Lue keskustelun säännöt.
Millaista ajattelit lapsiperhe-elämänne olevan, kun teillä ei ollut vielä lapsia?
Tuliko jotain yllätyksenä vastaan? Oliko kuvitelmat realistisia vai hattarakuvia?
Kommentit (277)
Ajattelin aina ettei lapsia olisi, kun en itse niitä missään nimessä halunnut. Mutta annoin exälle periksi vuosien tinkaamisen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en ymmärtänyt sitä vastuun määrää, vieläkin ihmettelen miten kujalla olin. Kai kuvittelin, että kun nyt tämän lapsen pyöräytän maailmaan, niin jatkan elämääni entiseen tapaan. Olin sellainen biletyttö nuoruudessani ,joten vauva-arki oli kauhea shokki, en pärjännyt hyvin siinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole (vielä) lapsia.
Oletan, että elämä olisi aikataulutettua, aluksi ehkä vähäunista ja omaa rauhaa (jota tarvitsen) ei tulisi olemaan vähintään ainakaan kymmeneen vuoteen.Myös omanlaiselle huolettomuudelle ja spontaaniudelle saisi heittää hyvästit.
Näiden syiden takia ei miehen kanssa harkita lapsia lähitulevaisuuteen tai välttämättä ollenkaan.Korjatkaa jos olen väärässä.
Myös vanhemmat ovat huolettomia ja spontaaneja, jos ovat sen luontoisia yleensäkin. Jokainen vanhempi tekee vanhemmuuden omalla tyylillään, ja toki jokainen lapsi perheen sisälläkin on erilainen yksilö. Ei kaikki vanhemmat halua mitään aikataulutettua elämää, ja lapsi sitä ei vaadi, lapsi sopeutuu vanhempiensa elämään, hekin ovat ihmisiä, ja vieläpä samoista geeneistä tehtyjä kuin vanhempansa.
Alle kymmenvuotiaatkaan eivät tarvitse vanhempien jatkuvaa läsnäoloa, kun lapsi menee kouluun hän alkaa entistä enemmän liikkua yksin ja kavereiden kanssa ulkona. Ja viettävät aikaa omassa huoneessaan, ja sinne ei vanhempia kaivata sekaantumaan asioihin.
Minä itse esimerkiksi luin kirjoja paljon siitä asti kun opin lukemaan. Kävin polkupyörällä kirjastossa kaverin kanssa hakemassa läjän kirjoja ja luin niitä kotona (tietokoneita ja kännyköitä ei ollut viemässä aikaa) Ei minusta ollut mitään haittaa vanhemmille ja heidän ajankäytölleen, päinvastoin, välillä tarpeen vaatiessa vahdin nuorempia sisaruksia.
Nykyään on lapsista jotenkin omituisia ajatuksia. Toisaalta pidetään lapsia täysin avuttomina hoidokkeina ties miten vanhoiksi, ja toisaalta 8-vuotiaasta asti voidaan osallistua telkkarissa kokkikisaan, jota on tietysti edeltänyt kotona kokkailun harjoittelu.
En ole sama jolle vastasit, mutta itse en allekirjoittaisi tuota väitettä että lapset sopeutuu spontaaniin elämään. Riippuu tietysti lapsesta. Mutta varsinkin erityislasten kanssa rutiinit saattavat olla todella tarkkoja. Omatoimisuus lapsella saattaa myös olla olematonta. Esim. 10 vuotias ei muista tehdä itselleen välipalaksi leipää, vaikka siitä on keskusteltu monesti ja osaa kyllä. Ulkovaatteiden pukeminen, kouluun lähteminen, yms. asiat saattavat vaatia päivittäin samat muistuttamiset. Ja vaatia sen että aikuinen vahtii aina vieressä että lapsi saa tehtyä tämän.
Tämä tuli aikanaan itselleni yllätyksenä, jopa järkytyksenä, kun
itse olen jo lapsena ihan heti kouluiästä alkaen joutunut olemaan hyvin omatoiminen ja sopeutumaan spontaaniin elämään. Vanhemmat tuli aina illalla myöhään kotiin, eikä ollut hoitajaa. Eikä ollut kännyköitä silloin.
Kuvittelin että olisi raskaampaa ja jotenkin kituuttamista. Ei ole, vaan nautin todella kahden pienen lapsen äitinä. Myös parisuhteelle jäänyt paljon aikaa, ja parisuhde voi loistavasti.
