Äidiksi 46-vuotiaana. Mitä mietteitä herättää teissä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miten siinä iässä jaksaa enää pikkulapsirumbaa. Lisäksi nykyajan kyttäyskulttuuri yhteiskunnan puolelta voi olla shokki. Ura voi tyssätä siihen, ettei lapselle saa hoitopaikkaa kohtuullisen matkan päästä tai joudut hakemaan lapsen hoitajapulan vuoksi vähän väliä kesken päivän pois.

Toisaalta, jos se on se, mitä elämältä haluaa ja luonto sen suo, niin mikäpä siinä. Tukijoukkoja tarvitaan ja siinä kohtaa mietin, että miten oma ystäväpiiri suhtautuisi pikkulapsielämään, kun moni on sen vaiheen jättänyt jo taakse.

Aika surullista jos tuossa iässä on jo niin huonossa kunnossa, ettei jaksa. Parikymmentä vuotta helposti olisi kuitenkin vielä työelämää jäljellä.

Samalla lailla se uraelämä kärsii myös nuoremmalla äidillä mainitsemasi kaltaisessa tilanteessa vai meinaatko, että työelämän haasteet koskevat vain 4-kymppisiä. En ymmärrä pointtasi ollenkaan. Minulla ainakin on vakiintunut ura ja haasteita oli paljon enemmän kun sain ensimmäisen lapsen 26 v.

Ei huonossa kunnossa yleisesti, mutta onhan se erilaista valvoa öitä 4-5-kymppisenä kuin nuorempana.

Työelämän haasteissa auttoi omalla kohdallamme ne samassa elämäntilanteessa olevat ystävät. Aina joku meistä pystyi joustamaan. Myös isovanhemmista oli apua. Töistä oli helpompaa pitää taukoa 31-vuotiaana pari vuotta kuin että lähes kriittistä 50v. synttäriä lähestyessä. Siinä saa olla todella varma työpaikka, että tuossa iässä uskaltaa olla pois.

Parisuhteet ovat vielä oma lukunsa. Vauva pistää suhteen koetukselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miten siinä iässä jaksaa enää pikkulapsirumbaa. Lisäksi nykyajan kyttäyskulttuuri yhteiskunnan puolelta voi olla shokki. Ura voi tyssätä siihen, ettei lapselle saa hoitopaikkaa kohtuullisen matkan päästä tai joudut hakemaan lapsen hoitajapulan vuoksi vähän väliä kesken päivän pois.

Toisaalta, jos se on se, mitä elämältä haluaa ja luonto sen suo, niin mikäpä siinä. Tukijoukkoja tarvitaan ja siinä kohtaa mietin, että miten oma ystäväpiiri suhtautuisi pikkulapsielämään, kun moni on sen vaiheen jättänyt jo taakse.

Aika surullista jos tuossa iässä on jo niin huonossa kunnossa, ettei jaksa. Parikymmentä vuotta helposti olisi kuitenkin vielä työelämää jäljellä.

Samalla lailla se uraelämä kärsii myös nuoremmalla äidillä mainitsemasi kaltaisessa tilanteessa vai meinaatko, että työelämän haasteet koskevat vain 4-kymppisiä. En ymmärrä pointtasi ollenkaan. Minulla ainakin on vakiintunut ura ja haasteita oli paljon enemmän kun sain ensimmäisen lapsen 26 v.

Ei huonossa kunnossa yleisesti, mutta onhan se erilaista valvoa öitä 4-5-kymppisenä kuin nuorempana.

Työelämän haasteissa auttoi omalla kohdallamme ne samassa elämäntilanteessa olevat ystävät. Aina joku meistä pystyi joustamaan. Myös isovanhemmista oli apua. Töistä oli helpompaa pitää taukoa 31-vuotiaana pari vuotta kuin että lähes kriittistä 50v. synttäriä lähestyessä. Siinä saa olla todella varma työpaikka, että tuossa iässä uskaltaa olla pois.

Parisuhteet ovat vielä oma lukunsa. Vauva pistää suhteen koetukselle.

