Äitien pakottaminen alatiesynnytykseen Suomessa

Olen nyt lukenut vasta 34/101 sivua tätä keskustelua, ja aion lukea vielä loputkin. Pakko silti välissä kommentoida muutamaa asiaa. Ensinnäkin, tämä lapsen parempi bakteerikanta ja vastustuskyky etc alatiesynnytyksen jälkeen: varmasti tutkittua tietoa, enkä kyseenalaista sitä. Silti sattumalla on hurja rooli tässäkin asiassa. Itse synnyin alateitse, ja minulla on kaikki mahdolliset allergiat, vaikea astma ja olematon vastustuskyky (normi 1flunssa/1kk). Siskoni syntyi kiireellisellä sektiolla, ja ei kärsi tasan mistään sairauksista tai allergioista, muutenkin perusterve. Joten ihan sama mitä valitset, lopputulos voi kuitenkin olla mitä vain.

Toisekseen, kuoleman riski on sektiossa suurempi, kyllä. Mutta kuka sanoi, että kuolema on pahin mahdollinen tapahtuma? Itse valitsisin koska tahansa ennemmin kuoleman, kuin sen, että vuodan ulostetta loppuelämäni, enkä kykene koskaan edes menemään lapseni kanssa uimarannalle, juoksemaan hänen perässään pihaleikeissä, yms. Puhumattakaan siitä, että oma elämänlaatuni olisi lopullisesti pilalla, vaikka oletushan täällä tuntuu olevan, että äidin oma persoona katoaa synnytyksessä kokonaan.

Kolmanneksi, oma äitini pakotettiin synnyttämään minut alateitse. Hän ei kuuteen viikkoon synnytyksen jälkeen istunut. Toisella kertaa kiireelliseen sektioon päädyttiin, koska hänet yritettiin vielä synnytyksen käynnistyttyäkin pakottaa alatiesynnytykseen, vaikka oli luvattu suunniteltu sektio.

Itse en aio tehdä lapsia, niin kauan kuin en voi olla varma, että saan itse valita riskini, mihin ryhdyn - ja kyllä, olen täysin valmis maksamaan erotuksen alatiesynnytyksen ja suunnitellun sektion hinnassa, vaikka olen jo muutenkin veronmaksajana antavalla, en saavalla puolella. Kyse ei ole kohdallani siitä että pelkäisin kipua tai ulkonäkömuutoksia, vaikka mielestäni myös niitä on täysin oikeutettua pelätä. Kyse on siitä, että pelkään menettäväni elämäni, joka ei muuten ole pelkästään se lapsi, vaikka kovasti lapsen haluaisinkin. Pointtini on: on olemassa pahempia asioita kuin kuolema. Esimerkiksi masennukseen vaipunut äiti, joka ei kykene rakastamaan lastaan, koska kokee tämän tuhonneen elämänsä ilman, että äiti pystyi itse valitsemaan riskinsä - yksikään lapsi ei ansaitse sellaista kohtaloa, jos sen voi jotenkin välttää.

Oikeus omaan päätökseen kirjoitti:

Olen nyt lukenut vasta 34/101 sivua tätä keskustelua, ja aion lukea vielä loputkin. Pakko silti välissä kommentoida muutamaa asiaa. Ensinnäkin, tämä lapsen parempi bakteerikanta ja vastustuskyky etc alatiesynnytyksen jälkeen: varmasti tutkittua tietoa, enkä kyseenalaista sitä. Silti sattumalla on hurja rooli tässäkin asiassa. Itse synnyin alateitse, ja minulla on kaikki mahdolliset allergiat, vaikea astma ja olematon vastustuskyky (normi 1flunssa/1kk). Siskoni syntyi kiireellisellä sektiolla, ja ei kärsi tasan mistään sairauksista tai allergioista, muutenkin perusterve. Joten ihan sama mitä valitset, lopputulos voi kuitenkin olla mitä vain.

