80-luvun henkinen ilmapiiri

Vierailija kirjoitti:

Perheväkivaltaan kuten muuhunkin väkivaltaan suhtauduttiin välinpitämättömästi.

Kulissit olivat tärkeät keskiluokalle.

Poliisiväkivalta oli käsittääkseni normaalia, poliisia pelättiin.

Pyörin työläisnuorten kanssa ja oli yleistä, että poliisi kuulusteli köyhästä taustasta olevia nuoria pikkurikoksista ja pelotteli koulukodilla.

Elettiin vielä luokkayhteiskunnassa ja puolueet sekä politiikka olivat tärkeitä monille.

Lähes kaikki kävivät rippikoulun ja uskonto oli koulussa kauhean keskeistä.

Ihmiset eivät tunnistaneet homoja homoiksi.

Pikkukaupungeissa oli paljon puliukkoja ja jonkin verran - ämmiäkin, jotka näkyivät katukuvassa.

Ei pidä kyllä juurikaan paikkaansa tuo. 

Poliisia ei pelätty eikä ollut mitään poliisiväkivaltaa, poliisit nähtiin silloin kun ne tuli koululle puhumaan huumeista ja muusta vastaavasta nuorten elämään vaikuttavista asioista. Siitä ettei sammunutta kaveria saa jättää lumihankeen kuolemaan ja että ei saa huitoa leikilläänkään kaveriin päin koska se voi väistää ja lyödä vahingossa päänsä tiiliseinään ja kuolla.

Minä olin köyhä mutta en ollut kenenkään pikkurikollisten kanssa tekemisissä, niitä oli vähän ja mielestäni niitä kyllä saikin pelotella koulukodilla. Meidän luokalta yläasteella yksi sekopää poika joutuikin sinne kun sitä ei kukaan saanut kuriin.

En tiennyt yhtään ihmistä 80-luvulla kenelle olisi politiikka ollut tärkeää tai puolueet. Kenenkään luokkakaverin vanhemmat eivät olleet politiikassa mukana tai naapurit, ihan outo juttu.

Uskonto oli vain yksi aine koulussa, eli ei mitenkään ollut keskeinen, tietysti jouluna oli joulujuhla ja keväällä käytiin viimeisenä päivänä kirkossa laulamassa suvivirsi.

Eikä meidän kaupungin katukuvassa ollut koskaan juoppoja, niitä oli vain kuulemma Helsingissä, varsinkin juna-asemalla eli assalla.

Vierailija kirjoitti:

Mietis vaikka jotain Speden naisen logiikka-sketsejä tai Pulttiboissien nunnuka-sketsejä nykytelkkariin. Sitä paskamyrskyn määrää jos jotain sellaista joku esittäisi.

Vähemmistöille naurettiin.

Silloin saattoi pilailla, koska ei ollut mielensapahoittajia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perheväkivaltaan kuten muuhunkin väkivaltaan suhtauduttiin välinpitämättömästi.

Kulissit olivat tärkeät keskiluokalle.

Poliisiväkivalta oli käsittääkseni normaalia, poliisia pelättiin.

Pyörin työläisnuorten kanssa ja oli yleistä, että poliisi kuulusteli köyhästä taustasta olevia nuoria pikkurikoksista ja pelotteli koulukodilla.

Elettiin vielä luokkayhteiskunnassa ja puolueet sekä politiikka olivat tärkeitä monille.

Lähes kaikki kävivät rippikoulun ja uskonto oli koulussa kauhean keskeistä.

Ihmiset eivät tunnistaneet homoja homoiksi.

Pikkukaupungeissa oli paljon puliukkoja ja jonkin verran - ämmiäkin, jotka näkyivät katukuvassa.

Ei pidä kyllä juurikaan paikkaansa tuo. 

Poliisia ei pelätty eikä ollut mitään poliisiväkivaltaa, poliisit nähtiin silloin kun ne tuli koululle puhumaan huumeista ja muusta vastaavasta nuorten elämään vaikuttavista asioista. Siitä ettei sammunutta kaveria saa jättää lumihankeen kuolemaan ja että ei saa huitoa leikilläänkään kaveriin päin koska se voi väistää ja lyödä vahingossa päänsä tiiliseinään ja kuolla.

