Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi 80-luvulla duunari-isä pystyi yksi elättämään perheen, maksamaan auton ja omakotitalon?
Markka-ajan hyvinvointi
09.10.2019 |
Markka-aikana (80-luvulla) oli ihan normaalia, että perheen äiti oli lasten kanssa kotona ja vain isä kävi töissä.
Silti duunarikin pystyi silloin yksin elättämään perheensä, maksamaan omakotitalon ja auton. Työttömyyttä ei silloin juuri tunnettu.
Nyt euroaikana monissa perheissä molemmat vanhemmat käyvät töissä, asutaan betoniyksiössä ilman autoa ja iltaisin seistään leipäjonossa. Verotus ja maksut nousevat vuosi vuodelta. Silti yhteiskunnan rahat on loppu ja ihmisetkin jo velkaantuvat.
Kommentit (1114)
Silloin oli oikeasti työvoimapula. Sitä paikkaamaan ei voinut tuoda työvoimaa Virosta, Romaniasta tai Filippiineiltä, joten firmojen piti maksaa suomalaisille kunnolla.
Suuret ikäluokat olivat parhaassa työiässään. Työtätekevien osuus väestöstä oli suurempi kuin maassa koskaan ennen sitä tai sen jälkeen. Verorasitus pysyi siksi kohtuullisena. (Itse asiassa liiankin kohtuullisena, sillä olisi pitänyt kerätä enemmän veroja ja sillä tavoin valmistautua tulevaan lamaan.)
Neuvostoliitto oli vielä olemassa. Asia, mikä usein unohdetaan, on se, että iso suunnitelmatalous tuossa naapurissa ei ollut sillä tavoin kansainvälisten suhdanteiden heiteltävänä kuin markkinataloudet. Suomen taloutta vakautti pitkään se, että kansainvälisen lamankin aikana oli heti vieressä maa, joka halusi ostaa vientituotteitamme. Vastineeksi saatiin mm. kohtalaisen halpaa energiaa. Ja niitä jo ketjussa mainittuja Ladoja, niin köyhemmälläkin duunarilla oli varaa autoon.
80-luvulla vallitsi lisäksi kansainvälinen noususuhdanne. Sitten tulivat vielä ne hullut vuodet, kun pankkitoimintaa vapautettiin ja pankit alkoivat syytää sekä ihmisille että yrityksille rahaa ovista ja ikkunoista. Se aloittajan muistelema duunarin omistama asunto saattoi oikeasti olla lähinnä pankin omistuksessa. Kaikki ottivat lainaa kun uskoivat että pystyvät maksamaan sen pois, eli hommaa pyöritettiin velkarahalla. Romahdus 90-luvulla oli sitten karu, eikä todellakaan johtunut mistään eurosta, toisin kuin aloittaja uumoilee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
80-luvulla ostovoima oli suomessa vielä hyvä joten siksi silloin äidit pystyivät hoitamaan lapsia kotona.
Nykyään on todella haastavaa äidin hoitaa lapsia kotona kun suomessa on ostovoima yksi euroopan alhaisimmista.80-luvulla äidit kävi töissä.
Ei kaikki käynneet töissä.
Ja nyt tarkoitin sitä aikaa kun lapsi on pieni.
Tiedän monia perheitä 80-luvulta missä äiti pystyi hoitamaan lapsia siten että perhe pystyi elämään yhden työssäkäyvän palkalla.Perhe-etuudet olivat suhteellisesti paljon paremmat 80-luvun alussa mitä nykyisin. Perheverotus taisi loppua jo 70-luvulla, samoin perheettömien lisäverotus, mutta 80-luvulla sai vielä lapsivähennystä ansioverotuksessa. 80-luvulla myös siirryttiin voimakkaasti yhteisöverotuksesta palkkojen verotukseen ja siitä se duunarin ahdinko alkoi.
Asuntolainan korot sai vielä vähentää verotuksessa 90-luvulla. Eli ei haitannut vaikka korot oli kovat, niin oli vähennyksetkin.
Saahan niitä asuntolainan korkoja vieläkin vähentää vähän verotuksessa.
