Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Äitien pakottaminen alatiesynnytykseen Suomessa

Järkisektion saanut
03.10.2019 |

Viime päivien otsikoissa on kauhisteltu syntyvyyden kiihtyvää laskua. Yksi syy monista kymmenistä on se, että naisilta evätään potilaan itsemääräämisoikeus, heidän tullessaan raskaaksi. Kuulostaa ihmisoikeusrikkomukselta, mutta se on Suomessa vallitseva tämänhetkinen hoitosuositus.

Toivottavasti joskus tulevaisuudessa kummastellaan tätä aikaa, kun naiset eivät saaneet päättää omasta kehostaan eli valita synnytystapaansa. Suomessa ollaan tultu jälkijunassa synnytyskulttuurissa aina (kuten mm. YLE:n artikkelista https://yle.fi/uutiset/3-10976854 käy ilmi) ja edelleen 2019 laahataan muita länsimaita kaukana jäljessä.

Nykypäivän Suomessa äitien otsaan (kuten minun) lyödään edelleen diagnoosi: synnytyspelko, jotta äidit saavat valinnanvapauden omasta synnytystavastaan. Jos kerran 1990-luvulla valinnanvapaus ollaan naamioitu ahtaaksi lantioksi ja 2000-luvulla synnytyspeloksi, olisiko 2020-luku viimein se aika, kun valinnanvapautta ei naamioida enää miksikään diagnoosiksi, vaan kutsutaan synnytystavan valinnaksi?

”– Vielä 90-luvulla monesti synnytyspelkodiagnoosi piilotettiin jonkun toisen diagnoosin taakse. Saatettiin tehdä sektio synnytyspelon vuoksi, mutta diagnoosissa lukikin suhteellisesti ahdas lantio. Esimerkiksi vuonna 1996 Suomessa tehtiin ahtaan lantion vuoksi yli 700 keisarinleikkausta. Synnytyspelko oli virallisena syynä vain sadassa suunnitellussa sektiossa. Vuonna 2010 ahtaan lantion diagnoosilla tehtiin enää noin 300 keisarinleikkausta. Synnytyspelon vuoksi tuolloin hoidettiin jo yli 4 000 äitiä. Heistä suurin osa synnytti kuitenkin alateitse.” -YLE

Mitä pelkkiä diagnooseja on tuijottelu, kummasti lantiot naisilla levenivät 14 vuodessa. Joko alkaa tilanne valjeta? Vuosittain nämä tuhannet äidit joutuvat käymään läpi synnytyspelkopolin: paikka mihin äiti siis Suomessa pakotetaan, mikäli ei halua synnyttää alateitse. Pelkopolin idea ja sisältö on suostutella äiti alatiesynnytykseen, keinolla millä hyvänsä. Pelkopoleilla äitejä uhkaillaan, pelotellaan, haukutaan, vähätellään ja heille valehdellaan alatiesynnytys täysin riskittömäksi. Vaikka Suomen laissa kielletään tällainen potilaan kohtelu ja valehtelu, se rehottaa päivittäin Suomen pelkopoleilla. Kukaan ei puutu asiaan.

Valitettavan monella äidillä, joka haluaisi päättää synnytystavastaan, ei ole samaa määrää 5 vuoden aikana kerättyä faktatietoa laukoa vastaan pelkopolilla syötetylle alatiepropagandalle ja periksiantamatonta luonnetta, jotta selviytyisi pelkopolin mankelista. Monet joutuvat Suomessa siis alatiesynnytykseen passiivisesti pakotettuna, eli toisin sanoen pelkopoli ei myönnä sektiota, vaikka sitä oltaisi vastaanotolla itkien ja huutaen aneltu.

Miten nykypäivän Suomessa tapahtuu tällaista?