Mulla on yöunet vähentyneet vanhenemisen myötä ja luonnostaan jo nukkuu tosi vähän verrattuna nuoruuteen. Nyt on tosi helppo ottaa töistä vapaata, kun säästöjä on jo kertynyt ja asuntolainat maksettu. 

Ei meillä heitetä ketään pellolle vapaiden takia. 

Oikeastaan sääliä, en itse jaksaisi millään… toisaalta kunnioitusta, jos jaksaa asiansa hoitaa (ei millään supermutsitavalla, vaan tavallisella tavalla).

Ikävä kyllä todennäköisyys saada vammainen lapsi on korkeampi kuin nuoremmalla äidillä. Sitä en myöskään itse jaksaisi ja pelkäisin ottaa riskiä. Kunnioitan rohkeutta tehdä abortti, jos tieto vammaisuudesta olisi riittävän ajoissa saatavilla.

Itse en siis missään nimessä haluiaisi, mutta ymmärrän että jollain toisella voi olla aivan toisenlainen tausta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miten siinä iässä jaksaa enää pikkulapsirumbaa. Lisäksi nykyajan kyttäyskulttuuri yhteiskunnan puolelta voi olla shokki. Ura voi tyssätä siihen, ettei lapselle saa hoitopaikkaa kohtuullisen matkan päästä tai joudut hakemaan lapsen hoitajapulan vuoksi vähän väliä kesken päivän pois.

Toisaalta, jos se on se, mitä elämältä haluaa ja luonto sen suo, niin mikäpä siinä. Tukijoukkoja tarvitaan ja siinä kohtaa mietin, että miten oma ystäväpiiri suhtautuisi pikkulapsielämään, kun moni on sen vaiheen jättänyt jo taakse.

Aika surullista jos tuossa iässä on jo niin huonossa kunnossa, ettei jaksa. Parikymmentä vuotta helposti olisi kuitenkin vielä työelämää jäljellä.

Samalla lailla se uraelämä kärsii myös nuoremmalla äidillä mainitsemasi kaltaisessa tilanteessa vai meinaatko, että työelämän haasteet koskevat vain 4-kymppisiä. En ymmärrä pointtasi ollenkaan. Minulla ainakin on vakiintunut ura ja haasteita oli paljon enemmän kun sain ensimmäisen lapsen 26 v.

Ei huonossa kunnossa yleisesti, mutta onhan se erilaista valvoa öitä 4-5-kymppisenä kuin nuorempana.

Työelämän haasteissa auttoi omalla kohdallamme ne samassa elämäntilanteessa olevat ystävät. Aina joku meistä pystyi joustamaan. Myös isovanhemmista oli apua. Töistä oli helpompaa pitää taukoa 31-vuotiaana pari vuotta kuin että lähes kriittistä 50v. synttäriä lähestyessä. Siinä saa olla todella varma työpaikka, että tuossa iässä uskaltaa olla pois.

Parisuhteet ovat vielä oma lukunsa. Vauva pistää suhteen koetukselle.

Minulla aivan päinvastainen kokemus. 26 eka lapsia ja hei esim kuolla väsymykseen. Iltalehden ja ssa sen vaan ymmärsi, että tämä on vain pieni hetki elämässä, kun lapsi on vauva. Ei mitään ongelmaa valvoa. Mihin ihmeeseen perustat tämän väitteesi? Onko nykyään 4-kymppiset jotenkin erityisen väsyneitä? Laki ei salli vanhempainvapaalla olevan irtisanomista eli en kyllä keksi että mikä riski siinä on? Niillä parikymppisillä kun ei tunnu olevan edes vaki työpaikkaa vielä.

Miten ne isovanhammat jaksaa hoitaa lapsenlapsiaan päivittäin, jos ei edes 46-vuotias jaksaisi hoitaa. Tuon ikäinen on vielä nuori isovanhempiin nähden. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miten siinä iässä jaksaa enää pikkulapsirumbaa. Lisäksi nykyajan kyttäyskulttuuri yhteiskunnan puolelta voi olla shokki. Ura voi tyssätä siihen, ettei lapselle saa hoitopaikkaa kohtuullisen matkan päästä tai joudut hakemaan lapsen hoitajapulan vuoksi vähän väliä kesken päivän pois.

