Millaista ajattelit lapsiperhe-elämänne olevan, kun teillä ei ollut vielä lapsia?

treffit kirjoitti:

Yhta helvettia. Ajattelin olevani maailman itsekkain ja lyhytpinnaisin mutsi, jolla on jatkuva halu lyoda tai ainakin ravistella huutavaa lasta. Ajattelin etta varmaan rankaisisin itkevaa vauvaa laittamalla sen yksin huutamaan vaikka pimeaan vessaan tai vaatekomeroon.

Miehelle olisin ihan kamala noita, en osallistuisi mihinkaan kotitoihin ja pakottaisin sen hoitamaan vauvaa mahdollisimman paljon silla valin kun itse olisin humpalla tyttojen kanssa. Seksia ei olisi ikina, silla mies haisisi vauvanpukluille ja olisi muutenkin vasynyt. 

Mita mies ei pystyisi hoitamaan, dumppaisin aidilleni, joka varmaan kaytannossa tulisi meille paivittaiseksi kotiorjaksi ja nannyksi. 

Lapsia on edelleenkin nolla, tunnen itseni niin hyvin etta tiedan ettei lapsiperhe todellakaan ole mun juttu.  Ma olisin varmasti ihan oikeasti tuommoinen, olen ihan hemmetin itsekas enka ikina pystyisi suomaan taysin puolustuskyvyttomalle, minusta riippuvaiselle tylsalle olennolle aikaani 24 tuntia vuorokaudesta.

Sen sijaan vietetaan miehen kanssa paivittaista laatuaikaa kahdestaan, kaydaan ulkona syomassa, kaupunkiretkilla ja erinaisissa happeningeissa ym. 

Öö, siis sulla ei ole lapsia, mutta silti ennakkoluulosi lapsiarjesta on ehdoton "totuus". AP:n kysymys ei ole sinua varten, mutta silti pakko tulla pätemään. 

T. Lapsiperheellinen, joka käy yhä miehen kanssa treffeillä erilaisissa häppeningeissä

Pelkäsin kaikkea.. Tietysti vauvan terveys mietitytti ja kaikki sellainen

Ostin ruokaa pakkaseen jo ennen vauvan tuloa. Luvattiin että ei erota ainakaan pariin ekaan vuoteen ja syödään sitten vaikka vuosi noutopizzaa jos ei ehditä ruokaa laittaa.

Oman liikuntani otin vaunulenkeistä, en olis mihinkään salille edes halunnut mennä. Totuin siten pitkiin lenkkeihin ja ulkoiluun. Käytiin myös vauvauinnissa ja uintia harrastetaan vieläkin säännöllisesti.

Eroa ei tullut, ruokaa ehti laittaa ja ollaan reissattu myös vauva-ajasta lähtien lentäen /junalla /autolla aivan sujuvasti.

En vaihtaisi mistään hinnasta entiseen elämään. Ehdittiin olla villejä ja vapaita. Mistään ei oo tarvinnut luopua. Lapset tuo valtavasti sisältöä elämään.

Liika stressaus haittaa, mutta terve pelko ja hyvä valmistautuminen vauvan tuloon varmasti auttaa!

Ap:n kysymys on jännästi muotoiltu. Realismin toiselle puolelle kun asettuu hattaran vastapooliksi inhorealismi tai negatiivisesti vinoutunut todellisuus. Itse edustin juuri tätä näkökulmaa. En ollut koskaan kaivannut lapsia elämääni ja vanhemmuus näyttäytyi kahlitsevana mielekkään elämän loppuna ja pelkkänä vastuiden ja rajoitusten viidakkona, pallona jalassa. Esikoinen sai alkunsa ehkäisystä huolimatta ja koska olin vakaassa parisuhteessa ja mieheni oli aina kaivannut lapsia, päätin antaa asialle mahdollisuuden.