Minä olin köyhä mutta en ollut kenenkään pikkurikollisten kanssa tekemisissä, niitä oli vähän ja mielestäni niitä kyllä saikin pelotella koulukodilla. Meidän luokalta yläasteella yksi sekopää poika joutuikin sinne kun sitä ei kukaan saanut kuriin.

En tiennyt yhtään ihmistä 80-luvulla kenelle olisi politiikka ollut tärkeää tai puolueet. Kenenkään luokkakaverin vanhemmat eivät olleet politiikassa mukana tai naapurit, ihan outo juttu.

Uskonto oli vain yksi aine koulussa, eli ei mitenkään ollut keskeinen, tietysti jouluna oli joulujuhla ja keväällä käytiin viimeisenä päivänä kirkossa laulamassa suvivirsi.

Eikä meidän kaupungin katukuvassa ollut koskaan juoppoja, niitä oli vain kuulemma Helsingissä, varsinkin juna-asemalla eli assalla.

Kuulostaa, että olet ollut 80-luvulla vielä pieni lapsi ja muistikuvasi ovat enemmän 90-luvun alusta.

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitan suvaitsevaisuudella sitä että suhtauduttiinko esimerkiksi hiljaisempiin tai muuten vain "omituisiin" suomalaisiin paremmin?

Ap

Silloin oli normaalia olla hiljainen. Sanottiin että vaikeneminen on kultaa. Ei pitänyt olla sosiaalinen, ei ollut sosiaalista mediaa eikä mitään sellaista.

Ja omituisia ihmisiä pidettiin harmittomina kylähulluina joita on aina ollut, ja oikeasti hullut ja vaaralliset oli lukkojen takana laitoksissa.

Karpo teki juttuja kaikenmaailman öljysheikeistä ja niistä tuli julkkiksia ja tehtiin juttuja Hymy-lehteen. Ja samoin Karpo teki ohjelmia vanhuksista joiden ei annettu rauhassa elää omassa mökissään vaan pakolla vietiin vanhainkotiin, nyt pitäisi tulla tekemään juttuja vanhuksista jotka ei pääse vanhainkotiin vaikka eivät pärjää enää mökissään yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perheväkivaltaan kuten muuhunkin väkivaltaan suhtauduttiin välinpitämättömästi.

Kulissit olivat tärkeät keskiluokalle.

Poliisiväkivalta oli käsittääkseni normaalia, poliisia pelättiin.

Pyörin työläisnuorten kanssa ja oli yleistä, että poliisi kuulusteli köyhästä taustasta olevia nuoria pikkurikoksista ja pelotteli koulukodilla.

Elettiin vielä luokkayhteiskunnassa ja puolueet sekä politiikka olivat tärkeitä monille.

Lähes kaikki kävivät rippikoulun ja uskonto oli koulussa kauhean keskeistä.

Ihmiset eivät tunnistaneet homoja homoiksi.

Pikkukaupungeissa oli paljon puliukkoja ja jonkin verran - ämmiäkin, jotka näkyivät katukuvassa.

Ei pidä kyllä juurikaan paikkaansa tuo. 

Poliisia ei pelätty eikä ollut mitään poliisiväkivaltaa, poliisit nähtiin silloin kun ne tuli koululle puhumaan huumeista ja muusta vastaavasta nuorten elämään vaikuttavista asioista. Siitä ettei sammunutta kaveria saa jättää lumihankeen kuolemaan ja että ei saa huitoa leikilläänkään kaveriin päin koska se voi väistää ja lyödä vahingossa päänsä tiiliseinään ja kuolla.

Minä olin köyhä mutta en ollut kenenkään pikkurikollisten kanssa tekemisissä, niitä oli vähän ja mielestäni niitä kyllä saikin pelotella koulukodilla. Meidän luokalta yläasteella yksi sekopää poika joutuikin sinne kun sitä ei kukaan saanut kuriin.

En tiennyt yhtään ihmistä 80-luvulla kenelle olisi politiikka ollut tärkeää tai puolueet. Kenenkään luokkakaverin vanhemmat eivät olleet politiikassa mukana tai naapurit, ihan outo juttu.

Uskonto oli vain yksi aine koulussa, eli ei mitenkään ollut keskeinen, tietysti jouluna oli joulujuhla ja keväällä käytiin viimeisenä päivänä kirkossa laulamassa suvivirsi.

