattiin ja paikattiin; marjat ja hedelmät säilöttiin ja käytettiin edullisia raaka-aineita (sanoisin että syötiinkin määrällisesti vähemmän kuin nykyperheet); kotipullaa sai muttei juuri koskaan kaupan leivoksia yms.

Limsaa sai korkeintaan 0,3 dl pullon lauantaina.

- kenelläkään ei ollut kovin hienoja vaatteita ja tavaroita; farkkujen osto oli iso juttu kun niitä sai harvoin ja se oli ihan OK. Ei muilla ollut sen kummempaa eikä siitä saatu traumoja.

- ei kellään tavallisella ollut kallista elektroniikkaa eikä mitään kuukausimaksullista (kuten nykyään kännykkälaskut, netflix, maksukanavat, spotify...)

- kukaan tuntemani aikuinen ei kuljettanut lapsia autolla kalliisiin harrastuksiin

- kahvilassa tai ravintolassa käynti oli harvinaista - oli ihan normaalia todeta, että juodaan kahvit sitten kotona niin tulee halvemmaksi

- yhteiskunta tuki perheitä ja lapsia monella tavoin ja esim. hampaat oiottiin ilmaiseksi

Itse siis 80-luvun lapsuuden keskiluokkaisessa perheessä eläneenä sanoisin, että ennen oltiin säästäväisiä eivätkä edes melko varakkaat tuhlanneet niin paljon kuin tämän päivän tulonsiirroilla eläjät.

80-luvun alussa ala-asteella muistan miten rehtori tuskaili kun ei keksi mihin käyttäisi koululle myönnetyt määrärahat. Kaikkiin luokkiin oli jo ostettu telkkarit ja mankat ja rahaa oli vielä paljon jäjellä. Joku oppilasita keksi että rehtori voisi ostaa kaikkiin luokkiin myös VHS-nauhurit ja näin myös tehtiin.

Kirjat oli myös aina uusia, eikä niitä kierrätetty.

Kouluissa oli tosiaan suorastaan ylellistä tuohon aikaan. Meillä oli luokkakoko yläkoulussa 16. Koulussa oli hammaslääkärin vastaanotto ja oma koululääkäri jatkuvasti paikalla. Aina uudet kirjat, kynät ja kumit. Bussikuljetus tilausajona uimahalliin muutaman kerran vuodessa. Nokkahuilut yms. sai koulusta. Nykyään ei ole varaa noista mihinkään vaikka muuten nykykodeissa eletään tosi ylellisesti siihen aikaan verrattuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silloin ei osteltu mitään ylimääräistä ja ruoka oli perusmättöä eikä käyty ulkona syömässä kuin erikoistapauksissa jne

Ei matkusteltu kuin kotimaassa ja silloinkin sukulaisissa yövyttiin

Meidänkin aikaamme joskus tulevaisuudessa muistellaan noin, ettei ostettu mitään ylimääräistä.

Olihan 80-luvulla paljonkin ylimääräistä verrrattuna vaikka siihen, mitä oli joskus 60-luvun alussa. Esimerkiksi melkein kaikilla oli sellainen ylellisyys kuin televisio. Pakastimetkin olivat aika yleisiä. Kaikilla oli varaa käydä permanentissa. Kaupasta ostettiin paprikaa. Vanhemmillani oli moottorivene, sedällä kesämökki. Meillä opiskelijoilla oli varaa käydä discoissa ja siemailla limuviinoja. Mikäs oli käydessä, kun opintojen oheen sai töitä milloin vain halusi. Olo tuntui nimenomaan vauraalta ja että monenlaiseen ylellisyyteen on varaa.

Äidin vanhemmat saivat ensimmäisen jääkaapin kun meille tule 1975 taloa rakentaessa väärän värinen. Piti tulla vihreä, mutta tulikin punainen. Tuo väärän värinen annettiin isoisälle syntymäpäivälahjaksi ja meille tuli uusi. Isoisällä ei ollut koskaan myöskään autoa eikä sisävessaa, eikä edes juoksevaa vettä, talokin lämpesi puulämmitteisellä keskuslämmityskattilalla. Sähkö sentään oli.

Rahan ostovoima on heikentynyt. Tienasin vuonna 1985 noin 100.000 markkaa brutto, rahanarvonmuuntimen mukaan se vastaa noin 33.500 € nykyrahassa.