Nyt lapsia on neljä, loput tieten tehtyjä. Elämä on mielekästä ja hyvää. Vanhemmuus on välillä raskasta, välillä riemukasta. Kuormittavuuskin liittyy enemmän kroonisiin sairauksiini, mutta niidenkin kanssa elämiseen lapset antavat voimia ja motivaatiota. En koskaan osannut kaivata tätä elämää, mutta nyt kun se on tässä, en vaihtaisi toisenlaiseen elämään ja vanhemmuuden kokemus on ehdottomasti plussan puolella. Tämä siis oma kokemukseni enkä sillä kyseenalaista muiden kokemuksia. Vanhemmuudesta on monenlaisia tarinoita ja eri tavoin latautuneita todellisuuden ja odotusten tuottamia kokemuksia.

En ollut osannut varautua että yhden vauvan sijasta minusta tulisi heti kerralla kahden vauvan äiti. En osannut varautua siihen että minusta tulee yksin huoltaja ja jään väsyneenä suurinpiirtein kotini vangiksi sillä kahden vauvan kanssa yksin jäi vauvauinnit ja muskarit eikä lähipuistosta löytynyt seuraa, eikä äitikerhossa ehtisi jutella kun lapset huusivat vuoronperään eivätkä nukkuneet silloin. Olin kuvitellut saavani edes äitikavereita.

En osannut varautua siihen että vaikein hevetti oli iät 2-4 eikä 0-2, sillä sillon lapset menivät kovaa, kiipesivät ja tappelivat keskenään jopa hengenvaarallosesti. Uhmat olivat omaa luokkaansa. Kuvittelin että minusta tulee rakastava madonna joka ei huuda lapsilleen vaan rakastaa ja rakastaa. Noh, ei ihan niin mennyt kun nuorena ja naivina kuvittelin, mutta en silti ole huono äiti. Lopulta yllätys on se kuinka nopea on harppaus pikkulapsesta koululaiseksi ja kuinka kaverit sitten vie ja äitikin saa kokonaan "elämänsä takaisin."

Mä olin yllättynyt siitä kuinka sitovaa pikkuvauvan imetys on. Tavallaan olin sen kyllä tiedostanut, mutta en sitten todellisuudessa kuitenkaan ollut ymmärtänyt että sillä pienellä vauvalla voi olla nälkä vaikka olisi justiinsa puoli tuntia sitten syönyt rinnalla 45 min.

Nyt lapsi on jo melkein 2-vuotias, ja en ollut etukäteen ymmärtänyt kuinka hauskaa sen lapsen kanssa voi olla :D Musta on ihana seurailla lapsen hassuja leikkejä ja touhuja.

Ja tää kuulostaa vähän kliseeltä, mutta en ollut etukäteen käsittänyt sitä valtavaa rakkauden määrää omaa lasta kohtaan. Sitä kuinka sydän ihan tulvii yli kun lapsi kiipeää syliin halimaan.

Kaiken kaikkiaan lapsiperhe-elämämme on pitkälti sellaista kuin olin kuvitellutkin. Kiukkuineen kaikkineen. Positiivisena yllätyksenä on tullut oman pinnan piteneminen.

Mieheni väitti lasten ollessa vauvoja että kunhan hieman kasvavat niin alkaa tekemään kaikkea kivaa. Kolme poikaa meillä, mutta ei kiinnostanut kun kasvoivatkaan.

Vierailija kirjoitti:

Olin varautunut siihen, että elämästä tulee vähintään vauva- ja taaperoajaksi jonkinlainen poikkeustila, jossa ei nukuta, syödä aterioita lämpimänä tai käydä vaikka ikinä enää ravintoloissa syömässä. Myös allergioihin, sairasteluun ja yleiseen rankkuuteen olin varautunut, koska tuttavapiirissä on ollut tosi vaikeita kokemuksia.

Meille sattuikin sitten vastasyntyneestä lähtien yönsä läpeensä nukkuva vauva, joka kasvoi yhtä tyytyväiseksi taaperoksi. Rakastaa sosiaalisia tilanteita ja vaikkapa perheillallisia, jossa saa seurustella ja eläytyä aikuisten kanssa, jaksaa nyt kohta 1,5v ikäisenä kevyesti istua meidän kanssa 2h ruokapöydässä hyväntuulisena ruokaillen ja jutustellen omaa kieltänsä, nauraa innoissaan ja taputtaa käsiään jos aikuiset nauravat, mainio tenava. Kipeänä on tähän mennessä ollut pari kertaa, syö kaikkea mitä lautaselle tarjotaan, rakastaa muita ihmisiä ja sosiaalisia tilanteita, ei juurikaan saa raivareita tai menetä hermojaan. Ei ole tarvinnut siirrellä mitään kukkavaaseja tai rikkimenevää pöydiltä tms, koska uskoo yleensä kerrasta jonkin olevan kiellettyä, ja siirtyy vaan hymyillen toisaalle leikkimään.