Eikä meidän kaupungin katukuvassa ollut koskaan juoppoja, niitä oli vain kuulemma Helsingissä, varsinkin juna-asemalla eli assalla.

Kuulostaa, että olet ollut 80-luvulla vielä pieni lapsi ja muistikuvasi ovat enemmän 90-luvun alusta.

Minä menin ekalle luokalle kouluun 1981 ja vuonna 1990 pääsin yläasteelta ja muutin omilleni Helsinkiin satojen kilometrien päähän vanhemmista. Muistan molemmat luvut oikein hyvin. 90-luvun alussa olin jo aikuinen, 1992 valmistuin ammattiin, ja suoraan kortistoon.

Vierailija kirjoitti:

Oli kaksi puolta. Toisaalta oli todella hyvä ilmapiiri, mielenkiintoista ja positiivista, silloin matkustettiin myös ulkomailla. Toisaalta aikuisissa oli häijyjäkin tyyppejä lapsia kohtaan, esimerkiksi tarhassa, koulussa, kaverin vanhempi tai oma vanhempi. Saattoi olla vaativia vanhempia tai ope, vaikka kotona monilla oli hyviäkin puolia ja vapautta. 90-luvulla joissakin kouluissa oli kiusaamista, 80-luvulla ehkä oli vähemmän, se otettiin vakavasti. 90-luvulla oli jo virkamiesten kiusaamista pienituloisia kohtaan, mikä on aika kurjaa, ohjeistus oli sellainen. -80-luvulla oli kuitenkin vapaampi ilmapiiri ja ulkona uskalsi mennä lapsetkin aika vapaasti, ei näkynyt mitään epämääräistä monilla asuinalueilla. 

80-luvulla vain rikkaimmat matkusti, ja nekin harvoin. Meidän luokalla jos joskus joku lapsi pääsi ulkomaille, niin se oli niin harvinaista että hän piti sitten esitelmän siitä maasta muille ja näytti jotain matkamuistoja ja kaikki muut oli ihan että vau.

Meidän luokalla 1981-1990 oli ehkä kolme-neljä oppilasta jotka olivat käyneet ruotsinlaivaa pidemmällä, eli ihan lentokoneessa matkustaneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perheväkivaltaan kuten muuhunkin väkivaltaan suhtauduttiin välinpitämättömästi.

Kulissit olivat tärkeät keskiluokalle.

Poliisiväkivalta oli käsittääkseni normaalia, poliisia pelättiin.

Pyörin työläisnuorten kanssa ja oli yleistä, että poliisi kuulusteli köyhästä taustasta olevia nuoria pikkurikoksista ja pelotteli koulukodilla.

Elettiin vielä luokkayhteiskunnassa ja puolueet sekä politiikka olivat tärkeitä monille.

Lähes kaikki kävivät rippikoulun ja uskonto oli koulussa kauhean keskeistä.

Ihmiset eivät tunnistaneet homoja homoiksi.

Pikkukaupungeissa oli paljon puliukkoja ja jonkin verran - ämmiäkin, jotka näkyivät katukuvassa.

Ei pidä kyllä juurikaan paikkaansa tuo. 

Poliisia ei pelätty eikä ollut mitään poliisiväkivaltaa, poliisit nähtiin silloin kun ne tuli koululle puhumaan huumeista ja muusta vastaavasta nuorten elämään vaikuttavista asioista. Siitä ettei sammunutta kaveria saa jättää lumihankeen kuolemaan ja että ei saa huitoa leikilläänkään kaveriin päin koska se voi väistää ja lyödä vahingossa päänsä tiiliseinään ja kuolla.

Minä olin köyhä mutta en ollut kenenkään pikkurikollisten kanssa tekemisissä, niitä oli vähän ja mielestäni niitä kyllä saikin pelotella koulukodilla. Meidän luokalta yläasteella yksi sekopää poika joutuikin sinne kun sitä ei kukaan saanut kuriin.

En tiennyt yhtään ihmistä 80-luvulla kenelle olisi politiikka ollut tärkeää tai puolueet. Kenenkään luokkakaverin vanhemmat eivät olleet politiikassa mukana tai naapurit, ihan outo juttu.