Vuonna 1984 valmistuneelle 100.000 FIM ansiot olivat toki korkeat, mutta huomattavasti 'leveämmin' sillä eli kuin 33.500 brutto-eurolla nyt eläisi. Asuminen pk-seudulla on suhteessa todella paljon kalliimpaa, mutta myös ihan peruseläminen on kautta linjan kalliimpaa. Silloin oli myös yhteiskunnan tuottammia palveluja saatavana. Meillä kävi muutaman kerran sairaan lapsen kotihoitaja kunnalta, kun lapsia ei sairauden takia voinut viedä tarhaan ja itse piti päästä töihin. Eikä muistaakseni edes maksanut mitään.

Töitäkin löytyi tekevälle ja siitä maksettiin palkkaa, jolla vähintäänkin tuli toimeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitin peruskoulun vuonna 1980 ja kun nyt vertaan tuota aikaa omien lasteni alakouluvuosiin, huomaan että eroja elämäntyylissä on paljon:

- ”ei suuret tulot vaan pienet menot” oli motto myös hyvin toimeentulevissa perheissä: kaikki mitä voitiin, tehtiin itse, korjattiin ja paikattiin; marjat ja hedelmät säilöttiin ja käytettiin edullisia raaka-aineita (sanoisin että syötiinkin määrällisesti vähemmän kuin nykyperheet); kotipullaa sai muttei juuri koskaan kaupan leivoksia yms.

Limsaa sai korkeintaan 0,3 dl pullon lauantaina.

- kenelläkään ei ollut kovin hienoja vaatteita ja tavaroita; farkkujen osto oli iso juttu kun niitä sai harvoin ja se oli ihan OK. Ei muilla ollut sen kummempaa eikä siitä saatu traumoja.

- ei kellään tavallisella ollut kallista elektroniikkaa eikä mitään kuukausimaksullista (kuten nykyään kännykkälaskut, netflix, maksukanavat, spotify...)

- kukaan tuntemani aikuinen ei kuljettanut lapsia autolla kalliisiin harrastuksiin

- kahvilassa tai ravintolassa käynti oli harvinaista - oli ihan normaalia todeta, että juodaan kahvit sitten kotona niin tulee halvemmaksi

- yhteiskunta tuki perheitä ja lapsia monella tavoin ja esim. hampaat oiottiin ilmaiseksi

Itse siis 80-luvun lapsuuden keskiluokkaisessa perheessä eläneenä sanoisin, että ennen oltiin säästäväisiä eivätkä edes melko varakkaat tuhlanneet niin paljon kuin tämän päivän tulonsiirroilla eläjät.

80-luvun alussa ala-asteella muistan miten rehtori tuskaili kun ei keksi mihin käyttäisi koululle myönnetyt määrärahat. Kaikkiin luokkiin oli jo ostettu telkkarit ja mankat ja rahaa oli vielä paljon jäjellä. Joku oppilasita keksi että rehtori voisi ostaa kaikkiin luokkiin myös VHS-nauhurit ja näin myös tehtiin.

Kirjat oli myös aina uusia, eikä niitä kierrätetty.

Ai? Kyllä meidän koulussa 80-luvulla oli monta vuotta vanhat kirjat. Jonkun saattoi tuurilla saada uutena, mutta niinhän se on nytkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitin peruskoulun vuonna 1980 ja kun nyt vertaan tuota aikaa omien lasteni alakouluvuosiin, huomaan että eroja elämäntyylissä on paljon:

- ”ei suuret tulot vaan pienet menot” oli motto myös hyvin toimeentulevissa perheissä: kaikki mitä voitiin, tehtiin itse, korjattiin ja paikattiin; marjat ja hedelmät säilöttiin ja käytettiin edullisia raaka-aineita (sanoisin että syötiinkin määrällisesti vähemmän kuin nykyperheet); kotipullaa sai muttei juuri koskaan kaupan leivoksia yms.

Limsaa sai korkeintaan 0,3 dl pullon lauantaina.

- kenelläkään ei ollut kovin hienoja vaatteita ja tavaroita; farkkujen osto oli iso juttu kun niitä sai harvoin ja se oli ihan OK. Ei muilla ollut sen kummempaa eikä siitä saatu traumoja.