Ajattelin myös että omista harrastuksista joutuisi tinkinään. Todellisuudessa näin ei oikeastaan ole. Joskus jää treenaamaan menemättä, jos vain ei raaski olla pois lasten luota. Olen myös paremmassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan. Energiaa riittää, ja todella halua pitää huolta itsestäni, jo lastenkin takia.
Vierailija kirjoitti:
Yöheräämisiin en osannut varautua mitenkään, kun lapset olivat pieniä. Se miten rankkaa yöheräily on.
Mikä yöheräily? Meillä on nukuttu syntymästä saakka yöt ihan hyvin. Vauva tietty imi tissiä mutta eihän se nyt kestä kuin muutaman minuutin ja sinäkin aikana voi nukkua. 4kk jo nukkui 4-5h kerralla eli kahdella 5min heräämisellä meni. Ei kait aikuinen ihminen "kuole" jos joutuu pari kertaa yössä heräämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole (vielä) lapsia.
Oletan, että elämä olisi aikataulutettua, aluksi ehkä vähäunista ja omaa rauhaa (jota tarvitsen) ei tulisi olemaan vähintään ainakaan kymmeneen vuoteen.Myös omanlaiselle huolettomuudelle ja spontaaniudelle saisi heittää hyvästit.
Näiden syiden takia ei miehen kanssa harkita lapsia lähitulevaisuuteen tai välttämättä ollenkaan.Korjatkaa jos olen väärässä.
Riippuu niin paljon lapsesta. JOnkun kanssa saa omaa rauhaa alusta asti, jos lapsi on tosi hyvä nukkuja. Mulla kaksi ekaa oli, ja vetelivät ( vauva ja 2-v) 2-3h päikkäreitä yhtä aikaa, ja minä siinä samalla tylsistyin ja mietin että mitähän tekisi.
Normaalit lapset myös oppivat leikkimään itsekseenkin 2-3v iässä, paitsi jos vanhempi suostuu jatkuvan viihdyttäjän rooliin. Toki siis lapsille pitää pitää seuraakin ja leikkiäkin heidän kanssaan, mutta ei tarvitse koko ajan.
5-6-vuotias on jo varsin omatoiminen, ja jos lähellä asuu kavereita, tuon ikäinen on jo pidemmillä leikkireissuilla kavereiden kanssa.
Eli tuo sun 10 vuotta on aika hurja visio. Mutta vaativan erityislapsen kanssa tietysti niinkin voi olla.
Kyse on erilaisista tulkinnoista "omassa rauhassa" termille. Minä en laske mitään noista esittämistäsi skenaarioista "omassa rauhassa" olemiseksi, sen enempää kuin päivystävä lääkäri on vapaalla potilaiden välissä.
Oma rauha = voi tehdä mitä tahansa ja esim. poistua kotoa. Missään noissa sun tapauksissa näin ei ole. Esim. päiväunien aikana ei vanhempi voi itse nukkua tulpat korvissa haluamaansa aikaa, vaan pitää olla koko ajan valmis hoitamaan heräävää lasta. Kaverin luona leikkimässä olevan vanhempi ei voi lähteä ex tempore katsomaan 3 tunnin elokuvaa teatteriin. Ei ole omaa rauhaa jos ei voi vapaasti päättää mitä tekee tai jättää tekemättä.
Minä taas en ennen lastakaan pitänyt mistään ex-tempore -riennoista, että olisi parin minuutin varoitusajalla pitänyt lähteä jonnekin konserttiin, elokuviin tai baariin. Puistattaa ajatuskin. Ei kaikki kaipaa kokoajan äksöniä elämäänsä vaan ovat tyytyväisiä hidastempoisempaankin ja ennalta-arvattavaan elämään. Työelämässa saa juosta ihan tarpeeksi. Jos haluamme lähteä mieheni kanssa elokuviin, sovimme päivän ja viemme lapsen tädille tai mummolle hoitoon siksi aikaa. Ei mitään ongelmaa, ellei välttämättä halua nähdä ongelmia joka pikkuasiassa.
Ja kyllä minä ainakin nukuin päiväunia silloin kun lapsikin. Ja hyvin uni maittoi molemmille. Lapsi vieläpä nukkui paljon pidemmät päikkärit kuin minä.