Uskonto oli vain yksi aine koulussa, eli ei mitenkään ollut keskeinen, tietysti jouluna oli joulujuhla ja keväällä käytiin viimeisenä päivänä kirkossa laulamassa suvivirsi.

Eikä meidän kaupungin katukuvassa ollut koskaan juoppoja, niitä oli vain kuulemma Helsingissä, varsinkin juna-asemalla eli assalla.

Kuulostaa, että olet ollut 80-luvulla vielä pieni lapsi ja muistikuvasi ovat enemmän 90-luvun alusta.

Minä menin ekalle luokalle kouluun 1981 ja vuonna 1990 pääsin yläasteelta ja muutin omilleni Helsinkiin satojen kilometrien päähän vanhemmista. Muistan molemmat luvut oikein hyvin. 90-luvun alussa olin jo aikuinen, 1992 valmistuin ammattiin, ja suoraan kortistoon.

Niinpä. Minä olin jo teini v. 1980. Näin hiukan erilaisia asioita kasarin alkupuoliskolla, kuin alakoululainen :].

Kouluissa kyllä kiusattiin kasarilla ja opettajakin saattoi olla mukana naureskelemassa, jos kiusaamisen kohde oli jotenkin massasta poikkeava tai muuten outo. Ristiriitaista kyllä, esim teineissä oli sitten kyllä paljon hajontaa mm pukeutumisen suhteen.

Vierailija kirjoitti:

80-luvulla nuoriso uskoi vakaasti hyvään ja parempaan tulevaisuuteen. Oli Koivisto ja NL vielä voimissaan. Se oli ehkä suomalaisen työn ja kansakunnan yhtenäisyyden kulta-aikaa. Legendaariset ruotsinristeilyt ja Finnjet. Wärtsilän telakka rakensi maailman isoimmat ja upeimmat risteilyalukset. Nokian tarunhohtoinen menestys oli hyvässä vauhdissa.

Nokiahan kyykkäsi pahasti 80-luvulla ennen kännykkäaikaa, ei ollut maksaa kaikkia palkkoja niin antoivat työntekijöille osakkeita ja 90-luvulla ne sitten olikin arvokkaita.

Vierailija kirjoitti:

Minä kävin 80-luvun aikana peruskoulun ja ei silloin ollut koulussa niin paljon kiusaamista kuin nykyään, koska silloin oli pienemmät koulut ja opettajilla oli vielä valtaa ja auktoriteettia.[/quote)

Tämä. Koulu ja luokkakoko oli meilläkin pieni ja opettajilla oli tosiaan auktoriteettiä ja valtaa, varsinkin miesopettajilla. Mutta kyllä silti kiusaamista esiintyi, sitä on esiintynyt varmasti aina. Ei kuitenkaan mitään todella pahaa, niin että joku olisi joutunut vaihtamaan koulua tms. Tuntuu että yhteiskunnassa pahoinvointi alkoi lisääntymään 90-luvulla, jolloin ehkä kiusaamista alkoi ilmetä enemmän ja se on pahempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitan suvaitsevaisuudella sitä että suhtauduttiinko esimerkiksi hiljaisempiin tai muuten vain "omituisiin" suomalaisiin paremmin?

Ap

Silloin oli normaalia olla hiljainen. Sanottiin että vaikeneminen on kultaa. Ei pitänyt olla sosiaalinen, ei ollut sosiaalista mediaa eikä mitään sellaista.

Ja omituisia ihmisiä pidettiin harmittomina kylähulluina joita on aina ollut, ja oikeasti hullut ja vaaralliset oli lukkojen takana laitoksissa.

Karpo teki juttuja kaikenmaailman öljysheikeistä ja niistä tuli julkkiksia ja tehtiin juttuja Hymy-lehteen. Ja samoin Karpo teki ohjelmia vanhuksista joiden ei annettu rauhassa elää omassa mökissään vaan pakolla vietiin vanhainkotiin, nyt pitäisi tulla tekemään juttuja vanhuksista jotka ei pääse vanhainkotiin vaikka eivät pärjää enää mökissään yksin.