Välillä mietin, että milloin se ankea lapsiperhearki oikein alkaa, koska 98% ajasta on vaan sellainen olo, että meidän perheen tiimiin on liittynyt uusi tosi hauska tyyppi, jonka kanssa arjen jakaminen on kivaa.

Olisin ryhtynyt perheen perustamiseen aiemmin, jos olisin tiennyt (ja saanut vakuuden) että näin kivaa ja helppoa voi olla.

Ymmärrän kyllä, että tässä on käynyt vaan mieletön mäihä, en ole illuusiossa että näin sujuva ja kiva arki olisi jotenkin pelkästään omaa ”ansiotani”, meille vaan suotiin lapsi joka tykkää aika tismalleen samoista asioista kuin vanhempansa ja omaa saman sisäisen vuorokausirytmin.

Teettekö vielä toisen? Vois tulla toisen sorttinen. Suosittelen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin varautunut siihen, että elämästä tulee vähintään vauva- ja taaperoajaksi jonkinlainen poikkeustila, jossa ei nukuta, syödä aterioita lämpimänä tai käydä vaikka ikinä enää ravintoloissa syömässä. Myös allergioihin, sairasteluun ja yleiseen rankkuuteen olin varautunut, koska tuttavapiirissä on ollut tosi vaikeita kokemuksia.

Meille sattuikin sitten vastasyntyneestä lähtien yönsä läpeensä nukkuva vauva, joka kasvoi yhtä tyytyväiseksi taaperoksi. Rakastaa sosiaalisia tilanteita ja vaikkapa perheillallisia, jossa saa seurustella ja eläytyä aikuisten kanssa, jaksaa nyt kohta 1,5v ikäisenä kevyesti istua meidän kanssa 2h ruokapöydässä hyväntuulisena ruokaillen ja jutustellen omaa kieltänsä, nauraa innoissaan ja taputtaa käsiään jos aikuiset nauravat, mainio tenava. Kipeänä on tähän mennessä ollut pari kertaa, syö kaikkea mitä lautaselle tarjotaan, rakastaa muita ihmisiä ja sosiaalisia tilanteita, ei juurikaan saa raivareita tai menetä hermojaan. Ei ole tarvinnut siirrellä mitään kukkavaaseja tai rikkimenevää pöydiltä tms, koska uskoo yleensä kerrasta jonkin olevan kiellettyä, ja siirtyy vaan hymyillen toisaalle leikkimään.

Välillä mietin, että milloin se ankea lapsiperhearki oikein alkaa, koska 98% ajasta on vaan sellainen olo, että meidän perheen tiimiin on liittynyt uusi tosi hauska tyyppi, jonka kanssa arjen jakaminen on kivaa.

Olisin ryhtynyt perheen perustamiseen aiemmin, jos olisin tiennyt (ja saanut vakuuden) että näin kivaa ja helppoa voi olla.

Ymmärrän kyllä, että tässä on käynyt vaan mieletön mäihä, en ole illuusiossa että näin sujuva ja kiva arki olisi jotenkin pelkästään omaa ”ansiotani”, meille vaan suotiin lapsi joka tykkää aika tismalleen samoista asioista kuin vanhempansa ja omaa saman sisäisen vuorokausirytmin.

Teettekö vielä toisen? Vois tulla toisen sorttinen. Suosittelen.

Ei tule toista enää, ikää on vanhemmilla jo sen verran, että tämäkin tyyppi saatiin ihan vikoilla hetkillä biologian puolesta.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni väitti lasten ollessa vauvoja että kunhan hieman kasvavat niin alkaa tekemään kaikkea kivaa. Kolme poikaa meillä, mutta ei kiinnostanut kun kasvoivatkaan.