Toisekseen, kuoleman riski on sektiossa suurempi, kyllä. Mutta kuka sanoi, että kuolema on pahin mahdollinen tapahtuma? Itse valitsisin koska tahansa ennemmin kuoleman, kuin sen, että vuodan ulostetta loppuelämäni, enkä kykene koskaan edes menemään lapseni kanssa uimarannalle, juoksemaan hänen perässään pihaleikeissä, yms. Puhumattakaan siitä, että oma elämänlaatuni olisi lopullisesti pilalla, vaikka oletushan täällä tuntuu olevan, että äidin oma persoona katoaa synnytyksessä kokonaan.

Kolmanneksi, oma äitini pakotettiin synnyttämään minut alateitse. Hän ei kuuteen viikkoon synnytyksen jälkeen istunut. Toisella kertaa kiireelliseen sektioon päädyttiin, koska hänet yritettiin vielä synnytyksen käynnistyttyäkin pakottaa alatiesynnytykseen, vaikka oli luvattu suunniteltu sektio.

Itse en aio tehdä lapsia, niin kauan kuin en voi olla varma, että saan itse valita riskini, mihin ryhdyn - ja kyllä, olen täysin valmis maksamaan erotuksen alatiesynnytyksen ja suunnitellun sektion hinnassa, vaikka olen jo muutenkin veronmaksajana antavalla, en saavalla puolella. Kyse ei ole kohdallani siitä että pelkäisin kipua tai ulkonäkömuutoksia, vaikka mielestäni myös niitä on täysin oikeutettua pelätä. Kyse on siitä, että pelkään menettäväni elämäni, joka ei muuten ole pelkästään se lapsi, vaikka kovasti lapsen haluaisinkin. Pointtini on: on olemassa pahempia asioita kuin kuolema. Esimerkiksi masennukseen vaipunut äiti, joka ei kykene rakastamaan lastaan, koska kokee tämän tuhonneen elämänsä ilman, että äiti pystyi itse valitsemaan riskinsä - yksikään lapsi ei ansaitse sellaista kohtaloa, jos sen voi jotenkin välttää.

Jepulis, kannattaa vaan olla hankkimatta sitä lasta jos noin hirveät kauhukuvat vaan vilisee silmissä. Elämässä nyt on riskejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä vaikuttaisi monille suurin syy sektiohalukkuuteen olevan pelko pahasta repeämästä. En tiedä onko tilastoitu kuinka tarkkaan mistä 3. ja 4. asteen repeämät useimmin johtuvat, mutta tutkitusti liikkuminen avautumisvaiheen aikana (auttaa vauvaa asettumaan synnytyskanavassa oikein) ja ponnistus pystyasennossa, esim. kontillaan, jo yli puolittaa sen repeämisen riskin ei-riski/hyvin sujuneissa raskauksissa.

Lisäksi uskoisin (mutuiluksi menee, tunnustan), että isohko osa niistä "koko pärseen repivistä" välilihan ja sulkijalihaksen repeämistä tulee niille synnyttäjille, joiden vauva on luultua isompi (tai haluavat synnyttää isoksi arvioidun vauvan alateitse), vauva on virhetarjonnassa (osa valitsee alatien vaikka vauvan tiedetään olevan perätarjonnassa tms.) tai kaksosten synnytyksissä (toki kaksosista puolet leikataan suunnitellusti).

Itse olen synnyttänyt kaksi lasta ilman repeämiä, lapset olivat "siroja", epiduraali/spinaali nopeutti minulla avautumista enkä tuntenut kipua (tai mitään muutakaan). En täysin halvaantunut puudutteesta huolimatta ja sain liikkua vapaasti vielä puudutteiden ottamisen jälkeen sänkyyn nojaten ja mies vierellä. Ponnistin pystyasennossa. Toisessa synnytylsessä sain jonkinlaisen nirhauman häpyhuuliin, muttei se vaatinut tikkausta eikä ollut kyllä kipeäkään, normaalia limakalvon nirhaumaa kipeämpi siis ja parantui jo siellä synnärillä. Imetys sujui hyvin vajaan viikon kuluttua synnytyksistä ja jälkitarkastuksessa (6 vk synnytyksistä) sain jo luvan lähteä lenkille ja tehdä vatsalihasliikkeitä.