- ei kellään tavallisella ollut kallista elektroniikkaa eikä mitään kuukausimaksullista (kuten nykyään kännykkälaskut, netflix, maksukanavat, spotify...)

- kukaan tuntemani aikuinen ei kuljettanut lapsia autolla kalliisiin harrastuksiin

- kahvilassa tai ravintolassa käynti oli harvinaista - oli ihan normaalia todeta, että juodaan kahvit sitten kotona niin tulee halvemmaksi

- yhteiskunta tuki perheitä ja lapsia monella tavoin ja esim. hampaat oiottiin ilmaiseksi

Itse siis 80-luvun lapsuuden keskiluokkaisessa perheessä eläneenä sanoisin, että ennen oltiin säästäväisiä eivätkä edes melko varakkaat tuhlanneet niin paljon kuin tämän päivän tulonsiirroilla eläjät.

80-luvun alussa ala-asteella muistan miten rehtori tuskaili kun ei keksi mihin käyttäisi koululle myönnetyt määrärahat. Kaikkiin luokkiin oli jo ostettu telkkarit ja mankat ja rahaa oli vielä paljon jäjellä. Joku oppilasita keksi että rehtori voisi ostaa kaikkiin luokkiin myös VHS-nauhurit ja näin myös tehtiin.

Kirjat oli myös aina uusia, eikä niitä kierrätetty.

Kouluissa oli tosiaan suorastaan ylellistä tuohon aikaan. Meillä oli luokkakoko yläkoulussa 16. Koulussa oli hammaslääkärin vastaanotto ja oma koululääkäri jatkuvasti paikalla. Aina uudet kirjat, kynät ja kumit. Bussikuljetus tilausajona uimahalliin muutaman kerran vuodessa. Nokkahuilut yms. sai koulusta. Nykyään ei ole varaa noista mihinkään vaikka muuten nykykodeissa eletään tosi ylellisesti siihen aikaan verrattuna.

Hammashoito on muuttunut valtavasti. 80-luvulla hammashuolto hoitui koulun toimesta. Hammashoitajat kävivät jossain välissä jopa viikottain opettamassa ja vahtimassa hampaiden pesua. Hammaslääkäristä tuli kouluun ajat ja oppilaat kuljetettiin ajallaan hammaslääkäriin. Vanhemmille ei varmaan edes ilmoitettu että tällaista toimintaa on olemassa. Ei tarvinnut vanhempien ottaa töistä vapaata ja käydä kuskaamassa pienet koululaiset hammaslääkäriin, kuten olen itse joutunut tekemään omille lapsille.

Vierailija kirjoitti:

Rahan ostovoima on heikentynyt. Tienasin vuonna 1985 noin 100.000 markkaa brutto, rahanarvonmuuntimen mukaan se vastaa noin 33.500 € nykyrahassa.

Vuonna 1984 valmistuneelle 100.000 FIM ansiot olivat toki korkeat, mutta huomattavasti 'leveämmin' sillä eli kuin 33.500 brutto-eurolla nyt eläisi. Asuminen pk-seudulla on suhteessa todella paljon kalliimpaa, mutta myös ihan peruseläminen on kautta linjan kalliimpaa. Silloin oli myös yhteiskunnan tuottammia palveluja saatavana. Meillä kävi muutaman kerran sairaan lapsen kotihoitaja kunnalta, kun lapsia ei sairauden takia voinut viedä tarhaan ja itse piti päästä töihin. Eikä muistaakseni edes maksanut mitään.

Töitäkin löytyi tekevälle ja siitä maksettiin palkkaa, jolla vähintäänkin tuli toimeen.

Niinkö? Tilastot puhuvat ostovoimasta vallan muuta https://findikaattori.fi/fi/114

.

Vierailija kirjoitti:

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silloin oli oikeasti työvoimapula. Sitä paikkaamaan ei voinut tuoda työvoimaa Virosta, Romaniasta tai Filippiineiltä, joten firmojen piti maksaa suomalaisille kunnolla.

Suuret ikäluokat olivat parhaassa työiässään. Työtätekevien osuus väestöstä oli suurempi kuin maassa koskaan ennen sitä tai sen jälkeen. Verorasitus pysyi siksi kohtuullisena. (Itse asiassa liiankin kohtuullisena, sillä olisi pitänyt kerätä enemmän veroja ja sillä tavoin valmistautua tulevaan lamaan.) 