Surullista

Helppoa ja hauskaa ajattelin sen olevan. :)

Ajattelin helpommaksi! En tajunnut raskauksien, synnytyksien ja vauva ajan raskautta ennen kuin koin sen. Minulla on 2 lasta, joiden synnytyksen koin melkeinpä traumaattiseksi. Ensimmäisen kohdalla tuli synnytyksen jälkeinen masennus ja toisen kohdalla lapsivuode psykoosi. Ensimmäinen oli onneksi hyvä nukkuja, koska olin yh vauvan syntymästä asti ja toinen ei nukkunut vuorokaudessa kuin Max 4h. Tietysti omia lapsia rakastaa eikä niistä luopuisi, mutta en nauttinut tuosta vauva ajasta yhtään. Onneksi nyt ovat jo vähän kasvaneet 👍

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksivuotiaan isänä sanoisin, että oikeastaan ainoat yllättävät asiat on valitettavasti negatiivisia. Eli en kuvitellut, että seksi loppuisi totaalisesti lapsen tuloon, enkä myöskään osannut odottaa, kuinka raskasta minun on kestää seksittömyys. Toinen ikävä yllätys on ollut se, kuinka vieraalta oma lapsi edelleen tuntuu. Ajattelin, että valvomiset jne. olisi helppo kestää kun omaa lastaan rakastaa niin paljon, mutta usein edelleen saan itseni kiinni toivomasta, ettei lasta olisikaan. En edelleenkään nauti yhtään ajan viettämisestä lapsen kanssa, silloinkaan kun hän ei kiukuttele tai vaadi mitään. Onneksi vaimo mielellään on lapsen kanssa.

Usein on myös mies se joka lopettaa seksin lapsen tuloon, joskus jo raskauteen. Ja kyllä se syö naista siinä kuin miestäkin. Naiselle se ehkä on vielä pahempi henkisesti kun oma kroppa ei muutenkaan tunnu raskauden ja synnytyksen jäljiltä oikein omalta ja jos mies ei enää halua niin se saa asian tuntumaan sata kertaa pahemmalta kuin onkaan.

Miehillä sentään on se että voivat ajatella että se naisen haluttomuus ei johdu miehestä vaan naisen suuresta muutoksesta niin fyysisesti kuin psyykkisestikin, hormonit jne.

Tuosta seksin loppumisesta olisi kyllä hyvä puhua vaimon kanssa, että mistä se johtuu. Ehkä se johtuu juuri siitä että on niin yksin vastuussa lapsesta kun mies ei tunnu edes pitävän omasta lapsestaan niin vaimon harteilla on se koko taakka että pitää hoitaa lasta 100% hyvin miehenkin puolesta. Lapsen hoitoon kun kuuluu kaikki se huolehtiminen lapsen kehityksestä, oikeanlaisista vaatteista ja kengistä, oikeanlaisesta ruokailusta, oikeanlaisesta ulkoilusta ja leikistä, oikeanlaisesta kehityksestä oikeaan aikaan jne. Jos itse mietit päivät pääksytysten että saakohan lapsi nyt tarpeeksi maitoa vai olenko minä nyt äitinä pilaamassa lapseni täysin, voi olla että miehen välinpitämättömyys lasta kohtaa ei oikein saa syttymään sitten parisuhdepuolellakaan.

Nyt vasta huomasin, että kirjoitustani oli kommentoitu. Vaimolla ei todellakaan ole 100% taakkaa lapsen hoidosta, vaan teen kyllä oman osani, eikä tästä ole sanomista tullutkaan. Seksittömyydestäkin on puhuttu, ei kuulemma vain tee mieli, kun lapsi on niin paljon iholla, imetyskin loppui ihan vastikään.

Minulle on loppujen lopuksi aika yhdentekevää, mistä vaimon haluttomuus johtuu, joten en usko että se olisi sen pahempi tilanne naiselle. Kärsin ensisijaisesti ihan fyysisesti siitä, etten pääse ejakuloimaan vieressäni alastomana makaavaan naiseen. 

Hoidan 100 % yksin, vien tarhaan, kouluu, teen ruuat, pesen vaatteet, hoidan kodin ja teen kaikki työt ja naimisissa eli mies paikalla, mutta ei ota vastuuta. Käyn töissä ja hoidan täysin yksin ja maksan. Näillä ehdoilla kysyttiin ja mies oli vakavasti sairas.