En halua vähätellä repeämisen pelkoa, onhan se kammottava ajatus. Ja suunniteltu sektio on mielekkäämpi vaihtoehto kuin kiireellinen tai hätä-. Halusin vain ottaa esille, että ne tulevat synnytyksissä, joissa jokin on mennyt pieleen (obviously) ja sen taustalla voi olla asioita, jotka ovat olleet jo ennakkoon tiedossa.

Itse tiesin jo ennen h-hetkiä, että vauvat olivat korkeintaan 3,5-kiloisia, tuskin jäisivät harteista kiinni, miten päin olivat kohdussa ja että napanuoratkin näytti olevan niinkuin oli hyvä. Mistä sen tiesin? Kävin muutaman kerran päivystyksessä liikelaskennassa mielenrauhan saadakseni ja siellä myös ultrasivat, että kaikki on hyvin alatiesynnytystä ajatellen.

Ehdottomasti olen sillä kannalla, että alatiesynnytys ei ole "ainoa/oikea/pyhä". Sektion saamista tulisi ehkä helpottaa. Minulla ei ole kokemusta pelkopolista, en tiedä onko alatiehen painostus totta vai tarua. Moni tuttu on saanut valita, mutta heillä olikin lääketieteellisiä perusteita sektiolle. Ehkä ainoastaan repeämisen pelon vuoksi neuvotaan synnyttämään alateitse, en tiedä. Kuitenkin 3. ja 4. asteen repeämälle todennäköisyys on selvästi alle 1% jos vauva on normaalikokoinen, tarjonta optimaalinen, äiti "aktiivinen" ja ponnistusasento "joustava". Mutta ei sekään tietenkään takaa, että avautuminen ei olisi pitkä ja kivulias tai vauvan sykkeet eivät yllättäen laskisi ja jouduttaisiinkin leikkaamaan. Toisaalta suunnitellussakin sektiossa menetetään aina paljon verta, on veritulppariskiä ja palautuminen on aika varmasti kipeää...

Mikäköhän pointtini on tässä? Ehkä se, että toisille se repeämisen riski on 1/2 ja toisille vähemmän kuin 1/1000. Tottakai tulevalla synnyttäjällä tulee olla ihan oikeasti mahdollisuus valita synnytystapansa (jos hänellä on terveydellisesti mahdollisuus valita), mutta hänen kannattaa valita omien lähtökohtiensa perusteella, sitten kun ne lähtökohdat ovat selvillä. Repeämistäkin pelkää luultavasti enemmän jos kuuluu siihen 1/2 ryhmään kuin jos kuuluu siihen 1/1000 ryhmään.

Näin juuri! Monet naiset on nykyisin sen verran tietoisia kehoistaan, että osaavat laskea 1+1. Jos perintötekijät antaa viitteitä isosta vauvasta, kuten itselläni on ja lisäksi vielä tuntee omaa fysiologiaansa sen verran, että jos on useampaan kertaan revennyt välilihasta ihan perus yhdynnässä ja paikat on tiukat muutenkin ja lantio normaalia kapeampi, niin ihan syystä kannattaa vaatia sitä sektiota. Voi olla että lääkäri sen muutenkin antaisi, mutta näillä omilla spekseilläni tiedän että tulisin pahasti repeämään. Naiset joilla leveä lantio, väljähkö alakerta ja todennäköisyys saada pieni vauva, niin hyvähän heidän on puoltaa alasynnytystä.

Ulospäin eveälanteisen näköisen naisen luiden sisämitat voivat olla ahtaat ja päin vastoin, ja siitä ei ihminen itse kyllä pysty tietämään ilman lääkärin tutkimuksia.  

En ole ikinä kuulut kenestäkään, joka on "useampaan kertaan revennyt välilihasta ihan perus yhdynnässä". 

