Äidiksi 46-vuotiaana. Mitä mietteitä herättää teissä?

Ihana jos onnistuu ja ihana jos riittää energiaa. Itse sain lapseni kolmenkympin tietämillä ja nyt nelikymppisenä tajuan itsestäni sen, että olisin ollut parempi vanhempi nyt. Olen kypsynyt, hermot kestää paremmin, ymmärrän paremmin miten lyhyt aika pikkulapsiaika on, nauttisin siitä enemmän nyt… mutta ei vaan enää jaksa. Ehkä lapsenlapset on ihmisellä sitä varten että saa johonkin tuhlata sen kaiken vanhemmuusälyn, joka syntyy mokailemalla omien lasten kanssa. Saa vain nauttia siitä lasten lyhyestä lapsuudesta. Ehkä joskus sitten tulee sellaisia.

Kuulostaa mukavalta, onnea! Jos muutoin elämä ja terveys Ok, niin mikä ettei.

Minä olen vanhempi kuin enoni. Äitini sai minut 23v ja äidin äiti nuorimman lapsensa 49v, jolloin olin vuoden ikäinen.

Vierailija kirjoitti:

Ihana jos onnistuu ja ihana jos riittää energiaa. Itse sain lapseni kolmenkympin tietämillä ja nyt nelikymppisenä tajuan itsestäni sen, että olisin ollut parempi vanhempi nyt. Olen kypsynyt, hermot kestää paremmin, ymmärrän paremmin miten lyhyt aika pikkulapsiaika on, nauttisin siitä enemmän nyt… mutta ei vaan enää jaksa. Ehkä lapsenlapset on ihmisellä sitä varten että saa johonkin tuhlata sen kaiken vanhemmuusälyn, joka syntyy mokailemalla omien lasten kanssa. Saa vain nauttia siitä lasten lyhyestä lapsuudesta. Ehkä joskus sitten tulee sellaisia.

Voi olla, että itsestä ja puolisostaan myös kuvittelee hieman liikoja kun ei todellisuudessa elä vauva/pikkulapsivuosia. Lapsuus on tosiaan lyhyt ja teinin vanhemmalle 30+ - 40 + ikä on ehkä optimimpi kuin 60+. Jos lapsen saadessaan on 46 vuotta, täyttää 50 jo lapsen ollessa 4 v. Vaihtarit ja vanhuus alkaa noilla main. Lapsen kasvaessa ei tosiaan ole ikuisesti nelikymppinen. Raskauden riskit ovat moninkertaiset, mutta riskit eivät pääty siihen vaan muutkin terveydelliset todella moninkertaistuvat lapsesi ollessa lapsi ja päästessä teini-ikään. Hyvin moni 60-vuotias on jollainlailla perussairas ja huonokuntoinen vs. nelikymppinen itsensä. Sopii sitten toivoa, että teini on perinyt iän myötä rauhoittuneen ja kotona viihtyvän tempperamenttisi.

Yli 40-vuotiailla naisilla esimerkiksi pre-eklampsian, istukan kiinnittymishäiriöiden ja pienipainoisuuden riskit sekä perinataalikuolleisuus ovat kaksinkertaiset 25-29-vuotiaisiin naisiin nähden.

Reilu puolet yli 45-vuotiaiden raskauksista päättyy keskenmenoon (ennen 20 vkoa). Lapsen riski syntyä kuolleena tuplaantuu nelikymppisillä verrattaessa kaksikymppisiin. Tämän vuoksi moni lääkäri suorittaa enemmän rasituskokeita ja ultraääniseulontoja raskauden loppumetreillä tämän ikäisillä naisilla. Kromosomihäiiröiden riski nousee huomattavasti. 45-vuotiaana downin syndrooman riskisuhde on noin 1:30 ja muiden poikkeavuuksien 1:21. 49-vuotiaana riskisuhteet ovat 1:11 (down) ja 1:8 (muut).

munasolujen laatu saattaa olla huono, kohdun seinämät eivät ole välttämättä tarpeeksi paksut tai verenvirtaus kohtuun ei ole tarpeeksi voimakasta, jotta raskaus voisi edetä normaalisti. Riski eteisistukkaan (tila jossa istukka kiinnittyy liian alas kohtuun, ulottuu kohdun sisäsuun reunaan tai peittää kohdun sisäsuun) tai istukan ennenaikaiseen irtoamiseen lisääntyy. Lapsilla, jotka syntyvät nelikymppisille, on myös todennäköisemmin alhaisempi syntymäpaino. Kromosomihäiriöiden riski nousee joka vuosi 40-ikävuoden jälkeen. Jos synnytät 40-vuotiaana riskisuhde downin sydroomaan on 1:106 ja muihin poikkeavuuksiin 1:66. 44-vuotiaana vastaavat riskisuhteet ovat jo 1:38 (down) ja 1:26 (muut).