Neuvostoliitto oli vielä olemassa. Asia, mikä usein unohdetaan, on se, että iso suunnitelmatalous tuossa naapurissa ei ollut sillä tavoin kansainvälisten suhdanteiden heiteltävänä kuin markkinataloudet. Suomen taloutta vakautti pitkään se, että kansainvälisen lamankin aikana oli heti vieressä maa, joka halusi ostaa vientituotteitamme. Vastineeksi saatiin mm. kohtalaisen halpaa energiaa. Ja niitä jo ketjussa mainittuja Ladoja, niin köyhemmälläkin duunarilla oli varaa autoon.

80-luvulla vallitsi lisäksi kansainvälinen noususuhdanne. Sitten tulivat vielä ne hullut vuodet, kun pankkitoimintaa vapautettiin ja pankit alkoivat syytää sekä ihmisille että yrityksille rahaa ovista ja ikkunoista. Se aloittajan muistelema duunarin omistama asunto saattoi oikeasti olla lähinnä pankin omistuksessa. Kaikki ottivat lainaa kun uskoivat että pystyvät maksamaan sen pois, eli hommaa pyöritettiin velkarahalla. Romahdus 90-luvulla oli sitten karu, eikä todellakaan johtunut mistään eurosta, toisin kuin aloittaja uumoilee.

Höpöhöpö taas. Muistan 80-luvun lopusta, kuinka meidän okt-talo oli jo maksettu, ja sitä rahaa tyrkytettiin niin paljon pankeista, että mun isä mietti ihan tosissaan, pitäisikö pientä perheyritystä suurentaa halvalla lainalla. Lainarahaa tulvi muistaakseni nimenomaan Amerikasta. Onneksi isäni ei lähtenyt laajentamaan.

Ne jotka kaatuivat 90-luvun alussa oli niitä, jotka olivat lainanneet rahaa törkeän paljon ilman kunnollisia vakuuksia tai varallisuutta, eli ottaneet massiivisen riskin. Siksi lähti kämppä tai firma alta. Kamalinta oli kuitenkin se, että pankit ottivat nuo kämpät ja firmat todella alhaiseen hintaan. Eli sulle saattoi jäädä vielä paljon lainaa, vaikka kämppäkin meni.

Oiot mutkia.

Kun markka päästettiin kellumaan, dollariin sidotut lainat kasvoivat moninkertaisiksi yhdessä yössä.

Ei aina ollut syynä holtiton velanotto.

No olihan se holtitonta siinä mielessä että näiden valuuttalainojen riskejä ei ymmärretty, vaan niitä otettiin niin paljon kuin saatiin, koska ne olivat koroltaan mielettömän halpoja verrattuna siihen mitä kotimaan rahoitusmarkkinoilla oli tottu. Naapurissa oleva yrittäjä meni nurin kun heidän japanilaiset lainat taisi triplaantua lyhyessä ajassa.

80-luvun lopussa pankit tyrkyttivät rahaa osakesijoittamiseen ja ties mihin riskialttiiseen toimintaan. Se oli ihan tavallista että pankinjohtaja myönsi lainaa sillä ehdolla että saa siitä itse siivun. Esimerkiski 100.000mk vakuudetonta lainaa, josta "järjestelypalkkiona" pankinjohtajalle 20.000mk. Laman iskiessä 90-luvun alussa tällaiset pankinjohtajat tekivät usein itsemurhan kun kaikki lähti alta.

Sitä dollarisidonnaista lainaa oli monella yrittäjällä sen hetkisen kurssin ja vakuusarvojen suhteen terve määrä.

Kun markka päästettiin kellumaan, lainat suhteessa liikevaihtoon js vakuusarvoon kävivät kestämättömiksi.

Riskiä ei tiedostettu, koska markka luvattiin pitää vahvana.

Markan päästäminen kellumaan tuli monelle yllätyksenä.

Kuten kuvasit, seuraus oli yleensä omaisuuden realisointi pilkkahintaan. Jos yritysmuoto oli jokin muu kuin oy, oli henkilökohtainenkin tragedia tosiasia.

No, olin nuori kloppi tuohon aikaan, eikä koskettanut minua tai perhettämme henkilökohtaisesti.