Mutta silloin kun korot oli korkeita 80-luvulla, niin asunnon ostoon sai korkotuettu lainaa, eli valtio ihan suoraan maksoi osan koroista, joka tarkoitti käytännössä sitä että asuntolainen nettokorko oli negatiivinen, eli lainan ottaminen oli erittäin kannattavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asun maaseudulla ja meillä päin (itäisessä Hämeessä) melkein kaikki naiset olivat kotirouvia elleivät sitten olleet maatalon emäntiä. Vain muutamat naiset kävivät töissä. Ja työttömyyttä ei tunnettu. Tai jos joku oli työtön niin syy oli oma; yleensä viina. Työikäiset sairaat/työrajoitteiset siirrettiin automaattisesti sairaseläkkeelle eikä heitä roikotettu työttömyyskortistossa. Kaikille riitti töitä ja jokaiseen paikkaan oli tulijoita. Eikä mitään työtä halveksittu kuten nykyisin. Minun isäni oli kunnan virkamiehiä ja äitini oli kotirouva eli olimme keskiluokkaa tuon ajan kategoriassa. Meitä sisaruksia oli neljä, asuimme omakotitalossa, ei ollut omia huoneita jokaiselle, eikä perheemme tehnyt ulkomaan lomamatkoja (eivät naapuritkaan) eikä juostu viimeisimmän tekniikan perässä. Nälkää ei nähty, mutta säästeliäästi elettiin - se oli sen ajan henkeä.
Mua vanhemmat työkaverit on kertoneet 80-luvusta, että silloin pääsi töihin, kun vaan käveli tehtaan ovesta sisään ja kertoi, että mitä osaa ja että tarttee töitä.
Noin sai töitä vielä 90- luvun alkupuolella.
Muutin tyttöystävän opiskelupaikkakunnalle ja aloin kierrellä teollisuusalueilla kysellen töitä.
Naapuripitäjässä yhdessä tehtaassa jututin tuotantopäällikköä, hän otti tietoni ylös.
N. kuukauden päästä hän soitti, että vieläkö olen työtä vailla.
4 vuotta vierähti siinä, ei palkka ollut kummoinen, mutta oli töitä.
Enää sitäkään lafkaa ei ole.
OSTOVOIMA on tuhottu.Talous on tuhottu.
Velkoja ei voi maksaa ottamalla lisää velkaa, siitä tulee vaan suurempi lasku.
Rakentaminen oli 80-luvulla halpaa, koska sen laatu oli heikkoa, joten talotkin oli halpoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se auto ei ollut Audi...
Ei niin, auto oli Lada tai Datsun. Talokin oli lastulevystä tehty talon näköiskopio, joka mätäni paikoilleen.
No eihän kai nykyäänkään duunari uutta Audia osta, vaan käytetyn Kian tai Toyotan. Eli ihan sama asia. Pitää tietysti verrata saman ajan asioita keskenään, eikä olettaa, että joku olisi 80-luvulla käyttänyt asiaa, jota ei vielä ollut olemassakaan.
Tietokoneet ja puhelimet vievät nykyään paljon rahaa, ennen ei sellaisia rahanmenoja ollut olemassa. Toisaalta itse laitteet ovat noista ajoista halventuneet vaikka kuinka. Televisio maksoi silloin todella paljon nykyaikaan verrattuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut todella nopeaa laajakaistaa, viittä eri kännykkäliittymää (tosin yksi kännykkä maksoi kahden kuukauden palkan), tojotat ja datsunit sai viedä pikkupajalle huoltoon / korjaukseen eikä tarvinnut maksaa merkkihuolloista, kätevin huolsi autonsa tietty itse. Autolla ajettiin aika vähän, kesällä mentiin pyörillä.
80-luvulla matkapuhelimia oli lähinnä yrittäjillä ja todella tärkeillä työntekijöillä. Vasta 90-luvulla matkapuhelimet alkoivat yleistyä yksityiskäytössä tavallisilla ihmisillä.