Toisaalta, jos se on se, mitä elämältä haluaa ja luonto sen suo, niin mikäpä siinä. Tukijoukkoja tarvitaan ja siinä kohtaa mietin, että miten oma ystäväpiiri suhtautuisi pikkulapsielämään, kun moni on sen vaiheen jättänyt jo taakse.

Aika surullista jos tuossa iässä on jo niin huonossa kunnossa, ettei jaksa. Parikymmentä vuotta helposti olisi kuitenkin vielä työelämää jäljellä.

Samalla lailla se uraelämä kärsii myös nuoremmalla äidillä mainitsemasi kaltaisessa tilanteessa vai meinaatko, että työelämän haasteet koskevat vain 4-kymppisiä. En ymmärrä pointtasi ollenkaan. Minulla ainakin on vakiintunut ura ja haasteita oli paljon enemmän kun sain ensimmäisen lapsen 26 v.

Ei huonossa kunnossa yleisesti, mutta onhan se erilaista valvoa öitä 4-5-kymppisenä kuin nuorempana.

Työelämän haasteissa auttoi omalla kohdallamme ne samassa elämäntilanteessa olevat ystävät. Aina joku meistä pystyi joustamaan. Myös isovanhemmista oli apua. Töistä oli helpompaa pitää taukoa 31-vuotiaana pari vuotta kuin että lähes kriittistä 50v. synttäriä lähestyessä. Siinä saa olla todella varma työpaikka, että tuossa iässä uskaltaa olla pois.

Parisuhteet ovat vielä oma lukunsa. Vauva pistää suhteen koetukselle.

Minulla aivan päinvastainen kokemus. 26 eka lapsia ja hei esim kuolla väsymykseen. Iltalehden ja ssa sen vaan ymmärsi, että tämä on vain pieni hetki elämässä, kun lapsi on vauva. Ei mitään ongelmaa valvoa. Mihin ihmeeseen perustat tämän väitteesi? Onko nykyään 4-kymppiset jotenkin erityisen väsyneitä? Laki ei salli vanhempainvapaalla olevan irtisanomista eli en kyllä keksi että mikä riski siinä on? Niillä parikymppisillä kun ei tunnu olevan edes vaki työpaikkaa vielä.

Sori autocorrect sekoilee. Toivottavasti ymmärsitte. Iltalehden = iltatähden😄

Vierailija kirjoitti:

Liian vanha. Vaihdevuodet ja väsymys ja siihen vielä pieni vauva. Kamala yhdistelmä. Yli viisikymppisenä päiväkoti-ikäisen lapsen vanhempainillassa siellä kolmekymppisten seurassa. Juu, ei kiitos.

Eihän siinä ole vaihdevuotisella mitään vauvaa. Jos on vaihdevuodet niin ei silloin voi saada vauvaa. Päiväkotien vanhempainillat ovat täysin turhia, joten ei menetä yhtään mitään, jos niissä ei käy. Vaikka eihän siinä hävettävää ole, jos silti käy. Moni kolmekymppinenkin ylipainoineen on jo raihnaisen näköinen.

Surullista, lapsen kannalta. Pakotettu kasvamaan aikuisuuteen eläkeläisen kanssa. Lapsi tulee häpeämään sinua, vertaa ikääsi kavereiden vanhempiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miten siinä iässä jaksaa enää pikkulapsirumbaa. Lisäksi nykyajan kyttäyskulttuuri yhteiskunnan puolelta voi olla shokki. Ura voi tyssätä siihen, ettei lapselle saa hoitopaikkaa kohtuullisen matkan päästä tai joudut hakemaan lapsen hoitajapulan vuoksi vähän väliä kesken päivän pois.

Toisaalta, jos se on se, mitä elämältä haluaa ja luonto sen suo, niin mikäpä siinä. Tukijoukkoja tarvitaan ja siinä kohtaa mietin, että miten oma ystäväpiiri suhtautuisi pikkulapsielämään, kun moni on sen vaiheen jättänyt jo taakse.

Aika surullista jos tuossa iässä on jo niin huonossa kunnossa, ettei jaksa. Parikymmentä vuotta helposti olisi kuitenkin vielä työelämää jäljellä.