Jaa millaisia mielipiteitä? No: "ei jukolauta". Sääliksi käy lapsia. Vanhemmat ovat eläkeiässä, kun lapsi pääsee ripiltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma ainokainen syntyi, kun olin 42. Mikä se ajallaan lapset saamisjuttu on? Luuleko joku lapsellisesti, että kaikilla on se ylellisyys suunnitella ja valita. Itse valitsi ensimmäisen aviomiehen siten, että hyvä mies, mutta sairasteli ja kuoli nuorena. Vielä kävi tuuria ja löysin lähempänä neljääkymppiä uuden, jonka kanssa sain lapsen. Olisi ollut todella raskasta siihen ensimmäiseen liittoon olla vielä lapsikin, joka olisi jäänyt isättömäksi.

42 on yleinen yläikäraja lapsertomuushoitoihin. varmaan hyvästä syystä.

Yksityisellä saa hoitoja siihen saakka kun täyttää 46v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma ainokainen syntyi, kun olin 42. Mikä se ajallaan lapset saamisjuttu on? Luuleko joku lapsellisesti, että kaikilla on se ylellisyys suunnitella ja valita. Itse valitsi ensimmäisen aviomiehen siten, että hyvä mies, mutta sairasteli ja kuoli nuorena. Vielä kävi tuuria ja löysin lähempänä neljääkymppiä uuden, jonka kanssa sain lapsen. Olisi ollut todella raskasta siihen ensimmäiseen liittoon olla vielä lapsikin, joka olisi jäänyt isättömäksi.

42 on yleinen yläikäraja lapsertomuushoitoihin. varmaan hyvästä syystä.

Mikäs on biologinen luonnollinen yläraja lapsen saamiseen? Aivan. Siihenkin on syynsä.

No elääkö ihminen muutenkaan biologisten rajojen mukaan? Rajat on tehty rikottaviksi. Muuten kuoltaisiin syöpiin, viruksiin, bakteereihin, ei vois korjata jäseniä, eikä tehdä leikkauksia. Ihan normaalia, että ihminen tekee sen, minkä voi, parantaakseen asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma ainokainen syntyi, kun olin 42. Mikä se ajallaan lapset saamisjuttu on? Luuleko joku lapsellisesti, että kaikilla on se ylellisyys suunnitella ja valita. Itse valitsi ensimmäisen aviomiehen siten, että hyvä mies, mutta sairasteli ja kuoli nuorena. Vielä kävi tuuria ja löysin lähempänä neljääkymppiä uuden, jonka kanssa sain lapsen. Olisi ollut todella raskasta siihen ensimmäiseen liittoon olla vielä lapsikin, joka olisi jäänyt isättömäksi.

42 on yleinen yläikäraja lapsertomuushoitoihin. varmaan hyvästä syystä.

Yksityisellä saa hoitoja siihen saakka kun täyttää 46v.

Juu, raha kelpaa. Kaksi yli 40-vuotiaana raskaaksi hoitojen kautta tullutta tiedän. Toisen (43) lapsella on lievä kehitysvamma ja autismi johtuen raskauden komplikaatioista. Toinen (45) syntyi vaikean raskauden päätteeksi ennen raskausviikkoa 32 pienikokoisena ja keuhko -ja suolistosairaana. Mutta kun se vaavi pitää saada kun vauvakuume..

toisaalta äitini tuli vahinkoraskaaksi :p 42-vuotiaana ja kaikki meni hyvin.

Työelämäkin on raskaampaa kun on 50-60v, sitä ovat monet valitelleet. On iän mukanaan tuomaa kremppaa, vaihdevuodet jne. Sitten pitäisi illat vielä singota viemään lasta harrastamaan, synttäreille ja muille menoille. Siis elämänvaihe joka on normaalisti 30-40vuotiaana.

Olen 46 ja omat lapset jo teinejä. Helpotus kun kulkevat itse hammaslääkärit ja vaateostosreissut. Ruuhkavuosien palapeli oli tosi haastava välillä.

Vierailija kirjoitti:

Työelämäkin on raskaampaa kun on 50-60v, sitä ovat monet valitelleet. On iän mukanaan tuomaa kremppaa, vaihdevuodet jne. Sitten pitäisi illat vielä singota viemään lasta harrastamaan, synttäreille ja muille menoille. Siis elämänvaihe joka on normaalisti 30-40vuotiaana.

Olen 46 ja omat lapset jo teinejä. Helpotus kun kulkevat itse hammaslääkärit ja vaateostosreissut. Ruuhkavuosien palapeli oli tosi haastava välillä.

Just tämä työelämän ja perheen yhdistämisen vaikeus. Työpäivät on koko ajan venyneet pidemmiksi kohti ja ohi 40 rajapyykin. Tähän yhtälöön jos vielä lyötäisi päälle päiväkodin kellolleen 1630 hakuajat ja sen jälkeen ruoanlaitot, harrastuskyydit, lääkärit, läksynteot... emme ihan rehellisesti selviäisi enää arjesta. Teini-ikäinen on jo onneksi sen verran omatoiminen, että saamme tehdä rauhassa työt loppuun ja ehtii jopa itse joskus salillekin arejn pyörityksen päälle. Puolison isäkin oli kauan hoivakodissa ja hänen luonaan vierailuun ja asioiden hoitamiseen meni pari vuotta monet illat, kunnes hän menehtyi keväällä. Puolison vanhemmat olivat iäkkäitä ja hän menettikin äidin jo kolmikymppisenä ja isänsäkin reilu 40v. Hoivasuhde oli viimeiset 10-15 vuotta kääntynyt niin päin, että hän oli vanhempiensa asiainhoitaja.