Kävin armeijan -91 ja muista että meidän kompanjassa (90 miestä) oli kolmella matkapuhelin, kaksi oli yrittäjäperheen poikia ja yksi rakennusmestari. Opiskelin -92...-97 ja tuona aikana matkapuhelimet alkoi ylseityä niin että niitä alkoi olla yhdellä jos toisella opiskelijalla. Itse ostin ensimmäisen matkapuhelimen -97 valmistuttuani koulusta ja asuessani toisella paikalla työhön liittyvän kurssin vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei pystynyt. Kyllä tuohon on silloinkin pitänyt olla jo tosi hyvä palkka, tai molempien keskiluokkaisessa tyossä. Esim. oma äitini oli kotiäitinä noin 5 vuotta, ja olimme todella koyhiä. Autona pienin ja halvin mahdollinen käytetty fiat, vuokralla asuttiin, ja ruokana oli perunaa ja jauhelihaa. Uusia vaatteita jne ei saatu ikinä, eikä meillä ollut edes puhelinta. Kun myohemmin äitikin meni toihin, peräti saatiin hommattua lankapuhelin ja VHS-videot, mutta esim. mitään maksullista ei harrastettu koskaan ja yhä vaatteet oli enimmäkseen kirpparilta, jo Halpahallin halvimmat lenkkarit oli luksusta. Samalla pikkuautolla ajettiin yli 15 vuotta.
Pikkuisen on ap:lla aika kullannut muistot.
Mä en saanut harrastaa mitään kallista, mutta kyllä mun luokkakaverit kävi 80-luvulla ratsastamassa ja soittotunneilla.
Ja he olivat perheistä joissa isä oli duunari, ja äiti kotirouvana? Koska näinhän ap väitti.
Vierailija kirjoitti:
Silloin oli oikeasti työvoimapula. Sitä paikkaamaan ei voinut tuoda työvoimaa Virosta, Romaniasta tai Filippiineiltä, joten firmojen piti maksaa suomalaisille kunnolla.
Suuret ikäluokat olivat parhaassa työiässään. Työtätekevien osuus väestöstä oli suurempi kuin maassa koskaan ennen sitä tai sen jälkeen. Verorasitus pysyi siksi kohtuullisena. (Itse asiassa liiankin kohtuullisena, sillä olisi pitänyt kerätä enemmän veroja ja sillä tavoin valmistautua tulevaan lamaan.)
Neuvostoliitto oli vielä olemassa. Asia, mikä usein unohdetaan, on se, että iso suunnitelmatalous tuossa naapurissa ei ollut sillä tavoin kansainvälisten suhdanteiden heiteltävänä kuin markkinataloudet. Suomen taloutta vakautti pitkään se, että kansainvälisen lamankin aikana oli heti vieressä maa, joka halusi ostaa vientituotteitamme. Vastineeksi saatiin mm. kohtalaisen halpaa energiaa. Ja niitä jo ketjussa mainittuja Ladoja, niin köyhemmälläkin duunarilla oli varaa autoon.
80-luvulla vallitsi lisäksi kansainvälinen noususuhdanne. Sitten tulivat vielä ne hullut vuodet, kun pankkitoimintaa vapautettiin ja pankit alkoivat syytää sekä ihmisille että yrityksille rahaa ovista ja ikkunoista. Se aloittajan muistelema duunarin omistama asunto saattoi oikeasti olla lähinnä pankin omistuksessa. Kaikki ottivat lainaa kun uskoivat että pystyvät maksamaan sen pois, eli hommaa pyöritettiin velkarahalla. Romahdus 90-luvulla oli sitten karu, eikä todellakaan johtunut mistään eurosta, toisin kuin aloittaja uumoilee.
Höpöhöpö taas. Muistan 80-luvun lopusta, kuinka meidän okt-talo oli jo maksettu, ja sitä rahaa tyrkytettiin niin paljon pankeista, että mun isä mietti ihan tosissaan, pitäisikö pientä perheyritystä suurentaa halvalla lainalla. Lainarahaa tulvi muistaakseni nimenomaan Amerikasta. Onneksi isäni ei lähtenyt laajentamaan.