Kumma juttu, kun ei aina tiedä lääkärikään - tai halua tietää. Ulkoisesti leveälantioiselta äidiltäni ei vaivauduttu edes mittaamaan sisämittoja, ja kas kummaa, kun synnytyksessä todettiinkin, että lantio on liian ahdas synnyttämiseen - minä synnyin imukupilla aiheuttaen äidilleni mittavat repeämät. Silti toisellakin kerralla äitini yritettiin pakottaa alatiesynnytykseen synnytyksen käynnistyttyä, vaikka oli luvattu keisarinleikkaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö se sektiohaava ole todella kipeä ja kauan. Ja käsittääkseni ihan jokaisella kerralla, ilman mitään poikkeuksia.

Itselläni on kolme vapaaehtoisesti alatiesynnytettyä lasta. Ensimmäisellä kerralla sain muutamia tikkejä ja olin koko sairaalassaoloajan (vajaa viikko) hieman kipeä, normaali käsikauppa-kipulääke tosin auttoi täysin. Toinen kerta sujui jo paremmin ja olin hyvässä kunnossa sairaalasta kotiutuessani, särkylääkettä käytin muistaakseni vain kaksi päivää synnytyksen jälkeen. Kolmannella kerralla kaikki sujui vielä paremmin ja pystyin mm. ratsastamaan ja pyöräilemään heti sairaalasta kotiuduttuani, kipulääkkeitä en käyttänyt kertaakaan synnytyksen jälkeen, tuntui kuin en olisi synnyttänyt ollenkaan, ihan mahtava tunne! Voisin mennä vaikka heti uudelleen synnyttämään.

Käsittääkseni sektiohaava ei parane näin nopeasti, ei edes kolmannella kerralla, eli keho ei mukaudu ja opi siihen tilanteeseen normaalisti. Eikös siinä ole myös jotain nostorajoituksiakin? Eli kyllä, jos vielä joskus saan lapsen, niin olen täysin valmis synnyttämään hänet alateitse, se on kohdallani nopea, muutaman tunnin homma ja siitä paranee huomattavasti nopeammin kuin yhdestäkään sektiosta.

Viidessä vuodessa ei ole tunto palannut vatsaan ja kiinnikkeet ovat aika kivuliaita.

Jos tuo vatsassa jo noin paljon vaivaa, niin kuvitteleppa sama alapäähän, ja valitse sitten, kumman mieluummin otat.

460 kommenttia lukeneena ihmettelen, ettei kukaan ole ottanut esiin sektioiden vapaan valinnan mukanaan tuomia hoitovirhevalituksia. Ihmiset ajattelevat vain lapsen riskejä, unohtavat että pahin riski on äidin kuolema. Jee, vauva ei kärsinyt hetkeäkään happivajeesta, mutta äiti mehtyi komplikaatoihin, kaikkihan meni siis hyvin?

Suomessa synnytys on syntyvän lapsen hoitoa, siksi jotkut ihmettelee miten 50 tikkiä yms. on kirjattu onnistuneiksi synnytyksiksi. Äiti on hengissä eikä synnytyksen jälkeenkään välittömässä hengenvaarassa, vauva on kunnossa, siis onnistunut synnytys. Vaikka kuinka eletään 2010-lukua, se ei poista sitä, että vauvat luonnostaan syntyvät alakautta. Ja niin tapahtuessa paikat saattavat revetä yms. mitä nyt muita täällä on "kauhisteltu".

Itselläni takana jalkatarjonnan vuoksi kiireellinen sektio ja sen jälkeen normaali alatiesynnytys. Vauvan päässä ollut sykeanturi repi sisukset koko matkalta, ja eppis tehtiin, kun vauvan syke alkoi laskea ponnistettaessa. Reilun vuorokauden jälkeen istuin jo normaalisti, toipuminen sektioon verrattuna jotsin 150% helpompaa. Olen tyytyväinen synnytyksiini, vaikka toisen kohdalla olisin ehdottomasti myös halunnut sektion. Aviomieheni erinomaisuus korostui alatiesynnytyksessä, ja varsinkin sen jälkeen.