Samalla lailla se uraelämä kärsii myös nuoremmalla äidillä mainitsemasi kaltaisessa tilanteessa vai meinaatko, että työelämän haasteet koskevat vain 4-kymppisiä. En ymmärrä pointtasi ollenkaan. Minulla ainakin on vakiintunut ura ja haasteita oli paljon enemmän kun sain ensimmäisen lapsen 26 v.

Ei huonossa kunnossa yleisesti, mutta onhan se erilaista valvoa öitä 4-5-kymppisenä kuin nuorempana.

Työelämän haasteissa auttoi omalla kohdallamme ne samassa elämäntilanteessa olevat ystävät. Aina joku meistä pystyi joustamaan. Myös isovanhemmista oli apua. Töistä oli helpompaa pitää taukoa 31-vuotiaana pari vuotta kuin että lähes kriittistä 50v. synttäriä lähestyessä. Siinä saa olla todella varma työpaikka, että tuossa iässä uskaltaa olla pois.

Parisuhteet ovat vielä oma lukunsa. Vauva pistää suhteen koetukselle.

Mulla on yöunet vähentyneet vanhenemisen myötä ja luonnostaan jo nukkuu tosi vähän verrattuna nuoruuteen. Nyt on tosi helppo ottaa töistä vapaata, kun säästöjä on jo kertynyt ja asuntolainat maksettu. 

Ei meillä heitetä ketään pellolle vapaiden takia. 

Mulla unet on vähentyneet n 36 ikävuoden jälkeen ihan siksi, että kärsin keski-ikäistyvälle naiselle tyypillisesti unihäiriöistä.  Toiset päivät olen vielä entinen energinen itseni, sitten on päiviä, jotka menevt katkonaisen tai kevyen unen vuoksi kuin sumussa. Alallani kehitys on todella nopeaa, nopeampaa kuin vielä 2000-luvun alulla. Parin vuoden poissaolon aikana jäisin takuulla kelkasta, etenkin kun 50 lähetessä on kyky oppia uutta selvästi heikentynyt. Jos olisin niin hyvin pelannut korttini, etten tarvitsisi enää tulojani niin voisi kai harkita hyppäämistä oravanpyörästä. Mutta ei enää vauvan kanssa. Kellään ystävälläkään ole enää pieniä lapsia, vanhempani ovat jo vanhuksia. Sisarusteni lapset lie pian vuorossa perheen perustamisessa. Aika yksinäistä olisi minun ja pienen lapsen oleminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liian vanha. Vaihdevuodet ja väsymys ja siihen vielä pieni vauva. Kamala yhdistelmä. Yli viisikymppisenä päiväkoti-ikäisen lapsen vanhempainillassa siellä kolmekymppisten seurassa. Juu, ei kiitos.

Eihän siinä ole vaihdevuotisella mitään vauvaa. Jos on vaihdevuodet niin ei silloin voi saada vauvaa. Päiväkotien vanhempainillat ovat täysin turhia, joten ei menetä yhtään mitään, jos niissä ei käy. Vaikka eihän siinä hävettävää ole, jos silti käy. Moni kolmekymppinenkin ylipainoineen on jo raihnaisen näköinen.

tuota..esi-vaihdevuosia elävillekin tehdään alkionsiirtoja luovutetulla munasolulla. Sitten nämä lähes järjestään synnyttää pieniä keskosia, jotka hoidetaan viikkojen, jopa kuukausien sairaalahoidolla 'kypsiksi'. Kohdunvuokraus on optio kun sen vaan hoitaa vaikka Ukrainassa. Kyllä lääketiede mahdollistaa hedelmällisen iän ohittaneen vauva-haaveen toteututtamisen. Valitettavasti.

Pipsa Hurmerinta on 45v ja sai juuri toisen lapsensa. Lukuisilla ystävillään on sama tilanne. Kun ensimmäinen lapsi saadaan vasta lähempänä 40 ikävuotta, niin synnytysikä väkisinkin kasvaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syntyvä lapsi on vammainen.

Kehitysvammaisen lapsen riski on pienempi yli 40 v. Down riski ainoastaan suurempi. Itse synnytin 45 v eikä minua edes ihmetelty sen kummemmin, koska olin hoikka ja terve.