Ne jotka kaatuivat 90-luvun alussa oli niitä, jotka olivat lainanneet rahaa törkeän paljon ilman kunnollisia vakuuksia tai varallisuutta, eli ottaneet massiivisen riskin. Siksi lähti kämppä tai firma alta. Kamalinta oli kuitenkin se, että pankit ottivat nuo kämpät ja firmat todella alhaiseen hintaan. Eli sulle saattoi jäädä vielä paljon lainaa, vaikka kämppäkin meni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei pystynyt. Kyllä tuohon on silloinkin pitänyt olla jo tosi hyvä palkka, tai molempien keskiluokkaisessa tyossä. Esim. oma äitini oli kotiäitinä noin 5 vuotta, ja olimme todella koyhiä. Autona pienin ja halvin mahdollinen käytetty fiat, vuokralla asuttiin, ja ruokana oli perunaa ja jauhelihaa. Uusia vaatteita jne ei saatu ikinä, eikä meillä ollut edes puhelinta. Kun myohemmin äitikin meni toihin, peräti saatiin hommattua lankapuhelin ja VHS-videot, mutta esim. mitään maksullista ei harrastettu koskaan ja yhä vaatteet oli enimmäkseen kirpparilta, jo Halpahallin halvimmat lenkkarit oli luksusta. Samalla pikkuautolla ajettiin yli 15 vuotta.
Pikkuisen on ap:lla aika kullannut muistot.
Mä en saanut harrastaa mitään kallista, mutta kyllä mun luokkakaverit kävi 80-luvulla ratsastamassa ja soittotunneilla.
Ja he olivat perheistä joissa isä oli duunari, ja äiti kotirouvana? Koska näinhän ap väitti.
Oli kuule jopa lesken lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut todella nopeaa laajakaistaa, viittä eri kännykkäliittymää (tosin yksi kännykkä maksoi kahden kuukauden palkan), tojotat ja datsunit sai viedä pikkupajalle huoltoon / korjaukseen eikä tarvinnut maksaa merkkihuolloista, kätevin huolsi autonsa tietty itse. Autolla ajettiin aika vähän, kesällä mentiin pyörillä.
80-luvulla matkapuhelimia oli lähinnä yrittäjillä ja todella tärkeillä työntekijöillä. Vasta 90-luvulla matkapuhelimet alkoivat yleistyä yksityiskäytössä tavallisilla ihmisillä.
Kävin armeijan -91 ja muista että meidän kompanjassa (90 miestä) oli kolmella matkapuhelin, kaksi oli yrittäjäperheen poikia ja yksi rakennusmestari. Opiskelin -92...-97 ja tuona aikana matkapuhelimet alkoi ylseityä niin että niitä alkoi olla yhdellä jos toisella opiskelijalla. Itse ostin ensimmäisen matkapuhelimen -97 valmistuttuani koulusta ja asuessani toisella paikalla työhön liittyvän kurssin vuoksi.
Olin armeijassa -93 ja yhdellä komppaniassamme oli matkapuhelin.
Hän oli autokauppias.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut todella nopeaa laajakaistaa, viittä eri kännykkäliittymää (tosin yksi kännykkä maksoi kahden kuukauden palkan), tojotat ja datsunit sai viedä pikkupajalle huoltoon / korjaukseen eikä tarvinnut maksaa merkkihuolloista, kätevin huolsi autonsa tietty itse. Autolla ajettiin aika vähän, kesällä mentiin pyörillä.
80-luvulla matkapuhelimia oli lähinnä yrittäjillä ja todella tärkeillä työntekijöillä. Vasta 90-luvulla matkapuhelimet alkoivat yleistyä yksityiskäytössä tavallisilla ihmisillä.
Olivat aluksi törkeän kalliita. Ja autoissa oli sellanen iso laatikko, oli olevinaan autopuhelin. Yrittäjillä nimenomaan.
Joo, juttelin juuri tuollaisesta puhelimesta isäni kanssa, kertoi maksaneensa puhelimesta 80-luvulla 14 000 mk.
Tilastokeskuksen sivulla on laskuri johon laitoin tuon summan. Antoi tällaiset tiedot
Vuoden 1983 rahamäärää 14 000,00 markkaa vastaava rahamäärä vuonna 2018 oli 5 302,99 euroa.
Elinkustannusindeksi vuonna 1983 oli 104 813.
Elinkustannusindeksi vuonna 2018 oli 236 055.
Muutos vuodesta 1983 vuoteen 2018 oli 2,25-kertainen eli +125,22 %.
Keskimääräinen vuotuinen inflaatioprosentti tällä aikavälillä oli 2,35.
En ole kyllä ihan varma mikä tuo ostovuosi oli, saattoi olla muutaman vuoden myöhemminkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se auto ei ollut Audi...
Ei niin, auto oli Lada tai Datsun. Talokin oli lastulevystä tehty talon näköiskopio, joka mätäni paikoilleen.