Koska jostain olin lukenut, että kannattaa synnytyksen jälkeen katsoa sitä värkkiään, niin sen tein. Itkin että miten nyt olen lopun elämääni pilalla, enkä varmasti enää miehelleni kelpaa. Nyt yli vuoden aikana on tilanne tasaantunut ja keho tehnyt työnsä, eppiksen kohta kyllä näkyy, arpea ei näe kuin todella tarkkaan kyttäämällä. Olen siis parantunut hyvin. Synnytys on suuri mullistus keholle, miten se sitten suoritetaankaan, eikä siitä parane edes kolmessa kuukaudessa. Olkaa itsellenne ja toisillenne armollisia, yrittäkää ymmärtää toisianne. Itsekin ymmärrän, että synnytys pelottaa, mutta en silti hyväksy sektiopäätökseksi pelkkää "koska haluan", olkaa rohkeita, ottakaa haaste vastaan.

Ja vielä noista tilastoista, jos tuntee 100 synnyttänyttä, niistä 21 on leikattu, joten komplikaatioita kokeneita ei niissä ole kuin ehkä 1. Alakautta synnyttäneitä 79, revenneitä siis 40-50. Siksi ei ketään kiinnosta tilastot, koska kokemukset ovat näin päin. Eikä KUKAAN mieti, että sektiossa se pahin osuisi omalle kohdalle, koska todennäköisesti ei tunne itse yhtään tapausta, ja kun se todennäköisyysprosentti on niin kovin pieni. Plus nuorena ollaan olevinaan kuolemattomia, eihän minulle nyt tässä voi mitään käydä.

Vierailija kirjoitti:

460 kommenttia lukeneena ihmettelen, ettei kukaan ole ottanut esiin sektioiden vapaan valinnan mukanaan tuomia hoitovirhevalituksia. Ihmiset ajattelevat vain lapsen riskejä, unohtavat että pahin riski on äidin kuolema. Jee, vauva ei kärsinyt hetkeäkään happivajeesta, mutta äiti mehtyi komplikaatoihin, kaikkihan meni siis hyvin?

Suomessa synnytys on syntyvän lapsen hoitoa, siksi jotkut ihmettelee miten 50 tikkiä yms. on kirjattu onnistuneiksi synnytyksiksi. Äiti on hengissä eikä synnytyksen jälkeenkään välittömässä hengenvaarassa, vauva on kunnossa, siis onnistunut synnytys. Vaikka kuinka eletään 2010-lukua, se ei poista sitä, että vauvat luonnostaan syntyvät alakautta. Ja niin tapahtuessa paikat saattavat revetä yms. mitä nyt muita täällä on "kauhisteltu".

Itselläni takana jalkatarjonnan vuoksi kiireellinen sektio ja sen jälkeen normaali alatiesynnytys. Vauvan päässä ollut sykeanturi repi sisukset koko matkalta, ja eppis tehtiin, kun vauvan syke alkoi laskea ponnistettaessa. Reilun vuorokauden jälkeen istuin jo normaalisti, toipuminen sektioon verrattuna jotsin 150% helpompaa. Olen tyytyväinen synnytyksiini, vaikka toisen kohdalla olisin ehdottomasti myös halunnut sektion. Aviomieheni erinomaisuus korostui alatiesynnytyksessä, ja varsinkin sen jälkeen.

Koska jostain olin lukenut, että kannattaa synnytyksen jälkeen katsoa sitä värkkiään, niin sen tein. Itkin että miten nyt olen lopun elämääni pilalla, enkä varmasti enää miehelleni kelpaa. Nyt yli vuoden aikana on tilanne tasaantunut ja keho tehnyt työnsä, eppiksen kohta kyllä näkyy, arpea ei näe kuin todella tarkkaan kyttäämällä. Olen siis parantunut hyvin. Synnytys on suuri mullistus keholle, miten se sitten suoritetaankaan, eikä siitä parane edes kolmessa kuukaudessa. Olkaa itsellenne ja toisillenne armollisia, yrittäkää ymmärtää toisianne. Itsekin ymmärrän, että synnytys pelottaa, mutta en silti hyväksy sektiopäätökseksi pelkkää "koska haluan", olkaa rohkeita, ottakaa haaste vastaan.