Kommentit (2040)

Vierailija
1541/2040 |
06.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne aivot, ne aivot: 

Terveyskylä.fi: Perheen uusi tulokas saattaa muuttaa parisuhdetta ja vaikuttaa parin seksuaalisuuteen. Parisuhteessa uusien roolien ja suhteiden rakentuminen vaatii aikaa ja kohtaamisia, joskus konfliktejakin.

Vauvan synnyttyä parisuhteesta tulee perhe, kahdesta tulee kolme. Kasvu vanhemmuuteen ​tapahtuu vähitellen. Parin on tärkeää jakaa toisilleen tunteitaan ja kokemuksiaan jäsentääkseen omaa kokemustaan ja ymmärtääkseen toisen kokemusta.

On normaalia, että pikkuvauvavaiheessa kumppanien välinen parisuhde on taka-alalla ja molempien huomio suuntautuu uuteen tulokkaaseen. Vähitellen on hyvä varata aikaa myös kahdenkeskisille suhteille. Toisaalta yhteinen perheaika on merkityksellistä perheen yhteenkuuluvuuden tunteen kehittymisen kannalta. Joskus vauvavaiheessa voi tuntua, että parisuhde on jäänyt aivan huomiotta. Silloin on hyvä muistella yhdessä, mihin on aikoinaan toisessa ihastunut ja palauttaa mieleen suhteen voimavaroja. Näin saadaan rakennettua uskoa siihen, että hyvät asiat ovat olemassa ja lapsen kasvaessa tulee jälleen tilaa kahdenkeskisyydelle.

Yhdynnät

Seksielämään saattaa tulla tauko yhdyntöjen osalta. Kaiken nielevä väsymys, vauvan keskeytykset, kotityöt, taloushuolet ja työstressi harvoin virittävät vanhempia seksin näkökulmasta hyvään tunnelmaan. Tilan ja ajan ottaminen läheisyydelle ja rakastelulle on tärkeää, sillä lapsiperheessä sille ei ole samalla tavalla spontaania aikaa ja mahdollisuuksia.​

Hetkeen virittäytyminen ja toisen huomioiminen arjen eri tilanteissa on tärkeää. Puolisoiden tulisi jakaa tunteitaan, pelkojaan ja ajatuksiaan halujen muuttumisesta, sillä väärinymmärrysten ja loukkaantumisten vaara on suuri. Huumori on hyvä apuväline tilanteiden käsittelyssä – naurun ja itkun raja voi toisinaan olla häilyvä. Parin tulisi rohkeasti kysyä ja yhdessä ihmetellä uutta tilannetta. On myös tärkeää muistaa, ettei vauva-aika jatku ikuisesti.

Yhä hullummaksi tämä keskustelu menee, kohta on pissat housussa, kun naurattaa.

Miksi ihmeessä kopioit tänne jonkun nettisivun mainoksia! Vai oletko ne itse kirjoittanut. Ja pidät niitä faktana.

Terveyskylä ei liene sinulle tuttu? Kannattaa googlata 👍

Huoh, myös mainostaminen on kielletty sen sun spämmäämisen lisäksi.

Yrität tahallasi saada keskustelua poistettua rikkomalla palstan sääntöjä.

Se ei ole mikään mainossivu 😂😂😂

Kannattaa nyt vaan mennä tutustumaan. Vai pelkäätkö saavasi oikeaa tietoa?

Vierailija
1542/2040 |
06.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täältä saa moni terveydenhuollon ammattilainen vähän tietoa niiden tutkittua tietoa vastahakoisesti vastaanottavien sielunelämään.

Mitä mahtaa synnytyslääkäri miettiäkään potilaan kertoessa haluavansa sektion seksuaalisuuden parantamiseksi tai miehen impotenssin ehkäisemiseksi 🙄

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1543/2040 |

Oletko oikeasti ihan saatanan tyhmä.

Vierailija
1544/2040 |
06.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täältä saa moni terveydenhuollon ammattilainen vähän tietoa niiden tutkittua tietoa vastahakoisesti vastaanottavien sielunelämään.