En arvannut vetäytyväni kuoreen. Extrovertista introvertti-erakoksi vaikka väitetään että persoonallisuus pysyvä ominaisuus
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole (vielä) lapsia.
Oletan, että elämä olisi aikataulutettua, aluksi ehkä vähäunista ja omaa rauhaa (jota tarvitsen) ei tulisi olemaan vähintään ainakaan kymmeneen vuoteen.Myös omanlaiselle huolettomuudelle ja spontaaniudelle saisi heittää hyvästit.
Näiden syiden takia ei miehen kanssa harkita lapsia lähitulevaisuuteen tai välttämättä ollenkaan.Korjatkaa jos olen väärässä.
Myös vanhemmat ovat huolettomia ja spontaaneja, jos ovat sen luontoisia yleensäkin. Jokainen vanhempi tekee vanhemmuuden omalla tyylillään, ja toki jokainen lapsi perheen sisälläkin on erilainen yksilö. Ei kaikki vanhemmat halua mitään aikataulutettua elämää, ja lapsi sitä ei vaadi, lapsi sopeutuu vanhempiensa elämään, hekin ovat ihmisiä, ja vieläpä samoista geeneistä tehtyjä kuin vanhempansa.
Alle kymmenvuotiaatkaan eivät tarvitse vanhempien jatkuvaa läsnäoloa, kun lapsi menee kouluun hän alkaa entistä enemmän liikkua yksin ja kavereiden kanssa ulkona. Ja viettävät aikaa omassa huoneessaan, ja sinne ei vanhempia kaivata sekaantumaan asioihin.
Minä itse esimerkiksi luin kirjoja paljon siitä asti kun opin lukemaan. Kävin polkupyörällä kirjastossa kaverin kanssa hakemassa läjän kirjoja ja luin niitä kotona (tietokoneita ja kännyköitä ei ollut viemässä aikaa) Ei minusta ollut mitään haittaa vanhemmille ja heidän ajankäytölleen, päinvastoin, välillä tarpeen vaatiessa vahdin nuorempia sisaruksia.
Nykyään on lapsista jotenkin omituisia ajatuksia. Toisaalta pidetään lapsia täysin avuttomina hoidokkeina ties miten vanhoiksi, ja toisaalta 8-vuotiaasta asti voidaan osallistua telkkarissa kokkikisaan, jota on tietysti edeltänyt kotona kokkailun harjoittelu.
Tämä! Veloilla on aivan käsittämättömiä kuvitelmia lasten kanssa elämisestä Hyvä vaan, että jättävät lisääntymättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole (vielä) lapsia.
Oletan, että elämä olisi aikataulutettua, aluksi ehkä vähäunista ja omaa rauhaa (jota tarvitsen) ei tulisi olemaan vähintään ainakaan kymmeneen vuoteen.Myös omanlaiselle huolettomuudelle ja spontaaniudelle saisi heittää hyvästit.
Näiden syiden takia ei miehen kanssa harkita lapsia lähitulevaisuuteen tai välttämättä ollenkaan.Korjatkaa jos olen väärässä.
Myös vanhemmat ovat huolettomia ja spontaaneja, jos ovat sen luontoisia yleensäkin. Jokainen vanhempi tekee vanhemmuuden omalla tyylillään, ja toki jokainen lapsi perheen sisälläkin on erilainen yksilö. Ei kaikki vanhemmat halua mitään aikataulutettua elämää, ja lapsi sitä ei vaadi, lapsi sopeutuu vanhempiensa elämään, hekin ovat ihmisiä, ja vieläpä samoista geeneistä tehtyjä kuin vanhempansa.
Alle kymmenvuotiaatkaan eivät tarvitse vanhempien jatkuvaa läsnäoloa, kun lapsi menee kouluun hän alkaa entistä enemmän liikkua yksin ja kavereiden kanssa ulkona. Ja viettävät aikaa omassa huoneessaan, ja sinne ei vanhempia kaivata sekaantumaan asioihin.
Minä itse esimerkiksi luin kirjoja paljon siitä asti kun opin lukemaan. Kävin polkupyörällä kirjastossa kaverin kanssa hakemassa läjän kirjoja ja luin niitä kotona (tietokoneita ja kännyköitä ei ollut viemässä aikaa) Ei minusta ollut mitään haittaa vanhemmille ja heidän ajankäytölleen, päinvastoin, välillä tarpeen vaatiessa vahdin nuorempia sisaruksia.