Toisaalta yhteisöllisyys oli kovasti arvostettua. Perheeseen kuului monesti useampi sukupolvi, tai siis ei kaupungeissa enää saman katon alla oltu, mutta silti muidenkin sukupolvien ajateltiin olevan osa perhettä. Ei nykyistä ydinperhekeskeistä käsitystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

80-luvulla nuoriso uskoi vakaasti hyvään ja parempaan tulevaisuuteen. Oli Koivisto ja NL vielä voimissaan. Se oli ehkä suomalaisen työn ja kansakunnan yhtenäisyyden kulta-aikaa. Legendaariset ruotsinristeilyt ja Finnjet. Wärtsilän telakka rakensi maailman isoimmat ja upeimmat risteilyalukset. Nokian tarunhohtoinen menestys oli hyvässä vauhdissa.

Nokiahan kyykkäsi pahasti 80-luvulla ennen kännykkäaikaa, ei ollut maksaa kaikkia palkkoja niin antoivat työntekijöille osakkeita ja 90-luvulla ne sitten olikin arvokkaita.

Nokian nousu osuu laman jälkeen ysärille ja 2000-luvun alkuun.

Vierailija kirjoitti:

Elämäntahti oli hitaampi ja rauhallisempi. Ihmiset olivat enemmän tekemisissä toistensa kanssa, kun ei ollut kiirettä ja somea. Narkkareita ja huumeita ei ollut samalla tavalla kuin nykyisin, juoppoja ja kylähulluja kylläkin. Erilaisuudelle saatettiin vähän naureskella mutta ei ollut sellaista pahantahtoista kiusaamista. Epäilen että ihmiset olivat myös onnellisempia, ehkä oli enemmän olemassa vielä sellaista yhteisöllisyyttä sekä suvun että asuinpaikan kesken, eikä elämänmeno ollut stressaavaa yleensä. Yhteinäiskulttuurista puhutaan, eli ehkä suurin osa ihmisistä jakoi saman arvomaailman, mutta nuorisossa saattoi eriytyä alakulttuureita kuten punkkarit. Syrjäytymisestä, työttömyydestä tai mielenterveysongelmista ei paljoa puhuttu.

Jonkinlainen nousukausi alkoi varmaan näkyä asunnoissa ja autoissa, mutta kyllä puuhökkelitaloja ja ihan kaupunginosia oli vielä paljonkin, ja autot saattoi olla ihan rämiä. Pienemmät kunnat ja varsinkin kaupungit kukoistivat vielä jollain tavalla. Maaseudulla asui vielä porukkaa ja sanoisin ihmisillä vielä tosi paljon kytköksiä maaseudulle ja maalaiselämään (huomaa 80-90-luvun sketkseissä, Tabu, Kummeli tms. vrt nykyaika). Jos katsoisi yleisilmeeltään 80-lukua niin kyllä se pääosin aika köyhältä näyttäisi kun vertaa nykyaikaan, siis vaikka asunto- ja autokanta, teiden kunto, palveluiden tarjonta jne. Suomea pidetään edelleen jossain määrin takapajulana niin kyllä se oli sitä 80-luvulla, kun ei ollut vielä EU:ta, globaalia mediaa, halpalentoyhtiöitä jne. Ja kyllä myös ulkomaille matkustaminen oli harvojen huvia.

"Syrjäytymisestä, työttömyydestä tai mielenterveysongelmista ei paljoa puhuttu."

Ei kauheasti 80-luvulla mutta 90-luvun suurlaman aikana sitäkin enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietis vaikka jotain Speden naisen logiikka-sketsejä tai Pulttiboissien nunnuka-sketsejä nykytelkkariin. Sitä paskamyrskyn määrää jos jotain sellaista joku esittäisi.

Vähemmistöille naurettiin.

Silloin saattoi pilailla, koska ei ollut mielensapahoittajia.

Ei mennyt herne nenään, jos teki huumoria naisista tai Lapin asukeista. Tummapintaista saattoi kutsua sen oikealla termillä. Lapset leikkivät cowboyta ja inkkaria ilman pelkoa kulttuurisesta omimisesta. Lakupiiputkin olivat sallittuja. Taloudellinen tilanne koheni hurjaa vauhtia, ekassa työpaikassa vuosiliikevaihto kasvoi jatkuvasti kaksinumeroisia lukuja.