Ja vielä noista tilastoista, jos tuntee 100 synnyttänyttä, niistä 21 on leikattu, joten komplikaatioita kokeneita ei niissä ole kuin ehkä 1. Alakautta synnyttäneitä 79, revenneitä siis 40-50. Siksi ei ketään kiinnosta tilastot, koska kokemukset ovat näin päin. Eikä KUKAAN mieti, että sektiossa se pahin osuisi omalle kohdalle, koska todennäköisesti ei tunne itse yhtään tapausta, ja kun se todennäköisyysprosentti on niin kovin pieni. Plus nuorena ollaan olevinaan kuolemattomia, eihän minulle nyt tässä voi mitään käydä.

Eiköhän kullakin ole itse oikeus arvioida ottaako alatiesynnytyksen riskit vai sektion riskejä itselleen. Jos lantio on ahdas , niin repeämät voivat olla pahempia eikä imukuppi ole riskitön lapselle.  Näin on välillä, minkä mahdollisuus usein kielletään "ku naisen keho on luotu synnyttämään." Se että syntymä tapahtuu luonnostaan alakautta ei mitenkään tarkoita, että se olisi kaikille paras ja kokonaisuutena turvallisin tapa. 

Sektioista ei kannata tehdä hoitovirhevalituksia, ellei hoitovirhettä ole tapahtunut. Alatiesynnytysten hoitovirheitäkään ei usein tunnusteta, koska aika paljon mokia, estettäviä vaurioita ja piittaamattomuutta voi sälyttää sen varaan, että synnytys ei ole sairaus vaan kulkee omaa kulkuaan.  Se, että lääkäri saa huomautuksen selkeästi vastoin hoitokäytäntöä toimimisesta edellyttää, että jaksaa käydä läpi pitkän valitustien.  Suomessa ei suostuta kuvaamaan rakenteita ja voihan se synnytys onnistua, mutta jos lantio oikeasti osoittautuu ahtaaksi niin miten itse tekisit? Ottaisitko keskimääräistä isomman mahdollisuuden alatien vaurioihin vai sektion riskit? Mitä teet, kun edellisessä synnytyksessä lääkäri suosittelee tutkimuksia ja sektiota, mutta joudut kuitenkin taistelemaan sektion ja se tilastoidaan pelkosektioksi?

Toivoisin, että itse ymmärtäisit mitä tarkoittaa toisille armollisuuden etkä heittäisi heille alatiehaastetta tai kehota reipastumaan, koska sinä et kulje heidän kengissään.

Vierailija kirjoitti:

Keisarileikkaus ei ole synnyttämistä, se on kirurginen leikkausoperaatio. Lapsi kyllä syntyy, mutta synnyttämisen kanssa asialla ei ole mitään tekoa.

Lääkärit toista mieltä, mutta menkööt.

Vierailija kirjoitti:

Jaa a, meillä toinen syntyi suunnitellulla sektiolla ja toinen alakautta. Sektioitu sai cp-vamman.

Meillä ensimmäisen mahdollinen cp-vamma ehkäistiin sektiolla. Supistusten aikana oli hapenpuutteessa. Terve lapsi syntyi. Toisen lapsen kohdalla suunniteltu sektio, koska ensimmäiselle ei paikat auennut supistuksista huolimatta. Terve lapsi hänkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinä ajatellaan jo ihan toipumistakin. Sektio on iso leikkaus ja toipumiseen menee huomattavasti enemmän aikaa kuin alatiesynnytyksessä. Leikkauksessa on suuremmat komplikaatio riskit kuin alatiesynnytyksessä. Vanha leikkaus arpi voi aiheuttaa komplikaatioita seuraavassa raskaudessa.

Pakko kommentoida tähän sen verran, että itse sain lapseni suunnitellulla sektiolla (hirveän tappelun jälkeen). Viikon päästä leikkauksesta liikuin, siivosin ja harrastin seksiä normaalisti. Serkkuni sai lähes samaan aikaan alateitse piikansa eikä pystynyt istumaan vielä lapsensa ristiäisissäkään. Että niin...