Mitä mahtaa synnytyslääkäri miettiäkään potilaan kertoessa haluavansa sektion seksuaalisuuden parantamiseksi tai miehen impotenssin ehkäisemiseksi 🙄

Vierailija
1545/2040 |

1546/2040 |
06.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

😂😂😂

😂😂😂

😂😂😂

😂😂😂

😂😂😂

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1547/2040 |

1548/2040 |

Repesin 😂😂😂

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1549/2040 |

1550/2040 |
06.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Repesin 😂😂😂

😂😂😂

😂😂😂

😂😂😂

😂😂😂

😂😂😂 😂😂😂 😂😂😂 😂😂😂

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1551/2040 |
06.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täältä saa moni terveydenhuollon ammattilainen vähän tietoa niiden tutkittua tietoa vastahakoisesti vastaanottavien sielunelämään.

Mitä mahtaa synnytyslääkäri miettiäkään potilaan kertoessa haluavansa sektion seksuaalisuuden parantamiseksi tai miehen impotenssin ehkäisemiseksi 🙄

Repesin 😂😂😂

Vierailija
1552/2040 |
06.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Äidilläni puhkesi MS-tauti, kun synnytti minut alateitse. Sitä aiemmin ei äidilläni ollut esiintynyt juuri minkäänlaisia oireita. Synnytyksen jälkeen oireista tuli vakavampia ja nykyään äitini (en tarkkaa ikää kerro, mutta alle 50v) on työkyvyttömyyseläkkeellä sairautensa takia.

Toki MS-tautikaan ei ole varsinaisesti periytyvä, mutta on toki mahdollista, että se voi olla myös minulla. Kun hankin lapsia, aivan varmasti pyydän saada sektion. En halua riskiä, että sairaus puhkeaisi myös minulle (voi toki puhjeta muustakin syystä, mutta ensisijaisesti synnytys on niin stressaava ja voimia vievä, että en uskalla äitini kokemuksen vuoksi synnyttää alateitse). Minä esim. jäin äitini ainoaksi lapseksi, koska sairaus aiheuttaa hänellä vahvaa uupumusta ja väsymystä.

Toki mulla on myös kammoa siitä, että en halua pildeni repeävän tai mahdollisesti muita komplikaatioita synnytyksessä. Itse olin aika pieni vauva tosin (n. 3kg) ja äitini oli aivan normaalipainoinen synnyttäessään. Repesi kuitenkin, ei mitenkään pahasti mutta kuitenkin. Itse olen myös hoikka/normaalipainoinen ja ehkä vähän pienikokoinenkin, joten en välttämättä uskalla repeämisen pelossakaan synnyttää alateitse.

Tiedän molemmissa synnytyksissä olevan riskinsä, mutta mieluummin otan arven alavatsaan, kuin mahdollisesti repeäisin ja saisin siitä jonkinlaisia vaivoja tai pahimmassa tapauksessa sen MS-taudin.

Ms tautiin ja sen puhkeamiseen vaikuttaa suuresti D-viramiinin puute. Raskaana ollessa d-vitamiinin tarve nousee. Alatiesynnytyksellä ei varmaankaan ollut asiaan suoraa vaikutusta vaan itse raskaudella ja hormonien muutoksella synnytyksen jälkeen. Voit yrittää estää D-vitamiinilisällä ms-taudin puhkeamista.

https://www.kaypahoito.fi/nak09204

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1553/2040 |
06.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Terveyskylä.fi Terveyskylä.fiTerveyskylä.fiTerveyskylä.fi

😂

Vierailija
1554/2040 |
06.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä väliä sillä on mitä synnytyslääkäri miettii? Ja voipa samainen synnytyslääkäri olla nainen, joka haluaa itse valita, kumman synnytystavan valitsee.