No eihän kai nykyäänkään duunari uutta Audia osta, vaan käytetyn Kian tai Toyotan. Eli ihan sama asia. Pitää tietysti verrata saman ajan asioita keskenään, eikä olettaa, että joku olisi 80-luvulla käyttänyt asiaa, jota ei vielä ollut olemassakaan.
Tietokoneet ja puhelimet vievät nykyään paljon rahaa, ennen ei sellaisia rahanmenoja ollut olemassa. Toisaalta itse laitteet ovat noista ajoista halventuneet vaikka kuinka. Televisio maksoi silloin todella paljon nykyaikaan verrattuna.
Esimerkiksi pyykkikoneet, jääkaapit ja viihde-elektroniikka ovat suhteellisesti halventuneet paljon 80-luvusta. Autoissa suhteellinenhinta on ehkä pysynyt, mutta ominaisuudet ja turvallisuus kehittynyt valtavasti.
Kyllähän suomalaiset ovat vaurastuneet 80-luuvusta. Huomaa autoissa esimerkiksi siitä että 80-luvulla Suomeen tuotiin vain riisuttuja karvalakkimalleja, kun taas nykyään se alkaen malli ei tule Suomen myyntivalikoimaan lainkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin oli oikeasti työvoimapula. Sitä paikkaamaan ei voinut tuoda työvoimaa Virosta, Romaniasta tai Filippiineiltä, joten firmojen piti maksaa suomalaisille kunnolla.
Suuret ikäluokat olivat parhaassa työiässään. Työtätekevien osuus väestöstä oli suurempi kuin maassa koskaan ennen sitä tai sen jälkeen. Verorasitus pysyi siksi kohtuullisena. (Itse asiassa liiankin kohtuullisena, sillä olisi pitänyt kerätä enemmän veroja ja sillä tavoin valmistautua tulevaan lamaan.)
Neuvostoliitto oli vielä olemassa. Asia, mikä usein unohdetaan, on se, että iso suunnitelmatalous tuossa naapurissa ei ollut sillä tavoin kansainvälisten suhdanteiden heiteltävänä kuin markkinataloudet. Suomen taloutta vakautti pitkään se, että kansainvälisen lamankin aikana oli heti vieressä maa, joka halusi ostaa vientituotteitamme. Vastineeksi saatiin mm. kohtalaisen halpaa energiaa. Ja niitä jo ketjussa mainittuja Ladoja, niin köyhemmälläkin duunarilla oli varaa autoon.
80-luvulla vallitsi lisäksi kansainvälinen noususuhdanne. Sitten tulivat vielä ne hullut vuodet, kun pankkitoimintaa vapautettiin ja pankit alkoivat syytää sekä ihmisille että yrityksille rahaa ovista ja ikkunoista. Se aloittajan muistelema duunarin omistama asunto saattoi oikeasti olla lähinnä pankin omistuksessa. Kaikki ottivat lainaa kun uskoivat että pystyvät maksamaan sen pois, eli hommaa pyöritettiin velkarahalla. Romahdus 90-luvulla oli sitten karu, eikä todellakaan johtunut mistään eurosta, toisin kuin aloittaja uumoilee.
Höpöhöpö taas. Muistan 80-luvun lopusta, kuinka meidän okt-talo oli jo maksettu, ja sitä rahaa tyrkytettiin niin paljon pankeista, että mun isä mietti ihan tosissaan, pitäisikö pientä perheyritystä suurentaa halvalla lainalla. Lainarahaa tulvi muistaakseni nimenomaan Amerikasta. Onneksi isäni ei lähtenyt laajentamaan.
Ne jotka kaatuivat 90-luvun alussa oli niitä, jotka olivat lainanneet rahaa törkeän paljon ilman kunnollisia vakuuksia tai varallisuutta, eli ottaneet massiivisen riskin. Siksi lähti kämppä tai firma alta. Kamalinta oli kuitenkin se, että pankit ottivat nuo kämpät ja firmat todella alhaiseen hintaan. Eli sulle saattoi jäädä vielä paljon lainaa, vaikka kämppäkin meni.
Oiot mutkia.
Kun markka päästettiin kellumaan, dollariin sidotut lainat kasvoivat moninkertaisiksi yhdessä yössä.