Tällanen kirjoitti:

Hoidan 100 % yksin, vien tarhaan, kouluun, teen ruuat, pesen vaatteet, hoidan kodin ja teen kaikki työt ja naimisissa eli mies paikalla, mutta ei ota vastuuta. Käyn töissä ja hoidan täysin yksin ja maksan. Näillä ehdoilla kysyttiin ja mies oli vakavasti sairas.

Ruuanlaitto pyykinpesu ja arki olisi varmasti onnistunut ihan hyvin ja sitten tietty mieskin ois pitäny hoitaa eli 100 % mun vastuulla, onko kaksi lasta 200% heh :)

arkirutiineja kirjoitti:

Tällanen kirjoitti:

Hoidan 100 % yksin, vien tarhaan, kouluun, teen ruuat, pesen vaatteet, hoidan kodin ja teen kaikki työt ja naimisissa eli mies paikalla, mutta ei ota vastuuta. Käyn töissä ja hoidan täysin yksin ja maksan. Näillä ehdoilla kysyttiin ja mies oli vakavasti sairas.

Ruuanlaitto pyykinpesu ja arki olisi varmasti onnistunut ihan hyvin ja sitten tietty mieskin ois pitäny hoitaa eli 100 % mun vastuulla, onko kaksi lasta 200% heh :)

mutta en noilla ehdoilla viittiny hankkii yhtään ei tullu yhtään prosenttia

Odotin heräileväni öisin, lapsen sairastelevan ja kiukuttelevan paljon, odotin ongelmia koulun ja lasun kanssa turhaan.. Olin lukenut palstaa.

Nyt lapsi on 7v ja koulussa sujuu hyvin, lasu ei ole tullut hakemaan lasta koska tällä on joskus lempipaita päällä kaksi päivää putkeen, yöheräilyt loppui muutaman kuukauden iässä ja temperamentiltaan hän on aina ollut rauhallinen ja ns.neuvotteleva. Kipeänä on ollut kolmesti koko ikänään.

Aika harvassa taitaa ne kauhukokemukset todellisuudessa olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin varautunut siihen, että elämästä tulee vähintään vauva- ja taaperoajaksi jonkinlainen poikkeustila, jossa ei nukuta, syödä aterioita lämpimänä tai käydä vaikka ikinä enää ravintoloissa syömässä. Myös allergioihin, sairasteluun ja yleiseen rankkuuteen olin varautunut, koska tuttavapiirissä on ollut tosi vaikeita kokemuksia.

Meille sattuikin sitten vastasyntyneestä lähtien yönsä läpeensä nukkuva vauva, joka kasvoi yhtä tyytyväiseksi taaperoksi. Rakastaa sosiaalisia tilanteita ja vaikkapa perheillallisia, jossa saa seurustella ja eläytyä aikuisten kanssa, jaksaa nyt kohta 1,5v ikäisenä kevyesti istua meidän kanssa 2h ruokapöydässä hyväntuulisena ruokaillen ja jutustellen omaa kieltänsä, nauraa innoissaan ja taputtaa käsiään jos aikuiset nauravat, mainio tenava. Kipeänä on tähän mennessä ollut pari kertaa, syö kaikkea mitä lautaselle tarjotaan, rakastaa muita ihmisiä ja sosiaalisia tilanteita, ei juurikaan saa raivareita tai menetä hermojaan. Ei ole tarvinnut siirrellä mitään kukkavaaseja tai rikkimenevää pöydiltä tms, koska uskoo yleensä kerrasta jonkin olevan kiellettyä, ja siirtyy vaan hymyillen toisaalle leikkimään.

Välillä mietin, että milloin se ankea lapsiperhearki oikein alkaa, koska 98% ajasta on vaan sellainen olo, että meidän perheen tiimiin on liittynyt uusi tosi hauska tyyppi, jonka kanssa arjen jakaminen on kivaa.

Olisin ryhtynyt perheen perustamiseen aiemmin, jos olisin tiennyt (ja saanut vakuuden) että näin kivaa ja helppoa voi olla.