Nykyään on lapsista jotenkin omituisia ajatuksia. Toisaalta pidetään lapsia täysin avuttomina hoidokkeina ties miten vanhoiksi, ja toisaalta 8-vuotiaasta asti voidaan osallistua telkkarissa kokkikisaan, jota on tietysti edeltänyt kotona kokkailun harjoittelu.
Tämä! Veloilla on aivan käsittämättömiä kuvitelmia lasten kanssa elämisestä Hyvä vaan, että jättävät lisääntymättä.
Ei, vaan vanhemmat on kokonaan unohtaneet kuinka iso ero on olla oikeasti vapaa, vs. "vapaa" niin että pitää olla lapsen käytettävissä muutaman minuutin varoajalla. He puhuvat jälkimmäisestä, kun taas velat näkevät tuon "vapauden" yhtä vapaana kuin avovankilan iltavapaan panta nilkassa. Vanhemmat puutuvat tähän koska heillä ei oikeastaan ole muuta mahdollisuuttakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole (vielä) lapsia.
Oletan, että elämä olisi aikataulutettua, aluksi ehkä vähäunista ja omaa rauhaa (jota tarvitsen) ei tulisi olemaan vähintään ainakaan kymmeneen vuoteen.Myös omanlaiselle huolettomuudelle ja spontaaniudelle saisi heittää hyvästit.
Näiden syiden takia ei miehen kanssa harkita lapsia lähitulevaisuuteen tai välttämättä ollenkaan.Korjatkaa jos olen väärässä.
Myös vanhemmat ovat huolettomia ja spontaaneja, jos ovat sen luontoisia yleensäkin. Jokainen vanhempi tekee vanhemmuuden omalla tyylillään, ja toki jokainen lapsi perheen sisälläkin on erilainen yksilö. Ei kaikki vanhemmat halua mitään aikataulutettua elämää, ja lapsi sitä ei vaadi, lapsi sopeutuu vanhempiensa elämään, hekin ovat ihmisiä, ja vieläpä samoista geeneistä tehtyjä kuin vanhempansa.
Alle kymmenvuotiaatkaan eivät tarvitse vanhempien jatkuvaa läsnäoloa, kun lapsi menee kouluun hän alkaa entistä enemmän liikkua yksin ja kavereiden kanssa ulkona. Ja viettävät aikaa omassa huoneessaan, ja sinne ei vanhempia kaivata sekaantumaan asioihin.
Minä itse esimerkiksi luin kirjoja paljon siitä asti kun opin lukemaan. Kävin polkupyörällä kirjastossa kaverin kanssa hakemassa läjän kirjoja ja luin niitä kotona (tietokoneita ja kännyköitä ei ollut viemässä aikaa) Ei minusta ollut mitään haittaa vanhemmille ja heidän ajankäytölleen, päinvastoin, välillä tarpeen vaatiessa vahdin nuorempia sisaruksia.
Nykyään on lapsista jotenkin omituisia ajatuksia. Toisaalta pidetään lapsia täysin avuttomina hoidokkeina ties miten vanhoiksi, ja toisaalta 8-vuotiaasta asti voidaan osallistua telkkarissa kokkikisaan, jota on tietysti edeltänyt kotona kokkailun harjoittelu.
Tämä! Veloilla on aivan käsittämättömiä kuvitelmia lasten kanssa elämisestä Hyvä vaan, että jättävät lisääntymättä.
Ei, vaan vanhemmat on kokonaan unohtaneet kuinka iso ero on olla oikeasti vapaa, vs. "vapaa" niin että pitää olla lapsen käytettävissä muutaman minuutin varoajalla. He puhuvat jälkimmäisestä, kun taas velat näkevät tuon "vapauden" yhtä vapaana kuin avovankilan iltavapaan panta nilkassa. Vanhemmat puutuvat tähän koska heillä ei oikeastaan ole muuta mahdollisuuttakaan.
No kun ei sen 8-vuotiaan kanssa tarvitse olla käytettävissä muutaman minuutin varoitusajalla, ei edes eskarilaisen kanssa täydy olla.