Tunnen useita äitejä, ja järjestäen sektiolla synnyttäneet ovat toipuneet nopeammin eivätkä kärsi alapäävaivoista vuosienkin jälkeen. Oli kyseessä sitten suunniteltu tai hätäsektio.

 Niin ja unohtamatta kiireellistä sektiota. Suunniteltu ja kiireellinen, leikkaus sama, hätäsektiossa nukutus ja koko maha auki. Mulla kiireellinen ja suunniteltu, samoin toipumiset ku sinulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En keksi, miksi joku haluaa kohtuunsa arpia, jollei se ole välttämätöntä.

 

Joku toinen voi haluta ettei sen klitoris repeä kahtia, tai ettei sen vagina repeä peräaukkoon.

Valintoja.

Monet haluaa esim. normaalin pidätyskyvynkin.

 

Mutta kun se arpi siellä kohdussa on riski seuraavalle raskaudelle. Siis myös sille seuraavalle lapselle.

En tiedä mikä sen riskin luo. Minulle toisen sektion yhteydessä tehtiin sterilisaatio. Leikkaava lääkäri ilmoitti, että en saa enää tulla raskaaksi, koska seuraava sektio olisi kohtalokas minulle ja vauvalle. Puoliso voisi joutua valitsemaan kumpi jää henkiin. Pahimmassa tapauksessa menehdymme molemmat. Mikäli olisin voinut synnyttää, olisin niin tehnyt ja minulla voisi olla useampikin lapsi. Sektio on todella iso riski. Kiitollinen äiti olen, kahdesta terveestä lapsesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sektiosta toipuminen oli kyllä nopeaa. Seuraava päivänä kävin suihkussa ja sitä seuraavana nostelin vauvaa ja toimin jo normaalisti. Kipuja ei ollut, pärjäsin perus kipulääkkeillä. Viikko sektiosta koin oloni melko normaaliksi, seksiä harrastimme ja hoidin vauvan. Toki otin rauhallisesti enkä nostellut vauvaa painavampia juttuja ja kävelin rauhassa. Kaikin puolin kivuton, helppo ja miellyttävä kokemus. Suunniteltu sektio on huomattavasti hätäsektiota turvallisempi ja toipuminen yleensä erittäin nopeaa.

Mulla suunniteltu sektio. Aivan hirveät kivut. Mikää lääke ei aittanut ja pääsin sängystä autettuna vasta 3vrk sektiosta. Siitä eteenpäin 3-4vk kipuhelvetti ja 4kk meni ennenkun tuli mitään lihaskoontoa/korsettia ja mulla oli treeniKIELTO lääkäriltä 5 kk ajan. Aivan hirveä kokemus. Se ei kaikilla ole niinkuin sinulla! 

 

minä sain kipupumpun suunnitellussa sektiossa 2007. Kolmantena päivänä sektiosta, ottivat pois.

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei varmasti ole mitään näyttöä siitä, että synnytyskidutuksen läpikäyminen olisi emotionaalisesti äitiä ja lasta lähentävä toimenpide ja välttämätön. Jos nainen haluaa sektion ja suunnitella synnytyksensä niin siihen tulisi suostua.

Juuri noin. Itse en ollsi kummankaan synnytyksen jälkeen halunnut lasta ollenkaan syliini. Teki pahaa nähdä se iso möhkäle joka mnut oli teurastanut. Kesti todella pitkään kiintyå lapsiin koska synnytyksen kipu oli väsyttävänä mielessä. No se oli varmaan lapsen paras kun kehon shokkitilan vuoksi maito ei meinannut millään alkaa nousta.