Naisten alistamisen kova historia näkyy tässäkin ketjussa, mutta paluuta entuseen ei onneksi enää ole.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1555/2040 |
06.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä yksi naisen vapaata synnytystavan valintaa kannattava! Saataisiin ehkä syntyvyyttä nousuun. Voihan se mennä niin että iso osa silti haluaisi synnyttää alateitse. Kannattaa päättäjien ottaa tästä nyt koppi! Naiset ei alistu enää mihin tahansa.

Vierailija
1556/2040 |
06.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ms tautiin ja sen puhkeamiseen vaikuttaa suuresti D-viramiinin puute. Raskaana ollessa d-vitamiinin tarve nousee. Alatiesynnytyksellä ei varmaankaan ollut asiaan suoraa vaikutusta vaan itse raskaudella ja hormonien muutoksella synnytyksen jälkeen. Voit yrittää estää D-vitamiinilisällä ms-taudin puhkeamista.

https://www.kaypahoito.fi/nak09204

Repesin 😂😂😂

Vierailija
1557/2040 |
06.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

D-vitamiinin tärkein tehtävä on lisätä kalsiumin ja fosforin imeytymistä suolistosta ja sen keskeinen vaikutus on luuston lujittaminen niin kasvuikäisillä kuin aikuisilla.  Myös raudan, sinkin ja magnesiumin imeytyminen tehostuu. D-vitamiinilla on näiden tapahtumien lisäksi todennäköisesti lukuisia muita terveysvaikutuksia, sillä se säätelee satojen geenien toimintaa elimistössä.

Ihossa muodostuu auringonvalon vaikutuksesta aktiivisen D-vitamiinin esiastetta, mutta varsinkaan pimeänä vuodenaikana saanti tavallisesta ruokavaliosta ei riitä ja siten tarvitaan D-vitamiinilisää. Siksi riittävä saanti olisi hyvä tarkistaa pimeän kauden alkaessa. Tämän voi tehdä mittaamalla veren 25-hydroksi-D-vitamiinin, eli kalsidiolin pitoisuus (S-D-25), joka kuvastaa sekä vitamiinin saantia, että elimistön D-vitamiinivarastoja.

Vierailija
1558/2040 |
06.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Turvaseksissä kofferdamia käytetään yleisesti suuseksissä, varsinkin cunninlinguksen tai anilinguksen aikana. Näin estetään sukupuoliteitse tarttuvien tautien leviäminen. Kun kofferdam -arkki on käsitelty liukastusaineella, sen läpi voidaan suulla stimuloida vulvan tai peräaukon seutua. Näin vältetään iho- ja nestekontakti ja vältytään mahdollisten sukupuolitautien leviämiseltä.

Vierailija
1559/2040 |

1560/2040 |
06.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Voisivatko kaikki alatiesynnytyksen puolestapuhujat kysyä lastensa isältään sitä, ottaisiko tämä riskin siitä, että lapsen syntymään liittyvässä asiassa heidän erektiokykynsä heikentyisi merkittävästi tai että heidän orgasminsaantikykynsä lähtisi kokonaan pois? Lisäksi kaupan päälle tulisi lievä ulosteenpidätyskyvyn menetys.¨

Voisitteko kysyä asiaa (toivottavasti seksuaalisesti aktiivisilta) miehiltänne ja kertoa rehellisesti, mitä nämä vastaavat?

Äsken luettelemasi tapahtumat eivät todellakaan ole yleisiä. Yhtälailla voit lietsoa täällä, että kaikki kuolee synnytykseen, koska sitäkin tapahtuu.

Älkää nyt herran jestas yleistäkö, kun tutkimuksen mukaan usein alateitse synnyttäneet naiset vielä kokevat myöhemmässä vaiheessa seksielämäänsä parantuneen.

Isoja repeämisiä on alle 1% synnytyksistä, mutta täällä näköjään jokaiselle. Riskitöntä synnytystä ei ole olemassa. Riskitöntä sektiota ei ole olemassa!

Tämmöinen lietsominen on täysin vastuutonta.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi yhdeksän kuusi