Lapsiperhe-elämän kaksi muutos kohtaa ovat kun nuorin on n. 4v ja kun nuorin aloittaa koulun. 4v ei yleensä ole vaikea ja jatkuvaa valvontaa vaativa lapsi ja koululaisen kanssa ei enää täydy olla fyysisesti jatkuvasti läsnä.
Tietenkin lapsiin ollaan sitoudutta ja elämä ei ole samanlaista enää kuin ilman lapsia. Mutta ei se idea olekaan että olisi. Kyllä lapset hankitaan ensisijaisesti edelleen sen vuoksi, että niiden halutaankin muuttavan omaa elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole (vielä) lapsia.
Oletan, että elämä olisi aikataulutettua, aluksi ehkä vähäunista ja omaa rauhaa (jota tarvitsen) ei tulisi olemaan vähintään ainakaan kymmeneen vuoteen.Myös omanlaiselle huolettomuudelle ja spontaaniudelle saisi heittää hyvästit.
Näiden syiden takia ei miehen kanssa harkita lapsia lähitulevaisuuteen tai välttämättä ollenkaan.Korjatkaa jos olen väärässä.
Myös vanhemmat ovat huolettomia ja spontaaneja, jos ovat sen luontoisia yleensäkin. Jokainen vanhempi tekee vanhemmuuden omalla tyylillään, ja toki jokainen lapsi perheen sisälläkin on erilainen yksilö. Ei kaikki vanhemmat halua mitään aikataulutettua elämää, ja lapsi sitä ei vaadi, lapsi sopeutuu vanhempiensa elämään, hekin ovat ihmisiä, ja vieläpä samoista geeneistä tehtyjä kuin vanhempansa.
Alle kymmenvuotiaatkaan eivät tarvitse vanhempien jatkuvaa läsnäoloa, kun lapsi menee kouluun hän alkaa entistä enemmän liikkua yksin ja kavereiden kanssa ulkona. Ja viettävät aikaa omassa huoneessaan, ja sinne ei vanhempia kaivata sekaantumaan asioihin.
Minä itse esimerkiksi luin kirjoja paljon siitä asti kun opin lukemaan. Kävin polkupyörällä kirjastossa kaverin kanssa hakemassa läjän kirjoja ja luin niitä kotona (tietokoneita ja kännyköitä ei ollut viemässä aikaa) Ei minusta ollut mitään haittaa vanhemmille ja heidän ajankäytölleen, päinvastoin, välillä tarpeen vaatiessa vahdin nuorempia sisaruksia.
Nykyään on lapsista jotenkin omituisia ajatuksia. Toisaalta pidetään lapsia täysin avuttomina hoidokkeina ties miten vanhoiksi, ja toisaalta 8-vuotiaasta asti voidaan osallistua telkkarissa kokkikisaan, jota on tietysti edeltänyt kotona kokkailun harjoittelu.
Tämä! Veloilla on aivan käsittämättömiä kuvitelmia lasten kanssa elämisestä Hyvä vaan, että jättävät lisääntymättä.
Ei, vaan vanhemmat on kokonaan unohtaneet kuinka iso ero on olla oikeasti vapaa, vs. "vapaa" niin että pitää olla lapsen käytettävissä muutaman minuutin varoajalla. He puhuvat jälkimmäisestä, kun taas velat näkevät tuon "vapauden" yhtä vapaana kuin avovankilan iltavapaan panta nilkassa. Vanhemmat puutuvat tähän koska heillä ei oikeastaan ole muuta mahdollisuuttakaan.
No kun ei sen 8-vuotiaan kanssa tarvitse olla käytettävissä muutaman minuutin varoitusajalla, ei edes eskarilaisen kanssa täydy olla.
Lapsiperhe-elämän kaksi muutos kohtaa ovat kun nuorin on n. 4v ja kun nuorin aloittaa koulun. 4v ei yleensä ole vaikea ja jatkuvaa valvontaa vaativa lapsi ja koululaisen kanssa ei enää täydy olla fyysisesti jatkuvasti läsnä.
Väitätko että esim. sen eskarilaisen vanhemmat voivat halutessaan milloin vain päättää jäävänsä ylitoihin, tai että jos koulusta soitetaan että se 6v on kipeä niin vanhempi voi sanoa vain "too bad, sano sille että menee yksin kotiin, tulen seiskan jälkeen illalla"? Jos näin, olisi kyllä lasun paikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelin, että huonosti nukutuista öistä selviää helpolla, olinhan ennenkin kärsinyt unettomuudesta. Ja se on vaan lyhyt aika, sekä ehkä oma vauva on hyvä nukkumaan. No ei ollut eikä selvinnyt. Sairaalaan jouduin unenpuutteesta. Tätä sai paikkailla vuosia. Vieläkin olen uninatsi enkä kestä valvomista.