Minä en ole saanut kertaakaan lasta rinnalle synnytyksen jälkeen. Heräämöön ei ole saanut viedä vauvoja. Pienen hetken lapsi vieressä leikkaussalissa. Sitten maha kiinni ja heräämöön. Siitä olen kateellinen, että alateitse synnyttä

Minä olin leikkauksen jälkeen samassa paikassa, eri tilassa, kuin missä lapsen lämpökaappi. Olin siellä vähemmän aikaa kuin lapsi. Minut vietiin osastolle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En keksi, miksi joku haluaa kohtuunsa arpia, jollei se ole välttämätöntä.

 

Joku toinen voi haluta ettei sen klitoris repeä kahtia, tai ettei sen vagina repeä peräaukkoon.

Valintoja.

Monet haluaa esim. normaalin pidätyskyvynkin.

 

Mutta kun se arpi siellä kohdussa on riski seuraavalle raskaudelle. Siis myös sille seuraavalle lapselle.

En tiedä mikä sen riskin luo. Minulle toisen sektion yhteydessä tehtiin sterilisaatio. Leikkaava lääkäri ilmoitti, että en saa enää tulla raskaaksi, koska seuraava sektio olisi kohtalokas minulle ja vauvalle. Puoliso voisi joutua valitsemaan kumpi jää henkiin. Pahimmassa tapauksessa menehdymme molemmat. Mikäli olisin voinut synnyttää, olisin niin tehny

Puoliiso ei koskaan joudu valitsemaan, lääkärin on aina säästettävä äidin henki mahd vallintatilanteessa.

Muuta väittävä lääkäri on paitsi moraaliton, myös ammattitaidoton.

Vierailija kirjoitti:

Mitä se on teiltä pois jos sektion valinnut nainen kuolee komplikaatioihinsa? Valitkaa te se alatiesynnytys vaan jatkossakin ja antakaa muiden ottaa omat riskinsä.

Hengissä ollaan, sektiox2, ilman komplikaatioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se on teiltä pois jos sektion valinnut nainen kuolee komplikaatioihinsa? Valitkaa te se alatiesynnytys vaan jatkossakin ja antakaa muiden ottaa omat riskinsä.

 

Kyllä minusta nuoren äidin kuolema on aina todella surullinen asia. Kahta surullisempi, jos päätös perustuu paikkaansapitämättömään informaatioon.

T. Se joka ei enää jaksa linkittää.

Minun olisi pitänyt päästä saliin klo 07. Pääsin saliin klo 12.30. Minua ennen oli sektio. Vieläkin välillä tulee mieleen, mitä siellä tapahtui. Se sektio ei ollut suunniteltu, koska minä olin sille aamua ensimmäinen. Se miksi tulee mieleen, on kun minulle tehtiin sterilisaatio lapsen syntymän jälkeen. Seuraava raskaus ja synnytys olisi ollut kohtalokas. Näin lääkäri minulle kertoi. 

Minä, minä, minä tajuasko nää muijat, mitä paitsi vauva jää, kun ei synny alakautta? Suolen mikrobeista.

Vierailija kirjoitti:

Minä, minä, minä tajuasko nää muijat, mitä paitsi vauva jää, kun ei synny alakautta? Suolen mikrobeista.

Ei ne alateitse syntyvät lapset nyt mistään suolesta synny. Kyllä ne on ihan muita mikrobeja.

Minulle on tehty sektio ja olen synnyttänyt myös alakautta. Jälkimmäinen oli paljon parempi. Sektio oli inhottava, arpi kipeä ja kihelmöivä vielä 2-3 vuotta sen jälkeen. En ymmärrä, miten tuollaista ihan reippankokoista leikkausta pidetään jotenkin "helppona". 

Eräs silikonitissinen tubettaja halusi sektion.  Hän ei myöskään halunnut imettää, koska mielikuva siitä on vastenmielinen.  Ei myöskään pumppaa maitoaan, vaan lapsi pelkällä äidinmaidonvastikkeella.   Vastike valmistetaan lehmänmaidosta, kermasta ja kasvirasvoista. Vitamiineilla lisättynä.    Kyllä on sairasta touhua, imettämistä varten ne rinnat naisella on.

Jos miehet synnyttäisi, he hoitaisi homman samalla kun aamupaskan, eikä itkisi kuin pikkutytöt sektion perään...