Lapseni ei ole vammainen. Jos sinulla ei ole muuta sanottavaa, kannattaa pysyä poissa.

Tuo tilasto vääristää hieman todellisuutta. 40 -vuotias kantaa 50-60% vähemmän todennäköisesti minkä tahansa raskauden loppuun. Eli ne epänormaalisti kehittyneet sikiöt menevät ainakin tuplasti, todennäköisesti moninkertaisesti, todennäköisemmin kesken kun kantaja on yli 40-vuotias.

Nyt Laura Malmivaara on raskaana ja on 48v!  Nyt uskalletaan ja hyvä niin.

He, jotka ovat ensimmäiseksi tarjoamassa vammaista lasta, eivät tiedä, että monet vammaisuudet saadaan selville varhaisessa vaiheessa odotusaikana, jolloin voi keskeyttää raskauden.

https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/54968995-790f-4a28-866e-6ff090…

Onhan noita maailmallakin tunnettuja näyttelijöitä jotka ovat saanet lapsen n 50v. Ei ole hirveän yleistä. Itse tiedän monta suomestakin ja tulleet luomusti raskaaksi ja raskaus oli kaikilla yllätys. Monella ehti mennä niin pitkälle, ettei olisi saanut aborttia jos olisi halunnut. Kukaan ei edes halunnut.

Ajattelen. että onpa lohdullista vielä on aikaa yli 10 vuotta. Täytän keväällä 35 ja murehdin, että en ehdi saada lapsia ennen kuin myöhäistä. Olemme puolison kanssa molemmat työttömiä, haluaisin jonkinlaisen taloudellisen turvan ennen perheen lisäystä mutta pelkään että aika loppuu.

Vierailija kirjoitti:

Lääkärinä pakko kommentoida, että alle 20-vuotiaille tulee eniten vammaisia/poikkeavia lapsia. Enemmän kuin yli 40-vuotiaille. Googlatkaa, jos ette usko.

Lääkärinä tiedät myös sen että se johtuu 40+ naisten kategorisesti saamista seulonnoista ja keskeytyksistä. Älä vääristele asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lääkärinä pakko kommentoida, että alle 20-vuotiaille tulee eniten vammaisia/poikkeavia lapsia. Enemmän kuin yli 40-vuotiaille. Googlatkaa, jos ette usko.

Lääkärinä tiedät myös sen että se johtuu 40+ naisten kategorisesti saamista seulonnoista ja keskeytyksistä. Älä vääristele asioita.

Ei yli 40-vuotiaat saa mitään tutkimuksia enemmän kun nuoremmatkaan. Joku pätevä syy pitää kyllä olla. Ihan samat, normaalit tutkimukset minä sain kun nuoremmatkin.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen. että onpa lohdullista vielä on aikaa yli 10 vuotta. Täytän keväällä 35 ja murehdin, että en ehdi saada lapsia ennen kuin myöhäistä. Olemme puolison kanssa molemmat työttömiä, haluaisin jonkinlaisen taloudellisen turvan ennen perheen lisäystä mutta pelkään että aika loppuu.

Huomioikaa kuitenkin, että ensisynnyttäjän on huomattavasti vaikeampi tulla raskaaksi yli 40 v kuin jo synnyttäneen naisen.

T. 4. lapsi 44 v.

Lapset olisi parasta hankkia jo siinä 20 ikävuoden molemmin puolin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lääkärinä pakko kommentoida, että alle 20-vuotiaille tulee eniten vammaisia/poikkeavia lapsia. Enemmän kuin yli 40-vuotiaille. Googlatkaa, jos ette usko.

Lääkärinä tiedät myös sen että se johtuu 40+ naisten kategorisesti saamista seulonnoista ja keskeytyksistä. Älä vääristele asioita.

Olen eri, mutta esim CP vammaisuuden ja kehitysvaimmaisuuden riski pienenee äidin iän myötä. Kaksoiraskauden mahdollisuus ja down riski lisääntyy. Omassa piirissäni on todella paljon yli 40 äitien lapsia eikä yhtään down lasta.

Googlaile tosiaan, kaikki löytyy helposti.