Ei aina ollut syynä holtiton velanotto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut todella nopeaa laajakaistaa, viittä eri kännykkäliittymää (tosin yksi kännykkä maksoi kahden kuukauden palkan), tojotat ja datsunit sai viedä pikkupajalle huoltoon / korjaukseen eikä tarvinnut maksaa merkkihuolloista, kätevin huolsi autonsa tietty itse. Autolla ajettiin aika vähän, kesällä mentiin pyörillä.
80-luvulla matkapuhelimia oli lähinnä yrittäjillä ja todella tärkeillä työntekijöillä. Vasta 90-luvulla matkapuhelimet alkoivat yleistyä yksityiskäytössä tavallisilla ihmisillä.
Olivat aluksi törkeän kalliita. Ja autoissa oli sellanen iso laatikko, oli olevinaan autopuhelin. Yrittäjillä nimenomaan.
Joo, juttelin juuri tuollaisesta puhelimesta isäni kanssa, kertoi maksaneensa puhelimesta 80-luvulla 14 000 mk.
Tilastokeskuksen sivulla on laskuri johon laitoin tuon summan. Antoi tällaiset tiedot
Vuoden 1983 rahamäärää 14 000,00 markkaa vastaava rahamäärä vuonna 2018 oli 5 302,99 euroa.
Elinkustannusindeksi vuonna 1983 oli 104 813.
Elinkustannusindeksi vuonna 2018 oli 236 055.
Muutos vuodesta 1983 vuoteen 2018 oli 2,25-kertainen eli +125,22 %.
Keskimääräinen vuotuinen inflaatioprosentti tällä aikavälillä oli 2,35.
En ole kyllä ihan varma mikä tuo ostovuosi oli, saattoi olla muutaman vuoden myöhemminkin.
Taisi maksaa enemmänkin. NMT verkko aloitettiin vasta 1982 lopulla. Isän työhön kuului päivystystehtväiä ja heille tuli täivystysajoneuvoon matkapuhelin, joka muistaakseni maksoi 24.000mk, mutta tästä en muista vuotta tarkasti, ehkä -83 tai -84, mutta hyvin pian sen jälkeen kun NMT verkko alkoi toimia paikkakunnalla.
Aloitin peruskoulun vuonna 1980 ja kun nyt vertaan tuota aikaa omien lasteni alakouluvuosiin, huomaan että eroja elämäntyylissä on paljon:
- ”ei suuret tulot vaan pienet menot” oli motto myös hyvin toimeentulevissa perheissä: kaikki mitä voitiin, tehtiin itse, korjattiin ja paikattiin; marjat ja hedelmät säilöttiin ja käytettiin edullisia raaka-aineita (sanoisin että syötiinkin määrällisesti vähemmän kuin nykyperheet); kotipullaa sai muttei juuri koskaan kaupan leivoksia yms.
Limsaa sai korkeintaan 0,3 dl pullon lauantaina.
- kenelläkään ei ollut kovin hienoja vaatteita ja tavaroita; farkkujen osto oli iso juttu kun niitä sai harvoin ja se oli ihan OK. Ei muilla ollut sen kummempaa eikä siitä saatu traumoja.
- ei kellään tavallisella ollut kallista elektroniikkaa eikä mitään kuukausimaksullista (kuten nykyään kännykkälaskut, netflix, maksukanavat, spotify...)
- kukaan tuntemani aikuinen ei kuljettanut lapsia autolla kalliisiin harrastuksiin
- kahvilassa tai ravintolassa käynti oli harvinaista - oli ihan normaalia todeta, että juodaan kahvit sitten kotona niin tulee halvemmaksi
- yhteiskunta tuki perheitä ja lapsia monella tavoin ja esim. hampaat oiottiin ilmaiseksi
Itse siis 80-luvun lapsuuden keskiluokkaisessa perheessä eläneenä sanoisin, että ennen oltiin säästäväisiä eivätkä edes melko varakkaat tuhlanneet niin paljon kuin tämän päivän tulonsiirroilla eläjät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut todella nopeaa laajakaistaa, viittä eri kännykkäliittymää (tosin yksi kännykkä maksoi kahden kuukauden palkan), tojotat ja datsunit sai viedä pikkupajalle huoltoon / korjaukseen eikä tarvinnut maksaa merkkihuolloista, kätevin huolsi autonsa tietty itse. Autolla ajettiin aika vähän, kesällä mentiin pyörillä.