Kasarilla ei todellakaan oltu ymmärtäväisiä esim vähemmistöjä kohtaan. Luonnonsuojelusta, kierrätyksestä jne ei tiedetty vielä mitään, niistä alettiin puhua vasta 90-luvun puolella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

80-luvulla nuoriso uskoi vakaasti hyvään ja parempaan tulevaisuuteen. Oli Koivisto ja NL vielä voimissaan. Se oli ehkä suomalaisen työn ja kansakunnan yhtenäisyyden kulta-aikaa. Legendaariset ruotsinristeilyt ja Finnjet. Wärtsilän telakka rakensi maailman isoimmat ja upeimmat risteilyalukset. Nokian tarunhohtoinen menestys oli hyvässä vauhdissa.

Nokiahan kyykkäsi pahasti 80-luvulla ennen kännykkäaikaa, ei ollut maksaa kaikkia palkkoja niin antoivat työntekijöille osakkeita ja 90-luvulla ne sitten olikin arvokkaita.

Nokian nousu osuu laman jälkeen ysärille ja 2000-luvun alkuun.

Niinhän minä juuri sanoin. Edellinen sanoi että Nokia nousi 80-luvulla jo.

Vierailija kirjoitti:

Nyt teinit ovat kaikki samasta muotista. Silloin oli erilaisia ryhmiä... punkkareita, hevareita jne. Ulkoista erilaisuutta oli huomattavasti enemmän kuin nyt.

Edelleenkin on noita punkkareita ja hevareita. Noissa piireissä on monen ikäistä ihmistä, niin miestä kuin naista, alle 20-vuotiaista 60-vuotiaisiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

80-luvulla nuoriso uskoi vakaasti hyvään ja parempaan tulevaisuuteen. Oli Koivisto ja NL vielä voimissaan. Se oli ehkä suomalaisen työn ja kansakunnan yhtenäisyyden kulta-aikaa. Legendaariset ruotsinristeilyt ja Finnjet. Wärtsilän telakka rakensi maailman isoimmat ja upeimmat risteilyalukset. Nokian tarunhohtoinen menestys oli hyvässä vauhdissa.

Nokiahan kyykkäsi pahasti 80-luvulla ennen kännykkäaikaa, ei ollut maksaa kaikkia palkkoja niin antoivat työntekijöille osakkeita ja 90-luvulla ne sitten olikin arvokkaita.

Nokian nousu osuu laman jälkeen ysärille ja 2000-luvun alkuun.

Niinhän minä juuri sanoin. Edellinen sanoi että Nokia nousi 80-luvulla jo.

Juu juu, täsmensin vain koska hämmästyin sen edellisen kommenttia Nokian kulta-ajasta muka kasarilla.

Vierailija kirjoitti:

Kasarilla ei todellakaan oltu ymmärtäväisiä esim vähemmistöjä kohtaan. Luonnonsuojelusta, kierrätyksestä jne ei tiedetty vielä mitään, niistä alettiin puhua vasta 90-luvun puolella.

Ei pidä paikkaansa. 80-luvulla oli happosateet ja ydinlaskeuma-jutut. Vihreä puolue syntyi silloin, ei ollut kettutyttöjä, vaan villapaitaukot köytti itsensä puihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

80-luvulla nuoriso uskoi vakaasti hyvään ja parempaan tulevaisuuteen. Oli Koivisto ja NL vielä voimissaan. Se oli ehkä suomalaisen työn ja kansakunnan yhtenäisyyden kulta-aikaa. Legendaariset ruotsinristeilyt ja Finnjet. Wärtsilän telakka rakensi maailman isoimmat ja upeimmat risteilyalukset. Nokian tarunhohtoinen menestys oli hyvässä vauhdissa.

Nokiahan kyykkäsi pahasti 80-luvulla ennen kännykkäaikaa, ei ollut maksaa kaikkia palkkoja niin antoivat työntekijöille osakkeita ja 90-luvulla ne sitten olikin arvokkaita.

Nokian nousu osuu laman jälkeen ysärille ja 2000-luvun alkuun.

Eräs kaveriperhe kertoi hankkineensa Suomen kalleimman pesukoneen. Olivat myyneet jonkinlaisena palkkana saamansa Nokia osakkeet silloiseen pohjahintaan ja ostaneet pesukoneen. Muutaman vuoden päästä potilla olisi ostanut pienen asunnon.