Minä tekisin ihan mielelläni, mutta ei onnistu enää.

Liian vanha. t.Kätilö

Keskustan varapuheenjohtaja Hanna-Kaisa Heikkinen on 47v ja odottaa lasta, Hanna Gullichsen 42v samoin, rouva Haukiokin oli yli 40v, kun sai esikoisensa.

Tosi turhaa kysyä täältä mielipidettä onko liian vanha synnyttämään. Tulee eniten niitä, etten minä ainakaan jaksaisi ja riskit ovat suuret vammaiselle lapselle.

Itse pitää tehdä päätös. Meidän suvussa on useita jotka ovat saaneet lapsia yli 40v. Ikähaarukassa 40 - 47v. Kaikki lapset ovat normaaleja. Tietyt vammat saadaan selville sikiöaikana, joten niitä ei tarvitse pelätä ja voi keskeyttää raskauden jos haluaa.

Jokainen tapaus on yksilöllinen. Ei voi ennustaa nuoren kuin vanhemmankaan kohdalla missä kunnossa äiti pysyy, mutta tuntemani äidit ovat hyvässä kunnossa pysyneet ja jaksaneet oikein hyvin äitiyden tuomat haasteet. Eivätkä ole ns mummotyyppisiä. Kansanedustaja Hanna Kaisa Heikkiseen verrattuja ja hän odottaa vauvaa jonka syntyessä on 48v.

Mummoiässä ei ole hyvä hankkiutua äidiksi. Aivan sairasta touhua.

Syntyvä lapsi on vammainen.

Vierailija kirjoitti:

Yhdellä lapsuuden kaverilla oli vanhat vanhemma ja häpesi asiaa. Onhan se outoa, että lapsi pääsee ripille, kun vanhemmat jäävät eläkkeelle. 

Heh, minun äitini oli 26 minut saadessaan, ja kyllä vain pidin häntä ikivanhana ollessani teini-ikäinen. Äiti ei antanut minun ostaa kaupasta mielestään liian avonaisia vaatteita, ja siitä suivaantuneena pidin äitiä aivan ikivanhana. Jos vanhempi on rajoja asettava eikä mikään kaverivanhempi, joka sallii kaiken, niin ihan varmasti lapset pitävät häntä vanhana kalkkiksena. Lapsen mielestä vanhemmat ovat siis aina vanhoja näiden oikeasta iästä riippumatta.

Kunpa näistä ketjuista tajuaisivat suosiolla jäädä pois ne joilla on 46-vuotiaana useita teini-ikäisiä ja tulevat sanomaan että "en mä ainakaan enää jaksaisi enkä aloittaisi alusta, kamalaa". Tilanne aivan eri maailmasta, jos ihminen on jo lapsiperhearjella kulutettu noin 15 vuotta, vs. ensimmäisen lapsen, todennäköisesti vain yhden, hankkiva.

Vierailija kirjoitti:

Kunpa näistä ketjuista tajuaisivat suosiolla jäädä pois ne joilla on 46-vuotiaana useita teini-ikäisiä ja tulevat sanomaan että "en mä ainakaan enää jaksaisi enkä aloittaisi alusta, kamalaa". Tilanne aivan eri maailmasta, jos ihminen on jo lapsiperhearjella kulutettu noin 15 vuotta, vs. ensimmäisen lapsen, todennäköisesti vain yhden, hankkiva.

Mulla on yksi teini-ikäinen eikä erikoisen kuluttava sellainen. Ikääkin 'vasta' 42. En silti enää hankkimalla hankkisi vauvaa. Jos tulisin raskaaksi aikomattani niin silloin luonto olisi ilmeisesti sitä mieltä, että olen vielä äitiyskunnossa ja antaisin lapsen tulla mikäli raskaudessa ja seulonnoissa ei tulisi ilmi mitään vakavaa. Surisin silti sitä, että lapsi syntyisi tilanteeseen, jossa olen usein töiden jälkeen niin poikki, ettei jaksamista enää olisi hänen asioilleen kuten oli esikoiselle. Työn vaativuus on varmasti kasvanut, mutta on myönnettävä, että jaksamisessakin on tapahtunut muutos 14 vuoden aikana.  Tukiverkotkin ovat nyt heikommat kuin 14 vuotta sitten. Työstä en olisi halukas tässä vaiheessa täysin luopumaan tai tinkimään sen sisällöstä. Jos taas pitäisin pitkän vanhempainvapaan niin tiedän alaisteni oppimiskyvystä, että siinä tulee 50-ikävuoden korvilla selkeämpi notkahdus. Oma kyky omaksua uutta on jo selkeästi hidastunut.