80-luvulla matkapuhelimia oli lähinnä yrittäjillä ja todella tärkeillä työntekijöillä. Vasta 90-luvulla matkapuhelimet alkoivat yleistyä yksityiskäytössä tavallisilla ihmisillä.
Olivat aluksi törkeän kalliita. Ja autoissa oli sellanen iso laatikko, oli olevinaan autopuhelin. Yrittäjillä nimenomaan.
Joo, juttelin juuri tuollaisesta puhelimesta isäni kanssa, kertoi maksaneensa puhelimesta 80-luvulla 14 000 mk.
Tilastokeskuksen sivulla on laskuri johon laitoin tuon summan. Antoi tällaiset tiedot
Vuoden 1983 rahamäärää 14 000,00 markkaa vastaava rahamäärä vuonna 2018 oli 5 302,99 euroa.
Elinkustannusindeksi vuonna 1983 oli 104 813.
Elinkustannusindeksi vuonna 2018 oli 236 055.
Muutos vuodesta 1983 vuoteen 2018 oli 2,25-kertainen eli +125,22 %.
Keskimääräinen vuotuinen inflaatioprosentti tällä aikavälillä oli 2,35.
En ole kyllä ihan varma mikä tuo ostovuosi oli, saattoi olla muutaman vuoden myöhemminkin.
Taisi maksaa enemmänkin. NMT verkko aloitettiin vasta 1982 lopulla. Isän työhön kuului päivystystehtväiä ja heille tuli täivystysajoneuvoon matkapuhelin, joka muistaakseni maksoi 24.000mk, mutta tästä en muista vuotta tarkasti, ehkä -83 tai -84, mutta hyvin pian sen jälkeen kun NMT verkko alkoi toimia paikkakunnalla.
Voi olla tosiaan, että muistan väärin ja olikin 24, eikä 14
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin oli oikeasti työvoimapula. Sitä paikkaamaan ei voinut tuoda työvoimaa Virosta, Romaniasta tai Filippiineiltä, joten firmojen piti maksaa suomalaisille kunnolla.
Suuret ikäluokat olivat parhaassa työiässään. Työtätekevien osuus väestöstä oli suurempi kuin maassa koskaan ennen sitä tai sen jälkeen. Verorasitus pysyi siksi kohtuullisena. (Itse asiassa liiankin kohtuullisena, sillä olisi pitänyt kerätä enemmän veroja ja sillä tavoin valmistautua tulevaan lamaan.)
Neuvostoliitto oli vielä olemassa. Asia, mikä usein unohdetaan, on se, että iso suunnitelmatalous tuossa naapurissa ei ollut sillä tavoin kansainvälisten suhdanteiden heiteltävänä kuin markkinataloudet. Suomen taloutta vakautti pitkään se, että kansainvälisen lamankin aikana oli heti vieressä maa, joka halusi ostaa vientituotteitamme. Vastineeksi saatiin mm. kohtalaisen halpaa energiaa. Ja niitä jo ketjussa mainittuja Ladoja, niin köyhemmälläkin duunarilla oli varaa autoon.
80-luvulla vallitsi lisäksi kansainvälinen noususuhdanne. Sitten tulivat vielä ne hullut vuodet, kun pankkitoimintaa vapautettiin ja pankit alkoivat syytää sekä ihmisille että yrityksille rahaa ovista ja ikkunoista. Se aloittajan muistelema duunarin omistama asunto saattoi oikeasti olla lähinnä pankin omistuksessa. Kaikki ottivat lainaa kun uskoivat että pystyvät maksamaan sen pois, eli hommaa pyöritettiin velkarahalla. Romahdus 90-luvulla oli sitten karu, eikä todellakaan johtunut mistään eurosta, toisin kuin aloittaja uumoilee.
Höpöhöpö taas. Muistan 80-luvun lopusta, kuinka meidän okt-talo oli jo maksettu, ja sitä rahaa tyrkytettiin niin paljon pankeista, että mun isä mietti ihan tosissaan, pitäisikö pientä perheyritystä suurentaa halvalla lainalla. Lainarahaa tulvi muistaakseni nimenomaan Amerikasta. Onneksi isäni ei lähtenyt laajentamaan.