Positiivisena yllärinä tullut, miten loistavia tyyppejä omasta jälkikasvusta on tullut ja miten niiden kanssa viettää todella mielellään aikaa nyt kun on ihan pikkulapsivuodet takana.
En paljo ajatellut sitä. Ei ole tapana arvuutella asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelin että vauvan kanssa köllötellään sängyllä ihanasti. Ajattelin että aina tehdään jotain mukavaa; askarrellaan, retkeillään, hiihdetään ja luistellaan, käydään uimassa, leivotaan.
No, kolme lasta myöhemmin - toki jotain noita joskus onnistuu tehdä ainakin jonkun lapsen kanssa. Jokainen useamman lapsen vanhempi kuitenkin tietää että yleensä on harmoniat kaukana.
Itse tulin isäksi 19 v. ja ehkä hyvä niin, voi olla että en olisi näin tasapainoinen ihminen kuin nyt. Oikea aikuisuus alkoi kuin napista, mutta olenpahan oppinut olemaan. Nyt kaksi muksua ja molemmat teinejä..
Että isä olis enempi kiinnostunut ja kärsivällisempi, ei ollut.
Vierailija kirjoitti:
Koulumaailma tuli yllätyksenä. Kurinalaisuus ja tiukkuus. Wilma HUOH.
Mielestäni se oli kurinalaisempaa ennen. Mutta se on erilaista, etteivät lapset hoida enää itse koulussa vaan vanhemmat vedetään joka asiaan mukaan. Joissakin asioissa se vain mahdollistaa kiusatuksi joutumisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yöheräämisiin en osannut varautua mitenkään, kun lapset olivat pieniä. Se miten rankkaa yöheräily on.
Mikä yöheräily? Meillä on nukuttu syntymästä saakka yöt ihan hyvin. Vauva tietty imi tissiä mutta eihän se nyt kestä kuin muutaman minuutin ja sinäkin aikana voi nukkua. 4kk jo nukkui 4-5h kerralla eli kahdella 5min heräämisellä meni. Ei kait aikuinen ihminen "kuole" jos joutuu pari kertaa yössä heräämään.
No, teillä. Aika monella ei. Eikä kaikilla ole ollut tissivauva. Meidän vauva tuli meille 3kk iässä ja pulloruokinta oli hänellä. Korvike lämmitetään yöllä ja vauva syötetään, sylissä, ei vain nosteta rinnalle. Siinä ehtii itsekin jo hyvin herätä.
Melkein voin kuvitella millainen isoäiti sitten aikanaan olet, jos tyttärellä / miniällä on haastava vauva ja jaksaminen kortilla. "Mikä yöheräily? Ei meillä vaan. Ei aikuinen siihen kuole."
Minä olin suunnitellut että käyn kotiäitinä lasten kanssa ulkona syömässä kerran viikossa. Otan sellaisen tavaksi. Istutaan kivasti jossain lounaskahvilassa.
Se on ehkä ainoa naurettava kuvitelma, mikä ei alkuunkaan päässyt toteutumaan. Nuorempi kun oli erityislapsi, ei puhettakaan julkisilla paikoilla liikkumisesta yhden aikuisen voimin. Tai toki joskus oli pakko, esim kauppaan, mutta ne oli joskus hirveitä reissuja. - nykyään olisi kotiinkuljetuksetkin apuna, voi kun olisi ollut silloin.
Käytän tässä taas tyovertausta - tyontekijä ei ole vapaalla, vaikka hän saisikin kollegan tuuraamaan itseään kahvitauon ajaksi. Ei ole aidosti omaa rauhaa, jos on riippuvainen muiden hoitoavusta. Voihan sitä muuten väittää että vastasyntyneen vanhemmillakin on rajattomasti omaa aikaa, senkun palkkaa 24/7 nannyn. Ihan eri asia kuin lapsivapaan ihmisen vapaa-aika, joka ei riipu siitä suostuuko joku hoitamaan lasta.