Ymmärrän kyllä, että tässä on käynyt vaan mieletön mäihä, en ole illuusiossa että näin sujuva ja kiva arki olisi jotenkin pelkästään omaa ”ansiotani”, meille vaan suotiin lapsi joka tykkää aika tismalleen samoista asioista kuin vanhempansa ja omaa saman sisäisen vuorokausirytmin.

Teettekö vielä toisen? Vois tulla toisen sorttinen. Suosittelen.

Miksi toivot heille vaikeampaa elämää?

Ei kukaan viiti hankkia lapsia sairaan miehen kanssa, mun puoliso oli niin vakavasti sairas ja mieti sitä lapsi ja ukko, onneksi en ole sairaan lapsen vanhempi, jotka voi sairastua esimerkiksi lapsena ja kuolla 20 vuotiaana kesken kaiken. Sitä en halunnu. Ei harmita, päinvastoin. Mukavaa, koska ei tarvi olla vakavasti sairaan ja yhen tai kahden tai vielä enemmän vakavasti sairaan lapsen ja nuoren vanhempi ja maksaa näitä kuluja ja käydä töissä, en halua olla mikään mun miehen sukulainen, jolla on sama, aivan hirvee rahanmeno, jos on tollanen ja lapsetkin maksaa ja ite kaikki käytännössä. Erikoisruokavaliot, kaikki korotetut maksut ja kustannukset ja koko arki aivan pelkkää sitä itteään, en kadu, nytkin joutuisin odottaa testejä, että onko puhjennut lapselle se sairaus vai ei kun pitää testata säännöllisesti riippuu voinnista, esimerkiksi puhekyky, liike, toimintakyky.  Viime viikolla mietin, ettei tarvii, että mun ei tarvii olla missään "onkohan sillä tämä ja odotttaa tuloksia, että oliko vai ei jos esimerkiksi olisi ollut liikeongelmia kehityksessä ja se ois puhjennu niillä lapsilla.

Onneksi ei tarvi kirjoitti:

Ei kukaan viiti hankkia lapsia sairaan miehen kanssa, mun puoliso oli niin vakavasti sairas ja mieti sitä lapsi ja ukko, onneksi en ole sairaan lapsen vanhempi, jotka voi sairastua esimerkiksi lapsena ja kuolla 20 vuotiaana kesken kaiken. Sitä en halunnu. Ei harmita, päinvastoin. Mukavaa, koska ei tarvi olla vakavasti sairaan ja yhen tai kahden tai vielä enemmän vakavasti sairaan lapsen ja nuoren vanhempi ja maksaa näitä kuluja ja käydä töissä, en halua olla mikään mun miehen sukulainen, jolla on sama, aivan hirvee rahanmeno, jos on tollanen ja lapsetkin maksaa ja ite kaikki käytännössä. Erikoisruokavaliot, kaikki korotetut maksut ja kustannukset ja koko arki aivan pelkkää sitä itteään, en kadu, nytkin joutuisin odottaa testejä, että onko puhjennut lapselle se sairaus vai ei kun pitää testata säännöllisesti riippuu voinnista, esimerkiksi puhekyky, liike, toimintakyky.  Viime viikolla mietin, ettei tarvii, että mun ei tarvii olla missään "onkohan sillä tämä ja odotttaa tuloksia, että oliko vai ei jos esimerkiksi olisi ollut liikeongelmia kehityksessä ja se ois puhjennu niillä lapsilla.

Käytännössä joka vuosi pitäisi testata ja koko ajan harjoitella ja mitata toimintakykyä ja seurata lapsien kehitystä kun vielä ovat toimintakykyisiä ja miehen kohdalla olisi ollut vaikeampaa, koska vanheneva mies ja kaikki vanhuuden vaivat niin onneksi ero auttoi tähän, elämällä on niin paljon parempaa kuin tuollainen tulevaisuus. Parempi tällä tavalla. Nyt elämä on paljon parempaa ja on kivaa.

Minulla ei ole lapsia, mutta olen tässä ajatellut, että lapsen saaminen ei kauheasti muuttaisi mun elämänmenoa. En käy baareissa tai tapahtumissa enkä juuri matkustele. Elämässäni ei ole oikein mitään aktiviteettia mihin lapsi ei sopisi mukaan.