Ne jotka kaatuivat 90-luvun alussa oli niitä, jotka olivat lainanneet rahaa törkeän paljon ilman kunnollisia vakuuksia tai varallisuutta, eli ottaneet massiivisen riskin. Siksi lähti kämppä tai firma alta. Kamalinta oli kuitenkin se, että pankit ottivat nuo kämpät ja firmat todella alhaiseen hintaan. Eli sulle saattoi jäädä vielä paljon lainaa, vaikka kämppäkin meni.
Oiot mutkia.
Kun markka päästettiin kellumaan, dollariin sidotut lainat kasvoivat moninkertaisiksi yhdessä yössä.
Ei aina ollut syynä holtiton velanotto.
No olihan se holtitonta siinä mielessä että näiden valuuttalainojen riskejä ei ymmärretty, vaan niitä otettiin niin paljon kuin saatiin, koska ne olivat koroltaan mielettömän halpoja verrattuna siihen mitä kotimaan rahoitusmarkkinoilla oli tottu. Naapurissa oleva yrittäjä meni nurin kun heidän japanilaiset lainat taisi triplaantua lyhyessä ajassa.
80-luvun lopussa pankit tyrkyttivät rahaa osakesijoittamiseen ja ties mihin riskialttiiseen toimintaan. Se oli ihan tavallista että pankinjohtaja myönsi lainaa sillä ehdolla että saa siitä itse siivun. Esimerkiski 100.000mk vakuudetonta lainaa, josta "järjestelypalkkiona" pankinjohtajalle 20.000mk. Laman iskiessä 90-luvun alussa tällaiset pankinjohtajat tekivät usein itsemurhan kun kaikki lähti alta.
Vierailija kirjoitti:
Aloitin peruskoulun vuonna 1980 ja kun nyt vertaan tuota aikaa omien lasteni alakouluvuosiin, huomaan että eroja elämäntyylissä on paljon:
- ”ei suuret tulot vaan pienet menot” oli motto myös hyvin toimeentulevissa perheissä: kaikki mitä voitiin, tehtiin itse, korjattiin ja paikattiin; marjat ja hedelmät säilöttiin ja käytettiin edullisia raaka-aineita (sanoisin että syötiinkin määrällisesti vähemmän kuin nykyperheet); kotipullaa sai muttei juuri koskaan kaupan leivoksia yms.
Limsaa sai korkeintaan 0,3 dl pullon lauantaina.- kenelläkään ei ollut kovin hienoja vaatteita ja tavaroita; farkkujen osto oli iso juttu kun niitä sai harvoin ja se oli ihan OK. Ei muilla ollut sen kummempaa eikä siitä saatu traumoja.
- ei kellään tavallisella ollut kallista elektroniikkaa eikä mitään kuukausimaksullista (kuten nykyään kännykkälaskut, netflix, maksukanavat, spotify...)
- kukaan tuntemani aikuinen ei kuljettanut lapsia autolla kalliisiin harrastuksiin
- kahvilassa tai ravintolassa käynti oli harvinaista - oli ihan normaalia todeta, että juodaan kahvit sitten kotona niin tulee halvemmaksi
- yhteiskunta tuki perheitä ja lapsia monella tavoin ja esim. hampaat oiottiin ilmaiseksi
Itse siis 80-luvun lapsuuden keskiluokkaisessa perheessä eläneenä sanoisin, että ennen oltiin säästäväisiä eivätkä edes melko varakkaat tuhlanneet niin paljon kuin tämän päivän tulonsiirroilla eläjät.
80-luvun alussa ala-asteella muistan miten rehtori tuskaili kun ei keksi mihin käyttäisi koululle myönnetyt määrärahat. Kaikkiin luokkiin oli jo ostettu telkkarit ja mankat ja rahaa oli vielä paljon jäjellä. Joku oppilasita keksi että rehtori voisi ostaa kaikkiin luokkiin myös VHS-nauhurit ja näin myös tehtiin.
Kirjat oli myös aina uusia, eikä niitä kierrätetty.
Alue: Aihe vapaa
Olivat aluksi törkeän kalliita. Ja autoissa oli sellanen iso laatikko, oli olevinaan autopuhelin. Yrittäjillä nimenomaan.